Jo puolitoista viikkoa on Suomessa pyörinyt ennen näkemätön kohu siitä, millaiseen rappioon yksityinen bisnes on ajanut vanhustenhoidon. Se on nyt vaalikenttien puheenaihe numero yksi.

Skandaalit herättävät surua ja suuttumusta. On kova paikka, kun hiukan yli kuusikymppiset ihmiset tulevat vaaliteltoilla sanomaan, kuinka he toivovat kuolevansa ennen kuin joutuvat tällaiseen ”hoitoon”.

Suuttumus on kanavoitava muutosvoimaksi. Jos jotain myönteistä hakee, on hyvä, että skandaali nousi pintaan juuri ennen vaaleja. Se nostaa esiin puolueiden erot suhtautumisessa ikäihmisten viimeisten vuosien arvokkaaseen elämään.

Erityisesti kokoomus näyttää nyt ajavan itseään ideologiseen ja yhteistyökyvyttömään änkyräoppositioon, jossa millään muulla ei ole väliä kuin julkisten menojen pihtaamisella. Yhteisen isänmaan kannalta on ollut surullista seurata vanhan sivistysporvarikokoomuksen muodonmuutosta nousukkaan rahaporvariston etujärjestöksi. Vanhusten oloilla ei ole niin väliä, kunhan ylikansallisten pääomasijoittajien toimintaedellytykset turvataan.

Olen viimeiset kuusi vuotta valtuutettuna sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä Vantaalla ollut mukana suuren suomalaisen kaupungin sote-päätöksenteossa. Näiden vuosien aikana olen johdonmukaisesti kyseenalaistanut, arvostellut ja vastustanut sote-palveluiden ulkoistamista, yksityistämistä, markkinaehtoistamista, palvelusetelistämistä ja ostopalveluiksi muuttamista. Vanhustenhoidosta paljastuneet törkeydet kertovat, että ehkäpä kritiikkiin on ollut aihetta.

Ongelman ytimessä eivät ole laatupoikkeamat, kovakorvaisuus työntekijöiden ”hiljaisille viesteille” tai että ”fokus on mennyt liikaa kasvun ja kannattavuuden parantamiseen suhteessa laatuun ja henkilöstöön” kuten itse teossa kiinni saadut hoivayhtiöpomot nyt selittävät.

Ongelman ytimessä on yksityinen bisnes itse. Kun julkinen palvelu yksityistetään, taloon astuu uusi kylmä ja kova isäntä. Sen nimi on sijoitetun pääoman tuotto.

Syntyy kestämätön yhtälö, kun samaan aikaan kunnat hakevat palveluiden ulkoistamisella säästöjä ja yksityinen hoivabisnes maksimaalisia tuottoja. Kun entistä pienemmästä rahasta revitään entistä suurempia voittoja, puristuksiin jäävät työntekijät ja sitä kautta vanhukset. Tämän vahvistaa myrskyn silmässä olleen Esperi Caren eroamaan joutunut omistaja-johtaja Marja Aarnio-Isohanni. Hänen mukaansa ”hoiva-alalla henkilöstökulut ovat 60 prosenttia liikevaihdosta, ja jos ne kasvavat vaikka 10 prosenttia, se on 12 miljoonaa euroa ja kaikki tuloksesta pois”.

Suomeksi tätä kutsutaan ahneudeksi. Sen sanotaan olevan markkinatalouden moottori. Muulle yhteiskunnalle se on tuhoisa voima.

Yhteistä vanhusbisneskonserneille onkin, että niiden taustalla on yleensä ahne johtaja-omistaja, joka ottanut yhtiöstään – usein yrityskauppojen kautta – miljoonien, jopa kymmenien miljoonien pääomatulot.

Tälle ahneudelle ovat kasvonsa antaneet Aarnio-Isohannin lisäksi Attendon johtaja ja pääomistajiin kuuluva Pertti Karjalainen. Hän on vuosien varrella koonnut kymmenien miljoonien eurojen tulot aliverotetut pääomatulot. Vuonna 2017 hän maksoi 2,5 miljoonan euron tienesteistä vain 21 prosenttia veroa.

Samalla ei sovi unohtaa näillä apajilla saalistavan pörssiyhtiö Pihlajalinnan varatoimitusjohtajaa Leena Niemistöä, joka kahmaisi muutama vuosi sitten lääkäriyhtiön Dextran myynnistä Pihlajalinnalle yli 24 miljoonan euron verotettavat pääomatulot. Myös Pihlajalinnan Tampereella sijaitsevasta hoivakodista on uutisoitu, ettei niissä ole aina riittänyt ruokaa vanhuksille.

Karjalainen on julkisuudessa sanonut, että ilmi tulleissa kuvottavuuksissa on kyse pienistä rikkaruohoista.

Ei johtaja Karjalainen, juuri yksityinen vanhusbisnes on se rikkaruoho. Terveys- ja hoivayhtiöiden sijaan pitäisi puhua sairaus- ja hoivattajättökonserneista. Peilin edessä harjoiteltu nöyryyden toistelu ei nyt riitä.

Kun päästää siat vatukkoon ja ketut kanatarhaan, ne toimivat vaistojensa varassa. Silloin pitää kysyä kuka avasi portin? Entä kuka on valmis antamaan kanatarhan jatkossa kokonaan kettujen hoidettaviksi?

Kilpailuttamista, yksityistä ja ulkoistamista ovat kunnat harjoittaneet jo vuosia. Oikeistolle se on ollut kiima ja intohimo, mutta kovin paljon ei ole vastalauseita kuulunut demareista tai vihreistäkään. Arvostelua on tullut lähinnä Vasemmistoliiton riveistä. Samalla ei sovi vähätellä kaksinaismoraalia siinä, että vasemmiston hallitsema Tradeka-yhtiöt on lähtenyt mukaan samaan bisnekseen. Kaiken huippu on se, miten Tradekan ostaman Med Groupin tarkoitus oli ”lyödä hynttyyt yhteen” juuri Esperi Caren kanssa.

Suurin vaara on kuitenkin hallituksen sote-hanke. Jos Sipilän-Orpon-Soinin hallitus saa viime töikseen vielä sen läpi, on uusia hoitoskandaaleja luvassa varmasti lisää. Sote-uudistuksen ytimessä on paitsi kustannusleikkuri, myös kaikkien palveluiden repiminen auki markkinoille. Se olisi pääsääntö ja laintaulu.

Siksi yhteiskunnan ja isänmaan kokonaisedun kannalta parasta olisi, jos hallituksen onneton sote-sekoilu haudattaisiin nopeasti ja ikuisesti. Eteenpäin Li AnderssoninJan Vapaavuoren linjalla.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Mitään epäselvyyttä ei voi olla, että vanhustenhoitoon tarvitaan lisää työntekijöitä. Tarvitaan sitova hoitajamitoitus, joka on minimissään seitsemän hoitajaa kymmentä hoidettavaa kohden. Tarvitaan siis enemmän hoitajia ja vähemmän bisnestä. Tarvitaan enemmän julkisia palveluita, julkista valvontaa ja läpinäkyvyyttä ilman yhtiösalaisuuksien verhoa.

Veronmaksajille se tuskin tulee edes kovin kalliiksi. Tässä yhteydessä reilu ja asiaan kuuluva vertaus on tulevat hävittäjähankinnat, joiden hintalappu on 7-10 miljardia. Tästä vaikkapa vain yhdellä kahdeskymmenesosalla vanhustenhoito saataisiin taatusti kuntoon.

Nyt päällä olevassa kriisissä tarvitaan myös kovempia otteita. Peruspalveluministeri Annika Saarikon sosiaali- ja sairausjäteiltä saamat lupaukset noudattaa lakia ja estää ikäihmisten aliravitsemus ovat itsestäänselvyyksiä. Miksi pahimpiin laiminlyönteihin syyllistyneitä yritysjohtajia ei aseteta liiketoimintakieltoon? Miksei laiminlyönneistä syntyneitä voittoja sakoteta yhtiöiltä pois?

Oikeiston perinteisiin kuuluu vaatia kovempia rangaistuksia. Eivätkö ne sopisi myös tähän?