ONKO MITENKÄÄN MAHDOLLISTA?
Joskus, eikä edes harvoin, minut valtaa tunne, että satu keisarin uusista vaatteista onkin kertomus tosielämästä. Koska hyvin usein tuntuu siltä, että pikkulapsikin pystyy näkemään, miten hölmöjä juttuja vallanpitäjät syöttävät ja miten helposti, ainakin merkittävä osa kansaa saadaan siihen uskomaan. Miksi kukaan ei huuda, että keisari on alaston.
Thomas More kirjoitti jo 500 vuotta sitten teoksensa Utopia. Siitä tuli merkittävä teos, mutta ikävä kyllä siinä esitettyjä valtiomalleja ei ole suostuttu kokeilemaan. Ainakin joitakin osia teokseen on todennäköisesti tullut muinaisesta inkavaltiosta, mutta eurooppalaiset eivät suvainneet toisenlaisia kulttuureja ja hävittivät koko inkojen kansan. Mielenkiintoista, että More oli ainakin jonkin verran yhteydessä Erasmus Rotterdamilaiseen, joka samoihin aikoihin kirjoitti teosta Tyhmyyden ylistys. Jos ihmiskunnan historialle vielä säilyy kirjoittajia, tuskin tähän aikakauteenkaan liitetään mitään viisauden ylistystä.
Koska en osaa luoda mitään uutta ihannevaltiota, Utopiaa, minä vain ihmettelen, olisiko mahdollista ja jos, niin miten, tehdä nykyisin vaikkapa Suomesta inhimillisempi, asukasystävällisempi. Suomen valtiolla on kohtalaisesti varallisuutta, vaikka siitä onkin viime vuosina melkoinen siivu kadotettu ainakin kansanvallan ulottumattomiin. Suomella on vakaat tulot, vaikka todella suurien tulojen veronkiertoa onkin merkittävästi helpotettu. Valtion velkaisuus on eurooppalaisittain verrattuna varsin kohtuullinen. Suomessa on vielä runsaasti melko puhdasta luontoa, vaikka sen turmelemisesta täällä ei käytännöllisesti katsoen juurikaan rangaista. Ennen kaikkea Suomessa asuu työteliäs ja rauhallinen kansa, joskin sen kahtiajakoa on vauhdilla syvennetty.
Meillä on siis varaa toteuttaa monenlaisia asioita. Mitäpä jos, me priorisoisimme kaikki varojemme käytön uudelleen. Jospa katsoisimme, että lapsemme saavat laadukkaan hoidon ja kasvatuksen, eikä kenenkään tarvitse jäädä tällaisista paitsi esimerkiksi varojen puutteen vuoksi. Jospa huolehtisimme, että koulutus on laadukasta ja mahdollista kaikille, eikä kenenkään tarvitsisi joutua opintovelkojen vuoksi vuosikymmenten köyhyysloukkuun. Voisimmeko huolehtia siitä, että ihmisten synnynnäiset tai myöhemmin tulleet rajoitteet eivät estä liikkumasta, asumasta tai harrastamasta. Eikö olisi ihan paikallaan, että terveydestämme huolehdittaisiin kunnollisesti yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ja kuka enää pitää kohtuuttomana sitä, että vanhuutensa vuoksi toimintakyvyn heikentyessä, saa mahdollisuuden arvokkaaseen elämään, muutoinkin kuin juhlapuheessa. Minä uskon, että me pystymme nämä kaikki järjestämään.
Minä uskon myös, että me osaamme ja kykenemme mahdollistamaan liikkumisen hyvällä tie- ja rautatieverkolla turvaten myös joukkoliikennemahdollisuudet huomattavvasti nykyistä laajemmalle ja pystymme rakentamaan riittävästi ja kunnollisia asuntoja, kouluja, päiväkoteja ja vanhainkoteja. Silti minä luotan siihen, että pystymme tarjoamaan kansallemme laadukasta kulttuuria jokaiselle sosiaaliryhmälle. Samalla kun me näistä huolehdimme, me luomme uusia työpaikkoja ja heille, joiden työt loppuvat ja ammattitaito kenties vanhenee, me pystymme takaamaa uuden elämänuran ja täyden elämän edellytykset muutosvaiheeseenkin.
En pyrikään tekemään täydellistä luetteloa, mutta olen edellä kuvattuja asioita tuonut esimerkkeinä siitä, mitä asioita voisi olla prioriteettilistan alussa. Minusta on hyvin irvokasta, että lastensairaalaan kerätään varoja kansalaiskeräyksillä ja samaan aikaan Voitaisiinko käyttää ensin rahat oikeasti tarpeelliseen ja sitten lopuilla ostella vaikka pyssyjä, jos niin halutaan. Minusta maan pitäisi olla ensin puolustamisen arvoinen, jotta sen puolustamisessa on jotain mieltä. Voitaisiinko käyttää Väinö Linnan kirjoittamaa tekstiä ohjeena: ”Asialliset hommat suoritetaan, muutoin ollaan kuin Ellun kanat.” Onko tällainen mitenkään mahdollista?