Vuonna 1930 Kasr Al-Ainy -lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäinen dekaani Ali Ibrahim Pasha ilmoitti, ettei hän ollut saanut minkäänlaista ohjausta koskien tyttöjen sukuelinten silpomista lääketieteen opintojensa aikana, eikä hän aikonut opettaa sitä opiskelijoilleen. Hän suositteli toimenpiteen lopettamista sillä perusteella, että se ei kuulu lääketieteen opetukseen.  Ali Ibrahim Pashan oma kokemus aiheesta koostui tapauksista, joissa häntä oli pyydetty hoitamaan silpomisen aiheuttamia hätätilanteita ja terveyshaittoja. Tästä ajasta alkoi silpomisen vastainen liike Egyptissä.

Tietoa toimenpiteen haitallisuudesta levitettiin vuosikymmenien ajan, mutta selkeä käännekohta oli vasta vuonna 1994 Kairossa järjestetty YK:n kansainvälinen väestö- ja kehityskonferenssi, jonka jälkeen Egyptin hallinto alkoi kiinnittää silpomiseen enemmän huomiota. Vuonna 2007 Egyptin terveysministeriö kielsi lääkäreitä toteuttamasta toimenpidettä. Silpominen kiellettiin vihdoin Egyptin lainsäädännössä vuonna 2008. Uudistetussa lainsäädännössä tyttöjen sukuelinten silpomisesta tuli rikos, josta voi saada jopa kahden vuoden vankeustuomion. Vähitellen kuitenkin huomattiin, että uudistetulla lainsäädännöllä ei ollut riittävää vaikutusta silpomisen torjuntaan.

Vuonna 2016 silpominen rangaistuksia kovennettiin, ja silpomisesta tuli törkeä rikos, josta voi saada 5–7 vankeutta. Lainsäädäntöön lisättiin myös artikla, jonka mukaan vanhemmat, jotka vievät tyttölapsensa silvottavaksi voidaan tuomita 1–3 vuodeksi vankeuteen. Tämä lisäys on johtanut siihen, että silpomisen uhrit eivät uskalla raportoida rikosta, sillä he pelkäävät, että heidän vanhempansa voidaan vangita sen seurauksena.

Kansallisessa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa strategiassa 2015–2020 asetettiin päämääräksi puolittaa tyttöjen sukuelinten silpomisten määrä viidessä vuodessa. Kansallisista tavoitteista ja lainsäädännön uudistuksista huolimatta useimmat egyptiläiset tytöt joutuvat tänäkin päivänä tämän rikollisen toimenpiteen uhreiksi. Sukuelinten silpominen – jonka Maailman terveysjärjestö määrittelee tytön ulkoisten sukuelinten osittaisena tai täydellisenä poistamisena tai muuna ei-lääketieteellisenä tytön ulkoisten sukuelinten vahingoittamisena – on edelleen varsin yleinen toimenpide Egyptissä. Toimenpide on tehty yli 90 prosentille 15–49-vuotiaista egyptiläisnaisista. Väestötutkimuksista on saatu jonkin verran myös rohkaisevia uutisia, sillä nuoremmissa ikäryhmissä silpominen on jonkin verran vähentynyt viime vuosina.

Hidas kehitys on johtunut ennen kaikkea hallinnon poliittisen päättäväisyyden puutteesta. Vaikka silpomisen vastaista viestiä on julistettu televisiossa ja sanomalehdissä, niin lainsäädännön seuranta on hyvin puutteellista. Edelleen yli 80 prosenttia tyttöjen sukuelinten silpomisista on virallisten terveydenhuollon toimijoiden, lääkäreiden tai sairaanhoitajien, tekemiä. Tyttöjen sukuelinten silpominen Egyptissä liittyy läheisesti yhteisöjen perinteisiin koskien käsityksiä naisten kunniasta ja kehoista. Perinteisten käsitysten mukaan miehillä on kontrolli naisten kehoihin ja kunniaan. Naiset on esineellistetty kehoiksi, joiden tehtävä on tuottaa sukupuolista mielihyvää ja synnyttää lapsia. Taustalla on yhteiskunnallinen vallan epäsuhta naisten ja miesten välillä, joka johtaa väheksyvään näkemykseen tytöistä ja naisista.

Tämän vuoksi elämme yhä pimeässä ajassa tyttöjen silpomisen suhteen – huolimatta vuosikymmenien silpomisen vastaisesta työstä, kansalaisjärjestöjen tekemästä valistustyöstä ja silpomisen kriminalisoinnista. Edelleen yli 90 prosenttia egyptiläisnaisista kärsii tämän rikoksen seurauksista. Tyttöjen sukuelinten silpomisen torjunnan tulisi olla Egyptin valtiovallalle kiireellinen prioriteetti. Siihen tulisi suhtautua vakavana väkivaltarikoksena. Ennen kaikkea tulisi panostaa ennaltaehkäisyyn, eikä vain rikoksentekijöiden kiinni ottamiseen ja rankaisemiseen.

Ennaltaehkäisyyn päästään lisäämällä panostuksia oikeusministeriön toimialojen lisäksi opetusministeriössä, nuorisoministeriössä ja uskonnollisissa laitoksissa. Kansalaisjärjestöillä on asiassa tärkeä rooli niin yhteistyössä  virallisten toimijoiden kanssa sekä julkisena vahtikoirana toimien tehokkuuden arvioinnissa.

Kirjoittaja: Amany Abdelkader
Kirjoittaja on egyptiläinen Women’s Center for Guidance and legal  Awareness -tutkimuskeskuksen johtaja sekä ihmisoikeustutkija, joka on kiinnostunut sukupuolentutkimuksesta ja naisiin kohdistuvan väkivallan kysymyksistä.

Käännös: Helena Laasonen