Vallassa olevat klassisen taloustieteen professorit ja yritysjohtajat korostavat aina, että markkinoiden pitää olla vapaat, jotta talous toimisi optimaalisesti. He puhuvat mielellään vapaan markkinatalouden puolesta ja vastustavat valtion sekaantumista talouselämään.

Globalisaation edetessä kilpailu on kuitenkin kiristynyt ja digitalisaation hyödyntäminen ja pääomien vapauttaminen on mahdollistanut tuotannon siirtämisen matalapalkkamaihin. Se on tietenkin lisännyt monikansallisten yritysten tuottavuutta, voittoja ja kansalaisten eriarvoistumista.

Eurooppalaisten ja Yhdysvaltalaisten paikallisten yritysten ”kilpailukyky” matalapalkkamaihin ja monikansallisiin yrityksiin nähden on huonontunut, joten nyt ne ovat alkaneet käsi ojossa pyytää erilaisia tukiaisia, jotta loppuakin tuotantoa ei olisi pakko siirtää orjatyömaihin ”kilpailukyvyn säilyttämiseksi”.

Poliitikkojen on täytynyt kuulla paikallisten yrittäjien hätää, koska heillä on sentään huoli työpaikoista. Valtavirtaprofessorien mielestä yrittäjillä ei ole mitään työllistämisvelvoitteita. Heidän mielestään digitalisaatio luo menetettyjen työpaikkojen tilalle automaattisesti vastaavan määrän uusia ja parempipalkkaisia työpaikkoja..

Kanniaisen mielestä yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Sosiaalinen vastuu (työttömyys) kuuluu vain yhteiskunnalle.

Massiivisin esimerkki on maatalous. Suomessa se ei enää pysty kilpailemaan monikansallisen teollisen agrobisneksen kanssa. Niissä tilakoko voi olla kymmeniä tuhansia hehtaareja. Niissä käyskentelee kymmeniä- tai satojatuhansia eläimiä pitkälle automatisoiduilla plantaaseilla tai valtavissa automatisoiduissa ruokatuotannon ”tehtaissa” (kanalat, sikalat, robotoidut navetat).

Australiassa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa viljelmät voivat olla niin suuria, että ”viljelijän” on lennettävä työmaalle omalla lentokoneella, että ehtisi illaksi kotiin.

Tällaisten miljonäärien omistamien jättitilojen kanssa ei kehitysmaan köyhällä ole mitään mahdollisuuksia kilpailla kuokalla, sirpillä ja muutaman aarin tiluksilla. Eikä edes EU-maiden maatalousyrittäjillä.

Valtavat konearmadat leikkaavat viljan ja kylvävät uuden siemenen samanaikaisesti.

Ilman tukia Suomessa ei olisi enää omaa ruokatuotantoa. Suomen vuosittaisten EU-tukien määrä on ollut noin 860 miljoonaa euroa. Rahat saadakseen Suomen on pitänyt pistää samaan pottiin noin 700 miljoonaa euroa omia rahojaan.

Lisäksi Suomi maksaa viljelijöille noin 300 miljoonaa euroa puhtaasti kansallista tukea. Maatalousyrittäjät saavat karkeasti puolet tuloistaan erilaisina tukina. Irvokkainta on, että valtakunnan ”köyhät” kuten Antti Herlin ja Björn Wahlroos ovat suurimpia tuen saajia.

Maatalousyrittäjät eivät edes maksa omia eläkkeitään. Vuonna 2020 valtion osuus maanviljelijöiden eläkkeistä on jo yli neljä viidesosaa. Talousarvioesityksen mukaan valtio tuki tuolloin maatalousyrittäjien eläkejärjestelmää (myel) jo 735 miljoonalla eurolla.

Maatalouden tukeminen on ollut ongelma kaikille EU-maille. Sieltä Suomeen tulevista tukirahoista valtaosa menee maatalouteen. Suomessa on enää vain noin 50 000 maatilaa, joista 20 000 on olemassa vain siksi, että ne voivat nostaa maataloustukea.

EU-tuista suurin osa menee maataloustukiin.

Eivätkä muutkaan yrittäjät jää paljon jälkeen maatalousyrittäjistä. Samaan aikaan suomalaiset yritykset saavat valtiolta erilaisia yritystukia tänäkin vuonna noin neljä miljardia euroa, Siitä suoria tukia on 1,1 miljardia euroa ja verotukia 2,9 miljardia euroa eli yli seitsemän prosenttia valtion budjetista.

Tämä on vain työ- ja elinkeinoministeriön arvio. Valtiovarainministeriön mukaan yritystukia on jopa seitsemän miljardia. Summa voi olla suurempikin, tulos riippuu laskutavasta. Aikaisempina vuosina päädyttiin suurempiinkin lukuihin jos mukaan lasketaan alennetut arvonlisäkannat.

Yritystukia (lahjoja) ei ole saatu poistettua vaikka sitä on sitkeästi yritetty jo vuodesta 2014.

On muitakin tukia, joita ei oteta huomioon tukia laskettaessa. EU-rahoitteiset ja EU-osarahoitteiset tuet ovat tämän selvityksen ulkopuolella. Kun osarahoitteisetkin ovat poissa, jäävät lähes kaikki alue-, rakenne ja investointituet pois selvityksestä. Eli moni tuki, jota sitten Elyjen kautta jaellaan ties millä perusteella.

Yritystukien hyödyllisyyttä on alettu yhä laajemmin kyseenalaistaa. Työ- ja elinkeinoministeriön toukokuussa 2020 julkaisema selvitys, jonka hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta oli tilannut, antoi tylyn tuomion nykyiselle yritystukijärjestelmälle: se ”ei tue kansantalouden pitkän aikavälin tuottavuutta ja siten talouskasvua optimaalisesti”

Selvityksen johtopäätösten mukaan tehottomista tuista tulisi siirtyä ”lähinnä yrityssektorin uudistumista tukeviin suoriin tukiin”. Tuottavuutta edistävät sellaiset tuet, jotka ”kannustavat yrityksiä kehittämään uutta osaamista ja ottamaan käyttöön edistyksellisimpiä tuotantotapoja ja -välineitä”. Nyt tällaisia tukia on vain noin 11 prosenttia kaikista yritystuista.

Siis elinkeinoministeriö lisäisi automaatiota, robotisaatiota ja teköälyn avulla toteutettavaa alusta- ja itsepalvelua. Lisää rahaa start-up yrityksiin jotka tekevät muutaman miljonäärin kun yritykset myydään hetikohta kansainvälisille pääomasijoittajille.

Digitalisaation syrjäyttämät työttömät tietenkin siirtyvät poliitikkojen murheeksi ja syntyy lisää halpoja tukityöllistettyjä tai palkkatuella työllistettyjä yrityksille, jotta Suomessa työvoima pysyisi kilpailukykyisenä halpaa kiinalaista työvoimaa vastaan. Globalisaatio ajaa kehittyneiden maiden työntekijät pohjalle kokoomuksen ”kilpailukyky” politiikalla.

Markkinataloudessa työpaikat pitäisi luoda yritykset eikä yhteiskunta. Nyt yritykset ovat käsi ojossa ottamassa vastaan poliitikoilta erilaisin kepulikonstein tuettua puoli-ilmaista työvoimaa (palkkatuki, oppisopimustyöt, työharjoittelu, starttirahat, nollatuntisopimukset jne.) parantamaan yritysten tulosta ja osinkoja.

Yritykset eivät investoi kun markkinoilta puuttuu ostovoima (eli kysyntä).

Tukiaisten toimivuudesta työllisyyden parantamisessa ja lisäinvestoinneista ei ole kovin kehuttavia tuloksia (paitsi osinkoihin). Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisussa Yritystukien arviointi ja vaikuttavuus (2015) todetaan esimerkiksi, että työllistämis- ja matalapalkkatuilla ei ole todettu olevan vaikutusta työllisyyteen tai tuottavuuteen eivätkä investointituet useimpien tutkimusten mukaan lisää uusia investointeja. Pienten yritysten saamat suorat tuet kyllä lisäävät investointeja, mutta valtaosa tuista menee suurille yrityksille.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin erään yritystukimuodon, teollisuuden energiaveropalautusten, vaikutuksia. Erityisesti energiaintensiivistä teollisuutta koskevien palautusten saamista helpotettiin vuonna 2012 sen jälkeen, kun yleistä energiaverotusta oli edellisenä vuonna kiristetty. Palautusten vuosittainen arvo on nyt reilut 200 miljoonaa euroa.

Yleistä energiaverojen nousua oli jo ennen palautusjärjestelmän muutosta kompensoitu yrityksille poistamalla Kela-maksujen työnantajaosuus, minkä takia energiaveropalautusjärjestelmän laajennus vuonna 2012 laski järjestelmässä mukana olevien yritysten kustannuksia.

Suomen valtion myöntämien yritystukien vaikutusta tutkivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskus VATT:n tutkijat.

Energiaveronpalautusta maksettiin vuonna 2019 yhteensä 285 miljoonaa euroa. Siitä energiaintensiivisten yritysten osuus on 230 miljoonaa euroa.

Tutkijoiden arvio verotuen vaikutuksista on kuitenkin karu. Palautusten osuus tuen piirissä olevien yritysten kustannuksista oli keskimäärin yksi prosentti vuosina 2012­–2016.

”Jos energiaintensiivisyyttä mitataan sähkön kulutuksella suhteessa kokonaiskustannuksiin, palautusten piiriin tulleet tuotantolaitokset eivät olleet erityisen energiaintensiivisiä veronpalautuksia paitsi jääneisiin tuotantolaitoksiin verrattuna”, toteavat VATT:n johtava tutkija Marita Laukkanen ja Etlasta nyt Kilpailu- ja kuluttajavirastoon siirtynyt professori Mika Maliranta.

Energiaveronpalautuksella ei tutkijoiden mukaan ole ollut vaikutusta tuotantolaitosten liikevaihdon, arvonlisäyksen, palkkojen, työllisten määrän tai energian käytön kehitykseen. Sen sijaan niillä oli negatiivinen vaikutus tuotannon arvon ja energiatehokkuuden kehitykseen.

VATT on aiemminkin kritisoinut veronpalautusjärjestelmää. Sen mukaan valtio menettää vuosittain 200 miljoonaa euroa saamatta rahoille vastinetta.

Vaikka yritysverotusta on laskettu rajusti ei investointeja eikä työpaikkoja ole syntynyt.

Professori Vesa Kanniainen ja muutkin uusliberalistiset ekonomistit uskottelevat vanhentuneiden klassisten talousoppien mukaisesti, että yritysten saadessa muhkeita voittoja, ne investoisivat rahat yrityksen laajentamiseen ja loisivat kaivattuja uusia työpaikkoja.

Uskomus ei voisi olla kauempana totuudesta. Yritykset ostavat voitoillaan korkeintaan kilpailijan pois, mutta kun eivät näe markkinoilla riittävää kysyntää, lisäävät tuottavuutta teknologialla tai jakavat voitot omistajille ylisuurina osinkoina – tai ostavat omia osakkeitaan jotta pörssikurssit nousisivat (mm. Nokia) ja optiot kasvaisivat.

Pysähtyneillä markkinoilla isot yritykset ovat merkittävästi parempia kuin pienet yritykset, ja näille isoille yrityksille on yhä mahdollista kasvattaa markkinaosuutta hurjasti.

”Suomalaiset” suuryritykset eivät enää työllistä suomalaisia.

Suuryritykset keskittyvät ja ostavat pienempiä kilpailijoitaan pois. Esimerkiksi Kone on viime vuosina rahoittanut yrityskauppoja, joilla se aiemmin napsi pienempiä huoltoyhtiöitä. Handelsbankenin analyytikko Timo Heinonen tulkitsee, että Kone on huomannut pystyvänsä kasvamaan ilman ostojakin, kun pienten elintila kapenee.

Ison kassan ja mittavan tuotekehityksensä ansiosta Kone on myös noussut hissiyhtiöistä energiatehokkaimmaksi ja oppinut räätälöimään hissejään tehokkaasti eri tarpeisiin. Isot yritykset syövät koko ajan elintilaa pieniltä vaikka luovan tuhon evankelistat kuten Mika Maliranta uskottelevat uusien innovatiivisien yritysten syrjäyttävät vanhat ns. ”luovassa tuhossa”. Käykin aivan päinvastoin.

Pakkoyrittäjien tulotason pienuus tukahduttaa yrittäjyyden.

Valtavirtaekonomistit tuijottavat vain bruttokansantuotteen (BKT) kasvua, joka muka kuvaisi kaikkien hyvinvoinnin kasvua. He eivät huomioi, kuka hyötyy kasvusta. Vaikka vain yksi henkilö saisi kaikki kasvun hedelmät, se on heille aivan toisarvoinen asia..

Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus- ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia BKT:sta. Vuonna 2018 vastaavat luvut olivat 57,2 (eli palkkapotin vähennys -16,9 prosenttiyksikköä) ja 27,1 (Pääomatulot kasvoivat +16,3 prosenttiyksikköä).

Eli palkansaajien osuus BKT:sta pieneni melkein samalla summalla kuin voitot ja pääomatulot kasvoivat. On siis toteutettu vuositasolla noin 36,5 miljardin euron tulonsiirto rikkaille.

Vuonna 2017 BKT oli 224 miljardia, joten n.17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille yli 38 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja melkein 17 miljardia euroa vähemmän verotuloja (44 % veroasteella) hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.

17 miljardilla eurolla korjattaisiin melkoisesti kansalaisten hyvinvointipalveluja ja valtion kestävyysvajetta jos ay-liike ja poliitikot olisivat ajan tasalla. Nyt varsinkin nykyisessä korona-ajan kriisitilanteessa rahalle olisi käyttöä.

Ekonomistit ja poliitikot eivät välitä kuka digitalisaation kasvavat tuottavuushyödyt korjaa (ajavat rikkaitten etuja).

Kun finanssikriisin jälkeen BKT:n kasvu on kymmenen vuoden jälkeen saatu juuri ja juuri lähtöpisteeseen, meidät yllätti korona-epidemia. Se pysähdytti talouden aivan totaalisti. Lähes kaikki yritykset olivat vaikeuksissa ja alkoi lomautusten ja irtisanomisten tsunami.

Yritykset olivat taas käsi ojossa valtiovaltaan päin. Varsinkin pienet matkailu- ja palvelualan yrittäjät olivat konkurssin partaalla. Nyt ekonomistit eivät enää (ihme kyllä) puhuneet taloustieteilijä Joseph Schumpeterin ”luovan tuhon” tarpeellisuudesta karsimaan ”tuottamattomia” yrityksiä pois markkinoilta, vaan nyt kaikki ovat vaatimassa kuorossa elvytystä veronmaksajien piikkiin.

Siis velkarahalla, jonka maksajiksi ei tietenkään vaadittu pääomilla rikastuneita ja optiovoittajia. Heille korona-kriisissäkin alhaisesti verotetut osinkotulot menevät rikkaitten laariin kuten aina ennenkin.

Uusliberalistien ”itseohjautuva” kapitalismi oli niin suurissa vaikeuksissa koronan takia, että Sanna Marinin hallituksen oli riennettävä pelastamaan yrityksiä ja työpaikkoja.

Kapitalismin ”itseohjautuvuuden” varmistamiseksi pankkeja ja yrityksiä valtio joutui turvaamaan lähes 50 miljardilla eurolla.

Suurin osa tuista oli pankkien vakavaraisuuusvaatimusten vähentämistä ja yritysten velkapapereiden ostamista, jotka taas nopeuttavat tulevan finanssikriisin saapumista.

Kaikki puolueet ovat peränneet yrittäjyyttä uusien työpaikkojen saamiseksi, kun isot monikansalliseksi muuttuneet suomalaisyritykset eivät enää ole investoineet Suomeen vaan pääasiassa matalapalkkamaihin.

Yritystilastot ovatkin näihin päiviin asti kaunistuneet keinotekoisesti, kun työttömille on jäänyt vain kaksi mahdollisuutta: kortisto tai pakkoyrittäjyys entisen työnantajansa alihankkijana (puolta pienemmällä palkalla). Sitä nimitetään kauniimmin verkostotaloudeksi tai alustataloudeksi.

Pakkoyrittäjyydellä on kaunisteltu työttömyystilastoja.

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räsänen sanoo, että yksinyrittäjien määrä on ollut kasvussa jo pidempään. Sen sijaan työnantajayritysten määrä ei ole kasvanut. Myös talouden suhdanteet vaikuttavat yrittäjien määrään. Lähtökohtaisesti hyvä taloustilanne vetää ihmisiä palkkatöihin ja heikompi työntää heitä yksinyrittäjiksi.

Nyt pienetkään yritykset eivät enää kanna. Ainoita työllistäjiä ovat enää keskikoiset yritykset. Isot yritykset ovat jo niin automatisoituja, että ne eivät ole enää luoneet Suomeen työpaikkoja vuosikymmeniin.

Niin hienoa kuin yrittäjyys onkin, ei pakkoyrittäjänä olo ole herkkua. Neljännes yksinyrittäjistä ansaitsee alle 1000 euroa kuussa. Suomen Yrittäjien yrittäjäkyselyn mukaan moni yksinyrittäjä on hyvin pienituloinen.

Lähes joka toinen yksinyrittäjäkyselyyn vastanneista arvioi saavansa alle 2 000 euron kuukausittaiset bruttotulot yritystoiminnastaan. Kun palkansaajien nimellinen keskiansio vuonna 2019 oli 3 338 euroa kuukaudessa, päätoimisista yksinyrittäjistä 68,5 prosenttia tienasi alle 3 000 euroa.

Pakkoyrittäjistä suuri osa joutuu menemään päivätyön lisäksi sosiaaliluukulle.

Näitä pikkuyrityksiä Sanna Marinin hallitus yrittää epätoivoisesti pelastaa. Tukea tarjotaan pk-yrityksille, vaikka huomio pitäisi kiinnittää nuorten yritysten toiminnan edellytyksiin. Vaikka lähes kaikki nuoret yritykset ovat pieniä, vain pieni osa pk-yrityksistä on nuoria.

Yrityksen iän lisäksi pitää ottaa huomioon myös omistussuhteet. Vuonna 2015 tehdyssä Eurostatin tutkimuksessa havaittiin, että merkittävä osa pk-yritysten arvonlisästä (noin 45 prosenttia) ja työllisyydestä (noin 40 prosenttia) tulee sellaisista pk-yrityksistä, jotka ovat osa suurempaa konsernia. Kuitenkin tilastoissa ja tutkimuksissa kaikki pk-yritykset lasketaan yleensä samaan joukkoon riippumatta siitä, ovatko ne itsenäisiä vai osa konsernia.

Voi näyttää siltä, että jokin pieni tytäryhtiö on lisännyt työpaikkoja, vaikka päätös olisi syntynyt suuren konsernin emoyhtiössä. ­Elinkeino­elämän tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan huomio on syytä tarkentaa itsenäisiin nuoriin pk-yrityksiin. Niiden merkitys Suomen työllisyyden kehitykselle on suuri. Monet yksinyrittäjät eivät kysynnän puuttuessa uskalla kasvaa.

Korona-aikana yritysten määrä on supistunut rajusti ja supistuminen jatkuu koronan pitkittyessä.

Toisaalta pitkällä aikavälillä kaikkein kipeimmin tarvitaan tuottavia uusia työpaikkoja – sellaisia, joissa työllä syntyy paljon arvonlisäystä. Niistä tulee pitkän aikavälin reaalitulojen kasvu. Sen alkujuuressa on itsenäisiä nuoria pk-yrityksiä.

Suurin osa uusista yrityksistä lopettaa toimintansa pian perustamisen jälkeen. Selvinneistä vain harva kasvaa keskisuureksi, saati suu­reksi. Vain ani harva pk-yritys kasvaa lopulta sellaiseksi suureksi yritykseksi, jossa syntyy paljon arvonlisää jaettavaksi palkkoihin, voittoihin ja veroihin.

Suuret yritykset kasvattavat koko ajan markkinaosuuttaan. Suuryritystutkimuksen mukaan Suomen 25 suurimman yrityksen yhteenlaskettu liikevaihto nousi viime vuonna 13,1 miljardia euroa eli 9 prosenttia vuodesta 2016.

Muiden tutkimuksessa mukana olleiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto sen sijaan laski lähes 5,8 miljardia euroa eli vajaat 4 prosenttia. Luvut kertovat tilanteesta vuoden 2017 alussa verrattuna tilanteeseen vuoden 2016 alussa. Suuryritykset tekevät yhä parempaa tulosta. Yritysten kumulatiivinen nettotulos kasvoi 6,3 prosenttiin liikevaihdosta. Keskittyminen ei tiedä hyvää pienille ja keskisuurille yrityksille.

Silti korona-epidemia kurittaa kaikkia yrityksiä. Pääministeri Marin muistutti myös, että Suomi elää pahinta kriisiä sotien jälkeen. Siksi Marinin hallitus jakoi heti aluksi 5 miljardin kriisipaketin yritystoiminnalle.

Marin yrittää padota ekonomistien markkinoimaa ”luovaa tuhoa”.

Jatkopaketissa on korotusta aiemmin esiteltyyn viiden miljardin euron pakettiin 10 miljardia euroa lisää. Vuoden 2009 finanssikriisissä Suomea elvytettiin seitsemän miljardin euron paketilla.

Hallitus esitteli keväällä jättimäisen 15 miljardin euron tukipaketin, jolla on tarkoitus estää yrityksiä ajautumasta konkurssiin ja ihmisiä massatyöttömyyteen koronavirustilanteen aiheuttaman ahdingon vuoksi. Paketti on mittaluokaltaan Ruotsin vastaavan luokkaa asukaslukuun suhteutettuna.

Yritysten rahoitusta turvataan useilla miljardiluokan toimilla. Lisäksi otetaan käyttöön uusia suoria tukia. Näiden tarkoituksena on turvata yritysten maksuvalmius kriisin yli ja estää konkursseja. Toimet ovat käytössä kaikilla toimialoilla.

Kokoomus on kerrankin hiljaa kun yrityksille lapioidaan tukia.

Muitakin helpotuksia Marinin hallitus teki: Suomen Pankki on päättänyt kaksinkertaistaa yritystodistusten osto-ohjelman volyymin. Lisäksi Valtion Eläkerahasto lisää yritystodistusten määrää enintään miljardiin euroon.

Lisäksi työeläkemaksua alennetaan 2,6 prosenttiyksikköä. Se keventää yritysten maksulaskua 910 miljoonaa euroa. Myös Finnveran takausvaltuuksia nostetaan 10 miljardia euroa yhteensä 12 miljardiin euroon. Lisäksi Business Finlandin avustusvaltuutta lisätään 150 miljoonaa euroa käytettäväksi nopeisiin yrityksiä tukeviin toimiin.

Hallitus lupaa tukea lentoyhtiö Finnairia 600 miljoonan euron takauksilla. Yrittäjien ja freelancereiden työttömyysturva varmistetaan. Työttömyysturvan saaminen ei edellytä yrityksen lopettamista. Poikkeusoloihin liittyviin ennalta määriltään yksilöimättömiin menoihin ehdotetaan 200 miljoonaa euroa.

Myös työttömäksi joutuneiden oloa helpotetaan. Työttömyysturvan omavastuupäivät poistetaan lomautuksissa ja irtisanomistilanteissa. Työttömyysturvan piiriin pääsee heti. Toimista koituu reilun 100 miljoonan euron kustannukset valtiolle.

Lomautuspäätökset nopeutuvat. Ilmoitusaika lyhenee 14 päivästä viiteen päivään. Lomautusoikeus laajennetaan koskemaan myös määräaikaisia työntekijöitä.

Kapitalismin ”itseohjautuvuutta” ja optimoinnin kääntöpuolta on jouduttu tukemaan veronmaksajien rahoilla myös globaalilla tasolla.

Elvytysrahaa on mennyt eniten kaikkein suurimmille ja rikkaimmille maille maille.

EK pelkää, että koronakriisi käynnistää Euroopassa yritystukikilpailun 2 200 miljardin euron tukipotista lähes puolet menee Saksaan. Koronakriisin vuoksi Euroopan komissio on antanut jäsenmaille vapauksia tukea yrityksiään. Suomessa pelätään, että kilpailu vääristyy ja väliaikaiset höllennykset jäävät pysyviksi.

”Uhkana on kilpailutilanteen vääristyminen. Suomi on pieni maa, meillä pelimerkit loppuvat ensimmäisenä, jos valtiontukikilpailuun ajaudutaan”, sanoo EK:n EU:sta ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Petri Vuorio.

Vuorion mukaan kyse ei ole koronakriisin hoidosta, vaan taustalla on huoli siitä, kuinka eurooppalaiset yritykset pärjäävät kilpailussa kiinalaisia, valtion tukemia kilpailijoita vastaan. Osa jäsenmaista katsoo, että myös Euroopan pitäisi tukea yrityksiään enemmän.

Amerikkalaiset ja nyt myös kiinalaiset jättiyhtiöt ovat ahkerasti ostaneet eurooppalaisia yrityksiä. Niinpä Euroopan unionille on valmisteltu (Financial Times 22.8.2020) uutta sadan miljardin euron rahastoa, jota käytettäisiin vanhan mantereen teollisten jättiläisten suojelemiseen ostoyrityksiltä. Kyseessä on avoin piiloprotektionismi.

Ehdotuksesta näkee aikojen muuttuvan. Kun Britannia jättää Euroopan unionin, järjestelmästä poistuu vahva vapaakaupan puolustaja ja valtiovetoisen talouden vastustaja. Ranskan ja Saksan ajattelutapa taas vahvistuu. Eurooppa vapisee kapitalismin kourissa.

Uusliberalististen ekonomistien päiväuni alkaa olla ohi.

Globalisaation ja kapitalismin härskeimmät esimerkit löytyvät maailman suurimpien ja rikkaimpien teknojättien joukosta. Ne eivät juuri työllistä ja ovat suurimpia veronkiertäjiä. Nämä teknologiajätit porskuttavat myös veronmaksajien kustannuksella. Apple, Amazon, Facebook ja Foxconn kuuluvat yhtiöihin, jotka saavat Yhdysvalloissa yhä suurempia veroetuja vastineeksi lupaamistaan työpaikoista.

Yhdysvaltain jättimäisistä teknologiayhtiöistä monet ovat maailman voitollisimpien yhtiöiden joukossa. Ne ovat saaneet viiden viime vuoden aikana vähintään 3,9 miljardin dollarin (3,34 miljardin euron) edestä tukea Yhdysvaltain osavaltioilta ja kaupungeilta – samalla kuin niiden infrastruktuuri rapistuu, koulut ovat vaikeuksissa, eikä budjettia saada katettua.

Good Jobs First –ryhmän analyysin mukaan etupaketit näyttävät kasvavan yhä suuremmiksi. Viimeisimmän ja suurimman summan, 4,8 miljardia dollaria, saa valtavan uuden tuotantolaitoksen Wisconsiniin rakentava taiwanilainen elektroniikkayhtiö Foxconn. Se valmistaa mm. iPhonet ja PlayStationit.

Perinteisiä työpaikkoja hävittäviä digiyhtiöitä tuetaan kaikkein eniten (missä on poliitikkojen logiikka?).

Myös kokonaissumma lienee kasvussa. Mukana laskuissa eivät vielä ole ne veroedut, joita Amazonin odotetaan saavan kilpailtaessa HQ2-nimellä tunnetun toisen pääkonttorin sijoituspaikasta.

Jo ensimmäisellä tarjouskierroksella monet tarjotut veroetu- ja tukiaispaketit ylittävät Foxconnin saamat edut. Pelkästään yksi alue, Montgomeryn piirikunta Marylandissa, tarjosi veroetuja ja infrastruktuurin parantamista yli 8,5 miljardin dollarin arvosta.

Good Jobs First laskee, että yhden ”megasopimuksella” – vähintään 50 miljoonan arvoisilla sopimuksilla – luodun työpaikan keskimääräiseksi hinnaksi tulee 658 000 dollaria. Tuolla hinnalla veronmaksajat eivät koskaan saa omiaan takaisin, sanoo Good Jobs Firstin johtaja Greg LeRoy.

Kaupungit ja osavaltiot väittävät, että veroedut ovat välttämättömiä jotta voidaan houkutella teknologiayhtiöiden tarjoamia hyväpalkkaisia työpaikkoja. Mutta tähän asti kertynyt tieto suurimmista etupaketeista osoittaa, että ne harvoin tuottavat merkittävästi työpaikkoja – ja luoduilla työpaikoilla on kova hintalappu.

Applen, Amazonin, Facebookin, Googlen ja muiden datakeskukset ovat saaneet valtavia veroetuja, mutta luoneet vain vähän työpaikkoja. Amazonin varastot ja Foxconnin tuotantolaitokset saattavat luoda paljon työpaikkoja, mutta vain harvoja korkeapalkkaisia töitä.

Pieniä, nopeasti kasvavia yrityksiä perustetaan entistä vähemmän, ja sen vuoksi ”huolestuneet pormestarit ja kuvernöörit metsästävät näitä isoja sopimuksia”, mikä ajaa tarjottavien etujen arvoa ylöspäin. – Suuri häviäjä on veronmaksaja, sanoo Good Jobs Firstin johtaja Greg LeRoy.

Isot yritykset syövät pienyritykset myös Yhdysvalloissa.

Vaikka tilastofaktat työllisyyden kehityksestä kertovat karua kieltä niin Suomesta kuin maailmalta, Suomen vallassa olevat ekonomistit (Kanniainen, Pohjola, Maliranta, Vihriälä, Kangasharju, Haaparanta, Panzar, Vartiainen, Hetemäki, Wiberg, Lillrank, Kultti, Virén, Puttonen, Holmström, Uusitalo, Apunen jne.) ovat luvanneet digitalisaation syrjäyttämien työpaikkojen tilalle vastaavan määrän uusia ja parempipalkkaisia työpaikkoja.

Jo yli 30 vuotta he ovat hokeneet samaa mantraa vaikka kaikki tehdyt työtunnit (=työn määrä) ovat vieläkin alemmalla tasolla kuin 30 vuotta sitten.

Kuinka nämä talouden ”huippuammattilaiset” aktivoivat työttömät työnhakuun kun Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 2020 yhteensä 416 900 työtöntä työnhakijaa ja haettavana 93 000 työpaikkaa. Niistäkin n. 60 prosenttia on niitä ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä.

Kaikkia avoimia työpaikkoja ei ilmoiteta TE-keskuksiin, mutta suhde on joka tapauksessa luokkaa neljä työtöntä yhtä vapaata työpaikkaa kohden. Sen lisäksi osa työttömistä ohjautuu ns. ”työvoiman ulkopuolelle”.

Sama kehitys on yleismaailmallinen. Yhdysvalloissakin tarjolla olevat työpaikat ovat yli 60 prosenttisesti palvelualan ns. ”paskatyöpaikkoja” joilla ei enää elä.

USA:ssa 90-luvun ja digitalisaatioon siirtymisen jälkeen syntyneet työpaikat ovat pääasiassa matalapalkkaisia ekonomistien lupauksista huolimatta.

Hesarin toimittaja Petri Sajari haastatteli juuri kahta talousprofessoria korona-pandemian aiheuttamasta lamasta. Sekä Matti Pohjola että Otto Toivanen ennustivat pitkää lamaa. Kasvu on ollut heiveröistä jo ennen koronaakin.

Niin pitkään kuin muistan (yli 30 vuotta) professori Pohjola on markkinoinut tuottavuuden merkitystä kansakunnan hyvinvoinnin luojana. Se onkin pitänyt paikkansa aina 90-luvun alkuun saakka mutta ei enää digitalisaation ja tekoälyn tullessa tuottavuuden lisäämisen ajuriksi.

Ennen tietokoneaikaa myös alimmat tulokymmenykset hyötyivät talouden kasvusta.

Jo 90-luvulla debatoin Pohjolan kanssa Tampereella Kansantaloustieteen päivillä 14.2. 1994 (XVI Symposium of Finnish Economics). Esitelmäni aihe oli: ”Teknologinen työttömyys”.  

Silloinkaan en saanut häntä vakuuttuneeksi tulevasta massatyöttömyydestä. Tilaisuuden keskusteluosiossa parisataa henkeä käsittävä yleisö oli kuitenkin voimakkaasti jo tuolloin näkemysteni puolella.

Työtunnit eivät ole kasvaneet. Työttömyys- ja työllisyystilastot eivät kerro mitään työmäärän lisääntymisestä. Ainoastaan ”paskatyöpaikkojen” lisääntymisestä.

Vaikka Pohjola on itse tuottanut yllä olevan graafin joka kertoo, että teknologian avulla on 90-luvulta alkaen BKT on kasvanut kaksinkertaiseksi, työn määrä (=työtunnit) vieläkin lähtötasoa alemmalla tasolla.

Hän on myös tuottanut oheisen alapuolella olevan graafin, joka kertoo, että BKT:n kymmenen vuoden keskiarvo on trendinomaisesti hiipunut viiden prosentin tasolta melkein nollatasolle eikä tulevassa näköpiirissä hänelläkään ole mitään odotuksia kasvusta – kasvu saattaa mennä korona-pandemian jälkeen jopa miinuksen puolelle.

Digitalisaatio on hävittänyt markkinoiden kysynnän (BKT:n kasvun) ja aikaansaanut epätyypilliset työpaikat jotka ovat puolestaan hävittäneet ostovoiman.

Siksi ihmetyttääkin, ettei toimittaja Sajari, eivätkä muutkaan Hesarin toimittajat, ihmettele tai ainakin kysy Pohjolalta, miten pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden lisäys lisää uusia työpaikkoja? Eivätkö Hesarin toimittajien ammattitaito riitä haastateltavan epäloogisuuden puuttumiseen ja vastakysymysten tekemiseen? Olen tiukannut Sajarilta samaa asiaa jo aiemminkin.

Digitalisaatio ei ole ilmaista vaan se kustannetaan vain työvoiman supistamisella. Yhtälö ei vaadi mitään laskukaavoja, vaan on ihan maalaisjärjellä ymmärrettävissä.

Esimerkkinä vaikkapa Nordea, joka on laittanut tietojärjestelmiensä uusimiseen pitkälti toista miljardia euroa. Pelkästään viime vuonna se vähensi 1 600 korkeapalkkaista ”erityisosaajan” työpaikkaa tekoälyn ja itsepalveluautomaation seurauksena.

Pohjola tietysti puolustautuu kuten 26 vuotta sitten, että aina voi voittaa markkinaosuutta toiselta. On kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä tarjota sitä ”positiivisena” ratkaisumallina, kun jo etukäteen tiedetään varmasti, että siinä hevosenleikissä vain 2-3 maata (kuten Kiina ja Saksa) voivat selvitä voittajina ja kaikki loput 200 maata ovat varmoja häviäjiä.

Suomennettuna se tarkoittaa, että jos 2-3 maata saa työttömyytensä pysymään siedettävänä, kaikissa muissa maissa työttömyys taatusti lisääntyy ja niiden ostovoima ja kysyntä hiipuu.

Silloin Suomenkin vientituotteille (pääosin tuotantohyödykkeitä) ei löydy investointikysyntää kun markkinoilla ei ole kulutuskysyntää. Siksi myös BKT:n ”kasvun” 10-vuoden keskiarvokäyrä on aleneva Suomen lisäksi myös Euroopan ja kehittyneiden maiden joukossa.

Digitalisaation tuottavuushyödyt menevät yhä enenevässä määrin suurituloisille USA:ssakin.

Pohjolaa eikä Sajaria näytä häiritsevän ollenkaan, että digitalisaation tuottavuushyödyt menevät vain automaation, robotisaation ja tekoälyn omistajille eikä massoille, joiden kulutus on kuitenkin BKT:n kasvun avain.

Massat siirtyvät kortistoon ja kadulle kuten suurimmassa osassa maapalloa on tapahtunut. Epätoivo ja näköalattomuus lisää eriarvoisuutta, mielenterveyden ongelmia ja rikollisuutta. Mielenosoitukset ja terrorismi ovat arkipäivää kaikkialla ja tulevat lisääntymään.

Pohjola ei ole huomannut edes tulonjaon kehitystä Yhdysvalloissa. Tämän rikkaiden ryöstöretki alkoi neljä vuosikymmentä sitten. Ajatushautomo Randin äskettäisen tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain vähemmän ansaitsevat 90 prosenttia olisivat nyt 47 000 miljardia dollaria (40 000 miljardia euroa) vauraampia, jos tulonjako olisi pysynyt samanlaisena kuin kolmena toista maailmansotaa seuranneena vuosikymmenenä.

Pienituloinen yhdysvaltalainen, joka ansaitsee tänä vuonna 35 000 dollaria, ansaitsisi 61 000 dollaria. Nyt 72 000 dollaria ansaitseva college-koulutettu työntekijä ansaitsisi 120 000 dollaria.

Kaiken kaikkiaan 40 vuotta sitten alkanut irvokas eriarvoisuuden kasvu vie keskimääräiseltä amerikkalaiselta työntekijältä 42 000 dollaria vuodessa. Pohjola ei tuottavuuden peräämisessään ole tajunnut, että tuottavuuden (digitalisaation) hedelmät menevät myös Suomessa vain rikkaille.

Suomalaisia ekonomisteja ei häiritse, että digitalisaation hyödyt menevät vain rikkaimmille.

Professori Otto Toivasen näkemykset ovat edes vähän reaaliajassa. Hän toteaa seuraavasti: ”Keskeinen havainto on, että sellaisten yritysten määrä, joilla ei ole liiketoimintaa, on kasvanut huomattavasti. Normaaleissa oloissa kuukausittain noin prosentti yrityksissä lopettaa liiketoimintansa, mutta viime aikoina lopettaneiden yritysten määrä on ollut 2–3 prosenttiyksikköä enemmän.

Muutos on siis huomattava. Sen alku ajoittuu suunnilleen helmi–maaliskuun vaihteeseen ja on jatkunut liki vakiona heinäkuun loppuun, josta meillä on uusimmat tiedot”, sanoo professori Toivanen.

Lisäksi yksikkö on alkanut selvittää, mitä on tapahtunut uusien yritysten perustamiselle. Niidenkin määrä vaikuttaa supistuneen koronaviruspandemian aikana karkeasti laskettuna 30 prosenttia verrattuna vuoden 2019 kuukausittaiseen keskiarvoon.

”Yritysten liiketoiminnan lopettaminen ei olisi suuri ongelma, jos tietäisimme, että työmarkkinat toimivat hyvin, eli ihmiset löytävät nopeasti uuden työpaikan. Valitettavasti tästä ei ole mitään merkkejä, vaan työmarkkinoilla on suuria häiriöitä.”

Toivanen suhtautuu epäillen myös siihen, edistääkö nykyinen kriisi luovaa tuhoa. Se tarkoittaa pelkistäen talouden uudistumista. Luovassa tuhossa keskeistä on se, että vanhojen liiketoimintamallien ja yritysten tilalle syntyisi uutta taloudellista toimintaa, jossa työn tuottavuus olisi parempi. ”Osa yrityksistä toki menestyy nykyisin paremmin kuin ennen, mutta niiden määrä on suhteellisen pieni”, toteaa Toivanen.

Koskahan työllisyysministeri Tuula Haatainen ja elinkeinoministeri Mika Lintilä uskaltavat sanoa ääneen, että digitalisaatio ei luo työpaikkoja – vaan päinvastoin hävittää niitä, joten täystyöllisyys on ollut täyttä utopiaa jo 30 vuotta?

Jo vuonna 2014 Valtion (eli veronmaksajien) yritystakaukset olivat yli 20 miljardia euroa.

Valtio on tukenut korona-kriisissä 15 miljardilla yrityksiä monilla tuotekehitystä ja takauksia edistävillä toimilla kuten Sitraa (n.30-40 milj./v), Tekesiä, nykyisin Business Finlandia (n.800 milj./v), Suomen Akatemiaa, Finveraa (12mrd. takauksina), Vakea, Takuusäätiötä, Ely-keskusta (400milj) jne.

Siis suorien tukien lisäksi yritystoiminnan riskejä eivät ota ainoastaan yrittäjät vaan heidän yrittäjäriskiään jakaa myös valtio (eli veronmaksajat). Yrittäjät pyrkivät kaikin keinoin vähentämään työllistämisriskiä sekä yrittäjäriskiä. Professori Vesa Kanniaisen oikeuskäsityksen mukaanhan työllistäminen ja työttömyyden hoitaminen ei mitenkään kuulu yritykselle vaan yhteiskunnalle.

Digitalisaatio on tuonut yrityksille tuottavuuden lisäämiseen merkittävän avun. Tuotanto voidaan siirtää toiselle puolelle maapalloa orjatyöksi matalapalkkamaihin. Säästetään palkkakustannuksista, sosiaalikustannuksista, ympäristökustannuksista ja verotuksesta. Se lisää rutkasti yrityksen tuottavuutta ja voittoja.

Kehittyneissäkin maissa digitalisaatio lisää tuottavuutta automaatiolla ja itsepalvelulla. Varsinkin kun yrittäjävastuuta ja työllisyysvastuuta voidaan ulkoistaa myös verkostotaloudella ja alustataloudella. Yrittäjävastuun kantaa viimekädessä alihankintaketjun viimeinen suorittava duunari kuten Woltin pizzankuljettaja tai Uberin taksikuljettaja.

Vuonna 2017 Suomi antoi yrittäjille takauksia (helpotti yrittäjien riskiä) eniten kaikista EU-maista.

Kaikista näistä avustuksista huolimatta yrittäjien mielestä yrittämisen olosuhteet Suomessa ovat kehnoja. Aivan kuten EK ja UPM:n toimitusjohtaja Juhani Pesonen niin myös yrittäjät valittavat jatkuvasti yrittämisen ”sietämättömiä” olosuhteita ja ”julmaa verotusta”. Samaa valitusvirttä on esittänyt tietenkin Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Olen tällä blogilla käsitellyt aiemmin ”yrittämisen vaikeutta” otsikolla: Yrittäjän pahin vihollinen on monikansallinen ”yrittäjä”. Olen vilpittömästi pienten yritysten puolestapuhuja mutta samalla kritiikkini kohdistuu suuria monikansallisia yrityksiä vastaan. Niiden pakottamiseksi osallistumaan myös yhteiskunnan ja kansalaisten hyvinvoinnin maksumieheksi vaatisi verotuksen täydellistä remonttia.

Yrittäjät eivät edes maksa omia eläkkeitään, vaan siihenkin tarvitaan muiden veronmaksajien tukia.

Globalisaatio, digitalisaatio ja kapitalismi eivät ole toteuttaneet sille asetettuja toiveita joita ekonomistit 90-luvun alussa lupailivat kaupan ja pääomien vapauttamisen yhteydessä sekä EU:n liittymisen yhteydessä. BKT:n kasvukäyrä – päin vastoin – sojottaa kaikissa kehittyneissä maissa vain alaspäin uusliberalististen ekonomistien lupauksista huolimatta.

Heidän olisi kiireesti päästävä keskuudessaan edes jonkinlaiseen konsensukseen talouden parannuskeinoista, jotta poliitikoilla olisi edes jotain osviittaa miten edetä. Tähän mennessä poliittiset päättäjät ovat saaneet vallassa olevilta ekonomisteilta vain virheellisiä uskomuksia.

Visioin jo yli 30 vuotta sitten kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989) seuraavasti: Ainakin poliitikkojen tulisi tiedostaa, että täystyöllisyys ei näillä markkinamekanismin säännöillä enää koskaan palaa – ja nähdä, että teknologia on tuonut uuden tuntemattoman tekijän markkinamekanismin toimivuuteen. Säännöt eivät toimi samalla tavalla kuin ennen” (s.274).

On tietenkin kiusallista kun tällainen harrastelija tai ”mies metsästä” on pystynyt ennakoimaan tulevan kehityksen paremmin kuin yksikään suomalainen ekonomisti. Otan mielelläni vastakkaisia näkemyksiä vastaan jos argumentit ovat uskottavampia kuin minulla. Kukaan ei ainakaan pysty syyttämään minua imelästä jälkiviisaudesta!

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 78. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).