Meillä Suomessa eturivin talousprofessorit ja ekonomistit ovat jo vuosikymmeniä väittäneet, että digitalisaatio ei tuhoa työpaikkoja – ja jos tuhoaa, tilalle syntyy uusia ja parempipalkkaisia työpaikkoja. Näin ovat todenneet esimerkiksi Mika Maliranta, Vesa Vihriälä, Petri Rouvinen ja Antti Kauhanen raportissaan.

Etlan tutkimusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston professori Mika Maliranta ei taloustieteilijöiden valtavirran tapaan usko, että eläisimme poikkeuksellista murrosta.

Hänen mukaansa vaikean työllisyystilanteen syynä on ensisijaisesti maailmantalouden vaikea suhdannekehitys ja valtiontalouksien huonot ajat.

”En usko nopeaan, dramaattiseen työn loppumiseen. Mahdollisesti vuosisadan kahden päästä työaika on vähentynyt huomattavasti, kun koneet tekevät suuremman osan töistä. Mutta silloin jaettava vaurauskin on toista luokkaa”.

Olen kysynyt häneltä tällä blogilla (ja sähköpostitse) miten se digitalisaatiolla aikaansaatu tuottavuuden parantuminen ja sillä saatu vauraus (osingot) ohjautuu tai ohjataan kaikkien kansalaisten vauraudeksi (ostovoimaksi) ja hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi. Uskottavaa vastausta en ole saanut Malirannalta enkä muiltakaan talousprofessoreilta.

Valtion kokoaman talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja professori Roope Uusitalo on todennut: ”Koneet tuskin ihmistyötä korvaavat. Sen sijaan ne saattavat sitä muuttaa.(…) Huoli työn katoamisesta robottien ja automatisaation vuoksi on todennäköisesti ennenaikainen (hän ei kuitenkaan kertonut, mille aloille uudet työpaikat syntyvät ja erityisesti kuinka paljon).

Näitä esimerkkejä suomalaisten taloustieteilijöiden ”uskomuksista” olisi vaikka kuinka paljon. Siksi ihmetyttää että heidän ajattelumaailmansa ja teknologian vaikutusten ymmärtäminen on vieläkin kehruujennyjä edeltävältä aikakaudelta.

Jo vuonna 1949 MIT:n kuuluisa matemaatikko Norbert Wiener kirjoitti New York Timesin pyytämänä artikkelin, jossa hän ennakoi tulevaa tietokonevallankumousta.

Hän varoitti, että tietokoneiden käyttö voi johtaa ”teolliseen vallankumoukseen, joka on täynnä julmuutta”, sillä koneiden takia ”tehtaissa rutiininomaisia töitä tekevien taloudellinen arvo laskee pisteeseen, jossa heitä ei kannata palkata mistään hinnasta”.

Onneksi ulkomaiset taloustieteilijät ovat edes hieman jyvällä kehityksen vaarallisuudesta. Amerikkalainen talousnobelisti Paul Krugman on toistuvasti arvostellut tekno-optimismia ”luottamuskeijuun” uskomiseksi.

Hän on todennut, että monet oikeistoon kallistuvista taloustieteilijöistä ovat haluttomia hyväksymään edes sitä, että kysynnän puute on ollut talouden suurin ongelma.

Sen sijaan he (uusliberalistiset taloustieteilijät) ovat koko elpymisen ajan huomautelleet epävarmuudesta, joka ympäröi julkista velkaa, mahdollisia veronkorotuksia ja lisääntyvää sääntelyä (aivan kuten Etlan ekonomistit ovat toistaneet jo vuosikymmeniä).

Heidän mukaansa valtion menojen, verojen ja sääntelyn vähentäminen voimistavat sijoittajien ja yritysten luottamusta, jolloin sijoitusten määrä, talouskasvu ja työllisyys lisääntyvät. ”Mielestäni ajatus on kokonaisuudessaan irtaantunut kauas ilmiselvästä todellisuudesta”, toteaa Krugman.

Nobel-palkittu Joseph Stiglitz on kannattanut kenties kaikkein äänekkäimmin ajatusta, jonka mukaan eriarvoisuus horjuttaa talouskasvua.

Kun Nobelilla palkittua Robert Solow’ta haastateltiin tammikuussa 2014, hän sanoi, ”usein lisääntyvä eriarvoisuus kovertaa tulojakauman ontoksi, jolloin me menetämme vakaat keskiluokan työpaikat ja keskiluokan tulot, jotka pitävät yllä kysynnän varmaa virtaa. Kysyntä taas takaa sen, että teollisuuden toiminta jatkuu ja sinne kehitetään uutta”.

Suomalaiset Taloustieteilijät ovat vasta nyt heräämässä uusliberalistisen talouden aiheuttamaan eriarvoisuuteen. Sixten Korkman on uusimmassa kirjassaan ”Globalisaatio koetuksella” kirjoittanut, että globalisaation suurimpana kielteisenä piirteenä hän pitää varallisuuden epätasa-arvoista jakautumista. Sen syistä ei hänelläkään ole mitään käsitystä.

Yhdysvalloissa, joka eniten on kärsinyt globalisaation seurauksista, on syntynyt uutta ajattelua joka myös paneutuu syy- ja seuraus-suhteisiin. Enää minun ei tarvitse olla kritiikkeineni aivan yksin.

Yhdysvaltalainen Silicon Valleyssä elämäntyönsä yrittäjänä tehneen teknologia-asiantuntija Martin Fordin kirja ”Robottien kukoistus” on kirja, joka jokaisen taloustieteilijän ja poliitikon pitäisi lukea. Se ei katso ainoastaan menneisyyteen vaan ennakoi asiantuntevasti tulevaisuutta.

Kirjan arvoa lisää myös se, että sekä Financial Times että arvostettu talouslehti Forbes ovat valinneet sen vuoden talouskirjaksi ja myös New York Times ylisti tätä kirjaa – ei siis mikään vähäpätöinen teos.

Ford esittelee tekoälyn kehitystä ja kertoo mitä on tapahtumassa sen johdosta terveydenhuollossa, koulutuksessa, taloudessa, teknologiassa ja erityisesti työelämässä.

Fordin mukaan on todennäköistä, että kaikki rutiininomaisia työtehtäviä sisältävä työ tullaan automatisoimaan. Suurin yhteiskunnallinen muutos sitten teollisen vallankumouksen on käynnissä. Se ei pääty ainoastaan keskivertotyöpaikkoihin vaan myös korkeasti koulutettuihin asiantuntijatyöpaikkoihin.

Tutkimus- ja kehitysinvestoinnit kohdistuvat suhteettoman usein keksintöihin, joilla tähdätään erityisesti työntekijöiden karsimiseen ja työtehtävissä tarvittavien taitojen vähentämiseen.

Ford kritisoi rajusti taloustieteilijöiden ymmärtämättömyyttä digitalisaation etenemisestä. ”Ajatus siitä, että tekniikka voisi jonain päivänä korvata suuren osan työvoimasta ja että tekniikan kehittyminen johtaisi pysyvään rakenteelliseen työttömyyteen, on useimmille taloustieteilijöille lähes mahdoton.

”Taloustieteissä ja rahoitusalalla on lähes refleksinomainen taipumus sivuuttaa väitteet siitä, että tämä kerta voi olla erilainen”, tykittää Ford.

Suomalaiset taloustieteilijät uskottelevat aina, että menetettyjen työpaikkojen tilalle syntyy uusia ja parempipalkkaisia digitaaliajan työpaikkoja.

Ford esittelee nämä uudet työpaikat ja niiden työllistävän vaikutuksen seuraavasti.

Kolme ihmistä perusti Youtuben vuonna 2005. Alle kaksi vuotta myöhemmin Google osti yhtiön noin 1,65 miljardilla dollarilla. Ostohetkellä Youtube työllisti vain 65 ihmistä, joista suurin osa oli erittäin päteviä insinöörejä. Yhtiön arvoksi määräytyi siis noin 25 miljoonaa dollaria työntekijää kohti.

Huhtikuussa 2012 Facebook osti kuvien jakamiseen tarkoitetun startup-palvelu Instagramin miljardilla dollarilla. Yhtiö työllisti 13 ihmistä. Se merkitsee 77:ää miljoonaa dollaria työntekijää kohti.

Pikakelataan kaksi vuotta eteenpäin helmikuuhun 2014, jolloin Facebook otti taas ohjat käsiinsä. Tällä kertaa se osti älypuhelimien viestintäpalvelun Whatsappin 19 miljardilla dollarilla. Siellä oli 55 työntekijää – arvoksi määräytyi siis hämmästyttävät 345 miljoonaa dollaria työntekijää kohti.

Esimerkiksi vuonna 2012 Google sai voittoa lähes 14 miljardia dollaria, vaikka se työllisti vain 38 000 työntekijää. Internet antaa toki uusia mahdollisuuksia joillekin mutta se tuhoaa vielä enemmän vakaita keskiluokan työpaikkoja. Syntyy vain kourallinen uusia työpaikkoja.

On selvää näyttöä siitä, että toiminta verkossa johtaa usein monopoli-tilanteeseen, jossa yksi yritys hallitsee markkinoita ja johtaa eriarvoisiin lopputuloksiin, visioi Ford.

Luvut kertovat vakuuttavia todisteita tekniikan ja työllistymisen muuttuneesta suhteesta. Palkkataso uusilla digialoilla on kova mutta työntekijöiden määrä aivan minimaalinen. Lähes kaikki nämä tulevaisuuden firmat ovat saaneet vielä kyseenalaista mainetta miljardien veronkierrosta ja veroparatiisien hyväksikäytöstä. Ne eivät hyödytä minkään maan tai valtion kansalaisia.

Ford jatkaa: lukuja voi verrata autoteollisuuden lukuihin. Vuonna 1979 Yhdysvaltain autoteollisuudessa työskenteli enemmän ihmisiä kuin koskaan. Yksin General Motorsilla oli 840 000 työntekijää, mutta se tuotti voittoa vain noin 11 miljardia dollaria.

Siis 20 prosenttia vähemmän kuin Google tienasi vuonna 2012, kun inflaation vaikutus otetaan huomioon. Ford, Chrysler ja American Motors työllistivät satoja tuhansia ihmisiä lisää.

Niihin nähden robotoidun Uudenkaupungin autotehtaan n. 4 000 työntekijän työpaikat ovat vain olemattomia murusia aiemman autotuotannon työntekijöiden määristä.

Autojen valmistuksen lisäksi autoteollisuus loi muitakin keskiluokan työpaikkoja esimerkiksi ajamiseen, korjaamiseen, vakuutuksiin ja autojen vuokraamiseen liittyvissä tehtävissä, muistuttaa Ford.

Suomessakin kohistaan uusien peliyhtiöiden (Supercell ja Rovio) noususta tulevaisuuden työllistäjinä: Vuonna 2013 japanilaiset Softbank  ja GungHo  ostivat Supercellistä 51 prosenttia yli miljardilla eurolla mutta henkilökuntaa oli tuolloin alle 200. Pörssiarvoltaan samankokoinen ”vanhan ajan” yritys Kesko työllisti tuolloin noin 20 000 henkeä ja se omisti miljoonien edestä kiinteistöjä ja kuljetuskalustoa.

Ford kumoaa uskomuksen: Monia teollisuudenaloja on todistettavasti hävinnyt tekniikan takia, mutta samaan aikaan tekniikan kehitys on luonut kokonaan uusia ammatteja. Tähän uskotaan yleisesti (ainakin Suomessa) samoin kun siihen, että luovan tuhon jatkuva kehitys johtaa uusien teollisuuksien ja ammattialojen syntymiseen – usein sellaisilla aloilla, joita ei osata etukäteen kuvitella.

Uudet teollisuudenalat ovat harvoin, jos koskaan, työvoimavaltaisia. Yleisesti ottaen työllistymisen uhkana on se, että luovan tuhon kehittyessä ”tuho” tapahtuu yleensä työvoimavaltaisilla ja perinteisillä aloilla kuten vähittäismyynnissä ja ruoanvalmistuksessa, mutta ”luovuudesta” syntyy uusia yrityksiä ja aloja, joihin ei tarvita paljoa työntekijöitä.

Toisin sanoen talous on matkalla kohti käännekohtaa, joissa uusien työpaikkojen määrä jää jatkuvasti jälkeen siitä, mitä koko työvoiman työllistämiseen vaaditaan, toteaa Ford

Jotkut uusliberalistiset talousprofessorit (kuten Mika Maliranta) markkinoivat ns. ”luovaa tuhoa”. Kieroutuneimmillaan luova tuho kehittyisi siten, että taloutta nykyään ylläpitävät massamarkkinat korvattaisiin uusilla elinkeinoelämän aloilla, jotka valmistavat tuotteita ja palveluja ainoastaan kaikkein rikkaimmalle eliitille, ironisoi Ford.

Käytännöllisesti katsoen suurin osa ihmisistä syrjäytettäisiin kuten jo 30 vuotta sitten ennakoin. Taloudellista liikkuvuutta ei olisi. Plutokratia eristäisi itsensä omaksi yhteisöksi sähköisten aitojen sisäpuolelle tai eliittikaupunkeihin, joita saattaisivat vartioida itsenäisesti toimivat robotit tai etäohjattavat lennokit.

Toisin sanoen palaisimme keskiajalla vallinneeseen feodaaliseen järjestelmään. Keskiaikaan verrattuna järjestelmässä olisi kuitenkin yksi merkittävä ero: keskiajalla maaorjia tarvittiin tekemään maatalouteen liittyvät työt, mutta automatisoidun feodalismin hallitsemassa tulevaisuudessa maatyöläiset ovat pitkälti tarpeettomia, visioi Ford

Feodaalijärjestelmä toimii jo tulonjaossa, kuten Thomas Piketty kirjassaan ”Pääoma 2000-luvulla” todisti. Demokratia on vaakalaudalla, sillä ensi kertaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen pääoma tuotto on ohittanut talouskasvun.

Ford ihmettelee taloustieteilijöiden eripuraisuutta: Merkittävin seikka on kuitenkin se, että taloustieteen ammattilaisilla on käytössään samat objektiiviset aineistot, mutta he ovat täysin kykenemättömiä pääsemään yksimielisyyteen asiassa, jota minä luonnehtisin erittäin keskeiseksi taloustieteen kysymykseksi: onko kysynnän vähentyminen syy heikolle talouskasvulle, ja jos on, vaikuttavatko tuloerot ongelmaan merkittävästi?

Tilastot osoittavat selvästi, että merkittävällä osalla länsimaisista kuluttajista ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi suuria tuloja, jotta he voisivat luoda riittävästi kysyntää kotimaisessa taloudessa tuotetuille hyödykkeille, kertoo Ford ja jatkaa kritiikkiään.

Silti taloustieteilijät eivät ole yhtä mieltä siitä, että tuloerot luovat talouskasvulle huomattavan hidasteen. Edes Yhdysvaltojen johtavat edistykselliset taloustieteilijät – joista lähes kaikki todennäköisesti olisivat sitä mieltä, että talouden suurin ongelma on kysynnän puute – eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen eriarvoisuuden seurauksista.

Toisin sanoen historiallisista tilastoista ei välttämättä ole hyötyä tulevaisuuden ennustamisessa koska kuluttajat voivat vähentää dramaattisesti kulutustaan tai velkaantuvat yhä enemmän – kuten myös Suomessa.

Ford jatkaa: ”Luulenpa, että yhteisymmärryksen puute tässä kysymyksessä antaa melko hyvää esimakua siitä, mitä taloustieteilijöiden ammattikunnalta voidaan odottaa siihen, kun kirjassa kuvailemani tekniikan murros puhkeaa”, ennakoi Ford.

Taloustieteessä mielipiteet jakautuvat aivan liian usein ennalta määrättyjen puoluerajojen mukaan. Se, mitä taloustieteilijä aikoo todennäköisesti sanoa, on usein helpompi ennakoida taloustieteilijän ideologisen taustan kuin tutkittavan aineiston perusteella.

Jos siis odotat, että taloustieteilijät antaisivat jonkin lopullisen tuomion siitä, miten kehittyvä tekniikka vaikuttaa talouteen, saatat joutua odottamaan pitkään, ironisoi Ford.

Sen lisäksi että taloustieteilijät ovat jakautuneet ideologisesti eri ryhmiin, ongelmana saattaa olla myös äärimmäinen numerokeskeisyys. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että taloudellisia tilastoja ei voi saada tulevaisuudesta. Suurin osa heidän käyttämistään malleista on peräisi 1900-luvulta.

Monet taloustieteilijät muistuttavat, että teknologian hyödyntäminen alentaa hintoja. Vaikka tulot pienenisivät, kulutus voi edelleen jatkua. Ajatuksessa on myös puutteensa.

Ilmiselvin ongelma on se, että osalla ihmisistä ei välttämättä ole lainkaan töitä eikä sen vuoksi lainkaan tuloja. Kulutuselektroniikan, viihteen ja tiedonsaannin kaltaiset palvelut muuttuvat eniten automaation välittömän vaikutuksen takia, mutta niiden osuus kotitalouksien budjetista on suhteellisen pieni.

On paljon epätodennäköisempää, että tärkeimpien tuotteiden ja palveluiden kuten ruoan, asumisen, energian, terveydenhuollon, kulkuneuvojen ja vakuutusten hinnat alkaisivat laskea nopeasti lähitulevaisuudessa. Kuluttajahintaindeksi ei ole kääntynyt laskuun missään maassa.

Historiallisesti tie vaurauteen on yleensä ollut mahdollinen, jos palkat ovat nousseet hintoja nopeammin, muistuttaa Ford.

Kuvitellaanpa päinvastainen tilanne: tulot laskevat, mutta hinnat laskevat vielä nopeammin. Teoriassa se merkitsisi ostovoiman vahvistumista. Todellisuudessa deflaatio on kuitenkin hyvin uhkaava tilanne. Jos hintojen tiedetään olevan halvempia tulevaisuudessa, miksi ostaa nyt?

Vähäinen kulutus puolestaan pakottaa tuottamaan vähemmän hyödykkeitä ja laskemaan hintoja entisestään. Työnantajien on käytännössä hyvin vaikea alentaa palkkoja, joten todennäköisempi vaihtoehto on työvoiman vähentäminen.

Tavallisesti deflaatio yhdistetäänkin nopeasti lisääntyviin työttömyyslukuihin, mikä johtaa jälleen sellaisten kuluttajien määrän kasvuun, joilla ei ole lainkaan tuloja.

Lisäksi deflaation aikana velkojen hoitaminen on erittäin vaikeaa.. Asunto-, auto-, opintolainan ja pikavippien maksuerien hinnat eivät laske. Lainat ovat nimellisarvoltaan kiinteitä, joten kun tulot pienenevät, kuluttajat joutuvat puristuksiin, heillä on entistä vähemmän käytettävissä olevia tuloja kulutettavaksi, muistuttaa Ford.

Myös valtiot joutuvat vaikeuksiin, koska verotulot romahtavat. Jos tilanne jatkuu samanlaisena, lainaajien maksuhäiriöt todennäköisesti lisääntyvät nopeasti, ja pankkikriisi häämöttää edessä, varoittelee Ford.

Ford valittaa, että vain harva taloustieteilijä on myöntänyt työpaikkojen siirtämisen murrokselliset vaikutukset. Yksi ongelman myöntäneistä taloustieteilijöistä on Alan Blinder, joka toimi varapuheenjohtajana Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnassa.

Jo vuonna 2007 hän kirjoitti Washington Postiin kommentin otsikolla: ”Vapaakauppa on hieno juttu, mutta työpaikkojen siirto ulkomaille vaivaa minua”.

Blinder on tehnyt useita kyselytutkimuksia, joiden tarkoituksena on arvioida työpaikkojen siirtämisen vaikutuksia. Tutkimusten perusteella Blinder on arvioinut, että 30-40 miljoonaa työpaikkaa eli neljäsosa Yhdysvaltojen työvoimasta voidaan siirtää ulkomaille – jo nyt melkein puolet Yhdysvaltojen työvoimasta on pudonnut tai putoamisvaarassa kunnollisista työpaikoista. Ei ihme, että Trump on päässyt valtaan.

Kuten Blinder ennakoi: ”Olemme nähneet vasta jäävuoren huipun, ja työpaikkojen siirtämisen vaikutukset voivat yltää suunnattomiin mittasuhteisiin”.

Fordin mukaan on hyväksyttävä väite, jonka mukaan länsimaiden talousjärjestelmissä työvoimavaltaisuus todennäköisesti vähenee entisestään. Looginen johtopäätös on, että verojärjestelmää pitäisi keskittää pääomaan työvoiman sijasta.

Samalla yritykset pystyvät pakenemaan velvoitteitaan tukea rahallisesti hankkeita, jotka ovat tärkeitä koko yhteiskunnalle. Koska verotaakka lankeaa suhteettomasti työvoimavaltaisille aloille ja yrityksille, kannustin siirtyä ihmistyövoimasta automaatioon mahdollisimman pian kasvaa entisestään. Lopulta koko järjestelmä muuttuu kestämättömäksi.

Siksi olisi siirryttävä veromalliin, jossa vaaditaan enemmän yrityksiltä, jotka ovat riippuvaisia tekniikasta ja jotka työllistävät suhteellisen vähän henkilökuntaa, toteaa Ford.

Ennen pitkää meidän on hylättävä ajatus siitä, että työntekijät tukevat eläkeläisiä ja maksavat sosiaalihankkeista, ja sen sijaan omaksua lähtökohdaksi se, että tukijoita ovat taloudet kokonaisuudessaan. Onhan talouskasvu sentään päihittänyt selvästi tahdin, joilla työpaikkoja luodaan ja jolla palkat nousevat.

Meidän olisi arvioitava uudelleen pelko sellaisen tilanteeseen päätymisestä, jossa talousvaunussa on liian paljon vapaamatkustajia ja liian vähän vetäjiä, sillä koneet ovat osoittautuneet yhä kykenevämmiksi pitämään huolta vetämisestä, visioi Ford

Tällaiset ajatukset ovat täysin vieraita suomalaisille taloustieteilijöille. Heidän keskuudessaan pidetään yllä ns. Ekonomistikonetta”, jossa kysytään ekonomistien mielipiteittä jonkinasteisesta pääomaan kohdistuvasta ”robottiverosta”.

Vain neljä vastaajaa 50:stä oli automaattisen tuotannon verottamisen kannalla ja 11 ekonomistilla ei ollut mielipidettä. Kaikki muut olivat automaattisen tuotannon verottamista vastaan.

Suomalaisten uusliberalististen talousprofessorien osaaminen ja ymmärrys on sitä luokkaa, että Sixten Korkman taitaa olla sittenkin oikeassa, kun hän tokaisi eläkkeelle siirtymisen yhteydessä Ylen Ykkösaamun haastattelussa: ”Taloustieteen alalle hakeutuu vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat poikkeuksellisen tyhmiä”.

Pyydän, että jutussa mainitut talousprofessorit korjaisivat Fordin (ja myös minun) näkemykset blogin lopussa olevalla kommentti-palstalla.

PS. Fordin kirja on kaikissa keskeisissä asioissa aivan sama kuin vuosi aikaisemmin ilmestynyt kirjani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.