Kun suomen kieli on uhattuna, hermostun heti. Pikkuhiljaa englanti nimittäin ujuttaa lonkeronsa kaikkialle. Minussa se vielä resonoi, särähtää. Arvatkaa, miltä tuntui, kun Iivo Niskanen ylitti maalilinjan 50 kilometrin hiihdon olympiavoittajana ja selostaja karjui kuin vähä-älyinen: ”Yes! Yes! Yes!” Onneksi selostuskaverina oli sentään Sami Jauhojärvi, joka puhui häpeilemättä ja luontevasti koko ajan omalla, rikkaalla murteellaan – se pelasti paljon. Suomi on pitkä ja kielellisesti äärimmäisen rehevä maa. Olen ylpeä suomen kielestä.

Miksi suomen kieli? Koska kykenen ilmaisemaan täsmällisimmin ajatuksiani suomen kielellä. Kuten Ludwig Wittgenstein kielettömän todellisuuden oivalsi: ”Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja.” Minä tulkitsen Wittgensteinia niin, etten voi astua kielen ulkopuolelle. Olen kielen sisällä. Kieli on ihmisen mieli.