Kun kunnan peruspalveluita ryhdytään tuotteistamaan yksityiseksi liiketoiminnaksi, seuraukset voivat olla karmeita ja absurdeja, jos absurdilla tarkoitetaan järjenvastaista ja mieletöntä.

Moni muistaa keväällä 2019 nähdyn vanhustenhoitoskandaalien sarjan. Tikun nokkaan nousivat suuret sairaus- ja sosiaalijätit Esperi Care, Attendo ja Mehiläinen. Samalla kun vanhukset voivat huonosti, jopa menehtyivät niiden hoivakodeissa, nostivat yhtiöiden johto ja omistajat jättimäisiä aliverotettuja pääomatuloja. Nykyisen hallituksen sote-uudistus toivottavasti panee suitset tälle bisnekselle.

Yksityinen palvelutuotanto luo huonoimmillaan myös tehottomuutta ja resurssien haaskaamista. Syövästä selvinnyt eläkeläisrouva kääntyi Vantaalla puoleeni, koska joutui turvautumaan kotihoidon palveluihin. Kävi ilmi, että mikäli hän olisi tilannut myös kotihoidon kaikki tukipalvelut, hänen pihallaan olisi käynyt viisi-kuusi eri autoa. Taustalla on se, että jokainen palvelu on kilpailutettu eri firmalle. Paljon tehokkaampaa olisi, jos pihaan tulisi vain yksi kunnan auto, joka hoitaisi kaikki palvelut.

Kuntakentällä on nähty jopa järjestelyjä, jossa yksityinen pankkiiriliike tulee tekemään rahastosijoitustoimintaa autistisilla lapsilla. Muun muassa Vantaa kaupunki lähti mukaan tällaiseen syksyllä 2018. Olin ainoa päättäjä, joka vastusti tätä lautakuntakäsittelyssä.

Kuvio on monimutkainen, mutta erittäin valaiseva.

Syksyllä 2018 Vantaan sosiaalitoimi teki sopimuksen S-ryhmän omistaman FIM-pankkiiriliikkeen kanssa. Kyse oli niin sanotusta SIB-hankkeesta, joka tulee englannin kielen sanasta Social Impact Bond. Se voidaan suomentaa suunnilleen sosiaalisten vaikutusten arvopaperiksi.

Ajatus oli, että rahasto tekee sijoituksen neuropsykiatrisesti oirehtivien lasten hoitoon. Tämä tarkoittaa ADHD-, ja Asperger -lapsia sekä autismin erilaista kirjoa. Tarkoituksena oli, että lapset eivät joutuisi oireidensa takia lastensuojelun asiakkaiksi. Perheille ostettiin palveluita Lastensuojelun keskusliitolta ja SOS Lapsikylältä. Hieno tavoite siis.

Mutta miksi pankkiiriliike on kiinnostunut tällaisesta? Siksi, että järjestelyn oli tarkoitus säästää kaupungin rahoja. Sopimuksen juju oli, että FIM-sijoitusrahasto kuorii tästä säästöstä itselleen suurimman osan. Se haki viiden prosentin tuottoa, mutta saikin kahdeksan.

Pankkiiriliike sanoo, että säästöjä on syntynyt enemmän kuin tavoiteltiin. Kaupungin mielestä sopimus on kuitenkin niin epäselvä, ettei tiedetä, johtuuko tämä helpommista tapauksista, väärästä tuottojen laskentakaavasta vai mistä.

Nyt poliittisille päättäjille tuotiin kokeilusta raju arvio. Sen mukaan ”sopimuksella ei saavuteta toivottavia kustannusten säästöjä” ja että ”palvelu ei ole tavoittanut riittävästi tarkoitettua ydinkohderyhmää ja se on irrallinen kaupungin olemassa olevasta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten ja perheiden palveluohjauksesta ja -ketjusta. Lisäksi ohjelman hallinnointi edellyttää Vantaan kaupungin henkilöstön ennakoitua suurempaa työpanosta”.

Kaupunki joutuu maksamaan sopimuksesta kaikkiaan runsaat 2,5 miljoonaa euroa. Sillä saisi ison määrän lapsiperheiden auttajia kunnan omille palkkalistoille.

Lähdetiin hakemaan säästöjä, mutta tulikin lisäkustannuksia. Silloin voisi kuvitella, että kaupunki lopettaa sopimuksen. Mutta se ei onnistukaan.

Sopimusta ei voi sanoa irti, koska siihen ei ole merkitty irtisanomispykälää. Se kuulostaa jo skandaalilta.

Kukaan ei osaa sanoa, miksi näin on, koska yksikään sopimuksen neuvottelijoista ja tekijöistä ei ole enää kaupungilla töissä.

Näin poliittisia päättäjiä johdettiin harhaan. Kaupunki vedettiin mukaan sopimukseen maksamaan pankkiiriliikkeen tuottoja.

SIB-sopimus on paraatiesimerkki siitä, millaisiin karikoihin – suoranaiseen haaksirikkoon – ajaudutaan, kun sosiaali- ja terveyspalveluita lähdetään muuttamaan liiketoiminnaksi. Kun sijoittajilla ei ole riskiä, he poistuvat paikalta veronmaksajat rahat mukaan.

Neuropsykiatrisesti oirehtivia lapsia ja heidän perheitään pitää auttaa. Lastensuojelu ei ole tässä suhteessa heille oikea osoite. Siksi on hyvä, että palveluita kehitetään. Pankkiiriliikkeen edustajan ei kuitenkaan pidä istua tässä pöydässä. Koko konsepti vie ajatukset menneisyyden synkkiin aikoihin, huutolaislasten maailmaan.

Tässä tapauksessa suorastaan inhottaa olla oikeassa. Kun päätös tehtiin syyskuussa 2018, olin ainoa, joka sanoi, ettei tästä rakennelmasta tule mitään. Lausuin pöytäkirjaan, että sopimuksen ”ehdot ovat myös epäselvät. Mikäli neuropsykiatrisesti oireilevien lasten määrä lastensuojelussa vähenee, on vaikea, käytännössä mahdoton määritellä, missä määrin tämä johtuu sopimuksesta ja missä määrin muista tekijöistä, esimerkiksi lääkityksen ja hoidon tai lapsen elämäntilanteen paranemisesta”.

Kaikki puolueet tuntevat nyt tulleensa petetyiksi. Vaatimuksena onkin tapauksen perinpohjainen selvittäminen.

Peruspalvelut ovat kuntavaalien tärkein kysymys. Ne on paras tuottaa kunnan omana työnä – ilman erilaisia seikkailuja sijoitusrahastojen ja pörssiyhtiöiden kanssa. Käytetään yritysten voitto-osuus mieluummin itse palveluihin. Hyvä kunta kuuluu kaikille.