Seurattuani päivänä muutamana eduskunnan täysistuntoja Yle Areenalta en ole voinut välttyä Ben Zyskowiczin puheilta joissa hän puolustelee hallituksen nyt kaavailemaan SOTE-uudistusta sillä, että se lisää köyhien perheiden mahdollisuuksia päästä valitsemaansa hoitoon myös yksityispuolella johon heillä ei ole normaalisti varaa.

Kaikella kunnioituksella Zyskowiczia ja hänen pitkää poliittista uraansa kohtaan minun on todettava, että tässä kohtaa hän syyllistyy räikeään valehteluun sillä tästähän ei todellakaan ole kyse puhuttaessa Kokoomuksen ylevästi valinnanvapaudeksi nimeämästä uudistuksesta.

Todellisuudessa nyt kaavailtu SOTE on tulonsiirto veronmaksajilta yksityisille lääkärikeskuksille jotka saavat avoimen piikin 2mrd. euron terveysbisnekseen. Valinnanvapaus ei kuitenkaan uudessakaan mallissa tarkoita suinkaan sitä, että köyhä voisi kävellä Mehiläiseen sisään ja saada sieltä ilmaiset hoidot, vaan sitä, että hän menee julkisen puolen sotekeskukseen jossa hoito- ja hoidontarve arvioidaan hänen osaltaan tapauskohtaisesti.

Ei ole siis syntymässä mitään sellaista järjestelmää missä voit valita hoitopaikkasi ja mennä ilman jonotusta sinne ja Kansanedustaja Zyskowicz kyllä hyvin tämän tietää.

Tehokkaampaa olisikin käyttää lisäpanostukset palkkaamalla nyt kattavalle julkisen puolen terveyssektorille uutta henkilökuntaa ja tehostamalla sitä ennemmin kuin ensin aliresursoida sitä tarkoituksella vuosien ajan tarjoten sitten yksityistä palvelua pelastajaksi.

Yksityisen kohdalla kun tehostumisen ajatus perustuu uusklassisen taloustieteen ajatukseen missä täydellinen kilpailu pakottaa kilpailemaan laadulla. Jo nyt kuitenkin näemme Mehiläisen ja muiden yritysten pyrkivän nimenomaan työntekijöiden aliresursointiin jossa mahdollisimman halvalla tuotetaan juridisesti riittävää hoitoa. Tässä ei siis toteudu myöskään laadullinen tavoite milään mittarilla mitattuna.

Kun Zyskowicz siis seuraavan kerran avaa eduskunnassa suunsa puolustaakseen ”valinnanvapautta”, niin kehotan miettimään mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?

Rikkailla kun on jo nyt valinnanvapaus ja köyhille sitä ei tule uudessakaan mallissa.

Kaikella kunnioituksella Beniä kohtaan, hän valehtelee!