Pääministeri Juha Sipilällä alkaa niin sanotusti mopedi jo karata käsistä.

Kepun kannatus laskee liukasta alamäkeä ja gallup-paniikki on iskenyt. Keskusta yleensä ja Sipilä henkilökohtaisesti ovat ottaneet vastaan kaikki iskut hallitusta vastaan. Samalla kokoomus on saanut olla suhteellisen rauhassa, vaikka hallituksen politiikka on palvellut nimenomaan sen intressejä. Siniset voi unohtaa – niin ovat äänestäjätkin jo tehneet.

Vain tätä taustaa vasten voi tulkita Sipilän omituisia puheita kepun puoluevaltuuston kokouksessa. Pääministeri väittää, että keskusta voi seistä ylpeänä, sillä ”teimme mitä lupasimme”. Nimenomaan näin se ei tehnyt. Selvästi ja yksiselitteisesti keskusta lupasi ennen vaaleja, että koulutuksesta tai pienimmästä perusturvasta ei leikata. Mutta juuri näin pääsi käymään.

Edelleen Sipilä väittää, että ”vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta tuloerot eivät ole Suomessa kasvaneet”. Kyllä ovat. Tästä on olemassa kaksikin eri selvitystä, jotka löytyvät tästä ja tästä.

Mutta sitten pääministerin puhe lähti jo laukalle. Hän sanoi, ettei kepu hyväksy ”vapaavuorelais-punavihreää keskittämispolitiikkaa”. Missä asustaa tällainen satuolento?

Kovaa oikeistolinjaa aina vetänyt Jan Vapaavuori on mahdollisimman kaukana vasemmistosta. Joskus politiikassa pitää kuitenkin tehdä taktisia yhden asian liittoja. Hallituksen vahingollinen, suorastaan tuhoisa sote- ja maakuntauudistus ei kaadu vain opposition voimin. Siihen tarvitaan myös kiilaa, jonka Vapaavuori on pystynyt lyömään kokoomuksen sisälle. Muuta yhteistä ei ole. Salaista lisäpöytäkirjaa kaiken keskittämisestä ei ole tehty.

Vihreät ja SDP vastatkoon omasta puolestaan, mutta Vasemmistoliitto ei historiallisesti eikä tässä ajassa ole ollut keskittämisen puolue. Ja miten voisikaan olla, jos puolueen prosentuaalisesti kovin kannatus löytyy Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta?

Sipilä sanoo kepun olevan vielä vastavoima populismillekin. Mutta mikä vastavoima on sellainen puolue, joka on hallinnut yhdessä oikeistopopulistien kanssa kohta jo neljä vuotta? Jussi Halla-ahon johtamat maahanmuuttajien vastustajat kelpasivat Sipilälle hallituksen tukipylvääksi ilman mitään ongelmia ennen kuin perussuomalaisten sisäinen valtataistelu halkaisi puolueen kesällä 2017.

Ja vielä: ensi vaalikaudella kuulemma ”keskusta on paras puolue uudistamaan työmarkkinoita sekä parantamaan perheiden asemaa ja sosiaaliturvaa”.

Eivätkö yhteentörmäykset ammattiyhdistysliikkeen kanssa aktiivimallista ja irtisanomissuojasta jo kerro, että keskusta on siihen nimenomaan huonoin puolue (kokoomuksen tuella)? Miten parantaa perheiden asemaa ja sosiaaliturvaa sellainen porukka, joka on armotta leikannut lapsilisiä, kotihoidontukea, vanhempainpäivärahoja, työttömyysturvaa ja jopa kansaneläkkeitä?

* * *

On selvä, että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen tarvitaan jo jotain muuta Sipilän-Orpon-Soinin väsyneelle ja epäonnistuneelle triolle. Ensi vaalien jälkeen paras olisi hallitus, jossa yhdistyy punainen ja vihreä. Punavihreä hallituspohja on myös suomalaisten suosikki seuraavaksi hallituspohjaksi.

Silloin johdonmukaista olisi, että ensi vaalien jälkeen pääministeri olisi Antti Rinne, valtiovarainministeri Li Andersson ja mahdollisesti ulkoministerinä Pekka Haavisto. Valtion omistajaohjausministeriksi Haavistoa ei ole syytä päästää. Sen ymmärtää jokainen sähkölaskuaan avaava ja Caruna-kaupat muistava suomalainen.

Tämän kolmikon johtamat puolueet pystyisivät kuitenkin kääntämään Suomen suunnan. Se tarkoittaisi, että panostetaan ihmisten hyvinvointiin ja perutaan kaikkein pienimmän perusturvan leikkaukset. Satsataan koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja perutaan koulutusleikkaukset. Pidetään julkiset palvelut julkisina eikä päästetä yksityisiä sairaus- ja sosiaalijättejä niihin kuorimaan voittoja omistajiensa taskuun. Ja luodaan turvallinen ja reilujen pelisääntöjen työelämä.

Myös välillä epäinhimillinen turvapaikkapolitiikka voisi pehmentyä, ja pahimmat natoilu- ja sotaharjoitushöyryt hiukan viilentyä.

Tämä kokonaisuus edellyttää, että kokoomus, perussuomalaiset ja siniset pannaan jäähylle vähintään neljäksi vuodeksi.

Rinteen kannattaminen pääministeriksi ei tietenkään ole Vasemmistoliiton suunnasta kehotus äänestää SDP:tä. Vain Vasemmistoliiton riittävän suuri vaalivoitto takaa sen, että myös demareiden linja pysyy vasemmalla. Demareilla on suuri houkutus lähteä marjaan kokoomuksen kanssa. He katsovat, että kepun mahdollinen romahdus vaaleissa ei mahdollista muuta vaihtoehtoa.

Vasemmistoliiton ei silti pidä lähteä demarien roiskeläpäksi tai tuulensuojaksi yhteishallitukseen kokoomuksen kanssa. Sen kolme kertaa, kun Vasemmistoliitto on ollut hallituksessa, se on aina tapahtunut yhdessä kokoomuksen kanssa. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Kokemusta on.

Siksi on aika sanoa: Antti Rinne pääministeriksi.