”Maahanmuutto on politiikan lyömäase, jolla taistellaan yhteiskunnallisesta vallasta.
Pakolaisongelma nivotaan talouspolitiikkaan, työmarkkinarauhaan ja nousemassa olevaan luokkataisteluun. Arkipuheessa rasistiksi syyttely on samaa sukua kuin naisten ”huorittelu ja muu hävytön huutelu”. Näin on kirjoittanut päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä Tamperelainen -lehdessä.
Ääripäät ovat aina vähemmistössä ja keskitien kulkijat enemmistönä. Silti enemmistö taipuu ääripäiden alamaiseksi, koska osallistuminen, mielipiteiden ilmaisu ja hulluuden vastustaminen vaativat tekoja ja omaa tahtoa.
Liian moni pelkää, että hänet leimataan rasistiksi, kun on samaa mieltä presidentin kanssa. Onko tolkullista olla hiljaa?
Presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa maahanmuuttoon.”Eurooppa ei pitkään kestä enää hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme”, Niinistö sanoi valtiopäivien avajaisissa Finlandia-talossa.
Hänen mielestään jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että ”emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita”. ”Siitähän noissa kansallisissa ehdotuksissa on enimmäkseen kyse.
”Meidän on autettava niitä, jotka ovat hädässä tai vainon kohteena. Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa elämää tai tuntevat olonsa ja tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi”, hän linjasi.
Kriitikkojen mielestä Niinistö viestitti, että Suomen ei pitäisi enää noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Tuohtunut Niinistö totesi toimittajille: ”Enhän minä mitään siitä puhunut. En todellakaan. Minä totesin tarkkaan ottaen niin, että juuri tässä ja nyt voi olla vaikea täyttää kaikkia velvollisuuksia”.
Presidenttikin on pelästynyt maahanmuuttajien tulvavirrasta. Myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on todennut, että ”Eurooppaan tuli viime vuonna (2015) 1,3 miljoonaa ihmistä, tänä vuonna näyttää samalta”.
Kataisen mukaan maahanmuutossa on kaksi virtaa: aito pakolaisuus ja taloudellinen muuttoliike, jossa hän näkee kansainvaelluksen elementtejä.
Katainen siteeraa teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n tutkimusta, jonka mukaan maahanmuutto syö lyhyellä aikavälillä julkisia resursseja mutta tilanne kääntyy ajan mittaan myönteisemmäksi, jos integrointi onnistuu.
Pääministeriaikanaan Katainen tuli tunnetuksi parantumattomasta optimismistaan. Siksi hän toistaa väitteitä työvoimapulasta ja maahanmuuton yhteiskuntaa ”rikastuttavasta” vaikutuksista.
Hän jo pääministeriaikansa alussa optimistisesti lupasi, että finanssikriisi on ohi 2-3 vuodessa ja huoltosuhteen vakauttamiseksi ja tulossa olevaan ”työvoimapulaan” Suomeen tarvittaisiin 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.
Näistä kaukonäköisistä ”viisauksistaan” tämä kokoomuksen ”Ajatollah” palkittiin EU-komission varapuheenjohtajan suojatyöpaikalla ja vaatimattomalla 29 000 euron kuukausipalkalla.
Vielä huimempia näkemyksiä tulee EU:n tuutista. ”Pakolaiset maksavat itsensä nopeasti tuplasti takaisin”. Näin väittää tuore EU:n komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja Philippe Legrain The Guardian News lehdessä.
Hän julkaisi äskettäin raportin nimeltä: ”Refugees Work: A Humanitarian Investment That Yields economic Dividends”, jonka johtopäätös on, että ”yhden euron investoiminen pakolaisten vastaanottamiseen voi viidessä vuodessa tuottaa lähes kahden euron taloudellisen hyödyn”. Raportin tekijä on kansalaisjärjestö Tent Foundation, joka pyrkii auttamaan kotoaan lähteneitä ihmisiä.
Legrain perustelee näkemystään toteamalla, että vaikka näin suuren pakolaisjoukon vastaanottaminen kasvattaa julkista velkaa 69 miljardilla eurolla vuosien 2015 ja 2020 välillä, auttavat pakolaiset samalla aikavälillä nostamaan bruttokansantuotetta 126,6 miljardilla eurolla, siis lähes kaksinkertaisesti. Näissä laskelmissa ei takuuvarmasti ole huomioitu digitalisaation ja tekoälyn vaikutuksia työvoiman tarpeeseen.
Digitalisaation tuottavuusvaikutukset perustuvat nimenomaan siihen, että sama tuotanto pystytään tekemään pienemmällä työntekijämäärällä. Siis tuotanto voi teoriassa kasvaa ilman työn määrän (=työtuntien) kasvua.
Ongelma vain syntyy siitä, että tuottavuushyötyjä poliitikot eivätkä edes vasemmistopuolueet ymmärrä, osaa tai uskalla ehdottaa siirrettäväksi osakkeenomistajilta digitalisaation syrjäyttämien ihmisten elättämiseen ja kansalaisten ostovoiman säilyttämiseen.
Legrainin mukaan on myös epätodennäköistä, että pakolaiset alentaisivat syntyperäisen väestön palkkatasoa tai nostattaisivat työttömyyttä. Legrain vetoaa tässä aikaisempiin työelämään perehtyneiden ”taloustieteilijöiden tutkimuksiin”. Kokemukset Yhdysvalloista kertovat kuitenkin aivan päinvastaista.
Tietysti Suomen on hoidettava kansainväliset velvollisuutensa ja varsinkin pakolaisia tulisi auttaa. Vielä niiden määrä suhteutettuna Suomen kansantuloon ei ole kohtuuton. Mutta koska eriarvoisuus kasvaa maailmalla räjähdysmäisesti elleivät poliitikot kykene suitsimaan nykyistä vapaaksi päästettyä markkinataloutta ja globalisaatiota, muuttopaineet tulevat jatkossa katastrofaalisiksi.
Maailmassa on vain noin 1-2 miljoonaa kansalaista yli 7,5 miljoonasta, joiden elinolot ovat kohtuullisia. Loput ovat potentiaalisia maahanmuuttajia. Jos tämä valtava enemmistö lähtee etsimään itselleen parempia elinolosuhteita, sitä ei kestä minkään maan sosiaalijärjestelmät – vaikka olisi kuinka hyvä sydän ja auttavainen mieli.
Siksi EU:n propagandakoneiston virkamiesten kuten Kataisen ja Legrainin uskomukset ovat täyttä puppua. Tilastomateriaali todistaa aivan päinvastaista.
Talouskasvu ei ole luonut työtä – eikä tule sitä luomaan jatkossakaan. Meillä ei ole pulaa työvoimasta. Jopa korkeasti koulutetuista on Suomessa ylitarjontaa. Sosiaalinen rikastuttaminen on sitten aivan toinen asia. Siitä ei kuitenkaan ole kovin rohkaisevia esimerkkejä maailmalta – pikemminkin päinvastoin.
Nykyisin koulutettuja työttömiä on jo yli 50 000.
Tietysti on humaania auttaa ahdingossa olevia lähimmäisiämme. Niinhän suomalaisiakin on autettu aikoinaan kun siirtolaisia meni Amerikkaan ja 60-luvulla Ruotsiin Volvon ja Saabin tehtaille mutterinvääntäjäksi.
Samoin useampi miljoona turkkilaista sai paremman toimeentulon Saksan autotehtailla. Samoin vapautetut orjat Yhdysvalloissa siirtyivät etelän puuvillapelloilta Detroitiin amerikkalaisten autotehtaitten liukuhihnojen ääreen.
Se ei ollut kuitenkaan mitään humaania hyväntekeväisyyttä, vaan silloin autotehtaat tarvitsivat liukuhihnojensa ääreen halpoja vaihetyöntekijöitä. Nyt tilanne on täysin toinen – heidän tilalleen ovat tulleet robottien miljoona-armeijat ja digitalisaatio.
Mihin kymmenet tuhannet tai miljoonat tulijat työllistyvät jättityöttömyyden maassa? Tulijat eivät pelkällä olemassaolollaan paranna taloutta. Jos pelkkä suuri määrä nuoria ihmisiä tarkoittaisi talouskasvua, tällä logiikalla monen kehitysmaan talous olisi huippukunnossa. Pelkkä huoltosuhteen paraneminen ei takaa työtä. Markkinoiden ja ostovoiman turvaamiseksi tarvitaan työpaikkoja joissa on kunnon palkat eikä mitään silpputöitä.
Nyt maahanmuuttajista on tullut pelkkä kuluerä ja uusi elätettävien kohde. Vaikka he saisivatkin jotain ns. ”paskaduuneja” jotka eivät kantaväestölle kelpaa, heidän tulotasonsa on ensimmäiset 10 vuotta niin matalia, että sillä ei elä pääkaupunkiseudulla, missä niitä hanttihommia on tarjolla – eikä heistä kerry yhteiskunnalle nettoveronmaksajia.
Maahanmuuttajista on tullut vakava kilpailija yhä hupeneville vähemmän ammattitaitoa vaativille työtehtäville ja suomalaiselle vähempilahjaiselle työntekijälle. Vielä 60-luvulla ammattitaidottomalle suomalaiselle työntekijöille löytyi helposti varastomiehen, sekatyömiehen, metsurin, uittomiehen, rahastajan, kaupanmyyjän ja muita sekalaisia aputyömiehen paikkoja. Nyt ei riitä aloituspaikkoja koulutetuillekaan.
Maahanmuuttajat tukkivat nuorilta aloituspaikat.
Työelämää aloittaville nuorille ei tahdo löytyä töitä. Syrjäytymistä ehkäisevä Me-säätiö on laskenut syrjäytyneiden nuorten määräksi viime vuonna lähes 69 000. Se on lähes 17 000 enemmän kuin vuonna 2008, ennen finanssikriisiä ja taantumaa. Vähäinen koulutus on yksi syrjäytymiselle altistavista tekijöistä.
Tammikuussa 2018 julkistetun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Sitran tutkimuksen mukaan peruskoulun varaan jäävä aiheuttaa elinaikanaan keskimäärin vähintään 230 000–370 000 euron menetyksen julkishallinnolle verrattuna ylemmän koulutuksen saavaan (jos he onnistuvat saamaan koulutustaan vastaavaa työtä).
Koska kaikkia menetyksiä ei pystytty tutkimuksessa laskemaan, luvun arvioidaan olevan todellisuudessa huomattavasti isompi. Maahanmuuttajat kilpailevat samoista työpaikoista ja lisäävät tulevia yhteiskunnan kustannuksia.
Tämä nuorten – ja erityisesti nuorten miesten – syrjäytyminen on aiheuttanut toisen vakavan yhteiskunnallisen ongelman.
Kun ei ole kunnon töitä ei uskalleta hankkia lapsia.
Syntyvyys on hälyttävästi laskussa ja se huonontaa huoltosuhdetta. Erityisesti 25-34-vuotiaitten eli parhaassa perheenperustamisiässä olevien miesten työllisyysaste on 2000-luvulla heikentynyt samaa tahtia kuin syntyvyyskin.
Nuorten miesten erot samanikäisiin naisiin ovat viime vuosina revenneet suuriksi. Perussyynä on miesten heikompi koulutus, joka johtaa heikompaan työllisyyteen ja sitä kautta edelleen pienituloisuuteen.
Työttömät nuoret miehet ovat pudokkaita avioliittomarkkinoilla.
Tämä saattaa olla yksi syy myös syntyvyyden laskuun: merkittävä joukko suomalaisia syrjäytyy juuri silloin, kun olisi otollinen aika perheen perustamiseen.
Sama näkyy myös Väestöliiton perhebarometrin tuloksissa. Työttömät, vähiten koulutetut ja pienituloiset ovat alentaneet käsitystään sopivasta lasten määrästä. Se ei välttämättä ole mikään elämäntyylikysymys, vaan jonkinlaista alistumista siihen, että perheenlisäys vain hankaloittaisi elämäntilannetta.
Puheet siitä, että nuoret eivät halua lapsia mukavuudenhalunsa ja lapsiperhearjen kamaluuden takia, ovat vain pintakuohua. Todellinen ja paljon musertavampi syy on näköalattomuus (vastuullisuuttako?).
Toinen vastaus ovat uudet kansalaiset ulkomailta eli maahanmuutto, jota kiistanalaisempaa yhteiskunnallista teemaa ei juuri voisi olla. He kilpailevat juuri samoista trampoliini- eli ns. ”paskatyöpaikoista” kuin vähän koulutetut suomalaiset nuoret. Maahanmuuttajat tosin lisääntyvät (vastuuttomastiko?) työmarkkinoiden näköalattomuudesta huolimatta.
Jo 80-luvulla automaatio ja robotit korvasivat nämä yksinkertaiset työpaikat. Jo silloin niistä alkoi olla huutava pula suomalaisille Gaussin -käyrän vasemman laidan kulkijoille. Matalan osaamistason työpaikkoja ei ole ollut edes kantaväestölle enää vuosikymmeniin.
Uusien veronmaksajien sijasta maahanmuuttajista on tullut uusi tulonsiirtojen kohde olemassa olevien työttömien lisäksi ja vakava kilpailija kantaväestölle supistuvilla työmarkkinoilla.
Matalapalkka-aloille ei tarvita maahanmuuttajia kirjoitti tasa-arvovaltuutettu Juha Richter Kauppalehdessä. Hän ei tuomitse korkean koulutuksen saaneita maahanmuuttajia mutta ns. ”matalapalkka-alojen työntekijätarpeen voisi tyydyttää kotimaisilla työntekijöillä”.
Se on pääkaupunkiseudulla vaikeaa. Jotkut työnantajat suosivat ulkomaista työvoimaa. Syynä voi olla, että ulkomaalaiset työntekijät joustavat työehdoista. Tähän viittaa kesällä Helsingissä tuomitun pitseriayrittäjän toiminta, joka maksoi ulkomaiselle työntekijälle palkkaa vain 2,5 euroa tunnissa. Yrittäjä hyötyy tästä, yhteiskunta ei”, toteaa Richter.
Maahanmuuttajien ahdingolla tekevät rahaa jopa maahanmuuttoviranomaiset. Saksassa Bremenissä paljastui juuri, että siellä oli annettu myönteinen päätös 1 200 turvapaikanhakijoille 1000 euron lahjusta vastaan.
Matalapalkkaisia asiantuntijoita tulee lisääntyvässä määrin polkemaan palkkoja.
Erityisasiantuntijoista on jatkuva pula tai tarve maailmalla. Heitä suorastaan houkutellaan kansainvälisiin huippufirmoihin, joihin parhaat poimitaan päältä suoraan huippuyliopistoista. Heitä ei ole maahanmuuttajissa.
Tulevaisuuden työpaikoilla ihmiset ja koneet tekevät yhä enemmän töitä yhdessä, mutta nämä työpaikat ovat melko harvassa. Amerikkalainen taloustieteilijä Tyler Cowen (kirjassa Average is over) ja tekoälyasiantuntija Martin Ford (kirjassa Robottien kukoistus) arvioivat, että Yhdysvaltojen työvoimasta vain ehkä 10-15 prosentilla on hyvät lähtökohdat koneiden kanssa työskentelyyn. Siis erittäin pieni osa amerikkalaisista voi luottaa työpaikkojen säilymiseen tulevan tekoälyn aikakaudella. Koulutetuistakin on jo ylitarjontaa.
Todellinen huippuasiantuntija ei hevin tule Suomeen. Heitä tulee – jos tulee – EU:n ulkopuolelta muun muassa Kiinasta, Intiasta ja Yhdysvalloista. Siellähän nämä digitalisaation huippunerot pääasiassa ovat.
Suomeen tulee näistä maista vuosittain noin 5 000 henkeä töihin. Heistä runsas tuhat (1 153 henkeä v. 2014) on erityisasiantuntijoita. Erityisasiantuntijoiksi Maahanmuuttovirasto laskee sellaiset Suomesta työpaikan saaneet henkilöt, joiden työtehtävät edellyttävät korkeakoulutusta ja joille maksetaan vähintään 3 000 euron kuukausipalkka. Tällä palkkatasolla ei huippuneroja tule Suomeen vaan he ovat vaan ns. halpoja erityisasiantuntijoita.
Erityisasiantuntijat ovat erityisiä myös siksi, että vaikka Suomi muutoin soveltaa EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työlupapäätöksissä tarveharkintaa, se ei koske erityisasiantuntijoita. Muutoin EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät eivät saa oleskelulupaa ennen kuin on selvitetty, ettei Suomesta löydy alalle sopivia työntekijöitä.
Yhtenä täkynä ulkomaisten erityisosaajien verotusta on kevennetty Suomessa. Yritysten avainhenkilö, jonka palkka on vähintään 5 800 euroa kuukaudessa, voi tietyin edellytyksin maksaa ansioistaan vain 35 prosentin lähdeveroa. Moni muu EU-maa käyttää kuitenkin Suomea suurempia houkuttimia.
Siis Suomi antaa verotuksellisia erityisetuja ulkomaalaisille maahanmuuttajille kantasuomalaisten erityisosaajien kustannuksella – ja tekee heidät kilpailukyvyttömiksi ulkomaisiin nähden.
Työllistymisen epäonnistuminen aiheuttaa nopeasti yhteiskunnallista levottomuutta, kun sekä maahanmuuttajat että kantasuomalaiset kärsivät työttömyyden aiheuttamasta toivottomuudesta.
Ei siten ole ihme, että kaikkialle Eurooppaan on pesiytynyt ns. muukalaisviha ja väkivaltaiset kansanliikkeet, joita EU ei enää hallitse. Ongelma on syntynyt pääomien vapautumisen, digitalisaation ja globalisaation yhteisvaikutuksesta.
Ongelman syntymisestä on kirjoittanut ymmärrettävästi sosiologian professori Heikki Hiilamo (HS / 14.2. 2016 ).
”Muukalaisvihamielisyys kumpuaa keskiluokan ahdingosta ja alistetusta köyhälistöstä”. On turha teeskennellä, etteikö väestö olisi jakautunut myönteisesti ja kielteisesti maahanmuuttajiin suhtautuviin. On turha vaatia tolkkua, koska keskitietä ei enää ole.
Yksinkertaisesti sanottuna suomalainen duunari, erityisesti duunarimies, on ajettu todella ahtaalle. 1990-luvun suuresta lamasta selvinneillä oli melko turvattu työ, asuinpaikka ja tulevaisuus. Niiden tilalla on huoli toimeentulosta, terveydestä ja tulevaisuudesta. Suomen teollisuuden romahdus murtaa keskiluokan selkärankaa.
Yhteiskunta määrittelee heidän työn puutteensa ”sairaudeksi”, joka olisi muka parannettavissa kuntouttavalla työtoiminnalla ja aktivoinnilla. Kuntoutusta tehostetaan käyttämällä erilaisia rangaistuksia – siis sosiaaliturvan saamisen sanktioita – jos köyhät eivät osoita ymmärtävänsä omaa parastaan.
Yleisestä tulevaisuudenuskon puutteesta kertoo myös syntyvyys. Lapsia syntyi viime vuonna yhtä vähän kuin 1860-luvun nälkävuosina. Syntyvyys laski jo viidettä vuotta peräjälkeen. Työttömät, pienituloiset ja vähän koulutetut saavat muita harvemmin haaveilemansa määrän lapsia.
Väestömme lisääntymisestä huolehtii nykyään maahanmuuttajat.
Työttömyyden ja syntyvyyden lisäksi monet yhteiskunnan tasapainoista kehitystä kuvaavat mittarit ovat Suomessa punaisella, tai ainakin keltaisella. Niihin voi lisätä äänestysaktiivisuuden trendinomaisen laskun.
Nyt tyytyväisen keskiluokan tilalla on ahdistettu keskiluokka ja alistettu köyhälistö. Luokkiin kuuluu paljon pettyneitä ja vihaisia miehiä sekä toivonsa menettäneitä savupiippukaupunkien asukkaita. Nämä ihmiset kuuluvat globalisaation häviäjiin. Tämä näkyy maahanmuuttoa koskevissa asenteissa.
Tosiasiaa eivät muuta mitkään muistutukset suvaitsevaisuudesta, tolkusta ja leppoisasta yhteiselosta – varsinkin kun nämä kehotukset tulevat sen yhteiskuntaluokan edustajilta, jotka kuuluvat globalisaation voittajiin. Voittajia eivät ole vain suosikkilajien urheilutähdet, menestyneet yrittäjät ja suuryhtiöiden johtajat.
Ahdistetulle keskiluokalle ja alistetulle köyhälistölle globalisaatio tarkoittaa epävarmuutta ja ahdistusta, jota on helpompi purkaa muukalaisiin kuin kantasuomalaisiin. Kyse ei ole siitä, että näiden yhteiskuntaluokkien edustajat olisivat yleisesti rasisteja tai – vielä pahempaa – fasisteja.
Omien kokemustensa ja taustojensa vuoksi heidän näkökulmansa globalisaatioon ja kansainvälisyyteen on erilainen. Ne ovat pikemminkin uhkia kuin mahdollisuuksia. Sama pätee suhtautumisessa maahanmuuttajiin.
Taantuvan teollisuuspaikkakunnan duunari puhuu erilaisista maahanmuuttajista ja olosuhteista kuin omassa elämänpiirissään ulkomaalaisia kohtaava yliopisto-opiskelija tai koulutettu asiantuntija.
Jälkimmäisillä ei ole asiallista syytä olla huolissaan siitä, että maahanmuuttajat heikentäisivät heidän asemaansa – pikemminkin päinvastoin. Sen sijaan vaikeassa asemassa olevat suomalaiset saattavat helposti kokea ja tulkita ulkomaalaiset uhaksi omalle hyvinvoinnilleen. Tämä pätee erityisesti vähän koulutettuihin, pienituloisiin ja työttömiin miehiin, toteaa Hiilamo.
Erilaiset maahanmuuttajia koskevat intressit eivät muokkaa yhteiskunnallista keskustelua ja politiikkaa vain Suomessa. Kyse on laajasta eurooppalaisesta ja myös pohjoisamerikkalaisesta ilmiöstä. Maahanmuuttovihamielisten puolueiden aatteelliset taustat ja painotukset eroavat toisistaan, mutta niitä yhdistää globalisaation häviäjiltä – todellisilta tai itsensä sellaiseksi kokevilta – kerätty kannatus.
Koska USA:ssa sosiaaliturva on olematon, niin työttömyys on aiheuttanut seuraamuksia.
Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ei voikaan ymmärtää ilman sen yhteiskunnallista taustaa. Ja vielä tärkeämpää on huomata, että siihen voi tuskin vaikuttaa ilman yhteiskunnallisia ratkaisuja.
Sosiaalipolitiikka on ollut pohjoismainen ratkaisu erilaisiin yhteiskunnallisten jännitteiden laukaisemiseen. Sodanjälkeinen sosiaalipolitiikka integroi ihmisiä suomalaiseen yhteiskuntaan ja loi luottamusta, toteaa Hiilamo.
Ei tämä keskiluokan syrjäytyminen ja työttömyys rajoitu ainoastaan Suomeen ja muihin kehittyneisiin länsimaihin.
Kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa, on jo varsin suuri keskiluokka, joka ei enää aikoihin ole tyytynyt pelkkään riisikuppiin. Miten sekään voisi tulevaisuudessa puolustaa asemaansa automaatiota, digitalisaatiota ja pääoman valtaa vastaan yhtään sen paremmin kuin länsimaidenkaan keskiluokka?
Meillä tulee olemaan lähivuosikymmeninä miljardien ahdistuneiden keskiluokkaisten armeija. Sieltäkin tulee digitalisaation seurauksena aivan uusia maahanmuuttajia ja paremman elämän etsijöitä afrikkalaisten lisäksi, Silloin tulee hyvälle yhteiskuntapolitiikalle arvattavasti lisää kysyntää, toteaa Hiilamo.
Parhaassa matalapalkkakaupungissakaan ei löydy enää töitä kantaväestölle saati maahanmuuttajille.
Intiasta tulee jo halpoja ja korkeasti koulutettuja insinöörejä syrjäyttämään suomalaisia insinöörejä. Kesällä 2017 paljastui, että Nokian intialainen pääjohtaja oli palkannut 100 tietotekniikan erikoisosaajaa Intiasta 750 euron kuukausipalkalla (Suomalaisen palkat 3 000 – 8 000€/kk).
Italiasta ja muista välimeren kriisivaltioista (nuorisotyöttömyys yli 40%) on jo tullut korkeasti koulutettuja nuoria jopa vapaaehtoistyöhön Suomeen kun omasta maasta ei löydy mitään työtä (puhumattakaan koulutusta vastaavaa työtä).
Maahanmuutolle ei ole helppoja ja yksinkertaisia parannusehdotuksia. Ne kytkeytyvät niin syvälle muihin ongelmiin kuten digitalisaatioon, ilmastonmuutokseen, globalisaatioon ja pääomien ylivallasta poliittisiin päätöksentekijöihin.
Digitalisaatiosta vain yksi uhkaava esimerkki (AL 8.10.2017). Maailmanpankki-ryhmän Etelä-Koreassa syntynyt pääjohtaja Jim Jong Kim vieraili syksyllä 2017 Suomessa. Hän kertoi, että kaksi viikkoa sitten tapasi naisyrittäjän, jonka yritys valmistaa ylellisiä t-paitoja Pohjois-Amerikan markkinoille 3D-tulostuksella köyhässä Haitissa.
Kolmiulotteisessa tulostamisessa valmistetaan fyysisiä esineitä mallin pohjalta 3D-tulostimella.
Tuotannossa 3D-tulostus on vasta alkuvaiheessa.
Hän oli huolissaan kehitysmaiden tulevasta työllisyydestä ja kertoi: ”Siinä missä aikaisemmin t-paitojen tuotantoon tarvittiin tehdashalli täyteen ompelijoita, paitojen 3D-tulostaminen työllistää vain muutaman tulostuskoneen käyttäjän Haitissa.
Mitä nämä kehitysmaiden ihmiset oikein tekevät, kun matalan jalostusasteen teollisuudesta ja maataloudesta tulee yhä pääomaintensiivisempää. Tämä pitää minut valveilla öisin, Kim totesi.
Jos automaatio ja digitalisaatio, eli ihmistyövoiman korvaaminen teknologialla, etenee ennustetulla tavalla, nykyisten kehitysmaiden on mahdotonta seurata Kiinan esimerkkiä eli nousta köyhyydestä teollisten työpaikkojen avulla.
Samaan aikaan Afrikan väkiluku on tuplaantumassa 2,4 miljardiin ihmiseen vuoteen 2050 mennessä eli työtä tarvitsevien määrä on räjähdysmäisessä kavussa
Eikä siinä vielä kaikki. San Franciscossa hyväntekeväisyysjärjestöille pitämässään luennossa Kim kertoi Maailmanpankin arvioivan, että matalan ja keskitason maiden jo olemassa olevistakin työpaikoista kaksi kolmasosaa on uhattuna teknologisen kehityksen vuoksi tulevina vuosikymmeninä.
Osuus on vielä isompi kuin Suomen ja Yhdysvaltojen kaltaisissa kehittyneissä maissa, koska vaikeammin korvattavan palvelusektorin osuus on kehitysmaiden talouksissa usein vähäinen.
Afrikan väestöpakoa tulee kiihdyttämään vielä ilmastomuutos joka kohdistuu erityisesti sinne. Mitenkä suu sitten pannaan kun Afrikan miljoonalaumat pyrkivät Eurooppaan. Siinä EU:n suojavallien pettäessä ei taida pelkkä humanismi ja lähimmäisenrakkaus riittää. Jotain radikaalia poliittisten päättäjien pitäisi saada aikaiseksi jo sitä ennen – ja nimenomaan Afrikassa ettei hallitsematon ihmistsunami ryöpsähdä Eurooppaan.
PS. Aiheesta lisää kirjassani ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.