Viime aikoina uutisissa on puhuttu paljon talouden kasvusta ja kansainvälisten tilauksien lisääntymisestä, mutta samaan aikaan huomattavasti pienemmällä präntillä saa lukea myös köyhyyden lisääntymisestä, leipäjonojen kasvusta ja yli polvien ulottuvan ”rakenteellisen” köyhyyden lisääntymisestä.

Jos siis voidaan sanoa, että työmarkkinoilla on Petteri Sipilän sanoin ”kohdantaongelma”, niin myös talouskasvun ja yleisen hyvinvoinnin jakautumisen kohdalla voidaan selvästi puhua ”kohdantaongelmasta” jossa talouden noususuhdanne mikä kohtaa lähinnä yrityksiä ja sijoitussektoria sekä yleisen hyvinvoinnin lisääntyminen joka johtaa leipäjonojen lyhenemiseen ja parempaan koulutustasoon eivät korreloi keskenään.

Miten siis on mahdollista puhua samanaikaisesti noususta ja oikeuttaa sillä kovat koulutusleikkaukset, sekä julkisen puolen matalapalkka-alojen leikkaukset vaikka tiedetään ettei julkisen puolen hoitajien, siivoojien ja huoltomiesten lomarahoilla ole mitään tekemistä suomen kannattavuuden kanssa. Saksan palkkataso mikä vastaa lähestulkoon omaamme ei ole koskaan aiheuttanut samanlaista julkisen puolen kestävyysvajetta jolla leikkauksia suomessa ajetaan.

Tässä onkin kyseessä hämäystaktiikka joka perustuu uusliberaalien tahojen kuten EK:n näkemyksiin enemmän kuin kannattamaani Keynesin malliin tasapainottavasta julkisesta sektorista.

Kilpailukyky tässä EK:n mallissa perustuu vastakohtaiseen klassisemman taloustieteen käsitykseen jossa markkinat itse tasapainottavat itseään ja silloin kilpailukyky palkkauksessa ja julkisen palvelun alasajo ovat heidän näkövinkkelistään katsottuna loogisia vaatimuksia. Kuitenkin jokainen pankkikriisi on jo meille opettanut että viimeistään talouslaman iskiessä samat toimijat helposti pyörtävät aiemmat puheensa ja vaativat julkista puolta, siis veronmaksajia, pankkien ja isojen pörssiyhtiöiden pelastajaksi. Jo tämä todistaa ettei täydellinen säätelemättömyys toimi markkinoilla vaan sitä kannattavatkin lopulta turvaavat yhteiskunnan turvaverkkoihin kun olosuhteet eivät olekaan enää omalla puolella.

Mielestäni lomarahojen leikkausta tehokkaampi keino joka pitkään oli hyvin parjattu vasemmistolaisten puolueiden ja edustajien ehdotus kunnes, Kokoomus tajusi sen ainoana vaihtoehtona, on Keynesin taloustieteellinen malli missä kaikesta rahamarkkinoiden säätelystä luopumisen sijaan julkista puolta vahvistamalla voidaan luoda työllisyyden kautta lisääntyvää kotimarkkinoiden kysyntää ja samaan aikaan yrityspuolella lisätä kasvua. Talouden tasapainotus tämän lisääntyneen kysynnän kautta on parempi malli kuin tuloerojen kasvattamisen tie joka nyt on valittu talouskasvua määrittäväksi tekijäksi. Kasvua kun ei ole se jos joku tienaa rahaa, vaan se että mahdollisimman moni suomalainen voisi käydä töissä ja elättää itsensä palkallaan.

Se on sitä kansantaloutta joka luo kestävän lopputuloksen. Sosiaalista pääomaa!