Ylihuomenna on kunnallisvaalit, ja vaaleissa puhutaan mistäpä muustakaan kuin rahasta. Terveyskeskusmaksut halutaan poistaa, vanhustenhoidon henkilöstöresursseja lisätä ja ratikkareittejä rakentaa. Kun on kyse julkisista menoista, aina joku kysyy, kuka maksaa.
Suunnilleen kaikki maksavat, mutta useimmiten ajatellaan, että rosvosektorille veronmaksun onnenpyörässä joutuu aina keskiluokka.
Termi keskiluokka on hiukan epämääräinen. Toisinaan sillä tarkoitetaan lähinnä yrittäjiä ja hyväpalkkaisia virkamiehiä mutta nykyään keskiluokkaan niputetaan näiden yrittäjien lisäksi myös iso joukko niin sanottua palkansaajaväkeä. Työllään toimeentulevat ja vakaata elämää elelevät tavalliset ihmiset mieltävät itsensä osaksi tuota yhteiskunan ydinjoukkoa. Jos et elä kädestä suuhun tai nosta stay-bonuksia, olet keskiluokkaa.
Poliitikkojen kannattaa pitää keskiluokka mielessään, sillä se istuu verorahakirstun päällä. Ja aina keskiluokalla ei ole kivaa. Tyytymättömän keskiluokan edustajan arkkityyppi tuijottaa veroprosenttiaan ja bensan hintaa. Hän miettii, kuinka väärin on, että juuri hän tuottavana kansalaisena joutuu milloin minkäkin turhuuden maksumieheksi. Painotuksesta riippuen keskiluokkaista voi ärsyttää köyhät (menisivät töihin), rikkaat (maksaisivat veroja) tai ulkomaalaiset (mitäs syntyivät Somaliaan/Venäjälle/Kreikkaan). Ärtymyksissään keskiluokainen unohtaa lastensa käyvän koulua, itse ajelevansa julkisrahoitteisilla maanteillä, nauttivansa asuntolainan korkovähennyksistä, nostaneesta kotihoidontukea, teettäneensä keittiöremontin kotitalousvähennyksen turvin ja ynnäilevänsä kilometrikorvauksia.
Vasemmalle kallellaan olevat kosiskelevat keskiluokkaa lupaamalla esimerkiksi parannuksia ansiosidonnaiseen turvaan tai tiukennuksia rikkaiden verotukseen. Oikeisto mielistelee keskiluokkaa ideologiallaan, jonka mukaan ahkeran kansanosan ei pitäisi kustantaa vätysten elostelua. (Kumma kyllä oikeisto unohtaa, että tämänkin kansakunnan siipeilijät löytyvät jostain aivan muualta kuin köyhimpien keskuudesta.)
Sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta kuvasi Kirkko ja Kaupunki -lehden numerossa 36/2012 neljän suurimman puolueen ja keskiluokan lämpimiä suhteita.
Totta on, että keskiluokan voimalla yhteiskunta pysyy pystyssä. Tästä johtuukin usein harha, että juuri pelkän keskiluokan pitäminen tyytyväisenä olisi hyvinvoinnin ja yhteiskuntarauhan tae. Harhakäsitys näkyy hassusti esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaliväittelyissä, joissa ehdokkaat kisaavat keskenään siitä, kumpi kurittaa vähemmän keskiluokkaa. Köyhät eivät kiinnosta – tai ainakaan niistä ei saa puhua julkisesti.
Keskiluokan mukava elämä ei kuitenkaan ole merkki koko yhteiskunnan hyvinvoinnista. Eikä keskiluokka voi pitää politiikkaa panttivankinaan. Jos päätöksenteossa keskityttäisiin vain niihin, jotka maksavat, voisimme palata soppaa, saippua ja sielunhoitoa -aikaan.
Keskiluokkainen, mieti siis vielä kerran. Jos sinulla on asiat mallillaan, voit kunnallisvaaleissa äänestää jonkun toisen hyvinvoinnin puolesta: yksinhuoltajan, työttömän, kouluttamattoman, köyhän, sairaan, vammaisen tai työkyvyttömän. Heillä yhteiskunnallista vipuvoimaa ei ole.