Suomea ja koko maailmaa on vaivannut jo 30 vuotta vakava yhteiskunnallinen ongelma. Työttömyys ja sitä kautta osattomuus on lähes kaikkien kasvavien yhteiskunnallisten ongelmien juurisyy.
Sieltä juontavat lasten ja nuorten huume- ja mielenterveysongelmat, naisten synnytysten väheneminen, työikäisten joutuminen ennenaikaiselle eläkkeelle kasvavien mielenterveysongelmien takia, nuorten asunnottomuus ja parisuhteiden väheneminen kun elämiseen tarvittavaa palkka- ja työsuhdetta ei tahdo enää millään löytyä.
Epätyypillisissä työpaikoissa 1 233 000 henkeä vuonna 2018
Tarjolla on vain nollatuntisopimuksia, vuokra-, projekti- osa-aikaista silppu- ja matalapalkkaista ns. ”paskatyötä” sekä alustatalouden ”yrittäjyyttä”. Jos kunnon perinteinen kokoaikainen ja keskipalkkainen työpaikka sattuu olemaan tarjolla, sinne on heti 100-200 hakijaa edellyttäen, että se ei sijaitse napapiirin pohjoispuolella tai Kajaanissa.
Kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien ratkojiksi ja poliitikkojen avuksi veronmaksajat pitävät yllä kallista yliopisto-järjestelmää. Siellä on tuhansittain korkeasti koulutettuja eriasteisia tutkijoita ja dosentteja. Varsinaisia professoreita on noin 2 500, joista työelämän professoreita noin 150. Yksi professori maksaa Sixten Korkmanin mukaan noin 3-4 miljoonaa euroa kaikkine kustannuksineen.
Luulisi, että varsinkin nämä 150 työelämän tutkijaa paneutuisivat tosissaan työelämän ongelmien ratkomiseen. Katsoin heidän viimeistä ammattialan lehteään selvittääkseni mistä he kirjoittavat ja mitä he oikein tutkivat.
Työpaikat alkoivat murenemaan jo 80-luvulla
Ihmeekseni työelämän tutkijat nyhräävät aivan joutavissa kapeissa sektoritutkimuksissa. Esimerkiksi tuoreessa Työelämän tutkimus –lehdessä (1/2020) tutkittiin seuraavia ”tärkeitä” aiheita kuten:
”Työn sosiaaliset funktiot työyhteisössä”, ”Vuorovaikutteiset työyhteisötaidot asiantuntijatyössä”, ”YAMK-tutkinnon suorittaneiden urakokemukset ja tyytyväisyys uralla etenemiseen – palkka määrittää tyytyväisyyttä uraan”, ”Työprosessien ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys tiedon jakamisen mahdollisuusrakenteissa”, ”Tuhoava johtaminen vastavuoroisena johtamisprosessina”, ”Innostusta työhön ja johtamiseen” jne. ja muuta ”tärkeää”.
Kuulostaa hienoilta aiheilta mutta tuntuu, että ei niistä ole mitään apua jo 30 vuotta vallinneeseen työttömyysongelmaan. Tuntuu, että alan tutkijat ilmeisesti vain ”fiksuttelevat” toinen toisilleen.
Oli lehdessä sentään yksi Tuomo Alasoinin kirjoittama ajankohtainenkin aihe: ”Tekoäly ja työn muutos sosiologisen työelämätutkimuksen uutena kohteena”. Katsauksessa mentiin asiallisesti läpi digitalisaation ja koneoppimisen kehitys ja historia läpi.
Mutta tekoälyn ja digitalisaation yhteiskunnallisista, verotuksellisista ja työllisyysvaikutuksista katsauksessa ei kirjoitettu juuri mitään. Niistä olisi ollut edes jotain apua poliittisille päättäjille.
Niiden vaikutuksia Alasoini vähätteli turhana digihypenä ja työllisyysvaikutuksia hän piti ristiriitaisina. Alasoini mainitsi esimerkiksi Martin Fordin kirjan: ”Robottien kukoistus” ja väitti, ettei siinä ole kokemusperäistä dataa.
Olen lukenut sen ja siinä nimenomaan on kymmenkunta graafia, jotka kertovat yksiselitteisesti empiirisestä kehityksestä Yhdysvaltojen työelämässä. Kirjassa on kokemusperäistä dataa työttömyydestä, syrjäytymisestä, eriarvoisuudesta ja koulutuksen vaikutuksesta työelämässä, tuottavuudesta, voitoista, palkoista, työvoiman osallistumisasteesta ja sen osuudesta BKT:sta, uusista työpaikoista jne.
Uusia työpaikkoja ei enää synny vaikka suomalaiset ekonomistit niin uskottelevat.
Eli juuri niistä tärkeimmistä työelämään vaikuttavista indikaatioista joista suomalaiset työelämän tutkijat ovat kollektiivisesti vaiti. Ilmeisesti osaaminen ja ammattitaito ei niihin riitä.
Olen tällä blogilla jo aiemmin kritisoinut työelämän tutkijoita siitä, että he eivät paneudu työelämän todelliseen ongelmaan eli työttömyyteen ja sen juurisyihin. Kirjoitin siitä otsikolla: Miksi työelämän tutkijat eivät tutki työttömyyttä?
Työttömyyden syistä ovat kirjoittaneet ainoastaan alan ulkopuoliset professorit kuten Juha Siltala, Sami Vähämaa, Tapani Raiko ja Markku Kuisma. Työelämän professorit loistavat poissaolollaan, eikä heitä arvosteta edes valtamedioissa. Kun siellä haastatellaan työttömyydestä jotain asiantuntijaa, siellä totuuksia laukovat vain taloustieteilijät ja pankkien ekonomistit.
Yhteiskunnan maksamilla miljoonilla kustannetaan vain hyödyttömiä kapeita sektoritutkimuksia, joista malliesimerkki on parin vuoden takaa. Silloin julkaistiin professori Pasi Pyöriän toimittama ja kokoama työelämää käsittelevä kirja: ”Työelämän myytit ja todellisuus”. Kirjan olivat kirjoittaneet akateemisten eturivin tutkijat kuten mm. Jouko Nätti, Pasi Pyöriä, Antti Saloniemi, Pekka Virtanen, Satu Ojala, Armi Mustosmäki jne.).
Siinä saatiin myönteinen kuva suomalaisesta työelämästä kun tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin puoli miljoonaa työtöntä tai työvoiman ulkopuolella olevaa työikäistä kansalaista. Kritisoin sitäkin tällä blogilla otsikolla: Sektoritutkimus vääristää totuutta. Tulos oli täysin päinvastainen kuin Juha Siltalan ansiokkaassa kirjassa: : ”Keskiluokan nousu, lasku ja pelot”.
Siltalan analyysin vahvuus on juuri se, että hän tarkastelee työelämän kehitystä huomattavasti laajemmasta perspektiivistä ja on kattava synteesi työelämässä tapahtuvista muutoksista. Sen hän aloitti jo edellisessä kirjassaan ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia”. Kummallista, että tällaisia ei tule ulos työelämän erikoisosaajien joukosta.
Yhdysvalloissa ollaan työelämän tutkimuksissa valovuosia edellä. Yhdysvalloissa työpaikkojen laatu heikkenee, vaikka määrä kasvaa – aivan kuten Suomessakin. Tätä ilmiötä on tutkittu Yhdysvalloissa, mutta ei ”jostakin syystä” Suomessa.
Vielä 70-luvulla USA:ssa työntekijöillä ¾ osalla palkkataso oli tasolla jolla tuli toimeen..
Yhdysvalloissa tätä yksityisen sektorin suorittavan portaan duuneista tehtävää laskelmaa kutsutaan ”Job Quality Indexiksi” (JQI). (JQI:n takana ovat muun muassa Cornellin ja Missourin yliopistot sekä The Global Institute for Sustainable Prosperity –ajatushautomo).
Indeksi kertoo, että jokaista 81:tä ”hyvää työpaikkaa” kohti tarjotaan nyt sataa ”huonoa”. Suomalaiset ekonomistit taas ovat koko ajan väittäneet, että menetettyjen työpaikkojen tilalle syntyy vastaava määrä uusia, mutta parempipalkkaisia.
Vaikka finanssikriisin ajoista työttömyyslukemat ovatkin pienentyneet, laadullinen indeksi on alempana kuin ennen kriisiä. Laadullinen kriteeri kertoo työmarkkinoista ihan toista kuin määrällinen mittaus ja suomalaisten ekonomistien ja taloustoimittajien uskomukset.
Uusista työpaikoista valtaosa on ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä.
Tämä tutkimus on myös aivan päinvastainen kuin työelämän ammattilaisten ja Pasi Pyöriän pari vuotta sitten toimittamassa kirjassa. Tietysti täytyy huomioida se, että Yhdysvalloissa teknologinen työttömyys on jo pitemmällä ja nämä ns. ”paskatyöpaikat” ovat yleistyneet aiemmin. Muutaman vuoden viiveellä Suomi seuraa takuuvarmasti perässä.
Käytännössä Suomessa ollaan jo lähes samassa tilanteessa, mutta sitä on taloustieteilijöiden ja työelämätutkijoiden toimesta häivytetty erilaisilla tilastollisilla kikkailuilla. Olen siitäkin kirjoittanut tälläkin blogilla otsikolla: Poliitikot ja valtamediat valehtelevat työttömyydestä.
Kummallista etteivät korkeasti koulutetut työelämän ”erikoisosaajat” avaa todellista työllisyystilannetta tehtyjen työtuntien mukaan vaan koko ajan työllisyyttä valotetaan työttömyys- ja työllisyystilastojen kautta. Tällaisen amatöörin on täytynyt oikoa näitä työllisyydestä ylläpidettyjä valheita joita valtamediat ja poliitikot kansalaisille uskottelevat.
Työelämän tutkijat eivät myöskään ole käsitelleet digitalisaation aiheuttamia yhteiskunnallisia miljardiluokan muutoksia BKT:n sisällä. Suomessa digitalisaatio ja robotisaatio on alentanut palkkojen osuutta BKT:sta jo 90-luvulta alkaen.
He eivät ole varoittaneet julkisuudessa, että Suomessa tämä palkkojen osuuden pienentyminen BKT:sta on tapahtunut jo 90-luvulta alkaen. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.
Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (eli palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä). Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.
Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.
17 miljardilla eurolla korjattaisiin melkoisesti kansalaisten hyvinvointipalveluja ja valtion kestävyysvajetta jos tutkijat ja poliitikot olisivat ajan tasalla. Eläkeyhtiöiden eläkerahastotkin olisivat karttuneet vuosittain 9 miljardilla eurolla.
Digitalisaatio pienentää palkkapottia ja ostovoimaa maailmanlaajuisesti.
Suomennettuna luvut tarkoittavat, että käytännössä työelämän tutkijat ovat ajaneet pääoman etuja koska palkkapotti on pienentynyt lähes samalla summalla kuin pääomatulot eli digitalisaation hyödyt ovat lisääntyneet.
Mutta ei hätää, nyt työelämän tutkijoiden avuksi on tulossa kovan luokan erikoisosaajia pääoman, EK:n ja lobbareiden maailmasta. He tulevat nostamaan jatkossa merkittävästi työelämä tutkimuksen tasoa.
”Julkisuudessa on kerrottu, että pääoman edusmiehet ja lobbarit ovat tulleet joukolla yliopistoihin työelämän ammattitaitoa kohentamaan. Hesarin toimittaja Marjukka Liiten on kertonut invaasiosta seuraavasti.
Yliopistot innostuivat pestaamaan työelämäprofessoreita – osa kouluista ei kysele heiltä edes maisterin papereita.
Työelämäprofessorit tuovat yliopistoihin ulkopuolista rahoitusta ja käytännön osaamista, mikä on tervetullutta. Yliopistojen autonomiaa käytäntö ei saisi vaarantaa, eikä tittelikään ole paras mahdollinen.
Yhä useamman julkisuuden henkilön ansioluettelossa komeilee työelämäprofessorin titteli. Englanninkielinen nimike Professor of Practice kuvaa tehtävää osuvammin, sillä työelämäprofessori tuo käytännön kokemusta yliopistoon.
Toisinaan tittelistä unohtuu etuosa eli työelämä, mistä ”oikeat” professorit pahoittavat mielensä. Heidät kun on seulottu tehtäviinsä tieteellisten ansioiden ja asiantuntijoiden vertaisarvioinnin perusteella.
Osa yliopistoista vaatii työelämäprofessoriltakin tohtorin tutkinnon, mutta osa ei kysele edes maisterin papereita. Kesken jääneet opinnot tai vaikka työn ohessa suoritettu työnantajan maksama kymppitonnien MBA-ohjelma voivat riittää akateemisiksi meriiteiksi.
Useimmiten määrä- ja osa-aikaisiin tehtäviin kutsuttavat työelämäprofessorit ovat Suomessa melko tuore ilmiö. Heitä on silti jo liki kaikissa yliopistoissa, yhteensä satakunta. Varsinaisia professoreita on noin 2 500.
Tittelinkipeässä ja oppineisuutta yhä arvostavassa Suomessa professuurin arvioidaan mairittelevan yritysmaailmassa ansioituneita, mutta osuvampi tehtävänkuvaus olisi vaikka työelämätaitaja.
Se ei kuulostaisi kovin komealta, eikä Yhdysvalloista tutulle fellow-nimikkeelle löydy hevin vastinetta. Ulkomaisten huippuyliopistojen vieraileville luennoitsijoille ei aina makseta edes palkkaa”. Näin siis Marjukka Liiten.
Maailmanlaajuisestikin työn ja digitalisaation hedelmät menevät vain rikkaille.
Kuumimmat nimet työelämän professoreiksi ovat EVA:n entinen lobbari Matti Apunen ja Valtiovarainministeriön Martti Hetemäki. Molemmat piinkovia uusliberalisteja joiden tärkein päämäärä on saada työelämässä työntekijät kyykkyyn ja rikkaiden tulee saada rikastua entisestään vapaan markkinatalouden hengessä. He ovat malliesimerkkejä ”puolueettomasta” tieteellisestä tutkijoista.
Myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on lisännyt Suomessa viime vuosina yleistyneiden työelämäprofessorien määrää pestaamalla Yleisradion entisen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan ja vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen. Hän aloitti uudessa osa-aikaisessa mutta vakituisessa Professor of Practice –tehtävässään elokuun alussa 2018.
Hän profiloitui Ylessä pääministeri Juha Sipilän ”propagandapäällikkönä” jonka seurauksena useita Ylen eturivin toimittajia irtisanottiin ja lukuisia irtisanoutui noudatetun epäeettisen journalistisen toiminnan ja painostuksen seurauksena.
Entuudestaan Lappeenrannan yliopistossa on vastaavissa tehtävissä entinen Nokia-johtaja Anssi Vanjoki joka kuului Jorma Ollilan ns. ”Dreamtiimiin”, Suomen Pankissa ja Helsingin yliopistossa työskennellyt kansantalouden tuntija Pekka Sutela ja Venäjän asiantuntija Seppo Remes. Lisäksi ”puolueeton” Etlan entinen johtaja Vesa Vihriälä on mennyt Aalto-yliopistoon ja filosofi Maija-Riitta Ollila Turun yliopistoon. Työelämän tutkimus on saanut merkittävää ”vahvistusta” uusien työpaikkojen syntymiseen!
Työelämäprofessoriksi Matti Apunen on erittäin mielenkiintoinen tapaus. Hän oli aikoinaan monivuotinen Aamulehden päätoimittaja. Tuolloin jo Tampereen Yliopiston Journalistiikan laitoksella on julkaistu (v. 2004) Jukka Holmbergin väitöskirja suomalaisten sanomalehtien puoluesuuntautuneisuudesta (oikeisto/vasemmisto-akselilla).
Siinä ylivoimaisesti oikeistolaisimmaksi sanomalehdeksi tuli Aamulehti! Jo silloin todentui Apusen ns. tieteellinen tasapuolisuus. Jo tuolloin kävin Apusen kanssa sähköpostidebattia journalistisesta moniarvoisuudesta.
Kun hänet valittiin Aamulehden journalististen ”ansioiden” perusteella Evan toimitusjohtajaksi hän pääsi näyttämään työelämän osaamisen ammattitaitoaan. EVA tuotti EK:n tilaaman ja Matti Apusen tuottaman tilaustutkimuksen: ”Mainettaan parempi työ”.
Raportin kirjoittaja VTT:n silloinen teknologiajohtaja Tuomo Alasoini toteaa ykskantaan: ”Aitojen huolien edessä on aika siirtää työelämäkeskustelu mielikuvista tosiasioihin. Työelämä ei ole muuttunut liikaa vaan liian vähän”. Kirja toteaa myös: ”Työelämän huonontuminen on harhaa”. Raportissa tukeudutaan kuitenkin pääasiassa suomalaisten yritysjohtajien mielipiteisiin.
Nyt myöhemmin Alasoini on hieman parantanut mielipidettään. Työelämä-lehdessä kirjoittamassa katsauksessaan: ”Tekoäly ja työn muutos sosiologisen työelämätutkimuksen uutena kohteena” hän kirjoitti totuudenmukaisesti jutun lopussa seuraavasti:
”Jos sosiologinen työelämätutkimus jää lähtökuoppiin nykyisessä teknologisessa murroksessa, on vaarana, että julkisen keskustelun tärkeimmäksi virikkeeksi digitalisaatiosta ja työn muutoksesta puhuttaessa jäävät suurten kansainvälisten konsulttiyhtiöiden raportit ja erilaiset enemmän tai vähemmän futuristiset ”kaikki muuttuu” –skenaariot”. Näinhän Suomessa on käynyt koska työelämän tutkijat eivät ole vieläkään heränneet.
Suomessa rikkaitten rikastuminen alkoi kun uusliberalismi rantautui Suomeen.
Raportti oli lähes samanlainen kuin vähän aikaisemmin julkaistu EK.n oman ”tutkimuslaitoksen” Etlan raportti: ”Työn murros – Riittääkö dynamiikka”.
Kirjoittajina neljä tohtoritason tutkijaa (Mika Maliranta, Vesa Vihriälä, Petri Rouvinen ja Antti Kauhanen).
Raportti oli tyypillinen kapean sektorin ”tutkimus” jolla on tietty päämäärä. Sen tarkoituksena on hälventää se tosiasia, että digitalisaatio hävittää työpaikkoja (ja ostovoimaa) enemmän kuin tuo uusia ja parempipalkkaisia työpaikkoja.
Raportin tekijät esittävät työnantajien tutkimuslaitoksen asiantuntemuksella objektiivisesti talouden parannusehdotuksia kuten paikallista sopimista, joustavampia palkkoja (alennuksia) ja irtisanomissuojan heikentämistä kuten EK myös julistaa.
Keinoina haluttuun päämäärään käytetään virallisia työttömyystilastoja, joita sopivasti hyödyntämällä voidaan päästä haluttuun lopputulokseen. Sekä EVA:n että Etlan ”tutkimukset” muistuttavat aika lailla työelän tutkijoiden tutkimusmenetelmiä lopputuloksia myöten.
Apunen on erityisesti profiloitunut yhteiskunnan hoivapalveluiden ulkoistajana. Olen kritisoinut hänen toimintaansa myös tällä blogilla otsikolla: ”Evan Apunen – Suomen vaarallisin yksityistämisen lobbari”.
Kun vanhusten hoivasta oli muutaman vuoden kuluttua aika yksiselitteistä näyttöä yksityisten hoivakotien kokemusten tiimoilta kirjoitin siitä uudelleen otsikolla: ”Vanhustenhoito pääomasijoittajien armoilla”.
Tällaisilla meriiteillä siis pääsee yhteiskunnan verovaroilla työelämän ”professoriksi” ja yhteiskunnan elätiksi. Aikaisemmin Apusen toimintaa rahoitti Elinkeinoelämän keskusliitto eli pääoma. Apusen tutkimuspanoksella työelämän tutkimus saa varmaankin lisää ”uskottavuutta”.
Jos työelämän tutkimuksen taso ei Apusen ansiosta nouse saa työelämän tutkimus ainakin näkyvyyttä ja mediatilaa. Kokoomusvetoinen Yle on käyttänyt Apusen uusliberalistista asiantuntemusta Aamutelevision Jälkipörssistä erilaisiin Ylen asiantuntijapaneeleihin.
Niihin työelämän tutkijaprofessoreita ei ole jostakin syystä juuri kutsuttu vaikka pysyvä massatyöttömyys on ollut todellisuutta jo 30 vuotta. Luulisi, että ongelman ratkaisijoiksi kutsuttaisiin alan erikoisosaajia eikä pelkästään taloustieteilijöitä ja pankin ekonomisteja.
Työn hedelmät eli osingot (n. 25 mrd) ovat valuneet vain rikkaitten taskuun.
Toinen kuuma nimi on Martti Hetemäki. Hän on Suomen vaikutusvaltaisin virkamies joka on siirtymässä tärkeältä yhteiskunnan postilta työelämän professoriksi. Olen joutunut pari kertaa väittelemään hänen kanssaan silmästä silmään jo 1990-luvulla.
Vaikka hän edustaa uusliberalismia puhtaimmassa muodossa, on ajatustenvaihtomme ollut kiinnostavaa ja antoisaa. Hän on hillitty herrasmies joka ymmärtää heti kun seinä tulee vastaan. Jos hän ei heti pääse ”riman yli”, hän heti etsii uuden keinon kuinka päästä riman ohi tai ali. Hän ei jää koskaan ”jänkäämään” oman mielipiteensä puolesta. Elastinen ja miellyttävä keskustelukumppani.
Hetemäki on profiloitunut erityisesti verotukseen liittyvissä asioissa. Hän on ollut erittäin tehokas pääoman ja talouselämän lobbari.
Kolme vuosikymmentä sitten Suomessa ihailtiin (mm. valtionvarainministeriön ylijohtaja Martti Hetemäki) Uuden Seelannin tehokkaaksi trimmattua taloutta (Seura 20/2015/Ari Korvola). Ennen 1990-luvun lamaa Suomi haluttiin nähdä ”Pohjolan Japanina”. Kun molemmat esikuvat ajautuivat taantumiin, tarvittiin uusi mallimaa, Irlanti.
Irlannin yrittäjäilmapiirin ihailu koki kolauksen, kun maa putosi EU:n kriisimaaksi. Irlannin lisäksi esikuvia haettiin Islannista, toisesta ”innovatiivisesta” pankkimaasta. Muun muassa professori Vesa Kanniainen hehkutti tuolloin: ”Islanti käy esimerkistä tulivuoren päälle rakennetusta maasta, jonka varaus perustuu yrittäjyyteen”. Nyt mallimaa löytyy vaihteeksi kotinurkilta, Virosta.
Hetemäen ajamien verolinjausten seurauksena veroprogressio on olematonta.
Talouselämä lobbasi Suomeen virolaista verotusmallia. Suomen yrittäjät ja Teknologiateollisuus viimeksi vaativat Viron veromallia, jossa yrityksen voittoja verotettaisiin vasta, kun se otetaan firmasta ulos.
”Pölhöpopulismia”, totesi taloushistorioitsija Markku Kuisma. ”Yleensä poimitaan vain hyvältä näyttävä puoli, vaikkapa alhainen verotus, ei koko pakettia”.
Professori Kuisma muistuttaa, että huomattava osa Viron työvoimasta työskentelee ulkomailla ja eläkeläiset joutuvat improvisoimaan jokapäiväistä toimeentuloaan.
Kuisma arvostelee elinkeinoelämän etujärjestöjä linjattomuudesta. ”Sähköä töpselistä ja verot valtion maksettavaksi, sitten menee lujaa. Kun puhutaan populismista, tämä on pölhöpopulismia”.
Talouskeskustelussa yleinen sylkykuppi ja mörkö on Kreikka. Se voisi kuitenkin olla päinvastoin ihannemaa, ironisoi Kuisma. ”Kreikassa yrittäjiä on kansantalouteen nähden suhteellisesti eniten EU:ssa, verotus on alhainen, kun juuri kukaan ei maksa veroja ja julkista sektoria ei kohta ole olekaan tai se on täysin kuralla”.
Hetemäki on koko ajan toitottanut palkkamalttia ja julkisen sektorin säästölinjaa kilpailukyvyn parantamiseksi.. Valtiovarainministeriön virkamiehet eivät myöskään ole olleet huolissaan digitalisaatiosta johtuvasta verotulojen hiipumisesta.
Olen pitänyt Hetemäkeä tietoisena verotulojen hiipumisesta, mutta hän ei ole valistanut siitä poliittisia päättäjiä. Ottaakohan Hetemäki tutkijan ominaisuudessa uuden veronäkemyksen nyt agendalle?
Olen myös tällä blogilla kritisoinut Hetemäen toimintaa otsikolla: ”Valtionvarainministeriö on veronkierron innovaatiokeskus”. Hän pysyy aina pois julkisuudesta ja taka-alalla, mutta juuri siksi hän on vaarallinen mies – ainakin köyhien näkökulmasta. Hän on kuin entinen EK:n toimitusjohtaja Lasse Laatunen, joka lähes näkymättömänä oli kaiken päätöksenteon takapiruna.
Hän on rakentanut jo vuosikymmeniä valtionvarainministeriöstä uusliberalistisen imperiumin, joka noudattaa samoja uusliberalistisia arvoja ja uskomuksia kuin IMF, WTO, OECD, Maailmanpankki, EKP ja Investointipankkiirit – ja tietysti Kokoomus. Perusteellisemmin olen ruotinut Hetemäen verotuslinjoja kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.
Katkelmia kolme vuotta vahasta kirjastani väliotsikolla: ”Hallintarekisterit Valtionvarainministeriön erityissuojeluksessa” (kursiivilla).
(…) Monikansallisiksi muuttuneet suomalaiset isot yhtiöt puolestaan kiertävät veroja ja vievät voittonsa erilaisten holding-, trusti- rojalti-, säätiö -järjestelyjen, salkkuvakuutusten, yritysten sisäisten lainojen ja pöytälaatikkofirmojen kautta veroparatiiseihin.
Sieltä ne sitten lainoittavat ja velkaannuttavat pankkien välityksellä valtioita, koska ne eivät enää saa riittävästi verotuloja yritysten vältellessä veroja. Näissä verovälttelyissä on käytetty ns. hallintarekisteröintiä, jossa osakkeenomistaja voi esiintyä anonyymina ja välttää siten verojen maksun.
Käsittämätöntä on, että poliitikot ja valtionvarainministeriö ovat vuosikausien ajan hyväksyneet tämän rikkaiden veronkierron ja vieläkin yrittävät pitää sitä yllä.
Uutta hallintarekisterilakia on puuhattu salassa Valtionvarainministeriössä oikeistohenkisen ja uusliberalistisen Martti Hetemäen johdolla jo pitkään. Edelliset yritykset olivat vuosina 2002, 2011 ja kahdesti vuonna 2014.
Kaikissa niistä aloite on tullut Finanssialan keskusliitosta (FK), Sen johdossa on kokoomuksen Piia-Noora Kauppi, joka sai FK:n hyväpalkkaisen toimitusjohtajan paikkansa palkkiona toimistaan EU-parlamentissa. Siellä hän esti veroparatiisien kuriin saattamisen ja vesitti valmisteilla olevan rahanpesulain. Kauppi toimi tuolloin asiaa hoitavan rahoitusmarkkinafoorumin puheenjohtajana.
”Ansioistaan” Piia-Noora Kauppi äänestettiin vuonna 2008 Friends of the Earth Europen vuosittaisessa European Coalition for Corporate Justicen äänestyksessä Worst Conflict of Interest -palkinnon saajaksi, eräänä perusteena pankkilobbareiden asian ajaminen.
(…) Verokeinottelussa ei ole kysymys aivan pienistä veromenetyksistä. Verotutkija Markku Hirvosen mukaan vain joka kahdeksas veroeuro sijoitustoiminnasta ilmoitetaan verottajalle, mikä merkitsee, että jo nyt 90 prosenttia sijoitustoiminnasta on verokeinottelussa. Puolet Helsingin Pörssin markkina-arvosta on jo hallintarekisteröidyillä tileillä.
Hetemäki häärii kaikkien veropinnarien ja -pakolaisten takapiruna.
Vaikka valtiontalous on pahasti alijäämäinen, jopa valtionvarainministeri suojelee näitä verokeinottelijoita. Alexander Stubb (kok) mainosti tätä mahdollisuutta (porsaanreikää) pitkin syksyä vuonna 2015 korostaen, että laki ei kiellä suomalaisia käyttämästä hallintarekisteriä, vaan ainoastaan hallintarekisteröinnin tarjoamista suomalaisille. Rangaistuksia laissa ei ole säädetty.
Stubb joutui ahtaalle, kun hän hallintarekisteriä puolustaessaan eduskunnan edessä väitti, että lausuntoja pyydetyiltä viranomaisilta 90 prosenttia (poliisi, verovirasto ja oikeuslaitos) oli myönteisiä valtionvarainministeriön esitykselle.
Todellisuudessa esityksen puolella oli vain 10 prosenttia (Fiva ja Suomen Pankki). Tätä lipsahdusta Stubb joutui pyytämään anteeksi moneen kertaan, mutta lipsahdus oli toki ymmärrettävä, koska kokoomuksen piirissä asian uskotaan olevan näin.
(…) Valtionvarainministeriöstä on tullut Martti Hetemäen johdolla poliitikkoja ohjaava, rikkaitten ja pääoman etuja ajava epädemokraattinen ”etujärjestö”. Hetemäki pysyy aina taustalla ja ”näkymättömänä”. Hän on yksi Suomen merkittävimpiä taustavaikuttajia.
Hallintarekisterilain ohessa siellä on valmisteltu rikkaille myös veroarmahduslakiluonnos. Se tuli lausuntokierrokselle Alexander Stubbin (kok) johdolla kesäkuun 2015 lopulla keskellä lomakautta. Valtiovarainvaliokunnan verojaostoa johtanut Sampsa Kataja (kok) oli kaikessa hiljaisuudessa valmistellut veronkiertäjille ylimääräistä jättipottia, josta on oltu hiiren hiljaa.
Eduskunnan käsittelyssä oli veronkiertäjien armahduslaki, verorikosten ”tehokas katuminen”, Valtionvarainministeriö valmisteli noin 2 200 veronkiertäjälle helpotuksia, jos he paljastavat veroparatiiseissa olevat salaiset tilinsä verotuksen piiriin.
Nykykäytännön mukaan yli 100 000 euron piilotetuista varoista lisävero on vain seitsemän prosenttia. Hallituksen esitysluonnoksessa tämä lisävero alennettaisiin viiteen prosenttiin. Salatuille tuloille perittävälle ei määrättäisi tavallista veronlisäystä, vaan ainoastaan sitä selvästi pienempi korko.
Jo 30 vuotta sitten varoittelin kirjassani ”Lisääskö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989) veroparatiiseista oikeustieteen lisensiaatti Timo Viherkentän suulla:
Väljästi ottaen ulkomailla (veroparatiiseissa) saattaa olla muutamia kymmeniä verojen minimointiin tarkoitettuja suomalaisia apuyhtiöitä (holding-yhtiöitä). (…) yksi konserni ei yleensä tarvitse monta apuyhtiötä, kun verorasitus jo pystytään optimoimaan maailmanlaajuisesti. s. 233.
(tällaisia 30-vuotta sitten kirjoittamiani ennustuksia viimeisessä kirjassani ”Kasvun loppu” oli toistasataa)
Armahduslain tuotoiksi arvioitiin n. 1-10 miljoonaa. Seura-lehti (43/2015) kävi läpi yli 400 verotuspäätöstä, joista sijoittaja itse ilmoitti lainvastaisesti salatut tuotot. Nyt selvisi, että syy voittojen arvioimisen vaikeuteen on siinä, että voittojen lisäksi verotukseen voidaan ilmoittaa myös vähennyksiä: sijoituskuluja ja tappioita.
Näin ollen valtion lisätulot voivatkin kääntyä kymmenen miljoonan veronpalautuksiksi, eli lisämenoksi. Tämä on mahdollista, jos syytesuoja ulotetaan takautuvasti kymmeneksi vuodeksi, jolloin vuoden 2008 finanssikriisin alussa tapahtuneen pörssiromahduksen tappiot saadaan ujutettua vähennyksiin.
Samalla selvisi, että verottaja on jo nykyisen lainsäädännön nojalla – ilman armahduslakia – antanut syytesuojan salattuja tulojaan ilmoittaneille suomalaisille. Ja monelle veronpalautusten kera.
Hetemäen ministeriö pyrkii ohjailemaan poliitikkoja myös väärillä tutkimuksilla jotka sopivat omaan ideologiaan ja tavoitteisiin. Professori Matti Tuomalan mukaan mm. Suomen valtiovarainministeriö on lainannut Alesinan tutkimusta. Niin Tuomala kuin esimerkiksi brittiprofessori Robert Skidelskyn kertoivat MOT:lle jatkotutkimusten osoittaneen, että Alesinan tutkimustulokset eivät pidä paikkaansa. “Alberto Alesinan* teoria mahdollisesta ‘kasvua vahvistavasta talouskurista’ on osoittautunut hölynpölyksi.
Hän väitti, että menoleikkaukset luovat luottamusta, joka auttaisi talouskasvua ja että luottamuksen kasvun aiheuttamat myönteiset vaikutukset kattaisivat talouskurin kielteiset vaikutukset. On käynyt päinvastoin, veroja on nostettu rajusti esimerkiksi Italiassa. Palkanalennuksiin yhdistettynä tämä on merkinnyt reaalitulojen laskua.” – siis ostovoiman heikentymistä.
Uusliberalistisen politiikan seurauksena kaikkialla eriarvoisuus on lisääntynyt.
VM on ollut myös ns. ”rakenneuudistuksen” kätilönä ja sekin on pelkkää ideologista kuorrutusta täynnä. OECD julkaisi helmikuussa 2015 laajan raportin, jossa on tutkittu rakenneuudistusten toteuttamista eri maissa.
Raportissa todettiin, että kaikista eniten talouden rakenneuudistuksia olivat viimeisten seitsemän vuoden aikana toteuttaneet Kreikka, Portugal, Irlanti ja Espanja. Samaan aikaan työttömyys oli Kreikassa 27%, Portugalissa 15%, Irlannissa 12% ja Espanjassa 25%.
Näiden ”rakenneuudistusten” seurauksena massatyöttömyys lisääntyy juuri niissä maissa jossa sitä on edistetty tehokkaimmin. Tyytymättömyys vallitsevaan yhteiskunnalliseen olotilaan ja arvoihin kasvaa, muutosta ei saada aikaiseksi, vanha valta kaadetaan, uudet voimat voittavat ja vahvistavat asemansa. Kehitys jäätyy jälleen, tyytymättömyys kasvaa, vanha valta kaadetaan.
Esimerkiksi Ranska on taas yhden murroksen edessä. Pariisin keskeinen aukio, Place de la République on ollut mieltään osoittavien hallussa jo pari viikkoa. Muuallakin maassa on ollut mielenosoituksia. (nyt ”keltaliivit” riehuvat siellä vähän väliä).
Protestien kärki on osattomuuden tunteessa ja pettymyksessä. Joukkoja yhdistää tunne, että demokratia jättää liian monet ihmiset ja liian monet näkemykset sivuun.
Protestoijat eivät ole ainoastaan syrjäytyneiden kovaa ydintä, kaukaisten lähiöiden pitkäaikaistyöttömiä tai maahanmuuttajia. ”La nuit debout” (yö hereillä) –väen ydintä on koulutettu keskiluokkainen nuoriso, joka kokee demokratian ajavan vääriä tavoitteita.
Vastaavia ovat Espanjan Podemos tai Indignados -mielenosoitukset ja Italian Viiden tähden liike sekä monessa maassa vaikuttanut Occupy-liike. Kaikissa maissa työttömyys kasvaa ja talouskasvu on ollut ”rakenneuudistusten” jälkeen hidasta.
Kun syrjäytymisen seurauksena ostovoima ei kasva, ei kasva talouskaan.
VM toimii myös veropinnarien armahduslakien kätilönä. Törkeän veropetoksen rajana pidetään noin 20 000 euroa vältettyjä veroja. Tavallinen veropetos vanhenee viidessä vuodessa, mutta törkeä vasta kymmenessä vuodessa.
Keväällä 2014 reilua pariakymmentä suomalaista veronkiertäjää edustava lakiasiaintoimisto lähestyi verottajaa kiireisellä asialla, kertoi toimittaja Jarno Liski. Sen asiakkaat myönsivät kätkeneensä varallisuutta Sveitsiin, ja nyt he vaativat verotuksensa muuttamista niin, että aiemmin rikollisesti kätkettyjen sijoitusten tuotto otetaan huomioon verovuosilta 2008-2012.
Kaiken kaikkiaan verottaja määräsi 21:lle katujalle lisäveroja yhteensä noin 40 000 euroa, mutta maksoi yli 50 000 euroa veronpalautuksia erilaisten kuluvähennysten ja sijoitustappioiden perusteella. Kaupan päälle tuli syytesuoja joka takaa, että jos myöhemmin ilmenee lisää pimityksiä, niin päätöstä ei voi enää avata.
Valtionvarainministeriön ylijohtajan Martti Hetemäen alaisuudessa armahduslakia valmisteli salassa ylitarkastaja Timo Annala. – Onneksi laki ei mennyt eduskunnassa läpi. Valtakunnan ylin syyttäjäkin totesi esityksestä: ”Syntyy ajatus, että rahalla saa ja hevosella pääsee”.
Lain tarkoitus on suojella rikkaita syytesuojalta, sillä nimien paljastuessa saattaisi käydä ilmi, että moni asianosaisista on voinut puhua hyvinkin ihanteellisesti Suomen talouden, tuottavuuden, tehokkuuden ja hyvinvoinnin puolesta, vaikka on todellisuudessa toiminut mitä pahimpana isänmaan petturina.
Rikosvastuusta armahdusta ja veronalennusta koskevat perustelut ontuvat myös siksi, että petoksella hankitut varat voitaisiin saada takaisin täysmääräisine veronkorotuksineen vuonna 2018, jolloin verohallinto aloittaa automaattisen tietojen vaihdon veroparatiisien kanssa.
Verotus suosii suurten yritysten verosuunnittelua, sanoo Vattin tutkimusjohtaja Seppo Kari. Hänen mukaansa kansainvälinen verojärjestelmä on onneton. Hänen tekemänsä selvitys vertasi Suomeen maksettujen verojen ja liikevoiton suhdetta kotimaisten suuryritysten ja muiden yhtiöiden välillä vuosina 2009-2013. Suurilla yrityksillä suhdeluku oli alle 10 prosenttia, kun pienillä ja keskikokoisilla se oli yli 20 prosenttia” (s. 87-90).
Suuryritykset pystyvät keplottelemaan eri maissa olevien toimipisteitten avulla verotustaan.
Hetemäki on siis oiva mies tutkimaan työttömyyden syvintä olemusta. Uusliberalistisen maailmankuvan rajoittamana hän tuskin keksii mitään viisastenkiveä ajaessaan suomalaisen hyvinvointivaltiota henkihieveriin kilpailukyvyn parantamisen nimissä.
Muutkin kuin minä on kiinnittänyt huomiota Hetemäen yhteisöverojen alennusten ja niiden ns. ”dynaamisiin vaikutuksiin”. KU:n toimittaja Jussi Virkkunen haastatteli tutkijaryhmää joka perkasi vuoden 2014 yhteisöveron laskun taustat ja yllättyi – dynaamisia vaikutuksia perusteltiin vain yhdellä artikkelilla.
Tutkijatohtori Matti Ylönen teki yhdessä professori Heikki Hiilamon sekä väitöskirjaa valmistelevan Jussi Laakkolan ja tutkimusassistenttina toimineen Leevi Saaren kanssa tutkimuksen, joka julkaistiin tammikuun puolivälissä Poliittinen talous –tiedejulkaisussa.
Tutkimus paljastaa, että VM:n veronalennusten ”dynaamisia vaikutuksia” perusteltiin edellä mainitulla yhdellä vuonna 2008 julkaistulla tutkimusartikkelilla. Uudistuksen takana ollut artikkeli oli Ylösen mukaan sinänsä kattava, mutta avainkysymys on, kuinka relevantti se on Suomen oloihin. Lisäksi sen aineistossa on ongelmia, Ylönen kertoo.
Ruotsi kokoomuksen ”työlinjalla” hallitus toteutti viisi perättäistä ansiotuloverotuksen kevennystä uskomuksella, että talous lähtisi kasvuun.
Siellä oli isoja aukkoja esimerkiksi mitä tulee veroparatiiseihin, koska ne perustuvat kansainvälisiin tilinpäätöstietokantoihin, ja ne koostetaan kunkin maan tilinpäätöksistä. Kaikissa maissa ne eivät ole julkisia – tai sitten ne ovat puutteellisesti julkisia. Tämän lisäksi tilastotutkimukset katsovat aina taaksepäin.
Ylönen nostaa esiin myös sen, että ison osan dynaamisista vaikutuksista arvioitiin tulevan yritysten kirjanpidollisista voittojensiirrosta. Eli jos Suomessa lasketaan veroa, sitten monikansalliset yritykset alkavat näyttää täällä enemmän tuloa. Se on hyvin herkkä muissa maissa tapahtuville uudistuksille, Ylönen huomauttaa.
Tutkijoiden artikkelissa osoitetaan, kuinka taloustieteilijät ottivat vallan verokantoja ohjaavissa työryhmissä. Vuonna 1993 veroja pohtinut työryhmä oli hyvin juristivetoinen, samoin vuonna 2002 valmistunut raportti valmisteltiin juristivetoisesti.
Mutta 2010-luvulla valtiovarainministeriön valtiosihteerin Martti Hetemäen työryhmässä valta oli tukevasti taloustieteilijöiden käsissä. Hetemäen työryhmä keikautti sen taloustieteelliseen argumentaatioon. Ehdoton valtaosa oli kansainvälistä verotaloustieteen kirjallisuutta, Ylönen kuvaa.
Ekonomistien enemmistö saattoi myös vaikuttaa siihen, että verosuunnittelusta ja –väittelystä ei Hetemäen työryhmän raportissa paljon puhuttu. Ongelma on siinä, tällä hetkellä korostuu liikaa taloustieteellinen tieto. Pitäisi olla enemmän empiirisempää ja juridisempaa ymmärrystä siitä, miten yritykset tässä ajassa toimivat.
Taloustieteen tutkimuksia pitää myös osata lukea. Tutkimusten mukana tulee niin paljon taustaoletuksia, että se korostaa lukijan osaamisen merkitystä niiden tulkinnassa, Ylönen sanoo.
Dynaamiset vaikutukset samaistettiin työpaikkoihin ja investointeihin. Vastaavaa on viime aikoina kuulunut, kun eri puolueet ovat esittäneet omia työllisyyslinjauksiaan. Eri toimien on sanottu luovan niin ja niin monta työpaikkaa.
Kaikki hallitukset ovat luvanneet työpaikkoja 1990-luvun jälkeen aina 300 000 tuhannesta nykyiseen 60 000. Hetemäellä on ollut erinomainen mahdollisuus valtakunnan tärkeimmällä postilla luoda niitä oikeilla lääkkeillä. Lääkkeet eivät ole edes Ruotsissa tepsineet.
Sama nihkeys Hetemäen työryhmällä on suhtautuminen arvonlisäverotukseen, jossa vakuutuskuorien vuosikausien tuotot voi nostaa verovapaasti jos menee viettämään eläkepäiviään ulkomaille vaikka se on jo voimassa useimmissa Suomen verrokkimaissa.
Vaikka se lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta, VM katsoo, että tuotot ovat liian ”pieniä” (jopa 50 miljoonaa) perinnän vaivaan nähden, joten niitä ei kannata periä. Rikkaiden etu on köyhän etua tärkeämpää tässä rikkaiden etua ajavassa virkamieskunnassa.
Sama valtiovarainministeriön saamattomuus on ollut myös listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksessa joka on käytännössä käsittämätöntä rikkaitten veroetua ja laistamista veronmaksusta hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi.
Yritysten osinkojen veroedun pitäisi kohdistua pieniin yrityksiin eikä isoihin ja vauraimpiin.
Kaikki tietävät, ettei esimerkiksi valtiovarainministeriön ylintä johtoa ole äänestetty tehtäväänsä. Samalla on selvää, että se on ollut Suomessa tärkeämpi vallankäyttäjä kuin monet ministerit, rivikansanedustajista puhumattakaan.
Valtiovarainministeriöllä on omat poliittiset tavoitteensa ja strategiset viestintäkärkensä. Suomessa virkamiesvalta kasvoi erityisesti 1990-luvun laman myötä, jolloin sitä perusteltiin talouden kriisimielialalla.
Nyt tätä valtiovarainministeriön ylimaalista osaamista saadaan vahvistamaan työelämän tutkimusta. Taidamme taas saada heiltä loputtomia säästö- ja supistuslistoja kun nämä uusliberalistiset lobbarit pääsevät vauhtiin.
Toimintansa alkumetreillä Apusen ja Hetemäen kannattaisi lukea Matti Tuomalan (Suomen Pikettyn) uutuuskirja: ”Markkinat, Valtio & eriarvoisuus”. Se kertoo vakuuttavan tilastollisen datan avulla, että nykyisten vallassa olevien uusklassisten taloustieteilijöiden teoriat, uskomukset ja osaaminen aiheuttaa pelkkää myötähäpeää. Suomessa Tuomalan lisäksi professori Markus Jäntti on puhunut verotuksen muutoksesta.
Yritysten voitot ja osingot ovat matalasuhdanteesta huolimatta kasvaneet mutta verotulot ovat polkeneet paikallaan.
Työelämän tutkijat voisivat ottaa mallia Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohnin toimittamasta: ”Robotit orjiksi, työntekijät vapaiksi” –raportista, joka on hyvä vastaus digitalisaatioon ja työelämän murrokseen. Kaikki merkittävä tutkimus tapahtuu nykyään työelämän tutkimuksen ulkopuolella.
Tekoälystä ja digitalisaatiosta on kannettu huolta onneksi muualla kuin Suomessa. Muutamia nimiä malliksi ja linkit niihin: Joseph Stiglitz, Jevgeni Morozov, Max Tegmark, Mark Carney, John Gels, Marina Gorbis, Boston Consulting Group, Gilles Saint-Paul, Ray Kurzwell, Moshe Vardi, Peter Frase, Jenni Frilander, Bill Gates, Erik Brynjolfsson jne
Milloinkahan työelämän tutkijat ja elinkeinoelämän lobbarit viimein uskaltavat sanoa ääneen, ettei markkinaehtoinen täystyöllisyys ole enää mahdollista nykyisessä digitaalisessa yhteiskunnassa.
Työelämän tutkijoiden olisi korkea aika alkaa miettiä sitä, miten digitalisaation tuottavuushyödyt (osingot) saadaan ulosmitattua kaikkien kansalaisten ostovoimaksi ja lopulta jonkinlaiseksi perustuloksi tai kansalaispalkaksi.
Se ei onnistu muuten, ellei isoilta monikansallisilta yrityksiltä ja rikkailta aleta ulosmitata sitä varallisuutta jonka he ovat digitalisaation avulla onnistuneet kahmimaan. Muuten koko markkinatalous ja USA ja EU-maat jatkavat ostovoiman katoamisen seurauksena hyytymistään jopa nollakasvun alapuolelle. Tuottavuuden lisäys vain pahentaa tilannetta.
Ihmisen verottamisesta on siirryttävä tuotannon jalostusarvon verottamiseen eli ns. ”kassavirtaverottamiseen” riippumatta siitä tekeekö työn ihminen tai/ja kone. Nyt digitalisaation hyödyntäminen on käytännössä ”laillistettua veronkiertoa”.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 66. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).