Historiaa on hyvä tuntea edes vähän, kun arvioi nykyisiä yhteiskunnallisia ongelmia ja ”käsittämättömiä” ilmiöitä. Yleinen näkemys on, että yhteiskunnan kehitys on mennyt paljon eteenpäin arvostuksissa, suvaitsevaisuudessa ja moraalissa. Joutuu hieman tarkistamaan näitä positiivisia näkemyksiä kun katsoo Ylessä paria hiljattain esitettyä dokumenttia.

  Maahanmuutto on ollut kuuma aihe niin Suomessa kuin muuallakin. Kiintoisan näkökulman esitti dokumentti: ”Amerikankiinalaisten tarina”. Kiinalaisten maahanmuutolla on melkoisia yhtymäkohtia nykyisiin keltaliiveihin, muukalaisvihamielisyyteen ja kaikkialla riehuviin mellakoihin ja terrori-iskuihin. Dokumentti kertoo:

Vuonna 1882 Yhdysvallat oli suuren maahanmuuttoaallon kynnyksellä presidentti Chester A. Arthur allekirjoittaessa lain, joka esti kiinalaisten työläisten saapumisen Amerikkaan vankeustuomion uhalla. Se oli ensimmäinen vaan ei ainoa kiinalaisia vastaan kohdistuva laki ja kesti aluksi 60 vuotta.

Kiinalaisten kaupalliset yhteydet Yhdysvaltoihin alkoivat 1800-luvun alkupuolella. Yhdysvaltojen oma teollinen tuotanto oli tuolloin vasta nupullaan. Kaliforniassa tarvittiin Kiinasta teetä, mausteita, porsliinia, silkkiä ja muita käyttöesineitä. Kiinan kauppaa hallitsivat englantilaiset siirtomaaherrat ja Itä-Intian kauppakomppania, joten tavara liikkui.

Amerikkalaisilla ei ollut vielä mitään vaihdannan välineitä ja kauppavaje kasvoi suureksi. Ainoaksi kannattavaksi myyntiartikkeliksi Englannin Itä-Intian kauppakomppania keksi oopiumin, vaikka se oli vastoin Kiinan lakia.

Englantilaiset vaativat oopiumia vapaakaupan piiriin

Jopa 70 prosenttia miehistä tuli huumeriippuvaisiksi. Kun monta miljoonaa ihmistä makasi elävinä ruumiina huumekortteleissa, kiinalaiset päättäjät kielsivät lopulta oopiumin tuonnin.

Sellaisesta vapaakaupan kieltämisestä Amerikkaa silloin vielä hallitsevat britit pillastuivat ja julistivat sodan Kiinaa vastaan. He esiintyivät jo tuolloin vapaakaupan puolustajina välittämättä vaihdannan välineistä. Ensimmäinen oopiumisota päättyi Nankingin sopimukseen vuonna 1842.

Vasta oopiumisotien jälkeen 1850-luvulla alkoi kiinalaisia siirtyä maahanmuuttajiksi Yhdysvaltoihin. Sitä ennen Euroopasta oli tullut laumoittain uudisasukkaita häätäen intiaanit pois omilta alueiltaan ja pakottivat heidät ”voittajien oikeuden” nimissä reservaatteihin.

Näistä Euroopasta tulleista emigranteista muodostui lopulta Yhdysvallat valtiona ja sitten alkoi virrata maahanmuuttajia muualtakin. Kun uutinen Kalifornian kultalöydöstä levisi Kiinaan, kaikkialta tulvi kiinalaisten lisäksi paremman elämän etsijöitä myös muualta maailmalta. Näinhän tapahtuisi nytkin ellei sitä rajoitettaisi.

Kaliforniassa oli rotujen välisiä kiistoja valtauksista ja valkoiset kullankaivajat sortivat kiinalaisia pahasti säätämällä omia paikallisia lakeja joilla estivät kiinalaisia kaivamasta kultaa ja omistamasta valtauksiaan. Heitä pidettiin vain ”vieraslajisina” kuleina.

Kun teknologia edistyi ja hydraulinen kullan kaivaus syrjäytti yksittäiset kaivajat, lähes kaikki joutuivat työttömiksi. Tehdessään vararikon valkoiset kullankaivajat eivät kohdistaneet kiukkuaan työnantajiinsa jotka olivat käyttäneet heitä hyväkseen ja potkivat sitten tarpeettomina pihalle.

Työttömyys oli jo 1800-luvulla muukalaisvihan pontimena.

Työnsä menettäneet purkivat vihaansa kiinalaisiin kaivajiin, jotka he kokivat vihollisiksi. Silloin syntyi valkoisen työväenluokan vaatimus kiinalaisten torjumisesta. Aivan samoin kun nyt eurooppalaiset kanta-asukkaat pelkäävät maahanmuuttajien dumppaavan palkkatasoa, ja protestit ja mielenosoitukset jylläävät maailmalla.

Muukalaisvihamielisyydestä tuli poliittinen valtti jolla saatiin kuvernööriksi pahamaineinen lakimies John Bigler. Hän valmisteli lakeja joilla maahantulo estettäisiin. Kiinalaisten olot Kaliforniassa kovenivat lain voimaantulon jälkeen.

Oli kasvanut syvä juopa orjuutta kannattavien kalifornialaisten ja pohjoisesta tulleiden orjuudenvastustajien välille. Amerikkaan oli Itä-Intian kauppakomppanian toimesta rahdattu 12 miljoonaa afrikkalaista orjaa Amerikan etelän ja Karibian saarten puuvilla- ja sokeriruokoplantaaseille.

Amerikan etelävaltojen taistelu orjuuden puolesta ja sisällissota toi kiinalaisille uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Ennen niitä presidentti Abraham Lincoln hyväksyi rautatiehankkeen itärannikolta länsirannikolle. 10 000 -15 000 työttömäksi jäänyttä kiinalaista kullankaivajaa tarvittiin toteuttamaan vaikeaa ja raskasta ratahanketta. Heitä kohdeltiin kuin orjia ja kiinalaiset pantiin työskentelemään vaikeimmissa ja vaarallisimmissa olosuhteissa.

Valkoiset ottivat kaiken kunnian vaikka kiinalaiset rakensivat radan.

Lopulta kiinalaisia oli 80 prosenttia rataa rakentavan Central Pacificin työvoimasta. Kun radan valmistusta juhlittiin, yhtään kiinalaista ei näytetty tilaisuudessa otetuissa valokuvissa. Epäoikeudenmukaista syrjintää harrastettiin ”vieraslajeihin” jo tuolloin ”vapauden mallimaassa”.

Sisällissodan jälkeen Amerikan perustuslakiin laadittiin 13., 14. Ja 15. -lisäys. Lisäys 13: kielsi orjuuden. Lisäys 15: antoi mustille äänioikeuden. Lisäys 14: takasi kaikki kansalaisoikeudet kaikille henkilöille. Siitä kiinalaisetkin pääsivät hyötymään – tosin vaikeuksien kautta.

Kun sisällissodan jälkeen mustat orjat oli vapautettu, etelän plantaasinomistajat tarvitsivat uutta halpaa työvoimaa. He kaavailivat tuovansa kiinalaisia vapautettujen mustien orjien korvaajiksi. Se innosti ”vapauden esitaistelijoita” toimivia sanomalehtiä markkinoimaan kiinalaisia neekerien tilalle plantaaseille, ratatöihin ja kotitalouksiin apulaisiksi nälkäpalkalla.

Kiinalaisten hyväksikäyttö jatkui suurtilallisten puuvillapelloilla.

Se sai valkoisten ammattiyhdistysliikkeet itärannikoilla protestoimaan. Sitä nimitettiin ”epäreiluna kilpailuna” ja tuovan pahoille kapitalisteille uudenlaista orjatyövoimaa. Itärannikolta lähetettiin työvoiman värvääjiä hankkimaan kiinalaisia lakkojen rikkureiksi länsirannikolle.

Kiinalaisten rakentamaa rataa pitkin nuoria ja lähes teini-ikäisiä kiinalaisia kuljetettiin mustien tilalle orjatöihin länsirannikolta itärannikolle. Niitä siirrettiin myös kaikkiin suuriin kaupunkeihin tehdastyöläisiksi. Kuitenkin työttömäksi jääneet valkoiset kohdistivat vihansa näihin heidän työpaikkansa halvemmalla ottaneisiin kiinalaisiin.

Heitä nimitettiin rikkureiksi, kapitalistien pelinappuloiksi ja lehdistö kuvasi heitä alistuvina robotteina. Kiinalaisia alettiin vihata ja heitä hirtettiin kellotapuleihin, vaunujen tukipuihin ja portinpieliin. Kiinalaiskortteleita tuikattiin tuleen. Vihan pontimena ei ollut muukalaisviha vaan työpaikkojen menetys – aivan kuten nykyäänkin.

Valkoiset kanta-asukkaat pelkäsivät työpaikkojensa puolesta jo tuolloin.

1870-luvulla pankkeja meni nurin ja pitkän laman seurauksista syytettiin kiinalaisia. San Francisco oli täynnä työttömiä valkoisia, naimattomia miehiä. He etsivät töitä mutta aivan turhaan. Aivan kuten nykyäänkin Yhdysvalloissa.

Kiinalaisten maasta poistamisesta tuli ns. ”kiinalaiskysymys” jota republikaanit lietsoivat. Demokraateillekin siitä tuli taktinen ase, sillä massatyöttömyyden keskellä demokraattien valkoista äänestäjäkuntaa oli helppo aktivoida muukalaisvihamielisyydellä.

Vuonna 1875 annettiin Page Act-laki, jolla yritettiin vastata kalifornialaisten kiinalaisvihamielisiin vaatimuksiin. Uusi laki kielsi (perustuslain kohdasta 14 huolimatta) maahanmuuton prostituoiduilta ja sopimustyöläisiltä.

Kiinalaismiehet oli leimattu kuleiksi ja naiset prostituoiduiksi. Sen uskottiin rauhoittavan äänestäjiä ja tyrehdyttävän kiinalaisen maahanmuuton. Kumpikin pääpuolue vaati maahanmuuton torjumista poliittisista syistä.

Vuonna 1882 tuli jälleen uusi laki joka esti kiinalaisten maahanmuuton ainakin 10:ksi vuodeksi. Kiinalaiset joutuivat jälleen ennenäkemättömän väkivallan kohteiksi. Lakia jatkettiin aina 10 vuoden välein ja kiinalaisilta jopa vaadittiin rekisteröitymään ja hankkimaan kuvallinen henkilökortti.

Yli 100 000 kiinalaista kuitenkin kieltäytyi hankkimasta sitä. Se oli isoin kollektiivinen moraalinen vastarinta voimassa olevaa lakia vastaan.

Vasta vuonna 1924 määrättiin viimein laki jossa maahanmuuttajille säädettiin kansalliset kiintiöt ja määrättiin, että maahanmuuttajien piti olla pääosin pohjois- ja länsieurooppalaista alkuperää.

Mustia ja kiinalaisia ”maahanmuuttajia” eli orjia oli Amerikassa n. 2,5 miljoonaa 1800-luvun puolivälissä.

Kiinalaisten oikeustaistelu jatkui kuitenkin kiivaana vielä pitkään ja vasta toinen maailmansota muutti suhtautumista heihin kun tarvittiin loputtomasti sotilaita rintamille. Tykinruuaksi kiinalaisia viimein hyväksyttiin.

Nyt kiinalaiset ovat kaikista roduista menestyneet Yhdysvallissa parhaiten ahkeruutensa ja sinnikkyytensä ansioista niin koulutus- ja tulotasonsa suhteen.

USA on harrastanut maailmanlaajuista aivojen kolonisointia joten Yhdysvalloissa valmistuneista tohtoreista puolet on muunmaalaisia ja merkittävä osa kiinalaisia. Osa heistä on palannut työkokemustensa jälkeen Kiinaan nostamaan sitä köyhyydestä ja rikastumaan henkilökohtaisesti.

Siirtomaa-ajan Kiina on kasvanut köyhyydestä jo Yhdysvaltojen vakavaksi kilpailijaksi. Asetelmat ovat kääntyneet aivan ylösalaisin. Oopiumisodassa eurooppalaiset ja amerikkalaiset vaativat vapaata kauppaa mutta myöhemmin vapaakauppa on kääntynyt yllättäen turmioksi amerikkalaisille.

Nixon myi amerikkalaiset Kiinalle jo1970-luvulla sopimalla Kiinan kanssa vapaakauppasopimuksen. Siksi amerikkalaiset ja eurooppalaiset myyvät kaupoissaan nyt pääasiassa kiinalaisia tuotteita.

Amerikkalaiset kapitalistit siirtäneet tuotantonsa Kiinaan voittojensa maksimoimiseksi.

Eli syy siihen, miksi talousprofessorit ihmettelevät, miksi talous ja rahoitusmarkkinat eivät toimi USA:ssa ja Euroopassa kuten ennen, on kutakuinkin tämä:

Mitä enemmän USA:n ja Euroopan keskuspankit pumppaavat rahaa kotimarkkinoille, sitä enemmän kansalaiset kuluttavat Kiinassa ja Aasiassa tuotettuja tavaroita velaksi. Kiinalaiset vielä ”hyvänhyvyyttään” lainoittavat kauppataseen ylijäämällään tuomilla dollarivarannoillaan amerikkalaisten kulutusta.

USA:n ja Euroopan kansantaloudet voivat (tuontiylijäämän vuoksi) sitä huonommin, koska USA:n ja Euroopan teollisuuteen ei investoida sen vuoksi, että tuotantokustannukset ovat alhaisemmat Kiinassa ja Aasiassa yleensä.

Siis länsimaiset rikkaat kapitalistit ovat siirtäneet ”tuottavuuden nimissä” teollisen tuotantonsa Kiinaan voittojensa maksimoimiseksi. Orjia ei tarvitse enään siirrellä länsimaihin kilpailukykyä lisäämään koska digitaalisaation avulla orjatyövoiman hyväksikäyttäminen voidaan tehdä julkisuudelta piilossa.

EK:n nokkamies Jyri Häkämies vielä kehuu tätä kehitystä köyhien maiden ”mahdollisuudeksi” nostaa itseään köyhyydestä. Hän unohtaa tietenkin mainita, että suurimman hyödyn korjaa länsimainen pääoma eikä hikipajan duunarit. Häkämies vaatii koko ajan suomalaisten palkkojen alentamista ja työehtojen huonontamista kiinalaiselle tasolle jotta Suomi säilyttäisi globaalin ”kilpailukykynsä”.

Digitalisaation tuottavuushyödyt menevät osinkoina rikkaitten laariin.

Nyt Yhdysvaltalaiset ovat huolissaan vapaan kilpailun seurauksista Amerikan työllisyydelle. Yhdysvaltojen presidenttiä Donad Trumpia ei voi mitenkään pitää esimerkillisenä valtion päämiehenä, mutta hän on kuitenkin ymmärtänyt tilanteen vakavuuden ja laittanut tuontitulleja kiinalaisille. Euroopan poliitikot ovat pahasti jälkijunassa.

USA:n joutuessa häviölle uusliberalistisen ”vapausideologian” koventamassa kilpailussa, tämä vapaan kilpailun pääapostoli on joutunut turvautumaan pahamaineiseen protektionismiin, jotta mahtava USA ei jäisi kiinalaisten jalkoihin.

Yhdysvaltojen Kiinan-pelko näkyi hiljattain toistuvana varoitteluna Münchenissä – Ulkoministeri Mike Pompeo haukkui kiinalaista teleyhtiö Huaweita Troijan hevoseksi.

Digitalisaatio on jo nyt uhka myös kiinalaisille työntekijöille.

Yhdysvallat osoitti myös todella pelkäävänsä sitä, että Kiina saa suurvaltojen taistossa yliotteen – niin näyttävästi Yhdysvaltain ulkoministeri Pompeo ja puolustusministeri Mark Esper käyttivät turvallisuuskonferenssin heille tarjoaman areenan omien liittolaistensa varoitteluun Kiinan uhkasta.

Esper piti puheen, jossa ei edes mainittu Venäjää, mikä omalta osaltaan osoittaa, ettei Venäjää Yhdysvalloissa lasketa enää suurvaltasarjaan.

Sen sijaan Esper julisti nopeasti taloudelliseksi ja sotilaalliseksi mahdiksi nousseen Kiinan Yhdysvaltojen päävastustajaksi ja teki selväksi, ettei Yhdysvaltain eurooppalaisten ystävien pidä tehdä yhteistyötä Kiinan kanssa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ottanut roolin Euroopan äänenä ja herättelijänä. Münchenissä Macron jatkoi valitsemallaan linjalla ja vaati erityisesti Saksaa tarttumaan Ranskan ehdotuksiin.

Euroopasta on tullut maanosa, joka ei enää usko tulevaisuuteensa”, Macron sanoi ja arvosteli EU-maita siitä, ettei EU:n budjetti vastaa nykyistä geopoliittista tilannetta, jossa Kiina ja Yhdysvallat kasvattavat valtaansa. ”Emme investoi tulevaisuuteemme riittävästi.”

Protektionismi on ainoa keino jolla Kiinan ylivoimaa voi padota.

Syytä pelkoon on, sillä Kiina ohitti Yhdysvallat vauraiden määrässä. Kymmenellä prosentilla on yli 80 prosenttia maailman kotitalouksien varallisuudesta, arvioi sveitsiläispankki Credit Suisse.

Vauraita kiinalaisia on nyt ensi kertaa enemmän kuin vauraita yhdysvaltalaisia, kertoo uutistoimisto Reuters. Uutinen perustuu sveitsiläisen Credit Suisse -pankin tutkimukseen, jossa on arvioitu kotitalouksien varallisuutta.

Pankin vuosittaisen vaurausselvityksen mukaan Kiinassa on nyt sata miljoonaa ihmistä, jotka lukeutuvat kymmenen prosentin rikkaimman joukkoon maailmassa. Yhdysvalloissa vastaava luku on 99 miljoonaa.

Koska teollinen tuotanto matalapalkkamaissa on sijoittajille kaikkein tuottoisinta, Kiinasta on tullut parissa vuosikymmenessä koko maailman ”paja”. Presidentti Xi Jingping johtamassa ”vuosisadan projektissa” Kiina on investoinut tuhansia miljardeja nostaakseen Kiinan maailmantalouden veturiksi.

Toinen Ylen dokumentti: ”Kiinan uusi silkkitie” (21.1. 2020) kertoo vähän tarkemmin tästä Kiinan ”vuosisadan projektista”.

Kiina on rakentamassa uutta silkkitietä Kiinasta Eurooppaan. Koska siitä on tullut lyhyessä ajassa koko ”maailman tehdas” tarvitaan nopeat kulkuyhteydet Euroopan markkinoille. Lentorahti on nopea mutta kallis ja laivakuljetukset halpoja mutta hitaita.

Protektionismi on ainoa keino jolla Kiinan ylivoimaa voi padota.

Koska kiinalaisilla on kokemusta Amerikan ajoilta rautateiden rakentamisesta, he ovat aloittaneet miljardiprojekteja nopean raideverkoston rakentamiseksi maailmanlaajuisesti. Amerikassa he harjoittelivat sitä orjina, nyt maailmanvalloittajina.

Jakelun keskukseksi ja ”nollapisteeksi” on valittu yli 15 miljoonan asukkaan ja 100 multimiljonäärin Chongqingin kaupunki Kiinan sydämessä. Sieltä rata lähtee 10 000 kilomerin matkan Euraasian halki Saksan Duisburgin satamaan. Matka kestää 15 vuorokautta mutta kuljetuskustannus on 12 kertaa halvempaa kuin lentorahtina.

Meritietäkään kiinalaiset eivät ole unohtaneet uusien ”silkkiteiden” rakentamisessa. He ovat rakentaneet jättisataman Malagan salmeen, jonka läpi laivat menevät Afrikan salmessa olevan minivaltio Djiboutin sataman kautta kohti Eurooppaa.

Siinne kiinalaiset ovat rakentaneet 580 miljoonalla dollarilla ja Djiboutin valtion velkarahalla modernin sataman. Samalla viereen rakennettiin kiinalainen 10 000 sotilaan tukikohta turvaamaan kiinalaisten edut, aivan kuin Yhdysvallat ovat rakentaneet yli 700 tukikohtaa lähes jokaisen öljylähteen viereen vaalimaan USA:n kaupallisia etuja.

Rataverkoston lisäksi Kiinalaista silkkitietä on vahvistettu rakentamalla ja suunnittelemalla myös uusia öljy- ja kaasuputkia sekä mittavia sähköverkkoja Etelä-Amerikkaa myöten.

Kiinalaiset ovat jo pitkään ostaneet Afrikasta kaivoksia, raaka-aineita, maata ja lainoittaneet afrikkalaisia suuria infrastruktuurihankkeita. Esimerkiksi Djiboutin valtion lainoista 70 prosenttia on kiinalaisten rahoittamia.

Ideana on turvata tulevaisuudessa Kiinan raaka-aineiden ja ruuan saanti, jota oman maan varannot eivät kykene turvaamaan. Samalla saastuttava bulkkituotanto voidaan siirtää vielä halvempaan matalapalkkamaahan.

Sen edistämiseksi on tarvittu taas kiinalaisten ratahankkeita. Silkkitien sivupoluksi kiinalaiset toteuttivat 4,4 miljardin ja 750 kilometriä pitkän ratahankkeen Djiboutista Etiopian pääkaupunkiin Addis Abebaan.

Kaupungin eteläpuolelle kiinalaiset ovat rakentaneet 70 neliökilometriä olevan teollisuuspuiston. Siellä olevissa tekstiilitehtaissa ahertavat nyt kiinalaisten komennossa afrikkalaiset hikipajojen työntekijät 50-60 dollarin kuukausipalkalla. Se on kymmenesosa kiinalaisten ompelijoiden nykypalkoista.

Häkämiehen mainostama ”hyvinvointi” (orjatyö) siirtyy aina vain halvemmille alueille.

Koska laivojen ”silkkitie” Malagan salmen kautta on pitkä, kiinalaiset ovat rakentaneet rautatien Kiinasta Pakistanin kautta Arabianmerelle. Rata alkaa Kashgarista ja etenee Islamabadin kautta Gwadariin, jonne rakennettiin myös satama.

Paikalliset kalastajat heitettiin sumeilematta pois sataman tieltä. Rautatietä varten maat pakkolunastettiin kyselemättä. Paikallinen yläluokka teki yhteistyötä Kiinan hallituksen kanssa. Kiinalaisia ei ole haitannut, että paikalliset pakistanilaiset vastarintaliikkeet tekevät terrori-iskuja vastustaessaan kiinalaisten invaasiota.

Paikallinen vastarintaliike tekee terrori-iskuja kiinalaisia vastaan.

Mitä tästä kahden supervallan kamppailusta pitäisi ajatella? Yhdysvallat on ollut johtava supervalta toisen maailmansodan jälkeen. Valta-asemaansa se on ajanut johdonmukaisesti ”vapaakaupan” ja ”vapaiden pääomien” varjolla ja avulla. Välillä on turvauduttu puhtaaseen sotilaalliseen voimaan.

Pääomien vapaus ja kaupan vapaus ovat mahdollistaneet pääomalle siirtää tuotantonsa vapaasti uusiin orjatyömaihin voittojensa maksimoimiseksi. Voitoilla voi ostaa muun maailman tuotannon ja markkinat sen omistukseen ja hallintaan.

Merkittävin apuväline pääomalla on ollut pankkijärjestelmä, jonka avulla se voi vapaasti operoida ja haalia koko maailman omistukseensa. Kirjoitin siitä kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” seuraavasti (kursiivilla):

”Markkinataloudessa valta on hajautettu markkinoiden toimijoille, jotka rahaa käyttävät. Niiden takana on anonyymit vaikuttajat ja heidän salaiset suunnitelmat.

Vuonna 2011 Sveitsin teknologisen tutkimuksen instituutin kolme tutkijaa julkaisivat tutkimuksen, jossa he kartoittivat laajasti maailmantalouden omistussuhteita.

Tutkijat ottivat lähtökohdakseen tietokannan, joka sisälsi 37 miljoonaa yritystä ja sijoittajaa maailmanlaajuisesti. Tästä aineistosta he seuloivat 43 000 merkittävintä monikansallista yritystä ja alkoivat tutkia niiden välisiä omistussuhteita ja liikevaihtoa kompleksisten systeemien analysoimiseen kehitetyin menetelmin.

Omistussuhteiden ytimestä paljastui 1 318 yrityksen joukko, joka kollektiivisesti omisti valtaosan suurimmista joukon ulkopuolisista yrityksistä. Näiden 1 318 yrityksen välillä löytyi myös suuri määrä ristikkäisiä omistussuhteita, niin että jokainen ryhmään kuuluva yritys oli omistussuhteessa keskimäärin kahdenkymmenen muun ryhmään kuuluvan yrityksen kanssa.

Jatkoanalyysi ristikkäisten omistussuhteidenverkostosta paljasti 147 yrityksen joukon, joka kollektiivisesti hallitsi noin 40 prosenttia kaikesta maailman varallisuudesta. Lisäksi jokainen ryhmään kuuluva yritys oli ryhmän muiden jäsenten kollektiivisessa omistuksessa, joten tutkijat nimesivät 147 yrityksen joukon maailmantalouden ”super-entiteetiksi”.

Tämä super-entiteetti ei suinkaan koostunut Microsoftin ja Coca-Colan kaltaisista, keskivertokuluttajalle tutuista yrityksistä, vaan lähes yksinomaan pankeista ja muista rahoitusyhtiöistä.

Kiinan EU-maihin sijoitukset ovat vain pieni puro sen koko maailman sijoituksissa. Länsimaiset pääomasijoittajat (superentiteetit) eivät investoi tuotantoon vaan ostavat valmista infrastruktuuria ja tuotantoa.

Yhdysvaltojen Sonoman yliopiston tutkijat Peter Phillips Ja Brady Osborne ovat jatkaneet sveitsiläisen tutkimusryhmän tekemää tutkimusta valikoimalla aineistosta 10 keskeisintä pankkia ja 10 keskeisintä varallisuutta hallinnoivaa yritystä.

Karsimalla päällekkäisyyksiä he ovat tunnistaneet 13 yritystä, joiden he sanovat muodostavan maailmantalouden rahoituksen ytimen. Phillips ja Osborne jopa nimeävät näiden 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsentä ja totesivat näiden hallinnoivan 23,9 biljoonaa dollaria, mikä on noin 10 prosenttia maailman varallisuudesta.

Ryhmän poliittisesta vaikutusvallasta tutkijat toteavat: ”Länsimaiset hallitukset ja kansainväliset instituutiot toimivat edistääkseen tämän rahoitusytimen etuja turvaamalla pääomasijoitusten vapaan virtaamisen kaikkialle maailmaan”.

Rahoitusala vaikuttaa poliittisiin prosesseihin suoremmillakin tavoilla, mistä tärkein esimerkki on suuri määrä rahoitusalan edustajia, jotka toimivat avainasemissa poliittisessa päätöksenteossa.

Lähes jokainen Phillipsin ja Osbornen nimeämistä 13 yrityksen johtokuntien 161 jäsenestä toimi jonkinlaisessa roolissa EU:n jäsenvaltioiden, G8- tai G20-maiden valtionvarainministeriöissä, yliopistoissa tai erilaisissa kansainvälisissä instituutioissa.

Näistä 13 yrityksestä viidellä oli johtaja, jotka työskentelivät tai olivat työskennelleet IMF:ssä. Kuuden yrityksen johtaja työskenteli tai oli työskennellyt Maailmanpankissa. Seitsemän yrityksen johtajat työskentelivät tai olivat työskennelleet Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnassa.

Siis pankkimaailma on soluttautunut kaikkiin ”puolueettomiin” talouden ja kaupan toiminnasta päättäviin instituutioihin”. (s. 249-251)

Rikkaat ovat salaseurojen avulla onnistuneet kahmimaan valtaosan BKT:n kasvusta.

Kiina uhkaa nyt vakavasti näitä valtarakenteita, joten amerikkalaiset ja eurooppalaiset vallanpitäjät ja ”hyväveliverkostot” ovat vähän hermostuneita. Heitä ei taatusti huoleta kiinalaisten erirotuisuus eikä uskonnollinen vakaumus. Ylemmällä tasolla kaiken takana on raha ja valta ja alemmalla tasolla työllisyys ja työpaikat.

Ei saksalaisten ja Hitlerin juutalaisvihassa ollut takana uskonto eikä rotu vaan ensimmäisen maailmansodan jälkeinen massatyöttömyys. Kirjoitin siitäkin kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” seuraavasti (kursiivilla):

Hitleriäkään ei suututtanut se, että juutalaisilla oli hieman muita kookkaampi nenä ja että he pyörittelivät tooraansa ja mumisivat käsittämättömiä kipa päässä.

Häntä raivostutti se, että köyhät askenaasijuutalaiset, jotka olivat hetkeä aikaisemmin tulleet itäisestä Euroopasta, olivat nopeasti Saksan pääoman, teollisuuden ja pankkitoiminnan ytimessä.

Idästä tulleita juutalaisia pidettiin aluksi köyhiin mustalaisiin verrattavissa olevina syöpäläisinä, joita pidettiin toisen luokan kansalaisina. 1800-luvulla suomalaisetkaan kauppiaat eivät antaneet juutalaisille kauppiaille toimilupia kauppapaikkoihin, vaan he saivat kaupustella vain torikauppiaina.

1930-luvulla kuitenkin puhdasrotuiset arjalaiset joutuivat työttömiksi ja huomasivat joutuneensa juutalaisten ”paitojen pesijäksi”.

Juutalaiset ovat kunnostautuneet älykkäänä kansakuntana. Heitä on maailmalla vain 14-15 miljoonaa, mutta peräti 22 prosenttia kaikista Nobel-palkituista on juutalaisia. Se kertoo juutalaisten älykkyydestä mutta ei välttämättä viisaudesta. Hitlerin kenraalienkin älykkyysosamäärä oli huomattavasti keskiarvoa korkeampi.

Erityisesti juutalaiset ovat menestyneet pankkialalla. Jo keskiajalla he olivat koronkiskurin maineessa aloittaessaan pankkitoimintaa Euroopassa. Ehkä siksi, koska Toora ei kiellä koronkiskontaa, kun taas esimerkiksi Koraani kieltää koron perimisen lainarahalta.

1800-luvulla valtaan nousi erityisesti Rothschildin perheen pankki-imperiumi Saksassa. Suku levitti pankkitoimintaa Lontooseen, Pariisiin ja Napoliin. Muitakin suuria juutalaisia pankkisukuja syntyi kuten Warburgit Hampurissa, Spreyerit Frankfurtissa, Hambrosit Lontoossa, Sassoonit Intiassa, Guenzburgit Pietarissa jne.

Kaikkialla he ovat nopeasti haalineet ympäröivän varallisuuden omakseen (aivan kuten ”superentiteetit” nykyään). Yhdysvalloissakin heitä on vain pari prosenttia, mutta he pyörittävät täysin sen rahamaailmaa sekä politiikkaa ja ovat republikaanien puolue-eliittiä.

Vapaassa kilpailussa USA ja EU ovat varmoja häviäjiä.

Jopa nyt surullisen kuuluisaksi tulleet investointipankitkin ovat juutalaisten perustamia. Juutalaisomisteisia pankkeja ovat alkuaan mm. maailman suurin investointipankki Goldman Sachs ja juuri nurin mennyt Lehman Brothers. Muita juutalaisia pankkiireita Amerikassa ovat olleet mm. J.W. Seligman, Loeb Kuhn, Thaman Landenburg, Freses Lazard, jne.

Myös Venäjän nykyiset valtion omaisuuden ryöstäneet oligarkit ovat pääosin juutalaisia. Samoin maailman suurimman sijoitushuijauksen tehnyt Bernard Madoff. Siis rikkauden keskittyminen harvoille tuottaa väistämättä jatkossa ongelmia, eikä ongelmat kohdistu enää rodullisiin ominaisuuksiin. Pelkkä ahneus riittää” (s.246-7)

Nyt kaikkialla maailmalla kansalaiset oirehtivat eriarvoisuuden tuottamista ongelmista. Valtamediat pitävät yllä uskomusta, että kaikki johtuu jostakin epämääräisestä ”populismista” ja ”muukalaisvihasta”.

Suomessakin seurattiin 1980-luvulla Ruotsissa tapahtuvaa maahanmuuttoa. Suomalaisia oli jo aiemmin muuttanut työn perään ”eläviksi roboteiksi” Volvon ja Saabin tehtaisiin. Silloin jo puhuttiin ”rasismista”. Tuolloin vielä tarvittiin tehtaissa liukuhihnatyöntekijöitä kunnes oikeat robotit syrjäyttivät duunarit.

Kirjoitin siitä ensimmäisessä kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (Tammi 1989) yli 30 vuotta sitten seuraavasti:

”Tohtori Keijo Korhonen on julkisuudessa närkästyttänyt ”rasistisilla” uhkakuvillaan. Hän on pelotellut tulevien vuosien kehitysmaiden väestöräjähdyksestä, jonka seurauksena alkavat kansainvaelluspaineet Eurooppaan. Kun siirtolaiset ovat jotain kautta päässeet Euroopan sisälle, he voivat sen jälkeen vapaasti vaihtaa maata.

Työvoimaministeriön kansliapäällikkö Pertti Sorsa on myös ottanut kantaa vierastyövoiman käyttöönottoon. Hän pitää sitä vain marginaalisena ratkaisuna. ”Ruotsissa saatujen kokemusten mukaan jokainen vierastyöläinen on maahan muuttaessaan luonut samalla yhden uuden työpaikan, kuitenkin lähinnä sosiaalialalle!

Vierastyövoima ei ole siis uhka työllisyydelle, mutta se ei myöskään ole ratkaisu työvoimapulaa”, Sorsa kyseenalaistaa”.

Tilintarkastaja Pauli Vahteran palkkavertailuja kiinalaisiin vuodelta 2019.

Muukalaisvihalla ja populismilla vain yritetään hämätä sitä, mihin uusliberalismin ja markkinavapauden illuusio on maailman johtanut. Markkinaliberalismi ja kapitalismi alkaa olla nyt tiensä päässä, vaikka EK on pannut Häkämiehen sitä Hesarissa puolustamaan 350 000 euron vuosituloilla. Häkämies ei tunnista edes eriarvoisuuden kehitystä Suomessa.

Jopa IMF, OECD, Maailmanpankki ja Financial Times ovat heränneet ja vaatineet eriarvoisuutta aiheuttaneelle kapitalismille suitsia ja uusia sääntöjä. Niistä ei saa puhua eikä debatoida suomalaisissa valtamedioissa. Jos Häkämiehen näkemyksiä yrittää kritisoida tulee heti kommunistin tai sosialistin leima otsaan, (jos saa edes julkaistuksi).

EK:n ja Häkämiehen ongelmanratkaisu on ilmiselvästi se, että USA:n ja Euroopan kustannustasoa pitää laskea 90 prosenttia kiinalaiselle tasolle. Siinä vaihtoehdossa rikkaat rikastuvat vielä enemmän ja ostovoima katoaa entisestään, jolloin markkinatalousjärjestelmä syö oman kasvualustansa.

Toinen ja ainoa toimiva ratkaisu on, että Kiinasta ja Aasiasta tuotaville tavaroille laitetaan korkeat tullit, esimerkiksi CO2-tullit, jotka tekevät kiinalaistuotteet liian kalliiksi kuluttajille ostaa. Olen kirjoittanut siitä jo aikaisemmin tällä blogilla otsikolla: ”Hiilitullit Kiinalle ovat välttämätöntä protektionismia”.

Vain näin Lännen ja Idän kustannustasot ja tuotteiden myyntihinnat tulevat yhtä kilpailukykyisiksi ja maailmankauppa tasapainottuu. Markkinoille palautuu normaali korkotaso ja osakkeiden hinnat asettuvat pitemmällä aikavälillä teollisuustuotannon volyymi-indeksin kehitystasolle ja seuraavat sitä.

Nykyisin vapautetussa markkinaehtoisessa kaupassa USA:n ja Euroopan kehittyneillä mailla ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla kiinalaisten kanssa nykysäännöillä.

Heidän palkka- verotus-, sosiaali-, ja eläkekulunsa sekä ympäristönormit ovat länsimaisen duunarin kilpailukyvyn näkökulmasta kestämättömällä tasolla. Häkämies ei näe tässä mitään ongelmaa vaikka suomalaiset yritykset eivät tällä kustannusrakenteella pysty kilpailemaan kiinalaisten kanssa.

Siksi suomalaiset yritykset ovat globalisaatiopaineessa investoineet ja kasvaneet pääasiassa ulkomaille eikä enää Suomeen. Samoin uudet työpaikat ovat syntyneet pääasiassa matalamman kustannustason maihin. Esimerkiksi monikansalliset jättiyritykset kuten Kone ja Nokia työllistävät enää muutaman hassun prosentin henkilökunnastaan Suomessa.

90-luvun laman jälkeen pääosa investoinneista on mennyt ulkomaille.

Kokoomuslaiset taloustieteilijät kauhistelevat protektionismia. He unohtavat täysin, että 1980-luvulla Suomea nimitettiin ”Pohjolan Japaniksi” vaikka Suomi ei ollut vielä EU:n eikä rahaunionin jäsen. Silti talouden kasvu oli 2-3 kertaa nopeampaa kuin EU-maiden keskiarvo pelkän ETA- ja kahdenkeskeisten sopimusten puitteissa.

Historian professori Markku Kuisma muistuttaa (Häkämiestäkin) Suomen taloushistoriasta (Seura 24/2018) seuraavasti: ”Metsäfirmat tunkeutuivat maailmanmarkkinoille kesällä 1918 perustetut sellu- ja paperikartellit kärkenään. Siitä lähti teollinen nousu, jota kesti samalla kaavalla 1980-luvulle.

Yhteistyö oli voimaa, keskinäinen kilpailu tiedettiin tappavaksi. Näin tiivistyi suomalainen vientiteollisuuden talousoppi. Ja mikä ettei, yhteistyökyky on havaittu koko ihmislajinkin menestyksen salaisuudeksi.

Pitkä versio nousun syistä vaatii kartellien vierelle protektionismin eli oman tuotannon suojelun. Tärkeää oli lisäksi valtion vahva rooli suurteollisuuden synnyssä. Väkevä annos taloudellista nationalismia ja vientiä suosiva valuuttapolitiikka (myös devalvaatiot) maustivat keitoksen.

Maistuu ideologisesti epäkorrektilta. Hyi olkoon noita lähihistoriamme yrittäjäsankareita, firmoista puhumatta(kaan). Kaikki kauniit ja suuret – Kone, Nokia, UPM edeltäjineen ynnä muut – ovat kasvaneet komeuteensa kotimaisten ja eurooppalaisten kartellien kyydissä.

Ihan kuin taloushistoria nauraisi meille globaalin vapaakaupan ihastelijoille. Muistetaan silti, ettei ole peilin vika, jos kuva ei ole kaunis. Todellisuus vastaa harvoin haaveitamme.

Eikä kannata ryhtyä sättimään Suomea mätämunaksi. Kaikki taloudelliseen kukoistukseen kohonneet maat ovat vuorollaan käyttäneet samoja keinoja.

Vai luuleeko joku, että Britannia nousi 1800-luvun alussa maailmantalouden johtoon vapaakaupalla ja liberalismilla? Ei todellakaan. Keinoina oli reipashenkinen protektionismi, jonka hengessä kiellettiin esimerkiksi tekniikan ammattilaisten maastamuutto, ja sotalaivasto, jolla avattiin vieraat markkinat.

Yhdysvallat toimi samoin tavoin Britannian ohi huipulle edetessään. Nyt se haukkuu Kiinaa vapaamielisistä teknologia- ja tekijänoikeuslainoista. Oma vasikka-aika unohtuu autuaasti itse kultakin. Lainaa, vaihda varasta ja pidä visusti itselläsi – siinä yleispätevä tunnuslause läpimurron valmistelun vuosikymmeniltä.

Vapaakaupan paasauksen aika tulee säännöllisesti sitten, kun oma teollisuus on kyllin vahva voitokkaaseen kilpailuun yli rajojen. Britannian saarnavuoro alkoi 1850-luvulla. Yhdysvaltain vastaava vaihe oli väkevintä vuosisata myöhemmin. (EU oli protektionistinen hanke).

Nyt nousussa on Kiina. Puheet ovat tutut. Kiina kehuu vapaakauppaa sormet ristissä selän takana, horjuva jätti USA puolestaan rajoittaa kauppaa, patoaa EU-maiden vientiä ja sabotoi kehitysmaiden kasvuyrityksiä oman mahtinsa turvatakseen”. Näin ironisoi vapaakaupasta Kuisma.

Vaikka kiinalaiset kilpailevat maailmanmarkkinoilla markkinaehtoisesti, kiinalaisilla on kilpailuetu, jota ei ole demokraattisesti johdetuilla EU-mailla. Kiinassa palkkatason ja sosiaalietuudet määrää diktatuurisesti johdettu kommunistinen puolue.

Siellä ei sallita edes vapaata ay-liikettä. Kansalaisia valvotaan tekoälyn ja kasvojentunnistuksen avulla elektronisesti. Toisinajattelijoita ”uudelleenkoulutetaan” pakkotyösiirtoloissa vähäisestäkin kommunistipuolueen arvostelusta.

Kiinan kilpailukykyä hoidetaan pelolla ja poliiseilla. Meillä populismilla jonka pontimena on pelko. Kapitalistisissa maissa rahan ja nälän yhdistelmällä ihminen saadaan tekemään mitä pääoma haluaa lobbausjärjestöjensä ja sen omistuksessa olevien medioiden avulla.

Kiinan diktatuuria johdetaan pelolla

Niin kauan kuin tätä USA:n ja Euroopan vapaan markkinatalouden pääongelmaa ei kyetä ja haluta ratkaista, molemmat mantereet ovat kustannusleikkausten kierteessä ja ihmisten on tehtävä yhä enemmän ja enemmän töitä jolloin ihmisten arki muuttuu entistä raskaammaksi ja syntyvyys laskee.

Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat murenemassa aivan kuten EK ja pääoman edusmies Häkämies tavottelevatkin. Poliittiset päättäjät ovat täysin pihalla kehityksestä ja kaikki laitetaan epämääräisen populismin nimiin.

USA ja Eurooppa tuhoavat siten itse itsensä omien uusliberalististen ekonomistiensa omilla valinnoilla. Jotta USA ja Eurooppa voidaan pelastaa, tarvitaan globaalin maailmankaupan kriittinen arviointi ja täyskäännös maailmankaupan pelisäännöissä.

Uskonnon varjolla on läpi maailmanhistorian sodittu vaikka perimmäinen kysymys on aina ollut rahasta ja vallasta eli verotusoikeudesta. Sama koskee myös populismia ja muukalaisvihaa. Siinäkin on aina taustalla raha ja/tai toimeentulo.

Se konkretisoitui minulle ollessani työmatkalla Yhdysvalloissa jo 80-luvulla. Lensin siellä Floridasta New Yorkiin ja viereeni istahti hyvinpuketunut musta liikemies. Lennon aikana harrastimme jonkinlaista kevyttä small talkia. Juuri tuolloin USA:n mediassa käsiteltiin jotain konfliktia mustien ja valkoisten välillä.

Yritin varovasti kysäistä mustalta liikemieheltä esiintyykö Yhdysvalloissa rasismia ja onko pahojakin konflikteja mustien ja valkoisten välillä? Musta mies kaivoi lompakkonsa esiin ja veti puoli metriä pitkän luottokorttihaitarinsa esiin. Siinä oli kaikki mahdolliset mustat amexit ja palatina- ja kultakortit ja leveästi hymyillen vastasi minulle: ”Amerikassa ihonvärillä ei ole mitään väliä jos sinulla vain on tarpeeksi rahaa”.

Toisaalta kun viime kesänä vierailin Eteä-Afrikassa, siellä köyhät mustat eteläafrikkalaiset mellakoivat ja osoittivat mieltä vielä köyhempiä keski-Afrikasta tulleita mustia kanssaihmisiään kohtaan. He olivat maahanmuuttajia jotka yrittivät epätoivoisesti löytää työtä maasta jossa oli jo ennestään noin 15 miljoonaa työtöntä peltihökkeleissään.

Ongelmana muukalaisvihassa ei ole ihonväri eikä uskonto vaan raha ja toimeentulo. Suomalainen valtamedia on vain verhonnut ongelman ns. ”populismiksi”.

: Suomessa maahanmuuton kustannukset on 135 kertaa suuremmat kuin kohdemaassa.

Nyt kun Turkki on avannut rajansa ja maahanmuutto on jälleen karkaamassa käsistä. Viidessä vudessa EU ei ole saanut maahanmuuton pelisääntöjä valmiiksi. Kreikka on kieltäytynyt käsittelemästä uusia maahanmuuttajia ja sulkenut rajansa. Nut vielä korona-epidemia on sulkemassa kaikki rajat. Ainakin jo ennestään talousvaikeuksissa olevaa Kreikkaa sekä Turkin neljää miljoonaa pakolaista EU:n tulisi auttaa ja nopeasti.

Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan (tai lähialueilla) on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen on todennut professori Paul Collier, joka on yksi maailman johtavista kehitysmaiden asiantuntijoista.. Kotimaahansa jäävät ovat yleensä paljon heikompia kuin ne, joilla on voimavaroja lähteä Eurooppaan, Collier totesi. Samalla muukalaisvihaltakin säästytään.

Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo on tiivistänyt etikettikelpoisesti populistiongeman Hesarin Vieraskynä-kirjoituksessaan näin: ”Jo 1980-luvulla käynnistynyt ja yhä jatkuva talouden kansainvälinen liberalisointi oli taloudellisten ja poliittisten eliittien projekti, vallankumousta ylhäältäpäin.

Nyt vasemmisto- ja oikeistopopulististen puolueiden nousu edustaa vastavallankumousta alhaaltapäin. Monet ovat tyytymättömiä etujen ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakaantumiseen”.

Saman asian ilmaisi juuri raadollisemmin professori Markku Kuisma Maarit Tastulan haastatteluohjelmassa. Nationalismin ja populismin nousua Kuisma kuvaa, kuinka tämä uusi finanssivetoinen maailmanjärjestys luo ihmisille epävarmuutta, pelkoa ja asioiden hallitsemattomuuden tunnetta – ja asiat tapahtuvat päidemme yläpuolella jossakin muualla – se on sellainen hätähuuto ja hätäjarrutusreaktio.

Populismia Kuisma kuvailee tiivistetysti, että ihminen on ajettu nurkkaan koska eriarvoisuus on vihan kasvualusta ja demokratialle se on kuolinkellojen soitto.

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 67. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).