Lainan anto- ja ottolainaus on muuttanut muotoaan rajusti Suomen itsenäisyyden aikana. Sisällissodan, tai kuten Finlandia-palkinnon juuri voittanut tietokirjailija Seppo Aalto kirjassaan ”Kapina tehtailla – Kuusankoski 1918” nimitti sotaa luokkasodaksi.

Historian professori Markku Kuisma taas tiivistää kirjassa: ”1918” kansakunnan jaon: ”Valkoinen Suomi oli määräävältä ytimeltään hyväosaisten, oppia saaneiden ja valtaan tottuneiden liitto, punainen Suomi taas köyhän, osattoman ja osaamattoman väestönosan emansipaatiota.”

Kuisman sanoin luokkasodassa oli panoksena myös markkinat, firmojen ja omistusten tulevaisuus. ”Sananmukaisesti kyse oli yhtiö- ja pankkimaailman vapaussodasta.

Syitä tehdastyöläisten noususta kapinaan tarjoaa jatkuvasti uusin historiantutkimus. Vuonna 2012 ilmestyi Markku Kuisman ja Teemu Keskisarjan mielenkiintoinen kirja Erehtymättömät. Tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa.

Pankeistakin löytyy syitä vuoden 1918 sisällissotaan tai luokkasotaan. Kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, miten erilaista pankkitoiminta oli Suomessa menneinä aikoina: ”Köyhänpuoleisen tai keskiluokkaisenkin yksityishenkilön oli 1900-luvun alussa jokseenkin mahdotonta saada luottoa kuin korkeintaan lyhytaikaisina vekseleinä, joita liikepankit suosivat rahan kiertonopeuden takia. Useamman vuoden maksuajalle venytetty laina oli ylellisyys, josta pääsi osalliseksi vasta suurehko liikemies.”

Kirjan tekijät arvelevat, että kehittyneemmässä pankkijärjestelmässä Linnan romaanin Koskelan Jussi olisi ostanut puoli-ilmaista suota ja lyhentänyt velkaa raivion tuotolla. Samoin tehtaan vuokra-asunnossa asuva duunari ei voinut tuolloin lunastaa vuokra-asuntoa omakseen pankkilainan avulla.

Luokkasodan aikana köyhä ei voinut saada lainaa. Se oli vain rikkaitten ja yläluokan hupia ja köyhä kansa oli täysin tehdaspatruunan tai kartanonherran armoilla.

Nyt tilanne on kääntynyt aivan päinvastaiseksi. Kaikkialla tyrkytetään lainaa kaikille. Pankit ovat taikoneet keskuspankkien avulla kilvan virtuaalirahaa jota tuputetaan väkisin jo ennestään velkaisille kansalaisille.

Finanssikriisin laukaisi se, että pankit tyrkyttivät väkisin ns. Ninja-lainoja (no income, no job and no assets) Yhdysvalloissa täysin luottokelvottomille kuten työttömille ja jopa pultsareille toteuttamaan ”amerikkalaista unelmaa” jossa jokaisen tulisi saada oma asunto.

Kotitalouksien velat jo 130% käytettävissä oleviin vuosituloihin.

Kun itse otin ensimmäisen asuntolainan 70-luvun alussa 4-5% korolla ja 10-vuoden maksuajalla, oli kultainen nyrkkisääntö, että velkaa ei tulisi olla yli vuosiansioiden. Nyt se on käytännössä 2-3 -kertainen, koska puolet kansalaisista on jo maksanut asuntolainansa pois.

Nyt nuorten asuntolainat yhdistettynä muihin lainoihin voi olla jo 4-5 -kertainen vuosiansioihin nähden. Nuoret ovat tottuneet erheellisesti jo 10 vuoden ajan lähes nollakorkoihin, eivätkä he tiedä eivätkä muista, että vuonna 1995 kaikkien asuntolainojen keskikorko oli 12 prosenttia.

Jos korot nousevat normaalille 4-5 prosentin tasolle, on hyvin monelle nuorelle edessä asunnon pakkorealisointi pankeille. Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus on kehottanut asuntovelallisia heräämään, kun Euroopan keskuspankki on kertonut tietoja uusista lainaosto-ohjelmista ja koroista.

Nollakorot eivät ole ikuisia joten pankeille on kasvamassa realisointipommi.

Koska muuttoliike kohdistuu kasvukeskuksiin työpaikkojen perässä, niin rikkaiden asuntokeinottelu on päässyt vauhtiin ja samalla nostanut hintatasoa.

Yhä useampi varakas suomalainen sijoittaa asuntoihin. PTT on lukenut verottajan tilastoja, joiden mukaan vuonna 2006 vuokratuloja sai Suomessa 241 391 ihmistä. Vuonna 2016 luku oli yli 317 852. Uusia sijoittajia oli siis tullut kymmenessä vuodessa yli 76 000. Ulkomaisetkin sijoittajat ovat tulleet apajille.

Juhana Brotherus laskee, että yksittäisten sijoittajien ottamat sijoitusasuntolainat ovat 10 vuodessa kasvaneet alle kahdesta miljardista lähes seitsemään miljardiin euroon.

Brotherus muistuttaa, että jos otetaan huomioon myös kotitaloussijoittajien vastuulla olevat taloyhtiölainat, päästään yhteensä 10 miljardiin euroon. Se tarkoittaa, että finanssikriisin jälkeen tavallisten suomalaisten ottama velka sijoitusasuntoihin on viisinkertaistunut.

Tämä näkyy asuntomarkkinoiden rakenteessa. Omaan käyttöön ostettujen omistusasuntojen määrä on lisääntynyt kymmenessä vuodessa vain nelisen prosenttia. Sijoitusasuntojen määrä on sen sijaan kasvanut 38 prosenttia.

”Mielestäni on silmiä avaavaa, miten nopeasti sijoitusasuntolainat ovat kasvaneet. Asuntosijoittajien osuuden kasvu ja siihen liittyvien velkojen kasvu tekee asuntomarkkinoista entistä haavoittuvampia”, Brotherus sanoo.

Jos asuntosijoittaja joutuu vaikeuksiin, muut osakkaat voivat joutua kantamaan vastuun sijoittajan yhtiölainaosuudesta. Jos sijoittaja omistaa paljon asuntoja, tilanne voi olla muiden osakkaiden kannalta erittäin hankala. ”Jos sijoittajien osuus on suuri myös peruskorjauksia varten otettavat remonttilainat ovat kalliimpia.”

Kun pankkikorot ovat alhaalla rikkaat keinottelevat velkarahalla.

Norjassa asuntosijoittajille lainaa saa olla vain 60 prosenttia suhteessa ostettavan asunnon arvoon. ”En tiedä, olisiko se oikea taso Suomessa, mutta tällaiset täsmätoimet hillitsevät markkinoita tehokkaasti”, Brotherus sanoo.

Fiva on ilmoittanut laskevansa asunnonvaihtajien lainakaton heinäkuun alussa 85 prosenttiin. Ensiasunnon ostajilla katto säilyy 95 prosentissa.

Koska kasvukeskuksissa hinnat ovat nousseet taivaisiin, grynderit ovat keksineet uuden ”innovaation” ensiasunnon ostajan houkuttelemiseksi. Siinä asunto-osakeyhtiö on ottanut heti alussa valtavat lainat, jotta asunnon myyntihinta on saatu alhaiseksi ja asunto helpommin kaupaksi.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola on nimittänyt tätä innovaatiota ”venäläiseksi ruletiksi”. Metsolan mielestä se uhkaa romuttaa asunto-osakeyhtiöiden vakaan luottoaseman. Parin vapaavuoden jälkeen asunnon yhtiövastike voi nousta kestämättömälle tasolle. Lisäksi Metsolan mielestä asunto-osakkeita sijoitusmielessä ostaneet saavat myös turhan anteliaan veroedun, jos taloyhtiö tulouttaa lyhennykset kirjanpidossaan.

Asuntovelkojen päälle tulevat sitten muut velat

MTV:n myyntikanavan mainosta mukaillen: ”Eikä tässä vielä kaikki”. Asunnon jälkeen perheen seuraavaksi suurin ostoskohde on auto. Rinta-Joupin myyntijohtajan Jukka Myntin mukaan arviolta 90 prosenttia ketjun asiakkaista valitsee osamaksurahoituksen.

Normaaliehtoisen autorahoituksen keskimääräinen korko oli 4,19 prosenttia pääkaupunkiseudulla. Mutta kun siihen lisää perustamiskustannukset ja kuukausittaiset käsittelykulut, korko kohoaakin 7,41 prosenttiin. Siinä on melkoinen lisä nuorten parien asuntolainojen lyhennysten lisäksi. He ovat usein niitä, jotka sinnittelevät epätyypillisten ns. ”paskatyöpaikkojen” viidakossa.

”Eikä tässä vielä kaikki”. Lisäksi tulevat vielä kulutusluotot. Pankkien lisäksi kulutusluottoja tarjoavat ns. pikavippifirmat. Ne ovat todellisia ”verenimijöitä” jotka perivät ahdingossa olevilta asiakkailtaan jopa satojen prosenttien vuosikorkoa.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan usein täysin vakuudettomia pikavippejä otettiin vielä 2000-luvun alussa erityisesti työttömien, yksinhuoltajien ja pienituloisten ryhmissä ja usein pakon edessä, kun rahat ovat täysin loppu. Toisaalta kulutusluottoja otetaan kaikissa tulo- ja työmarkkina-asemaryhmissä.

Osa pikavippiyhtiöiden omistajista ja johtajista osa on rikastunut huomattavasti myymällä nousukiidossa olevat yhtiönsä ulkomaalaisille samoin kuin startup yhtiöt tekevät. Pikavipit ovat merkittävä syy sille, miksi nuoret ihmiset tuhoavat loppuelämänsä ylivelkaantumisella. Veren imeminen ja koron kiskominen ovat Suomessa laillisia tapoja tulla miljonääriksi.

Finanssivalvonta kertoi kesäkuussa 2017, että kulutusluottojen antaminen kasvaa Suomessa noin 14 prosenttia vuodessa, kun edellisenä vuonna nousuvauhti oli alle kymmenen prosenttia. Velkomustuomion saaneista lähes puolella oli velkaa luotonantoyrityksille.

Tyypillisesti näissä internetin kautta haettavissa lainoissa lainamäärät vaihtelevat 1 000 eurosta 50 000 euroon. Joissain luotoissa myyntihoukuttimina on se, että kulutusluottoa ei tarvitse maksaa takaisin, kunhan maksaa korot ja kulut joka kuukausi. Vasta kun lainansaaja täyttää 65 vuotta, lainoja täytyy alkaa myös lyhentämään.

Suomessa kysyntää voi lisätä se, että luottoyhtiöt eivät tiedä luotonottajan yhteenlasketuista lainamääristä, jos hakijan luottotiedot ovat kunnossa. Luotonottajat voivat siis ottaa luottoa luoton päälle.

Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu luottorekisteriä, Sen tarvetta perustellaan hurskaasti velallisten ylivelkaantumishuolella, vaikka ongelman ytimenä on yleensä kulutusluottoja tarjoavien tahojen (myös pankkien) vastuullisen luotonantotavan huono noudattaminen.

Useat velkalähteet ja helppo mobiili- ja korttimaksaminen hämärtävät kokonaisvelan määrää.

Kummallista, että kansanedustajat eivät saa pikavippiyhtiöitä ruotuun. Se olisi hyvin yksinkertaista. Ei tarvitse kuin säätää laki joka määrää, että pikavippiyhtiöiden vuosikorko ei saa ylittää 10 prosenttia. Tämä ei tietenkään sovi ideologisesti kokoomuspuolueelle, koska se rajoittaa yrittäjyyttä ja estää voitontavoittelua.

Koska kansalaisten kokonaisvelan määrä yhä useammin ylittää velanhoitokyvyn, se lisää koko ajan maksuhäiriöitä ja ulosoton perintää. Kun luottotiedot menetetään maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa esimerkiksi vuokra-asunnon vaihtamista, vakuutuksen ottamista, puhelinliittymän avaamista tai kodinkoneen ostamista osamaksulla. Yli 370 000 ihmistä on tässä loukossa vuosittain.

Kulutusluottoja on noin 40 prosentilla suomalaisista. Noin 12 prosenttia maksuhäiriöistä johtui juuri kulutusluotoista (2016). Parantuneesta työllisyystilanteesta (epätyypilliset työsuhteet) huolimatta ulosotossa on yhä 501 642 henkeä.

Finanssikriisin jälkeen maksuhäiriöt ovat tasaisessa nousussa.

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut Suomessa yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 lähtien. Maksuhäiriöillä on tapana kasaantua. Keskimäärin jokaisella Asiakastiedon rekisterissä olevalla on 15 luottohäiriömerkintää. Yli puolet rekisterissä olevista henkilöistä on saanut uusia merkintöjä vuoden 2017 aikana.

”On tärkeää ymmärtää, että varsinainen ongelma on niin sanottu monivelkaisuus. Samoilla henkilöillä on asuntolainaa, kulutusluottoa, avoimia korttiluottoja, kuukausimaksullisia palveluita (Spotify, Maksu-TV) jne. Yllättävän monen suomalaisen ongelma on myös pelaaminen, johon rahaa uppoaa holtittomasti”, sanoo Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen yhtiön tiedotteessa.

Suomalaiset kotitaloudet ovat velkaantuneet nopeasti viime vuosina, ja kotitalouksien velan määrä suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin on noussut ennätyslukemiin. Viime vuonna kotitalouksien velka suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin oli 128 prosenttia, kun se 20 vuotta aikaisemmin oli 61 prosenttia.

Velkatilastoinnin ulkopuolella ovat ns. varjopankkitoiminta joista yksityisiä ihmisiä ja koskevat ns. vertaislainat. Niissä yksityiset rikkaat ihmiset lainaavat isommilla koroilla rahantarvitsijoille. He toimivat käytännössä kuten pikavippiyritykset tai pankit.

Varjopankkitoiminta on erityisen suurta Kiinassa. Maan keskuspankin mukaan varjopankkijärjestelmässä on jo yhtä paljon velkaa kuin virallisessa pankkijärjestelmässä.

Maksuhäiriöt Suomessa eivät koske ainoastaan kansalaisia vaan finanssikriisin jälkeen lama on kouraissut myös yrityksiä. Isot yritykset ovat tahkonneet hyviä tuloksia ja jakaneet voitoistaan jopa 80 prosenttia osinkoja, mutta pienet yritykset ovat olleet vaikeuksissa. Isot ovat syöneet pienten markkinaosuuksia, joten pienten maksuhäiriöisten yritysten määrä on myös tasaisessa nousussa.

Kaikki poliitikot peräävät silti yrittäjyyttä työllisyyden pelastajaksi

Pankit ja pääoma eivät ole ottaneet velan kautta ruuvipenkkiinsä ainoastaan kansalaisia ja yrityksiä, vaan myös valtioita. EU:n maissa enää vain muutama pieni maa täyttää EU:n itse itselleen asettamat enimmäisvelan kriteerit.

Suomen velan määrä oli pitkään alle 60% BKT:sta mutta nyt sekin on jo yli kriisirajan kokonaismäärältään 105 miljardia euroa.

Satunnaisten tuloerien avulla velan kasvu saatiin vain hetkeksi taitettua.

Kun kuntien velat lasketaan mukaan niin pitkällä aikavälillä julkisyhteisöjen velka tulee vääjäämättä kasvamaan. Varsinkin kun finanssikriisin jälkeinen kymmenen vuoden lama loppui vain runsaan parin vuoden kasvupyrähdys on nyt heti taittumassa.

Kun valtion verotus ”vuotaa” se on joutunut säästämään ja supistamaan. Siksi valtionavut kunnille ovat pienentyneet. Se puolestaan on pakottanut kuntia velkaantumaan ja nostamaan veroäyriään parilla prosentilla jolloin se kohdistuu tasaverona erityisesti pienituloisten ostovoimaan.

Kuntien veronmaksuun yritykset eivät osallistu.

Pitkän laman jälkeen investointihyödykkeet menivät viimein kaupaksi, mutta nykyinen maailmanlaajuinen kasvun hiipuminen tulee vaikuttamaan nopeimmin juuri investointihyödykkeiden kysyntään ja vienti tulee hiipumaan.

Valtiolla on muitakin piilovelkoja, joita ei lasketa valtion taseeseen. Suomen piilovelka kasvaa jo Kreikan malliin: Työttömyysvakuusrahasto (TVR) on vain pieni esimerkki eikä suinkaan ainoa tapa, jolla valtio kasvattaa piilovelkaa oman taseensa ja omien velkatilastojensa ulkopuolelle.

Kun Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) kassa on mennyt arvioitua suuremman työttömyyden vuoksi tyhjäksi, se on joutunut ottamaan lainaa kyetäkseen maksamaan ansiosidonnaisia työttömyysmaksuja.

Esityksessä TVR kuvaili vuonna 2015 valmistelemansa velkakirjalainan noin 500 miljoonan euron lainamääräksi ja vuoteen 2019 ulottuvan laina-ajaksi. Alijäämänsä ja velkarahoituksensa määräksi se arvioi vuodelle 2015 vähän alle 700 miljoonaa ja seuraavalle vuodelle vähän alle 800 miljoonaa euroa. Siis työttömyysmaksuja hoidetaan jo lainarahalla.

Paljon TVR:n alijäämää suurempia velkalukuja ja vastaavia vastuita löytyy esimerkiksi valtiovarainministeriön (VM) julkaisemasta valtion taloudellisten riskien raportista. Sen mukaan pelkästään valtion eri tavoin myöntämiä vientitakuita ja muita takauksia oli viime vuoden lopussa voimassa yhteensä noin 80 miljardin euron arvosta.

Suurin osa takausvastuista ja muista valtion taseen ulkopuolisista velan veroisista vastuista ei näy valtion velkatilastoissa eivätkä ne ole mukana EU:n velkaisuuden suhdeluvussa.

Jos ja kun digitalisaatiota ei kyetä jatkossa verottamaan, velka tulee kasvamaan.

Samoin kuin kotitalouksien niin myös julkisyhteisöjen velkaan vaikuttaa tulevaisuudessa kansainvälinen korkotason kehitys. Korkojen noustessa valtion velanhoidon korkokulut voivat helposti nousta 2-4 -kertaisiksi Ja taas valtio joutuu hyvinvointipalveluissaan säästämään ja leikkaamaan jolloin rikkaat keräävät digitalisaation tuottavuuspotin.

Valtiolla on myös piilossa mahtavat takaus- ja lainasitoumukset, jotka voivat laueta jos ja kun seuraava finanssikriisi puhkeaa. Ne olivat edellisen kriisin alkuvaiheessa jo koko valtion silloisen vuosibudjetin suuruusluokkaa.

Finanssikriisin yllättäessä takausmaksut voivat yllättää budjetin pahanpäiväisesti.

Suomen takausmaksut eivät kohdistu vain ulkomaille, vaan Suomella (veronmaksajilla) on takausvastuita myös kotimaahan. Yrityselämälle ja kansalaisille kohdistuvat takausmaksut ovat kasvaneet viimeisten 10 vuoden aikana hurjasti.

Takausmaksut kotimaahan tuplaantuneet viimeisten 10 vuoden aikana.

Suomi on oikeastaan maailmanmitassa vielä ”kohtuullisen” velkainen maa. Kaikki kehittyneet suuret maat kuten Japani, USA, ja melkein kaikki EU-maat ovat vieläkin velkaisempia.

Kiina on nelinkertaistanut velkansa edellisten seitsemän vuoden aikana. Arviolta puolet tästä summasta eli noin yhdeksän biljoonaa euroa liittyy suoraan tai epäsuorasti kiinteistörakentamiseen. Kiinan kiinteistömarkkinoiden uuvahtamisella (kokonaisia kaupunkeja tyhjillään) voi olla merkittäviä vaikutuksia, sillä kiinteistörakentaminen muodostaa noin 15 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta.

Tutkimuksessa Suomi sijoittuu velan suhteen valtioiden keskisarjaan. Huonoin tilanne on Irlannissa, Singaporessa, Portugalissa, Japanissa ja Kreikassa.

Joitakin Afrikan ja Etelä-Amerikan maita on myös hyvin velkaantuneita mutta niiden osuus maailman BKT:sta on hyvin pieni. Kaikki merkittävät kansantaloudet ovat korviaan myöten velkaisia ja pankkien armoilla ja ohjauksessa.

Siis kaikki reaalimaailman merkittävimmät toimijat ovat hiusrajaansa myöten velkaisia. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan maailman yhteenlaskettu kokonaisvelka on liki 160 000 miljardia euroa. Maailman velan määrän voit katsoa demonstroituna täältä.

Japani on varoittava esimerkki siitä, mihin korkea velkaantuneisuusaste johtaa. 80- ja 90-luvulla Japanin talous oli sitä mitä Kiina on nyt. Korkea velkaantumisaste (236% BKT:sta) on johtanut siihen, että Japanin talous on ollut pysähtyneisyyden tilassa jo yli 20 vuotta.

Kysymykseen siitä, milloin velkaantuminen on liian suurta, taloustiede ei professori Pertti Haaparannan mukaan tarjoa yksiselitteistä vastausta.

Velka tulee vastaisuudessa kaikkialla rajoittamaan kansalaisten ostovoimaa ja kulutuskysyntää. Velka on käytännössä etukäteen kulutettua ostovoimaa. Ostovoimasta talousprofessorit ja kokoomuspuolue eivät ole olleet huolissaan paitsi silloin, kun he ovat vaatineet veronalennuksia.

Ostovoima tulee jatkossa edelleen heikkenemään kehittyneissä kansantalouksissa koska digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly tulevat syrjäyttämään työvoimaa (ja niiden ostovoimaa) jatkossakin ja myös kehitysmaissa. Niiden hyödyntäminen on käytännössä laillistettua veronkiertoa joista vain pääoma hyötyy.

Ostovoima ei jatkossa juuri kasva, koska pääoma vie teollisuustyöpaikat matalapalkkamaihin tai automatisoi ne miehittämättömiksi tuotantolaitoksiksi kehittyneissäkin maissa, kuten autotehdas Uudenkaupungissa.

Robotit ovat tulleet jo niin halvoiksi ja tehokkaiksi että ne tekevät työt jatkossa vieläkin halvemmalla kuin kehitysmaan halvat kädet.

Kun työ katoaa, katoaa myös ostovoima, verotulot ja talouden kasvu. Ostovoima taas on kaiken kasvun ja työpaikkojen tärkein edellytys. Tosin digitalisaatio on tehnyt kasvun tuomasta uusista työpaikoista teoreettista johon vain valtavirran talousprofessorit Juha Sipilä ja Mika Lintilä enää uskovat.

Kiinan yrityssektori on myös hyvin velkainen mutta sen tilastot ovat epäluotettavia.

Velkojen liikkeellelaskijat eli pankit ja rahoituslaitokset ovat vielä suurempia riskikeskittymiä kuin yksityiset kansalaiset ja valtiot. Pankit ovat saaneet poliittisten päättäjien ymmärtämättömyydestä johtuen oikeuden ”taikoa tyhjästä rahaa” eli pankkitoiminta perustuu ns. ”osittaisvarantojärjestelmään”. Pankkien toiminta perustuu ns. korkeaan velkavipuun, jonka rahanluonti mahdollistaa.

Siinä asiakkaalle annettu velka muuttuu pankin taseessa pankin ”omaksi pääomaksi” jolloin pankit ovat voineet aivan holtittomasti kasvattaa velanantoaan. Se on tehnyt pankeista pommin, joka vain tyrkyttää rahaa vaikka ”persaukisille” (USA:n subprime -luotot).

Enää ei ole väliä lainan takaisinmaksustakaan. Ruotsissa on yleistynyt tapa, että asuntolainoista maksetaan vain korot ja lainan takaisinmaksua voi siirtää loputtomiin. Siihen on juuri tehty pientä kiristystä.

Suomalaisesta näkökulmasta Ruotsin uudet rajoitukset vaikuttavat yhä lepsuilta. Jos lainaa on vähemmän kuin puolet vakuutena olevan asunnon arvosta, lainaa ei tarvitse edelleenkään lyhentää lainkaan, paitsi jos kotitaloudella on lainaa enemmän kuin 450 prosenttia suhteessa vuosituloihinsa.

Jos lainaa on alle 75 prosenttia suhteessa asunnon arvoon, riittää että lainaa lyhennetään vuosittain 1–2 prosenttia lainan pääomasta, kunnes sitä on jäljellä puolet suhteessa asunnon arvoon. Lainoista on tullut ikiliikkujia.

Lyhentämisen sijaan Suomessakin jopa 60 000 kotitaloutta on intoutunut ottamaan vuosittain lyhennysvapaan vaikka korkotaso on ollut pitkään lähellä nollaa.

EU-maiden velan keskiarvo oli vuonna 2012 jo 4,7 kertaa maan bruttokansantuotte. Sen jälkeenkin jokaisen maan velkataakka on siitä kasvanut eikä pienentynyt.

EU-maiden kokonaisvelan keskiarvo on 4,7 kertaa maiden BKT.

Siksi kaikkialla on noudatettu kokoomuslaista ”suu säkkiä myöten” valtiontalouden säästö- ja supistuslinjaa. Rikkaat hymyilevät vinosti sisäänpäin sillä säästölinja kasvattaa rikkaitten pääomaa ja tuloeroja.

Säästölinja on pysähdyttänyt EU-maiden talouden kasvun ja Euroopan keskuspankki (EKP) on yrittänyt saada taloutta käyntiin elvyttämällä ja pitämällä konkurssikypsiä pankkeja pystyssä.

Pankeille on syydetty elvytysruiskeina yli 2 200 miljardia euroa ostamalla pankeilta erilaisia velkakirjoja jotka eivät mene enää kaupaksi. Siis pankit ovat saaneet Euroopan veronmaksajilta megaluokan tukiaiset EKP:n ostaessa arvonsa menettäneitä velkapapereita.

Näin pankeilta pois ostetut riskit ovat kasaantuneet EKP:lle. Sen viimekätisenä takuumiehenä on kuitenkin aina veronmaksaja. Pankkitukea on paisutettu peräti 3 800 miljardiin EU-maiden pankeille jotta ne pysyisivät pystyssä. Yhdysvalloissa siihen käytettiin 1 700 Amerikan biljoonaa. Kaikki on poissa ostovoimasta ja hyvinvointipalveluista.

Kaikki EKP:n rahoitusoperaatiot ovat veronmaksajien lahja pankeille.

Suomen Pankki paisui kuin pullataikina Euroopan elvytyksen takia – kehitys muistuttaa jo sota-ajan setelirahoitusta. Keskuspankkielvytyksen takia Suomen Pankin taseessa on jo neljännes Suomen valtion lainoista. Siis veronmaksajat ovat niiden viimekätinen takuumies eikä se pankki, joka aikoinaan osti Suomen velkapaperit.

Euroopan keskuspankki aloitti euromaiden joukkovelkakirjojen (valtionlainojen) osto-ohjelman vuonna 2015. Lainoja ostamalla EKP on pyrkinyt lisäämään rahaa talouteen, jotta valtionlainojen myyjät (pankit) pääsevät etsimään myynnistä saamilleen rahoille uusia sijoituskohteita (investointeja?).

Todellisuudessa ne eivät ole investoineet vaan rahat ovat menneet pörssikeinotteluun. Ekonomistit eivät osaa kertoa miksi valtava rahan tarjonta ei saa enää inflaatiota valloilleen.

Suomen Pankin tase oli vuonna 2006, siis kaksi vuotta ennen Lehman Brothers -pankin kaatumista noin 20 miljardia euroa. Tämän vuoden lokakuun lopussa taseen loppusumma oli 135 miljardia euroa. Tase oli kasvanut moninkertaiseksi runsaassa kymmenessä vuodessa.

Suomi ja Suomen Pankki on siis nyt käytännössä samassa tilanteessa kuin reilut 70 vuotta sitten. Ulkopuolisen kriisin vuoksi keskuspankin tase kasvaa hurjaa vauhtia. Vain rahan painamisen tapa on toinen.

Nyt painetaan rahaa uudella tavalla (velkakirjoja ostamalla), sanoo sijoituspalveluyhtiö Zeniton hallituksen puheenjohtaja ja salkunhoitaja Petter Langenskiöld.

 

SP:n taseen veloista viimekätinen maksaja on suomalainen veronmaksaja.

Jotta konkurssikypsät pankit pysyisivät pystyssä Euroopan pankkiunioni on tuonut jotain aivan uutta. Pankkien pelastaminen veronmaksajien rahoilla ollaan korvaamassa niin sanotulla Bail-in periaatteella.

Jos pankin tase uhkaa painua negatiiviseksi, se voi pankkiunionin sääntöjen mukaan pyyhkiä osan pankkitalletuksista (pankkien velkoja säästäjille) pois kirjoistaan, jotta sen oma pääoma on taas riittävän suuri. Tätä ei kutsuta varastamiseksi vaan ”sijoittajavastuuksi”.

Bail-in kääntää päälaelleen pitkään voimassa olleen periaatteen pankkitalletusten turvaamisesta. Seuraukset on nähtävissä Kyproksessa, missä talletusten pyyhkimiseen turvauduttiin ensimmäisen kerran. Siinä tuhottiin yleisön luottamus valtiota ja pankkeja kohtaan.

Perustetun EU:n kriisinratkaisuneuvoston (ERRD) uusilla työkaluilla (bail-in) kriisiviranomainen oikeutetaan muuttamaan pankin velkoja pankin omiksi pääomiksi sen jälkeen kun todetaan, että muut pelastustoimet eivät enää auta.

EU:n kriisinratkaisuneuvoston varapuheenjohtaja Timo Löyttyniemi on todennut, että aukotonta järjestelmää on vaikea luoda. Bail-in järjestelmästä hän toteaa: ”Vakavaraisuusongelmien kanssa painiville pankeille oman pääoman ja joidenkin velkojen alaskirjaus ja tiettyjen velkojen konvertointi omaksi pääomaksi on tärkeä työ­kalu”.

Todellinen silmänkääntötemppu, jonka avulla investointipankkiirit takuuvarmasti jatkavat uhkapeliään ja innovointiaan poliittisten päättäjien siunauksella. Tässäkin taloustoimittajat ovat nukkuneet ja vaienneet kollektiivisesti.

Jo vähän hitaampikin näkee, että pankkijärjestelmä on räjähdysvalmis.

Pankkien ”innovoimat” johdannaismarkkinat” on sitten todellinen neutronipommi. Niissä erilaisia velkapapereita on niputettu johdannais-”arvopapereiksi” joita pankit ovat myyneet toisilleen. Yhdessä johdannaispaperissa voi olla niputettuna toistatuhatta erilaista velkapaperia joiden arvosta ei tiedä kukaan.

Näistä on jo kokemusta Islannin pankkikriisistä, kun johdannaispaperit realisoitiin, niiden arvosta hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin. Niiden arvo pankkien taseissa oli 10 kertaa enemmän kuin on koko Islannin bruttokansantuote! Siis todellinen ”ammattimiesten” innovoima täysin vastuuton ”arvopaperi”.

Olen kysynyt arvonsa menettäneiden johdannaispapereiden alaskirjauksesta ekonomisteilta ja viimeksi Suomen Pankista Ekki Liikaselta, ”millä ja kenen rahoilla alaskirjaus pankkien taseista tehdään jotta luottamus pankkeihin ja pankkien välille palaisi? Sain kyllä vastauksen, mutta eri kysymykseen.

Velan määrät ovat niin huikeita, että pelkät luvut eivät kerro tavalliselle ihmiselle juuri mitään. Jonkinlaisen käsityksen saa kun katsoo kuvalliset demonstraatiot amerikkalaisten pankkien velan määrän täältä ja eurooppalaisten pankkien velan määrän täältä.

Nyt poliitikot uskottelevat että Pankkiunioni ja erilaiset kriisinratkaisurahastot suojelevat meitä seuraavalta finanssikriisiltä.

Talletussuojaan ja tulevaan kriisirahastoon kerätään pankeilta vuosien kuluessa kaikkiaan 55 miljardia euroa vakuutustyyppisinä maksuina sen lisäksi, että niiltä on vaadittu aikaisempaa korkeampaa omaa pääomaa velkojen (tai sijoitusten) takaukseksi.

Euroopan pysyvä kriisirahasto EVM voi suoraan tukea ongelmissa olevia pankkeja. Ministereiden hyväksymien sääntöjen mukaan Euroopan hätäkassan 500 miljardin euron lainoituskapasiteetista voidaan lohkaista suoriin pankkitukiin korkeintaan 60 miljardia euroa.

Se on aivan naurettavan pieni summa jos sitä verrataan vaikkapa Nordean taseeseen joka on lähes 582 miljardia euroa (lähes kolme kertaa suurempi kun Suomen BKT) sen pääkonttorin siirtyessä Suomeen. Se tarkoittaisi Suomen pankkisektorin koon (ja riskien) nelinkertaistumista nykyisestä.

Björn Wahlroos ei siirtänyt Nordean pääkonttoria Suomeen isänmaanrakkaudesta vaan halusi pankin riskit Euroopan Unioniin koska ruotsalaisten kriisirahastot ovat vielä onnettomampia kuin EU:n. Suomalaistenkin pankkien omavaraisuus on niiden omasta mielestä hyvä, mutta sitä ei stressitestata.

Maailman kaikkien julkisten ja yksityisten velkavastuiden yhteismäärä on paisunut hilkkua vaille 240 000 miljardiin dollariin. Se on enemmän kuin milloinkaan ennen ja noin 70 000 miljardia dollaria enemmän kuin kymmenen vuotta sitten juuri ennen finanssikriisiä.

Maailma on paljon velkaisempi ja riskialttiimpi tänään kuin vuonna 2008

Jättimäinen velkataakka on ottanut niskalenkin koko maailmasta. Velka on modernimpi sodankäynnin muoto jolla hallitaan maailmaa. Tahtipuikon ovat ottaneet pankit ja kasvoton pääoma joka on aiheuttanut eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvamisen kaikkialla maailmassa.

Rikkaiden länsimaiden pääoma (pankit) on riistänyt Afrikkaa jo vuosikymmeniä antamalla niille lainoja lähes 20 prosentin korolla tietäen jo etukäteen, etteivät ne pysty maksamaan lainoja koskaan takaisin. Maksaessaan kuitenkin korot, ne ovat 5-6 vuodessa kuolettaneet koko lainapääoman. Lypsämistä on jatkettu vuosikymmeniä. Katso Ylen Ulkolinjan dokumentti: ”velkataakka”täältä.

Lopulta pankit ovat huutokaupanneet lainapaperit ns. ”korppikotkarahastoille” muutamalla prosentilla niiden nimellisarvosta. Korppikotkarahastot puolestaan yrittävät jatkaa lainojen ulosmittausta alkuperäisestä arvostaan köyhiltä Afrikan valtioilta erilaisissa ”välimiesoikeuksissa”. Jopa Yhdysvaltalainen presidenttiehdokas Mitt Romney harjoitti ”yrittäjyyttä” aikoinaan Elliott Associates –nimisen korppikotkarahaston avulla.

Kiina valtaa maailmaa – tietenkin velkarahalla.

Nyt Afrikan ”ryöstämisen” tekevät uudelleen kiinalaiset, mutta paljon fiksummin. Kiinaan kehittyneistä maista muuttanut teollisuus tarvitsee raaka-aineita ja hikipajojen työntekijät elintarvikkeita, joten se on investoinut 2000-luvun alusta Kiinaan paljon.

Koska Kiinassa palkkataso hiljalleen kohoaa, Kiinan teollisuustuotannon loppusijoituspaikka on Afrikassa. Siksi Afrikassa moni tie on päällystetty, sairaala rakennettu, pato pystytetty ja rautatie vedetty. Siellä tehdastyöpaikan voi perustaa melkein entisen orjan yleiskuluilla.

Kiina tekee ensin lahjoituksia afrikkalaisille hallitsijoille ja sitten myöntää korkealla korolla lainoja saadakseen määräysvallan Afrikassa. Kiina on lahjoittanut ensin teattereita, museoita ja stadioneita, mutta kukaan ei oikein tiedä miksi.

Aasian jätti panostaa miljardeja Afrikkaan ja tähtää maailman ”viimeiselle rajalle”. Maailmanlaajuisen vaikutusvallan täydentymistä kuvastaa, että Kiina toteuttaa miljardihankkeita jo Senegalin syrjäseuduillakin.

Kiinan järeistä Afrikan-panostuksista on puhuttu jo vuosia. Arviot motiiveista vaihtelevat rajusti. Arvostelijat syyttävät Kiinaa siirtomaaisännän elkeistä kuten raaka-ainevarantojen itsekkäästä riistämisestä.

Kiinan on myös epäilty ajavan tietoista velkaloukkudiplomatiaa eli miljardilainojen pumppaamista tietoisena siitä, etteivät köyhät maat selviä takaisinmaksusta. Näin ne jäävät Kiinalle alisteiseen suhteeseen, vasalleiksi (aivan kuten EU-maat). Kiinan puolestapuhujat taas katsovat, että kyse on normaalista liiketoiminnasta ja ”poliittisesta kumppanuudesta”.

2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä käynnistettiin Afrikan velkahelpotusohjelmia, joilla mitätöitiin 110 miljardin dollarin edestä kaikista köyhimpien maiden velkoja. Kansainvälinen Jubilee -velkakampanja arvioi kuitenkin vuonna 2008, että köyhimmillä mailla on 400 miljardin dollarin edestä velkoja, joita ne eivät koskaan pysty maksamaan. Lisäksi aikoinaan epäilyttävin perustein diktaattoreille myönnettyjä velkoja on 500 miljardin dollarin edestä.

Pankkien ja pääoman vallasta on tehty tutkimusta, mutta niistä valtamediat ovat olleet hiljaa. Vuonna 2011 Sveitsin teknologisen tutkimuksen instituutin kolme tutkijaa julkaisi tutkimuksen, jossa he kartoittivat laajasti maailmantalouden omistussuhteita.

Tutkijat ottivat lähtökohdakseen tietokannan, joka sisälsi 37 miljoonaa yritystä ja sijoittajaa maailmanlaajuisesti. Tästä aineistosta he seuloivat 43 000 merkittävintä monikansallista yritystä ja alkoivat tutkia niiden välisiä omistussuhteita ja liikevaihtoa kompleksisten systeemien analysoimiseen kehitetyin menetelmin.

Omistussuhteiden ytimestä paljastui 1 318 yrityksen joukko, joka kollektiivisesti omisti valtaosan suurimmista joukon ulkopuolisista yrityksistä. Näiden 1 318 yrityksen välillä löytyi myös suuri määrä ristikkäisiä omistussuhteita, niin että jokainen ryhmään kuuluva yritys oli omistussuhteessa keskimäärin kahdenkymmenen muun ryhmään kuuluvan yrityksen kanssa.

Jatkoanalyysi ristikkäisten omistussuhteiden verkostosta paljasti 147 yrityksen joukon, joka kollektiivisesti hallitsi noin 40 prosenttia kaikesta maailman varallisuudesta. Lisäksi jokainen ryhmään kuuluva yritys oli ryhmän muiden jäsenten kollektiivisessa omistuksessa, joten tutkijat nimesivät 147 yrityksen joukon maailmantalouden ”super-entiteetiksi”.

Tämä super-entiteetti ei suinkaan koostunut Microsoftin ja Coca-Colan kaltaisista, keskivertokuluttajalle tutuista yrityksistä, vaan lähes yksinomaan pankeista ja muista rahoitusyhtiöistä.

Kuvateksti: Jo yhden pankin ristikkäisomistukset toisiin pankkeihin kertoo pankki-mafiasta.

Yhdysvaltojen Sonoman yliopiston tutkijat Peter Phillips ja Brady Osborne ovat jatkaneet sveitsiläisen tutkimusryhmän tekemää tutkimusta valikoimala aineistosta 10 keskeisintä pankkia ja 10 keskeisintä varallisuutta hallinnoivaa yritystä.

Karsimalla päällekkäisyyksiä he ovat tunnistaneet 13 yritystä, joiden he sanovat muodostavan maailmantalouden rahoituksen ytimen. Phillips ja Osborne jopa nimeävät näiden 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsentä ja totesivat näiden hallinnoivan 23,9 biljoonaa dollaria, mikä on noin 10 prosenttia maailman varallisuudesta.

Ryhmän poliittisesta vaikutusvallasta tutkijat toteavat: ”Länsimaiset hallitukset ja kansainväliset instituutiot toimivat edistääkseen tämän rahoitusytimen etuja turvaamalla pääomasijoitusten vapaan virtaamisen kaikkialle maailmaan”.

Rahoitusala vaikuttaa poliittisiin prosesseihin suoremmillakin tavoilla, mistä tärkein esimerkki on suuri määrä rahoitusalan edustajia, jotka toimivat avainasemissa poliittisessa päätöksenteossa.

Lähes jokainen Phillipsin ja Osbornen nimeämistä 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsenestä toimi jonkinlaisessa roolissa EU:n jäsenvaltioiden, G8- tai G20-maiden valtionvarainministeriöissä, yliopistoissa tai erilaisissa kansainvälisissä instituutioissa.

Näistä 13 yrityksestä viidellä oli johtaja, joka työskenteli tai oli työskennellyt IMF:ssä. Kuuden yrityksen johtaja työskenteli tai oli työskennellyt Maailmanpankissa. Seitsemän yrityksen johtajat työskentelivät tai olivat työskennelleet Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnassa. Siis pankkimaailma on soluttautunut kaikkiin ”puolueettomiin” talouden ja kaupan toiminnasta päättäviin instituutioihin.

Pankit voivat harjoittaa myös mitä hyvänsä ”rahoitusta täydentävää” toimintaa. Maailman suurimmat pankit omistavat esimerkiksi öljytankkereita, satamia, lentokenttiä, valtavia määriä kivihiiltä, maakaasua, sähköä ja erilaisia kaivos- ja tuotantolaitoksia, joissa tuotetaan sinkkiä, kuparia, tinaa, nikkeliä ja alumiinia.

Pankit omistavat kokonaisia tuotantoketjuja kuten varastointi-, kuljetus-, ja jakeluverkostoja. Samoin raaka-aineketjuja, joiden hintoja manipuloimalla ne voivat tehdä rahaa ”arvauskilpailussa” myös raaka-aineiden johdannaismarkkinoilla.

Samalla pankit ovat kaapanneet lähes kaikki merkittävimmät yritysryhmittymät omistuksiinsa – eli ne ovat kaapanneet lähes koko maapallon reaalitalouden tuotantolaitoksetkin haltuunsa.

Pankeista on syntynyt myös uuden tyyppinen sotilas: Taloudellinen ammattitappaja. On kaksi tapaa jolla voi valloittaa ja orjuuttaa kansakunnan. ”Yksi on miekalla ja toinen on velalla”, totesi John Adams (1735-1826). ”Antakaa minulle valtion rahan painamisoikeus, niin en välitä kuka säätää sen lait”, totesi brittiläinen miljardööri Amschel Rothschild (1744-1812) jo parisataa vuotta sitten.

Poliitikot eivät ole vieläkään ymmärtäneet pankkien toimintalogiikkaa eikä sitä, kuka heitä yhä pienevässä poliittisessa hiekkalaatikossa lopulta määrää. Demokratia elää enää vain vaali- ja juhlapuheissa. Tulevien eduskuntavaalien jälkeenkin kaikki puolueet tulevat nyhräämään loputtomien säästö- ja leikkauslistojen ääressä ”vastuullisen taloudenhoidon” nimissä.

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 47. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja kaikki etusivun lopusta).