Eduskuntavaalit on nyt pidetty. Kansa on puhunut, mutta pulinaa pitää jatkaa. Sillä jo pian on taas vastakkainasettelun aika.

Virta vie nyt kohti kokoomuksen ja perussuomalaisten synkän väristä hallitusta. Mikäli puolueet pitävät vaalilupauksensa, tarkoittaa se rajuja harvennus- ja avohakkuita suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Sen suhteen vasemmiston pitää asettua selvään oppositioon.

Vasemmistoliitto otti vaaleissa nenilleen pahemmin kuin koskaan historiassa. Sille miksi näin kävi, voi olla ainakin kolme syytä.

1) Ensinnäkin kannattajat eivät olleet tyytyväisiä Vasemmistoliiton politiikkaan ja linjaan.

2) Tai sitten he olivat tyytyväisiä politikkaan, mutta eivät puolueen kykyyn viedä sitä eteenpäin hallituksessa ja eduskunnassa.

3) Sekin vaihtoehto on, että ihmiset olivat tyytyväisiä Vasemmistoliiton politiikkaan ja arvoihin, mutta uskoivat, että äänestämällä tällä kertaa SDP:tä, näitä arvoja saattoi tukea paremmin. Todennäköisesti kyse oli näiden yhdistelmästä.

Silti millään taktisilla äänestämisillä ei vaalitulosta voi selittää pois. Sen taustalla on ajatus, että kansa vain äänesti väärin, vaikka meillä oli niin hyvä kampanja. Äänestäjien syyttely on varma tie poliittiseen kadotukseen.

Samalla on selvä, että myös ehdokasasettelu vaikuttaa tulokseen. Vasemmistoliitto menetti paikat kolmessa vaalipiirissä, jossa istuva kansanedustaja ei enää ollut ehdolla – Jari Myllykoski Satakunnasta, Juho Kautto Keski-Suomesta ja Markus Mustajärvi Lapista. Kertooko tämä siitä, että Vasemmistoliitto ei ole onnistunut riittävästi kasvattamaan ja nostamaan uutta poliitikkopolvea eläköityvän tilalle?

Lopulta taustalla on kuitenkin politiikka. Vasemmistoliitto oli mielestäni hukassa tai hiljaa kolmessa asiassa, jossa se on perinteisesti vetänyt hyvää linjaa ja ollut kannattajiensa silmissä uskottava. Kyseessä ei ole tärkeysjärjestys.

1) Yksi liittyy ulko- ja turvallisuusasioihin. Monelle vasemmistolaiselle – etenkin perinteisten äänestäjiemme keskuudessa – on ollut vastenmielistä katsoa yhteiskunnan militarisoimista vasemmistojohtoisen hallituksen aikana. Tässä Nato-jäsenyys on vain yksi osa kokonaisuudessa, johon kuuluvat ylimitoitetut asehankinnat, jatkuva sodan harjoittelu, rajamuurin rakentaminen ja yhä kiihtyvä, lähes lapualainen venäläisvastaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa.

Sanna Marinin sanotaan tulleen Vasemmistoliiton tontille. Samalla Vasemmistoliitolla olisi pitänyt olla kanttia arvostella Marinia edes silloin, kun hän veti kokonaisen kansakunnan kollektiivisesti syylliseksi sotaan, kun hän oli lähettämässä suomalaisia hävittäjiä Ukrainaan tai kun hän toistelee, että Venäjän pitää hävitä sota – tietämättä todellisuudessa, mitä se edes tarkoittaa. Tai kuinka monta kuolonuhria tämä vielä edellyttää ukrainalaisilta.

2) Toinen kysymys liittyy sosiaali- ja terveyspalveluihin, joista ei näissä vaaleissa puhuttu juuri mitään. Silti sote-palvelut kompastelevat yhä kriisistä toiseen. Erityisesti iäkkäitä äänestäjiä nämä asiat kiinnostavat läheisesti ja omakohtaisesti.

Samalla uusista hyvinvointialueista on tullut jonkinlainen poliittisten päättäjien ja virkamieseliitin ahnehtimisen pelikenttä. Päättäjät jakavat toisilleen ylisuuria palkkoja, palkkioita ja luksustyösuhdeautoja samalla, kun monilla alueilla laaditaan jo säästö- ja sopeutusohjelmia palveluihin. Samalla vaarana on merkittävä palveluiden ulosliputtaminen markkinoiden hoidettavaksi.

Marinin hallitus korjasi hyvinvointialueiden rahoitusta oikeaan suuntaan, mutta ei sittenkään riittävästi. Myös edelleen jatkuva pula työvoimasta ja aivan erityisesti hoitajista uhkaa vakavasti suomalaisia sote-palveluita. Vasemmiston pitäisi käynnistää kokonainen toimenpideohjelma, jolla sote-palvelut pelastetaan.

3) Kolmanneksi emme ehkä sittenkään onnistuneet löytämään riittäviä vastauksia ihmisten huoleen toimeentulosta heikkenevän rahan arvon ja kohoavien ruoan, polttoaineiden, energian ja asumisen kustannusten keskellä.
Suomessa on myös hyvinvointivaltion unohdettuja takapihoja, joita varjostavat pitkäaikaistyöttömyys, ylisukupolvinen köyhyys, eläkeläisköyhyys, raskas ylivelkaantuminen, luottotietojen menetys, syrjäytyminen sekä mielen ja päihteiden ongelmat. Suomessa on 900 000 köyhää, joiden pitäisi olla Vasemmistoliiton keskeinen huolenaihe.

Jos Vasemmistoliitto ei ole työn ja toimeentulon liike, pohja sen olemassaololta murenee.

Vaikka Suurella viikolla ennen pääsiäistä on ihan hyvä myös katua syntejään, on itseruoskinta tarpeetonta. Tarvitaan perusteellinen analyysi tuloksesta, sen pohjalta tarkkaan harkitut johtopäätökset ja niiden pohjalta tehtävät toimenpiteet.

Vasemmistoliiton paikka on nyt oppositiossa. Muuten parin vaalikauden jälkeen, viimeinen saa sammuttaa valot.