Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on tehnyt aiheellisen linjauksen, että koulun joulujuhlaa ei pidä järjestää kirkossa.
Päätöstä on kritisoitu vetoamalla suomalaiseen juhlaperinteeseen ja joulun kristilliseen merkitykseen. Nämä argumentit ovat tuttuja jo aiemmista keskusteluista, joissa on vedetty rajaa koulun ja uskonnon harjoittamisen välille. Yleensä keskustellaan toisaalta koulun roolista kristillisen juhlaperinteen opettamisessa, toisaalta rajanvedosta, mikä on uskonnon harjoittamista ja mikä ei. Mielestäni kumpikin näistä näkökulmista liian kapea ja jättää huomiotta kaikkein olennaisimman, mitä tulee koulun juhliin.
Koulun joulujuhlassa kyse ei ole vain perinteiden opettamisesta tai joulun merkityksen pohtimisesta. Sen sijaan joulujuhlalla kuten ylipäänsä juhlilla ja rituaaleilla on suuri merkitys yhteisöllisyyden rakentamisessa. Juhla on yhteinen kokemus, jossa tarjoamme itsellemme ja toisillemme jotain erityisen arvokasta ja hyvää. Juhlassa noustaan hetkeksi arjen yläpuolelle ja jaetaan monenlaisia tunteita: jännitystä, iloa, kiitollisuutta, liikutusta.
Koulun joulujuhla on kevätjuhlan ohella kouluvuoden ehkä tärkein tapahtuma. Juhlaan valmistautuminen on niin lapsille kuin opettajillekin suuri yhteinen ponnistus, jonka aikana paitsi pohditaan joulun merkitystä myös harjoitellaan yhdessä toimimista. Juhlassa syntyy yhteisiä muistoja, jotka painuvat mieleen, vaikka matematiikan laskut tai lukuharjoitukset unohtuisivat. Perinteisesti koulun kuusijuhla on paitsi joulun juhla, myös lukukauden päätöstilaisuus, johon kuuluu todistusten jako ja kiitos tehdystä työstä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa joululla on monia merkityksiä. Se on esimerkiksi perheiden juhla, kristillisen yhteisön juhla ja kaupallinen kulutusjuhla. Eri perheiden joulunvietossa painottuvat eri tavoin kristilliset ja maalliset perinteet, ja monenlaiset joulun juhlimisen tavat jättävät jälkiään koulujen joulujuhliin. Ytimeltään koulun tilaisuus ei kuitenkaan ole sen enempää perhe- kuin kristillisen yhteisönkään juhla vaan kouluyhteisön oma juhla.
Siksi joulujuhlakeskustelun tärkein kysymys ei ole, miten turvataan oikeus kieltäytyä virren laulamisesta tai papin puheen kuuntelemisesta. Olennaisinta on, onko jokaisella lapsella katsomuksestaan riippumatta tasavertainen oikeus kokea koulussa yhteisöllisyyttä niin arjessa kuin juhlassakin.
Koulun juhlasalissa lapset ovat keskenään tasavertaisia. Kirkossa näin ei ole. Osalle kirkko on tuttu ja turvallinen paikka, jossa välitetään tärkeää ja merkityksellistä sanomaa, osalle se voi olla jopa ahdistava tai luotaantyöntävä ympäristö. Vaikka kirkkoon kuulumaton oppilas suhtautuisi uskontoon myönteisestikin, on hän kirkossa papin puhuessa ikään kuin vieraana seuraamassa seremoniaa, johon ei itse ole osallinen. Suurin ongelma uskonnottomalle lapselle ei ole niinkään kirkon sisälle käveleminen kuin kokemus siitä, että hän joutuu oman kouluyhteisönsä juhlissa ulkopuolisen rooliin.
Uskonnon roolia koulujen juhlissa pohditaan usein juridiselta kannalta ”saako”-kysymysten kautta: ”Saako koulun juhlassa laulaa virsiä? Saako juhlan järjestää kirkossa?” Juridinen linjaaminen on toisinaan välttämätöntä, jotta oikeus uskonnonvapauteen voidaan turvata, ja siksi eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös on tärkeä.
Samaa asiaa voi kuitenkin lähestyä puhtaasti inhimilliseltä ja yhteisölliseltä kannalta. Silloin kysymys kouluissa voitaisiin asettaa vaikkapa näin: ”Rakentaako meidän joulujuhlamme kaikkien yhteisöllisyyttä, vai sulkeeko se jonkun ulkopuolelle? Voiko jokainen oppilas nauttia juhlasta ilman toiseuden tunnetta?” Jos yhä useammat aikuiset pohtisivat asiaa tästä näkökulmasta, kenties kanteluita ja juridisia linjauksia tarvittaisiin vähemmän.