Ajattelin ensin, etten sano Aku Louhimiehestä mitään. A-studion jälkeen tulin toisiin aatoksiin. Siinähän Louhimies pyysi moneen kertaan robottimaisesti anteeksi uhreiltaan.

Koko tapaushan lähti liikkeelle Louhimiehen käyttämistä rankoista ohjausmetodeista näyttelijöihin. Hän pyrki kuiskaamalla näyttelijän korvaan hirveyksiä ja muistumia menneisyydestä saamaan näyttelijästä enemmän irti, löytämään aidomman ja uskottavamman tunteen, sellaisen, joka viiltää suoraan katsojan tunteisiin.

Kaipasin samaan A-studiossa. Kaipasin kunnon näyttelemistä. Niin falskeja ja epäuskottavia Louhimiehen anteeksipyynnöt olivat. Toivoin että paikalla olisi ollut ohjaaja, joka olisi tiennyt Louhimiehestä enemmän ja kuiskannut Louhimiehen korvaan jotakin sellaista että hänen näyttelemisensä olisi ollut uskottavaa pelkän minäkö-se-olin – silmien levittelyn sijaan.

Oikea tunne ei välittynyt tv-tuoliini, jossa kuuntelin Louhimiehen paskaista ääntä aivan liian laiskana kääntämään kanavan toiselle.