Eduskunnan tarkastusvaliokunta arvosteli tällä viikolla kotouttamisen onnistumista. Yhtenä huolenaiheena nostettiin esille, että vain 35 % opiskelijoista saavuttaa kotoutumiskoulutuksessa tavoitteiden mukaisen suomen kielen tason.

Valiokunta ehdotti kielenopetuksen laadun parantamista ja kielikoulutuksen velvoittavuuden lisäämistä siten, että maahanmuuttajan on osoitettava oppimistavoitteiden saavuttaminen kokeella. Kotoutumista vaadittiin myös nopeutettavaksi siten, että kotoutumisjakso olisi vuoden mittainen. Valiokunta katsoi, että pitkään maassa oleskelleelle maahanmuuttajalle ei pitäisi maksaa tulkkauspalveluita, jos kielenopetusta on ollut tarjolla.

Halu tehostaa kielen opetusta on ymmärrettävä. Valiokunnan mietintö sivuuttaa kuitenkin kokonaan pohdinnan, millaiset oppimistavoitteet ovat realistiset, kun otetaan huomioon kielen oppimiseen vaikuttavat psykologiset tekijät.

Entisaikoina oppimiserojen ajateltiin liittyvän ennen kaikkea ahkeruuteen ja huonosti koulussa menestyviä lapsia syytettiin laiskuudesta. Peruskoulussa tämä ajattelu alkaa onneksi väistyä. Ymmärretään, että oppimisedellytyksissä on suuria yksilöllisiä eroja, joihin vaikuttavat yhtä lailla synnynnäiset ominaisuudet kuin elämäntilanteeseen ja kasvuympäristöön liittyvät tekijät. Hitaasti oppiva lapsi ei tarvitse pakkoa vaan erityistä tukea ja mahdollisuuden edetä omien tavoitteidensa mukaan.

Valiokunnan ajatus, että kielenopetuksen velvoittavuutta lisättäisiin kielikokeen avulla, heijastelee vanhanaikaista suhtautumista oppimiseen. Mietinnössä ikään kuin oletetaan ilman perusteita, että hidas kielen oppiminen johtuisi yrityksen puutteesta ja siihen voisi vaikuttaa velvoittamalla.

Kielen oppiminen vaatii aikaa ja työtä. Suomeen muuttaneilla lapsilla arkikielen oppiminen kestää normaalistikin pari vuotta ja kouluoppimisessa tarvittavan akateemisen kielen oppiminen 5–7 vuotta. Yksilöllinen vaihtelu on kuitenkin suurta, ja toisinaan kielitaidon saavuttaminen kestää paljon kauemmin huolimatta ahkerasta yrittämisestä ja runsaasta tuesta.

Aikuisille kielen oppiminen on usein vielä työläämpää kuin lapsille, jotka ovat kielen omaksumisen kannalta suotuisassa iässä ja viettävät päivät suomenkielisessä kouluympäristössä. Kuten lapset, myös aikuiset ovat oppimiskyvyltään erilaisia ja voivat kärsiä oppimisvaikeuksista. Osalla Suomeen muuttaneista aikuisista ei ole luku- ja kirjoitustaitoa tai aiempaa kokemusta vieraan kielen opiskelusta.

Lisäksi monet kotoutumiskoulutuksen opiskelijat ovat hyvin kuormittavassa elämäntilanteessa. Uuteen maahan sopeutuminen paitsi vaatii paljon oppimista jokapäiväisessä arjessa myös tuottaa monenlaisia tunteita, joiden käsitteleminen vie voimia. Monilla turvapaikanhakijoilla on traumaattisia kokemuksia, jotka voivat näkyä juuri kotouttamisopetuksen aikaan vaikeina mielenterveyden ongelmina. Psyykkinen stressi paitsi vie voimavaroja opiskelulta myös vaikuttaa muistin toimintaan. Siksi osalla maahanmuuttajista juuri kotoutumiskoulutuksen aikaan oppimiskyky voi olla heikompi, kuin se jossain toisessa elämäntilanteessa olisi.

Olisikin kysyttävä, onko ylipäänsä realistinen tavoite oppia toimiva peruskielitaito vuodessa. Vaikka kuinka haluaisimme olla tehokkaita, emme voi ylittää inhimillisiä oppimiskyvyn rajoja. Yleensä oppimista tapahtuu enemmän, jos tavoitteet ovat realistiset kuin jos yritetään opettaa liian paljon liian lyhyessä ajassa.

Nykyiselläänkin olen kuullut kotouttamiskoulutusten opettajilta huolta koulutuksen liian lyhyestä kestosta. Monelle edistyvällekin opiskelijalle koulutus käytännössä jää kesken, kun kielitaito ei vielä riitä työelämään kotoutumiskoulutuksen päättyessä. Työpaikoilla ei useinkaan ole resursseja kielen opettamiseen tai sellaisen työntekijän perehdyttämiseen, jonka kielitaidossa on vielä isoja puutteita. Siksi liian vähäinen kielikoulutus voi olla este työllistymiselle.

Tarkastusvaliokunnalla oli monia erittäin hyviä ehdotuksia kuten kielenopetuksen laadun varmistaminen ja maahanmuuttajanaisten työllistymisen edistäminen. Hitaasta kielen oppimisesta rankaiseminen esimerkiksi tulkkipalveluita karsimalla tuskin kuitenkaan edistää kotoutumista. Sen sijaan tärkeää olisi selvittää, tarjotaanko kielenopetusta tavoitteisiin nähden tarpeeksi pitkään ja miten voidaan lisätä kotoutumisopetuksen kestoa silloin, kun kielen oppiminen on syystä tai toisesta tavallista hitaampaa.