Katsoin ohjelmaa tunnin, kunnes lupaus ”paskaduunikeskustelusta” sai minut viimein sulkemaan television. Syrjäytyneet nuoret -ilta oli taattua A2-laatua, mutta kaikkea en minäkään kestä.
Taisi olla Jari Sarasvuo se, joka lähetyksen alkumetreillä ilmaisi olevansa kovin pahoillaan presidentti Niinistön Ihan tavallisia asioita -työryhmän tulosten aiheuttamasta luokkasodan lietsonnasta.
Sarasvuon aatetoveri, pärjäämisen ideologiaa ja omanlaistaan anarkismia palvova kokoomuksen Henri Heikkinen taas ryhtyi ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia kertomalla, että hän se on pärjännyt kuulkaa elämässään niin hienosti, että tyttöystävän isoin ongelma tällä hetkellä on Porschen vanteet. Sama mies on markkinoinut itseään seurakuntavaaleissa sloganilla ”Eka kerta Henrin kanssa – 16 vuotta riittää!” ja kunnallisvaaleissa varmasti täysin totuudenmukaisella lausahduksella ”Ajan omia asioitani”.
Lähetyksen ensimmäisen tunnin aikana Heikkinen ehti valistaa katsojia kertomalla myös, että nuorten syrjäytyminen johtuu liian isoista palkoista ja työssäkäyvien ihmisten köyhyys liian korkeasta verotuksesta. Heikkisestä tuskin on kummoiseksikaan päätöksentekijäksi, mutta oikeiston ideologisena äänitorvena hänen toivoisi esiintyvän useamminkin. Eipä jää kenellekään epäselväksi, millaisessa maailmassa eräät elävät.
(Seuraavaksi odotan jonkun kokoomuslaisen kertovan Heikkisen olevan yksityisajattelija Saul Schubakin tapaan.)
Presidentin työryhmän tuotoksesta tuskin kukaan jaksaa enää lukea tai kirjoittaa mitään. Siksi puhunkin hieman luokkasodasta. Tilanteessa, jossa esimerkiksi nuorten toimeentulotukea leikataan ja hetken päästä vaaditaan oikeutta olla maksamatta nuorille työstä oikeaa palkkaa, voidaan oikeutetusti kysyä, kuka meidän yhteiskunnassamme sotakirvestä heiluttaa. Yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden peittelyyn kyllästyneet blogikirjoittajat? Toimeentulotukihakemusta täyttävä nuori, jolta halutaan evätä oikeus kunnon työehtoihin?
Sitähän minäkin. Sodan taisi aloittaa joku aivan muu.
Vaikka ensimmäiset laukaukset olisi jo aikaa sitten ampunut himo-oikeistolainen miljonäärikonsultti tai itse valtiovalta, syypääksi kärjistyneeseen tilanteeseen nimetään aina osattomimmat tai heitä puolustavat. Huonoiten pärjäävien kärsivällisyyttä on aivan oikeutettua koetella milloin milläkin provokaatioilla, mutta pelottavimpana radikaalina pidetään sitä, joka viitsii huomauttaa, että masennus ei johdu tsempin puutteesta eikä köyhyys laiskuudesta.
Kohtuullista perustoimeentuloa ja reiluja työehtoja vaativia ihmisiä syytetään yhteiskuntarauhan rikkojiksi ja ideologisiksi höppänöiksi, jotka eivät ymmärrä realiteetteja. Vaikka oikeistoideologian mukaisia päätöksiä vastaan puhuvaa tutkimustietoa lataisi pöytään hyllymetreittäin, näyttätyy pahoinvointipolitiikan puolustaja julkisuudessa aina käytännönläheisenä pakkoratkaisujen tekijänä.
Minua ei ideologiseksi luokkasotilaaksi nimittely haittaa. Toivoisin kuitenkin, että sodan toinen osapuoli tulisi rehellisesti kaapista ja Heikkisen Henrin tapaan kertoisi, mitä ajaa. Niin, omia asioitaan.
EDIT: A2 Teemailta pahastui kirjoituksestani. Lystikästä keskustelua aiheesta löydät täältä.