(Esitelmä JHL:n tilaisuudessa 1.2. 2019, jossa kuulijoina ay-liikkeen johtoa ja aktiiveja, kutsuja: Lauri Vihervä).
Arvoisa ay-väki – Joka puolella maailmaa tavalliset kansalaiset ovat liikekannalla. Viime aikoina jättimäiset – jopa satoja tuhansia – tai jopa miljoonia ihmisiä keränneet mielenosoitukset ovat täyttäneet kadut useissa maissa eri puolilla maailmaa.
Muutkin kuin keltaliivit ovat liikekannalla.
Protestien leimahtamisen syyt vaihtelevat kiukkua herättäneistä hinnankorotuksista pelättyihin lakimuutoksiin, joilla heikennetään kansalaisten ja tavallisten palkansaajien etuja sekä eläkkeitä – tietysti ”kilpailukyvyn säilyttämiseksi”.
Taustalla kaikissa mielenosoituksissa on laajempaa tyytymättömyyttä omiin elinoloihin, työttömyyteen, epätasa-arvoon, tuloeroihin, korruptioon ja poliittisiin johtajiin. Lääkettä niihin ei tunnu löytyvän, sillä sekä poliitikoilla että taloustieteilijöillä tuntuu olevan pallo totaalisesti hukassa.
Poliitikotkin ovat kaikkialla ymmällään, kun Britannian brexitissä perinteisen oikeiston ja vapaakaupan puolesta elämöineet konservatiivit äänestivät brexitin eli rajojen sulkemisen puolesta ja työväen puolueen edustajat vapaakaupan puolesta protektionismia vastaan.
Amerikastakin kuuluu kummia. Kapitalistisessa Yhdysvalloissa kelkasta pudonneet ”ruostevyöhykkeen” työttömiksi jääneet tehdastyöläiset äänestivät oikeistolaisen republikaanien Donald Trumpin presidentiksi, joka lupaa tuoda työpaikat takaisin Kiinasta.
Yli 40 prosenttia amerikkalaisista on köyhiä tai pienituloisia ja suurin osa heistä on valkoisia. Siitäkin huolimatta, vaikka ”virallinen” työttömyys on alimmillaan 50 vuoteen ja vain 3,6 prosenttia (loka 2019). Luvuista puuttuvat tietenkin ne toistakymmentä miljoonaa pimeästi maassa asuvat maahanmuuttajat.
Yhdysvalloissa köyhien määrä on kaksinkertaistunut viidessäkymmenessä vuodessa. 43 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella kertoi juuri Ylessä esitetty dokumentti: ”Köyhänä Amerikassa”.
Suurin osa heistä käy töissä palkalla jolla ei enää elä. Kun rahat eivät riitä korkeisiin vuokriin, nämä työssä käyvät köyhät asuvat autossa, asuntovaunuissa tai teltoissa. Tätä on jo todellisuutta Eurooppakin eteläisissä maissa.
USA:n vaivalla synnytetyn ”Obamacare” -terveydenhoitojärjestelmän ulkopuolelle jäi 28 miljoonaa ihmistä. Kodittomia lapsia on 1,5 miljoonaa, se on kolminkertainen määrä verrattuna vuoden 1930 kuuluisaan lamaan.
Trump ja suomalaiset ekonomistit hehkuttavat USA:n alhaisista työttömyysluvuista ja ilakoivat uusista työpaikoista. Tarjolla on kuitenkin työtä muttei palkkaa. Yhdysvalloissa työpaikkojen laatu heikkenee, vaikka määrä kasvaa – aivan kuten Suomessakin.
Tätä ilmiötä on tutkittu Yhdysvalloissa, mutta ei Suomessa.
Yhdysvalloissa tätä yksityisen sektorin suorittavan portaan duuneista tehtävää laskelmaa kutsutaan ”Job Quality Indexiksi” (JQI). (JQI:n takana ovat muun muassa Cornellin ja Missourin yliopistot sekä The Global Institute for Sustainable Prosperity –ajatushautomo).
Huonot työpaikat lisääntyvät nopeammin kuin hyvät vaikka ekonomistit muuta uskottelevat.
Indeksi kertoo, että jokaista 81:tä ”hyvää työpaikkaa” kohti tarjotaan nyt sataa ”huonoa”. Suomalaiset ekonomistit taas ovat väittäneet, että menetettyjen työpaikkojen tilalle syntyy vastaava määrä uusia, mutta parempipalkkaisia.
Suhdeluku USA:ssa on sahannut ylös alas, mutta perussuunta on ollut alaspäin jo 30 vuotta. Vaikka finanssikriisin ajoista työttömyyslukemat ovatkin pienentyneet, laadullinen indeksi on alempana kuin ennen kriisiä. Laadullinen kriteeri kertoo työmarkkinoista ihan toista kuin määrällinen mittaus ja suomalaisten ekonomistien ja taloustoimittajien uskomukset.
Ennen oli Yhdysvalloissa kaksi oikeistopuoluetta. Nyt demokraatitkin haikailevat sinne ”sosialistista” pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja vaativat suuryritysten valtaa kuriin. ”Ilmainen terveydenhoito kaikille. Opintolainat anteeksi. Lasku miljonääreille”, vaativat demokraatit, kuten vasemmisto perinteisesti Euroopassa.
USA:n eriarvoisuus on herättänyt viimein edistyksellisimmät poliitikot.
Yhdysvalloissa rikkaitten rikastuminen ja kansalaisten kahtiajako on mennyt jo niin pitkälle, että ns. ”paskatyöpaikkojen” palkat ja työehdot ovat tulleet niin huonoiksi, että tilastollisesti ”työlliset” ihmiset eivät tule enää palkallaan toimeen.
Kansallisella tasolla amerikkalaisten kotitalouksien tulot olivat vuonna 2014 peräti 8 % pienemmät kuin vuonna 1999, pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tulojen supistuminen on vielä suurempaa.
Berkeleyn yliopiston tekemä (”Producing Poverty: The Public Cost of Low-Wage Production Jobs in Manufacturing”) -tutkimus kertoo tuotantopuolen palkkojen pudonneen siinä määrin, että tuotantopuolella työskentelevät joutuvat turvautumaan hallituksen tukiohjelmiin kuten ruokakuponkeihin selviytyäkseen.
Alan palkkataso on nyt lähellä pikaruoka-alalla työskentelevien palkkoja. Pikaruoka-alalla työskentelevät ovat suurin ruokakuponkien avunsaajaryhmä.
Kodittomuus ja huono-osaisuus on niin yleistä, että asunnottomat ulostavat keskellä kirkasta päivää välittämättä ympärillä häärivistä ihmisistä kun heillä ei ole varaa maksaa käymälässä käynnistään baareissa. Ihminen paljastaa takapuolensa ohi ajaville autoille ja ulostaa, kuin protestiksi. Hän yrittää vain olla siisti ja tekee tarpeensa sentään viemäriaukon päälle.
Vallassa olevat ekonomistit Suomessa ihmettelevät, kuinka talous voi porskuttaa Yhdysvalloissa Trumpin johdolla. He tuijottavat vain USA:n BKT:n kasvulukuja. Heille on yhdentekevää, mitenkä vauraus on jakautunut BKT:n sisällä. Samoin se, kuka teknologian tuottavuushyödyistä kerää potin.
Yhdysvalloissa puolet kansasta on pudonnut kakunjaosta.
Suomessa kaikki poliitikot ovat aivan ymmällään kun Perussuomalaisista on tullut aivan yllättäen ylivoimaisesti Suomen suurin puolue. Kaikki yrittävät lyödä sitä muukalaisvihamielisyydellä, rasismilla ja populismilla vaikka todellisuudessa persujen kannattajat taistelevat työpaikoistaan myös täällä.
Kyseessä on kuitenkin maailmanlaajuinen taistelu yhä hupenevista työpaikoista jota digitalisaatio ja internet-pohjainen itsepalvelu- ja alustatalous hävittää. Maahanmuuttajat on myös vakava kilpailija vähän koulutetuille suomalaisille yhä hupenevilla työmarkkinoilla. Se todentuu pimeänä työvoimana ja palkkaeroosiona matalapalkka-aloilla ja alustataloudessa.
Syrjintä ei johdu ihonväristä sillä peltikylässä asuva musta eteläafrikkalainen köyhä osoittaa mieltään ja tuntee ”rotuvihaa” vielä köyhemmästä Keski-Afrikasta tulleita 6-8 miljoonaa mustaa ”pimeää” maahanmuuttajaa kohtaan. Etelä-Afrikan ”virallinen” työttömyysaste on lähemmäs 30 prosenttia joista puuttuvat tietenkin nämä miljoonat ”pimeät” maahanmuuttajat.
Työpaikoista, joilla myös saa toimeentulonsa, on tullut katoavaa kansanperinnettä. Siksi poliitikotkin ovat tulleet jopa EU-maissa ay-liikkeen mandaatille.
Uusista työpaikoista taistellaan EU-maissa verissä päin. Unkarin pääministeri Orban ja Fidesz-puolue on määrännyt kansalaisilleen ns. ”Orjalain” säilyttääkseen ”kilpailukykynsä” Euroopan autoteollisuuden alihankkijamaana – aivan kuten Uudenkaupungin autotehdas.
Käytännössä laki tarkoittaa mahdollisuutta velvoittaa työntekijä takaisin kuusipäiväiseen työviikkoon. Ällistyttävintä laissa on, että ylityökorvaukset pitää maksaa työntekijälle vasta kolmen vuoden kuluttua. Kummallista, ettei Kokoomus ole keksinyt vielä vastaavaa ”innovaatiota” työllisyyden parantamiseksi.
Työntekijöiden aseman heikennyksiä on tehty poliitikkojen toimesta Suomessakin mm. Sipilän hallituksen ”Kiky”-sopimuksessa, jossa työntekijät joutuivat tekemään ilmaisia talkootunteja.
”Rotuvihan” takana ei ole rasismi vaan työttömyyden ja toimeentulon pelko vaikka valtamediat yrittävät todellista ongelmaa häivyttää.
Se, että poliitikoilta on pallo hukassa ei ole ihme, sillä vielä pahemmin se on hukassa taloustieteilijöiltä. Hehän ovat vuosikymmeniä luvanneet, että digitalisaation syrjäyttämien työpaikkojen tilalle syntyy vastaava määrä uusia ja paremmin palkattuja työpaikkoja.
He uskottelevat poliitikoille, että täystyöllisyys on yhä mahdollista vaikka kaikki hallitukset ovat epätoivoisesti luvanneet satoihin tuhansiin nousevia uusia työpaikkoja viimeisten 30 vuoden aikana – ja aina epäonnistuneet. Kummallista, että ”tutkivat” taloustoimittajat eivät ole nostaneet asiaa tikunnokkaan. Miksihän?
Sekä poliitikkojen ja taloustieteilijöiden ”uudet työpaikat” ovat todellisuudessa syntyneet pelkästään tilastollisen kikkailujen ja suoranaisten valheiden tuloksena.
Työn määrä eli tehdyt työtunnit eivät ole kasvaneet viimeisten 30 vuoden aikana. Sipilän hallituksen ja Kokoomuksen mainostamat työllisyysasteen nousu 72:een prosenttiin on tapahtunut vain epätyypillisten työpaikkojen lisääntymisen myötä. Suomessa siis työllisyysaste olisi ollut noin 56% vuonna 2017, jos työllisiksi olisi laskettu vain 35-tuntista tai pidempää työviikkoa tekevät.
Tilastokikkailun tuloksena Suomen 72 prosentin työllisyysaste olisi sama 60 prosenttia kuin Yhdysvalloissa, jos laskutapa olisi sama.
Työn määrä eli tehdyt työtunnit eivät ole kasvaneet 30 vuoden aikana. Tuottavuus saatu teknologialla.
Taloustieteilijät nauttivat käsittämätöntä arvostusta vaikka he eivät vuosikymmeniin ole kyenneet ennustamaan tulevaa taloudellista kehitystä. He eivät osaa kertoa, miksi Eurooppaan ei ole syntynyt hyperinflaatiota vaikka EKP on taikonut ”tyhjästä” bittirahaa tuhansia miljardeja elvytyksen nimissä veronmaksajien piikkiin.
Vastineeksi pankeilta EKP on saanut pankeilta velkapapereita jotka eivät enää mene kaupaksi arvopaperimarkkinoilla – hinnalla joista kukaan ekonomisti ei ole julkisuudessa kertonut mitään.
EKP:n elvytyksellä oli tarkoitus polkaista EU-maiden investoinnit käyntiin, mutta toisin kävi. Financial Times-lehden kolumnisti John Kay on tutkinut Britannian pankkisektorin investointihaluja. Hänen mukaansa vain kolme (3!) prosenttia rahoitus-sektorin luottovarannoista menee investoinneiksi reaalitalouteen.
Rahat menevät pääomasijoittajien ”velkavipuihin” niiden ostaessa reaalimaailman tuotantolaitoksia ja kiinteistöjä omistukseensa ja pankkien pääomien kohottamiseen.
Yritykset ei investoi jos ei ole ostovoimaa eli kulutuskysyntää.
Talousprofessorit eivät ole edes yksimielisiä siitä, pitäisikö taantumassa harjoittaa elvyttävää talouspolitiikkaa vai säästö- ja supistuslinjaa. Heidän asiantuntemuksensa alkaa muistuttaa vanhaa vitsiä: Milloin viisi taloustieteilijää ovat samaa mieltä? – no silloin kun niillä on eri ongelma!
Ekonomistit eivät myöskään osaa kertoa miksi korkotaso on laskenut miinuskoroksi ja kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin pankit kupsahtavat.
Talousprofessorit eivät myöskään osaa kertoa millä tai kenen rahoilla pankkien taseissa olevat arvottomat ”johdannaispaperit” alaskirjataan jotta luottamus pankkeihin ja pankkien välille palaisi. Niiden ”arvo” pankkien taseissa on ”vaatimattomat” kymmenen kertaa koko maailman BKT!
Ekonomistit ovat koko ajan huolissaan talouden tuottavuuden kasvun pysähtymisestä vaikka jo pitkään on nähty, että finanssi- ja pörssikeinottelu on ollut tuottavampaa kuin investoinnit teolliseen toimintaan.
Tuottavuuden lasku johtuu myös siitä, että tuotannon käyntiaste on alhaista kun finanssikriisin jälkeen kasvu on ollut jo 10 vuotta olematonta. Ostokykyiset asiakkaat ovat yhä harvinaisemmaksi käynyt luonnonvara.
Ekonomistit eivät osaa kertoa miksi tuottavuus on hidastunut vaikka teknologinen kehitys ei ole pysähtynyt.
Taloustieteilijät eivät osaa edes kertoa kuinka digitalisaation tuottavuushyödyt (osingot) pitäisi jakaa jotta markkinoilla säilyisi ostovoima ja kulutuskysyntä.
Ekonomistit eivät ole huolissaan rikkaitten rikastumisesta, vaikka talousprofessori Matti Tuomala uutuuskirjassaan ”Markkinat, valtio & eriarvoisuus” empiirisiin tilastoihin perustuen todisti, että uusliberalististen taloustieteilijöiden uskomukset ns. trikle down -efektistä ovat täyttä huuhaata.
Nyt kun valtavirtaekonomistien pallo on totaalisesti hukassa, heidän osaamisensa ja ammattitaitonsa aiheuttaa pelkkää myötähäpeää.
Keinottelu on ollut tuottoisampaa kuin investoinnit.
Suomessa keltaliivit eivät vielä toistaiseksi riehu, mutta pientä ay-liikkeen kärhämöintiä on täälläkin nyt syksyllä käyty. Kouriintuntuva ajankohtainen esimerkki hyväosaisten täysin eri todellisuuksista on se, että Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen tyytyi ”vain” 460 000 euron vuosipalkkaan lepytelläkseen työntekijöitä, joiden pienistä palkasta oltiin leikkaamassa jopa puolet.
Postin tavoittelemilla palkoilla hädin tuskin elää, ja siksi Suomella on edessään suuri ongelma. Nyky-Suomessakaan kaikki eivät tule enää työllään toimeen.
Postin tilanne osoittaa, että tulevalla vuosikymmenellä yhteiskunnan on joko hyväksyttävä työssä käyvien pienituloisuus tai maksaa yhä useammalle palkan päälle sosiaaliturvaa – tai sitten tehtävä paljon radikaalimpaa.
Posti halusi heikentää 8 000 jakelijan ja 2 000 muun työntekijän työehtoja kilpailijayritystensä työehtoja vastaaviksi. Posti vertaa omien työntekijöidensä ehtoja Medialiiton (joka on yritysten etujärjestö) ja Teollisuusliiton väliseen sopimukseen. Siinä sanomalehtien varhaisjakelijoiden tuntipalkat asettuvat yölisien kanssa hieman yli tai alle 10 euron.
Vuonna 2018 epätyypillisissä työpaikoissa ja työttömänä oli 1 233 000 henkeä.
Ajatuspaja Liberan entinen tutkimusjohtaja HeikkiPursiainen otti vuonna 2015 esimerkin haluamastaan palkkadumppauksesta postialalta.
Mainosjakeluyhtiöt perustivat työnantajien voimin työntekijäyhdistyksen, jotta saivat alalle yleissitovaa työehtosopimusta heikommat työehdot. Tämän hovioikeus totesi onneksi olevan lainvastaista.
PAU on käynyt viime vuosien aikana läpi satoja palkkalaskelmia, jotka ovat osoittaneet mainosjakajien palkkojen jäävän 2-3 euroon tunnilta. Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti on hyödyntänyt omissa bisneksissään näitä mainosjakelun orjatyöpalkkoja.
Samaan aikaan samoja mainoksia jaetaan jakeluverkossa, jossa yleissitovan työehtosopimuksen kautta tuleva keskimääräinen tuntipalkka on 12 euroa tunnilta.Kumpikohan vääristää kilpailua: Yleissitova työehtosopimus vai mainosjakelualan riistopalkat?
Palkkaeroosio lisää köyhyyttä ja syrjäytymisriskiä
Palkan pitää riittää elämiseen, on ammattiyhdistysliike toistellut vuosikymmenet. Kymmenen euron tuntipalkka ei välttämättä riitä, vaikka töitä tekisi kokopäiväisesti.
Reilun 1 600 euron kuukausipalkasta jää verojen ja sosiaaliturvamaksujen jälkeen käteen noin 1 400 euroa. Se riittää esimerkiksi yksinasuvalla helsinkiläisellä juuri ja juuri elämiseen, jos uskotaan Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimia kohtuullisen minimin viitebudjetteja.
Viitebudjetti sisältää esimerkiksi asumisen, ruoan, netti- ja puhelinlaskut ja vaatteet. Yksinhuoltajille summa taas ei viitebudjettien mukaan riitä, vaan jostain on tingittävä. Matalat palkat ovat ongelmallisia paitsi yksilöille myös koko yhteiskunnalle. Suomeenkin on tullut palkkaköyhyys.
Kasvava joukko suomalaisia ei elä enää palkallaan toteaa työssäkäyvien köyhyyttä tutkinut Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Mikko Jakonen.
Hänen mukaansa Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää. Tilastokeskuksen mukaan pienituloiseksi lasketaan henkilö, jonka nettotulot ovat noin 1200 euroa kuukaudessa.
Tutkijan mukaan Suomessa on vähintään 200 000 työntekijää, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Jakonen arvioi myös, että Suomessa on lisäksi 200 000-400 000 ihmistä, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen, jolloin yhteiskunnan on tultava osittain ”yritysten palkanmaksajaksi”.
Palkkaköyhyyden lisäksi työnantajat hyödyntävät ilmaistyötä.
Työttömien henkilöiden nettotulojen mediaani oli viime vuonna noin 1 100 euroa. Jos palkasta ei jää kuin hieman enemmän käteen, heikentää se työnteon kannusteita.
Työtön yksinasuva henkilö voi korkean vuokratason kaupungeissa saada työttömyystukea, asumistukea ja toimeentulotukea kaikkein matalapalkkaisimpien työntekijöiden nettopalkkaa vastaavan summan.
Lisäksi etenkin lapsiperheiden matalapalkkaiset vanhemmat joutuvat monesti hakemaan palkan oheen sosiaalietuuksia, mikä maksaa valtiolle. Työ tuskin on parasta sosiaaliturvaa, jos työnteosta huolimatta joutuu turvautumaan sosiaaliturvaan.
Työssäkäyvät eivät tule enää palkallaan toimeen.
Asumistukea saavien työssä käyvien määrä on kasvanut rivakasti. Sitä selittää esimerkiksi vuokratason kohoaminen ja osa-aikatyön yleistyminen. Ei ole syytä odottaa, että kehitys pysähtyisi ainakaan lopullisesti.
Posti ei ole ainoa yritys, jonka toimiala on teknologian kehittymisen vuoksi muutoksessa. Monet suuret työllistäjät, kuten pankit ja kaupat, korvaavat ihmistyötä koneilla. Eivätkä turvassa ole edes hyvin koulutetut. Tuleva tekoälyn kehitys tulee tekemään heidänkin keskuudessaan rumaa jälkeä.
Digitalisaation ja tekoälyn edetessä koulutetutkin ovat vaarassa.
Lisäksi suuri osa pienituloisimmista työllisistä on palkkatilastojen ulkopuolelle jääviä yksinyrittäjiä ja itsensä työllistäjiä, joiden määrä on nousussa. Alustatalouden yrittäjän ”ihanuudesta” saa havainnollisen kuvan katsomalla parhaillaan pyörivän elokuvan: ”Kiitos tilauksesta”.
Monet ”pakkoyrittäjät” jäävät niin pienille ansioille, että joutuvat hakemaan ansionjatketta sosiaaliluukulta. Tällaisia pakkoyrittäjiä ovat myös alustatalouden orjatyöpalkkoja maksavat ruuanjakeluyhtiöt Foodora, Wolt, lehdenjakoa tekevä Early Bird sekä siivousta, ravintolatyötä tekevät alustapalveluyhtiöt.
Euroopan sosiaalisen peruskirjan (ESP) artiklassa 4.1 kohtuulliseksi palkaksi määritellään 60 prosenttia maan nettokeskipalkasta. Tätä pienemmät palkat ovat alipalkkausta, jonka poistamisen prosessi on osa artiklan toimeenpanoa kaikissa artiklan ratifioineissa maissa. Valitettavasti Suomen hallitus ei ole ratifioinut kyseistä artiklaa.
Suomessa ei ole lakia vähimmäispalkasta. Mutta sitä vastaavassa roolissa ovat sopimusalakohtaiset palkkataulukot, joiden alin palkka on alan minimi. Sen alle ei saa maksaa. Tosiasia kuitenkin on, että yhä useammalla alalla myös alimmat taulukkopalkat ovat jääneet alle toimeentulominimin.
Kun kunnollinen markkinaehtoinen työ on Suomesta loppunut, poliitikot yrittävät taikoa sitä vaikka väkisin. Nykyinenkin hallitus yrittää luoda kenotekoisesti työpaikkoja palkkatuella vaikka markkinatalousjärjestelmässä palkanmaksajana yksityisellä puolella pitäisi olla työnantaja eikä yhteiskunta.
Eriarvoistuminen on pahinta USA:ssa ja Britanniassa.
Melkein kaikissa näissä maailmalla riehuvissa mellakoissa ja protesteissa on kyse työstä ja toimeentulosta. Kaikkialla työpaikat ovat vähentyneet ja niiden laatu (palkka ja työehdot) ovat huonontuneet. Kunnollisista kokoaikaisista työpaikoista on globaali taistelu kaikkien maiden kesken.
Ongelma on vain verhottu muiden nimikkeiden alle kuten maahanmuutto, naisten mukavuudenhalu synnytyksen suhteen, mielenterveysongelmat sekä kokoomusen uskottelemat ”työtä vieroksuvat sosiaalipummit” jne.
On kuin kollektiivisesti olisi päätetty poliitikkojen, taloustieteilijöiden ja jopa ay-väen kesken, että digitalisaatio ei missään nimessä ole ongelman takana. Sehän olisi kauheaa kehruujennyn aikaista kehitysvastaisuutta.
Kun pallo on hukassa poliitikoilta ja talousviisailta, on se tietenkin kadoksissa myös ay-väeltä vaikka ammattiliittojen pääkonttorit ovat täynnä ekonomisteja ja muita tutkimuspäälliköitä.
Kummallista, että ay-johtajat eivät ole julkisuudessa ihmetelleet ääneen, että vaikka finanssikriisin jälkeen tuotanto sakkasi Suomessa EU-maista pahiten, kuitenkin matalasuhdanteen aikana osingot eli tuottavuuden hedelmät kasvoivat historiansa korkeimpiin lukuihin.
Tästä talousprofessoritkin ovat aivan hiljaa ja vain vaikeroivat, että he eivät osaa selittää syytä tuottavuuden laskuun.
Digitalisaation tuottavuushyödyt (25 mrd) valuivat osinkoihin, eivät investointeihin.
Tästä herääkin kysymys: Kenen etuja ay-liike on ajanut? Periaatteessahan ay-likkeen tavoitteena on ajaa palkansaajien ja erityisesti pienipalkkaisten jäseniensä etuja. Ostovoima ja kulutuskysyntä pitäisi olla myös ay-väen sydäntä lähellä.
Kuinka ”verissäpäin” ay-johtajat ovat ajaneet työntekijöidensä etuja, vastaus löytyy työtilastoista. Suomessa digitalisaatio on alentanut palkkojen osuutta BKT:sta jo 90-luvulta alkaen.
He eivät ole varoittaneet julkisuudessa, että Suomessa tämä palkkojen osuuden pienentyminen BKT:sta on tapahtunut jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.
Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (eli palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.
Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.
17 miljardilla eurolla korjattaisiin melkoisesti kansalaisten hyvinvointipalveluja ja valtion kestävyysvajetta jos ay-liike ja poliitikot olisivat ajan tasalla.
Digitalisaatio pienentää palkkapottia ja ostovoimaa maailmanlaajuisesti.
Suomennettuna luvut tarkoittavat, että käytännössä ay-johtajat ovat ajaneet pääoman etuja koska palkkapotti on pienentynyt lähes samalla summalla kuin pääomatulot eli digitalisaation hyödyt ovat lisääntyneet.
Luulisi, että 200 000 euron vuosituloilla elävien ammattiyhdistyspomojen aikaansaannokset olisivat palkansaajien edunvalvojina vähän parempia. EK.n pitäisi oikeastaan maksaa heidän ökypalkkansa eikä duunarien.
Tulosvastuu ei näytä painavan ay-pomoja. He ovat oikeassa siinä, että tuottavuus on toki kaiken hyvinvoinnin lähde, mutta oleellista on, miten digitalisaation tuottavuushyödyt yhteiskunnassa jaetaan. Tämän yksinkertaisen asian ovat unohtaneet myös talousprofessorit ja taloustoimittajat. Hekään eivät osaa tehdä oikeita kysymyksiä päättäjille.
Digitalisaatio pienentää palkkojen osuutta ja ostovoimaa BKT:sta kaikkialla.
Tämä ikävä digitalisaatiosta johtuva kehitystrendi on todellisuutta myös muuallakin maailmassa. Se vaikuttaa ostovoimaan ja kulutuskysyntään maailmanlaajuisesti. Ei siis ihme, että investoinnit ovat jäissä.
Ostovoiman puute vaikuttaa ikävästi maailmantalouden kasvuun ja sen tulevaan kehitykseen. Kun katsotaan maailmantalouden pitkän aikavälin kymmenen vuoden keskiarvoa, talous on koko ajan trendinomaisessa laskusuunnassa. Nyt ollaan lähes nollakasvussa.
Markkinaehtoista työtä ei taatusti tule lisää nollakasvun olosuhteissa.
Sama ymmärtämättömyys on vaivannut myös kansanedustajia. Ehdotin Hesarin Vieraskynä-palstalla jo 1990-luvun lopussa otsikolla: ”Optiot kansanedustajille”, että heidän palkkansa puolitettaisiin.
Vasta sitten kun he ovat huolehtineet siitä, että palkansaajien tulot kasvaisivat samassa suhteessa kuin kansantulo, vasta sitten maksettaisiin palkan toinen puoli. Samaa voisi ehdottaa myös ay-johtajille.
Kansanedustajienkin palkat saavutusten mukaan.
Ay-liike on vain joustanut viime vuosikymmeninä loputtomiin. Onneksi sentään STTK:n uusi pääekonomisti Patrizio Lainàn on laskenut, että yrityksiä on tuettu 2010-luvulla 22 miljardilla eurolla.
Lukuun sisältyy yhteisöveron alennus, joka heikentää julkista taloutta 1,2 miljardia euroa vuodessa, sekä kelamaksun poisto, josta yksityiset työnantajat hyötyvät 0,7 miljardia euroa vuodessa.
Tämän lisäksi kiky-sopimuksen myötä sosiaalivakuutusmaksujen alennus hyödyttää yrityksiä tänä vuonna 1,7 miljardia euroa samoin kuin 24 tunnin vuosityöajan lisäys, joka on tuonut yrityksille hyötyä noin miljardi euroa vuodessa. Reiluihin palkankorotuksiin on siis varaa kevään palkkaneuvotteluissa.
Vaikka voitot ja osingot ovat kasvaneet rajusti ja verotus ollut olematonta, ei investointeihin ole liiennyt rahaa.
Pohjoismaista löytyy onneksi edes yksi ajan tasalla oleva ay-pomo, joka uskaltaa sanoa julkisuudessa jotain asiaakin. Norjalainen tutkija ja ay-vaikuttaja Asbjörn Wahl on todennut: ”Meneillään on hyvinvointivaltion joukkomurha. Hyvinvointivaltiota revitään vähitellen kappaleiksi”.
Asbjörn Wahl johtaa Norjassa kampanjaa hyvinvointivaltion puolustamiseksi. Hän on tutkinut aihetta paljon ja kirjoittanut siitä kirjan. Nykytilannetta hän ei parhaalla tahdollakaan kykene näkemään kovin valoisana:
Hyvinvointivaltio ei ole pelkästään kaatumassa, vaan se on jo kaatunut niissä Euroopan maissa, joihin finanssikriisi on kovimmin iskenyt. Pahin tilanne on tietysti Kreikassa, mutta valtavia leikkauksia on tehty myös Irlannissa, Portugalissa ja Italiassa, ja vyönkiristyspolitiikkaa harjoitetaan kaikkialla.
Wahl sanoo, että vyönkiristyspolitiikka on tehokasta varallisuuden uudelleen jakamista. – Meneillään on julkisen sektorin alasajo, massiivisia hyökkäyksiä eläkkeitä ja sosiaaliturvaa vastaan ja kriisimaissa troikan (joita edustaa EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) painostamana julkisen omaisuuden pakkoyksityistäminen.
Ongelma on se, että valtion omaisuus ja hyvinvointipalvelut kasvavassa määrin yksityistetään ja alistetaan markkinoille. Niiden käytöstä täytyy maksaa enemmän. Varakkaat voivat käyttää parempia yksityisiä palveluja, ja muiden on käytettävä heikkolaatuisempia julkisia palveluja.
Finanssikriisi antoi Wahlin mukaan työnantajille mahdollisuuden käydä offensiiviin. Samoihin aikoihin uusliberalistit kehittivät ideologian, jota tarvittiin hyökkäyksen jatkamiseen. Margaret Thatcher, Ronald Reagan ja muut alkoivat purkaa talouden sääntelyä ja päästä eroon pääomien kontrolloimisesta.
Suomessa keskittyminen on vieläkin nopeampaa.
Kunnolliset työsuhteet ovat häviämässä maailmanlaajuisestikin. Vain neljännes maailman työvoimasta on pysyvässä ja kokoaikaisessa palkkatyösuhteessa kertoo poliittisen historian tutkijatohtori Sami Outinen.
Ja jatkaa – ”Suurta osaa vajaatyöllisistä ei voida näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kannustaa palkkatyöhön minkäänlaisella aktivointipolitiikalla. Tämä pätee niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa”.
Eriarvoistuminen on seurausta siitä, että rikkaat saavat teknologian tuottavuushyödyt aliverotettuna osinkotuloina. Se hävittää markkinoilta ostovoiman joka on kaiken talouden kasvun ja sitä kautta (edes teoreettisten) uusien työpaikkojen ensisijainen edellytys.
EK:ssa kyllä tiedetään, miksi työnantajat eivät investoi vaan jakavat ylisuuria osinkoja. AY-pomot peräänkuuluttavat investointeja, vaikka eivät huolehdi työntekijöiden ostovoimasta. Ostovoima on ollut jo pitkään velkaantumisen varassa.
Ostovoima on ollut pitkään vain velkaantumisen varassa (=etukäteen kulutettua ostovoimaa)
Ostovoima ei kasva kaikenlaisten silppu-, osa- ja määräaikaisten-, vuokra-, projekti-, freelancer-, alustatyön-, pakkoyrittäjyyksien ja nollatuntisopimusten maailmassa. Niiden yleistymisen estämiseksi ay-liike ei ole aikaansaanut juuri mitään.
Julkisia toimintoja on leikattu, yksityistetty ja kilpailutettu. Työpaikoilla tahti on kiristynyt ja kontrolli lisääntynyt samalla, kun yhä useammat syrjäytyvät työelämästä ja yhteiskunnasta kokonaan.
Yllätyksenä tulee se, että myös Ruotsissa eriarvoistumiskehitys on ollut voimakasta. Samoin kuin Suomessa, myös Ruotsissa vuosina 1977-1995 palkkojen osuus kansantulosta pieneni 17 prosenttiyksikköä, kun samaan aikaan thatcherilaisessa Isossa-Britanniassa se putosi vain 9 prosenttiyksikköä.
Siitä on kertonut sosiologian professori Göran Therborn uudessa kirjassaan: ”Kadotettu kansankoti – kuinka pääoma kaappasi Ruotsin”. Hän toteaa, että juuri Ruotsissa eriarvoistumiskehitys on ollut erityisen voimakasta ja Kansankoti muuttui pääoman paratiisiksi.
Silloin kun vielä lakkoiltiin niin myös palkansaajien ansiot kohentuivat.
Globalisaatio on ollut tuhoisaa ammattiyhdistysliikkeelle. Järjestäytymisaste on alhainen maailmanlaajuisesti ja ay-toiminnan pitäisi olla ehdottomasti myös globaalia. Työväenliikkeen heikkous murentaa keskiluokkaa on todennut Suomen lähes ainoa tulevaisuudennäkijä professori Juha Siltala.
Miksi keskiluokka sitten horjuu? – Siksi että työn asema on heikentynyt neuvotteluissa. Kansainvälisessä arvoketjussa tarvitaan yhä vähemmän väkeä. Työllä on maailmanlaajuinen ylitarjonta.
Robotisaatio sekä kohta tekoäly karsii ylempiäkin toimihenkilöitä ja syö etenkin alemman keskiluokan toimistoväkeä sekä tuotantoprosessien lähiesimiesporrasta, Siltala vastaa.
Siltalan mukaan lakko-oikeus on globalisoitumisen vuoksi siirtynyt työvoimalta pääomalle: työllä ei ole enää neuvotteluvoimaa, jos pääomat voidaan siirtää muualle ja palkkoja kilpailuttaa.
Pääoma ei ole investoinut tuotantoon vaan kasvattanut pörssikuplaa.
Teollisuusmaiden eriarvoisuuden lisääntymisestä puolet johtuu Maailmanpankin ekonomistien mukaan järjestäytymisasteen laskusta ja huonommasta tinkimisvarasta työmarkkinaneuvotteluissa.
Monet keskiluokkaiset ammatit ovat lähentyneet entisaikojen proletaarisia työehtoja. – Uusi koulutettu prekariaatti itsenäisinä freelancereina joutuu ottamaan mitä saa ja on vailla neuvotteluvoimaa, Siltala vertaa.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (kok) markkinoi innolla paikallista sopimista työpaikoilla ja totesi, ”että asiat on ymmärretty päin mäntyä”.
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas tyrmäsi ehdotuksen sarkastisesti: ”Työntekijöiden todellinen onni onkin mahdollisuus todeta työnantajan kanssa työehtosopimuksesta, että aprillia” eli sopia työehtosopimuksen vähimmäisehtoja heikommin”, Suokas kirjoitti.
Romakkaniemi yritti murtaa ay-liikkeen ajamaa yleissitovuutta ja esitti, että yleissitovia työehtosopimuksia noudatettaisiin jatkossa, ellei yrityksessä tai työpaikalla ole sovittu paikallisesti toisin. Työpaikoilla voitaisiin sopia esimerkiksi palkoista, tauoista ja lomista.
Halpatyöhön halukkaita maailmalta kyllä löytyy. Esitys luonnollisesti tyrmättiin ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi sen mahdollistavan kahden euron tuntipalkat.
Suokas totesi, että suomalaiset eivät voi kahdella eurolla tehdä töitä, ainakaan vielä pitkään aikaan. ”Halukkaista halpatyön tekijöistä ei silti tulisi pulaa. Sadat miljoonat työntekijät maailmalla painavat töitä niska limassa alle kahden euron tunti.
Suokas viittaa omiin havaintoihinsa. ”Aasialaiset reppumiehet rakentavat euron tuntipalkalla stadioneita Qatarin (…) ja jalkapallon MM-kisoihin. ”Kymmenen tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, ilman ainoatakaan lomapäivää kahteen vuoteen”.
Hän jatkaa, että ”Sotšin olympiastadionin remontoijien tuntipalkka oli sen hetkisellä ruplan kurssilla 1,14 euroa. Luvattu tulospalkkio kusetettiin eikä sitä ollut aikomustakaan maksaa.
Pietarissa suomalainen pääurakoitsija rakensi korkeatasoisia kerrostaloasuntoja. Aliurakoitsijan kaikki kulut sisältävä laskutushinta ammattimiehestä oli 3,50 euroa tunnilta. Näille hinnoille eivät pärjää suomalaiset työntekijät eivätkä yrittäjät”.
Nyt porvarileiri kokoomus etunenässä haluaa avata Suomen työmarkkinat kehitysmaiden työntekijöille. Suokas muistuttaa, että viime vuonna kahden suuren suomalaisen rakennuskonsernin työmailla kävi töissä 15 000 ulkomailta lähetettyä työntekijää.
Saksassa on jo 7,5 miljoona Minijob-työläistä jotka tekevät töitä 450 euron kuukausipalkalla. Maahanmuutajia on työllistetty Saksassa jopa yhden euron tuntipalkalla. Se on työnantajien tapa tehdä sosiaaliturvasta vastikkeellista ja uudenlaista veronmaksajien kustantamaa halpaa ”orjatyötä”. Tutkimusten mukaan sieltä on madotonta enää pyristellä pois normaalipalkoille, kun minitöihin on joutunut.
Saksassa toimiva suomalainen taloustieteilijä Panu Poutvaara on esittänyt maahanmuuttoon ”nerokkaan” innovaation. Hänen mukaansa Euroopan maiden pitää ottaa käyttöön tilapäiset maksulliset työluvat. Myös työnantaja voisi ostaa työlupia tarvitsemalleen työvoimalle jos tulijalla ei itsellä ole varaa maksaa sitä. Todellinen joululahja EK:n työnantajille palkkaeroosion vauhdittamiseksi.
Parempipalkkaisetkin työntekijät ovat alkaneet pelätä työpaikkojensa puolesta liittymällä ”Loimaan kassaan”.
Ay-liike on valitettavasti puristuksissa monelta taholta. Digitalisaatio vie työpaikkoja. Alihankinta ja orjatyö matalapalkkamaissa vie työpaikkoja. Maahanmuutto vie vähän kouluteltuilta kantaväestöltä palkkadumppauksella työpaikat.
Koska maahanmuuttajilla on vaikea saada Suomessa töitä, heistä tulee usein pakkoyrittäjiä. Joissakin heidän ravintoloissaan teetetään jopa 16-tuntisia työpäiviä maanmiehilleen eikä korvaus työstä ole lähelläkään virallisia työehtoja.
Jotta esimerkiksi Nepalista pääsee töihin Suomeen, on yleensä ravintolan omistajalle maksettava rahasumma, joka voi nousta yli 10 000 euroon. Moni ei pysty maksamaan, vaan päätyy kuittaamaan osan summasta pimeällä pakkotyöllä. Myös suomalaiset ravintola-alan firmat hyödyntävät halpoja maahanmuuttajia.
Koulutetut intialaiset ja kiinalaiset koulutetut erityisosaajat vievät suomalaiselta insinööriltä jo nyt työpaikkoja – ja jatkossa vielä enemmän, koska niissäkin maissa on jo nyt ylikoulutusta ja huomattavasti matalammat palkat.
Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan suunnittelutöissä oli tuhat ihmistä useista eri maista. Laitetoimituksissa ja rakennustöissä on kaikkiaan mukana 1350 alihankintayritystä 27 maasta.
Muutama vuosi sitten paljastui, että jopa Nokia oli palkannut 100 erityisasiantuntijaa Intiasta 750 euron kuukausipalkalla alkuperämaan palkkatason mukaan. Insinööriliiton mukaan suomalaisen insinöörin vastaava palkka liikkuu 4 000 euron tuntumassa.
Kaiken kukkuraksi jostakin täytyy löytyä ne rahat jotka tarvitaan ”tarpeettomille” kansalaisille tulevaan (ja jopa Björn Wahlroosin vaatimaan) kansalaispalkkaan. Rahat löytyvät vain suurituloisilta, yritysten veronkierrosta ja jättiyrityksiltä. Siitä Nalle ei puhunut mitään Ylen haastattelussa.
Työhalut eivät kadonneet korkean verotuksen aikana vv. 1950-1970
Ilmastomuutos on tulevaisuudessa myös ay-liikkeelle paha ongelma sillä kaikenlainen kulutus ja tavaratuotanto on ikävä asia maapallon elokehälle. Kuitenkin kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta vaativat uusia työpaikkoja ja niiden saanti edellyttää eksponentiaalista talouden kasvua yhä enemmän automatisoituvassa yhteiskunnassa.
Se on täydellisessä ristiriidassa täystyöllisyyttä haikailevien poliitikkojen päiväunissa. Saattaa se hieman haalistaa nykyistä äkkiä pulpahtanutta ilmastoinnostusta – sen tärkeyttä mitenkään aliarvioimatta. Olen lämmin ilmaston tuhoamisen vastustaja.
Kirjoitin siitä kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” toistasataa sivua. Otin sen kolmen tärkeimmän asiakokonaisuuden joukkoon, joihin poliitikkojen tulisi keskittyä. Silloin ei ollut vielä tietoa nykyisestä ilmastohypetyksestä.
Suurimmat viherintoilijat saattavat kuitenkin joutua talouskasvun hiipuessa työttömyyskortistoon ja samaan aikaan yhteiskunnan hyvinvointipalvelut joutuvat veroeroosion takia jatkuvalle supistuslistalle. Siinä voin into vähän haalistua.
Hyvinvointipalvelut ovat suurimpia naisvaltaisia aloja joiden keskuudesta löytyvät innokkaimmat koulutetut naispuoliset ympäristöaktiivit. Ilmastomuutoksen työllisyysvaikutuksista on vähemmän julkisuudessa puhuttu. Kierrätystalous ei tule pelastamaan jatkossa massatyöttömyydeltä.
Näin tulee varmasti käymään jollei ilmastomuutoksessa lihansyönti- ja muovikassien säästämisen ja reilun kaupan cappuccinon sijasta aleta puhua ja puututa todella tärkeisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Kuluttajien ilmastonäpertelyillä korkeintaan saadaan painetta poliittisiin päättäjiin jotta ne tekisivät uusia radikaaleja lakeja ja verosäädöksiä yritys- ja tuotantotoimintaan.
Sekä globalisaatiossa – eli pääomien ja työn vapaassa liikkuvuudessa, digitalisaatiossa että ilmastomuutoksessa työtä tulee häviämään kehittyneissä maissa entisestään ja menetettyjen työpaikkojen tilalle tulee toki uusiakin työpaikkoja, mutta vain murto-osa aiemmasta.
Yhteiskunnan pahoinvoinnin juurisyy on työn puutteesta johtuva pelko, toivottomuus ja näköalattomuus joka on johtanut maailmalla räikeään eriarvoisuuteen ja sitä kautta mellakointeihin ja ns. ”populismiin”.
Köyhyyden vastainen järjestö Oxfam julkaisi pari vuotta sitten raportin: ”Hävytöntä – 8 miestä omistaa puolet ihmiskunnasta”. Järjestön toinen raportti kertoo, että ”tuloerot ja köyhyys kasvavat Euroopassa”. Sama kehitys on ollut myös Suomessa, jonka todistaa uutuuskirjassaan talousprofessori Matti Tuomala.
Eriarvoisuutta ei voi muuttaa ilman radikaalia veromuutosta, mikä ei ole helppo tehtävä edes poliitikoille sillä ne pitää tehdä maailmanlaajuisesti.
Eriarvoisuus on seurausta poliitikkojen valinnasta.
Tuomala on referoinut omien näkemystensä tueksi talousnobelisti James Meaden (1964) näkemyksiä digitalisaatiosta. Yksi viime vuosisadan merkittävimmistä taloustieteilijöistä ennakoi, että teollinen automaatio voisi vaikuttaa eriarvoistumiskehitykseen hyvin dramaattisella tavalla.
Meaden mukaan tuotannon automaatio vähentää teollisuudessa väistämättä työvoiman kysyntää, kasvattaa pääomatuottoa ja leikkaa palkkoja. Hänen ennakoimassaan maailmassa olisi joukko erittäin varakkaita henkilöitä ja pitkälle automatisoidussa tuotannossa tarvittaisiin vain pieni joukko työläisiä.
Hän ehdotti myös tuotantovälineiden omistuksen uudelleenjärjestelyä. Sillä hän tarkoitti julkisen omistuksen lisäämistä ja yksityisen omistuksen tasaisempaa jakautumista eli pienempiä varallisuuseroja ihmisten välillä.
Toisin sanottuna hän ehdotti omistuksen demokratisointia ellei peräti kansallistamista, joka tekisi kaikki yhteiskunnan ryhmät osallisiksi automaation synnyttämistä tuotoista.
Vuonna 2015 Herlinin veroparatiisissa olevasta holdingyhtiöstä maksettu 160 miljoonan euron osinkotulosta veroprosentti oli ”peräti” 4,7%
Jo 30 vuotta sitten yritin aktivoida ay-liikettä ensimmäisessä kirjassani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989) sitaatti: ”Mielestäni pitäisi aloittaa keskustelu siitä, mikä on tällaisen miehittämättömän tuotannon ja robottien yhteiskunnallinen merkitys. Yhteiskunnan olisi korkea aika ruveta soveltamaan yrityksiinkin päin ns. katetuottoajattelua. Yrityksen kaikki verot, mukaan lukien työntekijöiden tuloverot ja sosiaalimaksut, olisi laskettava yhteen, ja niitä peilattava yrityksen liikevaihtoon ja jalostusarvoon.
Kun siis yrityksen tuotanto ja jalostusarvo nousee, niin sen tulisi samassa suhteessa hyödyttää valtiota ja siinä eläviä ihmisiä, riippumatta siitä, tekevätkö työn tietokoneet, robotit vai ihmiset” (s. 121).
Myös jalostusarvon verottamista ehdotin jo 30 vuotta sitten: ”Teoriassa tämän ongelman ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Verotuksen muuttaminen ihmistyön verottamisesta tuotannon jalostusarvon verottamiseksi. Verotettaisiin sitä arvonnousua, mikä syntyy kun tuote jalostetaan raaka-aineista lopputuotteeksi. – Riippumatta siitä tekeekö työn ihminen tai kone. Ja poliitikot jakaisivat osan tuotosta myös putoajille” (s. 279).
Tuolloin olin myös taloustieteilijä Thomas Pikettyn kohukirjan ”Pääoma 2000-luvulla” (2016) verosuositusten linjoilla:
Siis jo 30 vuotta sitten kirjoitin: ”Tämäkään verotuksen painopisteen muuttaminen (jalostusarvon verotus) tuskin riittäisi. Jossain vaiheessa tulee eteen kysymys puhtaan pääoman ja tuotantovälineen verottamisesta – tai kuten vihreät ovat jo ehdottaneet – energia ja saasteverojen käyttöönottoa. Mikä, tai mitkä uudet verotusmuodot tullevatkin käyttöön, jo nyt olisi korkea aika siirtyä asteittain pois kehruujennyjen aikaisesta pelkästä ihmistyön verottamisesta” (s. 280).
Sinn oli jo paljon ennen Pikettyä pääoman verottamisen linjoilla
Hieman myöhemmin markkinoin saksalaisen taloustieteilijä Hans Werner Sinnin ehdottamaa ns. ”kassavirtaverotusta” joka myös keskittyi jalostusarvon verottamiseen. Siinä verotettaisiin firmaan sisään tulevan ja ulosmenevän rahavirran erotusta (mukaan lukien palkat) eli jalostusarvon nousua riippumatta siitä tekeekö työn ihminen vai kone. Sillä saataisiin digitalisaation hyödyt yhteiskunnan jakoon eikä se olisi pelkkää laillistettua veronkiertoa kuten nyt.
Jopa OECD, G20-maat ja EU ovat viimein heränneet digi-jättien veronkiertoon ja aikoo laittaa Googlen, Facebookin, Amazonin, Microsoftin, Alibaban, Tancentin jne. maksamaan veroja niissäkin maissa joissa ne liiketoimintaa harjoittavat ja missä niiden voitot syntyvät.
Valta on jo kadonnut poliitikoilta ja ay-liikkeeltä digitaalisten jättiyhtiöiden omistajille ja pankkimaailman harmaille eminensseille. Suomen ammattiyhdistysliikkeen johto ei ole näitä asioita ymmärtänyt nostaa tikun nokkaan. Miksi?
Kaikesta huolimatta olen ay-liikkeen lämmin kannattaja. Kukaan muukaan ei nykyisessä vallassa olevassa kapitalismissa aja enää työläisten ja vähäväkisten ihmisten asiaa. Ei ainakaan Kokoomus ja Keskustapuolue joiden listaamattomien yritysten osinkojen verovapaus on suorastaan irvokasta.
Toivotan ay-liikkeelle vilkasta lakkokevättä ja laittakaa banderollit heilumaan! – Kiitoksia tarkkaavaisuudesta.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 64. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).