Vihdoinkin ihmiset pääsevät kehittämään itseään ja vapautumaan työn raadannan ikeestä, lupaa robottiasiantuntija Cristina Andersson. Hän oli yksi kirjoittaja Matti Apusen propagandatoimisto EVAn tuottamassa raportissa: ”Robotit töihin”.
Toteutuuko nyt vihdoin ja viimein se mitä digiuskovaiset ovat lupailleet jo vuosikymmeniä? Jo Nobelisti John Maynard Keynes visioi 1930-luvulla tulevaisuutta kirjoituksessaan: ”Economic Possibilities for our Grandchildren (1928). Ratkaisun avaimena Keynes näki koron ihmeellisen vaikutuksen ja teknologisen kehityksen.
Kun talous jatkaisi kasvuaan 2 prosentin vuosivauhtia ja teknologia jatkaisi työn tuottavuuden lisäämistä, sadan vuoden kuluttua aineellinen elintaso olisi noussut moninkertaiseksi. Korkean elintason ylläpitäminen vaatisi yhä vähemmän työtä, visioi Keynes. Oletuksena hänellä – kuten nykyisinkin taloustieteilijöillä – oli ja on, että tuottavuushyödyt jaetaan ostovoimaksi automaattisesti kansalaisille.
Tuotantoprosessista putoaa koko ajan työntekijöitä pois.
Nyt voisi ehdottaa Nobel-palkintoa robottiasiantuntija Cristina Anderssonille joka kertoi hiljattain Kauppalehdessä, että robotiikan rynnistys mullistaa työelämän – työpäivän pituus voi olla 2–4 tuntia. Syväoppivat robotit mullistavat maailmaa ja ihmisten elämää enemmän kuin mikään muu asia ihmiskunnan historiassa – jopa antibiootteja, polttomoottoria tai mikrosirua enemmän, visioi Andersson.
Se vaikuttaa väistämättä työelämään, sillä automaatio ja sen uusi taso robotisaatio uudistavat työnteon tapoja. ”Miltä kuulostaisi, jos normaalin työpäivän pituus olisi 2–4 tuntia? Se voi olla täyttä totta lähitulevaisuudessa”, uskottelee Andersson.
Robotiikka on tätä päivää. Suomessa ei kuitenkaan ymmärretä, kuinka merkittävästä asiasta on kyse, opastaa Robotics Finland -hankkeen edistäjä Andersson.
Työntekijät voivat tehdä lyhyempiä työpäiviä ”osaomisteisten” robottien ansiosta. Palkkatyön osuus voi jäädä 2–4 tuntiin ja loppuosa tuloista tulee siitä, että työntekijöiden ”osaomisteiset” robotit tekevät töitä kellon ympäri, ennustaa Andersson.
Teollisen työn teknologian murros kesti 50 vuotta, mutta palvelutyön murroksen ennakoidaan tapahtuvan alle kymmenessä vuodessa. Kansainvälisen robotiikkayhdistys IFR:n mukaan vuosina 2015–2018 palvelurobottien määrä kasvaa 15 400 prosenttia, mikä tarkoittaa kasvua 200 000 robotista 35 miljoonaan kappaleeseen, ihastelee Andersson.
Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa robotit tulevat ihmisten arkeen, lupaa Andersson. Nyt ihmisillä on aikaa lapsilleen, pari- ja ihmissuhteisiinsa, kehittää itseään, oppia uutta ja nauttia elämästä, visioi Andersson.
Myös palvelutehtävät robotoidaan tai muutetaan itsepalveluksi.
Visioidensa tukena Andersson käyttää rekrytointifirma McKinseyn arviota, että robotiikan taloudelliset vaikutukset vuoteen 2025 mennessä ovat noin 6,4 triljoonaa dollaria. Vaikutukset tulevat työntekijöiden parantuneesta terveydestä, uusista tuotteista ja uusista tavoista valmistaa tuotteita. Andersson ja McKinsey eivät tosin kerro kenen pussiin nämä ”vaikutukset” (robotiikkahyödyt) menevät.
Anderssonin visiota tukee se, että hän on tuottavuusintoilijoiden vastapainoksi huolissaan myös ihmisten jaksamisesta. ”Työ on uuvuttanut monia ihmisiä ja tälläkin hetkellä on paljon ihmisiä, jotka tarvitsisivat apua työhön. Robotit voisivat tuoda tällaisen avun. ”Annetaan roboteille mahdollisuus näyttää, mihin ne pystyvät”, summaa Andersson.
Tämä on liian hyvää ollakseen totta. Voisiko toteutua tekoälytutkija Martin Fordin toive, että tavallinen kansalainenkin on oikeutettu saamaan osansa teknologian tuomasta hyödystä eikä vain sijoittajat ja pääoma. Robottiasiantuntija Andersson ainakin uskaltaa uskoa niin – hienoa!
Tosin Andersson ei sanallakaan puutu siihen, että jos työntekijä vähentää työnteon kahteen tuntiin, saako hän palkan kahdeksalta tunnilta vai ainoastaan kahdelta? Nytkin valtaosan työpaikoista ollessa täyspäiväisiä (8 tuntia), digitalisaation vaikutus 90-luvun alusta on pienentänyt palkansaajien palkkapottia ja ostovoimaa 37 miljardilla eurolla sekä yhteiskunnan verotuloja 16 miljardilla.
Keskimääräisen 3 000 euron kuukausiansion sijasta työntekijä saisi vain 750 euroa kuukaudessa ja olisi automaattisesti sosiaaliluukun asiakas. Verotuloja ja ostovoimaa ei sellaisella palkalla syntyisi yhteiskunnalle. Kuluttajan ostovoima on kaiken kasvun ja yrittäjyyden edellytys. Sellaisella tulotasolla ei olisi varaa ylläpitää edes nykyisen tasoista sosiaaliluukkua.
Koska tuotannosta ei synny verotuloja kuten ennen täytyy säästää.
Sitä tuskin Andersson tarkoitti? Epäilen pahasti, etteivät työantajat vapaaehtoisesti maksa kahdeksan tunnin palkkaa kahden tunnin työstä, koska digitalisaatio on mahdollistanut heille 90-luvun alusta melkein 36 miljardin ylimääräiset pääoma- ja yrittäjätulot.
Andersson ilmeisesti tarkoittaa, että loppuosa tuloista tulee siitä, että työntekijöiden ”osaomisteiset” robotit tekevät töitä kellon ympäri.
Hän ei kuitenkaan kerro, kuka maksaa ne miljoonaluokkaa maksavat robotit, jotka työntekijöille jauhavat mannaa kellon ympäri? – sosiaalitoimisto, valtio vai lahjoittaako työnantaja ilmaiseksi robotin työntekijälleen?
Kummallista, että tällaiset ”digiasiantuntijat” voivat heittää minkälaisia visioita tahansa ilman ”järjen häivääkään”. Ja mediat, kuten Kauppalehti, kertoo tällaisista ”tulevaisuuden mahdollisuuksista” digiajan ihmeenä. Kauppalehti sensuroi sitä vastoin ideologisesti ihan oikean tiedon esille ottoa lehdessään.
Nyt olin ehkä hieman ilkeä Anderssonia kohtaan – pyydän anteeksi. Hän oli ihan oikealla asialla, vain toteutustapa oli huono tai hän ei ymmärrä lainkaan mitä ehdottaa. Hän kuitenkin uskaltaa ottaa digitalisaation aiheuttaman työttömyysongelman esille ja julkiseen tarkasteluun.
Hän robotiikan asiantuntijana on luonnollisesti tietoinen, että kaikille ei enää nykyisessä digiyhteiskunnassa riitä markkinaehtoista työtä.
Tämän saman asian totesin jo 30 vuotta sitten kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä (Tammi 1989). Siinä totesin: ”Ainakin poliitikkojen tulisi tiedostaa, että täystyöllisyys ei näillä markkinamekanismin säännöillä enää koskaan palaa – ja nähdä, että teknologia on tuonut uuden tuntemattoman tekijän markkinamekanismin toimivuuteen. Säännöt eivät toimi samalla tavalla kuin ennen” (s.274).
Nyt vihdoin on pientä liikettä havaittavissa myös poliittisessa kentässä. Luin Vasemmistoliiton 26-sivuisen linjapaperin ”Työn murros” mielenkiinnolla läpi. Erityisesti mieltäni lämmitti kohta: (s. 15) ”On hyväksyttävä, että tarpeellista palkkatyötä ei nykyisessä määrin todennäköisesti riitä kaikille”. EU:n nuorista eli 15-24-vuotiaista vain 37 prosenttia on pysyvissä työsuhteissa.
Se on ensimmäinen kerta, kun joku poliittinen liike julkisesti sanoo sen, jonka melkein jokainen suomen kansalainen tietää (paitsi vallassa olevat taloustieteilijät). Koskahan Vasemmistoliiton kansanedustajat uskaltavat sanoa sen ääneen esimerkiksi eduskunnassa.
Tulevaisuudessa työttömyysjaksot tulevat kasvamaan.
Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen on vahvistanut että työttömyys on pysyvä ilmiö. Vuonna 2016 syntynyt suomalainen voi odottaa olevansa työelämässä yhteensä 31,4 vuotta, selviää Kelan tuoreesta tutkimuksesta. Työttömänä hän tulee olemaan laskennallisesti kaikkiaan 4,9 vuotta mikäli suhdannetilanne pysyisi syntymähetken kaltaisena (nykytilanne).
Vertailun vuoksi nykyiset kolmekymppiset syntyivät maailmaan, jossa työttömyysodote oli vain kaksi vuotta. Jos oletetaan, että puolet väestöstä välttyy kokonaan työttömyydeltä, niin silloin se viiden vuoden keskiarvo toisella puoliskolla on jo 10 vuotta. Silti lähes kaikki talousprofessorit, ekonomistit, digiasiantuntijat ja poliitikot uskottelevat, että täystyöllisyys on vielä mahdollista.
Työttömyystilastoja on kaunisteltu keinotekoisesti monella eri tavalla. Kaikenlaiset kepulityöpaikat (silpputyöpaikat) ja nollatuntisopimukset (84 000) ja yhteiskunnan veroparoilla tuetut keinotekoiset työllisyystoimet ovat yleistyneet (kuten kuntouttava työtoiminta, työkokeilut, uraohjaus, työvoimakoulutus, oppisopimus, ammatillinen kuntoutus ja palkkatuettu työ), kun kunnon työpaikkoja ei enää ole tarjolla.
Työtä vailla olevia on tungettu erilaisille ennenaikaisille varhais- ja muille eläkkeille (Lex Taipale 4 000, Lex Lidström 5 000) jolla on kaunisteltu työttömyystilastoja.
Pääoma- ja yrittäjävoitot eivät enää ohjaudu tuotantoa laajentaviin investointeihin koska markkinoiden kasvu on hiipunut ostovoiman puutteessa lähes nollasummamarkkinoiksi. Jos investoidaan, niin sitten investoidaan vain robotteihin, automaatioon, tekoälyyn, internetpohjaisiin itsepalvelujärjestelmiin joilla lisätään tuottavuutta ja sitä kautta kiihdytetään työttömyyttä ja eriarvoisuutta.
Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, työvoiman kannalta yhtälö on mahdoton. Tämän kaiken Andersson tietysti ymmärtää robottiasiantuntijana. Siksi hänkin näkee, että ”jotain tarttis tehdä” Mauno Koivistoa lainatakseni. Siitä hänelle tunnustusta.
Jo 30-vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani hahmottelin jonkinlaista ratkaisua ongelmaan. Siellä suosittelin jalostusarvon nousuun perustuvaa verotusmallia. Siis riippumatta siitä tekeekö työn ihmiskäsi tai robotinkäsi tai ihmisaivot tai tekoälyllä toimivat itsepalvelujärjestelmät, niin jalostusarvon nousua verotettaisiin samalla tavalla.
Nyt teknologian hyödyntäminen on käytännössä laillistettua veronkiertoa, kun teknologian tuottamaa tuottavuushyötyä ei veroteta ja yhä katoavaa ihmistyötä sosiaalimaksuineen sitäkin kovemmin. Kilpailukykysyistä Kokoomus ja EK vaatii kuitenkin veroja alas, jolloin kilpailutamme itsemme hengiltä. Veroeroosio vie kaikkialla yhteiskunnat pohjalle.
Kokoomus ja Valtionvarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki on ehdottanut verovajeen paikkaamiseksi kulutuksen eli arvonlisäveron korottamista.
Arvonlisävero on nimenä ja veromuotona väärä.
Se on huono ehdotus, koska se kohdistuisi raaimmin juuri pienituloisiin. Koko nimi ”arvonlisävero” on väärä ja harhainen, sillä se ei kohdistu ollenkaan jalostusarvon nousuun. Jalostusarvoa voi nostattaa yhtä lailla ihmistyö kuin teknologia (robotit, 3D-tulostus, tietokoneet, internet-pohjainen itsepalvelu ja tekoäly).
Olen ehdottanut jo vuosikymmeniä saksalaisen taloustieteilijä Hans-Werner Sinnin ns. ”kassavirtaverotusta” jossa verotettaisiin firman sisään tulevan rahan ja sieltä lähtevän rahan erotusta – riippumatta teknologia-asteesta. Se olisi kehittyneempi versio nykyisestä arvonlisäverosta mutta tasapuolisempi työntekijän (kilpailukyky koneeseen nähden) ja valtion verotulojen kannalta.
Kokoomuspuolueelle tämä on tietysti vaikea paikka, koska siellä arvonlisää vaaditaan jo sairailta ja työkyvyttömiltäkin. Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski herätti pahennusta äskettäin, kun hän totesi televisiossa, että ”työttömyys on lisäarvon puutetta”. Hän edellyttää, että työttömän pitäisi kehittää omaa osaamistaan jotta hän parantaisi markkinakelpoisuuttaan ja pääsisi takaisin työelämään ”tuottamaan lisäarvoa”. Jopa omatkin kansanedustajat paheksuivat, vaikka Koski paljasti omat ja Kokoomuksen perimmäiset arvot.
Koski tuskin innostuu Anderssonin ehdotuksesta, että työttömälle hankitaan yhteiskunnan toimesta oma robotti joka tuottaa sairaalle ja työkyvyttömälle lisäarvoa hänen puolestaan. Kyllä kunnon kokoomuslainen näkee, että robotin lisäarvo kuuluu omistajalle eli pääomalle eikä robotin syrjäyttämälle duunarille. Se on fundamentaalinen, ideologinen ja ahneuteen liittyvä perusasenne.
Kokoomuksen mielestä työtön on työtä vieroksuva sosiaalipummi.
On kummallista, ettei kukaan kokoomuslainen, taloustieteilijä, ekonomisti, digiuskovainen eikä poliitikko ole uskaltanut vastata minulle julkisesti esittämääni kysymykseen: ”Kuinka digitalisaatiolla aikaansaadut tuottavuushyödyt (osingot) ohjautuvat tai ohjataan kaikkien kansalaisten ostovoimaksi ja yhteiskunnan hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi?” Otan mielelläni uskottavia vastauksia tämän blogin kommenttiosuudessa.
Anderssonin esiintulo ehdotuksineen kertoo siitä, että edes joku robottiasiantuntija myöntää epäsuorasti, että työtä ei riitä enää kaikille nykyisessä ja tulevassa digiyhteiskunnassa. Varsinkin, kun hän vasta pari vuotta sitten oli todistamassa Evan ja Matti Apusen masinoimassa propagandaraportissa: ”Robotit töihin” aivan päinvastaista.
Raportissa todetaan: ”Vaikka robotit olisivat kaikessa ihmisiä parempia, ei ihmisen työpanos käy tarpeettomaksi. Teknologinen kehitys synnyttää ihmisille myös täysin uusia työnkuvia ja ammatteja”. Taaskaan EK:n propagandapaperissa ei puhuta mitään uusien työpaikkojen määristä.
Nykyisin tarjolla olevista työpaikoista 70 prosenttia on epätyypillisiä ns. ”paskatyöpaikkoja”, joilla ei enää elä, ja jotka vaativat yhteiskunnan tulonsiirtoja.
Vähintään 700 000 ihmistä työskentelee muussa kuin kokoaikaisessa ja vakituisessa palkkatyösuhteessa.
Kun kunnon työtä ei synny, sosiaaliset tukimenot kasvavat.
Työttömyydestä johtuvat työttömyysturvamenot kasvavat
Tarjolla olevistan työpaikoista vain 30 prosenttia on vakituisia pysyviä ja siitäkin vain osa EVA:n lupaamia parempia ja korkeapalkkaisia työpaikkoja. Koko ajan alle 20 viikkotunnin työpaikat ovat vuodesta 1990 lisääntyneet 71 000 työpaikasta 93 000 työpaikkaan vuonna 2017. Samoin alle 10 viikkotunnin työpaikat 48 000 työpaikasta 69 000 työpaikkaan. Niilläkään ei enää elä vaikka ne lisäävätkin ja kaunistavat keinotekoisesti työllisyys- ja työttömyystilastoja.
Kun ei ole kokoaikatyötä yhä yseamman on pakko tehdä silpputöitä.
Robotisaatio alkoi vaikuttaa jo 80-luvulla autoteollisuudessa. Nyt sen tehokkuus ja hinta ovat painuneet niin alas, että se korvaa jo halpatyömaiden ja hikipajojen halvat kädet. Robottien lisäksi tuli 3D-tulostus, jolloin kehitysmaissa tekstiilitehtaitten hikipajat ovat pian historiaa. Teollistuminen Kiinan tapaan ei enää ole mahdollista.
Kun työpaikat teollisuustuotannossa alkoivat huveta, luvattiin palveluyhteiskunnan luovan ne uudet työpaikat. Tulikin internet-pohjainen itsepalvelu (palvelualustat) jotka alkoivat korvata kunnollisia perinteisiä työpaikkoja hotelli- ja taksialalla (Airbnb ja Uber), ja palvelualojen ns. ”paskatyöpaikat” joilla ei enää elä.
Työttömyystilastoja on kaunisteltu monella eri tavalla. Kaikenlaiset kepulityöpaikat (silpputyöpaikat) ja nollatuntisopimukset (84 000) ovat yleistyneet, kun kunnon työpaikkoja ei enää ole tarjolla. Palkaton työ on Sipilän hallituksen yksi uusi aktivointikeino.
Palkattoman työn määrästä ei ole valmista tilastoa, joten Seura-lehti (29/2018) luvun yhdistelemällä eri tilastojen tietoja. Jopa 451 000 suomalaista tekee vuosittain ilmaista työtä.
Luvuissa ei ole mukana työttömien uravalmennukset ja työnhakuvalmennukset eivätkä maahanmuuttajien kurssit, koska niiden mahdollisten työssäoppimisjaksojen pituudet jäivät hämärän peittoon. Ilmaista työtä voidaan siis tehdä vieläkin enemmän. Ilmaistyö ”kaunistaa” työttömyys- ja työllisyystilastoja.
Ilmaista työtä yrittäjille veronmaksajien kustannuksella voidaan siis tehdä vielä enemmän. Nyt Sipilän hallitus ja Petteri Orpo elvistelevät, että valtakuntaan on saatu 120 000 uutta työpaikka ja työllisyysaste 72 prosenttiin.
Työllisyystilastoja kaunistellaan keinotekoisesti.
Amazon on avannut Seatlessa ostosmarketin, jossa ei ole enää ole kassoja ja kassapalveluja ollenkaan, vaan asiakas voi kärrätä ostoskärrynsä suoraan parkkipaikalle pysähtymättä. USA:n 3,5 miljoonaa osa-aikaista ”paskatyöpaikkaa” on vaarassa kadota ja Suomessakin noin 250 000 työpaikkaa.
Tekoäly on uhkaamassa jo ylempiäkin toimihenkilöitä kuten pankinjohtajia, asianajajia, lääkäreitä, opettajia, ohjelmoijia jne. Nordean pankkikonttoreista (ja pankin konttorinjohtajista) on hävinnyt jo kaksi kolmasosaa ja tahti vain kiihtyy. Tekoäly tekee nykyään lainapäätökset.
Suomessa on jo ylikoulutusongelma vaikka kaikki kehottavat panostamaan koulutukseen.
Kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta uskottelevat, että koulutuksella työttömyys selätetään vaikka jo nyt kaikkialla on ylitarjontaa koulutetuista. Siitä on jo nyt tilastollista ja empiiristä dataa sekä Suomesta että Yhdysvalloista.
Huippukoulutetuista on toki maailmanlaajuista puutetta ja kysyntää mutta megayhtiöt ostavat heti parhaat osaajat joita on vain kourallinen. 200:sta parhaasta tekoälytutkijoista yli puolet on Googlen palkkalistoilla.
Pääministeri Juha Sipilä on entisenä elektroniikkafirman avulla rikastuneena luonnollisesti tekoälyn puolestapuhuja. Se on yksi pääministeri Sipilän hallituksen päätavoitteista. ”Suomesta on tekoälyn soveltamisen kärkimaaksi”, uskoo Sipilä.
Siksi Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tilasi digiuskovaisilta asiantuntijoilta Risto Linturin johdolla (jotka puffaavat omaa bisnesalaansa) raportin, jotka usuttavat kansanedustajia digitalisaation avulla järjettömään markkinaosuustaistoon lähes pysähtyneillä markkinoilla.
Teknologia on jo nyt hävittänyt lukuisia työtehtäviä, mutta se on myös luonut täysin uusia ammatteja. Tulevaisuudentutkija Linturi on jopa luetellut 200 uutta ammattinimikettä – tosin niiden lukumäärästä hän ei puhu mitään.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä asetti kansanedustaja Osmo Soininvaaran johdolla työryhmän tutkimaan tekoälyn tulevia vaikutuksia. Syntyi taas uusi raportti: ”Tekoälyajan työ”.
Se ei enää ollutkaan aivan Linturin raportin kaltaista suitsutusta digitalisaation ihanuudesta vaan se keskittyi enemmänkin arvopohdintoihin. Digitalisaation yhteiskunnallisista vaikutuksista ei siinäkään raportissa puhuttu juuri mitään.
Työllisyysvaikutuksista sentään todettiin, että ennusteista on niin monenlaisia skenaarioita, että tulevista työpaikkojen kehityksestä ei oikein saa selvää. Kuitenkin todettiin, että 15 prosenttia työpaikoista voi kadota.
Myös Soininvaara on optimisti ja toisti valtavirtaa. ”Suuri tekoälymullitus ei pelkästään vie työpaikkoja, vaan tuo myös uusia tilalle. Soininvaaran mielestä tekoäly tulee hyödyttämään ihmisiä”. Hän jakaa Andessonin uskomuksen toteamalla lopuksi: ”Toivottavasti voisimme kaikki olla vähän enemmän joutilaita kuin nykyisin, mutta kaikille riittäisi myös työtä”.
Sekä Matti Apunen että Petteri Orpo ovat tyrkyttäneet Suomelle Saksan Hartz-mallia (450€/kk) työpaikkojen lisäämiseksi. Sielläkin tilastot ovat kaunistuneet ja työssäkäyvät köyhät lisääntyneet.
Valtamediat eivät ole kertoneet, että Saksassa on yli kaksi miljoonaa ammattikoulutettua ja lisäksi 280 000 akateemisesti koulutettua tekevät sosiaaliturvajärjestelmän mahdollistamia ”minitöitä”, mutta ovat periaatteessa työttömiä.
Ekonomisti Tyler Cowen esittää puolestaan kirjassaan ”Avarage is over”, että vain älykkäiden koneiden parissa viihtyvät menestyvät ja muut syrjäytetään. Keskivertotyöntekijä ei enää kelpaa ”kunnon töihin”. Cowenin mukaan työvoima tulee jakautumaan hyvin palkattuihin hyperproduktiivisiin (15%) työntekijöihin ja loput sinnittelevät millä taitavat.
Vasemmistoliiton linjapaperi tunnustaa vihdoin, että kaikille ei ole markkinaehtoista työtä.
Vasemmistoliiton ”Työn murros” –linjapaperi on linjannut perustuloa ratkaisuksi pitemmällä aikajänteellä vähenevään työhön. Tosin riittävän suuren perustulon aikaansaamiseksi ja kokonaiskysynnän säilymiseksi ei Vasemmistoliitollakaan ole kunnollista ratkaisua.
Kuitenkin linjapaperin suunta on oikea kun siinä todetaan: ”Jatkossa erilaisia työstä kertyviä tuloja (pääomatulo, yrittäjä-tulo, palkkatulo, tekijänoikeustulo jne.) tulee kohdella samoin, oli sitten kyse eläkekertymästä, verotuksesta tai tarveharkintaisesta sosiaaliturvasta”.
Myös Vasemmistoliiton ohjelmapaperi: Vasemmiston tavoitteet 2016-2019 tuntui tutulta ja olen iloinen, että jo 30 vuotta ajamani tärkeät asiat alkavat vähitellen tulla poliittiselle agendalle.
Jopa Evan raportissa tunnustetaan eriarvoisuuden lisääntyminen: ”Uusi työnjako voi voimistaa työmarkkinoiden polarisoitumista ja tuloeroja. Jotta muutos sujuisi kivuttomasti, kannattaa sosiaaliturvaa ja verotusta korjata (= laskettava) niin, että ne kannustavat työn tekemiseen”, uskottelee Evan raportti.
Toive työstä on täysin utopistinen koska digitalisaation tarkoitus on luoda tuottavuutta joka samalla luo työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa automaattisesti ostovoiman puute ja eriarvoisuus joka on nyt räjähtänyt uusiin mittasuhteisiin ja vieläpä maailmanlaajuisesti.
Vaikka poliittiset päättäjät eivät tunnu olevan tietoisia digitalisaation kääntöpuolesta, jopa 13-16 -vuotiaat nuoret ovat. Tämä selviää Lasten ja nuorten säätiön sekä ohjelmisto- ja palveluyritys Tiedon teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin nuorten käsityksiä työn murroksesta, tulevaisuuden työmarkkinoista ja työllistymiseen vaikuttavista tekijöistä.
Neljäsosa yläkouluikäisistä ei ole varmoja siitä, löytävätkö he töitä tulevaisuudessa. Tutkimuksen mukaan epävarmuus on globalisaation lieveilmiö. Kaksi kolmasosaa nuorista uskoo tekoälyn korvaavan ihmisen tekemän rutiinityön tulevaisuudessa.
Rikkauden keskittyminen Yhdysvalloissa on samaa luokkaa kuin Suomessa kartanoherrojen aikakaudella.
Digitalisaatio on mahdollistanut rikkaille kahmaista yhä suuremman osan BKT:sta, koska duunarit, ay-liike ja poliitikot eivät kykene enää laittamaan vastapainoa pääomalle. Pääoma voi korvata digitalisaatiolla yhä enemmän ihmistyövoimaa joka maksaa nykyisin pääosin verot.
Talousprofessori Matti Pohjola ei ole työn ja verotulojen häviämisestä huolissaan. Jos kone todella syrjäyttäisi ihmistyön, se tarkoittaisi, että talouskasvulla ei olisi mitään rajoja. ”Se olisi hieno juttu. Ei tarvitsisi enää tehdä töitä. Kaikki tulot menisivät robottien, luonnonvarojen ja muun pääoman omistajille. Voisimme iskeä omistavalle luokalle 70 prosentin tuloveron ja vetäytyä kansalaispalkalle.”
Kovin optimistinen hän ei sen suhteen kuitenkaan ole kuten Andersson. ”Mutta perinteinen ekonomistin näkemys on, ettei tällaista kehitystä tapahdu. Valitettavasti”, Pohjola lisää. Vakavampiakin yrityksiä ongelman ratkaisemiseksi on tehty.
Suomalaiset taloustieteilijät ovat pääosin vieläkin digitalisdaatiosta täysin pihalla. Pientä positiivista edistystä on tapahtunut Sitrassa, jossa ennakoinnin johtava asiantuntija Mikko Duvfa on sentään kiinnittänyt huomiota digitalisaatiolla aikaansaadun tuottavuuden uudelleenjakoon.
Juuri ilmestyneessä vallankumouksellisessa teoksessaan ”Ilmaista rahaa kaikille” Rutger Bregman esittää ratkaisuja maailman suurimmille ongelmille. Perustulo nujertaisi köyhyyden ja tulisi positiivisine vaikutuksineen halvemmaksi kuin nykyinen malli, jossa tuen saamisen valvontaan käytetään huimasti rahaa. 15 tunnin työviikko tasoittaisi eroa ylityöllistettyjen ja työttömien välillä.
Tulonjako pitäisi laittaa kokonaan uusiksi.
Rikkain prosentti kahmii jo saman määrän BKT:sta kuin 1920-luvun lamavuosina, jolloin eriarvoisuus oli sitä luokkaa, että syttyi Suomen sisällissota. Tuohon aikaan ensimmäinen maailmansotakin sai helposti tykinruokaa vapaaehtoisista, kun työttömillä nuorilla miehillä ei ollut töitä eikä toimeentuloa. Sodassa sai sentään ”täyden”ylöspidon”. Näinhän lapsisotilaatkin värvätään nykyään nälänhädässä olevassa Afrikassa.
Pinnan alla on jo keskiluokallakin kytevää tyytymättömyyttä joka saattaa räjähtää yllättäenkin. Trump on siitä ennakoiva esimerkki.
Varallisuus on jo niin keskittynyttä, että vain kahdeksan miljardööriä omistaa puolet koko maailman varallisuudesta.
Rikkaimmat ovat nykyään digiyhtiöiden omistajia.
Heidän rikkautensa lähteenä ovat olleet digiyhtiöt, joiden varallisuusarvot ovat tähtitieteellisen suuria. Perinteiset öljy- ja teollisuusyhtiöt ovat jo jääneet niiden jalkoihin.
Hesarikin uskaltaa olla huolissaan digiyhtiöiden vallasta, mutta ei niiden työllisyysvaikutuksista. Se uutisoi juuri mediajätin johtajan Robert Thomsonin huolista joka käy yhden miehen sotaa Facebookin, Googlen ja muutaman muun tekoälyä käyttävän digiyhtiön kanssa.
Tiivistettynä sodasta voisi sanoa näin: Thomson on sitä mieltä, että digiyhtiöt, kuten Facebook, Google, YouTube ja Amazon, käyttävät mediayhtiöitä hyväkseen. Niillä on liikaa valtaa, ja jonkun pitäisi toimia. Hänen mukaansa journalismin viime vuodet ovat kuin elokuvasta, jonka nimi voisi olla ”Piilaakson moottorisahamurhaaja”.
Hän huomautti kuin ohimennen, että Britannian julkisen terveydenhuollon NHS:n johtaja herätti juuri keskustelua digitalisaation mahdollistaneen sosiaalisen median aiheuttamasta mielenterveysongelmien epidemiasta nuorille ihmisille.
Digiyhtiöt ovat nousseet nopeasti maailman arvokkaimmiksi yrityksiksi.
Suomalaiset huippupoliitikot Juha Sipilä ja Mika Lintilä tuntuvat elävän täydellisessä digitaalisessa kuplassa vailla pienintäkään kosketusta reaalitodellisuuteen.
Digitalisaatio voisi olla toki myös hyvä asia jos poliitikot ymmärtäisivät ja osaisivat ulosmitata digitalisaation tuottavuushyödyt kaikkien kansalaisten ostovoiman ja hyvinvointipalveluiden säilymiseksi ja samalla työtuntien vähentämiseksi. Ydinkysymys on tuottavuushyötyjen jaosta.
Kansa sentään ”tuntee” vaikka poliitikot ja taloustieteilijät eivät tiedä, että eriarvoisuus on räjähtänyt myös Suomessa.
Silloin olisimme lähempänä myös Anderssonin maalailemaa onnelaa. Voisimme keskittyä sivistämään itseämme ja hoitaa ihmissuhteitamme ja lapsiamme. Lapsetkin olisivat tasapainoisempia ja voisivat oppia muutakin kuin vain näpyttelemään aamusta iltaan, kun vanhemmilla ei ole heille aikaa.
PS. Tarkemmin aiheesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua,