Yksi yleisimpiä perusteluja nykymalliselle vapaalle markkinataloudelle on se, että sen avulla köyhyyttä on pystytty vähentämään. Viimeksi tällä viikolla Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi väitti, että markkinatalous lisää tuottavuutta, joten kaikille on enemmän jaettavaa ja kaikkein köyhimpiä voidaan nostaa köyhyydestä.

Onko väite totta?

Ehkä puoliksi: Maailma on kiistatta rikastunut – onhan kaiken politiikan ja talouden ainoa päämäärä ollut jatkuva talouskasvu. Väite köyhyyden vähenemisestä tai sen jakautumisesta köyhille ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua.

Mihin väite köyhyyden vähenemisestä perustuu?

Usein kuultu argumentti köyhien määrän vähenemisestä perustuu Maailmanpankin tilastoihin. Köyhyysrajan voi asettaa joko suhteellisesti tai absoluuttisesti, eli suhteessa kunkin maan keskituloihin ja elinkustannuksiin, tai sopimalla rajaksi absoluuttisen rahamäärän. Maailmanpankin tilastoissa äärimmäiseksi köyhyysrajaksi on asetettu absoluuttinen summa: 1.90 $ päivässä.

Tilaston mukaan näiden alle 1.90 $ päivässä elävien ihmisten määrä on vähentynyt.

1.90 $ päivässä on mielivaltainen köyhyysraja

Maailmanpankin rajaksi asettama 1.90 $ päivässä pitää sisällään ruoan, asumisen ja vaatteet. Summaa ei suhteuteta kunkin maan elinkustannuksiin.

Kaksi dollaria päivässä ei nosta ketään köyhyydestä edes köyhimmissä maissa, eikä varsinkaan esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa, missä elinkustannukset ovat Afrikan köyhiä maita korkeammat. Realistinen absoluuttinen köyhyysraja olisi 5-7 $ / päivä, mutta järkevämpää olisi tarkastella köyhyyttä maakohtaisilla rajoilla.

Kuilu köyhien ja rikkaiden maiden välillä kasvaa

Jos tarkastelemme edelleen absoluuttisia summia, globaalin pohjoisen ja globaalin etelän tulokuilu ei Maailmanpankin tilastojen mukaan suinkaan ole kaventunut, vaan nelinkertaistunut 1960-luvulta lähtien:

(Kaavio: Jason Hickel perustuen Maailmanpankin tilastoihin)

Talouskasvua siis kiistatta tapahtuu, mutta jako on kovin epätasainen: 95% kasvusta päätyy rikkaammalle puoliskolle ja vain alle 5%  köyhimmälle puoliskolle, huolimatta siitä että kasvu perustuu köyhien maiden tarjoamaan työvoimaan ja luonnonvaroihin.

Mikä on kohtuullista?

Samaan aikaan kun kaikkein rikkaimmat sijoittajat ovat haalineet satojen miljardien omaisuuden, summa joka globaalin etelän köyhillä on päivittäin käytettävissä elämiseen on vuodesta 1981 kasvanut keskimäärin 2 sentillä vuodessa, vaikka he tekevät suuren osan töistä. 7 dollarin tuloihin yltäminen kestäisi tällä vauhdilla noin kaksisataa vuotta.

Varallisuus on siis kiistatta kasvanut huimaavaa vauhtia vapaan markkinatalouden aikakaudella. Talouskasvussa vain on kaksi ongelmaa: planeetta ei kestä enempää talouskasvua, eikä talouskasvu nykyisellään hyödytä tavallisia ihmisiä vaan pelkästään huippurikkaita.