Kävin juuri tutustumismatkalla Etelä-Afrikassa. Maa oli ollut vuosikymmeniä kolonialismin ja apartheidin vallassa ja oli päässyt itsenäiseksi valtioksi vuonna 1994 vapaustaistelija (joita silloin kutsuttiin valkoisten vallanpitäjien taholta terroristiksi) Nelson Mandelan avulla (Nobelin rauhanpalkinto v. 1993). Minua kiinnosti nähdä omin silmin miten maa makaa tänään.
Tällä saarella apartheidia vastustanut Mandela vietti 27 vuotta.
Olen tosin käynyt tutustumassa afrikkalaisten köyhyyteen ja heidän hyväksikäyttöönsä monesti Afrikan eri osissa jo aiemminkin. Minua on aina kiinnostanut länsimaiden varallisuuden alkulähde. Nyt kiinnosti mitä on tapahtunut kun mustat ovat päässeet vallan kahvaan.
Matka todisti jälleen kerran, että ihminen on ”ihminen” (vai ahne susi?) vaikka olisi väriltään musta.
Mandelan jätettyä politiikan presidentiksi nousi Thabo Mbeki. Seuraavaksi presidentiksi nousi ANC:n toinen vapaustaistelija ja Mandelan vankilakaveri Jacob Zuman. Hän oli myös poliittinen vanki Robben Islandilla ja oli rotupolitiikkaa vastaan.
Aivan kuten länsimaissakin, valta korruptoi ja hän alkoi kahmia valtion varoja omaksi ja sukulaistensa hyväksi. Vuonna 2005 alettiin tutkia Zuman yhteyttä Etelä-Afrikan asekauppoihin Israelista vuonna 1999. Miljardikaupoissa epäiltiin liikkuneen lahjuksia, ja Zuman talousneuvonantaja Schabir Shaik tuomittiin tuolloin vankeuteen.
Asekauppaan liittyvää lahjontaa puitiin tuon jälkeenkin. Muun muassa vuonna 2016 korkein oikeus katsoi, että presidenttiä vastaan pitäisi nostaa liki 800 eri syytettä korruptiosta ja väärinkäytöksistä.
Vuonna 2005 Zumaa syytettiin oikeudessa perheystävän tyttären raiskaamisesta. Oikeus antoi ”vapauttavan tuomion” seuraavana keväänä. Vuosien mittaan hän on ollut naimisissa kuudesti. Liitoista yksi päättyi vaimon itsemurhaan ja yksi avioeroon. Nyt vaimoja on neljä ja lapsia 21. Avioliiton ulkopuolisiakin suhteita on riittänyt, ja Zumalla on tiettävästi eri suhteista useita aviottomia lapsia.
Zumalta odotettiin köyhien elintason nostamiseen tähtäävää politiikkaa, mutta talouden alamäki on rokottanut vähäosaisia. Bruttokansantuote on henkeä kohden laskenut voimakkaasti: vuonna 2012 se oli vielä 7 599 dollaria, vuonna 2016 enää 5 299. ”Virallinen työttömyysprosentti” on vain 27 % (5-8 miljoonaa pimeästi asuvaa paperitonta ei lasketa mukaan).
ILO on arvioinut, että kehittyvissä maissa alityöllistettyjä voi olla peräti 15-20 prosenttia työvoimasta. Jos heidän osuutensa muunnettaisiin kokoaikaiseksi työvoimaksi, työttömyysaste kasvaisi kerralla 5-6 prosenttiyksikköä (kuten Suomessakin).
Zumanin imago kansan presidenttinä sai vakavimman kolhun vuonna 2013, kun hänen todettiin törsänneen yli 20 miljoonaa euroa verovaroja oman tilansa kunnostuksiin. Hän oli muun muassa teettänyt tilalleen valtion varoilla amfiteatterin sekä hulppean uima-altaan, jonka olemassaoloa perusteltiin ”paloturvallisuuden kohentamisella”.
Lopulta kansa kyllästyi presidenttinsä väärinkäytöksiin.
Vihdoin Zuman oma puolue ANC sai hänestä tarpeekseen ja pakotti hänet eroamaan ja tilalle tuli rahamaailman edustaja Cyril Ramaphosa. Hän on luvannut puuttua Etelä-Afrikassa rehottavaan korruptioon, sekä elvyttää maan taloudellista kasvua.
Suomen ulkoministeriön tiedotteessa varoitetaan Etelä-Afrikan matkailijoita seuraavasti: ”Liikkumista yksin ja oudoilla alueilla erityisesti pimeän aikana tulee välttää. Myös autolla liikkuminen pimeän aikana kannattaa rajoittaa vain ehdottoman välttämättömään ja aina ajaa auton ovet lukittuina. Maahan saapuneita on ryöstetty matkalla lentokentältä hotelliin.
Rahat, passi, arvoesineet ym. on syytä pitää lukitussa tilassa (ei autossa!) ja ulkona liikuttaessa lähellä kehoa. Liikkeiden ryöstöjä on esiintynyt useissa ostoskeskuksissa vilkkaimpaan ostosaikaan, jolloin myös asiakkaat joutuneet tulilinjalle. Pöytävuorella tapahtuu ryöstöjä suosituimpienkin kävelyreittien varrella. Erityisesti liikkumista yksin tulee välttää. Maassa on jatkuvasti mielenosoituksia. Mielenilmaukset liittyvät vierastyöläisiin. Matkailijan on syytä olla jatkuvasti valppaana ulkona liikkuessaan”.
Siis tämä kaikki oli minulla tiedossa ennen matkaani Etelä-Afrikkaan. Olin päättänyt tutustua mustan vallan ”saavutuksiin” vähän perusteellisemmin. Sitten törmäsin siellä asiaan josta täällä länsimaissa eikä Suomen valtamedioissa ole kirjoitettu riviäkään.
Meillä Suomessa on puhuttu palstakilometreittäin Euroopan pakolais- ja maahanmuutto-ongelmista. Pelastakaa lapset -järjestön kansainvälistä raporttia Global Childhood 2019 lukiessa selviää heti miksi massaliikehdintä Afrikasta on saanut alkunsa. Listan kymmenen köyhintä maata ovat kaikki Afrikasta, varsinkin Keski- ja Länsi-Afrikasta.
Suomalaiset valtamediat eivät ole kertoneet mitään köyhistä Keski-Afrikan maista tapahtuvasta massaliikehdinnästä etelään eli Etelä-Afrikkaan.
Minulle tuli heti mieleen Kansan Uutisten viikkoliitteessä (20/2019) äskettäin lukemani toimittaja Pontus Purokurun näyttävä henkilöhaastattelu Vasemmistoliiton varavaltuutetusta Mia Haglundista otsikolla: ”Rajat auki ja tervetuloa”. Hän on myös Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteeri.
Siinä hän ihanteellisesti vaatii kaikkia rajoja auki ja parempaa elämää kaikille. Etelä-Afrikassa sitten näin omin silmin mitä tapahtuu kun rajat avataan ja ihmiset saavat liikkua vapaasti maasta toiseen.
Siellä oli vielä kymmenkunta vuotta sitten passi- ja viisumipakko ulkomailta tuleville pakolaisille. Mutta sitten tehtiin Haglundin ehdottama radikaali humaani muutos. Rajat avattiin auki ilman mitään rajakontrollia. Rajoituksitta valtakuntaan tulee nyt 20 000 maahanmuuttajaa joka ainoa päivä! – siis jo ennestään köyhään maahan tulee vielä köyhempiä ”paremman elämän toivossa”.
Saadakseen Etelä-Afrikan kansalaisuuden, maahanmuuttajien on oltava maassa ensin kolme vuotta ja todistettava, että hän sinä aikana on ollut myös töissä.
Tämä on avannut etelä-afrikkalaisille tilanomistajille ja paikallisille yrittäjille erinomaisen halpatyöläisten armeijan. Jotta heidän harjoittamansa riisto ei olisi ”kohtuutonta”, valtio on asettanut osapäivätyölle minimituntipalkan joka on 40 randia (vähän yli kaksi euroa). Minimin päiväpalkan pitäisi olla 140 randia (vähän yli 8 euroa).
Kun valtion taholta mitään valvontaa ei ole, paikallisessa ylitarjonta- ja alikysyntätilanteessa näistäkin minimivaatimuksista lipsutaan melkein aina. Maahanmuuttajista on tullut käytännössä etelä-afikkalaisten yrittäjien (myös mustien yrittäjien) ”kilpailukykyä” lisäävä uusi orjatyöarmeija.
Maahanmuuttajien heikkoa asemaa on hyväksikäytetty Suomessakin. Kun vuonna 2015 tuli yli Suomeen yli 32 000 turvapaikanhakijaa, kaikenkarvaiset majoitusyhtiöt käyttivät tilannetta häikäilemättä hyväkseen.
Vaikka Etelä-Afrikka on maaosan suurin ja rikkain talous, se on kehittynyt valtavan maahanmuuton takia heikosti. Se on aiheuttanut paikallisten mustien ”rasistiset” vihamielisyydet ja mielenosoitukset (joka ei suinkaan johdu ihonväristä, rodusta tai uskonnosta) näitä mustia Etelä-Afrikkaan vyöryviä maahanmuuttajia kohtaan.
”Rasismia” on aiemmin esiintynyt Suomessakin riippumatta ihonväristä.
En tiedä minkälaisia vihapuheita heidän välillään on, mutta ei se ainakaan johdu rodullisesta tai uskonnollisesta ksenofobiasta kuten meillä väitetään. Se johtuu pääasiassa palkkadumppauksesta kuten Suomessakin. Vallitettavasti meillä se purkautuu ikävänä ja tuomittavana vihapuheena, vaikka taustalla (tiedostamatta) näillä ”oikeistopopulisteilla” on huoli työpaikasta, toimeentulosta ja selviytymisestä.
Hirvittää ajatellakin, jos Euroopan rajamuurit avattaisiin, niin kuinkahan monta tuhatta (tai kymmentä tuhatta) maahanmuuttajaa päivässä Suomeen tulisikaan, kun köyhään Etelä-Afrikan ”onnelaan” putkahtaa päivässä 20 000 paremman elämän etsijää?
Rajavartioinnista huolimatta Eurooppaan salakuljetetaan väkeä.
Huonosta talouskehityksestä johtuen Etelä-Afrikan randi (ZAR) on viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt lähes puolet arvostaan suuriin valuuttoihin verrattuna ja siten huonontanut köyhien tilannetta,
Näin tutustumismatkallani laumoittain näitä maahan tulleita uusia ”päivätyöläisiä” kaupunkien lähellä olevien liikenneristeyksien liepeillä tarjoamassa työvoimaansa päiväksi tai muutamaksi tunniksi. Ne sisältävät ”palkan” lisäksi myös yksinkertaisen ruoka-annoksen.
Kun nämä maahanmuuttajalaumat eivät saa työtä jolla eläisi, eikä valtion puolesta ole mitään sosiaalitukia, rikollisuus on ainoa hengissä selviämisen keino. Liikkuminen yksin pimeällä vähänkin syrjemmällä on paikallisillekin hengenvaarallista.
Etelä-Afrikka on maailman eriarvoisin maa mistä johtuu, että siellä tapetaan yli 17 000 ihmistä vuodessa. Etelä-Afrikassa raiskataan 64 000 naista vuodessa (jopa 700 naista joka tunti). Raiskaukset ja murhat ovat yleisiä, mutta tuomiot niistä harvinaisia.
Korruptoituneet poliisitkaan eivät uskalla mennä kaikkiin kaupunginosiin yksin vaan isoina ryhminä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on tapettu noin 500 poliisia. Aina ei syyksi ole tarvittu muuta kuin se, että ammutulta poliisilta saadaan yksi ase lisää jatko-operaatioita varten.
Pääoman liiallisella kasautumisella on seurauksensa.
Esimerkiksi näissä ”jatko-operaatioissa” on kuollut viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes 3000 farmaria (suurtilallista, myös mustia), kun nämä työttömät ja syrjäytyneet rosvojoukot ovat tulleet ryöstöretkille tiluksille.
He tietävät siellä olevan paljon käteistä rahaa. Tilanhoitajat joutuvat pitämään rahaa kotonaan koska joutuvat maksamaan päivätyöläisilleen palkan päivittäin käteen. Köyhillä ei ole edes pankkitiliä jonne palkan voisi maksaa.
Musta rosvojoukko pakottaa aseella uhaten tilan omistajan avaamaan kassakaappinsa tai muuten hän ampuu tämän vaimon tai lapset. Kun he ovat saaneet rahansa, he lupauksista huolimatta ampuvat tilan omistajan ja usein vielä raiskaavat tämän vaimon – jopa lasten nähden. Nykyään näitä farmareita ammutaan ainakin kolme päivässä!
Nämä rosvojoukot pääsevät pakenemaan ilman rajavalvontaa naapurimaihin erityisesti Mosambikiin, Lesothoon, Angolaan, Zimbabween ja Swazimaahan. Poliisit ovat siten ”kädettömiä” näiden mustien rikollisten suhteen.
Meidän Suomessa tapahtuneet Turun puukotukset ja Oulun raiskaukset ovat pientä ”lasten leikkiä” verrattuna Etelä-Afrikan nykytilanteeseen. YK:n tekemän vertailun perusteella Etelä-Afrikassa on väkilukuun suhteutettuna eniten raiskauksia ja tuliaseella tehtyjä murhia. Koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessa neljännes pojista mainitsi ”joukkoraiskausten olevan mukavaa”.
Asunnottomia patjoineen ja huopineen näkee Etelä-Afrikan kaupunkikuvassa vieläkin useammin kuin Lontoon, Rooman tai minkä tahansa Euroopan metropolin keskustassa.
Yli 10 miljoonaa mustaa asustaa tällaisissa townshipeissä.
Kapkaupungin, Johannesburgin ja Pretorian ympärillä olevia peltihökkelikyliä on neliökilometreittäin. Niissä ei ole mitään viemäreitä, vesijohtoja, sähköä eikä postiosoitetta.
Vähän parempaa asumista edustavat ns. townshipit, joissa valtio antaa pienen tilkun maata mustille asunnottomille jonne he voivat rakentaa omat kojunsa kykyjensä mukaan. Niissä tosin rikollisuus on kaikkein suurinta.
Joihinkin niistä toimitetaan sentään sähköä josta mustat voivat maksaa edullisilla prepaid -liittymillä. Joihinkin townshippeihin on rakennettu jopa viemärit. Luxus-asumista edustavat townshippeihin rakennetut ns. ”Mandela-talot”, jotka ovat yksinkertaisia, mutta niissä on jo vesijohdot ja talokohtaiset vessat sekä sähkö. Niihin halukkaille (jotka kykenevät maksamaan vuokran) on odotusaika ainakin puolitoista vuotta.
Niistä ne mustat, jotka ovat onnistuneet saamaan työtä, käyvät townshipeistä tekemässä päivätyöläisen hommia nälkäpalkalla jopa keskustan muodikkaissa kauppakeskuksissa tai lähistöllä olevissa paikallisissa myyntikojuissa tai sitten lähifarmarien pelloilla.
Paperittomat maahantulijat ja köyhyys aiheuttavat mielenosoituksia.
Etelä-Afrikan väkiluku on n. 57 miljoonaa joista valkoisia runsaat 4 miljoonaa. Valkoiset omistavat yhä suurimman osan kaivoksista, viljeltävästä maa-alasta ja tehtaista. Heistäkin noin 5 prosenttia on köyhiä.
Rauhanneuvottelujen yhteydessä Mandela ei koskenut valkoisten omaisuuteen koska mustien ammattitaito ei olisi riittänyt tuolloin tuotantovälineiden ylläpitoon. Muuten olisi käynyt kuten Zimbabwessa jossa maareformi johti hyperinflaatioon.
Siitä huolimatta noin 800 000 valkoista neljästä miljoonasta on muuttanut pois Etelä-Afrikasta vuoden 1995 jälkeen. Myös mustat, värilliset ja intialaiset ovat halukkaita lähtemään. Kahdentoista vuoden aikana mustien yliopistotutkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut 361 000:sta 1,4 miljoonaan vuodessa ja mutta koulutettujen maasta muuttohalukkaiden määrä on kaksinkertaistunut (aivovuotoa, koska rikollisuus on niin suurta).
Etelä-Afrikan todellista asukasmäärää ei tiedä kukaan. Eräiden arvioiden mukaan paperittomia maahanmuuttajia on 5-8 miljoonaa. Ne ovat suuri ongelma koko maan tulevalle kehitykselle.
Valkoisten ylivalta on kaihertanut mustia jo pitkään ja estänyt valtiota parantamasta mustien elintasoa. ANC:n poliittiset päättäjät ovat nyt valmistelemassa maareformia, koska 70 prosenttia parhaasta maa-alasta on valkoisten omistuksessa. Kuohuntaa ja pelkoa valkoisten keskuudessa on herättänyt se, että maat pakkolunastettaisiin heiltä ilman korvausta eli sosialisoitaisiin. Tiedossa on epävakautta tai jopa sisällissota.
Aids, huumeet ja alkoholi leviää erityisesti köyhien keskuudessa.
Ylivoimaisesti suurin ongelma maan terveydessä on AIDS, johon kuuden miljoonan eteläafrikkalaisen arvioidaan kuolevan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Maan terveysministeriön tutkimuksen mukaan noin 5,4 miljoonaa eteläafrikkalaista oli hiv- positiivisia vuonna 2011. Tämä vastaa yli 10 % väestöstä ja noin viidesosaa hedelmällisessä iässä olevista naisista.
Tällaistako kehitystä vasemmistoliiton Mia Haglund haluaa Suomeen vaatiessaan Suomen avaamaan portit kaikille? Lähimmäisenrakkaus ja tasa-arvo ovat kauniita ja tavoiteltavia asioita maailmassa, mutta on hyvä ymmärtää ja huomioida myös sen seuraukset.
Ihan Etelä-Afrikan kaltaiset maahanmuuton seuraamukset eivät ole toistaiseksi Suomessa kuitenkaan todennäköisiä, sillä Suomeen hyväksytyt pakolaiset ja maahanmuuttajat pääsevät automaattisesti suomalaisen sosiaaliturvan piiriin.
Mielestäni se nykyisellä tulotahdilla on oikein, vaikka se tuleekin yhteiskunnalle kalliiksi. Silloin maahanmuuttajien ei tarvitse heti turvautua varasteluun, ryöstöihin ja murhiin kuten Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja melkein kaikkialla muualla maailmassa.
Minäkin olen harrastanut ”maailmanparannusta” Suomessa jo yli 30 vuotta. Olen ollut huolissani suomalaisten köyhien asemasta joiden suhteellinen asema on huonontunut 90-luvulta asti uusliberalismin vyöryessä Suomeen.
Digitalisaation lisäksi maahanmuutto on uhka suomalaiselle duunarille.
Olen matkustellut ja kiertänyt maailmaa kohtalaisen paljon ja käynyt kaikissa maanosissa (lukuun ottamatta Grönlantia ja Eteläistä antarktista). Olen nähnyt kaikkialla köyhyyttä, eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta muutenkin kuin pelkästään televisioruudun välityksellä.
Elämme täällä Suomessa toistaiseksi harvinaisessa ”onnelassa”, mutta täälläkin kansalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt. Kehitys on mennyt suhteellisesti huonompaan suuntaan pääomien vapautuessa, kuten kaikissa muissakin kehittyneissäkin maissa. Rikkaat ovat rikastuneet köyhien kustannuksella.
Kun jaettava kakku (BKT) ei maailmassa eikä Suomessa digitalisaation johdosta enää juuri kasva ja maailma on köyhyyttä pullollaan, niin poliittisissa tavoitteenasettelussa tarvitaan myös alkeellista suhteellisuustajua.
Maailmassa on 7,5 miljardia asukasta. Niistä ehkä vain 1-1,5 miljardilla on eurooppalainen tai amerikkalainen elintaso. Pelkästään humanitaarisista syistä kotoaan lähteneitä pakolaisia on maailmassa jo lähes 70 miljoonaa.
Siis maailmalla on n. 6 miljardia potentiaalista maahanmuuttajaa, joilla on tarvetta lähteä etsimään parempaa elämää elintasopakolaisena, jota muuttoliikettä Haglund pitää oikeutettuna. Hän toteaa seuraavasti: ”Ihmisillä on oikeus etsiä itselleen parempaa elämää. Niin mekin olemme historiallisesti tehty: Suomalaisia on muuttanut jenkkeihin ja Ruotsiin, ja me tehdään sitä tälläkin hetkellä, kun muutetaan työn perässä”.
Haglund ei kuitenkaan tiedosta, että tuolloin tulomailla oli tarve ottaa työntekijöitä vastaan sen tuotantonsa tarpeisiin. Ruotsalaisissa autotehtaissa suomalaisten ”ihmisrobottien” tilalle ovat tulleet oikeat robotit. Amerikkaan lähteneille metsureiden tilalle ovat tulleet monitoimikoneet ja kaivosmiesten tilalle on tullut maan päältä näyttöpäätteeltä ohjattavat kaivosrobotit.
Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelma-alueet Ruotsissa.
Haglund uskoo myös monikulttuuriseen yhteiskuntaan kirjoittamalla: ”Moninainen yhteiskunta pystyy hyödyntämään moninaista osaamista”. Valitettavasti Suomeen ei pakolaisista ja maahanmuuttajista löydy yhtä ainoaa ns. huippuosaajaa joita Suomi ja kaikki muutkin kehittyneet maat peräänkuuluttavat. Jos joku huippuosaaja vahingossa tulee, hänet ostetaan välittömästi amerikkalaisen teknologiajättien palkkalistoille.
Maahanmuuttajien ”moninaisesta osaamisesta” löytyy kyseenalaisia esimerkkejä Ruotsin maahanmuuttajien ongelmalähiöistä joita on jo 53 kappaletta. 15 niistä on poliisin mukaan ”erittäin altistuneita alueita joissa poliisien tehtävien hoito on rajallista”.
Sama kokemus Tanskasta. Mjølnerparken on yksi Tanskan kuudestatoista vaikeimmasta ongelmalähiöstä. Hallitus on nimennyt 57 ongelmalähiötä kaikkiaan 27 kunnassa. Niitä yhdistävät jengiampumiset, korkea työttömyysprosentti ja alhainen koulutustaso. Mjølnerparkenissa asukkaista yli 40 prosenttia oli vuoden 2017 tilaston mukaan työelämän ulkopuolella.
Ranskassa on maahanmuuttajalähiöissä pääasiassa afrikkalaiset siirtolaiset järjestäneet viikkoja kestäneitä väkivaltaisuuksia polttamalla autoja ja joissa ihmisiä on kuollut. Tässä vain muutama esimerkki ”moninaisesta osaamisesta” – jopa länsimaisissa hyvinvointivaltioissakin joissa maahanmuuttajille maksetaan sosiaalitukea.
Kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia ja en oikein jaksa uskoa Haglundin väitteeseen: ”Moninainen yhteiskunta pystyy hyödyntämään moninaista osaamista”.
Suurin osa maahanmuuttajista yltää juuri ja juuri matalapalkkaisille palvelualojen ns. ”paskatyöpaikkoihin”. He ovat valmiita ihan minkälaiseen palkkatasoon tahansa kun vain saisivat jäädä maahan – aivan kuten Etelä-Afrikassa.
Haglund voisi mennä katsomaan vaikkapa Helsingissä Tallinnan tai Tukholmanlaivojen rantautumista, kun Sol-yhtiön keltapaitaiset siivoojat pelmahtavat laivalle asiakkaiden sieltä poistuessa. Suomalaisia heidän joukossaan ei ole ollut enää vuosiin.
Palkkadumppauksella suomalaiset on syrjäytetty siivoustöistä.
Suurin osa Suomessa oleskeluluvan saaneista ei työpaikan saadessaan elä palkallaan vaan joutuu turvautumaan erilaisiin tulonsiirtoihin. Vielä 20 vuoden maassaolon jälkeen maahanmuuttajan tulot jäävät alle 60 prosenttiin samanikäisten kantasuomalaisten tuloista (Vatt). Harvasta heistä tulee verotuksen kautta yhteiskunnalle nettomaksajia.
Eurooppaan tulleista miljoonista maahanmuuttajista ei juuri kukaan halua jäädä tulomaahansa kuten Kreikkaan, Italiaan tai Espanjaan. Siellä heistä on tullut toisen luokan paarialuokka, joita paikalliset yrittäjät käyttävät pimeänä orjatyövoimana tai prostituution palveluksessa. Ne ovat pelkkiä läpikulkumaita joista kaikki haluavat heidän jatkavan matkaansa muualle.
Päämääränä ovat Euroopan hyvinvointimaat kuten Saksa, Pohjoismaat (lukuun ottamatta Tanskaa joka suhtautuu heihin vihamielisesti) ja ehkä Belgia ja Hollanti. Jos nämä maat (n. 130 miljoonaa) vastaanottavat nämä Haglundin toivomat parempaa elämää etsivät noin 6 miljardia potentiaalista maahanmuuttajaa (tai vaikka vain 70 miljoonaa jo pakolaisleireissä olevaa pakolaista), siitä syntyy tulomaalle katastrofaalinen rahoitusongelma.
Se olisi käytännössä mahdoton hoitaa (vaikka kaikilla olisi kuinka suuri sydän). Se romahduttaisi koko Suomen talouden ja samalla jo saavutetun hyvinvoinnin. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaaliturvalaitos.
Työttömyyden vaivaamassa Euroopassa ei ole tarvetta lisätyövoimalle.
Lähimmäisen rakkauden lisäksi poliitikolta tarvittaisiin myös tervettä järkeä ja suhteellisuudentajua ainakin, jos sanoo julkisesti: ”Rajat auki ja tervetuloa!” Lausujan täytyy ainakin ymmärtää kustannusten suuruusluokka ja selvittää myös ovatko muut kanssaihmiset (veronmaksajat) valmiita näihin inhimillisyys- ja tasa-arvotalkoisiin.
Talkoohenkeä ei taida löytyä mistään maasta. Koko Euroopan Unioni on hajoamistilassa maahanmuuttoa koskevien asioiden erimielisyyksistä johtuen. Etelä-Afrikan tilanne näyttää raadollisesti esimerkkiä siitä, mihin ”paremman elämän etsiminen” pahimmillaan voi johtaa.
Meitä on maapallolla nyt vajaat 7,7 miljardia. Syntyvyys on laskenut kehittyneissä maissa mutta ei Afrikassa. Siellä hedelmällisyysluku pienenee hitaimmin. Tämä selittää sen, että Afrikan väkiluvun ennusteet nousevat yhä. Afrikkalaisia voi olla jopa yli kolmasosa maailman väestöstä vuonna 2100.
Afrikan väestönkasvun odotetaan kiihtyvän vuosisadan loppuun mennessä. Afrikkalaisten ihmisten määrä kasvaa 1,3 miljardista vuonna 2020 jopa 4,3 miljardiin vuonna 2100.
Vaikka maahanmuutto on ollut jo monta vuotta poliittisten päättäjien agendalla, maahanmuuton kustannuksista ei olla vieläkään selvillä. Edes Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet eivät ole ”jostakin syystä” laskeneet niiden kokonaiskustannuksia. Ainoastaan vuosittaiset välittömät menot jotka ovat olleet n. 300-1000 miljoonan (2015) välillä. Virkamiehiltä ja taloustieteilijöiltä puuttuu tahto tai osaaminen, tai sitten heiltä on kielletty kustannusten selvittäminen.
Poliittisista syistä maahanmuuton kokonaiskustannuksia ei uskalleta lasketa.
Ainoan jotenkin järkevän kustannuslaskelman on tehnyt tilintarkastaja Pauli Vahtera. Hänen mukaansa maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa.
Vahtera jatkaa: ”Jos päättäjien mielestä 3,2 miljardia euroa on vähän ja se saadaan kerättyä veroja korottamalla ja suomalaisten etuja leikkaamalla, niin sen kanssa sitten eletään. Tulijoita tulee riittämään, joten veroja joudutaan korottamaan ja suomalaisten perusturvaa leikkaamaan kiihtyvällä vauhdilla”.
Tilintarkastaja uskaltaa haastaa virkamiehet: ”Jokainen, joka tulee esittämään, että väärin laskettu, esittäköön sen oikean luvun perusteluineen. Tarkistan laskelmani näillä paremmilla tiedoilla. Kun saamme virkamiesten huolella ja objektiivisesti tekemän selvityksen kustannuksista tulee se olemaan suurempi kuin laskelman 3,2 miljardia euroa, Vahtera lupaa”.
Humanitäärisiksi maahanmuuttajiksi Vahtera laskee 100 000 Suomessa asuvaa aikuista ja lasta. Osa lapsista on syntynyt Suomessa. Vahteran mukaan he ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina ja pakolaisina.
Luku ei Vahteran mukaan sisällä siis heitä, jotka muuttavat Suomeen koulutettuna ja ammattitaitoisena ja integroituvat oma-aloitteisesti maahamme. Lisäksi Suomessa arvioidaan olevan pimeästi ilman sosiaalitukea pian jopa 10 000 paperitonta. (Siinä ryhmässä piilee sama riski kuin Etelä-Afrikan maahanmuuttajissa. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet epätoivoiset miehet voivat tehdä epätoivoisia tekoja kuten Turun puukotuksissa.
Vahtera jatkaa, että humanitäärisen maahanmuuton menot ovat 46 miljardia euroa 1990-2018. Jos vuotta 1990 pidetään maahanmuuton hinnan nollavuotena ja sen jälkeen menot olisivat kasvaneet tasaisesti vuoden 2018 3,2 miljardiin euroon, ovat humanitäärisen maahanmuuton menot olleet vuosina 1990-2018 46 miljardia euroa ilman korkomenoja.
Kahden prosentin korko on lisännyt valtion velkaa 9 miljardia euroa. Vuoden 2015 suuren tulijamäärän aiheuttamaa hyppäystä ei ole huomioitu.
Kukaan ei vieläkään ole osoittanut vääräksi Vahteran laskelmia.
Vahtera sanoo myös, että Suomi on velkaantunut ”käytännössä joka vuosi” vuodesta 1990, kun huomioidaan se, että valtio on samaan aikaan myynyt hänen mukaansa noin 20 miljardin euron edestä omaisuuttaan.
Sekä humanitäärinen maahanmuutto että kehitysapu on rahoitettu velaksi. Jos laskemme tälle velalle kahden prosentin vuotuisen koron, on vuosina 1990-2018 käytetty humanitääriseen maahanmuuttoon ja kehitysapuun yhteensä 79 miljardia euroa. Se on 76 prosenttia valtion velasta.
Osaakohan Haglund tehdä uskottavamman laskelman kuin Vahtera? Ainakin on vastuutonta ja moraalitonta avata portit kaikille ”paremman elämän etsijöille” jos se tapahtuu velaksi ja tavallisen keskiluokan maksettavaksi.
Käytännössä maahanmuuttajien vastaanottamiseen käytetyt rahat ovat pois suomalaisilta köyhiltä koska valtio taistelee koko ajan alijäämää vastaan. Olisikohan Haglundin keskityttävä valtion menopuolen lisäämisen sijasta tulopuolen parantamiseen? Erityisesti suomalaisten rikkaiden ja monikansallisten (suomalaistenkin) yritysten verottamiseen.
Haglund sanoo, että ”työperäinen maahanmuutto on suurin kaikista muuttoliikkeistä Euroopassa – sehän on tietynlaista elintasomuuttoliikettä. Pienetkin rajapolitiikan avaukset tasoittavat talouseroja globaalin pohjoisen ja etelän välillä” – ja totisesti hän on siinä oikeassa – mutta aina palkansaajien kannalta alaspäin.
Maahanmuuton aiheuttama palkkadumppaus ja digitalisaation veroeroosio (joka on työttömyyden varsinainen syy), on alentanut palkkojen osuutta BKT:sta jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.
Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.
Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi tai pelkästään 10 miljardin työttömyysmenojen hoitamiseksi.
Ilman maahanmuuttajien kustannuksia työttömien hoitaminen maksaa 10 miljardia vuosittain.
Kummallista, että en ole havainnut yhdenkään Vasemmistoliiton kansanedustajan ottaneen julkisuudessa (edes Kansan Uutisissa) tätä valtavaa tulonsiirtoa kokoomuslaisille rikkaille. Siitäkin huolimatta, vaikka olen siitä varoitellut Kansan Uutisissa jo parikymmentä vuotta sitten.
Saman asian Ruotsissa on viimein huomannut sosiologian professori Göran Therborn uudessa kirjassaan: ”Kadotettu kansankoti – kuinka pääoma kaappasi Ruotsin”. Hän toteaa, että juuri Ruotsissa eriarvoistumiskehitys on ollut erityisen voimakasta ja Kansankoti muuttui pääoman paratiisiksi (KU 24/2019). Kummallista, että meidän sosiologit, taloustieteilijät ja työelämän tutkijat eivät ole ihmetelleet ääneen samaa kehitystä.
”Sosialistisessa” Ruotsissa vuosina 1977-1995 palkkojen osuus kansantulosta pieneni 17 prosenttiyksikköä, kun samaan aikaan thatcherilaisessa Isossa-Britanniassa se putosi vain 9 prosenttiyksikköä.
Siis aikaisempaan verrattuna Suomessakin poliitikoilla on nyt 17 miljardia vähemmän rahaa omille köyhille tai vaihtoehtoisesti kehitysapuun Afrikan köyhille. Suomi ei kärsi työvoimapulasta vaan työttömyydestä. Suomi ei tarvitse maahanmuuttajista uutta vähänkoulutettua työvoimaa vaan omille kansalaisille työtä.
Äärimmäinen köyhyys synnyttää räjähdyspesäkkeitä ja muuttoliikkeitä.
Minäkin olen valmis lisäämään vaikka kaksinkertaiseksi kiintiöpakolaisten määrää. Jos humanismi ja lähimmäisenrakkaus ovat tärkeimpiä kriteereitä, silloin tulisi ottaa kiintiöpakolaisiksi kaikkein hädänalaisimmassa asemassa olevia kuten sodassa vammautuneita, luku- ja kirjoitustaidottomia naisia ja lapsia – heistä ei kerry ikinä verotuloja vaan pelkästään menoja.
Nyt virallinen Suomi vaatii työperäistä maahanmuuttoa ja tänne tulee kehitysmaista parhaassa työiässä olevia nuoria miehiä, jotka usein ovat paikallisesti varakkaimmista perheistä. Keskimäärin ”laiton” matka salakuljetuksineen Eurooppaan maksaa 10 000 euroa. Kaikkein köyhimmillä ei siihen ole varaa. Muuten EU:n rajoilla olisi vieläkin pahempi tunku.
Maahanmuuton sijasta rahat tulisi ohjata kehitysapuun ja niille maille jotka ovat kriisialueiden välittömässä läheisyydessä ja joutuvat kohtaamaan pakolaisuuden ja maahanmuuton kovimmat paineet.
Siellä heidät pitäisi auttaa, kouluttaa ja kehittää paikallisia työmahdollisuuksia (palkkatuellako sielläkin?) jotta tilanteiden rauhoittuessa he voisivat palata paremmin eväin takaisin kotiseudulleen. Samoin Euroopan ja YK:n tulisi pyrkiä aktiivisesti liennyttämään konfliktialueita ja tukea poliittista liikehdintää joka tähtää Keski-Afrikan diktaattoreiden kukistamiseen.
Tietysti kehitysapua tarvitaan (hyvin valvottuna) mahanmuuttajien lähtömaassakin jos se vain on mahdollista. Nyt kehitysapukin menee valitettavasti usein näiden diktaattorien ja heidän lähipiiriläistensä taskuun kuten Etelä-Afrikassa. Köyhien Afrikan maiden kansalaiset jäävät usein näissä kehitysapuprojekteissa nuolemaan näppejään.
Euroopan komission kehitysyhteistyön pääosaston pääjohtaja Stefano Manservisi kertoi, että viime vuonna (2018) EU jakoi yhdessä jäsenmaiden kanssa kehitysapua kaikkiaan 74,4 miljardia euroa. Se on melkein puolet maailman virallisesta kehitysavusta.
Kuitenkin Afrikasta monikansalliset yritykset ja mustat diktaattorit kotiuttavat voittoja veroparatiiseihin kymmenen kertaa enemmän kuin sinne viedään kehitysapua. Se on tämän ajan kolonialismia.
Käytännössä EU:n kehitysyhteistyö pitäisi tarkoittaa terveyteen, koulutukseen ja infrastruktuuriin liittyviä hankkeita, joita kanavoidaan EU:n 140 maassa olevien edustustojen kautta. EU on esimerkiksi rahoittanut rokotuksia Etelä-Sudanissa ja aurinkoenergiaa Guinea-Bissaussa.
Turkki on saanut vuodesta 2007 kaikista eniten EU:n kehitysapua. Tämä selittyy osin Turkin ylläpitämillä pakolaisleireillä koska EU teki kuuden miljardin lehmänkaupat, jotta kumivenematkat Kreikan lähisaariin saatiin lopetettua. EU:ta on myös kritisoitu siitä, ettei se ohjaa varoja suoremmin kaikkein köyhimpiin maihin.
Maahanmuuton sijasta lähimmäisenrakkaudelle on monia mahdollisuuksia.
EU:n kehitysyhteistyön virallinen tavoite on köyhyyden vähentäminen, mutta viime vuosina kehitysyhteistyössä on korostunut yhä vahvemmin maahanmuuton ehkäiseminen. Eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö Concord julkaisi vuonna 2018 raportin jonka mukaan EU:n Afrikka-hätärahaston varoja on käytetty rajavalvontaan.
Moni järjestö ja kehitystutkija pitää tätä ongelmana. Kriitikoiden pelkona on ollut se, ettei kehitysapu saavuta sitä eniten tarvitsevia ihmisiä, jos unionin omat poliittiset intressit määräävät, mihin varat käytetään.
”Ei kehityspolitiikan tavoite ole estää maahanmuuttoa. Tavoitteena on helpottaa muuttoliikkeiden hallintaa”, Manservisi sanoi hurskaasti kriitikoille. Näillä kehitysapumiljardeilla ei kuitenkaan ole saatu padottua köyhyyttä ja estettyä massojen muuttoliikettä pohjoiseen ja myös etelään.
Muuttoliikettä ei saada padottua, ellei Afrikassa saada luotua paikallista teollista tuotantoa joka työllistäisi ihmisiä ja elinkelpoista pientilatuotantoa. Maanosa on erittäin rikas mineraaleistaan ja luonnonvaroistaan mutta ne ovat kaikki rikkaitten monikansallisten yhtiöiden ja paikallisten rikkaitten (mustienkin) omistuksessa ja hallinnassa.
Erityisesti naisten koulutukseen on panostettava ja samoin myös paikalliseen yliopistokoulutukseen. Jos se tapahtuu kehitysapurahoilla, koulutuksen saaneilta on vaadittava sitoumus, että he jäävät omaan maahansa. Muuten ne karkaavat kehittyneisiin maihin henkilökohtaiseen ”rahantekoon”.
Ongelmana on kaikkialla rehottava korruptio joten vaikka tuotanto saataisiin mustien hallintaan, hekin keskittyvät vain kahmimaan rahat itselleen ja jatkamaan ”mustaa kolonialismia”. Demokratiakäsitys on Afrikassa olematonta.
Monikansallisten yritysten lisäksi kiinalaiset ovat samoilla apajilla ja tekevät yhteistyötä ilman tunnonvaivoja paikallisten mustien diktaattoreiden kanssa. He laittavat kaivosten myyntitulot ja viljelysmaiden vuokratulot omaan taskuunsa ja piilottavat ne veroparatiiseihin kansalaisiltaan.
Kansainvälinen kauppa on tietenkin tarpeellista lukuun ottamatta näitä kehittyviä maita jossa monikansallisten yritysten tehokkuusylivoima hävittäisi paikalliset yritykset heti. Vapaakauppa estää kehittyviä maita kehittämästä omaa tuotantokykyään jota ne kipeästi tarvitsevat parantaakseen itse omia olojaan.
Mustien vähäiset työpaikat häviävät kun digitalisaatio etenee sinnekin.
Euroopan kehitysavun kaksinaismoraalin on kiteyttänyt hyvin kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen toteamalla: ”Kauppasopimukset EU:n määräämine tuontitulleineen hyödyttävät eurooppalaisia viejiä. Ne pakottavat afrikkalaiset viljelijät viemään tuotteensa raaka-aineena, ei jalostettuina elintarvikkeina.
Kahvi ei kasva Euroopassa. Eurooppa ostaa Afrikasta kahvipapuja ja vie takaisin valmiita tuotteita. Sama koskee kaakaota. Tämä johtuu tariffipolitiikasta. Tämä on väärin. Ikävämmin ilmaistuna kyseessä on maatalouden ylituotannon dumppaus Afrikkaan.
Myös vientipakotteet Venäjää kohtaan ovat pakottaneet etsimään uusia markkinoita Afrikasta. Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät EU:n subventoitua tuotantoa aggressiivisessa viennissään Afrikkaan. Yhtiöiden yhteiskuntavastuu ei toteudu.
Afrikalla on kaikesta päätellen suhteellinen etu etenkin maataloudessa, koska Afrikalla on laajat alueet viljelykelpoista maata. Sanotaan, että tuonti Afrikasta ei ole kuljetuskustannuksien takia mahdollista. Toiseen suuntaan se yllättäen onkin mahdollista.
Eurooppa ei salli Afrikan maiden kehittävän maatalouttaan vientitoimialoiksi. Elintarvikkeet liikkuvat väärään suuntaan. Eurooppa toimii lyhytnäköisesti, kun on tiedossa Afrikan väestöräjähdys. Afrikan omalle tuotannolle on aihetta antaa mahdollisuus”, näin toteaa Kanniainen.
Nykyinen maahanmuutto on vasta pientä esimakua tulevasta.
Haglundin olisi hyvä tiedostaa, että kun talouseroja aletaan tasaamaan rikkaitten ja köyhien maiden välillä niin aina pääoma kerää tuotannon hyödyn itselleen alentuvina palkkoina, heikentyvinä työehtoina ja huonontuvana sosiaaliturvana. Aivan sama tapahtuu kun tuotanto siirretään matalapalkkamaihin tai ulkomaalaiset reppufirmat tulevat Turun Meyerin laivatelakalle tai Olkiluoto 3:n atomivoimalatyömaalle.
Tasaus tapahtuu aina saavutettujen etujen kustannuksella ja aina alaspäin – niin Suomessa kuin muuallakin. Lähimmäisenrakkautta pitää toki olla mutta ei pääoman hyväksi.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 59. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).