Tällä viikolla virassaan aloittanut uusi puolustusministeri, RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund linjasi ensi töikseen olevansa innokas pohjoismaisen puolustusyhteistyön kannattaja. Sen osana Suomen pitäisi jo pian lähettää omia Hornet-hävittäjiään valvomaan Islannin ilmatilaa.

Suomen Nato-jäsenyydestä Haglund sanoo, ettei ”vastusta, mutta ei myöskään aja sitä”. Näin voi olettaa, että Haglundista Suomi jälleen yhden rkp:läisen puolustusministerin, joka kannattaa Natoa, mutta ymmärtää, ettei kansalaismielipide siihen taivu. Sinällään hänen edeltäjiensä Elisabeth Rehnin, Jan-Erik Enestamin tai Stefan Wallinin Nato-myönteisyys ei ole heiluttanut Suomen turvallisuuspoliittista linjaa suuntaan tai toiseen.

Koska itse jäsenyyden valmistelut eivät etene, joutuvat suomalaiset Naton ystävät nyt keskittymään erilaisiin sijaistoimintoihin. Yksi näistä hankkeista on juuri kysymys Islannin ilmatilan valvonnasta yhteispohjoismaisin voimin.

Taustalla on Norjan pitkäaikaisen, entisen demariulkoministeri Thorvald Stoltenbergin raportti vuodelta 2009. Siinä hän esittää 13 konkreettista hanketta, jolla Pohjoismaat voisivat tiivistää yhteistyötään turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Ilmavalvonnan ohella esiin nousivat yhteinen merivalvonta ja satelliittijärjestelmä, yhteistyö tietoverkkohyökkäysten torjunnassa sekä muun muassa sotilaallisissa kuljetuksissa, materiaalihankinnoissa ja harjoitusalueissa.

Stoltenbergin listaan kuului tuolloin myös yhteispohjoismainen solidaarisuusjulistus, jossa maat antaisivat toisilleen poliittiset turvatakuut.

Kolme vuotta sitten yhteistyö Islannin ilmavalvonnan suhteen ammuttiin Suomen suunnalta alas. Kokoomuslainen puolustusministeri Jyri Häkämies katsoi, ettei siihen lähdetä, koska kyse on Nato-maasta. Ministeri ja hallitus ovat vaihtuneet, mutta onko jotain muuta tapahtunut, jotta Suomen linja olisi nyt toinen?

Julkisuudessa hanketta on perusteltu pohjoismaisella yhteistyöllä. Peruste on Islannin kohdalla vähintäänkin ontto. Yhtäältä pitää kysyä, kuinka tiivistä sotilasyhteistyötä Natoon kuuluvien Pohjoismaiden kanssa pitää tehdä?

Toisekseen yhteistyön idea lienee se, että jotain annetaan ja jotain saadaan. Mitä Suomi saa lähettämällä hävittäjiä Islantiin? Ei mitään, koska Islannilla ei ole omia puolustusvoimia, saati ilmavoimia. Se olisi tässä kuviossa vapaamatkustaja.

Islanti on Naton jäsen, minkä lisäksi sillä on kahdenvälinen sotilasapusopimus Yhdysvaltojen kanssa. Miksi Nato ja Yhdysvallat eivät huolehdi Islannin ilmatilasta? Lähettämällä omia hävittäjiään Islantiin, Suomi ryhtyisi tekemään Naton ja sen suurimman jäsenmaan töitä ja maksamaan niistä osansa. Mitä iloa tästä olisi ja kenelle?

Nato haluaakin näin siirtää kustannuksiaan muiden maksettavaksi.

Lisäksi Islanti sijaitsee eräänlaisella suurvaltastrategisella reitillä Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä. Entäpä, jos suurvaltasuhteet kiristyisivät ja Venäjän ilmavoimien mannertenväliset pommikoneet ryhtyisivät testaamaan Naton ilmatilaa. Onko silloin Suomen Hornetien oikea paikka olla hätyyttelemässä venäläiskoneita Naton ilmatilasta?

Seuraava looginen kysymys on: jos Islanti, miksi ei Baltia? Tiedossa on, että Yhdysvallat pyysi Suomelta jo 1990-luvulla osallistumista Baltian maiden ilmavalvontaan. Se olisi meille vihoviimeinen siirto. Silloin Suomi pääsisi todella eturintamaan meille vieraisiin intresseihin perustuvassa, mahdollisessa suurvaltakonfliktissa – Venäjää vastaan.

Suomen puolelta todellinen syy hankkeelle lienee lähentää Suomea jälleen Natoon ja osoittaa hyvää kumppanuutta Yhdysvalloille. Mitään muuta hankkeesta ei jää käteen. Vai mistä hyödyt oikeasti tulisivat?

Puolueensa linjan mukaisesti Nato-jäsenyyden kannattajiin lukeutuva pääministeri Jyrki Katainen toivoo Turun Sanomien kolumnissaan (3.7.2012), ettei ”Naton kanssa tehtävää yhteistyötä oudoksuttaisi Suomessa vaistonvaraisesti”. Entäpä Nato-yhteistyön kannattaminen ”vaistonvaraisesti”?  Se taitaa olla isompi ongelma.

Islannin suhteen pöydässä on ollut vanha argumentti, jonka mukaan lähdettävä on, koska Ruotsikin menee.  Nyt näyttää mahdolliselta, että Ruotsi ei ole tähän hötkyilyyn menossa lainkaan. Pääministeri Fredrik Reinfeldt sanoo, että mukana on ”joukko kysymyksiä maalle, joka ei kuulu puolustusliitto Natoon”. Lisäksi olisi selvitettävä erityisesti, miten se sopii yhteen Ruotsin turvallisuuspoliittisen linjan kanssa. Myös oppositiossa olevien demarien tuki pitäisi saada.

Mielenkiintoista, miten Suomessa presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Jyrki Kataisen lentoradat ovat joutuneet asiassa törmäyskurssille.

Kataisen mukaan Suomi voi lähteä partioimaan Islantiin ilman Ruotsiakin. Hänen mielestään ei ole mitään ”erityistä syytä odottaa toista, koska tämä on kansallinen päätös”.

Niinistö korjasi pääministeriä. Hänen mukaansa Kataisen lausunnoista on voinut syntyä se väärinkäsitys, että Suomi voisi lähteä mukaan yksinkin. Presidentti huomautti, että Suomi selvittää edellytyksiä osallistua ilmavalvontaan omassa aikataulussaan, mutta lähtee yhdessä vain Ruotsin kanssa.

Sittemmin Katainen joutui selittelemään julkisuudessa, että näinhän se juuri meni. Näin presidentti tuli ohjanneeksi märän rätin suoraan Kataisen naamaan. Onko tällaista odotettavissa lisää?

Toivoa sopii, että kokoomuksen ulkopoliittiseen hegemoniaan ilmaantuu näin säröjä, vaikkakin vain pieniä.