Pakolaisuus, maahanmuutto ja siirtolaisuus ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Eurooppaan ja muuallakin maailmassa. Kirjoitin siitä Kansan Uutisissa jo lähes15 vuotta sitten. Kysyin silloiselta ”innovaatiohautomon” (Sitran) ylijohtaja Esko Aholta ratkaisumalleja ongelman tiedostamiseksi ja ehkäisemiseksi.

Pelkkä kehitysapu ei riitä pitämään köyhiä paikallaan koska suurtilalliset ja monikansalliset yritykset ovat jo vieneet bisneksen.

Maailmassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. YK:n pakolaisjärjestön mukaan kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan sotia, vainoja, konflikteja ja nälänhätää. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea ja muita EU-maita ottamaan vastaan kansainvälistä suojelua tarvitsevia turvapaikanhakijoita.

Pakolainen ja turvapaikanhakija on henkilö, ”jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai mielipiteensä vuoksi tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja joka tällaisen uhan vuoksi ei voi tai ei halua palata kyseiseen maahan”.

Orvot ja sotaorvot ovat myös pakolaisia eikä heitä voi palauttaa takaisin maahan, jossa heidän henkeään uhataan.

Maahanmuuttajilla tarkoitetaan vieraskielisiä ihmisiä jotka tulevat Suomeen. Paluumuuttajia ei tähän lasketa. Maahanmuuttaja on myös ns. uussuomalainen tai jo maassa ryhmänä oleva etninen vähemmistö.

Siirtolaiset ovat ihmisiä jotka etsivät parempia elinolosuhteita kuin mitä kotimaassa on. Maahanmuuttajia on yli 200 miljoonaa, heistä Euroopassa 70,6 miljoonaa (2005), Pohjois-Amerikassa 45,1 miljoonaa ja Aasiassa 25,3 miljoonaa. Noin 700 miljoonaa aikuista haluaisi muuttaa pysyvästi toiseen maahan, jos se olisi mahdollista. Halutuin määränpää on Yhdysvallat.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maailmassa on lähes 44 miljoonaa pakolaista, joista 15 miljoonaa on kotimaansa ulkopuolelle paenneita, 27,5 miljoonaa on maansisäisiä pakolaisia ja 850 000 on turvapaikanhakijoita.

Suurin osa maailman pakolaista, 80 prosenttia, asuu köyhissä kehitysmaissa. Eniten pakolaisia on Pakistanissa, Iranissa ja Syyriassa, joko maan sisäisiä tai naapurimaista tulleita.

Jos nykyinen pakolaisjoukko olisi valtio, se olisi 60 miljoonalla asukkaallaan maailman 24:ksi suurin heti Ranskan, Britannian ja Italian jälkeen.

Uppsalan konfliktitietokannan mukaan väkivaltaisia konflikteja oli vuonna 2014 peräti 40, mikä on korkein määrä sitten vuoden 1999.

YK:n kehitysjärjestön UNDP:n Pohjoismaiden toimiston johtaja Camilla Brückner muistuttaa, että ihmiset pakenevat myös ilmastomuutosta ja köyhyyttä. 80 prosenttia äärimmäisen köyhyyden eli alle 1,25 dollarilla päivässä elävistä asuu Etelä-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Afrikasta eivät lähde ainoastaan köyhät. Aivovuoto Saharan eteläpuolisesta Afrikasta on maailman huolestuttavin, koska koulutetun työvoiman osuus alueelta lähtevistä siirtolaisista on korkeampi kuin muissa kehitysmaissa, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi. Keniassa on arvioitu, että vuosittain valmistuvista 600 lääkäristä jopa 40 prosenttia lähtee maasta.

Suomeen otetaan virallisesti pakolaiskiintiönä vuosittain noin 750 pakolaista. Esimerkiksi vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiötä nostettiin Syyrian vaikean tilanteen vuoksi ja kiintiöpakolaisia otettiin 1 050. Kuntien osallistuminen pakolaisten vastaanottamiseen on vapaaehtoista ja siitä päätetään poliittisesti kunnanvaltuustoissa.

Euroopan Unionista turvapaikkaa haki vuonna 2014 noin 600 000 turvapaikanhakijaa. Saksaan kohdistui suurin paine eli 202 700 hakijaa. Seuraavaksi eniten Ruotsiin eli 81 200, joista myönteisiä päätöksiä sai 31 200. Suomeen haki vain 3 651 turvapaikanhakijaa, josta myönteisiä päätöksiä sai 1 346 hakijaa.

Vuonna 2015 sitten hakijamäärä ryöpsähti. Turvapaikanhakijoita saapui Suomeen vuoden 2015 aikana yhteensä 32 476, pahimpana viikkona tuli jo melkein 4 000 hakijaa. Valtiolta loppui vastaanottohenkilökunta, vastaanottotilat ja kotouttamiseen halukkaat kunnat.

Valtio yrittää saada kuntia mukaan tarjoamalla rahaa jokaisesta pakolaisesta. Alle kouluikäisestä valtio maksaa kunnalle vuosittain 6 845 euroa neljän vuoden ajan ja yli seitsemänvuotiaasta 2 300 euroa. Sen jälkeen on vielä suuri määrä erilaisia tapauskohtaisia korvauksia.

Kunnille pakolaisen vastaanottaminen tarkoittaa ainakin asunnon hankkimista. Useimmissa kunnissa tulijalle järjestetään myös asunto, terveystarkastus, opastusta asiointiin sekä kielikoulutusta. Lisäksi pakolainen on oikeutettu kaikkiin kuntalaisten peruspalveluihin.

Muualta tulleet kasvattavat erityisesti pääkaupunkiseutua. Helsingin ja Suomen ulkomaalaistaustainen väestö oli vielä 1980-luvulla varsin pieni verrattuna muuhun Eurooppaan. Määrä alkoi kasvaa nopeasti 1990-luvulla.

2000-luvulla Helsingin asukasluku on kasvanut etenkin ulkomaalaistaustaisen väestön vuoksi. Helsinkiläisistä 13,5 prosenttia on vieraskielisiä. Turussa vastaava luku on 9,6, Tampereella 6,6 ja Oulussa 3,3 prosenttia.

Koska yhteiskunnan turvapaikkojen vastaanottokapasiteetti ei riittänyt alkuunkaan, jouduttiin turvautumaan nyt kovin muodissa olevaan yksityiseen sektoriin. Maahanmuuttovirasto ryhtyi ratkaisemaan tilannetta yksityisten yritysten avulla.

Valtaosa keskuksista on edelleen kolmannen sektorin vastuulla, mutta nyt yksityisyrittäjät vastaavat jo runsaan kolmen tuhannen turvapaikanhakijan majoittamisesta ja vastaanoton palveluista.

Suurin yksityinen toimija alalla on Barona -konserniin kuuluva Luona Oy, jolla on pääkaupunkiseudulla kahdeksan keskusta. Luonan majoituskapasiteetti on 2 500 henkilöä. Mikäli Luonan keskukset täyttävät vaaditun henkilöstömitoituksen, sen vastaanottokeskuksissa pitäisi olla työsuhteessa satakunta henkilöä, josta pelkästään ohjaajia noin 70.

Maahanmuuttovirasto edellyttää vastaanottokeskuksen perustavalta yritykseltä hoiva- ja sosiaalialan kokemusta. Vuoden 2015 kiireessä monen sortin matkailuyrittäjät ovat kelvanneet mukaan osaamisen puutteesta huolimatta.

Heti kohta Lappajärven konkurssikypsään Kivitippu -kylpylään perustettiin vastaanottokeskus, jonka henkilökunnan kokemus rajoittui matkailualaan.

Toimitusjohtaja Henry Paasikivi kommentoi taannoin Helsingin Sanomissa asiaa näin. ”Näimme turvapaikanhakijoiden virrassa mahdollisuuden pelastaa yhtiön jatkuvuus. Ketterille toimijoille mullistukset voivat olla myös mahdollisuus”.

Kannattamattomat korpihotellit ja syrjäiset opistot ovat löytäneet turvapaikkabisneksen tarjoamat mahdollisuudet. Mukaan liiketoimintaan on tullut lukuisia kiinteistönvälittäjiä ja -omistajia, joiden kautta yritykset ja kolmas sektori etsivät vastaanottokeskuksiksi soveltuvia tiloja.

Kiinteistönvälittäjien nimiä ei anneta julkisuuteen. Myös tiloista maksetut vuokrat ovat liikesalaisuuksia. Toimijoiden joukossa on perinnässä ja selvitystilassa olevia yrityksiä sekä yrityksiä, joilla on kirjattuja maksuhäiriöitä.

Esimerkiksi Kirkkonummen Evitskogissa toimivan SPR:n ylläpitämän vastaanottokeskuksen kiinteistön omisti Kirkkonummen Aktiivikeskus Kiinteistöt. Verottaja oli jo jättänyt yhtiöstä konkurssihakemuksen ennen kuin vastaanottokeskuksen perustaminen päästi yrittäjän pälkähästä.

Samainen sarjayrittäjä on pyörittänyt Suomessa muun muassa pikavippitoimintaa. Pikavippitoiminta on hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöä, joka pitäisi lailla kieltää.

Ihmisten hädänalaista tilannetta hyväksikäyttävät muutkin kuin pikavippiyrittäjät. Maahanmuuttajien ja muidenkin asunnottomien tilanne on saanut innovatiiviset yrittäjät asialle.

Innovatiivisia yrittäjiä eivät ole ainoastaan suomalaiset vaan jo aikaisemmin Suomeen tulleet maahanmuuttajat ”hyödyntävät” myös omankin maan kansalaisia. Seurassa (15/2018) kerrottiin juuri irakilaisesta Abdi Osmanista joka pyörittää rakennusalalla Horn Afrik nimistä työvoimapalvelua.

Yritys maksaa periaatteessa pääkaupunkiseudulla alle 10 euron tuntipalkkaa (jotka voivat olla maksamatta vuodenkin jolloin työtä tehtiin mahapalkalla) ja perii kimppa-asunnosta (joissa 4-5 viiden huoneen asunnossa voi asua kymmenkunta miestä ja vuokratuloksi voi tulla 4 000 euron kuukausivuokra (normaali hinta 1 300€). Vuokrahinta on kytketty vuokrasuhteeseen, eli jolle ota asuntoa tarjotulla hinnalla loppuu työsuhdekin.

Kohtuuhintaisten asuntojen puute ja asunnottomuus on ollut kesto-ongelma Suomessa jo vuosikymmeniä, vaikka laki velvoittaa viranomaisia huolehtimaan asunnottomista. Yhteiskunnan ”avuksi” tulivat yksityiset yrittäjät ns. hotellibisneksellä.

Näistä kunnain ulkoistamista hätämajoituksista on äkkiä kasvanut röyhkeimmille toimijoille miljoonabisnestä. Se alkoi kasvaa viime vuosikymmenellä. Vuonna 2010 Helsinki käytti hätämajoitukseen rahaa jo vajaat kolme miljoonaa euroa. Vuonna 2013 lasku oli jo 6,2 miljoonaa.

Kriisimajoituksen lähes yksinvaltias on Forenom Oy joka vastasi 2/3 osasta hätämajoituksesta. Sen asunnoissa asui vuonna 2012 kuusisataa kaupungin lähettämää asukasta ja laskutti Helsinkiä neljällä miljoonalla eurolla.

Yhden asunnon kuukausivuokra oli keskimäärin 1 600 euroa. Vuonna 2014 Forenom kertoi asuntojensa keskihinnan olevan kunta-asiakkaille 60 euroa yöltä, eli 1 800 euroa kuukaudessa. 13 neliön asunnon vuokra on liki 1 000 euroa. Tämä kunnan ulkoistama ”yrittäminen” on ollut tuottoisaa liiketoiminnan pääosakkaalle Markku Oksalle, Vuonna 2010 hänen pääomatulonsa olivat 6,3 miljoonaa euroa ja vuonna 2012 runsaat neljä miljoonaa. Kokonaisansioillaan hän oli Suomen eniten ansaitsevien listalla sijalla 22.

Miljoonatuloillaan Oksan ei todellakaan tarvitse mennä sosiaalitoimiston luukulle itse, mutta toimeentulotukirahoja hän voi silti hyödyntää välillisesti – virkavastuulla toimivien sosiaalipäättäjien kautta.

Sipilän hallituksen ulkoistamisvimma on käytännössä toimeentulotukia miljonääreille. Miljonääri tukee toista miljonääriä – se on keskustalaista solidaarisuutta.

 

EU on ollut pahoissa ongelmissa yllättäen lisääntyneen pakolaisongelman kanssa. Eurooppaan on tullut alkuvuoden 2016 aikana Välimeren ylitse noin 173 000 pakolaista. Heistä 55 prosenttia on naisia ja lapsia. Juuri kun olisi heidän vuoronsa päästä turvaan, EU läimäyttää ovensa kiinni.

Tärkeimmät reitit Itävallan, Unkarin ja Venäjän kautta on käytännössä tukittu. Ainoaksi reiteiksi ovat jääneet Välimeren kautta tapahtuvat hengenvaaralliset venematkat Kreikkaan, Italiaan ja Espanjaan. Kaikkialla muuallakin yritetään tukkia maahantuloa kuten meksikolaisten tuloa Kaliforniaan.

Koska maahanmuuttoa on haluttu tukkia, Suomessakin on harrastettu tarkistuksia lähtömaiden ”turvallisuudesta”. Tulijoista noin kolmasosa saa oleskeluluvan ja kaksi kolmasosaa voidaan palauttaa lähtömaihin kuten Syyriaan, Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan, koska ne nyt luokitellaan ”turvallisiksi” – aivan kuten työttömyystilastoja on kaunisteltu, kun nollatuntisopimukset on luokiteltu ”työllisiksi”.

Huippuvuodesta (2015) turvapaikanhakijoiden määrä laski jyrkästi. Vuonna 2015 Suomesta haki turvapaikkaa 32 476 ihmistä. Vuotta aiemmin (2014) hakijamäärä oli 3 651. Vuotta myöhemmin (2016) ensimmäistä kertaa turvapaikkaa haki 4 005 henkilöä. Viime vuonna (2017) ensimmäisiä hakemuksia jätettiin enää 2 139. Vuonna 2017 enää noin 40 prosenttiin hakemuksista tehtiin myönteinen päätös.

Aikaisemmin EU-maat toimivat paljon suopeammin maahanmuuttajiin. Esimerkiksi Saksassa monikulttuurisuus juontaa juurensa siitä, että 1960-luvulla ”talousihmeen” voimanlähteeksi tuotiin ulkomaista työvoimaa, etupäässä turkkilaista. Silloin vielä tarvittiin eläviä ”robotteja”.

EU:n tilastojen mukaan turvapaikkahakemuksia tehtiin EU-maissa vuonna 2014 yhteensä 626 000, lähes 200 000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Seitsemässä maassa – eli neljäsosassa EU-maita – tehtiin kolme neljäsosaa kaikista turvapaikkahakemuksista. Suurinta osaa ei hyväksytty. Mutta vaikka vuonna 2013 hylättiin 425 000 hakemusta, alle 40 prosenttia näistä hakijoista karkotettiin. Loput katosivat jonnekin.

EU epäonnistui pakolaiskriisissä”, totesi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pääsihteeri António Guterres vierailullaan Helsingissä.

Hänen mukaansa politiikan tiukentuminen johtuu siitä, että EU-mailta puuttuu yhteinen vastuunkanto. Niinpä muuttovirta on kohdistunut maihin, joissa on paras turvapaikkajärjestelmä. On syntynyt trendi, joissa esimerkiksi Suomi, Ruotsi, ja Saksa omaksuvat nyt tiukempia keinoja.

Vaarana on noidankehä, jossa maat kilpailevat siitä, kenellä on huonoin turvapaikkapolitiikka. Heikompien maiden pitäisi parantaa eikä parhaimpien maiden heikentää vastuunkantoaan, toteaa pääsihteeri.

Mitä EU:n sitten pitäisi tehdä? Guterresin mukaan ”ensinnäkin sitoutua voimakkaammin Syyrian rauhanneuvotteluihin eli puuttua kriisin alkusyihin ja toiseksi antaa tehokasta humanitaarista apua pakolaisille naapurimaissa Libanonissa, Jordaniassa ja Turkissa.” Se vaatisi kehitysmaa-avun lisäämistä, mutta juuri siitä Sipilän hallitus leikkasi rajuimmin.

Suomessa tuli melkein ulkopoliittinen kriisi, kun Suomen pohjoisilla raja-asemilla alkoi Venäjän puolelta tulla polkupyörillä palelevia maahanmuuttajia. Hetken kuluttua polkupyörät vaihtuivat Ladoihin ja presidenttiä myöten täytyi käydä neuvonpidossa naapurin luona. Rajat saatiin ainakin toistaiseksi kiinni.

Suomessa hallitus on hiljattain antanut esityksen maahanmuuttajien perheenyhdistämisen tiukentamisesta. Oleskeluluvan saaneiden on jatkossa oltava hyvin toimeentulevia, jotta he voivat saada perheensä luokseen.

Edellytyksenä puolison ja kahden lapsen saamiseksi Suomeen on yli 3 000 euron vakituiset kuukausitulot. Esimerkiksi lähihoitajan, lastentarhanopettajan tai bussikuskin palkka ei tähän riitä.

On selvää, että niin kutsuttu Dublinin sopimus, eli EU-tasolla sovitut käytännöt turvapaikanhakijoihin liittyen, eivät toimi nykyisessä tilanteessa.

Samaan aikaan EU:n ja Turkin sopimus Kreikan saarille saapuneiden pakolaisten palauttamisesta on tullut voimaan ja ensimmäiset pakolaisilla lastatut laivat ovat suunnanneet Turkkiin.

Sopimus on vastoin kansainvälistä oikeutta. Tiedämme, että Turkki on palauttanut pakolaisia Syyriaan. Massapalautukset vaarantavat jokaisen turvapaikanhakijan oikeuden suojeluun ja yksilölliseen hakemuksen tutkintaan. Meneillään oleva kriisi on ennen kaikkea konflikteja, hengenvaaraa ja köyhyyttä pakenevien kriisi.

Pääministeri Juha Sipilä arvioi taannoin pääministerin haastattelutunnilla, että ”kestävä taso” voisi olla noin 10 000 turvapaikanhakijaa vuodessa.

Sipilä huomautti, että tulijoita on kymmenkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. Hänen mukaansa vastaanottokeskuksissa, majoituspaikoissa ja viranomaisten toiminnassa eletään kädestä suuhun. ”Kaikki ovat nyt ihan äärirajoilla.”

Sipilän mukaan tänä (2017) vuonna 35–37 prosenttia turvapaikkaa hakeneista on saanut myönteisen päätöksen. ”Emme saa olla myöskään sinisilmäisiä siinä, että tähän turvapaikanhakijoiden joukkoon on liittynyt myös niitä ihmisiä, jotka eivät pakene sotaa, vaan ovat tulleet parempien elinolojen tavoittelussa tänne.”

EU ei ole saanut yhteistä toimintalinjaa edes omien jäsenmaidensa keskuudessa. Uudet Itä-Euroopan jäsenmaat eivät halua edes yhteisvastuun nimissä maahanmuuttajia kustannettavakseen.

Turkki on nyt avainasemassa. Jonkinlainen nahkapäätös on saatu paperilla aikaiseksi, mutta sen käytännön toiminnasta ei ole mitään takeita. Turkin epädemokraattinen presidentti Recep Tayyip Erdoğan vain kiristää EU:lta Turkin jäsenyyttä ja kuusi miljardia Turkille humanitääriseen apuun, helpottaakseen Kreikkaan kohdistuvaa ”veneilyliikennettä”. Turkilla itsellään on 2-3 miljoonaa pakolaista.

Konkurssikypsä Kreikka on joutunut  hoitamaan EU:n yhteisvastuuta lähes miljoonan ihmisen kohdalta. Amnesty Internationalin mukaan vuoden 2015 alusta Eurooppaan on saapunut yli 792 000 ihmistä suojelun tai paremman elämän toivossa. Suurin osa, yli 619 000 ihmistä, on saapunut Kreikan saarille. Tuolloin yli 3000 ihmistä on menehtynyt matkalla turvaan Eurooppaan. Vieläkin siellä on jumissa 60 000 ihmistä.

Hetken kuluttua EU on vielä suuremmissa ongelmissa yhä kasvavien pakolaisvirtojen kanssa. Afrikassa itää suuri vaellus ja muuttopaine. Syyriasta paenneet saattavat olla vain alkusoitto, sanoi Maailmanpankin Afrikasta vastaava ekonomisti Francisco Ferreira.

Väkivallan pelko ja toive paremmasta elämästä ovat ajaneet vuona 2015 satoja tuhansia ihmisiä Eurooppaan. Ferreira ei puhu Lähi-idän tilanteesta vaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.Inhimillinen kriisi on suuri, ja Euroopan unionin yhtenäisyys natisee liitoksissaan.

Afrikka on maailman köyhin alue, ja sen väkiluku kasvaa maailman nopeinta vauhtia. Afrikassa asuu yli miljardi ihmistä. YK arvioi, että 35 vuoden kuluessa väestön määrä kasvaa 2,4 miljardiin.

Vuosisadan loppuun mennessä Afrikan väki kasvaa yli 4 miljardiin.

Ferreira kehottaa miettimään seurauksia, jos miljardien afrikkalaisten elintaso ei parane tulevaisuudessa merkittävästi. ”Se tulisi luomaan murskaavan paineen kansainvaellukselle”.

Pari viime vuosikymmentä Afrikan talous on kasvanut reippaasti, 2000-luvulla kasvuvauhti kiihtyi noin viiteen prosenttiin, mikä teki Afrikasta maailman toiseksi nopeimmin kasvavan alueen.

Silti puolet Saharan eteläpuolisista asukkaista elää yhä alle 1,25 dollarilla päivässä. Talouskasvu ei ole kyennyt taltuttamaan köyhyyttä. ”Monissa maissa kasvua ajoi nimenomaan luonnonvarateollisuus, joka nostaa kyllä hyvin bruttokansantuotetta ja siellä toimivien monikansallisten yritysten tuloja, mutta huonommin köyhien tuloja”.

Käytännössä se tarkoittaa, että monikansalliset yritykset kotiuttavat öljy- ja kaivannaisvarat veroparatiiseihin verottajilta piiloon. Paikalliset ihmiset (lukuun ottamatta korruptoituneita hallitsijoita) jäävät nuolemaan näppejään.

Afrikasta viedään kymmenen kertaa enemmän pääomia pois kuin sinne viedään kehitysapua kertoo Matti Kääriäinen kirjassaan ”Kehitysavun kirous”. Hän on seurannut paikan päällä yli 40 vuotta Afrikan kehitystä.

Monikansallisten yritysten veronkierto vie vuosittain kehitysmaista verojen menetyksinä noin 160 miljardia dollaria vuodessa. Yksityisten henkilöiden veroparatiisisijoitukset aiheuttavat puolestaan kehitysmaille vuosittain 64-124 miljardin dollarin veromenetykset.

Kaikkiaan laittomat rahansiirrot rokottavat eri kehitysyhteistyöjärjestöjen mukaan kehitysmaita jopa tuhannella miljardilla dollarilla vuosittain. Kaksi kolmasosaa rahavirroista koostuu monikansallisten yritysten veronkierrosta, kolmasosa järjestäytyneestä rikollisuudesta kuten huume- tai ihmiskaupasta ja muutama prosentti kehitysmaiden hallinnon korruptiosta.

Nykyään talouskasvukin on vaarassa koska raaka-aineet ovat viime vuosina Kiinan taantuman johdosta halventuneet pitkään kestäneen kallistumisen jälkeen.

Ferreira pelkää, että Saharan eteläpuolinen Afrikka vajoaa takaisin taantumaan. 1970-luvun puolivälistä aina 1990-luvulle asti alueen talous supistui. ”Ihmiset puhuvat Afrikasta menetettynä mantereena. Se oli suuri tragedia”.

Estääkseen sopulilaumojen tulo Eurooppaan, pitäisi panostaa niihin kriisimaiden lähivaltioihin, joihin kuitenkin kovin paine kohdistuu. Sieltä pakolaiset voivat helpommin palata kotimaahan kun sotatilanne tai kuivuustilanne rauhoittuu.

Perussuomalaiset, jotka äänekkäimmin vastustavat maahanmuuttoa, ovat myös ensimmäisinä vähentämässä kehitysapua. Se on vähentynyt melkein puoleen YK:n tavoitteesta 0,7 prosenttia BKT:sta. Kansalaisjärjestöt voisivat paremmin valvoa, että kehitysapurahat menevät oikeisiin osoitteisiin kuten naisten koulutukseen, pienlainoihin, yrityskoulutukseen, terveydenhoitoon, juomaveteen ja perusinfrastruktuuriin.

Nyt ne valitettavan usein menevät korruptoituneiden virkamiesten ja hallitsijoiden pohjattomiin taskuihin. Afrikan luonnonvarat ovat jo monikansallisten öljy- ja kaivosyhtiöiden hallinnassa. Ne pitäisi kansallistaa hyödyttämään paikallisia asukkaita.

Nyt myös kiinalaiset ovat saaliinjaolla. He ovat ostaneet tai vuokranneet valtavia alueita parasta viljelymaata joiden asukkaat on ajettu kaupunkislummien peltihökkeleihin. Kiinalaiset ovat jopa tuoneet omat työntekijänsä Kiinasta.

Monikansalliset yhtiöt pitäisi poistaa mantereelta ja antaa tuotantotoiminta takaisin afrikkalaisille pienyrittäjille ja viljelijöille. Nyt useimmilla afrikkalaisilla toreilla myydään Hollantilaisia tai muita suurtuotannon halpuuttamia elintarvikkeita tappaen paikallisen tuotannon.

Nykyiset pakolaislaumat ovat vain pientä esimakua tulevasta. Eikä Turun puukotustapauskaan tule jäämään viimeiseksi kun turvapaikan epäämiset ja palautukset kriisimaihin lisääntyvät entisestään.

Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia ratkaisuja kun enää ei ole mitään menetettävää. Varsinkin kun useat ovat keränneet matkarahat koko suvulta suurin odotuksin ja joutuvat palaamaan maitojunassa ilman killinkiäkään.

Kenelläkään EU:n poliitikolla ei ole mitään käsitystä siitä, miten ne tulevaisuudessa hoidetaan. Omat rivitkin rakoilevat Britannian, Unkarin, Tshekin, Puolan, Itävallan, Slovakian ja Tanskan kohdalla. Lähes kaikissa EU-maissa yli puolet kansalaisista vastustaa maahanmuuttoa. EU:n päättäjillä on edessään vielä iso ongelma.

PS. Tämä ongema on otettu vielä tarkemmin esille kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.