Maailmalla on menossa kummallinen murrosvaihe. ”Talous on rikki”, On ”kapitalismin murros”, on ”työn murros”, on ”rahoitusala on kriisissä”, on ”sosiaalisen elämän murros” jne.

Taloustieteilijätkin ovat aivan ihmeissään, kun mitkään ”klassisen taloustieteen” opit ja lainalaisuudet eivät toimi kuten ennen. Yhä useammin he joutuvat vastaamaan miten nykyiseen tilanteeseen on jouduttu? – tai talouden elvyttämiskysymyksiin: ”En tiedä”.

Teknologinen työttömyys on todellisuutta mutta siitä vaietaan.

Hesarin pääkirjoitustoimittajien esimies Saska Saarikoski totesi Suuri journalistipalkinto- gaalatilaisuudessa, että ”mä olen tehnyt journalismia noin 35 vuotta ja täytyy sanoa, että tää ala on muuttunut mielettömästi, mutta jollain tavalla me eletään tällä hetkellä kaikkein jännittävimpiä ja ehkä merkittävimpiä ja sakeimpia aikoja tässä hommassa.

Tää on siinä mielessä hienoa saada tehdä tätä työtä tällaisessa murrosvaiheessa että me ollaan aivan erilaisessa kilpailutilanteessa, verkko on auennut tällä hetkellä kuka tahansa saa sanomansa kuuluville – paljon siitä on todella hyvää ja kaikki ei ole sitä, jolloin sillä on paljon mönjää ja ikävää trollien tavaraa”.

Jopa Hesarin toimituksessa on huomattu, että kaikki ei ole kuten ennen. Niinpä Hesari päätti päätoimittaja Kaius Niemen johdolla tehdä jotain asian eteen. Hänen huolenaan oli, että digijätit Google ja Facebook olivat vieneet puolet mainostuloista ja nuoret olivat häipyneet kännyköidensä some-maailmaan.

Pelien lisäksi some aiheuttaa addiktiota nykyajan nuorisolle ja myös työikäisille.

Niinpä Hesari päätti julkaista Hesarin välissä ja netissä nuorisolle kohdennetun HS Visio -liitteen, josta Niemi kirjoitti seuraavasti: ”Kykenisimmekö luomaan sellaisia sisältöjä, joiden avulla taloudesta kiinnostunut ammattilainen tuntisi kehittyvänsä ja pärjäävänsä paremmin – olemaan muutaman askeleen edellä aikaansa?

Laajennamme perspektiiviä niin yritystalouden kuin finanssimarkkinankin suuntaan. Kirjoitamme aiempaa enemmän teknologiasta, pörssistä sekä kasvuyrityksistä.

Uudistus tarkoittaa, että lisäämme merkittävästi sekä talousuutisten määrää että syventävien ajankohtaisten analyysien ja feature-artikkeleiden tarjontaa. Uutisten ja uuden HS Vision kirjoittajina on Suomen arvostetuimpien taloustoimittajien joukko”, näin siis päätoimittaja Niemi.

Lehden oman huipputoimittajien avuksi ja nuorten kiinnostuksen lisääjäksi oli valittu 35 alle 35-vuotiasta luovaa huippuneroa. Näiltä nuorilta lupauksilta uskottiin olevan näkemyksiä, joiden uskottiin muuttavan maailmaa.

Näitä 35 kovinta tekijää valitsivat Hesarissa toimittajat Veera Luoma-aho, Niclas Storås, Tuomas Niskakangas, Alex af Heurlin, Emil Elo, Merja Saarinen ja Elina Lappalainen.

Kaius Niemi oli ylpeä tästä toimittajien valiojoukosta ja heidän valitsemistaan 35 nuoresta tulevaisuuden rakentajasta. HS Visionin kolumnisteina toimivat edellä mainitut toimittajat. Niemi oli erityisen ylpeä yhdestä ulkopuolisesta kolumnistista. ”Kolumnisteinamme on joukko kansainvälisesti kiinnostavia kirjoittajia, kuten Supercellin perustaja Ilkka Paananen”.

Savupiipputeollisuuden korvaajaksi piti tulla peliteollisuus mutta sekin hiipuu.

Tämän hehkutuksen jälkeen kiinnostuin todella ja odotin jotain mullistavaa ja uutta näkökulmaa näihin murroskauden ongelmiin.

Aukaisin jännittyneenä HS Vision ensimmäisen väliliitteen numeron, jonka pohjaväriksi oli valittu vaaleanpunainen. Se oli lainattu Financial Timesiltä, jota   lehti on käyttänyt vuodesta 1893 saakka.

Ensin tarkistin, keitä ovat nämä 35 tulevaisuusvisionääriä. Vaikka olen seurannut jo lähes 40 vuotta tulevaisuusasioita, niistä nimistä oli vain 2-3 tuttua. Erityisesti minua ihmetytti, kuinka sinne oli valittu joku somevaikuttaja, bitcoin pyramidihuijauksen ”asiantuntija”, lukuisia nörttejä ja alustatalouden ”uskovaisia”, sekä yllättävän suuri määrä ns. pääomasijoittajia.

Ne olivat kaikki kytköksissä bisnekseen, lyhytnäköiseen rahantekoon ja rikastumiseen ja tuottavuuden kasvun lisäämiseen jne. He kaikki olivat liike-elämän kilpailukyvyn ja markkinaosuuden kasvattamiseen tähtäävien hankkeiden edistäjiä. Yhteisenä nimittäjänä uusien innovaatioiden ja tuottavuuden parantumisen seurauksena työvoiman määrän minimointi.

Digitalisaatio hävittää työpaikat jokaisella hierarkian tasolla.

Siellä ei ollut yhtään laajempaa yhteiskunnallista ajattelijaa joka ajattelisi laajemmin yhteiskunnan kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin lisäämistä.

Oman kokemukseni perusteella alle 35 -vuotiaalta ei voi edes odottaa laajempaa yhteiskunnallista tarkastelukulmaa. He voivat olla orastavia huippuja ja innovatiivisia omalla kapealla erikoisalallaan, mutta laajempiin yhteiskunnallisiin näkemyksiin heistä tuskin on.

Itsekin vasta 40 -vuotiaana aloin tarkastella maailman menoa vähän laajemmin eli kuka käskee ja kuka meitä ohjaa, sekä missä se valta oikein luuraa ja kenen hyväksi.

Vasta 60 vuoden jälkeen ihmiset yleensä alkavat rakentaa sukutaulujaan ja tutkia vanhempiensa ja heidän edeltäjiensä sukuhistoriaa. Siksi en usko näiltä nuorilta visionääreiltä saatavan mitään uutta viisastenkiveä nykyisiin globaaleihin ongelmiin. Nuorten ottaminen mukaan on tietysti symbolinen ele.

Valta ei ole enää poliitikoilla vaan digijäteillä, jotka kuorivat kerman markkinoilta.

Vanhemmillekin digiajan kolumnistille yhteiskunnallinen näkökulma oli ensimmäisessä HS Visio-liitteessä vaikeaa. Minullekin se on ollut vaikeaa, vaikka olen todistetusti osannut ennakoida nykyisen murrosvaiheen jo 30 vuotta sitten. Siksi olen ollut Hesarin boikottilistalla jo 10-20 vuotta.

Se aktivoi minut lähettämään oheisen sähköpostin päätoimittaja Kaius Niemelle sekä CC:nä HS Vision muille toimittajille ja Hesarin pääkirjoitustoimittajille:

 

Päätoimittaja Kaius Niemi,

Kysyitte itseltänne HS Vision avauskirjoituksessanne: ”Kykenisimmekö luomaan sellaisia sisältöjä, joiden avulla taloudesta kiinnostunut ammattilainen tuntisi kehittyvänsä ja pärjäävänsä paremmin – olemaan muutaman askeleen edellä aikaansa?”

Kerroitte, että ”Viikoittaisen liitteen tavoitteena on syventää lukijoille talouden ilmiöitä sekä tutkia yritysten uusia ideoita, tulevaisuutta ja talouden kovaa ydintä laajemmin”.

Ja edelleen: ”Laajennamme perspektiiviä niin yritystalouden kuin finanssimarkkinankin suuntaan. Kirjoitamme aiempaa enemmän teknologiasta, pörssistä sekä kasvuyrityksistä”.

Erityisen innostunut olitte uudesta kolumnististanne Ilkka Paanasesta: ”Kolumnisteinamme on joukko kansainvälisesti kiinnostavia kirjoittajia, kuten Supercellin perustaja Ilkka Paananen.

Otitte hänen ensimmäisen kolumninsa näyttävästi kokosivun juttuna. Se oli toki hyvä kirjoitus miljardöörin ja pääomasijoittajan kannalta, mutta äärimmäisen huono tavallisen kansalaisen ja yhteiskuntavastuun kannalta.

Journalistisen tasapuolisuuden ja oikean tiedon kannalta pitäisi HS Visionin tulevissa numeroissa käsitellä ”unelmahötön” sijasta asioita myös yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta. Esimerkiksi näin:

 https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/83-porssisijoittaminen-on-muuttunut-vastuuttomaksi-uhkapeliksi

Tässä muutama tarkentava kommentti hänen ”unelmahöttöiseen” kolumniinsa: ”Suomi voi haastaa Piilaakson”. (HS Visio / 3.3. 2021 / Ilkka Paananen) https://www.hs.fi/visio/art-2000007835229.html

 

Otsikko: Suomi voi haastaa Piilaakson

Kymmensarvisten Suomi. Miljardien arvoisia kasvuyhtiöitä tuntuu nyt tulevan yllättävistä maista, kirjoittaa peliyhtiö Supercellin perustaja ja toimitusjohtaja Ilkka Paananen HS Vision kolumnissaan.

Tältä Suomi voi näyttää vuonna 2030: Helsingistä on tullut Euroopan johtava startup-keskus. Maahamme on alle kymmenessä vuodessa syntynyt kymmenen uutta yritystä, joista kukin on vähintään nykyisen Supercellin eli kymmenen miljardin arvoinen.

Kommentti: Startuppeja on Suomessa marginaalisen vähän ja digijätit ostavat heti parhaat päältä vaikka niitä olisi alussa verovaroilla tuettu.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/46-startupien-innovaatioillako-suomeen-uusia-tyopaikkoja/

Osaa yrityksistä pidetään raketteina, joilla on mahdollisuus kasvaa jopa yli sadan miljardin arvoiseksi. Kansainväliset sijoittajat kuulevat vuosittain uudesta suomalaisyrítyksestä, joka tavoittelee oman kategoriansa globaalia ykköspaikkaa.

”Taas Suomesta”, maailman talouslehdet kirjoittavat ja lähettävät toimittajiaan tänne todistamaan Pohjolan ihmettä.

Kommentti: Digijätit ovat jo niin isoja ja niillä on niin paljon rahaa, että Supercellinkin 10 miljardia ovat vain portsarirahoja. Omistuskin on jo pääosin Kiinassa. (72%)

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/72-digitalisaatio-tuhoaa-demokratian

Hupparikansan unelmahöttöä? Ei välttämättä. Kun katsoo, mitä sekä eurooppalaisessa että suomalaisessa startup-kentässä on tapahtunut viime vuosien aikana, yllä esitetty unelma saattaa jopa olla liian vaatimaton.

Laitetaan unelma kontekstiin. Tällä hetkellä Helsingin pörssiin listatuista, pääkonttoriaan Suomessa pitävistä yrityksistä yli kymmenen miljardin arvoisia on kymmenisen kappaletta. Startup-kielellä tällaisia yrityksiä kutsutaan decacorneiksi eli kymmensarvisiksi.

Kommentti: Supershellkin peliyhtiönä tuottaa vain peliriippuvuutta ja nuorisolle pahoinvointia ja syrjätymistä. Isot digiyhtiöt aiheuttavat someriippuvuutta ja tuhoavat mielen.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/75-digitalisaatio-manipuloi-ja-tuhoaa-mielen

Jotta unelma toteutuisi, näitä kymmensarvisia tulisi saada ainakin toinen mokoma lisää. Tämä tarkoittaisi, että Helsingin pörssissä olisi kymmenen vähintään yhtä arvokasta yritystä kuin teleoperaattori Elisa tai konepajayhtiö Metso.

En pidä yrityksen laskennallista arvostusta sen ainoana enkä edes tärkeimpänä arvon mittana. Varsinkin startup-maailmassa siitä on tullut liian iso asia ja joskus jopa suorastaan itsetarkoitus. Yritys kun voi tuottaa arvoa yhteiskuntaan monella eri tavalla.

Kommentti: Supershell työllistää kourallisen nörttejä ja suurin osa heistäkin on ulkomaalaisia.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/76-millaisia-ovat-uudet-digityopaikat

 Tässä yhteydessä yrityksen arvostus on kuitenkin yksinkertaisin tapa yrittää hahmottaa sen tuomaa lisäarvoa, joka toivottavasti kanavoituu ympäröivään yhteiskuntaan monilla eri tavoin, kuten esimerkiksi mielekkäinä työpaikkoina, verotuloina ja alihankintaketjuina.

Unelman aikataulu ja tavoite voi tuntua utopialta, sillä monet nykyiset pörssin kymmensarviset on perustettu useita kymmeniä vuosia sitten, osa jopa lähes vuosisata sitten. Miten ihmeessä niitä saataisiin näin lyhyessä aikataulussa näin paljon lisää?

Kommentti: Digitalisaation käyttäminen kilpailukeinona on käytännössä laillistettua veronkiertoa ja hävittävät markkinoilta ostovoiman.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/8-miksi-kansanedustajat-eivat-puutu-verotuksen-jarjestelmavikaan

Supercell oli aikanaan onnekas ja uuden eurooppalaisen teknologia-startup-aallon ensimmäinen kymmensarvinen, eikä se jäänyt ainoaksi. Esimerkiksi ruotsalaisen Spotifyn arvo on noin 50 miljardia euroa. Jos Spotify olisi syntynyt Suomessa, se olisi Helsingin pörssin arvokkain yritys.

Spotifyn tai Supercellin kaltaisten tarinoiden takana muhii merkittävä trendi, joka on Suomessa jäänyt hyvin vähälle huomiolle: miljardien arvoisia yhtiöitä, jotka kasvavat ennennäkemätöntä vauhtia, tuntuu nyt tulevan yllättävistä maista.

Kommentti: Isot digiyhtiöt eivät maksa veroja (harvinaisena poikkeuksena kuitenkin Supercell – hienoa).

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/82-digiaikana-tuottavuuden-parantaminen-tekee-duunareista-tarpeettomia

Toki isot metropolit kuten Lontoo, Pariisi ja Berliini ovat tuottaneet arvokkaita startupeja, mutta mielenkiintoisempaa on se, että pienemmät kaupungit ovat suorastaan yliedustettuina: maksupalveluyhtiö Klarna Tukholmasta, teknologiayhtiö UI Path Romanian Bukarestista, mobiilipeliyhtiö Playrix Venäjän Vologdasta, mobiilipeliyhtiö Peak Games Turkin Istanbulista, vintage-vaatteiden verkkoyhteisö Vinted Liettuan Vilnasta. Yhtäkkiä yrityksen kotimaalla on aikaisempaa vähemmän merkitystä. Tämä on Suomelle hyvä uutinen.

Kommentti: ”Monikotimaiselle” yhtiölle ainoa päämäärä on tehdä omistajille miljardeja – ja nopeasti. Kotimailla ja tavallisilla kansalaisilla ei ole enää merkitystä.

https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/84-globalisaatiosta-on-tullut-tyontekijoille-paaoman-troijan-puuhevonen

 

Edellä esitettyjen kommentti-kirjoitusten jälkeen voi oikeutetusti kysyä, kumman näkemykset ovat ”unelmahöttöä” ja kumman faktoihin perustuvia tosiasioita.

Sitten voi kysyä edelleen, onko Hesarin Suomen johtavana mediana tarkoitus edistää tosiasioiden levitystä vai ”vaihtoehtoisten totuuksien” sekä perusteetonta optimismia Suomessa.

Nuorten työttömyys on kaksinkertaista muihin nähden kun markkinatalous ei enää tuota uusia kunnollisia työpaikkoja.

Ilkka Paananen on toki siinä mielessä arvostettava henkilö, että hän henkilökohtaisesti maksaa veronsa suomalaisista yritysjohtajista poiketen esimerkillisesti.

Kritiikkiä voi kyllä kohdistaa hänen liiketoimintaansa eli peliteollisuuteen. Se on joutavaa vapaa-ajan puuhastelua joka korvaa vakavan itsensä kehittämisen kuten kirjallisuuden, kulttuurin, ja sosiaalisen elämän harrastuksen. Jopa seksielämä ja lasten hankkiminen on jäänyt teknologian jalkoihin.

Se on aiheuttanut ja aiheuttaa peliriippuvuutta aikuisille ja erityisesti lapsille. Opettajat valittavat, että varsinkin nuoret pojat pelaavat öisin ja nukkuvat päivisin ja koulussakin heille syntyy monella vaikeuksia.

Heistä tulee ns. Neet-nuoria (Not in Employment, Education or Training). Suomessa oli vuonna 2018 noin 38 000 nuorta 20-24 -vuotiasta joita ei oikein löydy mistään tilastoista. Digipelaamisen vaikutukset lapseen ja nuoreen jaetaan psyykkisiin, fyysisiin, psykososiaalisiin ja kognitiivisiin vaikutuksiin ja ne eristävät nuoret muusta sosiaalisesta elämästä.

Rahapeliriippuvuus alkaa yleensä viihdepelaamisesta ja siirtyy sitten rahapeleihin. Peliriippuvaisia on Suomessa 124 000 henkilöä.

Varsinkin 13-15 -vuotiaat teinit ovat suuressa vaarassa.

Peliriippuvuus on verrattavissa alkoholi- ja huumeriippuvuuteen. Ainakin se voi johtaa aikuisillakin rahapeleihin ja sitä kautta vakaviin velka- työ- ja perheongelmiin.

Paananen on toki itsekin huomannut nuorten syrjäytymisen ja on laittanut osan (200 miljoonaa) jättituloistaan Me-sätiöön, josta vuosittain jaetaan pari miljoonaa (pääoman tuotot) nuorten syrjäyttämistä estäviin hankkeisiin yhteistyössä kuntien ja kirkon kanssa. Se on harvinaista suomalaisten miljonäärien joukossa.

Kuitenkin se on vähän sama asia, kuin Oy Alko Ab laittaisi voittojaan alkoholiriippuvaisten vieroitushoitoihin, joiden kustannukset tulevat joka tapauksessa veronmaksajien maksettaviksi.

Paananen antaa ymmärtää, että digiala luo uusia työpaikkoja. Todellisuudessa suuret digijätit luovat äärettömän vähän työpaikkoja suhteessa liikevaihtoonsa ja vain huippuaivoille. Supercellkin vain 340 nörtille joista suurin osa on ulkomaalaisia.

Esimerkiksi Nokia, jonka markkina-arvo on runsas 20 miljardia (2xSupershell), työllistää n. 100 000 henkeä. Niistäkin vain 6 000 Suomessa. Sekin aika vähän suhteessa liikevaihtoonsa.

Nokia ilmoitti juuri vähentävänsä 10 000 työntekijää.

Paananen antaa ymmärtää, että panostamalla startup -yhtiöihin, saadaan hänen kaipaamiaan ”kymmensarvisia” eli yli 10 miljardin yrityksiä. Valitettavasti suuret digiyhtiöt kuten Google, Amazon, Facebook, Alibaba, Tencent jne. ovat jo niin suuria, että ne ostavat valtavilla voitoillaan heti parhaat päältä.

Näinhän on käynyt myös Supercellille. Ensin se myytiin japanilaiselle jättiyritykselle. Se ei suinkaan ostanut pelibisnestä vaan tietotaitoa. Kun se oli saatu ja hyödynnettyä, omistus myytiin kiinalaisille jotka myös hamusivat nimenomaan osaamista ja tietotaitoa. Nyt se on kiinalainen yhtiö 84 prosenttisesti. Voitot ja osingot menevät pääosin Kiinaan eikä Suomeen.

Esimerkiksi ”satasarvinen” Nokian arvo oli huipussaan 223 miljardia (2012) ja nyt enää kymmenesosa eli 22 miljardia. Nokiakaan ei enää pärjännyt ”tuhatsarvisille” digialan jättiläisille, jotka ovat ottaneet vallan paitsi kilpailijoiltaan myös poliitikoilta.

Peliyhtiöt voivat saada hetkellisesti suuria tuottoja perinteisiin yhtiöihin nähden.

Eivätkä nuo pelialan yritykset ole pärjänneet yhtään paremmin. Peliyhtiöiden ensimmäinen menestystarina oli Rovio, jonka arvo oli parhaimmillaan yli viisi miljardia. Nyt sen arvo on 300 miljoonan paikkeilla ja sielläkin vähäisille työntekijöille työpaikan ovien saranat ovat auenneet pääasiassa vain ulospäin.

Supercell on menestynyt, kuten Roviokin vain yhden pelin varassa,. Uusia pelejä tuotetaan joka vuosi tuhansittain joten jos Supercell ei pian keksi uutta menestyspeliä Clash of Clansin tilalle, voi käydä kuten Rovion Angry birdsille. Pitää olla muutakin kuin pelkkää uskoa, kun usuttaa muita yrittäjiä maailmanlaajuiseen hevosenleikkiin.

Perinteisillä yhtiöillä on vakaa kasvu ja ne sentään työllistävät. Tosin Koneenkin työpaikat ovat 96 prosenttisesti muualla kuin Suomessa.

Työpaikkojen lisäksi Paananen lupasi uusia verotuloja. Kaikki digialan jättiläiset ovat profiloituneet maailman pahimmiksi veronkiertäjiksi. Yhdysvalloissa lukuisat senaattorit ovat nostaneet digiyhtiöt tikun nokkaan ja EU:ssakin yritetään saada niitä maksamaan edes vähän veroja. Lukuisia oikeusprosesseja on käynnissä.

Kansalaisjärjestötkin ovat huolissaan digijättien veronkierrosta.

Suomalaiset miljonäärit ovat ahneita. Aika iso osa heistä kiertää veroja veroparatiisien kautta. Esimerkiksi Nokian entisen legendaarisen Jorma Ollilan jäljiltä paljastui tilejä Luxemburgin LWM-yhtiön veronkiertoyhtiöstä.

Vielä pahempi esimerkki löytyy Hesarin suurimman henkilöomistajan ja monivuotisen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin veronkiertopuuhat Luxemburgissa. Hän maksaa äärimmäisen vähän veroja Suomeen.

Luulisi tällaisen ”tuhatsarvisen” yrityksen johtajalta riittävän varoja lain hengen mukaiseen veronmaksuun.

Suomen rikkain mies Antti Herlin on ollut monivuotinen Sanoma Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on ottanut aktiivisesti kantaa Hesarin toimituspolitiikkaan ja johdon työskentelyyn. Aivan kuten Aatos Erkko ennen häntä manipuloi kaikkia valtamedioiden päätoimittajia EU:hun liittymisen puolesta.

Omistajan näkemys näkyi jo silloin Hesarin toimituksen ”puolueettomassa” työssä.

Kun Hesarin entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen ei prikulleen toiminut hänen ohjeistuksensa mukaan, heidän välilleen syntyi yllättäen ”luottamuspula”. Pentikäinen sai lähteä vaikka häntä tuskin voi pitää minään ”vihervasemmistolaisena”, sillä seuraava työpaikka löytyi Suomen Yrittäjien toimitusjohtajana.

Herlin poimi omin käsin uuden ja ”luotettavan” päätoimittajan Hesariin konsernin sisältä. Hän valitsi sen ”journalistisen huippumedian” eli TV-Nelosen toimitusjohtajan paikalta.

Hänen kätensä jälki näkyy myös HS Visionin 35 ”huippuvisionäärin” valinnan perusteella. Heidän kohdallaan etsitään uusia bisnesideoita, tuottavuuden ja rikastumisen mahdollisuuksien lisäämistä jne.

Digitalisaation tuottavuushyödyt menneet vain rikkaille jotka eivät maksa enää progressiivisesti verojaan.

Tasapuolisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan visioijaa ei heidän joukosta löytynyt edes suurennuslasilla. Digitalisaatio nähdään vain positiivisena uutta varallisuutta ja kilpailukykyä lisäävänä ”mahdollisuutena”.

Koko 2000-luvun ajan, kun joku Hesarin toimittaja kertoi jostakin automaation, robotisaation, alustatalouden tai tekoälyn innovaation mahdollisesti vievän työpaikkoja, kirjoituksen lopussa oli, kuin liimattuna, aina sama mantra.

Siinä sanottiin, että vaikka joitain työpaikkoja menetetäänkin, tilalle tulee ainakin saman verran parempipalkkaisia ja mielenkiintoisempia työpaikkoja, ilman mitään faktatodisteita. Se mantra oli ilmeisesti johdon antama edellytys, että juttu julkaistaisiin. Nyt viime aikoina sitä ei onneksi enää ole ollut.

Journalistisesti vapaan lehden päätoimittaja voi julkaista tällaisenkin ohjelmajulistuksen – milloin Hesari?

Hesari on joutunut pakosta hieman korjaamaan toimituspolitiikkaansa, kun sen omat toimittajat ovat alkaneet hyppiä aisan yli. Hesarin toimittaja Juha-Pekka Raeste ja Ylen Hannu Sokala julkaisivat juuri ansiokkaan kirjan: ”Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä”. Se oli hieman erilainen kuin Ilkka Paanasen näkemys ”tuhatsarvisista”.

Jopa Hesarin omat laajakatseisimmat toimittajat ovat joutuneet omalla vapaa-ajallaan kirjoittamaan asioista joita pitävät tärkeinä ja joista Hesarissa ei ole voinut vapaasti kirjoittaa. 30-vuoden kokemukseni mukaan digitalisaation kääntöpuolista ei Hesarissa ole saanut kirjoittaa.

Digiyhtiöt ovat vallanneet kärkisijat pankeilta ja öljy-yhtiöiltä.

Uutuuskirja kertoo tyhjentävästi innovoivien digiyhtiöiden keskittymisestä ja vallasta – siis kääntöpuolesta, josta olen varoitellut jo 30 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989). (Voit tilata sen ilmaiseksi PDF:nä tästä).

Ansioistaan huolimatta Raesteen ja Sokalan kirjassa oli kaksi vakavaa puutetta. Digitalisaation kääntöpuolena on myös sen merkittävät työllisyysvaikutukset ja yhteiskunnan verotulojen hiipuminen niin, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen käy mahdottomaksi.

Siinä olisi myös HS Vision kolumnisteille tutkimusaiheita yhteiskunnallisesti erittäin tärkeistä aiheista joilla on kauaskantoista merkitystä tulevalle yhteiskunnalliselle kehitykselle maailmanlaajuisesti.

Pahoin pelkään, että se ei tule onnistumaan, sillä Herlin ja muut kymmensarvisten omistajat tuskin ilahtuvat digitaalisaatiolla aikaansaatujen tuottavuushyötyjen uudelleenjaosta.

Tuottavuushyödyt menevät alhaisina pääomatuloina rikkaille.

Jotain hyvääkin HS Visionin kirjoituksista löytyi. Toimittaja Heikki Niskakankaan Pörssikirjoitus: ”10 kuviota kuplasta” oli ansiokas analyysi seuraavasta pörssikuplasta. Se oli kuitenkin ”piiloilmaus” tulevasta pörssiromahduksesta, josta kirjoitin tällä palstalla suoremmin otsikolla: Pörssisijoittaminen on muuttunut vastuuttomaksi uhkapeliksi”.

Koska Niskakangas ei ilmeisesti saa kirjoittaa uhkakuvasta suoremmin, hän on joutunut purkamaan tuntojaan kirjoittamalla Hesarissa aiheesta dekkarin: ”Roihu”. Siinä kuitenkin puhutaan avoimesti monista liike-elämässä olevista epätoivottavista ilmiöistä ja uhkakuvista eikä ole HS Visionin lailla ”unelmahöttöä” tai katteetonta ylioptimistia.

Toinenkin HS Visionin kolumnisti Elina Lappalainen kirjoitti mielenkiintoisen jutun:Suurimmat kasvuyritykset ratkaisevat länsimaisen keskiluokan mukavuusongelmia”.

Wolt ”positiiviset vaikutukset” ovat vain unelmahöttöä.

Lappalainen kirjoitti: Ovatko kasvavat teknologiayhtiöt oikeasti hyviksiä vai pahiksia, ja miten ne todella vaikuttavat maapalloon ja ympäröivään yhteiskuntaan?

Yhden vastauksen tarjoaa yritysten nettovaikutuksia mittaavan Uprightin data-analyysi. Se analysoi Euroopan kolmenkymmenen eniten rahoitusta keränneen kasvuyrityksen nettovaikutukset. Siis sen, että jos lasketaan yrityksen tuottamat hyödyt ja haitat, tuottaako yritys enemmän arvoa kuin se käyttää resursseja.

Tulos on tyly. Suurin osa parhaiten rahoitetuista yrityksistä ratkoo lähinnä meidän länsimaisten hyvinvoivien kuluttajien mukavuusongelmia. Ne siis esimerkiksi helpottavat maksamista tai ruoan kotiinkuljetusta. Ihan kivoja asioita, mutta ovatko ne ongelmia, joiden ratkaisemiseen kannattaa suunnata korkeasti koulutetun työvoiman niukat resurssit eli osaaminen?

”Sillä on eroa, käyttääkö ihmiskunnan etuoikeutetuin ja fiksuin prosentti aikaansa somemainonnan optimoimiseen vai lääketieteellisen teknologian kehitykseen”, sanoo Uprightin toimitusjohtaja Annu Nieminen. ”Vain kaksi 30 yrityksestä ratkoo ympäristön kannalta merkittävää ongelmaa”.

Hyväpalkkaisten teollisuustyöpaikkojen tilalle nopeasti kasvavia ns. ”paskatyöpaikkoja”.

Woltin suurimmat positiiviset vaikutukset taas ovat työpaikkojen luominen ja verotulot. Siis työllistämisestä seuraavat ansiotuloverot. Ja kyllä, Uprightin analyysissa työpaikkojen luominen on Woltin suurin ansio väittää Nieminen, vaikka juuri ruokalähettien asema on kansainvälisesti tässä liiketoimintamallissa eniten kritisoitu asia.

”Tiedän, että se herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä mallinnuksessa kuitenkin Woltin kokonaisvaikutus työllisyyteen näkyy sen suurimpana positiivisena vaikutuksena. Tämä johtuu pitkälti siitä, että katsomme koko arvoketjua eli myös sitä, miten sen toiminta tukee ravintola-alan menekkiä ja työpaikkojen säilymistä”, Annu Nieminen uskoo.

Epäilen vahvasti. Korona-aikana ravintolaruoan kuljetuksille on toki kysyntää, mutta työllisyysvaikutukset ravintola-alalle ovat pelkästään teoreettisia. Lähiburgeri- tai pizzabaariin mennään ennemmin ilman kotiinkuljetuksiakin, kuin ruvetaan kokkaamaan kotona, jossa ei välttämättä ole edes tarvikkeita ruoanlaittoon.

Wolt voi kasvaa nopeasti ja samalla tuottaa tappioita, kuten Foodora, Uber, Netfix, Spotify jne. Pörssikurssien nousu on pelkästään odotusarvojen varassa.

Woltin maahanmuuttajataustainen ruokalähetti ei Woltin kuljetustaksoilla maksa mitään veroja – päinvastoin – saa tulonsiirtoja ja asumistukia. Jos vanha velkavetoinen autonrämä (uuteen ei ole varaa) hajoaa, korjauskustannukset voivat helposti olla 1000 – 2000 euroa, jolloin koko toimeentulo romahtaa kertaheitolla.

Autoverot, vakuutukset, bensat ja huolto on ”yrittäjän” omana riskinä. Samoin lomarahat ja sairasvakuutukset. Käytännössä tällainen ”yrittäjyys” on hädänalaisten ihmisten riistoa.

Alustatalouden työntekijöillä ei ole minkäänlaista työsuhdeturvaa, heitä kiristetään salamannopeaan reagointiin. Jos he eivät reagoi heti, tilauksien saanti ”hidastuu” ja vähenee. Kuljetusvälineet (auto, skootteri, polkupyörä) on maksettava itse, jne. Tulotaso jää yleisten minimipalkkojen alapuolelle ja sairasvakuutusta ei ole.

Vuonna 2018 tehdyn Kalevi Sorsa –säätiön kyselytutkimuksen mukaan alustatalouden työtehtävät olivat Suomessa ainoa tulonlähde hieman alle 30 000 työikäiselle.

Nämä alustatalouden työntekijät kapinoivat joka puolella maapalloa.

Sitä ei helpota se, vaikka Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi kertoo, että oven takana raapii sisään 10 000 halukasta tulijaa. Se kertoo maailmanlaajuisesta työllisyyden hätätilasta, jossa ei synny enää kunnollisia työpaikkoja.

Kuusi on unohtanut, että Euroopan sosiaalisen peruskirjan artikla 4.1. jonka soveltamisohjeen mukaan palkan on oltava vähintään 60 % maan nettokeskipalkasta.

Kiva kun tällaisia ”tutkimuksia” tehdään, mutta niitä kohtaan pitää olla kriittisiä. Kunnollisten kokoaikaisten teollisuustyöpaikkojen (n.30€/h) tilalle on tullut palvelualojen ja alustatalouden ns. ”paskatyöpaikkoja” (n.10€/h), joilla ei enää elä. Yhdysvalloissa tällaisia on ollut jo 30 vuotta, jopa yli 60 prosenttia kaikista uusista työpaikoista.

30 vuoteen ei ole tullut USA:han niitä ekonomistien lupaamia korkeapalkkaisia töitä.

Näiden nuorien visionäärien tilalle voisi kutsua mieluummin oikeitakin visionäärejä, joilla on laajempaakin yhteiskunnallista osaamista ja näkemystä. Tarvittaessa voin toimittaa heistä Hesarille oman listan.

Tähän lopuksi laitan 15 vuoden takaisesta kirjastani: ”Ahneuden aika – kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi?” (VS-Kustannus 2006) pienen lainauksen sen aikaisesta visionääristä.

”Suomessa on esitetty tuhansittain viisaitten miesten viisaita ja vähemmän viisaita näkemyksiä. Valitsen tähän kirjan loppuun erään näkijän, joka jo 90-luvun alkupuolella, laman aikana, uskaltautui visioimaan ja jonka näkemykset ovat vieläkin yhtä ajankohtaisia kuin silloin.

Noin 300 suomalaista intellektuellia valitsivat joku vuosi sitten hänet toistamiseen Suomen viisaimmaksi ajattelijaksi. Nykyisin jo edesmennyt, akateemikko, filosofi Georg Henrik von Wright, jonka Suomen intellektuellit rankkasivat tuolloin keskuudestaan eniten arvostusta nauttivaksi ajattelijaksi, piti luennon 90-luvun lopulla Helsingin Yliopistolla.

Filosofi oli paljon edellä aikaansa verrattuna Suomen ekonomisteihin.

Toistan tähän kirjan loppuun ikäänkuin yhteenvetona osion suoraan Wrightin pitämästä luennosta: ”Siirryn nyt toisenlaiseen ajan vitsaukseen. Päinvastoin kuin autoilu ja matkailu, tämän pahan perusta ei johdu inhimillisten halujen ja toiveitten ylimitoittamisesta.

Kysymys on jostakin, jota kukaan ei pidä toivottavana – paitsi kenties jokin ajattelematon kyynikko – tarkoitan työttömyyttä. Jos työttömyys on kausi- tai suhdanneluontoinen ilmiö, se on tosi paha kaikille sen vaivaamille.

Kymmenellä miljardilla parannettaisiin melkoisesti tavallisten ihmisten elämänlaatua.

Mutta niin kauan kuin yhteiskunta voi toimia pahan parantamiseksi, tai sen voidaan laskea menevän ohi aikanaan, ilmiö ei tuota päänvaivaa yhteiskunta-ajattelijoille.

Asia muuttuu toiseksi jos on aihetta uskoa, että ilmiö on pysyvä, jollakin tavalla sisäänrakennettu itse yhteiskuntarakenteeseen, ja että sitä ei voida poistaa muuttamatta samalla monia muita olosuhteita, joilla ei näköjään ole mitään tekemistä työttömyyden kanssa.

Teollisuusyhteiskunta on nyt käsittääkseni tällaisessa tilanteessa. Ennen kuin alamme pohtia miten tilanne voidaan muuttaa, voi olla syytä miettiä, miten se on syntynyt.

Osasyytä pitää mielestäni etsiä teknisestä kehityksestä. Se teknologia, joka lisää enemmän kuin mikään muu vapaa-ajan marginaalia suhteessa annettuihin työtehtäviin, tekee ihmisen tarpeettomaksi kuten on tapana sanoa, on elektroninen automaatio.

Se myös kehittyy nopeimmin ja on moderneille yhteiskunnille luonteenomaisin. Niin sanottujen luddiittien hätä mekaanisista kangaspuista oli lasten leikkiä verrattuna siihen epävarmuuteen, jonka tietokoneet ja robotit luovat miljoonille työläisille tehtaissa ja konttoreissa.

Jo 34 vuotta sitten olin Hesarissa samoilla linjoilla Wrightin kanssa (Vielä Heikki Tikkasen päätoimittaja-aikana Hesarissa toisinajattelijatkin saivat palstatilaa).

Työn ja siihen tarvittavan työpanoksen välinen erotus kasvaa nopeammin kuin uusien työpaikkojen lukumäärä. Vähän pidemmällä tähtäimellä aineellista tuotantoa uhkaa myös raaka-aineiden puute.

Maapallon voimavarat ovat rajalliset. Tämä ei ole tietenkään mikään uutinen. Tietoisuus asiasta herää kuitenkin vasta, kun alamme lähestyä kasvun Teknologirajoja ”Limits of growth”.

Elintärkeät resurssit uhkaavat loppua samalla kun niitä jakavien määrä on huolestuttavassa kasvussa. Tuottajien on pakko turvautua säästöihin ja rationalisointiin.

Tällä tavoin tuotanto on tulossa yhä riippuvaisemmaksi työvoimaa säästävästä teknologiasta. Olemme joutuneet tuottavuuskriisiin, joka entisestään lisää niidenihmisten määrää, jota ei voida sijoittaa enää aineelliseen tuotantoprosessiin.

Jo 35 vuotta olen ”huutanut tuuleen” kuten Talouselämä lehden toimittaja totesi ensimmäisen kirjani kirja-arviosta.

Jos se – mitä olen nyt sanonut – pitää paikkansa, lisääntyvän automaation ja kasvun rajojen lähestymisen vuorovaikutuksesta, voimme tehdä seuraavan johtopäätöksen:

Toimenpiteet, joiden tarkoituksena on, kuten sanotaan, talouden elvyttäminen, kasvun lisääminen, kaupan esteiden poistaminen ja omien yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen, eivät ole oikea tapa taistella työttömyyttä vastaan.

Ne voivat johtaa tilapäiseen ja paikalliseen parantumiseen, mutta tilapäisen nousun jälkeisestä kohmelosta tulee kerta kerralta yhä kivuliaampi. Meidän on, ei elvytettävä, vaan yritettävä hillitä taloutta.

Sanon näin uudelleen, olen tehnyt sen aikaisemmin suuresti epäröiden – voihan olla että erehdyn – eivät vain useimmat poliitikot vaan myös monet ja arvostetut, kuten nykyisin sanotaan ekonomistit, ovat tyystin toista mieltä.

He sanovat: ”Lisäkasvu on välttämätöntä, jotta pääsisimme ylös taantuman kuopasta. Kun vain pyörät saadaan taas pyörimään, kaikille on pian taas töitä”.

Tällöin sekoitetaan minusta kaksi päämäärää. Talouden parantaminen ja työttömyyden vastustaminen. Valitettavasti niitä ei voida yhdistää niin kauan kuin omaksutaan perinteinen näkemys siitä, mikä on hyvää taloutta ja mikä on työn tarkoitus”, totesi akateemikko von Wright.”

Tällaista tutkimuksia ja uhkakuvista Hesari on ollut täysin hiljaa ja estämyt muitakin ottamasta asiaa esille

Kuulostaako tällaiset talouden elvytyspuheet tutuilta nykyisten ekonomistien suusta? – Siinä on nuorille visonääreille ja meille muillekin miettimistä.

 

PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 85. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).