Vakava uhkakuva, josta poliitikot, taloustieteilijät sekä media ovat kollektiivisesti vaienneet, on pankkien ja koko pankkijärjestelmän rakenteen aiheuttama uhka. Nyt kansalaisille on uskoteltu, että jo kahdeksan vuotta jatkunut finanssikriisi on saatu kuriin – ja kaikki on hyvin..

Jos nykymuotoisen pankkitoiminnan idea olisi vasta keksitty ja sitä ehdotettaisiin tänään raha- ja maksujärjestelmän perustaksi, useimmat olisivat varmasti sitä mieltä, että pankkitoiminnassa on liian suuria rakenteellisia heikkouksia, jotta se voisi toimia vakaana perustana muulle taloudelle.

IMF:n mukaan maailmassa koettiin vuosien 1970 ja 2011 välillä yhteensä 147 pankkikriisiä. Taloushistorioitsija Charles Kindleberger on todennut, että viimeisten 400 vuoden aikana pankkijärjestelmä on ajautunut vakaviin kriiseihin keskimäärin noin kymmenen vuoden välein. Lähes jokainen finanssikriisi aiheutuu juuri pankkien tavasta luoda rahaa. Sitä eivät ymmärrä edes taloustieteilijät, pankkiirit eivätkä poliitikot. Vain harva ymmärrä kuinka pankkisektori toimii.

Syksyllä 2015 ilmestyi Ville Iivarisen ja Talousdemokratian erinomainen kirja nimeltä: ”Raha”. Kirja on ensimmäinen suomenkielinen esitys rahareformiliikkeen rahakritiikistä. Talousdemokratia on rahakriittinen järjestö, josta valtamediat ja talousprofessorit ovat vaienneet ja se etsii vaihtoehtoisia ratkaisuja nykyiselle täysin mädälle pankkijärjestelmälle.

Ville Iivarinen ei ole pankkimies vaan valtiotieteiden maisteri, eikä siten nykyisen klassisen taloustieteen ”saastuttama”. Hänen teoksensa valaisee uudella tavalla pankkijärjestelmän toimintaa. Koska se on ainoa alan julkaisu, olen pakotettu referoimaan sitä melko laajasti varsinkin ”rahan luomisen” osalta..

Tavallinen kansalainen ja suurin osa poliitikoista luulee, että kun joku pankin asiakas säästää ja vie rahansa pankkiin, niin pankki myöntää tätä samaa rahaa edelleen toiselle lainan ottajalle.

Kirja valottaa erinomaisesti peruskysymystä: kuinka rahaa luodaan? Kysymys on liian vaikea jopa poliittisen eliitin, talousalojen asiantuntijoiden vastattavaksi. Kirjassa on haastateltu poliittisia päättäjiä ja rahamaailman asiantuntijoita pankkitoiminnan ymmärtämisestä ja rahanluonnista.

Tulokset olivat hämmentäviä. Kirjassa haastateltiin Alexander Stubbia, Eva Biaudetia, Stefan Wallinia, Paavo Lipposta. Heiltä kysyttiin kuinka rahaa luodaan markkinoille?

Kaikki luulivat, että keskuspankki on se taho, joka luo rahaa pankeille ja säätelee sen määrää. He olivat aivan ”huuli pyöreinä” kun kuulivat, että pankit luovat talletukset (rahan) myöntämällä luottoja. He eivät tienneet mitään ns. pankkien luotonlaajennuksesta tai osittaisvarantojärjestelmästä.

Sama tietämättömyys oli vallalla rahoitusalan asiantuntijoilla kuten Aktia-pankin silloisella pääekonomistilla Timo Tyrväisellä, Aalto–yliopiston rahoitusalan professori Vesa Puttosella ja Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupilla. Kauppi totesi haastattelussa ykskantaan: ”Pankkien toiminnan perusajatus on kerätä varoja talletuksina ja kierrättää niitä eteenpäin lainoina yksityisille ihmisille ja yrityksille”.

Nordea-pankin Facebook-sivuillakin asia kerrottiin väärin, vaikka Keskuspankkien julkaisuissa kerrotaan aivan avoimesti, että pankit luovat talletukset (rahaa) myöntämällä luottoja eli pankin raha on käytännössä lainanottajan velkaa.

Isossa-Britanniassa tehtiin hiljattain tutkimus, jolla pyrittiin selvittämään maan istuvien kansanedustajien tietämystä pankkitoiminnasta ja rahan luonnista. Kyselyyn vastanneista kansanedustajista 70 prosenttia oli siinä käsityksessä, että vain valtio voi luoda rahaa. Ainoastaan yksi kymmenestä istuvasta kansanedustajasta tiesi, että pankit luovat rahaa myöntäessään lainoja ja tuhoavat sitä lainojen tullessa maksetuksi takaisin.

Ennen vanhaan rahan luonti olikin mahdollista vain kuninkailla ja sitä kautta valtiolla. Jossakin pankkitoiminnan alkuvaiheessa rahan luonnin oikeus luiskahti yksityisille toimijoille ja on siellä sitten poliitikkojen siihen puuttumatta myös pysynyt.

Olisi helppo tuomita poliitikot ihmisiksi, jotka tekevät ymmärtämättömyyttään typeriä päätöksiä, mutta he tekevät nämä päätökset todellisuudessa taloustieteilijöiden antamien suositusten perusteella.

Taloustieteilijöistä sentään Sixten Korkman varoitti Suomen Ateenan-instituutin 30-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa rahataloudesta näin: ”Aristoteles suhtautui rahatalouteen nihkeästi ja piti lainanantoa ja koronperimistä turmiollisena. Hänen mielestään toimet, jotka vievät aikaa ja voimavaroja, kuten omaisuuden kerääminen, turmelevat”.

Digitalisaatio on jo myllertänyt ja tulee yhä edelleen myllertämään pankkitoimintaa. Nykyään lähes kaikki kansalaiset toimittavat pankkiasiansa netin kautta. Pankkien konttoriverkosto on käytännössä lopetettu ja henkilökunta ”järkeistetty” pankista ulos.

Vuoden päästä tulee voimaan EU:n uusi maksupalveludirektiivi, joka pakottaa pankit tarjoamaan asiakastiliensä rajapinnat ulkopuolisten palveluntarjoajien käyttöön, todennäköisesti täysin ilmaiseksi.

Kohta kuka tahansa muu toimija voisi luoda pankkipalveluja tai maksuvälineitä, jotka pääsevät veloittamaan suoraan pankkien tilejä. Pankkialalla digitalisaation vaikutus on suuri, koska kaikki tuotteet eli raha, lainat ja sijoitukset ovat jo sähköisiä. Ne eivät tunne rajoja.

Muutkin toimijat ryntäävät pankkien perinteiselle apajille. Apple, Paypal tai kuka tahansa muu voisi luoda pankkipalveluja tai maksuvälineitä, jotka pääsevät veloittamaan suoraan pankkien tilejä.

Pankit ovat myös heränneet. Esimerkiksi OP-ryhmän ”Pivo” on tuonut markkinoille maksutavan, joka toimii lähes samoin kuin ”ApplePay.”

Swedbank aloitti mobiilimaksujen markkinoinnin Virossa juuri ennen Pocopayn tuloa markkinoille. Alalle saattaa tulla jatkossa ainoastaan netissä toimivia pankkeja, joilla ei olisi lainkaan henkilökohtaista palvelua eikä konttoreita – eikä myöskään henkilökuntaa.

Palataan rahan luontiin. Koulukirjat kertovat, että raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Tyhjentävää ja kaikenkattavaa vastausta kysymykseen ”mitä raha on” ei osaa antaa kukaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankin kanta asiaan on, että vielä ”ei ole olemassa lopullista ja kaikissa tilanteissa pätevää vastausta kysymykseen: Mitä on raha?

Nykyisin niin eurot kuin kaikki muut kansalliset valuutat ovat niin sanottua fiat-rahaa, mikä tarkoittaa, että niiden asema yleisenä maksuvälineenä perustuu vain ja ainoastaan siihen, että ne on lailla sellaiseksi määrätty.

Yllättävää monelle sen sijaan on se, että valtaosa rahasta on jotain ihan muuta kuin tätä valtion liikkeelle laskemaa rahaa. Yleisin harhaluulo on, että pankki lainaa niitä rahoja joita säästäjä on tallettanut pankkien tileille.

Tämä on useimpien ihmisten käsitys pankkitoiminnasta. Vaikka monet taloustieteilijätkin ovat tässä käsityksessä, sekin on silti täysin väärä. Pankkilainat eivät ole peräisin pankkitalletuksista, vaan totuus on aivan päinvastainen, pankkitalletukset ovat peräisin pankkilainoista.

Voidaankin sanoa, että pankki myöntäessään lainoja luo ”rahaa tyhjästä”, koska se menee pankin taseessa ”varat” nimikkeen alle.

Pankin taseessa ”varat” (lainanottajan lupaus maksaa velka) kuvaavat omaisuuden lisäksi kaikkea sitä rahaa, joka on tulossa pankkiin sisään ja ”velat” (lainaottajan saama laina) kuvaavat kaikkea sitä rahaa, joka on lähdössä pankista ulos.

Kolmas osa taseesta on ”oma pääoma”, joka on pankin varojen ja velkojen erotus. Toisin kuin moni luulisi, ”oma pääoma” ei kuvaa pankin kassasta löytyvää omaa rahaa, vaan se vain yksinkertaisesti ilmoittaa, kuinka paljon pankin varat ovat sen velkoja suuremmat. Siis velka muuttuu pankin taseessa pankin ”varoiksi”.

Tase on aina tasapainossa niin, kun varoista vähennetään velat ja oma pääoma, saadaan tulokseksi nolla.

Vaikka pankilla ei ole lainan antohetkellä taseessa vielä fyysistä rahaa, pankki voi myydä tämän (lainanottajan lupauksen maksaa joskus velkansa) velkapaperina edelleen toiselle pankille tai keskuspankille, jolloin se ”taikoo tyhjästä” lisää rahaa uusien lainojen myyntiin. Näin pankki ”taikoo” vastuuttomasti maailman täyteen velkaa. Se on pankkitoiminnan paha JÄRJESTELMÄVIKA.

Kuten taloustieteilijä Hyman Minsky on todennut: ”Pankkitoiminta ei ole rahan lainaamista, lainatakseen rahaa, rahanlainaajalla täytyy olla rahaa”. Rahan suhteen harva asia on miltä se näyttää.

Koska koko pankkitoiminta perustuu siis pelkkään uskoon ja luottamukseen siitä, että kaikki asiakkaat eivät halua rahojaan ulos yhtä aikaa, pankeilla ei tarvitse olla keskuspankkirahaa kuin yksi prosentti niiden talletusten määrästä, jotka voidaan nostaa milloin vain.

Monissa maissa vaaditusta vähimmäisvarannosta on luovuttu kokonaan, jolloin pankkitoiminta tulee entistä riskialttiimmaksi. Jokainen pankki maailmassa kaatuisi heti, jos edes suhteellisen pieni osa asiakkaista haluaisi saada rahansa ulos pankista heti.

Pankilla on onneksi todellistakin rahaa joka muodostuu tallettajien säästöistä. Suomen pankin mukaan vuoden 2013 lopussa Suomen rahalaitoksissa oli euromääräisiä talletuksia yhteensä 142 miljardia. Samaan aikaan meillä oli pankkilainoja 206 miljardia. Käteistä rahaa Suomen kansantaloudessa oli samana vuonna noin 16 miljardia.

Kaikki haastatellut kansanedustajat luulivat, että keskuspankit luovat rahan ja myös säätelevät sen määrää. Todellisuudessa keskuspankit luovat rahasta vain 3-5 prosenttia , yksityiset pankit 95 prosenttia velan luonnin kautta.

Vain 2 prosenttia maailman rahasta on seteleitä ja kolikoita, lopun luo liikepankit. Peräti 95-97 prosenttia kierrossa olevasta rahasta on yksityisten liikepankkien luomaa rahaa, eli bittejä pankkitilillä.

Käteiseen rahaan nähden velkaa on sitten tajuton määrä. Maailman kokonaisvelka oli McKinseyn laskelmien mukaan vuoden 2014 puolivälissä 178 000 miljardia euroa Kokonaisvelka oli noussut; 51 000 miljardia euroa vielä seitsemän laihan vuoden 2007-2014 välillä.

Vuosituhannen alusta se on enemmän kuin tuplaantunut. Koko maailman velasta, jaettuna seitsemän miljardin väestön mukaan, tulee 25 430 euroa velkaa jokaista maailman asukasta kohden.

Euroalueen velka on ollut hillittömässä kasvussa. Toimittaja Jan Hurrin selvityksen mukaan euroalueen valtioiden, muun julkisen talouden, liikeyritysten ja kotitalouksien yhteen laskettu velkamäärä kasvoi vuosina 1999–2009 noin 20 000 miljardista eurosta melkein 40 000 miljardiin euroon ja on nyt suurempi kuin milloinkaan.

Jos pankit menevät konkurssiin, niin valtio on luvannut maksaa tallettajille 100 000 euroon asti rahat veronmaksajien rahoilla. Suomen valtio on tosin jo 100 miljardia velkaa itse näille pankeille, joten käytännössä tallettajien saatavat valtiolta eivät ole kriisitilanteessa ihan läpihuutojuttu.

Euroalueen pankkien kaikista noin 17 000 miljardin euron talletuksista arviolta puolet on talletussuojan turvaamia. Sitä suurempia talletuksia ja muuta riskipitoista rahoitusta pankeilla on EKP:n tilastojen mukaan yhteensä 24 500 miljardia euroa.

Euroopan pankeilla ei ole tappioiden vastaanottamiseen kykeneviä aitoja tappiopuskureita, kuten oikeaa osakepääomaa, likimainkaan sen vertaa kuin piilevien tappioiden sulattamiseen tarvittaisiin.

Pankkitalletukset ovat joko M1 tai M2 rahaa riippuen siitä, ovatko ne käyttötileillä vai säästötileillä. Jos ne ovat vaikeammin rahaksi muutettavia varallisuuseriä (velkapaperit) puhutaan M3 tai M4 -rahasta.

Kaikista ristialttiimpia ovat pankin ns. johdannaispaperit, joiden tasearvo on 10 kertaa suuremmat kuin koko maailman BKT – ja kukaan ekonomisti ei osaa kertoa, miten ja kenen rahoilla niiden alaskirjaus todelliseen markkina-arvoon tehdään. Islannin pankkien konkurssissa niiden arvosta hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin.

Lisäksi on olemassa ns. ”varjopankkisektori”, jossa on muita rahamaailman toimijoita kuten rahastoja, sijoitusyhtiöitä ja muita toimijoita, jotka käyttäytyvät vähän pankkien tavoin. Ne eivät ole minkään virallisen instanssin seurannassa.

Nykyistä pankkijärjestelmää nimitetään ”vähittäisvarantojärjestelmäksi”. Ekonomisti John Perkins on ytimekkäästi luonnehtinut tätä järjestelmää ohjeeksi poliittisille päättäjille: ”Vähimmäisvarantopankkijärjestelmä on yksi kaikkein nokkelin huijaus, mitä koskaan on tehty yhteiskunnan manipuloimiseksi. Ja sen sydämessä käydään näkymätöntä sotaa väestöä vastaan.

Velka on ase, jota käytetään yhteiskuntien valloittamiseen ja orjuuttamiseen. Korot ovat sen pääasiallisia ammuksia. Enemmistö on tietämätön tästä todellisuudesta, jossa pankit valtioiden ja suuryritysten kanssa juonitellen jakavat taloudellisen sodankäynnin taktiikoiden kehittelyä ja laajentamista synnyttäen uusia tukikohtia kuten Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF”.

On syntynyt myös uuden tyyppinen sotilas: Taloudellinen ammattitappaja. On kaksi tapaa jolla voi valloittaa ja orjuuttaa kansakunnan. ”Yksi on miekalla ja toinen on velalla”, totesi John Adams (1735-1826). ”Antakaa minulle valtion rahan painamisoikeus, niin en välitä kuka säätää sen lait”, totesi brittiläinen miljardööri Amschel Rothschild (1744-1812) jo parisataa vuotta sitten..

Näinhän on juuri käynyt kaikkialla. Pankkiirit vetävät ja poliitikot vikisevät ja maksavat veronmaksajien rahoilla pankkien riskit ja vastuuttomuuden. Poliittisten päättäjien pitäisi maailmanlaajuisesti ryhdistäytyä ja ottaa valta pois pankkiireilta sekä saattaa valtioille takaisin rahanluontioikeus ja oma keskuspankki ja raha. Onko joku nähnyt nykyisten poliitikkojen edes puhuvan siitä?

 

  1. Osa graafeista on uunituoreesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.