Nuorempi polvi ei muista mitään siitä ajasta, jolloin Yleä nimitettiin halventavasti ”Reporadioksi”. Silloin elettiin ns. vaaran vuosia eli Kekkosen valtakautta, jolloin yritettiin tasapainoilla Neuvostoliiton kanssa.
Yle teki keskustan valtakaudella hyvin perinteistä porvarillista ohjelmapolitiikkaa, jolloin presidentti Urho Kekkosen avustuksella Eino S. Repo laitettiin Yleisradion johtoon uudistamaan ohjelmapolitiikkaa. Reporadion ajanjakso osui vuosille 1965-1972.
Kokoomuslainen Jyrki Vesikansa luonnehti Revon valtakautta kolumnissaan seuraavasti: ”Repo-radiosta tuli varhain myytti. Toisille Eino S. Repo oli pyhimys, joka toi Suomeen aidon sananvapauden. Toisille Ylen pääjohtaja oli paholainen, joka oli ryhtynyt kommunismin asianajajaksi ja pyhien arvojen rienaajaksi. Totuus on tässäkin jossakin puolivälissä …Revolla oli silti omakin osuutensa ajan hengen aallokossa…”, totesi Vesikansa.
Oikeistolaisten näkemys reporadiosta.
Muutos oli silloiseen ajan henkeen raju ja nostatti vastustusta erityisesti Kokoomuksessa ja osin sosiaalidemokraateissa. Reporadion vastustajat perustivat kaksi järjestöä, Kristillisen radio- ja televisioliiton vuonna 1966 ja samanhenkisen Suomen kotien radio- ja televisioliiton vuonna 1967.
Jälkimmäisessä oli mukana myös oikeistososialidemokraatteja. Vuonna 1967 julkisuuteen tuli tieto, jonka mukaan myös uskonnolliset ohjelmat määrättäisiin ennakkotarkastukseen muiden ohjelmien tavoin, mikä synnytti porvarien taholta jyrkän vastareaktion ja mielikuvan Revon uskonnonvastaisuudesta.
Kun Reporadion aikakausi saatiin lopetettua Kokoomuksen päästessä valtaan ja Kekkosen 20 vuotta kestäneestä ”pannasta”, ollaan Ylessä palattu vähitellen takaisin oikeistolaisempaan ohjelmapolitiikkaan.
Jopa niin pitkälle, että se aktivoi minut ja Ylestä savustetun taloustoimittaja Seppo Konttisen yhdessä pitämään julkisen kriittisen seminaarin Arbiksessa 24.3. 2012 otsikolla: ”Reporadiosta S(t)asi-Studioon”. Ideana oli, että minä tarkastelin Ylen ohjelmapolitiikkaa ulkopäin ja Konttinen työntekijänä sisältäpäin. Hän teki havainnoistaan myös kirjan ”Suora lähetys”.
Otan tähän malliksi pienen osan esitelmästä ja koko esitelmän voi lukea täältä. ”Entä nyt? Onko Yleisradiosta tullut koko kansan puolueeton ja tasapuolinen journalismin malliesimerkki koko maailmalle?
Väittäisin, että heiluriliike on mennyt toiseen laitaan. YLE:n hallintoneuvostoa on vetänyt vuosikaupalla (30.6.2011 saakka) Kokoomuksen Kimmo Sasi. Hänen aseenkantajanaan toimi pitkään Velipekka Nummenkoski. Kun YLE:n johtopaikat oli saatu mieleiseksi, Nummenkoski siirtyi Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi.
90-luvulla Kokoomuksen puoluesihteeri Aarne Kaila ujutettiin YLE:n johtoon. Hänen vanavedessään tuli myös Heikki Lehmusto sinne MTV:sta.
Hallintoneuvosto koostuu poliittisista päättäjistä, mutta YLE:n hallituksessa on pääasiassa liike-elämässä meritoituneita ja niiden etuja ajavia yritysjohtajia sekä kokoomuslaisia poliitikkoja.
Hallituksen puheenjohtajana toimii uusliberalistinen taloustohtori Kari Neilimo. Hän hankki sitä ennen SOK:n pääjohtajana Keskon kanssa kaupan monopolin (yhdessä 80% markkinaosuus) ja siten kaupan pienyrittäjiltä hävisi elintila. Samoin hävisi YLE:ssä toisinajattelijoilta mediatila.
Toimitusjohtaja Lauri Kivinen on ollut Kokoomuksen nuorten liiton jäsen ja Nokialla, tasapuolisuudestaan tunnetun Evalaisen, Jorma Ollilan alainen, YLE:n johtoryhmässä Olli-Pekka Heinonen on vastannut asia- ja kulttuuriohjelmista. Hän on se sama mies, joka myötävaikutti liikenneministerinä ollessaan, että Sonera osti Saksasta ”ilmaa” (eli 3G-oikeudet) 3,5 miljardilla eurolla mikä oli Suomen teollisuushistorian suurin virheinvestointi.
Nyt hän on puolestaan siirtymässä Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi. Hän menee Nummenkosken tilalle tämän siirtyessä kokoomuksen pyöröovien kautta RAY:n toimitusjohtajaksi. Eli nyt kaikki tietävät, että jos tekee YLE:ssä Kokoomukselle riittävästi palveluksia, ne tullaan palkitsemaan hyväpalkkaisina virkoina valtionhallinnossa.
Uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei ole julkisesti kokoomuksen jäsen, mutta osallistunut isokenkäisten salaisiin Bildenberg -ryhmän kokouksiin, joihin ei kutsuta muita kuin porvarillisen maailmankatsomuksen omaavia.
Uusi oikeistolainen komento on aikaansaanut sen, että reporadion aikaiset toimittajat on puhdistettu ja ”oikean asenteen” omaavat journalistit ovat päässet talossa valtaan. Heiluri on heilahtanut toiseen laitaan ja taaskaan ei voi puhua journalistisesta tasapuolisuudesta.
Miten tämä oikeistolaistuminen sitten näkyy päivittäisissä toiminnoissa?
Toimittaja Jyrki Räikkä on hiljattain haastatellut Ylen toimittajia, jotka kertovat (HS 27.5.2011), että “Johtoportaan linja on varovainen, jopa hysteerinen … tavattoman pienissä asioissa hierotaan yksityiskohtia”. Juttuja on hyllytetty ja leikattu monien toimittajien mielestä varmuuden vuoksi, koska toimituksen johto pelkää juttujen aiheuttamia reaktioita.
Ylen verkkosivuilla hehkutetaan mielipiteenvapautta.
Jääskeläisen ns. ”Ylegatesta”tuli sittemmin iso kohu ja hän joutui pitkän prosessin jälkeen jättämään Ylen. Jääskeläisen johdolla Yleä on sitten ajettu ajan haasteisiin. Asiaohjelmia on ajettu alas ja tilalle on tullut viihdettä, jotta ei jäätäisi kaupallisten kanavien jalkoihin.
Varsinainen kohu syntyi kun Jääskeläinen yritti sensuroida Ylen toimittajien toimintaa heidän paljastaessaan kepulaisen hyvävelijärjestelmän puitteissa Juha Sipilän veronkiertopuuhia. ”Maan tavan” mukaan Sipilä yritti vaimentaa esteellisyyttään Terrafame -rahoituspäätöksestä ja omista verojenvälttelypuuhistaan vakuutuskuorien ja kapitalisaatiosopimusten avulla.
YLE:n ansiokas toimittaja Ari Korvola siirrettiin ajankohtaisohjelmien tuottajan vakanssilta MOT-ohjelman toimittajaksi, kun hän erehtyi penkomaan Matti Vanhasen “lautakasa” -jupakkaa. Hänen aiheesta tekemänsä jatko-ohjelmakin on hyllytetty ja hän sai johdolta “varoituksen”, kun kertoi ohjelman hyllytyksestä toisessa mediassa. Nyt hänet on ulkoistettu Ylestä Seuran toimituspäälliköksi.
Myös YLE:n kokoomuslaisen toimittajan Petri Sarvamaan 2,5 vuoden työn tulos hyllytettiin Jyrki Richtin toimesta (ilmeisesti käsky tuli ylemmältä taholta) “journalistisin perustein”. Kun toimittaja alkaa tonkia liian isoja ja kiusallisia asioita. Ei auta vaikka olisi kokoomuslainen. Siihen päättyi Sarvamaan YLE:n toimittajanura. Ylen ovissa on ollut viime vuosina vain ulospäin aukeavat saranat.
Jääskeläisen sensurointiyritysten seurauksena useita eturivin toimittajia irtisanoutui Ylestä, kuten Ruben Stiller, Susanne Päivärinta, Salla Vuorikoski, Jussi Eronen. Nämä poislähteneet toimittajat kirjoittivat kokemuksistaan kirjan: ”Ylegate”, jossa he kertoivat, miten tämä oikeistolaistuminen näkyi päivittäisissä toiminnoissa.
Jääskeläinen puolusti mafiamaisesti porvarillisia arvoja.
Ylen politiikan toimituksen entisen päällikön Pekka Ervastin mukaan Ylessä on erityisesti Sipilän hallituskaudella sensuroitu juttuja ja toimittajille on annettu varoituksia. Toimitukset ovat olleet pelon vallassa ja kyräily ja itsesensuuri on ollut yleistä.
Uusi oikeistolainen komento on aikaansaanut sen, että reporadion aikaiset toimittajat on puhdistettu jo ajat sitten ja ”oikean ideologian” omaavat journalistit (=tuottajat) ovat päässet talossa valtaan. Jutuista eivät päätä toimittajat vaan tuottajat. Heiluri on heilahtanut toiseen laitaan ja taaskaan ei voi puhua journalistisesta tasapuolisuudesta.
Tämä porvareiden hyvävelijärjestelmä on toiminut Lauri Kivisen johdolla ja Jääskeläisen toimiessa toimeenpanevana aisaparina myös Sasin aikakauden jälkeen. Mikael Jungner on kertonut tästä Ylen johtopaikkojen kähminnästä kirjassaan Outolintu. Kirjansa julkistustilaisuudessa kävi ilmi, että kaikki alemman johtotason päällikkö- ja tuottajapaikat valittiin aina puolueperustein.
Jungner valittiin aikoinaan Ylen pääjohtajaksi demarien mandaatilta, mutta hänkin on sittemmin ”parantanut mielipidettään” perustamalla uuden puolueen ”puolueettoman” Hjallis Harkimon kanssa.
Valtakunnan tunnetuin ”puolueeton” lobbari Ylen hallituksen johtoon.
Tämä kokoomuslainen uusliberalistinen ideologia on sitten ohjannut Ylen toimintaa aivan viime päiviin asti. Nyt Ylen hallintoneuvoston johtoon on valittu ”täysin puolueeton” Evan entinen yksityistämisen lobbari ja nykyinen ”työelämän professori” Matti Apunen.
Hän on ansiokkaasti päässyt julistamaan uusliberalistista maailmankuvaa ja kurittamaan köyhiä – ja vaikuttamaan varsinkin Ylen kautta. Hän on ollut ”jostakin syystä” ahkerasti haastateltavana siellä talouspoliittisissa kysymyksissä kuten myös tuolloinen Nordean päälobbari Aki Kangasharju, josta tuli ”puolueettoman” Etlan toimitusjohtaja.
Apunen oli aikoinaan Aamulehden päätoimittaja jolloin Tampereen Yliopiston Journalistiikan laitoksella on julkaistu (v. 2004) Jukka Holmbergin väitöskirja suomalaisten sanomalehtien puoluesuuntautuneisuudesta (oikeisto/vasemmisto-akselilla).
Siinä ylivoimaisesti oikeistolaisimmaksi sanomalehdeksi tuli Aamulehti! Silloin todentui Apusen ns. ”journalistinen tasapuolisuus”. Jo tuolloin kävin Apusen kanssa sähköpostidebattia journalistisesta moniarvoisuudesta.
Kun hänet valittiin Aamulehden journalististen ”ansioiden” perusteella Evan toimitusjohtajaksi hän pääsi näyttämään työelämän osaamisen ammattitaitoaan. EVA tuotti EK:n tilaaman ja Matti Apusen tuottaman tilaustutkimuksen: ”Mainettaan parempi työ”.
Hesarin toimittaja Teemu Luukka teki vuonna 2008 sisäisen äänestyksen Hesarin toimittajien keskuudessaan ketkä ovat Suomen merkittävimmät toisinajattelijat. Ranking-listalle pääsi 30 toisinajattelijaa. Heistä 29 (nimeni oli myös listoilla) olivat vasemmistolaisia, anarkisteja, luontoaktiiveja, filosofeja jne.) Vain yksi uusliberaaleista toisinajattelijoista oli nostettu tikunnokkaan – ja se oli ”puolueeton” Matti Apunen!
Apunen oli tuolloin jo ainoa republikaanisen presidentin kannattaja.
Aamulehti oli alun perin Kokoomuksen äänenkannattaja mutta se julistautui yksipuolisesti ”puolueettomaksi” vuonna 1992. Kun poikasena asuin Tampereella, siellä liikkui kansan suussa luonnehdinta: ”Totuus ei pala tulessa, mutta Aamulehti palaa”.
Aamulehden kokoomuslaisesta korkeakoulusta valittiin pari vuotta sitten Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaksi päätoimittajaksi Jouko Jokinen. Pienemmät pamput ja ohjelmajohtajat on vallattu jo vuosia sitten. Jokinen jatkaa kokoomuksen oikeistolaista vyörytyslinjaa.
Todellista journalistista ”moniarvoisuutta” osoittavat nykyään Ylen Aamutelevision ohjelmat kuten ”Jälkipörssi” ja ”Jälkiviisaat”. Ylen ohjelmatuottajien valinnat keskustelijoiksi ovat todellisia ”helmiä”.
Kuinka Aamutelevision jälkipörssin keskusteluohjelmaan on ”osattukin” valita erilaisia mielipiteitä edustavia keskustelijoita samaan ohjelmaan kuten Arno Ahosniemi (Kauppalehden päätoimittaja joka on tehtävänsä mukaisesti elinkeinoelämän lobbari), Leena Mörttinen (entinen Nordean ja yrittäjien lobbari) ja Pia-Noora Kauppi (entinen veronkiertoa edistävä meppi, nykyinen finanssialan lobbari) Pekka Seppänen (entinen Talouselämän PT), Tiina Helenius (Pankin lobbari). Heikki Pursiainen (oikeistolaisen lobbaritoimisto), Heidi Sabanadesan (entinen EK:n lobbari), tai Matti Apunen (EK:n lobbari) jne. Henkilövalinnat eivät taatusti ole sattumaa.
Jokisella tulee levollinen olo kun toisinajattelijat eivät pääse pilaamaan kokoomuslaista tunnelmaa.
Keskusteluista tulee journalistista söpöilyä ja aamu alkaa herttaisessa yksimielisyydessä. Heillä on vuorenvarmasti ”oikeat” mielipiteet Suomen saattamisessa nousuun ja syrjäytyneiden kansalaisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Näiden oikeistolaisten keskustelijoiden vastapainona voisivat olla journalistisen tasapuolisuuden saavuttamiseksi ja mielenkiinnon lisäämiseksi esimerkiksi:, Lassi Linnanen, Heikki Patomäki, Tuomas Malinen, Matti Tuomala, Markus Jäntti, Patrizio Lainà, Jussi Ahokas, Veli-Antti Savolainen, Elias Krohn, Kai Kontturi, Juha Siltala, Pauli Vahtera, jne.
Kaikiin A-Studio ja A-Talk ohjelmiin kutsutaan aina asiantuntijoiksi pankin lobbareita ja uusliberaaleja ekonomisteja. Erityisen suosittu on ollut Nordean Aki Kangasharju, joka toistaa uskollisesti idolinsa Björn Wahlroosin uskomuksia.
Mihin ovat jääneet mediaa ruotivat kriittiset ohjelmat kuten ”Maailma sanojen vankina” ja Ruben Stillerin jo turhankin viihteellinen: ”Pressiklubi”? Suomessa ei ole enää yhtään median toimintaa kritisoivaa ohjelmaa – melkein kuin diktatuurimaissa!
Yhteiskunnallinen aihe on relevantti, jos se ei kelpaa valtamedialle.
Onneksi Ylessä on edes yksi ammattitaitoinen toimittaja, Raimo Tyykiluoto, joka on uskaltanut ottaa tärkeitä asioita esille. Nyt kaivattaisiin Yleen takaisin toimittaja Leif Salménia, joka osasi laittaa päättäjät lujille, koska hänellä oli sekä ammattitaitoa että riittävät tiedot käsiteltävistä asioista. Samoin kaivattaisiin toimittajia Timo-Erkki Heinoa, Ari Korvolaa, Hannu Taanilaa, Seppo Konttista jne.
Nykyiset sakarisirkkaset, seijavaaherkummut, annikadamströmit, heikkialihokat, rosakettumäet, juhahietaset, nicklaswancket, jne. pääsääntöisesti ”nuoleskelevat” haastateltaviaan, ovat hampaattomia, eivätkä osaa tehdä asiantuntevia jatkokysymyksiä. Ainoastaan Marja Sannikka edes vähän yrittää kriittisyyttä. Myöskin jotkin MOT-ohjelmat ovat olleet kriittisiä ja käsitelleet joskus myös tärkeitä aiheita.
Yle on vältellyt systemaattisesti keskusteluaiheita globalisaation ja digitalisaation kääntöpuolesta sekä pääoman ja varallisuuden keskittymisestä. Varsinkin niiden syistä.
Ylellä aina jokin asia, kuten nyt koronaepidemia, on täyttänyt melkein kokonaan asiaohjelmien ohjelma-ajan. Sen varjolla voi jättää monet muut ikävät mutta yhtä tärkeät asiat käsittelemättä.
Digitalisaation kääntöpuolesta ei puhuta vaikka Ylessäkin saranat ovat jo pitkään auenneet vain ulospäin.
Edellisten vaalien alla Ylen taloustoimittajat eivät osanneet kysyä poliitikoilta mitään muuta kuin ”Mistä pitäisi säästää ja supistaa”. Ammattitaito (tai johdon ohjaus) esti kysymästä, miksi pitää supistaa tai miksi yhteiskunnalle ei enää riitä rahaa hyvinvointipalveluiden ylläpitoon? Miksei toimittajat puutu kansantulon kakun jakoon jne.?
Jo tuolloin esitin tällä blogilla kysymyslistan, mitä toimittajien olisi pitänyt kysyä, otsikolla: ”Mitä toimittajien pitäisi kysyä eduskuntavaaliehdokkailta?” Ylen toimittajat eivät ole edes vahingossa kysyneet poliitikoilta, miksei täystyöllisyyttä ole saatu aikaiseksi 30 vuoden aikana, vaikka kaikki hallitukset ovat sitä vuorollaan luvanneet? Taaskaan ei ole kysytty miksi?
Kysymyslistani on täynnä tietoisesti vaiettuja aiheita, koska ne saattaisivat horjuttaa kokoomuslaista ”vapaus” -ideologiaa. Myöskään pankkien pystyssä pitämiseen veronmaksajien tuhansiin miljardeihin nousseisiin summiin, ei ole sopinut puuttua, koska se ei sovi kokoomuksen ”pääomien vapaus” ideologiaan. Sehän estäisi vain rikkaitten rikastumista.
Nyt koronapandemian aikana sekä ekonomistit että taloustoimittajat ovat kummallisen hiljaa vaikka valtio on ottanut noin 20 miljardia uutta velkaa. Keskuspankkien ”tyhjästä” luodun rahan ja velkavuorten määrästä ei ole ollut huolissaan taloustoimittajat vaan ainoastaan presidentti Sauli Niinistö.
Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja kun totean, että kun koronakriisi on ohi, kaikki taloustoimittajat jatkavat kuorossa entistä jänkkäämistä, ”mistä säästetään ja kuinka paljon?”
Nyt on odotettavista Ylessä ulkoistamista kun hän on liittynyt ”puolueettomaan” työnantajajärjestöön.
Viimeinen niitti Kokoomuksen vyöryryksessä oli Merja Ylä-Anttilan valinta Ylen toimitusjohtajaksi kaupallisesta Mainostelevisiosta. MTV ja muut kaupalliset televisiot eivät juuri profiloidu korkeatasoisella asiajournalismilla vaan keskittyvät puhtaasti viihteeseen saadakseen massojen huomion ja korkeita kontaktilukuja.
Ylen vastaava tuottaja Pentti Väliahdet kertoi hiljattain Hesarissa hurskaasti, että ”Ylen haastatteluohjelmat ovat tulevaisuudessa ajassa kiinni olevia, dynaamisia, visuaalisia, uskottavia, puheenaiheistavia, tunneskaalaltaan monipuolisia, sisällöltään yllättäviä ja ehdottomasti sivistäviä ja asiasisällöltään faktaan perustuvia”.
Todellisuus on kaukana totuudesta. Yle on viime vuosina luisunut yhä enemmän kaupallisten TV-kanavien ja hömpän puolelle. Vaikka Yle saa puoli miljardia veronmaksajilta tukea, sen on pakko kaupallisten kanavien kanssa taistella katsojaluvuista.
Yle joutuu taistelemaan katsojista myös suoratoistopalveluiden kanssa.
Myös ne pakottavat Ylen ohjelmatuotannon entistä viihteellisemmäksi asiajournalismin kustannuksella. Ylen asiaohjelmienkin pitää olla puoliksi viihdeohjelmia. Kaikki pitää laittaa viihteelliseen ”tarinan muotoon” jossa usein asia hukkuu formaatin muotoon.
Kun Merja Ylä-Anttilaa haastateltiin nimityksensä yhteydessä, toimittaja kysyi hänen lempiohjelmaansa. Hän kertoi, että yksi hänen lempiohjelmansa on ”Sohvaperunat”, jossa katsojat seuraavat jotain TV-ohjelmaa. Ohjelman ideana on, että mitä pöhkömpi ohjelma tai pöhkömpi haastateltava, sitä rajummat katsojareaktiot ja katsojaluvut ovat. – Ei lupaa jatkossa kovin hyvää Ylen journalistiselle tasolle!
Yle on jo pitkään kamppaillut nuorten vähenevästä ohjelma-ajasta ja katsojakunnan pienuudesta. Tässä pieni vinkki Ylä-Anttilalle ja Väliahdetille mikä voisi parantaa Ylen ongelmaa. Suoratoistopalvelu Diaplay+ on juuri aloittanut deittailuohjelman ”Naked Attraction”, jossa viisi urosta seisoo alastomana kopissa jonka lasista etuseinää avataan alhaalta ylöspäin kunnes kaikki ovat ilkosen alasti.
Sitten deittivalintaansa tekevä naaras riisuutuu myös itse ja valitsee alastomista miehistä mieleisensä ensitreffeille. Siten alastomat tytöt koppiin ja uros valitsee.
Formaattia voisi kehitellä Ylessä siten, että MTV:ssa esitettävää ”Ensitreffit alttarilla” tuunattaisiin siten, että deittipari tulisi alttarille ilkosen alasti juhlatamineissa olevien häävieraiden eteen.
Eiköhän siitä formaatista Ylen katsojaluvut nuorten keskuudessa nousisi – laatujournalismin tasosta en ole ihan varma.
Jotta Ylen viesti menee varmasti perille, varminta on haastatella omaa henkilökuntaa kuten MTV:ssa.
Kaiken pitää olla viihteellistä jopa asiaohjelmia myöten. Nuorisoa pitää nuoleskella vaikka heitä ei juuri kiinnosta asiaohjelmat vaan heidän maailmansa pyörii somen ympärillä. Siellä ei juuri käsitellä vakavia yhteiskunnallisia ongelmia vaan some on täynnä pelkkiä ”hauskoja” twiittejä eli 280 merkin höläytyksiä.
Nykyisin suoran lähetyksen henki on rempseydessä ja viihteellisyydessä. Parituntisten viihdeohjelmien tarjonta ja meininki on hengästyttävä. Ohjelmien formaatti tuntuu monesti liian laajalta. Niihin survotaan temppuja ja piilokameraa. On vähän jokaiselle jotakin.
Ohjelmakirjon äärellä katsoja lamaantuu valinnan vaikeuteen, eikä mikään enää tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Kenties juuri pysyvyys ja tuttuus on se, jota kaivataan. Haastattelut kestävät muutamia minuutteja, joiden aikana nostetaan kameralle kirja, levy tai muu vastaava. Sitten juostaankin jo seuraavaan haasteeseen tai stunt-temppuun.
Livekeskustelu studiossa tuntuisi reilummalta: kuratointi tapahtuu monesti haastateltavalle etukäteen lähetettyjen kysymysten muodossa. Lopputulos on tasapuolinen keskustelu neutraalilla areenalla, ei tuotantotiimin paketoima tarina.
Haasteena hyvien talk show -ohjelmien tuottamiselle on resurssien lisäksi löytää juontajia, joiden pitäisi olla sekä hauskoja läpänheittäjiä että parhaita uutisjournalisteja. Talk show -ohjelmat joutuvat nykyään tasapainottelemaan juuri asia- ja viihdeohjelmien välimaastossa.
Työelämässä oleva varttuneempikin väki on nykyisen työelämän vähenevistä työpaikoista kilpailtaessa niin uupunut ja stressaantunut työpäivän jälkeen, että se ei enää jaksa keskittyä juuri mihinkään syväluotaavaan yhteiskunnalliseen pohdiskeluun. Stressiin lievitystä ja huumetta haetaan televisiosta tai suoratoistopalveluista.
Ylekin turvautuu ”aivoja puhdistavaan” hömppään tai urheiluviihteeseen. Katsojien keskittymiskyky varttituntia pitemmäksi aikaa heikkenee vuosi vuodelta aivan kuten lasten on jo käynyt nykyisessä digimaailmassa.
Toivoisi, että sopuilun sijasta voisi nähdä suomalaisessa TV:ssä enemmän sähäkkää keskustelua: Sellaista, jossa voitaisiin olla täysin eri mieltä ja ottaa lujaa yhteen asiallisesti ilman loukkaantumista.
Medioiden luottamus on samaa tasoa kuin työnantajajärjestöillä.
Merja Ylä-Anttila ja Pentti Väliahdet voisivat vain muistin virkistämiseksi tutustua tästä jo vuonna 1993 toimittaja Mirja Pyykön tekemään haastatteluun tulevaisuuden uhkakuvista (haastattelu nro 14, jos esitys katkeaa niin odota hetki niin se lataantuu n. 40 sek).
Ehkä siitä voisi aueta Ylen nykyisille päättäjille, mitä Ylessä on ennen tehty ja mitkä asiat yhteiskunnassa olivat jo silloin – ja ovat yhä vieläkin tärkeitä. Se kertoo myös, että Ylellä on ollut joskus ammattitaitoisia toimittajia.
Tuoreempikin esimerkki löytyy – ei kuitenkaan Ylen Areenasta – vaan taas Youtubesta. Sen voi katsoa tästä. Vaikka Youtube on pääasiassa täyttä roskaa, niin sieltä voi silti löytää todellisia helmiä.
Ohjelma on kuin suoraa jatkoa edelliselle, lähes 30 vuotta sitten Ylessä tehdylle ohjelmalle. Nykyisen uuden ohjelman nimi on ”Kassandran huuto” ja siinä toimittaja Jari Sarasvuo haastattelee taloustieteilijä Tuomas Malista vapaiden pääomamarkkinoiden aiheuttamista nykyisistä uhkakuvista.
Siinä Sarasvuon osaamistaso yltää aivan toiselle tasolle kuin Ylen taloustoimittajien. Hän osaa valita ohjelmaan valtavirrasta poikkeavan haastateltavan, jolloin saadaan aivan uutta dynamiikkaa haastatteluun.
Hän osaa tehdä syventäviä jatkokysymyksiä sekä vastakysymyksiä ja olla jopa haastateltavansa kanssa eri mieltä. Hän kykenee siihen, koska hänen asiaosaamisensa on aivan toisella tasolla kuin Ylen taloustoimittajien. Heille haastateltava voi vastata aivan mitä tahansa, eikä toimittaja ymmärrä, eikä osaa kyseenalaistaa vastausta. Haastattelut ovat yhtä söpöilyä.
Tällaista oli jo ennen kuin Ylä-Anttilasta tuli Ylen toimitusjohtaja. Kun hän sitten paljasti ”puolueettomat” karvansa ja lähti avoimesti yritysten ja Kokoomuksen asialle menemällä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitukseen, jopa jotkut poliitikot sentään älähtivät.
Ylä-Anttilan valinta Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitukseen herätti ihmetystä. Nimitystä ovat kummastelleet muun muassa Sdp:n kansanedustajat Matias Mäkynen ja Tarja Filatov sekä SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Arvostelijoiden mielestä nimitys voi vaarantaa Ylen riippumattomuuden. Mielikuvaa Ylen yrityslinkistä vahvistaa myös Evan entisen ”puolueettoman” johtajan Matti Apusen tuore nimitys Ylen hallituksen puheenjohtajaksi. Kokoomus on saanut miehitettyä Ylen ylintä johtoa myöten. Ja vieläpä veronmaksajien suosiollisella avustuksella.
Ylä-Anttilan tulevat toimet saattavat herättää Ylen henkilökunnassa pientä huolta. Hän ja Apunen ovat meritoituneet työntekijöiden saneeraajina ja ulkoistajina. Kaupalliselta puolelta tulleesta Ylä-Anttilasta saattaa tulla toiminnan ”tehostaja”. Hänellä oli siitä kokemuksia MTV:n toimitusjohtajana ollessaan.
Hän tulee todennäköisesti ”virtaviivaistamaan” ulkoistamalla nykyisiä Ylen toimittajia alihankkijoiksi itsenäisinä yrittäjinä, joilta sitten voi ostaa haluamiaan riittävän ”viihdyttäviä” ja halpoja ohjelmia. Journalistisella monipuolisen tiedon tasolla ei ole niin väliä, pääasia on, että katsojaluvut pysyvät siedettävinä. Sillä taataan toimintaedellytykset ja puoli miljardia valtion budjetista.
Ylä-Anttilalla on ulkoistamisesta ja ”tehostamisesta” vahvat näytöt. MTV:n organisaatiota uudistettiin kolme vuotta sitten siten, että uutistoimitus siirtyi erilliseen sisällöntuotantoyhtiöön Mediahub Helsinkiin, jonka toimitusjohtajana Ylä-Anttila on toiminut MTV:n vastaavan päätoimittajan tehtävän ohella.
Yleisradion nimitysuutisessa Ylä-Anttila korostaa kokemustaan paitsi journalismista myös median liiketoiminnan johtamisesta murros- ja muutosvaiheissa. Ylä-Anttilan nimityksen taustalla saattaakin vaikuttaa MTV:n ulkoistusosaaminen.
Yleisradion asemaa ja rahoitusta pohtinut Kokoomuksen Arto Satosen työryhmänä tunnettu parlamentaarinen työryhmä esitti Yleisradion lisävään toimintansa ulkoistamista 30–35 prosentilla vuoteen 2022 mennessä. Yleisradiossa ulkoistuksia on alettu tehdä selvästi nopeampaan tahtiin kuin Arto Satosen työryhmä on vaatinut, moitti Radio- ja televisiotoimittajien liitto.
MTV:llä Ylä-Anttila oli mukana tekemässä ulkoistussopimusta, jolla Huomenta Suomi -aamuohjelma ulkoistettiin hänen perhetuttaviensa Tapio ja Virvatuulia Nurmisen Nouhau-yhtiölle. Myös MTV:n pätkätyösuhteisia toimittajia alettiin kierrättää Nouhaun kautta vuokratyöntekijöinä.
Huomenta Suomen tekeminen oli Nouhaulle erittäin kannattavaa samaan aikaan kuin MTV itse teki mittavia tappioita. Ylä-Anttilan ja Nurmisten mukaan MTV tosin säästi rahaa ulkoistuksella, mutta samalla ohjelmaa alettiin tehdä erittäin niukalla budjetilla. Nouhau-yhtiöt ovat rikastuttaneet omistajapariskuntaansa miljoonilla euroilla viime vuosina.
Journalistiliiton julkaisema Journalisti -lehti käsitteli ulkoistamisia kaksi vuotta sitten laajassa artikkelissa. Mediahubia perustettaessa sille luotiin asema, jossa MTV:n oli tarkoitus olla vain yksi yhtiön sisältöä ostavista asiakkaista. Samalla Mediahubille alettiin hankkia muita asiakkaita, jotka olisivat valmiita maksamaan yhtiön tuottamista sisällöistä.
Yksi tällainen sopimus tehtiin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa. Sitran Seuralle luovuttamien sopimusten mukaan Sitra maksoi Mediahubille 19 900 euroa Sitran Ratkaisu 100 -hankkeen sisältökokonaisuuden tuottamisesta. Ratkaisu 100 oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden hanke, jossa Sitra etsi yhteiskunnan tärkeimpiä haasteita ja ratkaisuja niihin.
Johtuuko toimittajien koulutuksen alamäki digitalisaatiosta vai toimintavapauden puutteesta?
Seura lehden Toimittaja Jarno Liski kertoi tarkemmin (Seura 17.4. 2018) näistä Ylä-Anttilan suhmuroinneista MTV:n ulkopuolisen toimijan kanssa. Sisällöntuotantokauppaan kuului verkkosivuston luominen MTV.fi -verkkosivuston alaisuuteen videoklippeineen ja tekstiartikkeleineen sekä MTV:n verkkosivujen yleisön ohjaaminen näille sivuille.
Lisäksi 19 900 euron kauppahintaan kuului “näkyvyyttä Huomenta Suomi -ohjelmassa myöhemmin sovittavalla laajuudella”. Sopimukseen kirjattuna esimerkkinä näkyvyydestä oli se, että jokainen Sitran Ratkaisu 100 -hankkeen teema saa yhden haastattelun tai esittelyn Huomenta Suomen lähetyksessä.
Sopimuksessa sovittiin myös, että “kampanjasta uutisoidaan MTV:n eri välineissä silloin, kun se on journalistisesti relevanttia”. Sopimukseen kirjattiin kuitenkin myös, että päätöksen uutisoinnista tekee yksin Mediahub ja vastaava päätoimittaja Ylä-Anttila.
Seura kertoi Mediahubin ja Sitran yhteistyöstä helmikuussa. Kaikkinensa Mediahub oli laskuttanut Sitraa yli 120 000 euroa vuoden 2017 loppuun mennessä. Tuolloin Merja Ylä-Anttila kertoi Sitran maksaneen verkkosivujen sisällöntuotannosta sekä tapahtumien järjestämisestä, ei uutisista.
Seuran myöhemmin saamat sopimukset kertovat, että sopimuksessa on luvattu näkyvyyttä myös Huomenta Suomi -ajankohtaisohjelmassa sekä uutisissa. MTV teki Sitran hankkeesta lukuisia uutisia – huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Yleisradio tai Helsingin Sanomat.
MTV:n uutisissa yleisölle ei kerrottu kaupallisesta sisältöyhteistyöstä, vaikka Journalistin ohjeet sanovat, että “käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi”. Ylä-Anttilan mukaan tähän ei ole ollut tarvetta, koska kaupalliset yhteistyöhankkeet eivät liity MTV uutistoimintaan ja ne pidetään erillisinä.
”Uutisvalinnat ja käsittelyt kulkevat oman journalistisen prosessin kautta ja niistä päättävät eri ihmiset”, Ylä-Anttila kertoi Seuralle tuolloin, vaikka oli toimitusjohtajana vastuussa Mediahubin liiketoiminnasta ja MTV Uutisten vastaavana päätoimittajana vastuussa journalistisesta päätöksenteosta.
Alihankinnassa ulkomaiset tuotantoyhtiöt syövät pieniä suomalaisia.
Luulisi Ylen toimittajia kylmäävän tällainen ”luova” liiketoiminta ja tuleva toiminnan ”tehostaminen”. Ainakaan se ei tule nostamaan Ylen journalistista tasoa. Pelko työpaikan menettämisestä uusissa organisaatiomullistuksissa pitää toimittajat nöyrinä, kuuliaisina ja hiljaisina.
Pieni tuore esimerkki Ylen ohjelmapoliittisista valinnoista. Kun se ei itse pysty tuottamaan kalliita globaaleja dokumentteja, niin kokoomuslaisen ”vapaan yrittäjyyden” kannalta kiusalliset ulkomaiset dokumentit esitettiin puolen yön jälkeen, niin että juuri kukaan ei ole enää katsomassa sitä.
Yle Teemalla esitettiin erinomainen dokumentti: ”Kuollut aasi ei hyeenaa pelkää”. Se kertoi, että köyhässä nälkää näkevässä Etiopiassa 4 miljoonaa hehtaaria parhaita viljelymaita on pakkolunastettu Etiopian diktaattorihallituksen armeijan toimesta paikallisilta pienviljelijöiltä.
Esimerkiksi 10 000 hehtaaria on luovutettu aluksi saudiarabialaiselle monikansalliselle ”yrittäjälle” ja sijoittaja Mohammed Hussein Al Amaudille. Paikalliset on häädetty pakolaisleireihin tai orjiksi uusille jättitiloille. Intialaiselle miljardöörille on annettu (tietysti poliittiset päättäjät lahjottu) 300 000 hehtaaria maaseudun ”rakennemuutoksen” vauhdittamiseksi – vieläpä luonnonsuojelualueelta.
Maailmanpankin ympäristövastuun johtajan Mark Kingin kokoomukselainen kommentti dokumentin lopussa oli paljonpuhuva: ”Kehityksellä on hintansa. Se vain pitää ymmärtää. Kaikissa projekteissa on voittajia ja häviäjiä”.
Hesarin kulttuuritoimittaja Tuomo Yrttiahon ohjelma-arvostelun loppukommentti oli myös paljonpuhuva: ”Ajankohtainen ja valaiseva dokumentti on jostain syystä piilotettu myöhäisiltaan”. Ohjelmajohtaja Pentti Väliahdet oli tehnyt taas ”ohjelmajulistuksensa mukaisen” valinnan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Yle on piilottanut tärkeän ohjelman aamutunneille.
Tulevaisuus Ylen ulkoistettuna pakkoyrittäjänä ei taida houkuttaa nykyisiä Ylen toimittajia, kun työt joutuu tekemään silloin puolta pienemmällä palkalla. Matti Apunen, Merja Ylä-Anttila ja Jouko Jokinen tulevat varmasti pitämään huolta siitä, että ”yrittämisen vapaus” ja ”positiivinen viihteellisyys” tulevat jatkumaan myös Ylen tulevassa toiminnassa.
Nyt kun Kokoomus on vallannut Yleisradion, Veikkauksen ja Urheilujärjestöjen johtopaikat on mielenkiintoista nähdä, mihin se seuraavaksi iskee silmänsä. Yle on Kokoomuksen toiminnan ja ideologian edistämiseen oivallinen työkalu – vieläpä veronmaksajien rahoilla. Toisinajattelijat ja vaihtoehtoiset näkemykset tulevat edelleen loistamaan poissaolollaan.
Kokoomuslainen ”vapaus”-ideologia alkaa olla matkansa päässä.
Kokoomuslaista kapitalismin riemusanomaa tullaan levittämään Ylellä jatkossakin, vaikka kaikki vapaan markkinatalouden ilosanomaa levittäneet kansainväliset lobbausjärjestöt kuten OECD, IMF, WTO ja Maailmanpankki ovat jo tulleet toisiin ajatuksiin. Koskahan Ylen johto?
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 79. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).