Keskiluokaksi määritellään usein se joukko, joka sijoittuu tietyn vaihteluvälin sisään suhteutettuna mediaanituloon tai tulojen keskiarvoon. Keskiluokaksi siis rajataan ne, joiden tulot ovat 75-125%mediaanitulosta, kertoo professori Juha Siltala viimeisessä kirjassaan ”Keskiluokan nousu, lasku ja pelot”.    

Suomen keskiluokka muodostaa tällä hetkellä (2017) 43% väestöstä mutta kattoi laajimmillaan 52% kansalaisista vuonna 1995. Tällä perusteella voitaisiin julistaa, että keskiluokka olisi häviämässä. Siltalan mukaan keskiluokka määräytyy turvallisuudeksi, osallisuudeksi ja kokemukseksi siitä, että työ kannattaa. Vain tulotasona määritellen keskiluokasta on vaikea saada otetta.

Keskiluokkaisuus pelkistyy mielentilaksi, jossa kunnollisuus palkitaan, työllä elää säällisesti ainakin tulonsiirtojen, sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden turvin ja seuraava sukupolvi kohoaa edeltäjänsä ohi.

Rikkaiden lobbarijärjestön EVA:n ja Matti Apusen masinoima ja Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston tekemä analyysi: ”Vahvistuva keskiluokka” kertoo taas aivan päinvastaista. Se kertoo, että keskiluokkaan kuuluu jopa 3,7 miljoonaa suomalaista, mikä on 68 prosenttia väestöstä. Vain 6 prosenttia on korkeatuloisia ja 26 prosenttia matalatuloisia.

Kun keskiluokka muodostetaan EVA:n ja OECD:n määrittämillä tulorajoilla, siihen kuuluvien määrä on meillä ollut hienoisessa kasvussa vuodesta 2008. Keskiluokkaan lasketaan OECD:n määritelmän mukaan ne koti­taloudet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat yli 75 prosenttia mutta alle 200 prosenttia väestön mediaanitulosta.

Tilastokeskus määrittelee kuitenkin keskituloisiksi henkilöt, joiden verojen ja maksujen jälkeiset tulot ovat 75-125 prosenttia mediaanitulosta. Se pienentää merkittävästi keskiluokan kokoa. Hyvinvointivaltio nojaa suureen keskiluokkaan.

Määritelmiä muuttamalla saadaan haluttu lopputulos

Mediaanitulo saadaan, kun pannaan ihmiset jonoon käytettävissä olevien tulojen suuruuden mukaan ja otetaan heistä keskimmäisen tulot. Evan ottama tarkoitushakuinen määritelmä on sen verran väljä, että siihen mahtuu enemmistö suomalaisista.

Suomen keskiluokka on näin laskettuna yksi Euroopan suurimmista. Ruotsissa ja Tanskassa keskiluokka on suunnilleen samankokoinen kuin meillä, mutta Virossa siihen kuuluu vain 58 prosenttia väestöstä.

Esimerkiksi kehittyvissä maissa keskiluokka on suhteellisen pieni ja ihmiset kuuluvat ääripäihin: rikkaiden harva­lukuiseen joukkoon ja pienituloisten suureen massaan.

Keskiluokan kuva muuttuu toiseksi kun aletaan puhua keskituloisista sillä keskiluokan kuvaan tulevat yhteiskunnan tulonsiirrot. Todellisuus on aivan muuta kuin Evan propagandapaperit. Eva haluaa hävittää tuloerojen ikävän vaikutuksen.

Kun tarkastellaan Verohallinnon tuoreita (viimeisin vuodelta 2017) lukuja, kehitys on päinvastainen. Suomi jakautuu yhä selvemmin hyvä- ja pieni­tuloisiin. Suomessa on huomattavasti enemmän pieni- ja suurituloisia kuin vuonna 1995. Keskituloiset ovat Suomessa vähenevä kansanosa. Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilasto osoittaa, että keskituloisiin kuului vuonna 1995 yli puolet suomalaisista, 52,3 prosenttia. Vuonna 2017 osuus oli enää 44,3 prosenttia.

Suomalaisen keskiluokan kutistumista kuvaa hyvin se, että vuonna 1995 lähes 80 prosentilla suomalaisista tulot olivat 60–150 prosenttia suomalaisten mediaanitulosta. Vuonna 2017 näiden ihmisten osuus oli pienentynyt 70 prosenttiin.

”Ääripäät kasvavat. Sama ilmiö näkyy myös varallisuudessa, joka keskittyy entistä enemmän samalle ihmisryhmälle”, sanoo suunnittelija Pekka Ruotsalainen Tilastokeskuksesta.

”Tulohajonta on kasvanut, ja ennen tulot olivat paljon suppeampia. Vaikea sanoa, mistä se johtuu.” Kummallista, että ei edes Tilastokeskuksessa tiedosteta sitä, mihin ne digitalisaation tuottavuushyödyt (osingot) menevät.

Ruotsalainen jatkaa: ”Ääripäiden kasvu näkyy niin, että vuonna 1995 pienituloisia eli korkeintaan 60 prosenttia suomalaisten mediaanipalkasta ansaitsevia oli 7,8 prosenttia suomalaisista. Vuonna 2017 vastaava osuus oli 12,8 prosenttia”

Tilastoissa näkyvä pienituloisuus on suhteellista, sillä se on sidoksissa tulotason kehitykseen. Esimerkiksi vuonna 1995 pienituloisuusraja oli 10 200 euroa ja vuonna 2017 noin 14 750 euroa vuodessa. Kun hinnat ovat nousseet, ostovoima on pysynyt lähes ennallaan.

Viime vuosien talousbuumi näkyy suomalaisten tuloissa: isoja palkkatuloja saavien määrä on kasvanut nopeasti. Jo 74 000 suomalaista saa palkkatuloa yli 100 000 euroa vuodessa.

Suurituloiset eivät tunne palkkamalttia

Verohallinnon uudet, entistä tarkemmat tulotilastot kertovat mielenkiintoisia tietoja suomalaisten palkkakehityksestä viime vuosina. Todella hyvätuloisten, yli 100 000 euroa ansaitsevien määrä on vuodesta 2014 alkaen kasvanut rajusti. Grafiikasta käy ilmi, että vuonna 2017 määrä oli 18 prosenttia suurempi kuin vuonna 2014.

Eniten on kasvanut 100 000–200 000 euroa ansainneiden määrä, mutta kasvu on selvä myös ylemmissä tuloluokissa. Vuonna 2014 yli puoli miljoonaa euroa palkkaa sai 1 519 Suomessa asuvaa, kun vuonna 2017 heitä oli jo 2 294. Tilastoista ei löydy ilmiölle selvää selitystä. Edes Hesarin toimittajat Anni Lassila ja Joonas Lehtinen eivät saa lehdessään julkisesti ”ymmärtää”, mistä miljonäärien kasvu Suomessa johtuu.

Ansiotason yleinen nousu ei sitä selitä, sillä suomalaisten ansiot nousivat vuoden 2014 alusta vuoden 2018 loppuun keskimäärin vain runsaat kolme prosenttia. Ansiotasoindeksi mittaa samassa tehtävässä tapahtuvaa ansioiden nousua.

Miljonäärejä on syntynyt lama-aikanakin rajusti

Digitalisaation johdosta suurempi joukko huippuosaajia näyttää siis päässeen hyväpalkkaisiin tehtäviin (tosin massojen kustannuksella). Yli 100 000 euron vuositulo tarkoittaa yli 8 000 euron kuukausipalkkaa. Tällaisiin ansioihin pääsevät keskimäärin esimerkiksi yksityisen puolen lääkärit tai julkisen puolen johtavat lääkärit.

Valtiolla yli 100 000 euron vuosiansioita saavat esimerkiksi johtavat kihlakunnansyyttäjät, poliisipäälliköt ja kansliapäälliköt. Noin 8 000 euroa kuukaudessa ansaitsevat myös johtajan tittelillä toimivat diplomi-insinöörit. Tulevaisuudessa itseoppiva tekoäly tulee kuitenkin harventamaan tätäkin porukkaa.

Verotilaston mukaan parikymmentä suomalaista sai palkkatuloa yli 10 miljoonaa euroa. Näissä luvuissa näkyy todennäköisesti peliyhtiö Supercell, jonka perustajat ovat halunneet esimerkillisesti nostaa ison osan tuloistaan pääomatuloa tiukemmin verotettuna palkkatulona. Tätä voi pitää harvinaisena isänmaallisena tekona josta Hesarin suuromistajan Antti Herlinin ja muidenkin miljonäärien pitäisi ottaa mallia.

Sadan eniten ansiotuloa saaneen listalla on enimmäkseen pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia ja Supercellin työntekijöitä.

Kun tuloihin lasketaan mukaan sijoituksista saatavat pääomatulot, yli 100 000 euroa ansaitsi vuonna 2017 runsaat 86 000 Suomessa asuvaa.

Positiivista kehitystä näkyy myös – yllättävää kyllä – alemmissa tuloluokissa. Ansiotuloja ovat esimerkiksi palkat, tuet ja eläkkeet eli kaikki muut tulot kuin pääomatulot.

Hyvin vähän eli 10 000–15 000 euroa vuodessa ansiotuloja saavien määrä on pienentynyt huomattavasti. Verohallinnon ekonomistin Aki Savolaisen mukaan ilmiön selittävät eläkeläiset.

Kaikkein pienituloisimmissa on paljon hyvin iäkkäitä eläkeläisiä, joiden poistuminen tilastoista kuoleman myötä pienentää pienituloisimpien määrää. Sipilän hallitus ottaa tietysti ansiot tästäkin! Nuoremmilla eläkeläisillä on keskimäärin huomattavasti paremmat tulot.

Tilastokeskuksen pidemmän aikavälin aikasarjat kertovat kuitenkin, että keskituloisten määrä on supistunut sekä hyvä- ja pienituloisten määrä lisääntynyt, kun jaksoksi otetaan yli 20 vuotta.

Digitalisaatio ja globalisaatio näkyy jo keskituloluokissa.

Palkkatulot näyttelevät vain pientä osaa rikkaitten kokonaistuloissa. Rikkaimpien vaurastuminen kiihtyi uuteen ennätykseen – Tuhannen eniten ansainneen tulot kaksinkertaistuivat viidessä vuodessa. Tuhat eniten pääomatuloa saanutta suomalaista nosti 2017 keskimäärin yli kahden miljoonan euron kokonaistulot.

Kun joukon keskitulo vuonna 2012 oli vielä 1,0 miljoonaa euroa, niin viime vuonna se oli jo 2,1 miljoonaa euroa. Joukko on kaksinkertaistanut sekä ansio- että pääomatulonsa.

Luku on uusi ennätys Helsingin Sanomien aikasarjassa. Vauraimmat pääomatuloiset rikkoivat kahden miljoonan euron rajan viimeksi vuonna 2004 ja 2007, mutta vain niukasti. Rikkaat välttelevät veroprogressiota ottamalla tulonsa kepulikonstein alhaisesti verotettuna pääomatulona.

Rikkaitten kokonaisveroprosentti on sama kuin keskivertopalkansaajan.

Yhdysvalloissa kuten Suomessakin varsinainen varallisuus hankitaan muulla kuin palkkatuloilla. Pari vuotta sitten maailman varakkaista vuosittain raportin julkaiseva kiinteistökonsultointiyhtiö Knight Frank julkaisi raporttinsa.

Se kertoi, että Suomessa oli vuonna 2015 noin 580 ”ultrarikasta” eli henkilöä, jonka omaisuuden arvo ylittää 30 miljoonaa dollaria. Määrä on kasvanut noin 50 prosentilla vuosikymmenessä. Vuonna 2005 ultrarikkaita oli Suomessa 384.

Rikkaat rikastuvat köyhien kustannuksella.

Uutta rikastumista ovat kiihdyttäneet virtuaalivaluuttakauppiaat, joiden rikastumisaika lasketaan muutamissa vuosissa. Heitä edelsivät peliyhtiö Supercellillä vaurastuneet, joiden nousu miljonääriksi kesti viitisen vuotta.

Hyvätuloisten kärki on vaurastunut lähinnä pääomatuloilla, mutta sama vauhti on ollut tuhannen eniten palkkatuloa saavien joukossa. Eniten ansiotuloa saavat ovat kaksinkertaistaneet keskimääräisen vuositulonsa 600 000 eurosta 1,2 miljoonaan euroon vuodesta 2012 vuoteen 2017.

Koska markkinoilta ei löydy enää digitalisaation johdosta markkinaehtoista työtä, uudet työelämän tulokkaat ovat vaikeuksissa. He eivät enää saa töitä kuten ennen ja ylitarjonnan seurauksena palkat laskevat vaikka koulutusta löytyy.

Useilla kolmekymppisillä käteen jäävän rahan määrä on jopa pudonnut 2010-luvun aikana. Nuorten aikuisten tulotaso on polkenut kuusi- ja seitsemänkymppisiin verrattuna lähes paikallaan.

Nuoret ovat joutuneet tyytymään palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoihin”.

Tulonjaon kannalta mielenkiintoinen kehitys on, että kaksi- ja kolmekymppisten tulotaso on noussut tällä vuosituhannella keskimääräistä hitaammin. Kaksikymppisten tulojen matala nousu on ymmärrettävää, sillä ryhmään osuu paljon opiskelijoita.

Sen sijaan kimurantimpi kysymys on, miksi 30–39-vuotiaiden käytettävissä olevat tulot ovat pudonneet vuosikymmenen taitteen noin 26 500 eurosta vuoden 2017 noin 26 200 euroon. Muutos on merkittävä, sillä samaan aikaan yleinen hintataso on noussut (koulutettujenkin ”varttuneidenkin nuorten” ostovoima kadonnut).

”Kyse voi olla opintojen venyttämisestä tai siitä, että nuorille tarjolla olevien töiden tulotaso on sieltä matalasta päästä. Tuota kehitystä pitäisi pureskella tarkemmin”, Tilastokeskuksen Kaisa-Mari Okkonen sanoo. Kummallista, että taloustieteilijät ja Etla eivät pureskele ilmiötä julkisesti.

Tulojen kehitys olisi paljon vaatimattomampaa ilman tulonsiirtoja.

Palkkojen osuus kansantulosta on pienentynyt digitalisaation johdosta kaikkialla. Kansainvälinen työjärjestö ILO varoittaa: Matelevat palkat (ostovoima) voivat hidastaa talouskasvua. Kehittyvissä kansantalouksissa palkat ovat liki kolminkertaistuneet 20 vuodessa, mutta vauraissa valtioissa ne ovat kasvaneet vain yhdeksän prosenttia.

Reaaliset palkat kasvoivat eri puolilla maailmaa 1,8 prosenttia vuonna 2017, kertoo Kansainvälinen työjärjestö ILO maanantaina julkaisemassaan katsauksessa. Vuonna 2016 reaaliset palkat kasvoivat 2,4 prosenttia. Palkkojen reaalisesta kehittymisestä on poistettu inflaation vaikutus.

Suomessa digitalisaatio on alentanut palkkojen osuutta BKT:sta jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.

Vuonna 2017 vastaavat luvut olivat 57,2 (palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.

Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.

Tästä ammottavasta tulomenetyksestä ja ostovoiman vähenemisestä EK ja Jyri Häkämies ja – yllätys, yllätys, jopa vasemmistopuolueet ja ay-liike – ovat olleet aivan hiljaa. 17 miljardilla kohennettaisiin valtiontaloutta ja terveydenhoitopalveluja melkoisesti sekä vanhuksetkin pidettäisiin kuivissa vaipoissa.

Yhdistyneiden kansakuntien alaisuudessa toimivan ILO:n pääsihteerin Guy Ryderin mukaan heikko palkkakehitys on este vakaalle talouskehitykselle. ”On hämmästyttävää, että suurten tulojen kansantalouksissa palkat kehittyvät hitaasti talouskasvun elpymisestä ja työttömyyden vähenemisestä huolimatta. Alustavien tietojen perusteella vaikuttaisi, että palkkojen hidas kasvu jatkuu”, Ryder toteaa tiedotteessa.

Vuonna 2017 palkat kasvoivat maailman 19 vauraimmassa valtiossa 0,4 prosenttia. Kehittyvissä kansantalouksissa ne kohosivat 4,3 prosenttia. ILO:n havainnot perustuvat 136 valtiosta hankittuihin tietoihin.

1900-luvun alussa Yhdysvaltain rikkaat rikastuivat orjilla, nyt hikipajojen orjilla ja digitalisaatiolla.

Maailman rikkain prosentti omistaa nyt puolet kaikesta varallisuudesta. Tuloerot ovat jatkaneet kasvuaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.

Sveitsiläispankki Credit Suissen vuoden 2015 raportti näyttää eriarvoisuuden maailmassa yhä kasvaneen. Varallisuus on edelleen keskittynyt Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, mutta nousevat taloudet nousevat varallisuudessakin. Rikkain kymmenes omistaa jo 87,7 prosenttia kaikesta.

Koko maailmassa keskiluokkaan kuuluu raportin mukaan 664 miljoonaa ihmistä eli 14 prosenttia väestöstä. Tämä joukko omistaa 32 prosenttia maailman varallisuudesta.

Kiina on erityisen kiinnostava tapaus: Siellä syntyy miljoonia uusia miljonäärejä tulevina vuosina. Credit Suissen mukaan sen varallisuus vuonna 2000 oli samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa vuonna 1939. Viisitoista vuotta myöhemmin sen varallisuus oli kirinyt siihen, mitä Yhdysvalloilla oli vuonna 1972 — tavallaan Kiina siis marssi saman matkan viidessätoista vuodessa mitä Yhdysvallat 33:ssa.

Raportissa oletetaan, että dollareissa mitattuna kiinalaismiljonäärejä on viiden vuoden kuluttua hulppeat 74 prosenttia nykyistä enemmän, eli 2,3 miljoonaa miljonääriä.

Globaalisti uusia miljonäärejä olisi tulossa vuoteen 2020 mennessä 46 prosenttia nykyistä enemmän, eli 15,5 miljoonaa. Silloin maailmassa olisi 49,3 miljoonaa ihmistä, joiden omaisuus ylittää miljoona dollaria. Se tarkoittaisi 0,7 prosenttia maapallon väestöstä.

Orjatyöllä toimivat hikipajat ovat siirtymässä Kiinasta muihin matalapalkkamaihin. The Hurun Global Rich List 2018:n mukaan Intiassa on kolmanneksi eniten miljardöörejä Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen, eli 131 superrikasta.

Kansainvälisen valuuttarahaston raportti maailmantalouden kehityksestä vuodelle 2018 osoittaa Intian ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen olevan kolmanneksi suurin maailmassa, 10 385 miljardia dollaria, mutta keskimäärin henkeä kohden päivässä vain 21,32 dollaria. Suomessa vastaavat luvut ovat noin 256 miljardia dollaria ja 126,96 dollaria.

Digitalisaation avulla rikkaus keskittyy entistä harvemmille

Myös Ruotsissa omistaminen on yllättävän keskittynyttä ja rikkaat omaa luokkaansa. On arvioitu, että varakkain kymmenys omistaa noin 66 prosenttia omaisuudesta, kun Suomessa luku on noin 46 prosenttia. Credit Suisse laski, että Ruotsissa on kaksi prosenttia maailman miljonääreistä – huima luku kymmenen miljoonan asukkaan maassa.

Myös eniten ansaitsevan kymmenyksen tulot ovat nousseet 1990-luvulta lähtien 60 prosenttia, mutta alimman kymmenyksen tulot vain 20 prosenttia. Vuonna 1980 rikkain prosentti tienasi neljä prosenttia kaikista tuloista, vuonna 2012 luku oli jo seitsemän prosenttia.

Frederik Reinfeldtin hallitus alensi vakitöissä olevien verotusta ja kiristi työelämän ulkokehällä olevien sosiaaliturvaa – aivan kuten Sipilän hallitus. Uudistukset heikensivät selvästi jälkimmäisen ryhmän asemaa, ja samaan aikaan vuoden 2008 talouskriisi vaikeutti työllistymistä.

Taloustieteilijät Johanna Rickne ja Olle Folke ryhmineen selvittivätkin äskettäin, että uudistuksissa hävinneet ihmiset äänestivät ruotsidemokraatteja nostaen puolueen nopeasti todella pienestä suureksi. Keltapaitoja on kohta muuallakin kuin vain Ranskassa.

Jopa rikkaitten maitten talousjärjestö OECD on huolissaan tuloeroista. Järjestön mukaan epätasa-arvo ei ole vain moraalinen vaan myös taloudellinen ongelma. Järjestön 22 maan joukossa Suomen Gini-kertoimella eriarvoisuus on lisääntynyt kaikkein eniten eriarvoiseen suuntaan vuosien 1995-2005 välisenä aikana.

Merkittävänä syynä OECD näkee rakennemuutoksen (EK:n lempitermi joka ratkaisee kaiken). Globalisaatio siirsi työpaikkoja kehittyviin talouksiin, joten paine hillitsee palkkakehitystä myös lännessä. Informaatioteknologia ja robotiikka korvaa ihmisaivot ja -kädet yhä useammissa keskiluokan ammateissa – oppiva teköäly pian myös ylemmissä.

OECD:n kommentit nostavat varmasti niskakarvat pystyyn oikean laidan poliitikoissa ja taloustieteilijöissä, jotka uskovat siihen, että yhden ihmisen luomat rikkaudet valuvat alaspäin yhteiskunnassa ja auttavat kaikkia. Uusliberalistisen uskomuksen mukaan nousuvesi nostaa kaikki veneet vaikka tilastot kertovat muuta,

Järjestön puheenjohtaja Angel Gurria on huolissaan mahdollisuuksien tasa-arvosta. Hänen mukaansa lähtökohdat eivät ole kaikille samat ja lisäksi kehitys kulkee väärään suuntaan. Hän ei anna synninpäästöä yhdellekään hallitukselle.

Talousjärjestö OECD ei kannata (uusliberalistien ja Björn Wahlroosin) teoriaa, jonka mukaan tuloerot ovat hyvästä, koska ne kannustavat ihmisiä ponnistelemaan pois köyhyydestä.

OECD:n tuore raportti jäsenmaidensa tuloeroista katsoo asiaa talouskasvun näkökulmasta eikä pelkästään sosiaalisena ongelmana ja päätyy siihen, että tuloerot haittaavat kasvua pitkällä tähtäimellä (massojen ostovoima).

Kaikesta tästä uusliberalistisen 90-luvulla alkaneesta (uusliberalistinen talouspolitiikka) valtavasta eriarvoistumisesta huolimatta Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) johtajansa Jyri Häkämiehen johdolla tehnyt ”rakentavan” ehdotuksen Suomen rikkaitten hyväksi kilpailukyvyn ja työpaikkojen lisäämisen varjolla.

EK:n ahneudella ei ole perälautaa.

Elinkeinoelämän suurjärjestöt esittävät, että osinkoverotus Suomessa pitäisi laskea alle puoleen nykyisestä. Järjestöt huojentaisivat veroja niin pörssiosakkeiden kuin useiden pörssin ulkopuolistenkin yhtiöiden omistajilta.

Jos EK:n ehdottamat uudistukset toteutuisivat sellaisenaan, valtion verotuotot laskisivat järjestöjen arvioiden mukaan 400–600 miljoonaa euroa vuodessa.

Käytännössä ehdotus tarkoittaa sitä, että osinkovero laskettaisiin listaamattomissa yhtiöissä 30 000 euroon asti 7,5 prosenttiin. Muissa osingoissa veroprosentiksi tulisi 10,08 prosenttia.

Nykyisin listayhtiöiden osingoista peritään veroa 25,5–28,9 prosenttia. Toisin sanoen pörssiosinkojen osalta järjestöt ehdottavat, että verot laskettaisiin alle puoleen nykyisestä.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja omistajasukujen edunvalvontajärjestö Perheyritysten liitto perustelevat ehdotustaan laskemalla tarkoitushakuisesti yhteen yrityksen maksaman yhteisöveron ja omistajien osingoista maksaman pääomatuloveron.

Järjestöjen mielestä yhteisö- ja osinkoveron yhteenlaskun tulos saisi olla 26 prosenttia, kun osingot jäävät 30 000 euroon.

Listattujen yhtiöiden sekä listaamattomien yhtiöiden 30 000 euroa ylittävien osinkojen näin laskettu ”kokonaisverorasitus” saisi puolestaan olla vain 30 prosenttia tai 34 prosenttia riippuen siitä, mitä valtio pääomaverolle tekee.

Nykyisin pääomaverokanta on 30 prosenttia alle 30 000 euron tuloista, minkä jälkeen se kohoaa 34 prosenttiin. Järjestöt esittävät, että ylempi 34 prosentin verotaso poistettaisiin.

Listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotus vaihtelee nykyisin 7,5 prosentista ylöspäin aina yli 40 prosenttiin asti riippuen yhtiön nettovarallisuudesta ja siitä paljonko osingoista voidaan jakaa pääomatulona.

Suomen Yrittäjät esittää omassa ehdotuksessaan torstaina julkistetun kolmen edunvalvontajärjestön tavoin, että yrittäjäomistajien osinkotuloa ei laskettaisi koskaan ansiotuloksi.

Osinkoverotus on ollut yksi keskeinen verosuunnittelun väline. Nykyisin osinkojen verotus vaihtelee huomattavan paljon sen mukaan millaisesta yhtiöstä omistaja osinkonsa saa.

Nyt listaamattomille yrityksille ehdotettu 30 000 euron osinkorajaan asti oleva 26 prosentin kokonaisveroaste olisi sama kuin se veroaste, jolla erittäin varakkaiden yhtiöiden omistajat voivat nykyisin nostaa huojennettuja osinkoja enintään 150 000 euroon asti vuodessa.

Osinkojen maksu ja yrityksen oman pääoman ja nettovarallisuuden järjestely on ollut Suomessa pitkään yksi keskeinen verosuunnittelun väline listaamattomissa yrityksissä.

Viime vuosina sen rinnalle on noussut verosuunnittelu vakuutuskuorien (joita Sipilä käyttää) ja perintöverosuunnittelun avulla. Osa vakuutuskuorien eduista on tarkoitus saattaa myös piensijoittajien saataville osakesäästötilin avulla. Laki osakesäästötilistä hyväksyttiin juuri eduskunnassa. Se tulee näillä näkymin voimaan vuonna 2020.

Tämä on Häkämieheltä uskomattoman julkea, ahne ja arrogantti ehdotus, yhteiskunnassa jossa köyhiä ja työttömiä onkyykytettySipilän hallituksen aikana. Vain kaikkein ahneimmat ja röyhkeimmät kykenevät siihen – ja vieläpä vaalien alla.

Köyhät ja työttömät ovat häviäjiä Sipilän hallituksen aikana.

Häkämiehen ulostulo on uskomattoman farisealainen. Rikkaat eivät ole vuosikymmeniin maksaneet tuloistaan progressiivisesti kuten niiden teoriassa pitäisi. Kaikista työnantajien maksamista palkkaperusteisisa työnantajamaksuista reilusti alle 10 prosenttia (vain tulovero) on progressiivista. Kaikki muut verot ja sotu-maksut ovat tasaveroja.

Tilastokeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto laski joku vuosi sitten Seuran pyynnöstä arvion Suomen vähävaraisimman 40 prosentin maksamista tuloveroista. Vaikka vähävaraisten verotusta yleisesti pidetään kevyenä tai jopa ultrakevyenä, arvion mukaan nämä vajaat kaksi miljoonaa suomalaista maksoivat tuloveroja vuonna 2013 hieman kuitenkin yli viisi miljardia euroa.

Samana vuonna Suomen seitsemän miljardööriä maksoivat tuloveroja ansio- ja pääomatuloistaan yhteensä hieman alle kahdeksan miljoonaa euroa – siis sama varallisuus kuin 40 prosentilla suomalaisista, mutta veroja 8 miljoonaa vastaan 5 000 miljoonaa! Tällaista on kokoomuksen Petteri Orpon kauhistelema ”veroprogressio” ja rikkaita kurittava verotus Suomessa.

Pääomaveroja on taas hellitty. ”Osingot taas ovat yllättävän vakaasti jatkaneet kulkuaan (14 miljardia v. 2016) tällä matkalla”, sanoo professori Matti Tuomala. Yritykset eivät ole investoineet kysynnän puutteessa vaan maksaneet voitoistaan (n. 80%) ylisuuria osinkoja.

Digitalisaation tuottavuushyödyt ovat sataneet pääoman laariin osinkoina joten digitalisaatiosta ja robotiikasta on tullut pääomalle laillistettu veronkierron väline. Politiikot eivät ole tiedostaneet siitä johtuvaa verotuksen järjestelmävikaa.

Tilintarkastaja Ritva Oesch on tarkastellut joku vuosi sitten globaalin verokilpailun vaikutuksia. Suomessa yritysten veroja on alennettu kokoomuksen toimesta vuoden 2004 tasosta yhdeksän prosenttiyksikköä. Vuonna 2013 Suomen yritysverokanta laskettiin 20 prosenttiin. Alemmas kuin EU:n ja OECD:n keskiarvo, joka oli tuolloin 25 prosenttia. Veroja menetettiin noin miljardi euroa.

Jos osingot olisivat kokonaan veronalaisia, saataisiin verotuloja lisää miljardi. Jos pääomatuloista maksettaisiin myös kunnallisveroa, saataisiin Oeschin mukaan lisää kaksi miljardia. Pankitkaan eivät maksa myymästään rahasta arvonlisäveroa.

Vuonna 2015 eurooppalaiset valtiot menettivät verotuloja ainakin 823 miljardia euroa.

Verotus suosii suurten yritysten verosuunnittelua. Sen on todennut Vattin tutkimusjohtaja Seppo Kari. Hänen mukaansa kansainvälinen Suomen verojärjestelmä on onneton.

Hänen tekemä selvitys vertasi Suomeen maksettujen verojen ja liikevoiton suhdetta kotimaisten suuryritysten ja muiden yhtiöiden välillä vuosina 2009-2013. Suurilla yrityksillä suhdeluku oli alle 10 prosenttia, kun pienillä ja keskikokoisilla se oli yli 20 prosenttia.

Tällaisia tutkimuksia tuli Vattista sen jälkeen kun sen edellinen ylijohtaja Aki Kangasharju siirtyi vuonna 2012 pankkimaailman lobbariksi. Nyt hänen siirtymisensä Etlan toimitusjohtajaksi oli luonnollinen jatko. Viimeisessä kirjassaan Kangasharjun teesit olivat kuin suoraan Wahlroosin tai EK:n keinovalikoimista.

EK on ollut hiirenhiljaa, että Suomessa on siis hurja ero suuryritysten mediaaniveroasteen (alle 7%) ja pienten/keskisuurten yritysten 21-24%:n tosiasiallisen veroasteen välillä. Suuryritykset käyttävät hyödykseen kaikki verokeplottelun muodot veroparatiiseja myöten. Isot yritykset eivät maksa veroja kuten niiden kuuluisi. Köyhät pienyritykset laitetaan yritysmaailman maksumiehiksi.

Aikana, jolloin Suomea rakennettiin, yritysten veroaste oli 50 prosenttia. Kun omaa tavaratuotantoa alettiin 90-luvun alussa ajaa alas, vero alennettiin hiljalleen globalisaatiopakosta johtuen 20 prosenttiin ”kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä”.

Valtamedioilla, jotka ovat rikkaitten omistuksessa ja ohjauksessa, on vastuu kokoomuslaisen propagandan ylläpitämisessä. Jo taloustieteilijä Thomas Piketty on vaatinut rikkaita verolle jotta vältyttäisiin kansalaisten kahtiajakautumiselta ja yhteiskunnallisilta levottomuuksilta.

Rikkaillekin käy lopulta huonosti kun markkinoiden ostovoima hyytyy.

Digitalisaation johdosta normaalin kokoaikaisen ja pysyvän työsuhteen aika on päättynyt jo 70-luvun puolivälissä. Silloin vielä kitkatyöttömyys oli kahden prosentinluokkaa. Töitä riitti kaikille. Nyt tarjolla on pääasiassa vain epätyypillisiä ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei ilman tulonsiirtoja elä.

Jopa pankkiiri Björn Wahlroos pitää epärealistisena ajatusta, että omalla työllä pitäisi elää. Jotta ihmiset ottaisivat vastaan mitä työtä ja millä hinnalla tahansa. Heidän ”aktivoimiseksi” työttömiltä täytyy viedä vapaa-aika. Hän kannattaa piika- ja renki-yhteiskunnan paluuta. Samaa suosittaa myös työttömien pakkoaktivointia kannattava kokoomuksen ekonomisti Juhana Vartiainen.

Taloustieteen professorin Matti Tuomalan mukaan uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että suuret tuloerot eivät ole hyväksi talouskasvulle. ”Varallisuuden keskittyminen suurten perintöjen takia on ongelmallista, koska silloin meritokratia ei välttämättä toteudu”. Meritokratia on yhteiskuntamalli, jossa kaikilla on kykyjensä ja osaamisensa perusteella yhtäläiset mahdollisuudet menestyä.

Tuomala viittaa maailmankuulun taloustieteilijän Robert Solowin ajatukseen, että talouskasvu ei johda lainkaan tuloerojen kasvuun, jos julkinen valta verotuksen ja julkisten ohjelmien kuten koulutuksen ja terveydenhoidon kautta vastustaa tuloerojen kasvamista.

Valitettavasti poliitikot ovat ymmärtämättömyyttään vapauttaneet pääomat ja markkinat, joten EK:n vaatima järjetön verokilpailu pohjalle jatkuu yhä edelleen ja rikkaat hymyilevä hillitysti sisäänpäin. Pitäisiköhän ensi vaalien alla jatkuva yhteiskunnan tulojen kurjistumiskierre ottaa poliitikkojen toimesta esille.

Tuomala ottaa esimerkiksi Norjassa tehdyt päätökset. ”Norjassa verouudistus on pienentänyt tuloeroja, koska ansiotulojen muuttaminen kevyemmin verotetuksi pääomatuloksi tehtiin vuosina 2004-2005 mahdottomaksi. Jostain syystä Suomen ansiotulojen muunto-ongelmaa ei ole haluttu ratkaista”, Tuomala sanoo.

Häkämiehen veroehdotukset eivät oikein tue rikkaitten vapaaehtoista osallistumista tuloerojen ja köyhyyden vähentämistalkoisiin. Rikkaiden kehitysusko on uusliberalismin aikana on ollut: ”Kaikki mulle ja heti” ja köyhistä viis – niin meillä kuin muuallakin maailmassa.

Milloinkahan kansalaisten ja poliitikkojen silmät avautuvat pääoman vedätyksestä?

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 52. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja kaikki etusivun lopusta).