Professori Anu Kantola teki väitöskirjansa vuonna 2002. Väitöskirjan nimi oli ”Markkinakuri ja managerivalta” ja se perustui päättäjien haastattelututkimukseen 90-luvun talouskriisin aikana ja jälkeen. Siinä hän totesi, että valta on siirtynyt poliitikoilta uusliberalistisille virkamiehille, jotka ovat markkinavoimien uskossa ja liekanarussa. Alkoi 90-luvun laman jälkeinen valtion leikkauspolitiikka ja rikkaitten rikastuminen.

Suuret tuloerot, johtajien palkitseminen ja avokätinen osinkopolitiikka olivat merkkejä uudesta ajattelusta, markkinavallan noususta, jota Anu Kantola kuvasi väitöskirjassaan vuonna 2002.

Nyt Kantola teki Hanna Kuuselan kanssa toisen rikkaita kuohuttavan kirjan: Huipputuloiset – Suomen rikkain promille”. Se on kylmää luettavaa. Rikkaitten asenteet ovat nykyaikana suorastaan puistattavia. Kirjan näkemykset eivät ole mitenkään uusia, mutta kuitenkin asenteellisuudessaan valaisevia.

Ensimmäinen kirja rikkaitten suomalaisten kieroutuneista asenteista.

Rikkaiden rikastuminen ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö. Siitä on kirjoittanut ansiokkaasti jo 70-luvulta alkaen entinen meppi ja kirjailija Esko Seppänen jo yli 20 kirjassaan. Koska hän edustaa vasemmistolaista näkemystä, rikkaiden omistamat valtamediat (Hesari ja Yle) ovat olleet niistä pääsääntöisesti hiljaa.

Seppäsen kirjoituksia pidettiin valtamedioiden ja Kokoomuksen toimesta, perättöminä, kaunaisina, kateellisina ja propagandistisina puheenvuoroina, jotka voitiin vaieta ja jättää omaan arvoonsa.

Kantolan ja Kuuselan kirja on haastattelututkimus, jossa rikkain promille sai nimettömänä kertoa vapaasti yhteiskunnallisista näkemyksistään.

Kirjassa kerrottiin eriytyneiden todellisuuksien Suomesta seuraavasti: ”Yhteiskunnan eliitti tavoittelee hyvinvointivaltion alasajoa. Hyvinvointivaltio on ollut ja on edelleenkin yhteiskunnan rakenteelliselta tasolta tarkasteltuna tulonjakojärjestelmä, joka ottaa parhaiten ansaitsevilta ja varakkaimmilta ryhmiltä ja antaa huonommin ansaitseville ja köyhemmille ryhmille.

Tälle menolle pitäisi nyt saada loppu niiden mielestä, jotka ovat hyvinvointivaltiossa antavana osapuolena”, totesivat kirjoittajat. Kohta tulevat kirjan referaatit ja uskomukset ovat kuin suoraan kokoomuslaisten kansanedustajien suusta.

Kirjoittajat ovat myös tarkistaneet ansiokkaasti rikkaitten uskomusten faktatiedot jotka osoittivat heidän väitteensä täysin totuuden vastaisiksi.

Aivan kuin sattumalta samaan aikaan ilmestyi taloustieteen professori Matti Tuomalan kirja ”Markkinat, valtio & eriarvoisuus” joka kertoo tämän päivän faktatiedot eriarvoistumisesta – ja vieläkin perusteellisemmin.

 Kirja todentaa rikkaitten uskomukset vääriksi ja eriarvoisuuden lisääntymisen tilastollisesti.

Suomen tuloerokehityksen erityispiirre oli ylimpien tulo-osuuksien voimakas kasvu 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nyt finanssikriisin laukaiseman taloustaantuman aikana tuloerot näyttävät asettuneen korkeammalle tasolle. Eikä alenevaa kehityssuuntaa ole nähtävissä.

”Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet luultua enemmän”, Matti Tuomala sanoo. ”Suomessa vuodesta 1993 lähtien käytössä ollut eriytetty tuloverotus on kasvattanut merkittävästi ylimpiä tulo-osuuksia.”

Ylimpien tulo-osuuksien ennätyksellinen kasvu 1990-luvulta aina vuoteen 2007 asti näkyy ylimpien varallisuusosuuksien kasvuna. Sekä varakkaimpien varallisuus että varakkaimman yhden prosentin osuus kokonaisnettovarallisuudesta ovat jatkaneet kasvuaan finanssikriisin jälkeisenä aikana.

Pääomien vapautumisen jälkeen rikkaitten pöydiltä ei enää pudonnut murusia köyhille.

Pääomien vapautumisen jälkeen rikkaitten pöydiltä ei enää pudonnut murusia köyhille.

Tuomala peräänkuuluttaa verouudistusta, joka lisää verojärjestelmän kokonaisprogressiivisuutta. Hänen mukaansa ei ole tarvetta siirtää verotuksen painopistettä kulutuksen verotuksen suuntaan, ja eriytetystä tuloverosta tulisi luopua. Yhtenäinen tuloverotus yhdistettynä varallisuusveroon estäisi hänen mukaansa parhaiten tulonmuuntoa ja haitallista verosuunnittelua.

Vallassa olevat uusliberalistiset taloustieteilijät saavat tällaisista ehdotuksesta verensyöksyn ja pitävät niitä yhtä kerettiläisinä kun Thomas Pikettyn veroehdotuksia.

Capital et idéologie (Pääoma ja ideologia) ilmestyi 12. syyskuuta 2019 keskelle kiihtynyttä kansainvälistä keskustelua kapitalismin tilasta. Piketty ehdottaa kovatuloisimmille 90 prosentin marginaaliveroa. Hän muistuttaa, että samalla kun pääomat keskittyvät yhä harvempien käsiin, vasemmisto on hylännyt työväenluokan.

Minäkin varoittelin jo yli 30 vuotta sitten Hesarin aukeaman jutussa kansalaisten tulevasta kahtiajaosta:

Molemmat uutuuskirjat todentavat eriarvoisuuden kasvun josta myös varoitin 30 vuotta sitten kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä”(Tammi 1989).

Kuvateksti: Rikkaitten rikastuminen oli selviö jo 32 vuotta sitten.

 

Oheisen jutun saat lukukelpoiseksi täältä. (valitse ylänurkasta suurennussuhde: original).

 

Esko Ahon hallitus 90-luvun alussa teki veret seisauttavan verouudistuksen joka aloitti eriarvoisuuden rakettimaisen nousun. Kymmenen vuoden jälkeen rikkaiden ahneus ja eriarvoisuuden lisääntyminen näkyi jo niin selvästi kaikissa tunnusluvuissa, että se aktivoi minut kirjoittamaan lähes 700-sivuisen pääteokseni: ”Ahneuden aika – kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi” (VS-Kustannus 2007).

Tässä kirjassa jo käsittelin rikkaiden rikastumista vähän perusteellisemmin ja varoittelin tulevasta eriarvoisuuden kasvusta.

Oheisen jutun saat lukukelpoiseksi täältä. (valitse ylänurkasta suurennussuhde: original).

 

Tässä muutamia otteita tästä 12 vuotta sitten ilmestyneestä kirjastani: ”Rikkaat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Kysy keneltä tahansa rikkaalta ihmiseltä, tarvitseeko ihminen paljon rahaa ollakseen onnellinen, niin hän vastaa: ”Voi ei, rahaa ei tarvita ollenkaan.

Kyllä se vain niin on, että Ne Elämän Parhaat Asiat ovat ihan ilmaisia. Se on onnea kun istuu laiturin nokassa ja kuuntelee laineiden liplatusta ja lintujen laulua ja parasta ruokaa ovat tomaattisilakat kuoriperunoilla ja siihen kun hörppää lasin piimää päälle, ja syksyllä minä sienestän ja marjastan”.

Ja lässyn lässyn loputtomasti. Vaikka peipponen kuinka laulaa ilmaiseksi niin rikkaalle kuin köyhällekin, onhan toki mukavampaa laiturin nokassa istuessa rapistella osakepapereita kuin EU:n ruoka-apukassia. (s. 307)

Vuonna 2015 Herlinin veroparatiisissa olevasta holdingyhtiöstä maksettu 160 miljoonan euron osinkotulosta veroprosentti oli ”peräti” 4,7%

Sitten palaamme Kantolan ja Kuuselan uutuuskirjaan jossa oli haastateltu Suomen rikkaimpia kansalaisia. Tutkimuksen haastateltavat oli valittu etsimällä Suomen vaurastuneimman promillen edustajat, eli 5 000 eniten verotettavaa ansio- ja pääomatuloa 2007–2016 saanutta ihmistä. Heistä tutkijat olivat selvittäneet 4 100 henkilön taustat. Haastatteluun pyydetyistä noin puolet suostui haastatteluun ja 90 haastateltiin.

Tutkijat ovat pyrkineet saamaan suunnilleen saman verran haastateltavia kolmesta eri varallisuusryhmästä (yrittäjät, perijät ja johtajat).

Tässä pieni otos rikkaiden näkemyksistä. Haastatteluissa toistui muun muassa tuttu sananlasku, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä. Näin sen käyttämistä perusteli eräs johtaja: Silloin kun lähtee aika vaatimattomista oloista ja huomaa, että pystyy omilla valinnoillaan ja omalla aktiivisuudellaan ja tekemisellään vaikuttamaan vaikka nyt siihen, että itse saa parempia tuloja ja oma elämä näyttää menevän hyvään suuntaan, niin sehän todistaa sen, että omilla valinnoilla on merkitystä.”

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Tavallinen kansa on saanut vain rippeet. Laman jälkeen alkoi rikkaitten rikastuminen. Kotitalouksien kokonaisvarallisuus kasvoi 27 prosenttia vuodesta 1994 vuoteen 1998.

Pitkään jatkunut talousnousu vaurastutti erityisesti yrittäjätalouksia. Selvästi vähemmän koheni palkansaajien varallisuus. Työttömien ja muiden ammatissa toimimattomien kotitalouksien varallisuus väheni. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vuoden -98 varallisuustutkimuksesta.

Kotitalouksien varallisuus oli vuonna -98 keskimäärin 530 000 markkaa. Suurituloisimmassa kotitalousryhmässä keskimääräinen varallisuus oli 1 546 000 markkaa. Varakkaimman kymmenyksen omistusosuus nousi 4,3 prosenttiyksikköä 38,9 prosenttiin.

Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen erossa on puheenjohtaja Tuire Santamäen mukaan palattu 1970-luvun alun tilanteeseen. Samoihin tuloksiin tuli VATT:n tutkimus, jonka ovat tehneet tutkijat Risto Sullström ja Marja Riihelä.

Heidän mukaansa eriarvoisuus ja tuloerot ovat lisääntyneet erityisesti sen vuoksi, että suurituloisten tulot ovat kasvaneet nopeasti ja jatkuvasti.

Laman jälkeistä tilannetta kuvaa sekin, että palkkataulukon alapäästä lukien 80 prosentilla tulonsaajista oli vuonna 1990 käytettävissään enemmän tuloja kuin vuonna 1998. (s. 316).

Ylin kymmenys vienyt suurimman osuuden BKT:n kasvusta

Monet Kantolan ja Kuuselan haastattelemista huipputuloisista näkevät hyvinvointivaltion paisuneena ja sosiaaliturvan passivoivana. Nykyinen sosiaalipolitiikka laiskistaa, tasapäistää ja vie oma-aloitteisuuden, tutkimukseen haastatellut antavat ymmärtää. Huipputuloiset kantavat huolta sosiaaliturvasta yhtäältä koska se on kallista ja toisaalta, koska he pitävät passiivisuutta moraalisesti arveluttavana.

”Sosiaalietuuksia ajaisin voimakkaasti alas. Se on vaan näin”, sanoo yksi haastateltava. – ”Mulla on sellainen ongelma, että mä en oikein ihan umpitollojen kanssa mielelläni [ole].”

”Kyllä siellä on suuri osa, jotka ei oikeasti haluu tehdä töitä. Ja miksi meidän, jotka tekee töitä, pitää maksaa heidän lokoisat lomansa?” kysyy toinen.

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Köyhyysrajan alittavien joukossa nousi eniten nuorten lapsettomien parien ja nuorten yksinasujien määrä. Nuorempien tulokehitys on ollut selvästi muita ikäryhmiä heikompaa 1990-luvulla, todetaan tutkimuksessa.

Suomen teollisuudessa työn tuottavuus (laskettuna arvonlisäyksenä palkansaajien tekemää työtuntia kohti) kasvoi sitävastoin vuosina 1990-98 noin 60 prosenttia.

Samana aikana teollisuuden työntekijöiden reaaliansiot (laskettuna

jakamalla teollisuuden ansiotasoindeksi kuluttajahintaindeksillä) kasvoivat vain 18 prosenttia. Tämä on johtanut rajuun tulonjaon muutokseen pääoman omistajien ja yritysten hyväksi palkansaajien kustannuksella”. (s. 317).

90-luvun laman jälkeen alkoi rikkaitten laatuaikaa.

Monet Kantolan ja Kuuselan haastattelemista huipputuloisista pitävät sosiaaliturvaa ylimitoitettuna. ”Kolmas poistaisi sosiaaliturvan kokonaan: ”Jos Suomesta poistettaisiin kaikki sosiaalituet, ja täällä ihmiset kadulla näkisi nälkää, kyllä yhteiskunta silti toimisi, ja mä luulen, että ne ihmiset, jotka kadulla näkisi nälkää, ne oikeasti tekisi mitä vain, melkein millä vain palkalla, että ne saisi ruokaa ja asunnon”, hän sanoo.

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten:Rikkaitten eliitti ei ole enää kiinnostunut köyhien hyvinvoinnista. Heitä kiinnostaa enää oman hyvinvointinsa pieni erikoisosaajien ja ammattijohtajien piiri. Teknogiasta ja IT-osaajista on tullut tällaisia pääoman apureita.

Heille pääoma on valmis maksamaan huippupalkkoja, bonuksia ja optioita sen mukaan, kuinka he pystyvät ”eliminoimaan” rivimiehiä liukuhihnan äärestä tehokkaammilla tietokoneohjelmilla ja mahdollisimman vähän työvoimaa tarvitsevalla tuotanto- ja itsepalveluteknologialla.

Siksi johtajia on palkittu myös työntekijöitä huomattavasti korkeammilla palkankorotuksilla. Suurituloisten johtajien palkat ovat kaksinkertaistuneet 90-luvulla. Ovathan he hoitaneet ansiokkaasti osakkeenomistajien pörssikurssien arvonnousua saneeraamalla ”liikaväen” yhteiskunnan elätettäväksi. (s. 310).

Tästä rikkaita rikastuttaneesta digitalisaatiosta Kantolan ja Kuusela olivat aivan hiljaa. He eivät ilmeisesti ymmärrä taloustieteilijöiden tavoin digitalisaation ja tekoälyn yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Onneksi Tuomalan kirja korjasi tämän puutteen. Kirjassaan hän toi ansiokkaasti esille digitalisaatiosta johtuvan massojen syrjäytymisen ja ostovovoiman eli kysynnän puutteen sekä siitä johtuvan investointien hiipumisen.

Työn tuottavuuden hedelmät (osingot) menevät vain pienelle ryhmälle rikkaita, eivät työntekijöille.

Kantolan ja Kuuselan kirja kertoo rikkaiden ja kokoomuksen suosimasta keppilinjasta. Johtajat nostavat politiikan ohjenuoraksi samat ideat kuin tehostamisessa ja saneeraamisessa: on tärkeä leikata etuisuuksia, jotta passiiviset ihmiset pakotetaan töihin. Monien huippu­tuloisten poliittinen ajattelutapa ammentaa ehkä pikemminkin yhdysvaltalaisille konservatiiveille tyypillisestä ajatusmallista, jossa valtion ei pitäisi hemmotella ihmisiä piloille eikä elämän pitäisi olla turvattua, kirjan kirjoittajat päättelevät.

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Suomessa on tapahtunut 90-luvulla sen suurin muutos tulonjaossa. Kun sen muutosta on ihmetelty ja sen syitä kyselty taloustieteilijöiltä, esimerkiksi kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen on vähätellyt muutosta ja todennut, että kyllä se pitemmällä aikajaksolla tasoittuu.

Hän on kirjoittanut seuraavaa: ”Työn loppumisella pelottelijoiden väitteisiin ei ole syytä yhtyä. Oma arvioni on, että tehokas allokaatio tuottaa pitkällä aikavälillä karkeasti sanotun 1/3-2/3 jakosäännön funktionaalisessa tulonjaossa.

Jos (!) tämä käsitys on oikea, visiot työn loppumisesta ja kysynnän häviämisestä ovat virheellisiä. Ei ole todennäköistä (!), että yritysten voittoaste kasvaisi pysyvästi työvoiman kustannuksella” (huutomerkki kirjoittajan lisäys). (s. 308).

Työn määrä (työtunnit) eivät ole kasvaneet Kanniaisen uskomuksista huolimatta.

Kantolan ja Kuuselan kirja kertoo, että köyhyys on rikkaitten mielestä omaa laiskuutta ja saamattomuutta. ”Sen sijaan ihmiset pitää heittää koviin oloihin, jotka pakottavat heitä ponnistelemaan. Johtajat katsovat yhteiskuntaa kuin saneerauksen tarpeessa olevaa yritystä, paitsi että oman yrityksen johtamisessa tärkeät kannustaminen ja innostaminen silloin unohtuvat”, Anu Kantola sanoo.

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Perinteisen käsityksen mukaan suuremmat tuloerot johtavat korkeampaan talouskasvuun kannustamalla taloudellisiin ponnistuksiin ja vaimentamalla tulontasausten kasvua hidastavaa vaikutusta.

Jos perinteinen käsitys tuloerojen hyödyllisyydestä pitää paikkansa, Suomi on nyt onnekkaassa asemassa. Olemme hyvää vauhtia luopumassa 1960-luvun lopulla alkaneesta tuloerojen kaventamisesta, toteaa Markus Jäntti. (s. 310).

 Kantolan ja Kuuselan kirjassa moni miljonääri ottaa esiin erilaiset ”valtavat jäykkyydet”, kuten irti­sanomis­suojan. Työntekijöistä pitäisi päästä nykyistä helpommin eroon, jotta yritykset voisivat vapaasti kokeilla uusia asioita nykyistä vähemmällä riskillä. ”En mä tuota ammatti­yhdistys­liikettä, mä en kyllä, kyllä se jotenkin pitäisi räjäyttää”, yksi tutkimukseen haastateltu yrittäjä linjaa.

Haastatteluissa yrittäjät haluavat eroon etenkin työehto­sopimuksista, jotka sitovat kaikkia työnantajia ja työntekijöitä. Eräs heistä huomauttaa, ettei Suomen perustuslaissa ”tunneta mitään kolmikantaa” ja että sopimusten yleissitovuus on kansallinen häpeä.

”Ei siinä ole mitään järkeä, että ammattiyhdistykset päättävät, mitä maassa tapahtuu, ja vuoden verran vetkotaan jotain asioita, jotka pystytään päättämään yhden lounaspalaverin aikana.”

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten:Rikkaitten rikastuminen ei hyödytä köyhiä. Jaakko Kiander korjaa varsinkin talouslehdistön ylläpitämää uskomusta, että suuret palkkaerot muka lisäisivät työpaikkoja. Kuten jo aiemmin tuli kerrottua, tutkimukset puhuvat kuitenkin toista.

Kirjassa ”Suomalainen työttömyys” Jaakko Kiander toteaa: ”Palkkaerojen suuruus ei näytä indikoivan alhaista työttömyyttä. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada) vuosien 1983 -1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9,1%, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6,5%.

Varallisuuserojenkaan kasvua talouslehdistö ei pidä mitenkään pahana asiana. Poliittinen oikeisto uskoo tähän ”trickle down” -ilmiöön, jossa uskotaan köyhienkin hyötyvän rikkaitten rikastumisesta.

Kansainvälisesti tälle uskolle ei löydy kuitenkaan todistuspohjaa. IDB:n tilastojen mukaan rikkain viisi prosenttia kerää teollisuusmaissa kansantulosta 13 prosenttia. Aasiassa 18 prosenttia. Afrikassa 23 prosenttia ja Etelä-Amerikassa 25 prosenttia. Tuskin voidaan väittää, että siellä missä tuloerot ovat suurimmat, varallisuus ja tulot leviävät tasaisimmin. (s.319)

Suomessa tuloeroihin on vaikuttanut eniten tulojen muuntaminen alhaisesti verotetuksi pääomatuloiksi joita Kokoomus ja Keskusta ovat ajaneet. Kun mediaanituloisen suomalaisen palkasta pidätetään veroja 29 prosenttia, osingoista maksetaan erilaiten vähennysten jälkeen veroja vain kahdeksan prosettia.

Suomi on myös ulkomaisille sijoittajille veroparatiisi.

 Kantolan ja Kuuselan kirjassa rikkaiden asenteissa ei tunneta armoa. ”Mä en halua mun verorahojani käytettäväksi semmoisiin ihmisiin, jotka eivät edes halua tehdä osaansa tähän pakettiin.”

”Me on kyllä kokeiltu joskus jotain tukityöllistettyä tai tällaista, sellaisia henkilöitä, ja todettu, että me ei haluta niiden kanssa olla, koska oma-aloitteisuus on niillä ihmisillä nolla, ja osaamiset on tosi surkeita, ei meillä ole sellaisille ihmisille [mitään]. Ei niitä voi käyttää edes ajoradan kunnostustyössä.”

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten:Koko sodanjälkeisen ajan on ylläpidetty hokemaa: on lottovoitto syntyä Suomeen. Tänä päivänä tähän uskomukseen pitää suhtautua jo varauksin. Silti kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on opastanut, että suomalaisten pitäisi oppia sietämään rikkaitten rikastumista.

Onneksi presidenttimme Tarja Halonen on myös ottanut osaa tulonjakokeskusteluun ja todennut, että suomalainen kestää vaikeat ajat luonnostaan, mutta hyvinä aikoina sietäminen on hankalampaa. ”Luin jostain hyvän määritelmän, että sen vielä kestää kun köyhä valittaa. Mutta kun rikkaat alkavat valittaa, niin se on usein jo kärsivällisyyden ulkopuolella”, Halonen tokaisi. (s.307).

Ylimmän promillen veroaste on jähes sama kuin keskivertopalkansaajalla.

Kantolan ja Kuuselan kirjassa rikkaat eivät halua maksaa edes veroja. ”Suomen verotus oli haastateltujen mielestä muun muassa ”käytännössä ihan mahdotonta”, ”liian korkealla tasolla” tai ”kaikkialla muualla kevyempää”. Se oli myös ”ihan suoraan sanoen pepusta”, kuten linjasi yksi haastateltu perijä.

Osa haastatelluista huipputuloisista arvosteli myös verotuksen progression kireyttä. Huipputuloiset moralisoivat sosiaali­turvan saajia, mutta hyväksyvät veronvälttelyn.

Yhden sukuyhtiön toimitusjohtajan mukaan rikkaiden maastamuutto verojen takia voi jopa olla vastuullisuutta. Samaan ymmärtävään sävyyn eräs suuromaisuuden perinyt nainen ei halua moralisoida niitä, jotka muuttavat halvemman verotuksen takia pois Suomesta. ”Jos joku muuttaa vaikkapa Portugaliin, mä ehkä ymmärrän sen. Siellä on muutenkin eläkkeellä mukavampi olla.”

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Taloustieteen professori Markus Jäntti tyrmää myös voimakkaasti uusliberalististen taloustieteilijöiden uskomukset, että suuret tulo- ja varallisuuserot lisäisivät automaattisesti talouskasvua.

Hän on todennut, että ennen ajateltiin, että jos on isot tuloerot, ja jos on isot erot omaisuuden omistuksessa, se lisää investointeja ja sitä kautta kasvua.

Nykyään ajatellaan pikemminkin, että jos on isot erot omaisuuden jakaumassa, niin se tavallaan vähentää investointien keskimääräistä tuottoa.

Tai sitten se vähentää tällaista kasvua edistävän talouspolitiikan

kannatusta. Tai se vähentää tällaisen avoimen talouden kannatusta ja sitä kautta vähentää talouskasvua. Jäntin mukaan tästä on aika laajaa tutkimustietoa.

Suomessa on 90-luvun alusta omaisuustulojen osuus kansantulosta noussut 10 prosentin tasolta 30 prosentin tasolle. Jos rikkaitten rikastumisesta olisi hyötyä kansalaisille ja uusien työpaikkojen syntymiselle, sen pitäisi näkyä valtavana investointibuumina.

Siitä ei ole näkynyt merkkiäkään. Kaikki raha on mennyt osingonjakoon ja sieltä pörssin uhkapeliin, omien osakkeitten ostoon tai kilpailijoiden ostoon ulkomailta. (s. 319).

: Rikkaimmat ottavat tulonsa alhaisesti verotettuna pääomatulona jonka ”progressio” oli jonain vuonna pienempi kuin keskivertotulonsaajan.

Kantolan ja Kuuselan kirjassa rikkaat eivät yleensä rehentele omaisuudellaan mutta poikkeuksiakin oli.”Mulla on kauko-ohjattavat panssari­vaunut, mulla on kopteri, joka lentää, sellainen kuvauskopteri, mulla on lentopallokenttä, mulla on golf green, mulla on rakennettu beach house, siis keinonuotiot, lounaspöydät, sohvat. Mulla on, mulla on, kaikki nää mestat on. Mä olen itse osan tehnyt, osan suunnittelijan kanssa. Mulla on siis vaikka mitä, mutta siis kruununjalokivi on se koti-spa”, yrittäjä kertoo.

Ote ”Ahneuden aika”-kirjasta 12 vuotta sitten: ”Vuonna 2000 julkaistiin Helsingin kauppakorkeakoulun tutkijoiden Matti Keloharjun ja Jussi Karhusen tutkimus varallisuuden keskittymisestä ja suomalaisista osakemiljonääreistä.

Viiden edellisen vuoden aikana Suomeen oli syntynyt 18 000 miljonääriä. Vielä viisi vuotta aikaisemmin heitä oli vain 3 300. Tutkimuksen mukaan Suomessa oli vain 5 000 sellaista miljonääriä, jotka eivät omistaneet Nokiaa. Nokia tuotti Suomeen 15 000 uutta miljonääriä ja jakoi optioita miljardikaupalla.

Osakesijoittajien määrä oli edellisen vuoden kesäkuussa noussut 14 prosenttiin väestöstä, kun vastaava, tosin vanhempi, luku Yhdysvalloista on reilut 10 prosenttia. Suomesta on tullut kapitalistisempi keinottelutalous kuin Yhdysvalloista.

Kuten aiemmin on todettu, pörssin arvo oli laman pohjalta (59 mrd.mk,

1992) parhaimmillaan 43-kertaistunut (2 555 mrd.mk huhtik. 2000) ja tosirikkaus oli niin keskittynyttä, että 25 000 rikkainta (0,5%) kansalaista omisti tuolloin 72 prosenttia kaikista pörssiosakkeista. Suomessa pörssiosakkeiden omistus oli keskittyneempää kuin Yhdysvalloissa. (s. 314).

Yhtiöt ovat jakaneet osinkoja jopa 80 prosenttia voitoistaan, kun investoinneille ei ole tarvetta. Ne eivät investoi, kun kansalla ei ole enää ostovoimaa.

Kantolan ja Kuuselan kirjassa ihmeteltiin, mistä rikkaat ammentavat tietonsa ja uskomuksensa.Yhdysvallat on hyvä esimerkki yhteiskunnasta, joka ei selvästikään voi tällä hetkellä kovinkaan hyvin – silti juuri amerikkalaisesta mallista monet huipputuloiset ammentavat ideoitaan”, Kuusela katsoo.

”Yllätyimme vauraiden vahvoista poliittisista mielipiteistä ja halusta ajaa niitä Suomen politiikassa, vaikka talous on muuttunut entistä globaalimmaksi. Huipputuloiset ovat aktiivisia lobbaajia ja toimivat etujärjestöissä. He pääsevät hyvin poliitikoiden puheille. Tätä vaikutustyötä poliittisiin päättäjiin olisi hyvä tehdä avoimemmaksi”, Kantola sanoo.

Kuusela toivoo poliitikkojen huomaavan, että tehdyt myönnytykset kaikkein vauraimmille eivät näytä johtavan tyytyväisyyteen. Joukossa oli sentään yksi johtaja, joka pitää verotuksen progressiota oikeutettuna.Tässä meidän yhteiskuntamallissa ymmärrän hyvin progressiivisen verotuksen, että kyllä mun pitää maksaa enemmän veroja kuin joku, joka on [töissä] tuossa [konttorin] aulassa tai jotain. Se on ihan selvä”, hän sanoo.

Perijöillä ja yrittäjillä on verokeplottelun mahdollisuudet muuntamalla tulot pääomatuloiksi.

Minäkin sain tutustua viime keväänä tällaiseen miljonäärien valioyksilöön. Kun olen kirjoitellut tälläkin palstalla paljon tekoälystä niin silmiini osui pääministeri Juha Sipilän perustama tekoälyn tulevaisuutta pohtiva toimikunta. Sen puheenjohtajana toimi Sipilän kaveri miljonääri Juha Hulkko. Sipilä toimi aiemmin Hulkon omistaman Elektrobitin toimitusjohtajana. Hulkko ja Sipilä tekivät miljoonansa kun Elektrobit myi liiketoimintansa saksalaisjätti Continentalille 600 miljoonalla eurolla.

Lähetin kirjoituksiani ja viimeisen kirjani hänelle ja hän kiinnostui sen verran, että kutsui minut kylään Helsingin kakkosasunnolleen. Vierailin hänen Bulevardin hulppeassa kattohuoneistossaan, jossa keskustelimme kiinnostavasti ja innostavasti kolmisen tuntia.

Hän osoittautui erittäin fiksuksi ja yhteiskunnallisesti ajattelevaksi herrasmieheksi joita harvoin Suomessa tapaa. Hän jopa kertoi Elekrobitissä olleesta voitonjakoperiaatteesta joka oli suorastaan demokraattinen. Puolet voitoista investoitiin yhtiön kasvuun ja tulevaisuuteen. 30 prosenttia jaettiin työntekijöille bonuksena ja vain 20 prosenttia jaettiin osakkeenomistajille. (Nykyään ei aina investoida edes tuotantovälineiden kuluman verran kertoo blogissaan valt.tri Pertti Honkanen).

Siinä olisi vähän mallia Suomen nykyisille miljonääreille. Kun poistuin Hulkon asunnosta, sanoin hänelle ovenraossa: ”Minä olen vähän pettynyt tapaamiseemme kun olimme melkein kaikista kysymyksistä lähes samaa mieltä” (Olin varautunut tiukkaan kädenvääntöön).

Vastauksessaan hän konkretisoi hyvin näkemyseromme: ”Me olemme molemmat realisteja. Minä olen optimistinen realisti ja sinä olet sitten se pessimistinen realisti”.

Rikkaat ovat piilottaneet verottajalta 40 miljardia vakuutuskuoriin (mm. Juha Sipilä).

Kuten edellä on käynyt ilmi, että rikkaat ovat sekä ahneita että arrogantteja (kopea, julkea, röyhkeä) ja heidän tietonsa yhteiskunnan tilasta on täysin olematonta. Sama tietämättömyys vaivaa myös kokoomuslaisia.

He eivät ole huomanneet, että Suomessa tämä palkkojen osuuden pienentyminen BKT:sta on tapahtunut jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.

Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.

Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.

17 miljardilla eurolla korjattaisiin melkoisesti kansalaisten hyvinvointipalveluja ja valtion kestävyysvajetta jos ay-liike ja poliitikot olisivat olleet ajan tasalla. Tästä valtavasta tulonsiirrosta ei kummassakaan kirjassa mainittu ollenkaan.

 Rikkaat ovat vieneet digitalisaation hedelmät BKT:sta osinkoina palkansaajien kustannuksella.

Kantolan ja Kuuselan kirjassa tuli julkeasti esille näiden kolmen tutkitun rikkaimman promille-ryhmän asenteiden farisealaisuus.

Perinnöillä rikastuneet painottivat yrittämisen ja yrittäjyyden tärkeyttä. Heidän rahoillaan ylläpidetään Perheyritysten liitto- nimistä lobbausjärjestöä. Nimi antaa harhaanjohtavan kuvan yrittäjyys-suvuista, sillä lähes kaikki rikkaat rahasuvut ovat myyneet yrityksensä ja ovat perustaneet rahoilla sijoitusyhtiöitä ja alkaneet pääomasijoittajiksi tai koroillaeläjiksi.

He eivät enää sijoita edes Suomeen vaan sinne (matalapalkkamaat) missä on paras pääoman tuotto. Eräskin oikeistolainen ”vapaan kilpailun kannattaja” totesi: ”Me kärsittiin paljon siitä aasialaisesta kilpailusta (…) jouduttiin sulkemaan tehtaita ja samalla rakentamaan tuotantoverkosto Aasiassa. (…) pitää vain aktiivisesti hakea kilpailukykyä.

Tehtaillaan rikastuneet vanhat perijäsuvut eivät kestä enää globaalia kilpailua. Siksi he ovat myyneet tuotantolaitoksensa ulkomaisille omistajille jotka ostavat markkinaosuuksia täältä ja tuotantoalat keskittyvät. Ennen pitkää ne siirtävät Suomesta tuotantonsa ja työpaikkansa matalamman palkkatason maihin.

Myyntivoitot ovat kovatuloisimmille tärkeämpi rahasampo kuin osingot

Omalla yrityksellä rikastuneet painottavat erityisesti työn tekemisen tärkeyttä ja kertovat tehneensä 16 tunnin työpäiviä. Kun he ovat myyneet yrityksensä, he viettävät ilman huonon omantunnon häivääkään sapattivuosia ja alkavat kokopäiväisiksi golffareiksi.

Yrityksillä rikastuneet halveksivat työttömiä työtä vieroksuviksi sosiaalipummeiksi kun nollatuntisopimukset ja pätkätyöt eivät kelpaa. Eräskin yrityksensä myynyt miljonääri ja entinen työnarkomaani nirsoili uusista työtehtävistä ennen eläkeikää: ”Mua kannustaa yhtä paljon se, että työ on hauskaa. Että jos joku erittäin epämiellyttävä työ toisi kymppitonnin kuukaudessa, en mä sitä tekisi”.

Isojen yritysten johtajina rikastuneet ovat hyvin edustettuina yrityselämän lobbausjärjestöissä (EK, EVA, ETLA, Keskuskauppakamari, Finanssialan keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Perheyritysten liitto, jne). Heitä jäyti liian suuri ja tehoton valtionhallinto ja tietenkin kohtuuton verotus sekä ilmastomuutos.

Eräskin yritysjohtaja totesi tuskastuneena: ”Jos minulta kysyttäisiin, niin kaikki viherpiipertäjät pitäisi viedä ladon taakse, antaa niskalaukaus suunnilleen, maanpetoksesta (…) tänne on päästetty tällainen loisijaporukka, joka tekee päätökset. Kaikki ministeriöt on miehitetty tällaisilla, jotka ei ymmärrä mistään mitään”.

Olen tästä rikkaiden ahneudesta kirjoittanut tällä blogilla jo aiemminkin otsikolla: Onko rikkaiden (ja EK:n) ahneudella mitään perälautaa?

Kansantulon hedelmät menevät pääasiassa ylimmälle prosentille ja erityisesti ylimmälle promillelle (ja puolet ulkomaille sijoittajille).

Vaikka Suomen nuoriso on nykyään parhaiten koulutettua koko historiansa aikana, nuorisolle ei tahdo enää löytyä työpaikkoja jolla eläisi ilman sosiaalitukia. Hälyttävän moni on kokonaan syrjäytynyt työelämästä vaikka vallassa olevat taloustieteilijät, kokoomuspoliitikot ja ay-liike ovat luvanneet uusia parempipalkkaisia työpaikkoja digitalisaatiossa menetettyjen tilalle.

Kansalaisten maailmanlaajuinen kahtiajakautuminen on niin pitkällä, että köyhille on innovoitu oma verkkokauppa. Verkkokauppa Wishin liikeidea perustuu käytännössä yhteen tietoon: neljälläkymmenellä prosentilla yhdysvaltalaisista kotitalouksista on pankkitilillään vähemmän kuin 400 dollaria.

Bisnesidea toimii myös Euroopassa, koska yhtiön mukaan täällä talouden luvut ovat lähes samanlaisia kuin Yhdysvalloissa. Yhtiön perustaja väitti Helsingissä vieraillessaan, että 30 prosentilla eurooppalaisista ei ole lainkaan säästöjä. Yhtiön liikeidean mukaisesti hekin ovat mahdollisia Wishin asiakkaita.

Palkkaköyhyys Suomessakin on tosiasia josta rikkaat eivät näköjään ole tietoisia.

Ostovoiman huvetessa rikkaat eivät enää investoi tuotantoon vaan pörssi- ja osakesijoituksiin, koska pääoman tuotto ylittää nykyään talouskasvun (Piketty).

Sama tietämättömyys on vaivannut myös vasemmiston kansanedustajia. En ole huomannut kenenkään heistä nostaneen ongelmaa julkisuudessa esille. Jotkut valistuneet elektronisten piikkilankojen takana asuvat rikkaatkin ovat huomanneet asian oman turvallisuutensa takia.

Joukko yhdysvaltalaisia miljardöörejä julkaisi hiljattain avoimen kirjeen jossa he toivovat varallisuusveron säätämistä kaikkein rikkaimmille. Kahdeksantoista superrikkaan allekirjoittama kirje kehottaa perimään ”kohtuullista” varallisuusveroa väestön rikkaimmalta 0,1 prosentilta.

Jopa suuryritysten johtajat Yhdysvalloissa ovat heränneet yhteiskuntavastuuseen. Yhdysvaltalaisten suuryritysten johtajat tekivät hiljattain tiukan kannanoton. Heidän mukaansa yrityksen tarkoitus ei ole vain palvella osakkeenomistajia, vaan yrityksen pitäisi hyödyttää muitakin tahoja.

Toimitusjohtajat julistivat sitoutuvansa viiden kohdan listaan, johon kuuluu muun muassa työntekijöiden palkkoihin ja koulutukseen investoiminen, ympäristön suojelu, eettinen toiminta ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.

”Vaikka edustamillamme yrityksillä on omanlaisensa toimintatavat, meillä on kuitenkin yhteisiä sitoumuksia eri sidosryhmille”, Business Roundtable -järjestö totesi lausunnossaan. ”Siksi sitoudumme tuottamaan arvoa heille kaikille, jotta yritystemme, yhteisöjemme ja maamme menestys on turvattu”, lausunnossa sanotaan.

Myös rikkaat USA:ssa ovat rohmunneet yhä suuremman osan BKT:sta ja puolet kansasta ovat tippumassa tai pudonnet yhteisestä veneestä.

Rikkaimmalla 0,1 prosentilla on lähes viidesosa Yhdysvaltain varallisuudesta. Yhdysvalloilla on ”moraalinen, eettinen ja taloudellinen velvollisuus verottaa meidän varallisuuttamme enemmän”, sanotaan Medium-nettisivuston julkaisemassa kirjeessä. Tällaisella verolla saataisiin kymmenen vuoden aikana kerättyä yhteiskunnalle 2 750 miljardin tulot.

Kun tuotanto on siirtynyt Kiinaan, myös rikkauden valtikka on siirtymässä sinne. Vauraita kiinalaisia on nyt ensi kertaa enemmän kuin vauraita yhdysvaltalaisia, kertoo uutistoimisto Reuters. Uutinen perustuu sveitsiläisen Credit Suisse -pankin tutkimukseen, jossa on arvioitu kotitalouksien varallisuutta. Maailman varallisuuden määrä karttui edellisestä vuodesta matalasuhdanteesta huolimatta 2,6 prosenttia peräti 360 000 miljardiin Yhdysvaltain dollariin.

Jopa oikeistolainen Talouslehti Financial Times vetosi äskettäin: Kapitalistinen järjestelmä on nollattava. Yritysten uudeksi ohjenuoraksi täytyy ottaa omistajien etua laajemmat joukot, jos markkinatalous haluaa säilyä hengissä, arvovaltainen talouslehti linjaa uudessa ohjelmalinjauksessaan.

Jos muutoksen tarvetta ei tajuta, sen kohtaaminen voi olla paljon kivuliaampaa, talouslehden päätoimittaja Lionel Barber varoittaa. Keltaliivit riehuu jo. Milloin Suomen rikkaat aktivoituvat edes alkeellisen oikeudenmukaisuuden palauttamiseksi?

Epäilen kuitenkin vahvasti, että heidän ymmärryksensä ei riitä erottamaan sanojen ”oikeudenmukaisuus” ja ”kateus” välistä eroa.

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 62. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).