Uusliberalistiset talousprofessorit ja Kokoomus ovat rummuttaneet jo 90-luvulta lähtien vapaiden markkinoiden ja yksityistämisen nimeen. Siinä kun uusklassisen talousteorian mukaan yksityinen pääoma allokoituu parhaiten tuottavuudeksi joka on ylivertainen valtion toimintaan verrattuna.
Nyt postit, rautatiet, koulut ja yliopistot sotesta puhumatta ovat hävityksen kohteina. Alas lyödään koko vanha maailma. Toimivat järjestelmät syrjäytetään ja korvataan byrokraattisella markkinahimmeliryteiköllä, joka avaa mahdollisuuksia uusille ansaintalogiikoille.
Markkinataloutta tässä tietysti ollaan edistävinään liittämällä julkiset rahalähteet umpiputkilla yksityisten yritysten kassoihin. Kilpailu, yrittäjyys ja markkinatalous herättävät myönteisiä mielikuvia. Siksipä ne ovat kumouksellisten mielisanoja, joilla vakautta murretaan, toteaa ansiokkaasti Seuran kolumnissaan (29/2018) professori Markku Kuisma.
Edes talousnobelistit eivät kykene ennustamaan talouden kehitystä.
Kaikki voittavat. Sitä uskomusta markkinoivat talousprofessorit kuten Mika Maliranta. Hän pitää sitä win-win-tilanteena jossa David Ricardon suhteellisen edun teoria jakaa mannaa kaikille tasapuolisesti. Kukaan ei häviä. ”Vain ”tollot”, jotka vielä maksavat veronsa”, ironisoi Kuisma.
Globalisaation piti olla maailman suurin rauhanliike, suurempi kuin aikanaan puna-armeija. Sen piti taata harmonia ja hyvinvointi maapallollemme. Nyt ensimmäiset vastoinkäymiset ovat kääntämässä kelkkaa ja pyhää luottamusta globaalin vapaakaupan hyötyihin.
Tanskalaisdokumentti paljastaa härskin keinottelun halpatyövoimalla. Työvoiman vapaa liikkuvuus Euroopassa avaa mahdollisuuden likaiseen peliin. Siinä Ricardon suhteellisen edun teoria joutaa romukoppaan.
Halpatyövoimaa on käytetty hyväksi jo vuosisatoja. Orjia tuotiin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja arabimaihin jo satoja vuosia sitten. Digitalisaatio mahdollisti orjatyön pois silmistä ja mielistä Kiinan hikipajoihin jo vuosikymmeniä sitten.
Kehittynyt maailma on keinotellut hyvinvointinsa ja tavaransa matalapalkkamaiden halvalla työvoimalla. Siellä hikipajan työntekijä on saanut vain murusen siitä tekemästään tuotteen hinnasta joka myydään länsimaissa. Joku länsimaalainen maahantuoja lisäsi aina tuotteen tehdashinnan 5-10 -kertaiseksi (lisäarvo?) ja veti välistä potin.
Kiinassa tehdashinta voi olla vain 1% tuotteen hinnasta.
Nyt kehittyneet länsimaat ovat vuorostaan saanet maistaa samaa Ricardon suhteellisen edun teoriaa ja lääkettä. Nyt orjat tuodaan takaisin Eurooppaan ja sieltä viedään työpaikat vapaan liikkuvuuden ideologian alla.
Tanskalaisdokumentti Halvan työvoiman kova hinta (2014) ei anna mairittelevaa kuvaa siitä, millaisia seurauksia EU:n keskeisiin periaatteisiin kuuluvalla työvoiman vapaalla liikkuvuudella käytännössä on. Se on muun muassa avannut pelikentän rajat ylittävälle halpatyövoimalle.
Laihempaan tilipussiin tyytyvä ja usein järjestäytymätön työvoima on tehokas keino luoda painetta työmarkkinoiden pelisääntöjen (ja talousteorioiden) muuttamiseen – ja valitettavan usein haviteltu muutos on duunarilta pois.
Oikeistolaisen poliitikon ja palkansaajan välillä vastakkainasettelu ei ole ohi.
Tutkiva dokumentti nostaa halpatyömarkkinoilta esiin ongelmia, joihin nähden pieni palkka tuntuu pikkujutulta. Keskiössä on muutama todellinen ongelmatapaus, mutta ilmiö on jo levinnyt maailmanlaajuiseksi.
1990-luvulla perustettu irlantilaisfirma Atlanco Rimec osoittautuu eräänlaiseksi edelläkävijäksi työvoiman vuokraus- ja hyväksikäyttöasioissa. Yrityksen toimintatapoihin kuuluvat muun muassa palkkojen pimitys, työtapaturmien peittely, mustien listojen koostaminen ammattiliittoihin kuuluvista duunareista sekä tarvittaessa myös kapinaan nousevien uhkailu. Kuvaavaa on, että edes firman omat entiset työntekijät eivät uskalla avata suutaan kameralle.
Kaikesta huolimatta Atlanco välittää työvoimaa ympäri Eurooppaa, esimerkiksi merkittäville rakennusteollisuuden firmoille Skandinaviassa. Atlancon ja vastaavien, härskeimpien työvoiman trokausfirmojen toimintalogiikka on selvä: ne tarjoavat Pohjois-Euroopan markkinoille itäeurooppalaisia hintoja. Siksi EK on innoissaan vapaan työvoiman liikkuvuudesta.
Siis Ricardon maiden palkkatason suhteelliset erot eivät sido tuotantoa enää mihinkään maahan. Työvoimaa ja pääomaa voidaan vapaasti siirrellä minne tahansa maapallolla, missä se tuottaa pääomalle maksimaalisen tuoton. Työntekijöitä rekrytoidaan maista ja alueilta, joissa on korkea työttömyys ja ihmisillä vähemmän menetettävää.
Euroopan Unioni avasi itäeurooppalaisille tien kalliiseen länteen. Työvoimaa liikuttamaan on syntynyt hämäriä yrityksiä, jotka eivät piittaa laeista, työoloista tai turvallisuudesta. Alimitoitetut palkatkin jäävät usein maksamatta.
Halpatyövoiman käyttö Suomessakaan ei ole aivan vieras ilmiö.
Tanskalainen dokumentti jäljittää yrityksiä, jotka tienaavat omaisuuksia lähettämällä työvoimaa idästä länteen: Puolasta, Bulgariasta ja Romaniasta Euroopan toiselle laidalle.
Dokumentti oli kovaa tarinaa Euroopan vuokratyöfirmojen toiminnasta ja toiminnan seurauksista myös kohdemaiden ”vanhalle työvoimalle”.
Jos ja kun kyseinen toiminta (so. ”orjakauppa”) laajenee ja yleistyy, niin eipä ole eurooppalaisen tavallisen tallaajankaan tulevaisuus kovinkaan ruusuinen, kun vuokratyöläinen syrjäyttää hänet.
Tässä olisi ammattiliitoille edunvalvojina, kuin myös politiikoille lainsäätäjinä, ihan todellinen toiminnan paikka tavanomaisen retoriikan ja näpertelyn sijaan. Markkinoiden ”vapaus” saa suorastaan irvokkaat mittasuhteet.
Dokumentti kertoo, kuinka Atlanco Rimecin toimitusjohtaja Michael O’Sheaa pelkäävät nykyiset ja entiset työntekijät. Kaikki tietävät mihin vuokratyöfirman johtaja ”pystyy”, eivätkä uskalla puhua hänestä pahaa. Hän voi kidnapata entisen työntekijän ja ”käsitellä” niin, ettei työntekijä uskalla enää puhua mitään pahaa vaikka hänellä voi olla suuriakin maksamattomia palkkoja saatavana yhtiöltä.
Hän välittää tehdas- ja rakennustyöläisiä Itä-Euroopasta Pohjois-Eurooppaan hirveisiin työolosuhteisiin. Työvoimaa välitetään autotehtaisiin, telakoille, metrotyömaille, maatalouteen, puutarha- ja siivous-alalle, sekä kaikkialle tehdasteollisuuteen koska se on halvempaa kuin paikallinen.
Tanskalaisen Danish Crownin 472 työntekijää sai kenkää teurastamosta kun tehdas ”kannattamattomana” suljettiin. Tuotanto siirrettiin Saksaan jossa oli jo sama ”tervehdyttäminen” tapahtunut aiemmin ja sikäläiset teurastamotyöntekijät oli jääneet työttömiksi ja tilalle tuli halvat vuokratyöntekijät idästä. Heille kelpaa minimipalkka eivätkä he valita työoloista.
Jotta tanskalainen teurastaja voisi säilyttää työpaikkansa hänen pitäisi tyytyä nyt 1 000-2 000 euron kuukausipalkkaan 12 tunnin työpäivästä. Sillä palkalla saksalainenkin työntekijä joutuu turvautumaan leipäjonoihin.
Mini-job (450€/kk) työpaikat ovat sielläkin arkipäivää, joita poliitikot ovat tehtailevat miljoonakaupalla yhteiskunnan tukiaisilla kun digitalisaation johdosta markkinaehtoista työtä ei enää synny. Saksa onkin esimerkki siitä, mitä kutsutaan prekarisaatioksi: köyhien työntekijöiden määrä on Eurostatin mukaan noussut 5,5 prosentista (2006) 9,7 prosenttiin (2016).
Moni saksalaisnuori ei näe enää minkäänlaista tulevaisuutta. Saksassakin uusi halpatyövoima polkee muidenkin palkkatason alas. Näin tapahtuu Saksan lisäksi muissakin Euroopan maissa, sanoo ohjelmassa tanskalainen poispotkittu työntekijä.
Hän totesi: ”Toivon, ettei ihana maamme muutu Saksan kaltaiseksi, jossa elääkseen täytyy tehdä 2-3 työtä jotta pysyisi hengissä – tulevaisuus ei näytä lupaavalta”.
Saksa tehtyjen työtuntien määrä ei ole noussut vaikka markkinaosuus on kasvanut.
Ammattiliittoon kuuluvia ei oteta palkkalistoille. Kun Ruotsissa ammattiliito otti ajaakseen siirtotyöntekijän oikeuksia, heitä vastaan nostettiin syyte.
Kun puolalainen rakennusalan alihankkija nimeltä Kormal rakensi sillan, joka osoittautui kelvottomaksi se jouduttiin purkamaan, syytteen saivat työntekijät, eikä rakennusfirman johto. Kormal maksatti osan kuluista työntekijöillä, Ei kaikilla, vaan niillä, jotka ottivat yhteyttä ammattiliittoon.
Puolassa Kormal syytti omia työntekijöitään tahallisesta vandalismista, ja vaati ammattiliittoon liittyneiltä neljältä työntekijältä miljoonakorvauksia, vaikka vialliseksi osoittautuneen palkin valutöissä oli muitakin työntekijöitä ja työnjohto ja valvonta oli kelvotonta. Miljoonavaateet toimivat vain pelotteena jatkossa muillekin työntekijöille.
Myöhemmin Kormal veti syytteen takaisin kun siitä tuli lehdistössä iso polemiikki ja maksoi neljälle työntekijälle Ruotsin ammattiliiton vaatimat korvaukset.
Oikeistolaiset poliitikot ja uusliberaalit taloustieteilijät ovat innoissaan tästä uudesta kilpailukykyä ja tuottavuutta lisäävästä ilmiöstä. Dokumentissa EU:n johtomiehet kertoivat innoissaan juhlapuheissaan, että ”tervetuloa EU-perheeseen uudet EU- jäsenmaat idästä”.
Pääoma hykertelee liikkuvuuden ”vapaudesta” kun tuottavuus nousee kun palkkakustannukset laskee.
Uusliberaalit taloustieteilijät ovat ymmällään Piketyn tutkimuksista.
Nämä siirtotyöläiset Puolasta, Unkarista ja Romaniasta asuvat vanhoissa käytöstä poistetuissa kasarmeissa lähes vankilaa muistuttavissa olosuhteissa sotilasalueilla, joihin ei saksalaisilla ole asiaa ilman kulkulupaa.
Yritys käsitteenä on muuttunut täysin 30 viime vuoden aikana, sanoo dokumentissa työvoimapolitiikan tutkija Gay Standing. Yritys ei ole enää valtava konserni, joka palkkaa työntekijät jotka puolestaan mieltävät kuuluvansa yritykseen. Ne ajat on hänen mukaansa ohi!
Yhä useampi yritys vieroksuu pysyvää, pitkäaikaista työvoimaa. Tämä antaa paljon jalansijaa henkilöstövuokrausyrityksille, mutta muuttaa liiketoimintamalleja ja mahdollistaa uusia ”ravintoketjuja”.
”Tukholmassa saimme selvitettyä, miten ”ravintoketjut” toimivat ja rahavirrat kulkevat. Asiakirjat paljastavat räikeitä esimerkkejä alipalkkauksesta. Ketjun alin lenkki, puolalainen työntekijä saa 3,5 euroa tunnilta”, kertoi Standing.
Salaisten sopimusten mukaan Tukholman kunta maksaa yli 14-kertaisen summan kustakin työtunnista eli 53 euroa tunnilta. Näiden summien väliin jää joukko alihankkijoita.
Tukholman kunta maksaa suurelle saksalaiselle Tyske Züblinille 53 euroa. Tämä palkkaa ruotsalaisen urakoijan 34 euron tuntipalkalla. Ruotsalaisfirma ottaa toisen alihankkijan, puolalaisen yrityksen, joka saa 14 euroa tunnilta ja maksaa 3,5 euroa työn varsinaiselle, puolalaiselle tekijälle.
On ymmärrettävää, että hyväksikäyttö vain pahenee ketjun alaosiin päin, toteaa tutkija Gay Standing. Tukholman kunta ja pääurakoitsija eivät ole olevinaan perillä työläisten palkoista. Huipulla kuitenkin tiedetään täsmälleen, mitä ketjun alapäässä tapahtuu. Sehän on päivänselvää, toteaa tutkija.
He vain sulkevat asialta silmänsä ja vain lakiteitse varmistavat, etteivät joudu vastuuseen siitä, mitä alempana tapahtuu koska he hyötyvät siitä. Tätä professori Maliranta nimittää Ricardon suhteellisen edun toimivaksi teoriaksi. Sillä ei ole enää mitään tekemistä valtioiden välisen suhteellisen edun kanssa koska valtiot ovat jo menettäneet merkityksensä. Maailmaa hallitsevat pankit ja megayhtiöt digitalisaation avulla.
Rikkaiden rikastuminen tapahtuu aina duunarin kustannuksella.
Tällaista tuhoisaa kapitalismin kehitystä on tapahtunut jo vuosikymmeniä niin Suomessa kuin maailmalla. DigiyhtiöApplella ei ole yhtään omaa tehdasta vaan kaikki tehdään alihankintana. Siksi yhtiö työllistää Yhdysvalloissa minimaalisen vähän työntekijöitä.
Suomessakin telakkateollisuudessa ja ydinvoimalan rakennustyömailla on satoja alihankkijoita ja työmailla sorisee kymmenien eri kielien sekamelska. Kaikki muistavat kiinalaiset kivityömiehet ja nykyiset thaimaalaiset ja ukrainalaiset marjanpoimijat.
Dokumentissa tutkittiin vuokratyöläisiä ja heitä vuokraavia henkilöstöpalveluyrityksiä. Ne ovat usein epäilyttäviä henkilöitä ja organisaatioltaan erittäin ”monimutkaisia” rakenteita, jotka ovelin keinoin siirtelevät ihmisiä sietämättömän huonopalkkaisiin töihin ja surkeisiin työoloihin. Työn perässä kulkevat siirtolaiset ovat tahattomia uhreja.
Henkilövuokrauksen uranuurtaja on irlantilainen Atlanco Rimec ja sen omistaja Michael O’Shea. Hän aloitti toimintansa 90-luvulla välittämällä portugalilaisia siirtotyöläisiä Irlannin tehtaille. Työntekijät olivat aivan hukassa kun palkkoja ei oltu maksettu sovitusti. Työntekijöillä ei ollut rahaa edes ruokaan.
Kun puolalaisia rekrytoitiin Puolassa työskentelemään Ranskassa irlantilaiselle Atlanco Rimecille, työsopimukset tehtiin kreikaksi, koska palkkaus tapahtui Kyproksen (verokeidas) kautta. Ei siinä puolalaisella ollut mitään käsitystä mihin paperiin nimensä laittoi.
Onnettomuustapauksessa oli aivan turhaa yrittää saada yrityksiltä mitään korvauksia. Yksi työntekijä palkkasi kaikkiaan neljä asianajajaa, mutta kolmen vuoden jälkeen he kehottivat asiakastaan luovuttamaan ja työntekijälle ei jäänyt kuin mahavat velat.
Dokumentti kertoi, että siirtotyöläisillä on vaikutusta maan palkkatasoon ja työoloihin. Kun Tanskan pääkaupungin metrotyömaalla on 300 työntekijää, enää 10-15 on tanskalaista. Heidänkin on ollut pakko alentaa palkojaan pitääkseen työpaikkansa. Palkanalennus oli kuitenkin pienin heidän murheistaan. Vierastyöläisten tapaturmat ovat lisääntyneet 68 prosentilla. Vierastyöläisille sattuu tapaturmia kolminkertaisesti paikallisiin nähden.
Haastateltava hitsari totesi: ”Isämme ja isoisämme taistelivat kunnollisten työolojen puolesta, ja nyt kaikki on valunut viemäriin vain muutamassa vuodessa. Tästä kehityksestä ei Suomessa ole juuri puhuttu. Tätä kehitystä EK ja Maliranta nimittää ”rakennemuutokseksi” jota Suomessakin pitäisi kilpailukykysyistä tehdä.
Tanskassa törmättiin Arhusin yliopiston työmaalla Budomex -henkilöstöpalveluun. Sen työntekijänä oli puolalainen Andrzej Strugala. Työntekijöiden varoituksista huolimatta nosturityömaalla tehtiin töitä vaikka tuuliolosuhteet olivat liian kovat, sattui onnettomuus. Työmaan puolalainen työnjohtaja kieltäytyi kutsumasta ambulanssia, jotta onnettomuus ei olisi tullut yleiseen tietouteen ja korvausten piiriin.
Loukkaantunut tungettiin firman autoon ja vietiin sairaalaan eikä onnettomuutta raportoitu. Sieltä uhri lennätettiin Puolaan toipumaan (nuolemaan haavojaan) ilman mitään korvauksia. Sen jälkeen hänellä ei ollut enää asiaa takaisin töihin.
Tällaisia firmoja käyttävät Kööpenhaminassa ihan hyvämaineiset toimijat kuten YK ja Aller-mediatalo.
Monet henkilövuokrausfirmat kuten Eurotech, S-bud ja Budomex (Uusi omistaja nimenvaihdon jälkeen Drogomex) on jo tuomittu Tanskan työoikeudessa työntekijöiden alipalkkauksesta. Pelkästään yksi tanskalainen ammattiliitto vaati yhdeltä yritykseltä yli 4 miljoonaa euroa maksamattomia palkkoja. Viranomaisetkaan eivät aina onnistu karhuamaan saataviaan.
Digitalisaation lisäksi töitä hävittää EU-maissa halpatyövoima.
Kun dokumentin tekijät lähtivät jäljittämään Budomexin toimipaikkoja, he joutuivat toteamaan sen mahdottomaksi. Yhtiö oli vaihtanut tiheästi aina uuteen osoitteeseen ja nimeen ja jäljellä oli maksamattomat vuokrat, palkat ja velat.
Toiminta jatkui aina uudella nimellä eri paikkakunnalla. Aina yhtiöiden takana samat henkilöt. Eräs entinen työntekijä suostuu kertomaan anonyyminä, että ”Minä pelkään Michael O*Sheaa. Hänellä on paljon rahaa ja voi halutessaan aiheuttaa ihmisille paljon ongelmia – taloudellista tai fyysistä. Kaikki tietävät sen”. Yritysjohtaja toimii kuin mafiapomo.
Tällainen yritystehtailu ei ole vierasta Suomessakaan. Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo aikoinaan urheilupomona ja liikemiehenä ollessaan tehtaili satoja yrityksiä joiden tilinpito oli aivan retuperällä tai sitä ei ollut ollenkaan ja rahatkin yhtiöistä katosivat aina teille tietämättömille.
Dokumentin lähteen mukaan O’Shean yritys välttää järjestelmällisesti pohjoismaisia yhteistyösopimuksia ja ammattiliittoja. Tekijät onnistuivat saamaan haltuunsa entiseltä työntekijältä muistitikun joka sisälsi tietokannan kaikista Itä-Euroopan maista pyrkivien työntekijöiden nimet ja henkilöarviot sopivuudesta orjatyöhön henkilövuorausyhtiössä.
Tietokantaan on arvioitu kymmeniä tuhansia työntekijöitä, joista osa oli pantu ”mustalle listalle”. Ne, jotka ovat olleet yhteydessä ammattiliittoihin, rekisteröidään henkilöiksi joita ei enää koskaan oteta töihin. EU:n lakien mukaan liittoon kuuluvia ei saa edes listata.
O’Shea ei tule haastatteluun eikä anna kuva itseään. Dokumentin toimittajat yrittivät saada häntä haastateltavaksi ja edes kuvattavaksi kuukausikaupalla. Viimein se onnistui kun O’Shea joutui oikeuteen Ruotsin veroviranomaisten toimesta.
Viranomaiset kävivät oikeustaistelua Atlanco Rimeciä vastaan yli kolme vuotta. Se peri sosiaaliturvamaksuja työntekijöiltään mutta ei tilittänyt niitä Ruotsin veroviranomaisille. Siksi yritys tuomittiin maksamaan valtiolle 1,3 miljoonaa euroa.
O’Shea joutui tulemaan oikeuteen koska syytteen on saanut koko hänen yritysmallinsa. Ruotsin viranomaisten on todistettava, että on jokin yhteys vanhan ja uuden perustetun yhtiön välillä. O’Shea on kuitenkin palkannut lakimiehiä Ruotsin isoimpiin kuuluvasta lakimiestoimistoista. Pelissä oli sentään 1,3 miljoonaa ja toimitusjohtajan oli pakko tulla paikalle.
Suomessa tällaista alihankkija-orjatyötä on tullut jopa media-alalle. Finanssikriisistä alkoi toimittajien kyykyttäminen. Alalle tuli toimittajia välittävät vuokratyöfirmat. ”Monet toimittajat tiedostavat, että kannattaa olla joustava”, totesi tällaisen välitysfirman toimitusjohtaja Elina Yrjölä ja jatkoi ”Jos haluaa säilyttää työpaikkansa”. Hän kehitti tietokonepohjaisen ”journalistikoneen” jonka avulla hän ulkoisti ja robotoi toimittajia freelancereiksi ja vuokratyöläisiksi.
Toimittajien keskuudessa oli tietenkin vastustusta ulkoistamista ja nollatuntisopimuksia kohtaan. Yrjölän mielestä ongelmallista on, jos toimittajan asenne on sellainen, että ”hän ei suostu tekemään asioita ’uudella’ tavalla. Töissä ei ole pakko olla”. Näinhän kartanon isännät sanovat aikoinaan kun heikensivät alustalaisten työehtoja ja palkkoja jo torppariaikana. Olemme palaamassa ”päivätyöläisten” yhteiskuntaan.
Tyypillisesti aikakauslehdet hoitavat jo vaihtelevaa työvoiman tarvettaan käyttämällä tarvittaessa töihin tulevia, ttt-läisiä (tarvittaessa töihin tulevia).
Saksa on saanut halpatyövoiman avulla kilpailukykyä muiden kustannuksella.
Työvoimapolitiikan tutkija Guy Standing sanoi dokumentissa, että ”elämme vaihetta, jossa tapahtuu perustavanlaatuisia muutoksia. Elämme vaihetta jossa monet ihmiset kärsivät, he ovat valtavan paineen alla. Etenkin työmarkkinoiden voimattomimmassa päässä. Köyhiä tönitään paikasta toiseen (aktiivimalli), hyväksikäytetään, kohdellaan kuin käyttötavaraa ja heitetään sitten pois. Sellainen kehitys on rumaa”.
Ja jatkoi: ”Työmarkkinoilla on tapahtunut muutos, työmarkkinoiden avautuminen?, johtaa räjähdysherkkään tilanteeseen, Tilanne aiheuttaa yhä enemmän epävarmuutta Saksan, Britannian ja Tanskan työläisille eikä kehitykselle näy loppua”.
Talousprofessorit ja poliitikot eivät juuri ole inahtaneet tästä markkinoiden ”vapautumisen” tuomasta lieveilmiöstä. Suomalainen työlainsäädäntö sallii ulkoistamisen sanoo työoikeuden professori Seppo Koskinen Aamutelevision haastattelussa (25.7.2018). Hän ennakoi myös, että alustatalous kasvaa 10-kertaiseksi.
Pitäisiköhän AY-liikkeen (ja vasemmistopoliitikkojen) aktivoitua kun digitalisaation johdannaiset – kuten alustatalous – valtaavat työelämän. Vuokratyön lisäksi myös digitalisaatio huonontaa työntekijän asemaa. Über -kuljetuspalvelut ja Airbnb -majoituspalvelut vievät kunnon perinteiset työpaikat taksinkuljettajilta ja hotellialan työntekijöiltä (tosin niitäkin on jo aiemmin ulkoistettu).
Tilalle tulee huonompipalkkaisia keikkatyöläisiä, joiden verojenmaksuhaluista ja -kyvystä ei ole edes täyttä varmuutta. Voitot menevät – kuten vuokratyöfirmoissa – takuuvarmasti valtakunnan rajojen ulkopuolelle ja verottajan ulottumattomiin ja siellä todennäköisesti veroparatiiseihin.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 44. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja kaikki etusivun lopusta).