Suomessa on kiistelty värikkäästi siitä, voivatko viranomaiset palauttaa turvapaikanhakijoita sotaa käyvin maihin. Pakkopalautuksia vastaan osoitettiin näkyvästi mieltä Loviisassa, jossa yhdeksän henkistä irakilaisperhettä uhkaa karkotus. Mukana mielenilmauksessa oli merkittäviä oppositiopuolueiden poliitikkoja.

Pakkopalautuksia Afganistaniin on puolestaan arvostellut vihreiden kansanedustaja Emma Kari eduskuntakyselyssään. Hän viittaa muun muassa maahanmuuttoviraston Afganistan – maaraporttiin, joka kertoo ilmaiskuissa kuolleiden siviilien määrän kasvaneen yli 50 prosentilla.

Mielenosoittajat ovat oikealla asialla. Kuoleman ja vainon keskelle ei ketään pidä lähettää.

Samalla vihreillä – eikä oikein muullakaan oppositiolla – ole ollut paljon sanottavaa siitä, että Afganistanissa Suomi on jo 17 vuotta ollut osa tätä ilmaiskuja tuottavaa sotakoneistoa. Myös Irakissa Suomi osallistuu Yhdysvaltain johtamaan sotakoalitioon osana Inherent Resolve – operaatiota.

Juha Sipilän (kesk) hallitus on valmis jopa tuplaamaan Suomen joukkojen määrän Afganistanissa. Tämä on ilmeisesti se, mikä oli esillä, kun valmisteltiin presidentti Sauli Niinistön vierailua presidentti Donald Trumpin luo Valkoiseen taloon.

Sama pyyntö oli pöydällä ainakin, kun puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) tapasi Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisin, joka tunnetaan myös liikanimellä ”Hullu koira”. Kohtasiko hullu koira näin sylikoiran?

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk) taas sanoi jo viime elokuussa, että ”Suomi on yleensä pyrkinyt vastaamaan Yhdysvaltain toiveisiin myönteisesti”. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005337611.html

Vaikka arvostaisikin yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, pitääkö olla niin rähmällään ja suomettunut, että kaikkiin sen hallinnon oikkuihin pitää suostua? Varsinkin kun kyse on presidentti Trumpista, jota meillä hyvistä syistä muuten vierastetaan.

Sama tilanne oli tosin Barack Obaman aikana. Tuolloin läsnäolo Afganistanissa muuttui Resolute Support – operaatioksi. Käytännössä kyse oli sodan jatkamisesta toisella nimellä. Siihenkin Suomi ilmoitti lähtevänsä Jyrki Kataisen (kok) hallituksen päätöksellä.

* * *

Yhdysvalloissa moni on kurkkuaan myöten täynnä Afganistania, josta on tullut amerikkalaisten historian pitkäaikaisin sota. Eikä loppua näy. Afganistaniin on tarttunut pyrstö ja nokka.

Operaatioiden hinta on synkkä. Arvioiden mukaan sota on vaatinut 104 000 afgaanin hengen. Kansainvälisen liittouman sotilaita on tapettu ainakin 3 500. Lisäksi luvuissa on noin 4 000 turvallisuus- ja muiden yhtiöiden sopimustyöntekijää, humanitaarista avustajaa ja toimittajaa.

Sotaretkelle lähdettiin kukistamaan Afganistania tyrannisoinutta raakalaismaista Taleban – hallintoa. Taustalla oli päämäärä, ettei se enää ikinä voisi tarjota suojaa terroristeille, jotka panivat täytäntöön syyskuun 11. päivän ihmisvastaiset terrori-iskut. Taleban syöstiin vallasta ja iskujen pääarkkitehti Osama bin Laden surmattiin. Miksi amerikkalaisten pitää yhä juuttua Afganistaniin?

Yhdysvaltojen puolustusministeriö on arvioinut, että vuosikustannukset amerikkalaisille veronmaksajille ovat noin 45 miljardia dollaria eli runsaat 36 miljardia euroa vuodessa. Tästä varsinaista talousapua on vain 630 miljoonaa euroa.

* * *

Toisaalta Talebanin murskaaminenkaan ei ole onnistunut, vaikka jo 18. sotavuosi on alkanut.

Sanomalehti New York Timesin mukaan Taleban kontrolloi nyt suurempaa osaa maasta kuin koskaan aiemmin. Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Talebanin vallan alla on kokonaan tai osittain noin 70 prosenttia Afganistanin maantieteellisestä alueesta.

Samalla moni Talebanin siviilijohtajista ymmärtää, etteivät hekään kykene voittamaan kamppailua sotilaallisesti. Siksi myös sillä puolella löytyy halukkuutta neuvotella.

Toisaalta Talebanilla on kärsivällisyyttä odotella. Länsimailla on kellot, mutta heillä on aikaa.

Jopa Afganistanin ex-presidentistä ja Yhdysvaltojen vanhasta liittolaisesta Hamid Karzaista on tullut vanhan ystävän kitkerä arvostelija.

Hänen mukaansa nekin afgaanit, jotka aiemmin pitivät Yhdysvaltoja ystävänä ja vapauttajana katsovat, että nyt ”he vahingoittavat, eivät auta meitä”. Karzai uskoo, että amerikkalaisilla on alueella jo muut päämäärät.

”Näkemykseni mukaan, heidän aikomuksena on pitää meidät jakaantuneena, jotta he voivat pitää yllä tavoitteitaan tällä alueella. Heillä on oma maailmanlaajuinen politiikkansa ja kilpailijansa. Heille Kiina on nouseva suurvalta. Heille Venäjä on elpynyt, uutta energiaa saanut suurvalta maailman näyttämöllä, he kokevat olevansa uhattuja ja haastettuja.”

Kaikesta tästä huolimatta Trump ja hänen hallintonsa haukat tahtovat yrittää jälleen kerran kukistaa islamistikapinalliset sotilaallisesti. Miten se voisi onnistua nyt maahan kaavailluilla 15 000 sotilaalla, kun se ei onnistunut presidentti Obaman kaudella 100 000 sotilaalla?

Yhdysvallat ei tietenkään ole ensimmäinen suurvalta, joka on juuttunut Afganistaniin. Neuvostoliiton luhistumista vauhditti lähes kymmenvuotinen sota samassa maassa.

Afganistanissa onkin käyty sotaa keskeytyksettä pian jo 40 vuotta. Mikään kansa ei ansaitse tällaista.

Jättäisikö ulkomaisten sotilaiden poistuminen Afganistanista sitten maan Talebanin armoille? Todennäköistä ei ole, että se voisi enää kaapata valtaa kokonaan. Suurin osa afgaaneista pitää sitä liian julmana ja takapajuisena. Silti näidenkin terroristien kanssa lienee syytä taipua neuvottelemaan, kuten terroristien kanssa on todellisuudessa kautta historian neuvoteltu.

On selvä, että ihmisiä sotaa käyvissä maissa pitää auttaa. Se tarkoittaa kehitysyhteistyötä, siviilikriisinhallintaa, koulutusta ja oikeusvaltion rakentamista. Sotavoimien yksipuolisilla keinoilla tilanne vain ei ratkea. Jos ainoa väline on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Eikö viimeisen 17 vuoden pitäisi tämä jo osoittaa?

Tuntemattoman sotilaan Honkajokea mukaillen: lopuksi yleensä ja erikseen, varjele noita Suomen herroja, etteivät ne enää löisi päätänsä Afganistanin vuoriin.