Pääministeri Juha Sipilä tuli vahingossa paljastaneeksi Yleä vaivanneen politisoituneen ilmapiirin ja toimintatavan. Journalismin tutkijat eivät ole olleet ajan tasalla, jotta ne olisivat puuttuneet ajoissa Ylen toimintaan.
Kaikki ovat paistatelleet ”vapaasta journalismista” kuusi vuotta peräkkäin, kun Suomi oli maailman vapaan tiedonvälityksen ykkösmaa. Pariisissa päämajaansa pitävän Reporters Sans Frontières (RSF) –järjestön viimeisin rankkaus pudotti Sipilän ”ansiosta” Suomen kolmannelle sijalle.
Ainakin vanhempi väki muistaa ns. ”Reporadion” vuosilta 1965-1972. Äärioikealla sitä pidettiin pelottavana esimerkkinä siitä, miten valtion radiomonopoli uhkasi joutua äärivasemmiston haltuun. Reporadio oli porvarilehtien antama pilkkanimi pääjohtaja Eino S. Revon johtamalle Yleisradiolle ja sen ns. informatiiviselle ohjelmapolitiikalle. Repo nousi Ylen johtoon presidentti Urho Kekkosen suosikkina.
Oikeiston mukaan ns. uusvasemmistolaiset toimittajat tekivät repiviä, perinteisiä arvoja ja demokratiaa halveksivia ohjelmia. Porvarien mukaan televisioteatterista tuli kommunistien tärkein propagandasolu.
Entä nyt? Onko Yleisradiosta tullut koko kansan puolueeton ja tasapuolinen journalismin malliesimerkki koko maailmalle?
Väittäisin, että heiluriliike on mennyt toiseen laitaan. YLE:n hallintoneuvostoa on vetänyt vuosikaupalla (30.6.2011 saakka) Kokoomuksen Kimmo Sasi. Hänen aseenkantajanaan toimi pitkään Velipekka Nummenkoski. Kun YLE:n johtopaikat oli saatu mieleiseksi, Nummenkoski siirtyi Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi.
90-luvulla Kokoomuksen puoluesihteeri Aarne Kaila ujutettiin YLE:n johtoon. Hänen vanavedessään tuli myös Heikki Lehmusto sinne MTV:sta.
Hallintoneuvosto koostuu poliittisista päättäjistä, mutta YLE:n hallituksessa on pääasiassa liike-elämässä meritoituneita ja niiden etuja ajavia yritysjohtajia sekä kokoomuslaisia poliitikkoja.
Hallituksen puheenjohtajana toimi pitkään uusliberalistinen taloustohtori Kari Neilimo. Hän hankki sitä ennen SOK:n pääjohtajana Keskon kanssa kaupan monopolin (yhdessä 80% markkinaosuus) ja siten kaupan pienyrittäjiltä hävisi elintila. Samoin hävisi YLE:ssä toisinajattelijoilta mediatila.
Toimitusjohtaja Lauri Kivinen on ollut Kokoomuksen nuorten liiton jäsen ja Nokialla, tasapuolisuudestaan tunnetun Evalaisen, Jorma Ollilan alainen. YLE:n johtoryhmässä Olli-Pekka Heinonen vastasi tuolloin asia- ja kulttuuriohjelmista.
Hän on se sama mies, joka myötävaikutti liikenneministerinä ollessaan, että Sonera osti Saksasta ”ilmaa” (eli 3G-oikeudet) 3,5 miljardilla eurolla mikä oli Suomen teollisuushistorian suurin virheinvestointi. Ansioillaan hän siirtyi pääministeri Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi.
Hän meni Nummenkosken tilalle tämän siirtyessä kokoomuksen pyöröovien kautta RAY:n toimitusjohtajaksi. Eli nyt kaikki tietävät, että jos tekee YLEssä Kokoomukselle riittävästi palveluksia, ne tullaan palkitsemaan hyväpalkkaisina virkoina valtionhallinnossa.
Uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei ole julkisesti kokoomuksen jäsen, mutta osallistunut isokenkäisten salaisiin Bildenberg -ryhmän kokouksiin, joihin ei kutsuta muita kuin porvarillisen (kokoomuslaisen) maailmankatsomuksen omaavia.
Jääskeläisen johdolla Yleä on sitten ajettu ajan haasteisiin. Asiaohjelmia on ajettu alas ja tilalle on tullut viihdettä jotta ei jäätäisi kaupallisten kanavien jalkoihin.
Tämä porvareiden hyvävelijärjestelmä on toiminut Lauri Kivisen johdolla ja Jääskeläisen toimiessa toimeenpanevana aisaparina myös Sasin aikakauden jälkeen. Mikael Jungner on kertonut tästä Ylen johtopaikkojen kähminnästä kirjassaan Outolintu. Kirjansa julkistustilaisuudessa kävi ilmi, että kaikki alemman johtotason päällikkö- ja tuottajapaikat valittiin aina puolueperustein.
Tämä uusliberalistinen ideologia on sitten ohjannut Ylen toimintaa aivan viime päiviin asti. Vaikka Kivinen puolusti viimeiseen asti aateveljeään Sipilän viimeisten vaikutusyritysten jälkeen, Jääskeläinen joutui viimein eroamaan.
”Maan tavan” mukaan Sipilä yritti vaimentaa esteellisyyttään Terrafame -rahoituspäätöksestä ja omista verojenvälttelypuuhistaan vakuutuskuorien ja kapitalisaatiosopimusten avulla.
Jääskeläisen sensurointiyritysten seurauksena useita eturivin toimittajia irtisanoutui Ylestä, kuten Ruben Stiller, Susanne Päivärinta, Salla Vuorikoski, Jussi Eronen.
Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin mukaan Ylessä on erityisesti Sipilän hallituskaudella sensuroitu juttuja ja toimittajille on annettu varoituksia. Toimitukset ovat toimineet pelon vallassa ja kyräily ja itsesensuuri on ollut yleistä.
Uusi oikeistolainen komento on aikaansaanut sen, että reporadion aikaiset toimittajat on puhdistettu jo ajat sitten ja ”oikean ideologian” omaavat journalistit (=tuottajat) ovat päässet talossa valtaan. Jutuista ei päätä toimittajat vaan tuottajat. Heiluri on heilahtanut toiseen laitaan ja taaskaan ei voi puhua journalistisesta tasapuolisuudesta.
Miten tämä oikeistolaistuminen sitten näkyy päivittäisissä toiminnoissa ennen tätä ”Ylegatea” (Sen nimisen kirjan kirjoittivat poislähteneet toimittajat).
Toimittaja Jyrki Räikkä on jokin vuosi sitten haastatellut Ylen toimittajia, jotka kertovat (HS 27.5.2011), että “Johtoportaan linja on varovainen, jopa hysteerinen (…) tavattoman pienissä asioissa hierotaan yksityiskohtia”. Juttuja on hyllytetty ja leikattu monien toimittajien mielestä varmuuden vuoksi, koska toimituksen johto pelkää juttujen aiheuttamia reaktioita.
YLE:n ansiokas toimittaja Ari Korvola siirrettiin ajankohtaisohjelmien tuottajan vakanssilta MOT-ohjelman toimittajaksi, kun hän erehtyi penkomaan Matti Vanhasen “lautakasa” -jupakkaa. Hänen aiheesta tekemänsä jatko-ohjelmakin on hyllytetty ja hän sai johdolta “varoituksen”, kun kertoi ohjelman hyllytyksestä toisessa mediassa. Nyt hän on ulkoistettu Ylestä Seuran toimituspäälliköksi.
Myös YLE:n kokoomuslaisen toimittajan Petri Sarvamaan 2,5 vuoden työn tulos hyllytettiin Jyrki Richtin toimesta (ilmeisesti käsky tuli ylemmältä taholta) “journalistisin perustein”. Kun toimittaja alkaa tonkia liian isoja ja kiusallisia asioita. Ei auta vaikka olisi kokoomuslainen. Siihen päättyi Sarvamaan YLE:n toimittajanura. Ylessä on ollut viime vuosina vain ulospäin aukeavat saranat.
Sitä ennen hän ehti haastatella myös allekirjoittanutta puolen tunnin A-Piste-ohjelmassa. Hän oli moraaliltaan todellinen journalisti, joka haastatteli vastapuolen näkemyksen omaavaa toisinajattelijaa, vaikka oli itse kokoomuslainen. Myöhemmin hän kertoi ihmetelleensä, kuinka A-Studion muut toimittajat suhtautuivat häneen, koska hän alentui tekemään juttua tällaisesta toisinajattelijasta
Vielä 90-luvulla olin Ylen haastateltavana teknologisoituneesta työttömyydestä ja muistakin talousasioista yli 20 kertaa. Vielä silloin en ollut Ylen boikotissa, mutta kun Kokoomus-juntta pääsi valtaan, haastattelut loppuivat kuin seinään.
Omakohtaisiakin kokemuksia Ylen hyllytyksestä on. Olin yhtenä vakiokeskustelijana toimittaja Seppo Konttisen radio-ohjelmassa “Talousykkönen” vuosina 1998-1999. Muina vakiojäseninä oli tutkija Tuovi Allen Palkansaajien tutkimuslaitokselta ja Ilkka Lehtinen Tilastokeskuksesta.
Ohjelma oli suosittu, kunnes Konttisen esimies Olli Alho totesi hänelle. “Muuten ohjelma on hyvä, mutta tuo Ojapelto pitää vaihtaa” (käsky ilmeisesti ylemmältä taholta). Konttinen puolestaan oli sitä mieltä, että olin ohjelman väriläiskä muista poikkeavine mielipiteineni, joten hän ei suostunut siihen.
Kun hän ei heti totellut, koko ohjelma lopetettiin. Tällaista on Ylen journalistinen vapaus journalistisen vapauden ”ykkösmaassa”.
Tästä suivaantuneena pidin yhdessä toimittaja Seppo Konttisen kanssa Ylen kritiikkiseminaarin Arbiksessa 24. 3. 2012 otsikolla: ”Reporadiosta S(t)asi-Studioon? ”. Minä arvostelin Ylen toimintaa talon ulkopuolelta ja Konttinen talon sisältä. Hän teki havainnoistaan myös kirjan ”Suora lähetys”.
Kirjassaan hän tilitti kokemuksiaan: ”Toimittajan urani alkoi Yleisradiossa vuonna 1974 ja jatkui vuoden 2010 loppuun. En ole katunut päivääkään, koska toimittajan työ on etuoikeutettua. Ja sitä se oli ennen muuta Yleisradiossa. Parhaimmillaan vapaata, riippumatonta ja palkitsevaa. Huonoimmillaan kettuilua, painostamista ja valehtelua”.
Ylen boikotista huolimatta olen yrittänyt valistaa Ylen talous- ja ajankohtaistoimitusta aivan samoilla (uusimman kirjani) teemoilla kuten Hesariakin. Olen kymmenien vuosien ajan lähettänyt satoja viestejä ja liitetiedostossa asiaan liittyviä graafeja, joita toimittajat itse eivät ole osanneet kaivaa esille.
Olen pettymyksekseni huomannut, että ylen ajankohtaistoimittajilla on jotain pahasti vialla luetun ymmätämisessä, graafien tulkitsemisessa ja ammattitaidossa. He eivät ole osanneet tehdä aineiston pohjalta ajankohtaisohjelmissaan yhtään järkevää ja ”oikeaa” kysymystä päättäjille – tai sitten tuottajat eivät ole antaneet tehdä.
Olen jopa edellisten vaalien alla lähettänyt Ylen toimittajille oheisen kysymyslistan:
1. Kun Suomesta on hävinnyt finanssikriisin aikana lähes 80 000 teollista työpaikkaa, miksi digimaailmaan ei ole syntynyt vastaavaa määrää uusia työpaikkoja?
2. Digitekniikan sovelluksista 2/3 osaa liittyy tuotantotekniikan ja internet-pohjaisen itsepalvelun kehittämiseen. Se luo muutaman uuden työpaikan, mutta hävittää vanhoja työpaikkoja monin verroin enemmän.
3. Digitekniikka ja tekoäly lisää toki tuottavuutta. Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, miten se voi kasvattaa työpaikkoja?
4. Miten on mahdollista, että työ (=työtunnit eivät ole lisääntyneet Suomessa, vaikka Suomen talous on kasvanut 2-3 kertaa nopeammin kuin EU-maiden keskiarvo (BKT lähes kaksinkertaistunut) 90-luvun laman jälkeen aina finanssikriisin alkuun asti (15v)?
5. Työttömyystilastot ja työllisyystilastot eivät mittaa TYÖN MÄÄRÄÄ. Työtunnit on ainoa oikea mittari joka kertoo työn määrässä tapahtuneet muutokset. Työttömyys voi laskea, kun sama työtuntimäärä tehdään epätyypillisillä työsuhteilla.
6. Miksi talouden kasvu ei enää luo työpaikkoja, vaikka kaikki poliitikot, EK, ay-johtajat ja taloustoimittajat niin väittävät? Työpaikat eivät ole kasvaneet 70-luvun puolenvälin jälkeen tuotannon kasvun suhteessa. Miksi toimittajat eivät ota tätä julkisuudessa ylläpidettyä valhetta esille?
7. Miksi maailman ylivoimaisesti parhaan vientimaan Saksan talouskasvu on juuri ja juuri plussan puolella (välillä lipsahti jopa pakkasen puolelle)? Saksan markkinaosuuden ryöstö toisilta mailta nollasummamarkkinoilla ei kasvata markkinoiden kokonaiskysyntää.
8. Kun teollisten työpaikkojen tilalle on syntynyt pääasiassa palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä, miten se kasvattaa ostovoimaa? Työtunnit eivät ole sielläkään kasvaneet. Suomessa uusista työpaikoista on 80% on näitä ns. ”paskatyöpaikkoja”.
9. Yrittäjille on annettu lukuisia verohelpotuksia, varallisuusvero ja kelamaksut poistettu, yhteisövero alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin ja siitä huolimatta uusia työtunteja ei ole syntynyt vaikka niin luvattiin. Missä olikaan veronalennusten dynaamiset vaikutukset?
10. Kun pääomat ja kauppa vapautettiin, OECD, IMF, Maailmanpankki ja EU lupasivat, että talous lähtee rakettimaiseen nousuun ja tulee miljoonia uusia työpaikkoja. ILO: tilastot kertovat, että finanssikriisin jälkeen vuodesta 2007 pelkästään G20 maista on kadonnut 54 miljoonaa työpaikkaa. Työpaikkoja ei ole tullut mutta miljonäärejä kyllä.
11. Kuinka teknologialla aikaansaatu tuottavuus ja sitä kautta saadut tuotot ohjautuvat tai ohjataan takaisin markkinoiden ostovoimaksi? – nythän on käynnissä jatkuva supistamisen, kurjistumisen ja ostovoiman katoamisen kierre pohjalle. Ostovoiman kehitys on kuitenkin kaiken kasvun, yrittäjyyden ja työpaikkojen (edes teoreettisten) tärkein edellytys
12. Miksi poliitikot ovat vapauden ideologian varjolla päästäneet pankit niin suuriksi ja ilman valvontaa, että niiden taseissa on pelkkien johdannaispapereiden arvo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote?
13. Väitetään, että finanssikriisi on ohi, vaikka pankkien taseissa olevien johdannaispaperien määrä on vain kasvanut vuoden 2008 jälkeen, eikä vähentynyt niin kuin pitäisi. Samoin varjopankkitoiminnan velat ovat lisääntyneet ja EU-maiden kokonaisvelka on 4,7 kertaa niiden BKT. Miten näin ylivelkaiset maat voivat lisätä kulutuskysyntäänsä?
14. EU:sta ja rahaunionista – Kun Suomea puoliväkisin tungettiin rahaunioniin, luvattiin taloudellista kasvua ja uusia työpaikkoja. Kävikin aivan päinvastoin. Viimeisten 30 vuoden aikana Euroopan talouden 10-vuoden keskiarvon kasvu on trendinomaisesti laskenut lähelle nollasummamarkkinoita.
En ole huomannut yhdenkään Ylen ajankohtaistoimittajan hyödyntäneen kysymyslistaa vaikka kysymykset ovat kohtalaisen relevantteja. Nykyisessä talouskriisissä toimittajien ammattitaito riittää vain tivaamaan säästölistoja ja ”mistä pitäisi säästää?”.
Yksikään toimittaja ei ole ymmärtänyt kysyä, miksei talous tuota jaettavaa entiseen tahtiin? Miksi meillä on jatkuva talousvaje? Miksi ei investoida vaikka osinkotulot ovat kymmenkertaistuneet?
Toimittajat eivät ole asettaneet kyseenalaiseksi talouskasvun olemattomia työllisyysvaikutuksia eivätkä ole asettaneet kyseenalaiseksi poliitikkojen katteettomia työllisyyslupauksia. Toimittajat eivät ole edes ymmärtäneet, että työttömyyttä ei tule seurata työllisyystilastoista vaan työtuntitilastoista. He eivät ole myöskään puuttuneet verotuksen järjestelmävikaan.
Toimittajat eivät ole puuttuneet pankkitoiminnan järjestelmävikaan (se on tosin ymmärrettävää, koska talousprofessoritkaan eivät ymmärrä sitä) jne. Kaikki kertoo täydellisestä ammattitaidon puutteesta.
Toimittajat eivät osaa, eivätkä ymmärrä tehdä oikeita jatkokysymyksiä päättäjille, vaan antavat heidän puhua mitä sylki suuhun tuo. He vain nyökyttävät ja myötäilevät haastateltavan vastauksia.
Kokoomuslainen Ylen kokoomusmafia ei halua horjuttaa markkinataloutta ja tuoda julkiseen keskusteluun digitalisaation kääntöpuolta, joka vie kansalta työpaikat ja toimeentulon. Ylestä on tullut EK:n ja rikkaitten etujärjestö ja EVA:n aputoimisto joka haluaa vain, että digitalisaation tuottavuushyödyt (osingot) menevä vain rikkaille.
Kaikiin A-Studio ja A-Talk ohjelmiin kutsutaan aina asiantuntijoiksi pankin lobbareita ja uuslibaraaleja ekonomisteja. Erityisen suosittu on ollut Nordean Aki Kangasharju, joka toistaa uskollisesti Björn Wahlroosin uskomuksia.
Onneksi Ylessä on edes yksi ammattitaitoinen toimittaja Raimo Tyykiluoto, joka on uskaltanut ottaa tärkeitä asioita esille.
Nyt kaivattaisiin Yleen takaisin toimittaja Leif Salménia, joka osasi laittaa päättäjät lujille koska hänellä oli sekä ammattitaitoa että riittävät tiedot käsiteltävistä asioista. Samoin kaivattaisiin toimittajia Timo-Erkki Heinoa, Ari Korvolaa, Hannu Taanilaa, Seppo Konttista jne.
Nykyiset jannekorkit seijarautiot, annikadamströmit, jananderssonit, kirsiheikelit jne. pääsääntöisesti ”nuoleskelevat” haastateltaviaan, ovat hampaattomia, eivätkä osaa tehdä asiantuntevia jatkokysymyksiä. Ainoastaan Susanne Päivärinta ja Marja Sannikka edes ovat yrittäneet kriittisyyttä, vaikka asiaosaaminen heilläkin on puutteellista.
Olen aikaisemmin kritisoinut MOT:n ohjelmia liian suppeiksi ja paikallisiksi, mutta viime aikoina ne ovat laajentaneet toimintaansa globaaleihin ongelmiin kuten veronkiertoon. Jotain positiivista kehitystä on Ylelläkin sentään tapahtunut.
Onneksi Yle on ostanut ansiokkaita kansainvälisiä taloutta käsitteleviä amerikkalaisia ja ranskalaisia dokumentteja, kun se ei itse pysty niin laajoihin tuotantoihin. Yle voisi kuitenkin ostaa niiden pitempiaikaiset käyttöoikeudet, jotta ne olisivat katsottavissa Areenasta.
Todellista journalistista ”moniarvoisuutta” osoittavat Ylen Aamutelevision ohjelmat kuten ”Jälkipörssi” ja ”Jälkiviisaat”. Ylen ohjelmatuottajien valinnat keskustelijoiksi ovat todellisia ”helmiä”.
Kuinka Aamutelevision jälkipörssin keskusteluohjelmaan on ”osattukin” valita erilaisia mielipiteitä edustavia keskustelijoita samaan ohjelmaan kuten Arno Ahosniemi (Kauppalehden päätoimittaja joka on tehtävänsä mukaisesti elinkeinoelämän lobbari), Leena Mörttinen (entinen Nordean lobbari ja nykyinen yrittäjien lobbari) ja Pia-Noora Kauppi (entinen veronkiertoa edistävä meppi, nykyinen finanssialan lobbari) tai Matti Apunen (EK:n lobbari). Henkilövalinnat eivät taatusti ole sattumaa.
Keskusteluista tulee journalistista söpöilyä ja aamu alkaa herttaisessa yksimielisyydessä. Heillä on vuorenvarmasti ”oikeat” mielipiteet Suomen saattamisessa nousuun ja syrjäytyneiden kansalaisten ongelmien ratkaisuksi.
Näiden oikeistolaisten keskustelijoiden vastapainona voisivat olla journalistisen tasapuolisuuden saavuttamiseksi esimerkiksi: Veli-Antti Savolainen, Heikki Patomäki, Matti Tuomala, Kai Kontturi, Juha Siltala, Pauli Vahtera, Markus Jäntti, Riikka Söyring jne.
Ylen keskusteluohjelmat ovat malliesimerkki ”moniarvoisesta” journalismista, jossa ”erilaiset” mielipiteet vievät yhteistä päätöksentekoa eteenpäin vaikeassa yhteiskunnallisessa murroksessa.
Ylestä on tullut veromaksajien rahoilla aivan samanlainen viihdelinko kuin kaupallisista kanavista. Yle kilpailee vain epätoivoisesti some-katsojista eikä laadusta ja erilaisista yhteiskunnallisista näkemyksistä.
Veronmaksajien maksamat 500 miljoonaa Ylelle menee lyhentämättömänä kankkulan kaivoon. Kaikki ulkoistetaan ja kilpailutetaan. Laadun ja tiedon tilalle on tullut viihde ja hinta. Yhteiskunnalliset tehtävät ja tavoitteet on haudattu kilpailukyvyn nimissä ja kokoomuslaisessa hengessä.
PS. Suurin osa jutussa olevista graafeista on uudesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.