Maailmalla järjestetään peräkanaa kaksi kansainvälistä suurtapahtumaa, jotka kummatkin keräävät yli 40 osallistujamaata ja joille globaalia mediahuomiota on jonkin verran jo siunaantunut. Kummassakin tapahtumassa myös paikallinen virkavalta on osoittanut kiitettävää tarmokkuutta virallista tunnelmaa häiritsevien mielenosoittajien kurittamisessa.
Azerbaidzhanin Bakussa Euroviisujen alla pidätettiin (oikeammin: otettiin kiinni) kymmenen mielenosoittajaa, jotka arvostelivat maansa poliittisia oloja. Chicagon euroatlanttisissa viisuissa eli Nato-huippukokouksessa puolestaan otettiin kiinni 60 mielenosoittajaa, jotka vastustivat erityisesti sotilasliiton läsnäoloa Afganistanissa. Lisäksi 12 mielenosoittajaa loukkaantui poliisin kovakouraisten otteiden takia. Ainakin suomalaisten tiedotusvälineiden silmissä Bakun pidätykset ovat olleet jotenkin moraalittomampia kuin pidätykset Yhdysvalloissa.
Mutta Azerbaidzhan edustaa tyranniaa, kun taas Nato on demokratian, ihmisoikeuksien ja rauhan vientiorganisaatio, sanotaan. Mutta näinkö on? Ainakin Irakin ja Afganistanin kansat tervehtivät ilolla sitä yli kymmenvuotista viisuhumua, jonka Yhdysvallat ja Nato ovat heidän maihinsa tuoneet erilaisten värikkäiden täsmäpommitusten muodossa.
Mutta jos vakavasti puhutaan, ei Azerbaidzhaninkaan ongelmia ole syytä vähätellä. Muun muassa Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous (EN) on seurannut maan tilannetta tarkkaan. Yleiskokouksen on tarkoitus vielä tämän vuoden aikana hyväksyä aiheesta päätöslauselma.
EN:lle toimitetussa alustavassa raportissa kiinnitetään huomiota vaalilain ja kokoontumisvapauden ongelmiin, pidätettyjen huonoon kohteluun, toimittajien häirintään ja esimerkiksi kunnianloukkausta koskevien lakien väärinkäyttöön eriävien mielipiteiden vaientamisessa. Lisäksi kansainvälisesti ovat tiedossa ongelmat, jotka liittyvät asukkaiden pakkosiirtoihin, kun erityisesti maan pääkaupungin kulissit on laitettu kuntoon massiivisilla rakennusprojekteilla.
Tilanne on silti kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Myös selvää edistystä on tapahtunut.
Euroopan neuvoston raportin mukaan Azerbaidzhanin viranomaiset ovat olleet valmiita rakentavaan dialogiin, tehneet selviä muutoksia maan lainsäädäntöön ja armahtaneet aiemmin vankeudessa olleita kansalaisjärjestöjen edustajia. Viranomaiset ovat myös ryhtyneet tutkimaan toimittajiin kohdistuvaa häirintää, jonka takana on useimmiten ei-valtiollisia toimijoita.
Mutta miten on edistynyt Naton, Nato-maiden, erityisesti Yhdysvaltojen Irakissa ja Afganistanissa tekemien ihmisoikeusrikkomusten tutkinta? Yleensä katsotaan, että oikeus elämään on ihmisoikeuksista ensimmäinen. Tämän oikeuden ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja 17 muuta Irakin miehitykseen eri vaiheissa osallistunutta Nato-maata vieneet reilusti yli 100 000 irakilaiselta ja lähes 5 000 omalta kansalaiseltaan.
Lisäksi Yhdysvaltojen ja muiden Nato-maiden ihmisoikeussaavutukset CIA:n salaisilla vankilennoilla tai terrorismista epäiltyjen lähettämisestä Guantamo Bayhin ovat tunnettuja.
Olisiko ehkä pitänyt vaatia Suomen ulkopoliittisen johdon poisjääntiä Chicagon transatlanttisista viisuista?
* * *
Suomen kiintein side Natoon on juuri Afganistanin operaatio. Afganistanissa Suomi käy sisällissotaa istuvan hallituksen puolella ja puolesta samassa rivissä Nato-maiden kanssa. Näin teki viimeksi Neuvostoliitto 1980-luvulla, vaikka hallituksen väri Afganistanissa oli tuolloin toki toinen. Vastustajat edustivat silloinkin ääri-islamia. Siksi on oikein ja kohtuullista, että Suomi on tehnyt päätöksen vetäytyä sotilaallisesti Afganistanista. Tahti olisi tosin voinut olla nopeampikin.
Nyt Suomi on ottanut myös toisen, näkyvän askeleen tiivistyvän Nato-suhteen suuntaan, kun se on ilmoittanut valmiudestaan ryhtyä valvomaan Nato-maa Islannin ilmatilaa. Chicagossa ulkoministeri Erkki Tuomiojalla ja presidentti Sauli Niinistöllä oli kiire alleviivata, että kyse on pohjoismaisesta hankkeesta.
Islanti on silti Nato-maa. Eikö Naton pitäisi silloin olla vastuussa jäsenmaansa ilmatilasta? Suomen lähtö ilmavalvontaseikkailuun tarkoittaa sitä, että Naton ilmatilaan tunkeutuvaa vierasta lentokonetta pitää kohdella samoin kuin vierasta konetta Suomen ilmatilassa.
Suomen lähialueilta löytyy myös kolme muuta Nato-maata, joiden ilmavoimilla ei ole yhtään lentokonetta: Viro, Latvia ja Liettua. Niiden ilmavalvonnan jatkamisesta muiden Nato-maiden voimin tehtiin päätös Chicagon huippukokouksessa. Jos Suomi nyt lähtee Islantiin, mikä voi enää olla argumentti sitä vastaan, että Baltiasta ei huolehdita?
Silloin Suomi ajautuisi vaarallisella tavalla Naton puolelle sotilasliiton ja Venäjän kiistoissa. Se olisi Suomelle katastrofi.
Ylipäätään Suomea pidetään Natossa hyvänä kumppanina.
Ongelma on kuitenkin, että suomalaiset eivät tiedä, kuinka syvästi ja laajasti olemme sitoutuneet yhteistyöhön Naton kanssa. Yhteensä 58 kohtaa, joissa Suomi tekee Nato-yhteistyötä, on julistettu salaiseksi. Siitä eivät tietoa saa edes eduskunnan asianomaiset valiokunnat.
Miksi Suomen Nato-yhteistyötä pimitetään paitsi kansalta, myös kansan valitsemilta päättäjiltä?