Sana ”pyramidihuijaus” luo ikävän mielikuvan. Verkostomarkkinoinnin, ketjukirjeen tai vaikka sijoitusklubin kaapuun naamioitu pyramidihuijaus voi tuottaa perustajilleen ja varhaisille osallistujilleen muikeita tuottoja, mutta vain aikansa. Lopulta viimeksi tulleet menettävät rahansa.
Siksi ihmetyttääkin, että poliitikot eivät ole puuttuneet maailman suurimpaan ja vaarallisimpaan pyramidihuijaukseen eli pankkijärjestelmään. Siinä pankit ovat saaneet ainutlaatuisen oikeuden ”taikoa tyhjästä rahaa” luomillaan velkapapereilla ja laittamalla ne taseessaan ”omaksi pääomaksi”.
Sehän ei ole oikeaa rahaa, vaan asiakkaan lupaus maksaa pankille mahdollisesti joskus velkansa. Pankit ovat ”innovoineet” näistä moneen kertaan peräkkäin paketoiduista velkapapereista uusia ”lupauspaketteja” eli ns. johdannaisia (MBS, CMO, CDS, CDO, warrantit jne.) ja myyvät niitä uusina tuottoisina innovaatioina edelleen sijoittajille ja toisille pankeille. Tällaisesta subprime -velkapapereiden romahduksesta sai alkunsa finanssikriisi.
Kaikista riskialttiimpia ovat nämä pankin johdannaispaperit, joiden tasearvo on 10 kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote (BKT) – ja kukaan ekonomisti ei osaa kertoa, miten ja kenen rahoilla niiden alaskirjaus todelliseen markkina-arvoon tehdään.
Maailman koko reaalimaailman (tavaratuotannon ja palveluiden) arvo vuonna 2019 oli vain vajaa 90 biljoonaa dollaria.
Siis pankkien taseissa on keinotekoista ”virtuaalirahaa” eli velkaa kymmenkertainen määrä reaalimaailman rahamääriin verrattuna. Reaalimaailman kaikilla tuotannon voitoilla, veroilla ja palkansaajien säästöillä ei ole edes teoriassa mahdollista hoitaa jättimäistä velkamäärää milloinkaan!
Tutkimuslaitos GNS Economics laski jo vuonna 2018, että pankkien kriisiytymisen pysäyttämiseksi keskuspankkien olisi ostettava erittäin suuri osa tai jopa enemmistö tuon hetkisistä riskisijoituksista, joita tutkimuslaitos arvioi pankeilla olevan noin 400 biljoonaa dollaria.
Pankkien taseissa olevien virtuaalirahan määrästä on jo kokemusperäistäkin dataa. Islannin pankkien konkurssissa niiden arvosta hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin. Maailman kaikkien johdannaisten tasearvo on vieläkin 10 kertaa suurempi kuin koko maailman BKT.
Kun lainakelpoisten asiakkaiden lainatarpeet oli tyydytetty, markkinoille tuli niin kutsuttuja ninja-lainoja. Niitä myönnettiin henkilöille, joilla ei ollut tuloja, töitä tai varallisuutta (no income, no job and no assets). Nykyään sähköpostit pursuavat pikavippitarjouksia kaikkein varattomimmille ja talousvaikeuksissa oleville huono-osaisille.
Finanssikriisin seuraukset olivat massiivisia. Aihetta käsittelevän elokuvan ”The Big Short:in” lopussa oli yhteenveto pankkimaailman ”innovaatioista”: 5 biljoonaa amerikan dollaria katosi eläkkeistä, kiinteistöistä säästöistä ja velkapapereista. 8 miljoonaa amerikkalaista menetti työpaikkansa ja 6 miljoonaa kotinsa.
Sininen ja punainen osa kertovat näiden ”lupauspapereiden” eli pankkien taseiden riskipitoisen ”pääoman” suuruuden.
Näiden ”luovien innovaatiopapereiden” uskoteltiin olevan miljardien arvoisia ja kauppa kävi aikansa. Investointipankkiirit ja -pankit rikastuivat mutta lopulta vuonna 2008 kupla puhkesi ja mustapekka jäi poliitikkojen ja veronmaksajien käsiin eikä lasku ollut tavalliselle kansalaiselle halpa. Kiitokseksi pankkien pelastajat ovat saaneet nauttia vain yhteiskunnan palveluiden säästö-, leikkaus- ja supistustalkoista.
Finanssikriisi ja vastuuttoman pankkijärjestelmän pystyssäpitäminen on nakertanut toistakymmentä vuotta kansalaisten ostovoimaa ja kulutuskysyntää jolla ylläpidetään talouden kasvua. Katso tästä Euroopan pankkien velan määrä.
Euroopan keskuspankki (EKP), jolla ei ole mitään poliittista eikä demokraattista mandaattia, on jakanut rahaa silmittömästi pankeille. Pankkitukea on paisutettu veronmaksajien rahoilla peräti 3 800 miljardiin EU-maiden pankeille, jotta ne pysyisivät pystyssä (taloustieteilijä Sahra Wagenknechtin mukaan 4 500 mrd€). Yhdysvalloissa käytettiin tukiin ainakin 1 700 amerikan biljoonaa.
Pelkästään Yhdysvaltain, euroalueen, Japanin ja Kiinan keskuspankit ovat kymmenen viime vuoden aikana pumpanneet maailman finanssimarkkinoille uunituoretta rahaa lähemmäs 15 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaavan määrän. Katso tästä amerikkalaisten pankkien velan määrä.
Samaan aikaan maailman kaikkien julkisten ja yksityisten velkavastuiden yhteismäärä on paisunut hilkkua vaille 240 000 miljardiin dollariin. Se on enemmän kuin milloinkaan ennen ja noin 70 000 miljardia dollaria enemmän kuin kymmenen vuotta sitten juuri ennen finanssikriisiä.
Finanssiyhtiöiden kuvitteelliset varat ilman johdannaisia.
Kokonaiskysyntää on lisätty keinotekoisesti kaikkien (valtiot, yritykset, kuluttajat) valtavalla velkaantumisella. Tutkimusten mukaan kotitalouksilla on velkaa nyt yli 50 prosenttia enemmän kuin edellisen taloudellisen laskusuhdanteen alkaessa vuonna 2008 sanoo Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar.
Osinkoja, optioita ja bonuksia on kuitekin jaettu ruhtinaallisesti pankkien johdolle ja osakkeenomistajille jopa lasku- ja matalasuhdanteessa.
Niinpä esimerkiksi Yhdysvalloissa veronmaksajien syliin pankkeja kaataneet entiset finanssipohatat voivat edelleen lentää omilla suihkukoneillaan yksityisille paratiisisaarilleen nauttimaan riskinoton hedelmistä. Juuri ketään investointipankkiireista ei laitettu rautoihin eikä heidän omaisuutta takavarikoitu. Katso tästä Yhdysvaltojen valtion velan määrä.
Siis poliitikot ja pankkiirit eivät oppineet finanssikriisistä mitään. Pankkiirit vain jatkoivat maailmanvalloitustaan jatkamalla velkavuoren kasvattamista. Jo Henry Ford ymmärsi, että pankki- ja finanssijärjestelmä on yhteiskunnan aikapommi.
Pankkimaailma on ottanut vallan kun poliitikot eivät ymmärrä sen toimintaa.
Vaikka reaalimaailman rahat ovat menneet finanssihuijarien taskuun, silti poliitikot ovat jakaneet veronmaksajien rahoja pankeille pitääkseen niitä pystyssä ja elvyttääkseen taloutta. Miksi finanssimaailmaa pitää helliä? Kuluttajien ostovoimastahan heidän pitäisi huolehtia. Markkinataloudessa huonojen yritysten pitäisi antaa kaatua.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen EKP on laskenut liikkeelle 2 650 miljardia euroa ostamalla pankeilta velkakirjoja jotka eivät muuten menneet kaupaksi. Määrä on arkijärjelle käsittämätön, mutta sitä havainnollistaa esimerkillä. UPM rakentaa 2,5 miljardilla eurolla maailman suurimman sellutehtaan Uruguayhin, niin EKP:n elvytysrahalla niitä voitaisiin rakentaa tuhat.
Veronmaksajien riskiksi pankit ovat taikoneet tyhjästä rahaa pankkiirien taskuun poliitikkojen myötävaikutuksella.
Vaikka markkinoille on lapioitu rekkalasteittain rahaa, inflaatiota ei ole saatu aikaiseksi kuten klassisen talousopin mukaan pitäisi tapahtua. Talousprofessorit eivät osaa selittää miksi hyperinflaatiota ei tullutkaan.
Ekonomistit uskoivat ja uskottelivat finanssikriisin alussa , että EKP:n elvytyksellä polkaistaisiin EU-maiden investoinnit käyntiin työpaikkojen saamiseksi, mutta toisin kävi. Financial Times-lehden kolumnisti John Kay on tutkinut Britannian pankkisektorin investointihaluja. Hänen mukaansa vain kolme (3!) prosenttia rahoitus-sektorin luottovarannoista menee investoinneiksi reaalitalouteen, 97 prosentilla hankitaan arvopapereita ja johdannaisia.
Elvytyksen ja pankkien pystyssä pysymisen nimissä on ostettu näitä ”lupauspapereita”
Pankkiirit rahoittivat investointien sijasta pääoman pörssikauppoja nostattaen pörssikuplaa entisestään. Vielä vaarallisempaa oli, että pankit rahoittivat pääomasijoittajia haalimaan velkavivun avulla reaalimaailman omaisuutta itselleen, kuten kiinteistöjä, maata, ostoskeskuksia, yritysjärjestelyjä, yksityistämällä yhteiskunnan vanhus-, terveys- ja muita hoivapalveluja. Näin pankit rikastuttivat pääoman edustajia lisäten eriarvoisuutta.
Pankkien vastuuton pyramidihuijaus aiheutti valtioille ja sen kansalaisille valtavan säästö- ja leikkauskuurin ja vei samalla talouden nousulta kasvualustan.
Maailman taloutta on yritetty elvyttää veronmaksajien rahoilla jo finanssikriisistä lähtien jotta talous saataisiin kasvuun. Sitten tuli vielä pandemia. Keskuspankkien elvytystoimintojen tehokkuudesta ja vastuullisuudesta kertoo havainnollisesti Ylessä esitetty dokumentti: ”USA:n keskuspankin voima”.
Koronapandemian iskiessä Yhdysvaltojen keskuspankki aloitti massiiviset tukitoimet. Se käynnisti setelipainot ja pumppasi miljardeja dollareita pitääkseen maan talouden pyörimässä. Yllättäen suurimmat hyötyjät ovat ennestään rikkaat sijoittajat ja yritykset – pörssikurssien jatkaessa nousuaan.
Finanssikriisin jälkeen FED elvytti taloutta (”painoi” kuvitteellista bittirahaa) 2 biljoonalla dollarilla. Koska yrityksillä oli vaikeuksia saada pankeilta lainaa, elvytystä jatkettiin biljoonalla lisää pandemian kohdatessa.
Talousoppien mukaista inflaatiota ei jostain syystä tullutkaan joten ”sheep money” elvytystä jatkettiin uudella CARES-lainalla jonka Trump hyväksyi (23.3. 2020), jotta talous saataisiin elpymään. Siinä keskuspankki FED alkoi ostaa yrityslainoja 2,2 biljoonalla dollarilla.
Alkoi hillitön rahansiirto veronmaksajilta miljardööreille. Wall Street vaati rahaa ”ivestointien ja uusien työpaikkojen” saamiseksi mutta yritykset ottivat vastuuttomasti velkaa ja ostivat omia osakkeitaan peräti 6 biljoonalla eli suurin piirtein samalla summalla mitä olivat saaneet veronmaksajilta elvytysrahaa.
Seurauksena oli, että rahoituksen osuus BKT:sta kasvoi 3,5 prosentista 8,5 prosenttiin. Jopa amerikkalainen sijoittaja Jeremy Grautham totesi ohjelmassa sarkastisesti: ”Olemme verenimijöitä. Imemme muusta taloudesta verta emmekä tuota talouteen mitään. On tapahtunut valtava moraalikato jossa otetaan valtavia riskejä koska luotetaan siihen, että valtio ja FED pelastaa”.
Rahaa on rikkailla niin runsaasti, että sitä ”sijoitetaan” kaikenlaisiin meemi-valuuttoihin, kuten kryptoihin, bitcoineihin, bondi-markkinoihin ja varjopankkeihin eikä investointeihin jolla luotaisiin uusia työpaikkoja. Juuri siksi poliitikot ja keskuspankit ”loivat tyhjästä” rahaa yrityksille ja pankeille elvytyksen nimissä.
Samaa rikkaita suosivaa omien osakkeiden ostoa Nokiakin harjoitti vuosina 2003-2008 yhteensä 18,7 miljardilla eurolla eikä panostanut tuotekehittelyynsä. Sama vastuuton omien osakkeiden osto jatkuu nyt Nordea-pankissa, jossa Björn Wahlroos putsaa pankin liiasta rahasta ennen eläkkeelle siirtymistään.
Yhdysvalloissa keskuspankin taikoma ”elvytysraha” nelinkertaistui vuodessa.
Finanssimaailmasta on tullut yhteiskuntaan vaarallinen syöpä joka on saastuttanut ympäristönsä ja imee ympäristöstään ja reaalimaailmasta kaiken oikeasti rahanarvoisen reaaliomaisuuden omistukseensa ja hallintaansa.
Jokaisella tämän talouseliitin eli ns. ”superintentiteetin” jäsenellä on letkut omistuksen kautta ainakin 20 suureen yritykseen mukaan lukien pankit. Omistuksessaan ja hallinnassaan olevien pankkien myöntämien lainojen ja ”velkavivun” avulla he ostavat hallintaansa reaalimaailman yrityksiä lisää.
Rikkaat ostavat kaikkea mahdollista: yrityksiä, kiinteistöjä, maata ja jopa velkoja.
Talouseliitti toimii kuin kaikukammiossa – yhtenäinen sanoma voimistuu. Näin voisi tiivistää Helsingin yliopiston tutkijan Markus Ojalan tuoreen väitöstutkimuksen havainnot. Viestintätieteilijä Ojala on tutkinut, miten talouseliitin yhteiset keskusteluareenat kuten Maailman talousfoorumi ja Financial Times -lehti, edistävät talouden vapauttamista.
Tulos on yksiselitteinen: maailman talouspolitiikan linjat määrittää yhtenäinen ja kansainvälinen eliitti, joka on sitoutunut edistämään maiden talouksien yhteenkietoutumista yli rajojen. Pääomien vapauttaminen ja globalisaatio on kiihdyttänyt pääomien keskittymistä entisestään.
Siinä keskittymisessä pienellä omalla pääomalla voi kätevästi suorittaa ns. ”rakennejärjestelyjä” joissa työpaikkoja ”järkeistetään”. Uusiin yrityksiin ja tuotantolaitoksiin ei investoida koska ostovoima on kadonnut tässä saneerausten ja irtisanomisten karusellissa.
Investointipankkiireista on tullut nyt ”reaaliomaisuuden ryöstäjiä”. Lisäksi heistä on tullut myös työvoiman ”ammattitappajia” sillä pääoman omistuksessa oleva digitalisaatio on vielä tehostanut työpaikkojen häviämistä.
Jo parisataa vuotta sitten miljardöörit tiesivät miten maailmaa hallitaan. On kaksi tapaa jolla voi valloittaa ja orjuuttaa kansakunnan. ”Yksi on miekalla ja toinen on velalla”, totesi John Adams (1735-1826). ”Antakaa minulle valtion rahan painamisoikeus, niin en välitä kuka säätää sen lait”, totesi brittiläinen miljardööri Amschel Rothschild (1744-1812) jo parisataa vuotta sitten.
Miljardöörien vaikutusvalta on nyt ihan toista kuin 200 vuotta sitten.
Tämä maailman ns. ”superintentiteetti” eli maailman 100-200 rikkainta ja vaikutusvaltaisinta henkilöä istuvat suurimpien investointipankkien hallituksissa ja pääoman lobbarijärjestöjen (OECD, IMF, Maailmanpankki, Bilderberg, Davos jne.) johtopaikoilla ja takapiruina. Sieltä ne pankkien ja pääomasijoitusyhtiöidensä ja Hedge-rahastojensa avulla jatkavat maailmanvalloitustaan.
Hedge-rahastojen nouseminen repo-markkinan huomattaviksi käyttäjiksi. Ne hakevat markkinalta lyhytaikaista rahoitusta, jonka avulla ne hankkivat vakuudeksi kelpaavia arvopapereita (lähinnä Yhdysvaltojen liittovaltion lyhytaikaista velkaa) joita ne lainaavat takaisin repo-markkinalle hankkien lisää lyhytaikaista rahoitusta. Tällaisen “velkasilmukan” avulla ne pystyvät kasvattamaan velkavipua huomattavasti.
Institute of International Financen mukaan maailmassa on liikaa velkaa. Sen mukaan globaali velka on kasvanut yli 320 prosenttiin maailman bruttokansantuotteesta. Poikkeuksellisen suuri osa tästä velasta on valtioilla ja yrityksillä.
Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, varoitti hiljattain, että taantumassa maksukyvyttömyysuhan alla olevan yritysvelan määrä voisi nousta 19 biljoonaan dollariin kahdeksassa suurimassa taloudessa.
Poliittisesta vastuusta vapaa finanssimaailma kahmii voitot ja digitalisaation avulla myös osingot. Jos tai kun finanssimaailma pankkimaailman ”innovaatioiden” johdosta ajautuu vuorenvarmasti seuraavaan katastrofiin, riskien maksajiksi laitetaan taas tavallinen kansa ja valtiot, joilta pankit ovat velkojen avulla vieneet viimeisetkin pennoset.
Varoittelin velkaantumisesta jo vuosia sitten
Pankkiirit ovat ottaneet tukevan kuristusotteen poliitikoista velkaannuttamalla myös valtiot. Finanssikriisin puhkeamisen jälkeen maailman velkalasti on vain kasvanut. Kansainvälisen järjestelypankin (BIS 2017) tilastojen mukaan. Kaikkien veloistaan raportoivien maiden keskimääräinen velkataakka nousi vuonna 2017 yli 230 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Luvussa ovat mukana valtion ja kuntien velkojen lisäksi kotitalouksien ja yritysten velat rahoitussektoria lukuun ottamatta. Finanssikriisi kasvatti maailman velkataakan yli kaksinkertaiseksi – vastaava katastrofi olisi nyt entistä vakavampi. Nyt korona-viruksen aiheuttama talouden totaalipysähdys pakottaa poliitikot turvautumaan lisävelanottoon pankeilta elvyttämään taloutta ja tämänkin velan viimekätinen takaaja ja maksaja on veronmaksaja. Näin kansalaisten lypsäminen vain jatkuu markkinamekanismin pakottamana.
Finanssikriisin jälkeen velkojen kasvu ei ole pysähtynyt.
Olen varoittanut tällä blogilla velkaantumisen vaaroista aikaisemminkin otsikolla: ”Kuinka pitkään velkaantuminen voi jatkua pankkien romahtamatta?” Velkaantumisesta on varoittanut jopa Suomen Pankki ja Olli Rehn, mutta ei sen takana olevista rakenteista. Rehn puhuu kyllä uusliberalistien mantraa ”työelämän rakenteista” eli palkansaajien etujen alentamisesta kilpailukyvyn säilyttämiseksi jotta pääoma saisi maksimaalisen potin.
Jopa pääoman lobbausjärjestö IMF on huolissaan uudesta finanssikriisistä. Seuraava finanssikriisi voi musertaa maailman talousjärjestelmän. Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan maailman finanssijärjestelmä ei ehkä selviä seuraavasta kriisistä, ellei turvaverkkoja kiristetä.
Ostovoiman hiipuessa kehittyneiden maiden talous on tasaisesti supistunut.
IMF:n mukaan finanssijärjestelmää globaalisti ravistelevan shokin aiheuttamat rahoitustarpeet voisivat ylittää kansallisten valuuttavarantojen, keskuspankkivarantojen, alueellisten rahastojen kuten Euroopan vakausmekanismin EVM:n sekä itse IMF:n yhteenlasketut resurssit. Potentiaaliset tappiot voisivat olla niin suuria, että koko globaali finanssijärjestelmä olisi vaarassa romahtaa.
IMF:n pääjohtaja Kristalina Georgieva on myös varoittanut: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen. Georgieva peräänkuulutti taloudellisen eriarvoisuuden hillintää. IMF:n pääjohtaja näkee alkaneessa 2020-luvussa huolestuttavia yhtäläisyyksiä 1920-lukuun.
Myös Maailmanpankki varoittaa: Kaikki aiemmat globaalit velkaantumisen kasvuaallot ovat päätyneet finanssikriisiin – nyt aalto on suurempi, laajempi ja nopeampi kuin koskaan. Lainarahan kasvuvauhti on nopeinta sitten 1970-luvun.
Kasvu hidastuu kun ostovoimasta yhä enemmän menee velanhoitoon.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kuitenkin virkansa puolesta ja palkkansa edestä rauhoittelee, että kaikki on hallinnassa. Suomen ja EU:n riskit lisääntyivät kun Nordean Björn Wahlroos siirsi Nordean pääkonttorin takaisin Suomeen. Ruotsin oma talletussuojarahasto oli Nordean kokoon nähden aivan olematon.
Silti viranomaiset, kuten Suomen Pankki ja Rahoitusvakausvirasto, ovat kuitenkin arvioineet, että Suomen talous kestää hyvin Nordean tuomat riskit.
Ne perustelevat arviotaan sillä, että Suomi on EU:n pankkiunionin jäsen. Nordean valvonnasta vastaa Euroopan keskuspankki ja sen mahdollisen kriisin hoidosta Euroopan kriisinratkaisuviranomainen. Pankkiunionista puuttuu kuitenkin yhä merkittävä palanen, yhteinen talletussuoja.
Nordean kaikkien maiden asiakkaiden talletukset tulevat Suomen kansallisen talletussuojarahaston vastuulle. Nordeassa on suojattuja talletuksia noin 80 miljardia euroa eli enemmän kuin kaikissa muissa suomalaispankeissa yhteensä. Talletussuojavaroja on uudessa ja vanhassa rahastossa yhteensä vain runsas miljardi euroa. Yhtälö ei näytä hyvältä.
Jos jokin suuri pankki silti horjuisi, kriisi hoidettaisiin eri tavalla kuin ennen. Ohjaksissa olisivat pankkiunionin viranomaiset. Keskuspankki voisi antaa pankille hätärahoitusta talletuspaon kattamiseksi, jos sen omat rahat loppuisivat. Jos pankin vakavaraisuuskin alkaisi olla uhattuna, Euroopan keskuspankki ja kriisinratkaisuviranomainen voisivat päättää pankin asettamisesta kriisinratkaisuun.
Silloin pankki pääomitettaisiin leikkaamalla omistajien sijoittamaa pääomaa ja pankin velkoja. Jos se ei riittäisi, tappioiden kattamiseen käytettäisiin pankkien kerryttämän EU:n kriisinratkaisurahaston varoja. Viranomaiset voisivat myös pilkkoa pankin, lopettaa huonot osat ja myydä hyvät osat eteenpäin.
Isojen pankkien tapauksessa talletussuojarahoihin ei siis ole tarkoitus koskea lainkaan. Ne tulisivat käyttöön vain silloin kun kriisiin joutuva pankki on niin pieni, että se voidaan päästää konkurssiin.
Pahimmat kriisipankit tarvitsivat pystyssä pysymiseen rekkalasteittain 100 euron seteleitä.
Pankkiunionin kriisinratkaisuperiaatteissa on kuitenkin yksi paha ongelma, ja se on mittakaavaharha. Kriisipankkien osakkailta ja rahoittajilta perittävä ”bail-in” -sijoittajavastuu ja pankkiunionin kriisirahastokin kestävät korkeintaan yksittäisten keskisuurten pankkien kriisejä, mutta eivät isojen pankkien vaikeuksista alkunsa saavia systeemikriisejä.
Jos Deutsche Bankin kaltainen jätti on vaarassa kaatua, se ei ole vain yksittäisen pankin kriisi vaan se on automaattisesti myös systeemikriisi. Deutschen kaatuminen olisi kuin Lehman Brothers kaatuisi uudestaan – ja vieläpä koosta johtuen kahdesti.
Johdannaisvastuita on tuhat kertaa kriisirahasto, joten kriisinratkaisurahastojen koko on pankkien taseissa arvottomiksi muuttuneiden velkapapereiden nähden naurettavan pieni.
EKP on johtajansa Mario Draghin (joka oli finanssikriisin alussa pahimman syyllisen eli Goldman Sachsin johtaja) johdolla innovoinut ns. ”Bail-in työkalun” jota käyttää kriisinratkaisuneuvosto. Sen varapuheenjohtajaksi on valittu suomalainen Timo Löyttyniemi.
Hänen mukaansa pankkien pelastamisvalmiuksiin tuli ”iso muutos”, kun EU:ssa hyväksyttiin bail in -työkalu osana uutta asetusta. Säännös oikeuttaa kriisiviranomaisen muuttamaan pankin velkoja pankin omiksi pääomiksi sen jälkeen kun todetaan, muut pelastustoimet eivät enää auta.
Löyttyniemi iloitsi sen olevan työkalu, mitä hän luonnehti ”huikeaksi”. Todellisuudessa tämä velkojen ”konvertointi” ei lisää pankin pääomia vaan on puhdas silmänkääntötemppu. Sillä pankkien taseet ”parannetaan” keinotekoisesti jotta ne läpäisisivät ns. ”stressitestit”. Tätä pääoman manipulointia Löyttyniemi ei kutsu varastamiseksi vaan ”sijoittajavastuuksi”.
Kun finanssikriisi yllätti suurin osa velkavastuista oli kattamatta.
Nyt pankit ovat ajaneet ahneuksissaan itsensä omaan ansaansa. Nyt maailma on siirtynyt yllättäen pysyvään nollakorkomaailmaan. Keskuspankit ovat käyttäneet finanssipoliittiset elvytysvaransa jo talouden pienessä noususuhdanteessa joten laskusuhdanteessa EKP:lla ei enää ole paukkuja.
Kirjoitin siitä jo kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” seuraavasti:
”Poliitikot ovat talouden parannuskeinojen kanssa hukassa, koska myös taloustieteilijät ovat täysin taloudesta ”pihalla”. Tämän tunnusti taloustieteilijä, professori Bengt Holmström Talouselämä-lehden haastattelussa (13/2016), että maailmantaloudessa on piirteitä, joita eivät ymmärrä edes taloustieteilijät tai keskuspankkiirit.
Hänen mukaansa keskuspankit etenevät nollakoroilla kartoittamattomaan maastoon. Keskuspankit pumppaavat rahoitusjärjestelmään lisää rahaa ja korot lasketaan aina vain syvemmälle miinuksen puolelle, jotta talous lähtisi kasvuun eikä deflaatio tekisi pesää. Tätä yritetään erityisesti Euroopassa ja Japanissa.
Pankit ovat auttaneet rikkaita rikastumaan sekä heidän omistuksia keskittymään.
Tulokset ovat kuitenkin käytännössä ihan toiset kuin teoriassa. Raha ei kierrä, talous ei kasva, investointeja ei tule eikä inflaatio kiihdy. ”Koko rahan kiertämisen mekanismi on rikki”, Holmström totesi. ”Ainahan taloustiede on ollut epävarma selittäessään maailmantalouden syy-suhteita. Nyt hämmennys on poikkeuksellisen suurta”, Holmström tunnustaa.
Holmström on ymmällään nollakorkojen maailmassa. ”Elämme aivan poikkeuksellista aikaa, joka pitää taloustieteilijätkin hämmentyneinä.”
Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa keskuspankit yrittävät epätoivoisesti kiihdyttää talouskasvua ja torjua deflaatiota. Aseina ovat korko ja lainapapereiden valtavat osto-ohjelmat. Ohjauskorot ovat nyt suurin piirtein nollassa ja monet muut korot miinuksella.
Holmströmistä on hemmetin epämiellyttävää, etteivät edes maailman johtavat keskuspankkiirit tiedä, mitä rahoitusjärjestelmälle on tapahtumassa. ”Eivät edes Janet Yellen ja Mario Draghi tiedä, mitä näistä kokeiluista seuraa.”
Keskuspankkiirien syvä epätietoisuus varmistui Holmströmille San Franciscossa pidetyssä amerikkalaisekonomistien vuosikokouksessa, johon osallistui 15 000 taloustieteilijää.
Edes Suomen ainoa nobelisti ei ymmärrä finanssialan tuhon ratsastajia.
Pankkiirien ja taloustieteilijöiden puheita kuunnellessa hänestä tuntui kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat. ”Auton pyörät liikkuvat, mutta et tiedä, mikä on vikana ja milloin jotain ikävää tapahtuu.
Keskuspankit ovat tällaisessa kyydissä, kun ne painavat rahaa. Kukaan ei tiedä, mitä tien päässä on ja onko olemassa jokin rauhallinen tapa tulla takaisin päätielle.”
Ongelma on, ettei raha kierrä. Sijoittajien ja säästäjien rahat menevät pankkiin, joka tallettaa ne edelleen keskuspankkiin. Sinne ne jäävät. ”Yhdysvalloissa Federal Reserven rooli on muuttunut. Fedistä itsestään alkaa tulla pankkiiri, kun yhä useammat markkinaosapuolet voivat tallettaa rahojaan suoraan sinne. Fed ei kuitenkaan halua olla siinä roolissa, koska se ei tiedä, kenen viime kädessä pitäisi saada ne rahat. Koko rahan kierrättämisen mekanismi on rikki”, Holmström ihmettelee.
Nobelistikaan ei ymmärrä (puhumattakaan keskivertoekonomisteista), miksi velat ovat nykyään miinuskorkoisia.
Hän pitää suurena mysteerinä, että korot ovat nollassa, eivätkä yritykset silti investoi. ”Tilanne on outo. On mahdollista, että korkojen kuuluisi olla miinus kaksi tai miinus kolme tai ehkä miinus neljä prosenttia.
En ole kuitenkaan varma, että miinus neljäkään vetäisi investointeja vauhtiin. Oppineisuudestaan huolimatta Holmströmille ei ole vielä valjennut, että yritykset eivät investoi, jos eivät näe tuotteilleen ja palveluille ostajia eli kulutuskysyntää.
Perusongelma on, että keskuspankkien pitäisi saada ihmisten inflaatio-odotukset muuttumaan, mutta nykyinen rahapolitiikka saattaa vain ruokkia deflaatio-odotuksia”, Holmström jatkaa.
Holmström palaa jälleen nykyiseen epävarmuuteen ja hämmennykseen selittäessään, mikseivät vanhat lainalaisuudet enää päde” (s.475-7).
Näin siis Suomen ainoa talousnobelisti. Huippunobelisti tunnustaa avoimesti, että hän ei ymmärrä finanssijärjestelmän toimista mitään. Mitä sitten keskivertoekonomisti saati sitten poliittiset päättäjät, joiden tulisi säännellä ja antaa rajat finanssinerojen innovoinnille.
Finanssimaailma ei itsekään tiedä minkälaisen ”helvetinkoneen” se on onnistunut rakentamaan. Jopa Maailmanpankin ennustepäällikkö Ayhan Kose toteaa raportissaan, että ”Matalat korot tarjoavat vain arveluttavan suojan finanssikriisiä vastaan”.
Jopa Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu tunnustaa, että suuriinkin yllätyksiin pitää varautua. Selvää kuvaa tulevasta ei ole kenelläkään. ”Me ekonomistit joudumme toistaiseksi nostamaan kädet pystyyn. Monta yleisesti hyväksyttyä teoriaa on jouduttu finanssikriisin jälkeen heittämään romukoppaan. Johtopäätöksiä eivät uskalla oikein tehdä edes huippuprofessorit”, Koivu sanoo.
Viha pankkeja ja niiden valtaa kohtaan on ennenkin eskaloitunut väkivallaksi.
Pankit ja Björn Wahlroos ovat nyt itse rakentamassaan ansassa. Hänen investointipankkinsa Mandatum osallistui aikoinaan näiden rikkaitten yritysjärjestelyihin. Niiden avulla Wahlroos teki ensimmäiset miljoonansa. Keskittymiskaruselli oli vinha: Kansa, Eka, Partek, Sisu, Alma, Kone jne.
Myöhemmin myynnit kohdistuivat Suomesta ulkomaisille pääomasijoittajille. Nalle oli jopa myymässä Nokiaa ruotsalaiselle Ericssonille. Kauppalehden mukaan hän on Honey Bear – isänmaallinen mies!
Tähän asti pankit ovat eläneet pääosin korkokatteen varassa. Kun nyt on lipsahdettu miinuskorkojen maailmaan, pankit ovat vaikeuksissa.
Rikkaat joutuvat nykyään maksamaan pankille siitä, että makuuttavat rahojaan pankissa, koska he eivät enää tiedä mihin kannattaa sijoittaa. Pankit ja yritykset joutuvat maksamaan Keskuspankeille esimerkiksi miljoonan euron talletuksesta 4 000 euroa korkoa vuodessa.
Silti kuluttajien talletustilien korkoja ei ole pankeissa uskallettu vielä laittaa miinuskoroiksi talletuspaon pelossa. Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Tuula Asplund on huomauttanut, että todellisuudessa kuluttajat maksavat jo nyt varojen pitämisestä tilillä.
Hinta vain on piilotettu pankkiasioinnin muuhun hintaan. Inflaatio myös syö koko ajan nollakorolla makaavien varojen ostovoimaa. ”Talletustilien reaalinen, inflaation huomioiva korko on ollut negatiivinen jo pitkään”.
Pankkien kannattavuus laskee korkokatteen myötä.
Pankkien kannattavuus on näillä korkokatteilla kovilla. Lisäksi pankit ovat tulevaisuudessa vaikeuksissa, koska kaikki kuten valtiot, kunnat, yritykset ja yksityiset kansalaiset ovat jo valmiiksi hiusrajaansa myöten veloissa. Lisävelan ottaminen lisää vain pankkien systeemiriskiä. Pankkien pyramidihuijaus alkaa vähitellen olla tiensä päässä.
Nyt korona-viruksen aiheuttama epidemia on pysäyttänyt talouden ja yrittäjät alkavat olla likviditeettiongelmissa pyörittäessään hidastuvaa liiketoimintaansa. Sieltä on odotettavissa myös luottotappioita pankeille. Siinä on ”hiivaa” seuraavalle pankkikriisille.
Etelä-Euroopan maiden yritykset alkavat olla tsombiyrityksiä.
Koska rikkaiden ei kannata pitää rahoja turvassa pankeissa, digimaailman miljardööreistä ja muista ökyrikkaista on tullut pankkien ainoita potentiaalisia asiakkaita. He ovat alkaneet ostaa pankkien velkavivun avulla koko maailman reaaliomaisuutta omistukseensa ja innovoimaan koko ajan lisää, mitä ostettavaa olisi tarjolla.
Ekonomistit eivät myöskään osaa kertoa miksi korkotaso on laskenut miinuskoroksi ja kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin pankit kupsahtavat. Pankkien yhteenlasketusta pörssiarvosta on uutistoimisto Reutersin mukaan jäljellä enää kuudesosa verrattuna vuoden 2007 huippulukemiin.
Toimiensa seurauksena pankkien tulevaisuuden näkymissä ei ole hurraamista.
Sijoittajien huolena tuntuu olevan se, että Euroopan pankkeja on kohtaamassa ”täydellinen myrsky” eli monta erillistä tekijää, jotka kaikki syövät pankkien kannattavuutta.
Talouden heikkeneminen lisää ongelmalainoja ja luottotappioita. Erityisen huonoja talousuutisia on viime aikoina saatu Italiasta ja Saksasta, joiden pankit ovat jo valmiiksi euroalueen murheenkryynejä. Saksan pankkien ongelmana on tehottomuus. Italiassa vaivana on kesken oleva ongelmaluottojen puhdistaminen.
Kun Euroopan Keskuspankki (EKP) on alkanut ostaa ongelmamaiden joukkovelkakirjoja tuhansilla miljardeilla muiden EU-maiden veronmaksajien riskiksi, niiden korot on saatu ”yhteisvastuullisesti” taloutensa hyvin hoitaneiden maiden tasolle.
Kun valtioiden lainaraha on halpaa, ongelmamaat ja EU voivat elvytyksen nimissä jatkaa velkaantumistaan.
Nyt maailmalla kuohuu koska yhä suuremmat työttömien massat ovat ajautuneet tuotannon digitalisaation johdosta työttömyyteen ja näköalattomuuteen. Nyt tilannetta vielä pahentaa maailmanlaajuinen korona-pandemia epidemia joka aiheuttaa konkursseja ja työttömyyttä.
Rikkaat taas ovat tulleet digitalisaation avulla entistä rikkaammiksi. Rahaa ja varsinkin virtuaalirahaa on maailmalla ylettömästi liikaa. Erityisesti pankkien taseet ovat luonnottoman suuria verrattuna reaalitaloudessa mitattaviin arvoihin.
Esimerkiksi vain hieman keskikokoista pankkia suuremman Nordean tase on noin 600 miljardia. Jos sitä verrataan koko Suomen BKT:hen, yhden pankin arvo on lähes kolminkertainen.
Jo tavallinen kadunmieskin ymmärtää, että pankkien taseiden velkapapereiden eli ”lupauspapereiden” (pankin teoreettinen pääoma) on pääosin arvotonta ”virtuaalirahaa” joka voi kriisitilanteessa menettää arvonsa yhdessä yössä. Islannin kupsahtaessa sen kolmen suurimman pankin taseiden arvo oli kymmenen kertaa maan BKT.
Pankkien oikea oma pääoma ei kriisitilanteessa riitä mihinkään.
EKP:n velkakirjojen osto on keinotekoinen toimenpide pankkien systeemikriisin pelastamiseksi. Se kerää epäkurantit valtioiden ja jopa osin yritysten velkakirjat keskuspankin taseisiin ja niitä vastaan EKP ”painaa” virtuaalirahaa pankeille.
EKP:n tase on kasvanut moninkertaiseksi ja sieltä ”lupauspaperit” ohjataan EKP.n jäsenmaiden Keskuspankkien taseisiin niiden omien veronmaksajien riskiksi. Siis Suomi on aikoinaan myynyt velkapapereita kansainvälisille sijoittajille saadakseen rahaa toimiinsa, mutta nyt ne palautuvat EKP:n kautta Suomeen. Siis riskit siirtyvät sijoittajilta takaisin veronmaksajille.
Suomen Pankin tase oli vuonna 2006, siis kaksi vuotta ennen Lehman Brothers -pankin kaatumista noin 20 miljardia euroa. Vuoden 2019 lokakuun lopussa taseen loppusumma oli 135 miljardia euroa. Tase oli kasvanut moninkertaiseksi runsaassa kymmenessä vuodessa.
Sijoittajien riskit siirtyvät viimekädessä pankeilta keskuspankkien kautta veronmaksajille.
Suomi ja Suomen Pankki on siis nyt käytännössä samassa tilanteessa kuin reilut 70 vuotta sitten. Ulkopuolisen kriisin vuoksi keskuspankin tase kasvaa hurjaa vauhtia. Vain rahan painamisen tapa on toinen.
Nyt painetaan rahaa tällä tavalla (velkakirjoja ostamalla). Ennen se tehtiin suorana setelirahoituksena. Lopputulos on sama eli keskuspankeille jää suuri oman valtion liikkeeseen laskemien valtionlainojen omistus. Koska lopputulos on sama, niin kysymys [setelirahoituksesta] on oikeastaan semantiikkaa, sijoituspalveluyhtiö Zeniton hallituksen puheenjohtaja ja salkunhoitaja Petter Langenskiöld sanoo.
Normaalisti näin voimallinen uuden rahan luominen talouteen olisi kiihdyttänyt inflaation todella hurjaan hyperinflaatioon. Nyt näin ei ole käynyt, pikemmin päinvastoin.
Miten tästä päästään pois, on ylivoimainen ykköskysymys. Ei vain sijoittajan vinkkelistä, vaan ylipäätänsä systeemin toimivuuden ja länsimaisten valtioiden rahoittamisen kannalta, Langenskiöld lisää.
Ekonomistitkaan eivät osaa sanoa miksi inflaatio ei laukkaa vaikka EKP on pumpannut toistaiseksi 2 650 miljardia Euroopan rahajärjestelmään.
Velkapaperit (lupauspaperit) jäävät muhimaan sinne pitkään ellei ikuisiksi ajoiksi, sillä niitä ei voi myydä koska pankitkaan eivät kyenneet aikaisemminkaan myymään – ainakaan nimellishintaan.
Finanssikriisistä ei ole opittu mitään. Riskipitoinen johdannaiskauppa jatkaa vain kasvuaan.
Jos Suomen Pankki joutuu realisoimaan EKP:n pankeilta ostamat velkapaperit väkisin, siitä tulee tappioita veronmaksajien piikkiin, koska Suomen Pankin tappiot kriisitilanteessa tulevat viime kädessä veronmaksajien kontolle.
Todellisuudessa kuitenkin tapahtuu taas silmänkääntötemppu. Valtion pysyväksi muuttuva velka omalle keskuspankille on käytännössä yhtä kuin valtion velkojen vastaavan mittainen mitätöinti.
Suomen Pankki on muutaman viime vuoden kuluessa ”ostanut” noin 28 miljardin euron arvosta valtion velkakirjoja. Se on yli tuplaten enemmän kuin valtio on samaan aikaan tarvinnut uutta velkarahoitusta alijäämiensä rahoittamiseen. Hurraa, ikiliikkuja on keksitty.
”Tämäkin taikatemppu voi onnistua vain sillä ehdolla, että tempun tekniikka pysyy riittävän visusti rahapolitiikan sumuverhon takana piilossa yleisöltä – ja erityisesti vaalein valittavilta talouspolitiikan päättäjiltä”, on todennut Suomen ainoa ammattitaitoinen taloustoimittaja Jan Hurri.
Vain miljardöörejä ja jättiyrityksiä rajusti verottamalla voidaan saada rahoitus perustuloon (tai mahdolliseen kansalaisosinkoon)..
Uusliberalistiset taloustieteilijät ja Björn Wahlroos ovat vuosikymmeniä uskotelleet, että vapaa pääoma ja vapaat markkinat säätelevät ja optimoivat parhaiten markkinoita ilman poliitikkojen sekaantumista markkinatalouden toimintaan.
Tuhansien miljardien ”starttiryypyistä” huolimatta talous ei ole lähtenyt käyntiin. Monenlaisia ehdotuksia on esitetty. Yksi teoreettinen ajatus, jota osa taloustieteilijöistä on kannattanut, on ns. ”helikopteriraha”. Se tarkoittaa julkisen talouden alijäämien rahoittamista luomalla uutta keskuspankkirahaa.
Käytännössä keskuspankki voisi tilittää esimerkiksi jokaiselle kotitaloudelle rahaa tai tarjota vaikkapa ikuisen lainan. Tällaisessa asetelmassa keskuspankki siis päättäisi, miten se jakaa helikopterirahan, jolloin se irtautuisi rahapolitiikasta ja sekaantuisi poliitikoille kuuluvaan finanssipolitiikkaan.
”Jos valtioiden joukkolainojen osto-ohjelma toteutetaan siten, että kansalliset keskuspankit korvaavat aina erääntyvät lainat uusilla vastaavan suuruisilla ostoilla ja tilittävät saamansa korot takaisin valtiolle, kyseessä on tavallaan helikopteriraha. Ero on vain siinä, että valtio päättää miten se saamansa varat jakaa”, professori Antti Ripatti sanoo (sama kuin pikavippilainoja maksetaan uudella pikavippilainalla).
Ekonomistit eivät osaa kertoa kuinka pitkälle EKP voi velkarahaa taikoa ”tyhjästä”, ennen kuin systeemi romahtaa.
Itse en usko tällaiseen keinotekoiseen rahan jakamiseen kaikille koska se kohdistuu muillekin kuin tarvitseville.
Se olisi kuitenkin parempi keino kansalaisten ostovoiman lisäämiseen kuin nykyinen pankeille katteeton rahan syytäminen pörssikeinotteluun. EKP ei vaadi edes pankeilta ”korvamerkintää” siitä, että rahat menisivät yritysten investointeihin. Nyt rahat laitetaan vaan osakekeinotteluun ja pääoman ”yritysjärjestelyihin”.
Kansalaiset tarvitsevat ”helikopterirahan” sijaan kansantulon kakunjaosta isomman osan ostovoimaksi jolla pyöritetään oikeasti yrityselämää. Viimeisten 30 vuoden aikana automaation ja digitalisaation tuotot ovat ohjautuneet vain rikkaille osinkoina ja kansalaiset ovat jääneet työttömiksi, tai siirtyneet palvelualojen ns. ”paskatöihin” joilla ei enää elä. Tarvitaan maailmanlaajuinen verotusjärjestelmän täydellinen remontti.
Elvytyksen ja työpaikkojen säilyttämisen nimissä elvytetään taas pankkeja eikä kuluttajia.
Taloudellinen huoli on niin kova, että jopa uusliberalistinen Etlan entinen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ehdotti , että koronakriisin jälkeen osa kaikkien euroalueen jäsenmaiden veloista muutettaisiin nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi. Velkoja ei siis koskaan tarvitsisi maksaa takaisin, eikä niistä maksettaisi myöskään korkoa.
Käytännössä tällä silmänkääntötempulla velat siis mitätöitäisiin. EKP antaisi rahalahjan kaikille velkaisille euromaille (jotta ne maksaisivat velkansa pankeille ja sijoittajille), mutta ei taaskaan kuluttajille eikä kansalaisille.
EU:n pelastuspaketin (pankkien sekalaisten velkapapereiden osto-ohjelma) suuruus on 750 miljardia euroa (sitä ollaan nostamassa 1 000 euroon) ja taas veronmaksajien piikkiin. Niillä siis helpotetaan valtioiden velkatilannetta, jotta niillä voitaisiin pelastaa pankkeja kuten Italiassa ja Kreikassa. On jopa ehdotettu, että pelastuspaketin suuruuden pitäisi olla 10 prosenttia EU-maiden BKT:sta. Se tarkoittaisi 1,6 biljoonaa euroa eli yli kaksinkertaista summaa.
EKP:n ottamat velat kiertyvät Suomen Pankin taseeseen takaisin ”ikuisuusvelaksi” tai veronmaksajien riskiksi ja maksettavaksi.
Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastojen perusteella ranskalaisten pankkien saatavat Italiasta syksyllä 2019 olivat 316 miljardia dollaria. Seuraavaksi eniten, 81 miljardia oli saksalaisilla pankeilla.
Suomen Pankin (SP) pääjohtaja Olli Rehn lupasi (22.4) Ylen ylimääräisessä TV:n tiedotustilaisuudessa, että pankkien oman pääoman vaatimustasoa voidaan tilapäisesti ”lieventää” jolloin pankit voivat saada EKP:lta 3 000 miljardia euroa lisää lainattavaksi negatiivisella korolla.
Lisäksi Suomen pankki kasvattaa 500 miljoonan yritystodistusten ostoja 1 000 miljoonaan. Riskit ovat suuria koska puolet niistä on yritysten luokittamattomia luottoja SP astuu taas liikepankkien tontille. Onko SP:sta tulossa roskapankki?
Roskalainojen korko alkaa olla samaa luokkaa kuin EU:n tsombivaltioiden velkapapereiden.
Nämä pankkien vippaskonstit ovat jo sitä suuruusluokkaa, että suhdannetoimisto Gns Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen hermostui niin, että toimittaja Maija Elonheimon radiohaastattelussa hän povasi tuloksena olevan maailmanhistorian pahimman laman ja samalla vuorenvarmasti seuraavan pankkiromahduksen. Vihriälän ”helikopteriraha” -ehdotukset hän tyrmäsi täysin.
Myös Donald Trumpin hallinto on juuri esittänyt suunnitelman, jonka mukaan kotitalouksille annettaisiin lähiviikkoina käteistä noin tuhannen dollarin verran talouden elvyttämiseksi. Vuonna 2008 valtio käytti yli sata miljardia dollaria jakamalla kansalaisille keskimäärin 600 dollaria. Teknisesti jako toteutettiin verohelpotuksina, jotka jaettiin joko suoraan pankkitileille tai shekkeinä.
Tähän mennessä käteisen jakaminen on toteutettu Hongkongissa. Siellä päätettiin helmikuun lopussa, että jokainen täysi-ikäinen hongkongilainen sai noin 1200 euroa. Rahaan on oikeutettu yli seitsemän miljoonaa ihmistä.
Jopa Helsingin Sanomat toimittaja Marko Junkkarin suulla suosittelee Helikopteri-rahan jakamista korona-viruksen aiheuttamasta talouden pysähtymisestä selviämiseen.
Kehittyneiden maiden heikon ostovoiman kehitys johtuu työpaikkojen ja tuotannon siirtyminen Kiinaan. Se on ”elvyttänyt” talouttaan myöskin velkarahalla, sillä Kiinan osuus suurten teollisuusmaiden pääomasijoituksista on yli 50 prosenttia, ja sen on luonut yli 60 prosenttia kaikesta uudesta rahasta (luotosta) maailmassa vuoden 2009 jälkeen.
Yritykset eivät investoi kun ei ole ostovoimaa, eivätkä ne edes tarvitse lainarahaa matalasuhdanteessa.
Entinen Talousdemokratialiikkeen puheenjohtaja Patrizio Laina on ehdottanut pankkien loputtoman tukemisen sijasta kansalaisten ostovoiman tukemista ja toisenlaista elvyttämistä ns. ”kansalaisosingolla”.
Elvyttävän kansalaisosingon idea on luoda uutta rahaa pankkien sijaan suoraan euroalueen kansalaisille. Elvyttävä kansalaisosinko kasvattaisi ostovoimaa paljon suoremmin ja helpottaisi näin inflaatiotavoitteeseen pääsemistä.
Nykyisen kokoisen määrällisen elvytyksen kohdentaminen suoraan ihmisille tarkoittaisi teoriassa noin 4 300 euroa jokaiselle euroalueen kansalaiselle – mukaan lukien lapset ja eläkeläiset. Toteutettuna esimerkiksi puolentoista vuoden aikana tarkoittaisi se 240 euroa kuukaudessa ilmaista rahaa jokaiselle euroalueen kansalaiselle. Sekin ehdotus on paljon parempi kuin nykyinen osittaisvarantojärjestelmä, jossa pankilta edellytetään aivan minimaalista oikeata omaa pääomaa.
Pankkien taivaalle on muodostunut digitalisaation vuoksi uusia mustia pilviä. Pankkien kulta-ajat ovat ohi – uhkia monesta suunnasta. Applen, Googlen ja Samsungin lisäksi pankkien tontille pyrkivät maailmalla jo kaupatkin. Lisäksi saaliinjaolle ovat tulleet epävirallinen varjopankkitoiminta ja vertaislainat.
Uhkia satelee nyt joka suunnasta, kun samaan aikaan myös viranomaiset tiukentavat otettaan pankeista. Pankeilta uhkaa mennä bisnes alta, jos niiden tontille uusine maksupalveluineen pyrkivien teknologiayhtiöiden suunnitelmat toteutuvat. He ovat suunnitelleet tuovansa markkinoille myös omat valuuttansa.
Tulevaisuudessa pankit eivät työllistä juuri ollenkaan. Tekoäly hoitaa lainanannon.
Digijätti Facebook on julkistanut oman libra-valuuttansa ja toivoo sen haastavan maksamisessa jonain päivänä Yhdysvaltain dollarin. Facebookilla ja sen omistamilla pikaviestipalveluilla Whatsappilla ja Instagramilla on yhteensä yli 2,6 miljardia käyttäjää.
Jos libra-valuutta yleistyisi Facebookin palvelujen käyttäjien keskuudessa halpana ja luotettavana maksuvälineenä ja yleisvaluuttana, sen aiheuttamat paineet keskuspankkien rahapolitiikkaa, rahoitusjärjestelmää ja muita valuuttoja kohtaan voisivat olla merkittäviä.
EU:n on epäilty jo jonkin aikaa ryhtyvän vastatoimiin yhdysvaltalaisen Facebookin kryptovaluuttaa vastaan, koska sen yleistymisen voi nähdä uhkana Euroopan keskuspankki EKP:lle sekä yhteisvaluutta eurolle ja tietenkin pankeille.
Erilaisia kryptovaluuttoja pulpahtaa markkinoille kuin sieniä sateella. Ne ovat vielä selvempiä pyramidihuijauksia kuin nykyinen pankkijärjestelmä. Siellä erilaiset toimijat kuten veronkierto, rikolliset, huumekauppa, prostituutio, lapsikauppa, asekauppa, tiedustelupalvelut jne. voivat toimia anonyymeinä.
Maailmassa on jo yli 2000 erilaista kryptovaluuttaa, ja niistä monen nimissä huijataan ihmisiä häikäilemättömästi joka päivä. Tärkein uusista kryptovaluutoista on bitcoin.
Se on virtuaalinen valuutta joka perustuu selkeästi pyramidihuijaukseen. Bitcoinin perustajat rikastuivat nopeassa tahdissa mutta viimeksi systeemiin mukaan tulleet menettävät rahansa.
Harvempi tietää, mitä ovat leocoin, bigcoin, coinspace, cameleoncoin tai onecoin. Nyt jopa Facebook hyödyntää sitä veronkierrossa. Pankkien reviirillä alkaa olla ahdasta. Niistä uhkaa tulla pelkkiä rahansiirron alustoja ja digimaailman miljardöörit alkavat hallussaan olevilla tekoälyjärjestelmillään pyörittämään rahamaailmaa.
EKP:n ja Fedin elvytysmiljardit eivät ole menneet investointeihin vaan aina seuraavaan pörssikuplaan.
Pankkijärjestelmästä on tullut vaarallinen yhteiskunnan syöpä jonka etäispesäkkeet tuhoavat ympärillään olevia terveitä soluja eli reaalitaloutta. Poliitikot ovat taas kerran sivuraiteella ja ihmettelevät miksi jälleen näin on päässyt käymään. Lopulta he joutuvat maksattamaan ymmärtämättömyytensä laskun veronmaksajien rahoilla. Ja pankinjohtajat tietävät sen.
Pankkimaailma tarvitsisi rajun saneerauksen ja uudelleenjärjestelyn. Kirjoitin siitä kolme vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa” seuraavasti (kursiivilla):
”Yhteenvetona voi todeta, että vuoden 2008 kriisin jälkeen poliittiset päättäjät eivät ole saaneet juuri mitään aikaiseksi. Keskustelua pankkien ja koko rahoitusjärjestelmän ”rakenneviasta” ei ole edes aloitettu.
Rahan luontia ei ole saatu pankeilta pois eikä omaa keskuspankkia ja omaa rahaa ei ole edes yritetty saada takaisin. Puolueista ainoastaan joku pienpuolue on yksinään yrittänyt saada markkaa ja omaa keskuspankkia takaisin.
Maailman kokonaisvelka on suurempi kuin vuonna 2008, velan kasvu ei osoita mitään pysähtymisen merkkejä. Pankkien ”järjestelmävika” pakottaa ottamaan lisää lainaa, kun reaalimaailman tuotoista ei enää tule tarpeeksi tuottoja velkojen hoitamiseksi.
Poliitikot eivät uskalla laittaa pankkeja konkurssiin, veroparatiiseja ei ole saatu kuriin, Investointipankkeja ja säästöpankkeja ei ole saatu erotettua toisistaan, varjopankkisektoria ei ole saatu kuriin, osakkeiden robottikauppaa ei ole saatu lopetettua, ns. Tobinin-veroa ei ole saatu aikaiseksi jne.
Korona-viruksen aiheuttama lama voi sysätä maailman seuraavaan pankkikriisiin.
Finanssikriisi-riski on nyt suurempi kuin vuonna 2008. Jos mitään ei tehdä – ja vielä nopeasti, se tulee vuorenvarmasti. Se voi tulla jo huomenna tai viimeistään 10-20 vuoden sisällä. Kun se tulee, se on paljon pahempi kuin 1930-luvun lama.
Joris Luyendijk antoi kirjassaan jo pientä esimakua tulevasta. Kun häneltä kysyttiin kirjan julkistustilaisuudessa: Mikä yllätti eniten? – ”Kuinka vaarallista se on. Kuinka lähellä täydellinen tuho oli vuonna 2008. Kuinka tätä ei ymmärretä”.
Pankkiirit soittivat vanhemmilleen ja ystävilleen ja kehottivat esimerkiksi nostamaan rahat ja hamstraamaan ruokaa ja muita tarvikkeita siltä varalta, että kauppoihin ei tulisi enää ruokaa eikä logistiikka toimisi.
Luyendijkin manaaman uhkakuvan pitäisi saada suomalaisen poliitikonkin heräämään unesta ja toimimaan” (s. 336).
Näin siis kolme vuotta sitten. Edes ”shorttausta” eli ”lyhyeksi myyntiä” ei ole saatu kitketyksi, jossa velkakirjoja myydään vaikka niitä ei edes omisteta. CDO-johdannaisten kauppa käy kuten ennenkin mutta nimi CDO on vaihdettu vain BTO:ksi. Pankkien ”osittaisvarantojärjestelmää” ei ole saatu muutettua ”täysvarantojärjestelmäksi” (jossa pankki saa myöntää lainoja vain sen verran kun sillä on todellista omaa pääomaa), jotta pankkien keinottelu erilaisilla velkapapereilla loppuisi.
Pankkien luoma raha (velkalupaukset) on kaiken epävakauden lähde.
Siihen suuntaan ollaan menossa Islannissa. Siellä suunnitellaan rahareformia joka veisi liikepankeilta oikeuden luoda rahaa.
Jatkossa kaikki raha pankkeihin tulisi oman maan keskuspankilta. Rahoitus vakautuisi. Spekulatiiviset kuplat olisivat harvinaisempia ja lievempiä. Reaalitalouteen ei tulisi yhtä suuria kriisejä kuin nyt, sanoi tutkija ja Suomen talousdemokratia ry:n entinen pääsihteeri Patrizio Lainà. Uudistus veisi liikepankeilta oikeuden luoda rahaa.
Lainàn mukaan järjestelmän muutos voisi tarkoittaa noin kymmentä prosenttia eli 20–30 miljardia Islannin kruunua lisää rahaa Islannin valtiolle joka vuosi. Prosentit ja rahamäärät muuttuvat ymmärrettäviksi, kun verrataan niitä Suomeen.
Lainàn laskelmien mukaan reformi tarkoittaisi Suomen budjetille 11 prosentin kasvua olettaen, että rahamäärä jatkaisi yhtä nopeaa kasvua kuin aiemminkin. Suomen valtio saisi uutta rahaa vuosittain kuusi miljardia euroa.
Koska nykyjärjestelmä ei toimi, rahareformia on yritetty myös Sveitsissä ns. Vollgeld-aloitteena (VGI). Kansanäänestyksessä aloite ei mennyt läpi, koska Pankkiyhdistys ja Sveitsin hallituksena toimiva liittoneuvosto vastustavat muutosta ja lobbasivat sen nurin.
Valtamediat ovat aivan hiljaa tällaisesta pankkien valtaa suitsevasta mahdollisuudesta.
Rahareformille on ollut muuallakin kannatusta. Talouden nobelisteista vasemmistolaiseksi mielletty Joseph Stiglitz on reformin kannalla, mutta niin oli myös uusliberalistinen haukka Milton Friedman. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on ollut ajatukselle suopea kuten myös eräät keskuspankkien johtajat, puhumattakaan suuresta yleisöstä.
Suomessa ovat uutta Modernia rahateoriaa (MMT) tuoneet nuoremman polven taloustieteilijät Jussi Ahokas, Lauri Holappa ja professori Heikki Patomäki. MMT tunnetaan parhaiten sen raikkaan radikaaleista talouspoliittisista ajatuksista. Vallassa olevat ekonomistit eivät hyväksy heidän ehdotuksiaan.
Kun valtiot melkein kaikkialla näyttävät turvautuvan uusliberalistisiin vyönkiristyskuureihin, alentavan veroja ja myyvän omaisuuttaan, MMT julistaa, että valtiolta ei voi koskaan loppua rahat, jos se velkaantuu omassa valuutassaan. Keskuspankkirahoituksella valtio voi periaatteessa hankkia kaiken haluamansa.
Etelä-Euroopassa muhii seuraavan finanssikriisin siemenet.
Kaikissa näissä uusissa ehdotuksissa on yhteistä se, että rahanluontioikeus tulee poistaa pankeilta ja ottaa yhteiskunnan haltuun. Oleellista siinä on se, että nykyisessä pankkijärjestelmässä rikkaat voivat käyttää omistamiaan pankkeja edelleen rikastumiseensa.
Tilanne on jo nyt katastrofaalinen, sillä vain 26 miljardööriä omistaa jo puolet koko maailman varallisuudesta. Oleellista olisi, että poliitikot verottaisivat rajusti niitä, jotka ovat pankkien avulla kahmineet kaiken. Taloustieteilijä Thomas Piketty ehdotti sitä jo vuosia sitten. Suomessa ainoastaan talousprofessori Matti Tuomala on ollut samoilla linjoilla.
Talouskasvun hiipumisen juurisyy on digitalisaation aiheuttama massatyöttömyys ja siitä johtuva ostovoiman hiipuminen. Siitä kirjoitin perusteellisemmin viimeisessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.
Ilman, että puututtaisiin verotuksella rikkaitten varallisuuteen ja omaisuuteen, ei ole mitenkään mahdollista rahoittaa kansalaispalkkaa tai perustuloa. Sitä on ehdottanut jopa miljonääri Björn Wahlroos. Hänkin on myöntänyt, että nykyisillä epätyypillisillä työsuhteilla ei enää tule toimeen.
Kummallista, että Ylen Ykkösaamun haastattelussa, hän ei puhunut mitään kansalaispalkan rahoituksesta. Vielä kummallisempaa, että Wahlroos ei ole ottanut oppia Brasilian pankkijärjestelmästä. Brasilian pankit ja maan pankkijärjestelmä ovat koko maailman turvallisimmat. Siellä on toiminnassa vanha ”innovaatio”, (täysvarantojärjestelmä) joka pitäisi heti ottaa käyttöön koko maailmassa.
Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan pankkialallakaan.
Selitys löytyy pankkeja suitsivan lainsäädännön ainutlaatuisesta erikoisuudesta. Brasilia on kirjoittanut pankkilakeihinsa yksityiskohdan, joka on kääntänyt pankkiirien luontaisen oman edun tavoittelun pankkien vakautta kohentavaksi vahvuudeksi.
Oma varallisuus vaakalaudalla. Brasiliassa pankin ylin johto, pankin hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan.
Jos brasilialainen pankki kaatuu viranomaisten syliin, voivat maan pankkivalvojat saman tien jäädyttää pankin toiminnasta vastanneiden henkilöiden yksityisen varallisuuden.
Jos pankin tappioita olisi lopulta paikattava julkisilla varoilla eli veronmaksajien kustannuksella, käyttävät pankkivalvojat tappioiden tilkkeeksi ensin pankin toiminnasta vastanneiden johtajien omaisuuden. Jopa johtajien asuntoja, autoja ja koko henkilökohtaista sijoitusvarallisuutta myöten. Yrittäjävastuun pitäisi toimia investointipankkiireillakin.
Vasta sitten kun pääomat ”vapautettiin” alkoi kansalaisten alamäki ja eriarvoisuuden lisääntyminen.
Tällainen sijoittajavastuu ei ”jostakin syystä” taida toteutua EU:ssa aivan lähiaikoina. Poliitikot eivät ymmärrä eivätkä uskalla puuttua yhteiskunnan kakunjakoon verotusta rajusti muuttamalla. Kokoomuspuolue on pelotellut muita kansanedustajia ”himoverotuksesta”, että silloin yrittäjät lakkaavat yrittämästä.
30 vuoden ajan rikkaita verotettiin kaksi kertaa enemmän kuin nykyään ja silloin yhteiskuntien eriarvoisuudet tasoittuivat. Kovasta verotuksesta huolimatta vuodet 1950-1980 olivat Yhdysvalloissa vuosisadan parasta kasvun aikaa, vaikka Kokoomus uskottelee aivan päinvastaista.
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 70. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).