Helsingissä on järjestetty lokakuussa kaupungin tähän mennessä laajamittaisin osallistuvan budjetoinnin kokeilu. Jos termi osallistuva budjetointi on uusi – ei hätää. Lyhyesti sanottuna tässä Helsingin osallistuvassa budjetoinnissa pääset kunnan asukkaana äänestämään verovarojen käytöstä kunnan asukkaiden esittämiin kohteisiin (tästä lisätietoa yleisesti osallistuvasta budjetoinnista).
Eikö kuulostakin hyvältä? Kuka tietää paremmin alueen tarpeet kuin alueella asuva? Varsinkin kun tilanne nykyisessä edustuksellisessa mallissa on surullisesti niin että jokaiselta alueelta ei ole tasaista edustusta valtuustossa…ja välillä osuu niin, että alueen valtuutettu/valtuutetut ovat kuurona alueen tarpeille tai eivät syystä tai toisesta pysty vaikuttamaan asioihin.
Näiden näkökulmien takia toivon osallistuvan budjetoinnin olevan yksi peruspilareista tulevaisuuden kunnissa. Tämä Helsingin kokeilu on kuitenkin osoittautunut fiaskoksi.
Kokeilulla oli osin hyvät puitteet, sillä hankkeelle oli valjastettu kaupungin omat stadiluotsit, jotka toimivat loistavasti hankkeen tapahtumien fasilitoijina ja äänitorvina. Kokeilun nettipalvelukin toimi moitteettomasti alun ongelmien jälkeen. Kaupungin viestintä teki työtään, mutta vajailla resursseilla tai ainakin ilman tarttuvaa markkinointisuunnitelmaa. Monet kaupunkilaiset jäivät paitsi tietoa äänestyksestä ja äänestysprosentti jäänee pieneksi. Fiaskon ainekset olivat kuitenkin jo ilmassa ennen äänestyksen alkua.
Nimittäin äänestystilanne oli päätetty pitää julkisena. Heti kun eri ehdotusten kampanjointiryhmät huomasivat äänestyskohteiden äänimäärien olevan näkyvissä mitään ei ollut enää pelastettavissa. Ymmärrän tarpeen mahdollisimman läpinäkyvästä tavasta toimia ja myös valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa on tiedossa reaaliaikainen ”valtatasapaino”. Vaaleissa kuitenkin äänet ovat syystä salaisia.
Julkinen äänestystilanne vei samalla pohjan minkäänlaiselta tahdonvaraiselta äänestyspäätökseltä, kun äänet kasautuivat yksittäisille hankkeille ja teki jokaisen äänestysalueen osallistavan budjetoinnin kamppailuksi kahden (joskus kolmen) äänestyskohteen välillä.
Yksittäiset ihmiset ja erilaiset kampanjaryhmät tai yhteenliittymät ovat syystäkin rajuin ottein mukana, sillä monille alueille tämä on mahdollisuus kehittää omaa aluetta monien vuosien laiminlyönnin jälkeen – nyt ehdolla olevat ehdotukset ovat voineet olla alueen asukkaiden ehdotuksia jo useita vuosia tai liittyä kymmenien vuosien kamppailuihin torjuttuihin tarpeisiin alueella.
Toinen ongelma on ilmeinen mutta jota jatkuva äänestystilanteen seuraaminen osaltaan kasvatti. Eri ehdotuksilla oli erinäköinen taustajoukko ja erilaiset mahdollisuudet menestyä. Tämä konkreettinen asia tuo hyvin esiin sen, että tällaisenaan tämä kokeilu ei itsessään sisällä demokratian ideaalia toteuttaa tasa-arvoista päätöksentekoa.
Tämä on kuitenkin tällaiselle mallille sisältyvä ominaisuus, jossa voi olla hitusen hyvää riippuen ympäröivistä tekijöistä. On hyvä, että ihmiset mobilisoituvat äänestysten ympärillä, sillä äänestysten ei pidäkään olla epäkiinnostavia tai tuottaa lopputulos, joka ei ole saanut tukea taakseen. Ison joukon saaminen aktivoitumaan, kannattamaan ja äänestämään jotain kohdetta merkitsee sen olevan haluttu ja useille väärti verorahojen panostamisen.
Nykyinen osallistuvan budjetoinnin kilpailu kuitenkin johtaa, mahdollisesti tarkoituksenmukaisesti, myös epäilemättä siihen, että ihmiset omaksuvat ajatuksen siitä, ettei kaupungilla ole muutoin varaa näihin ehdotettuihin investointeihin. Hyvien ja tarpeellisten hankkeiden kilpailu toisiaan vastaan on ylipäätään harmillista itsessään. Helsingin kaupunki ja niukkuus eivät ole synonyymeja.
Ajatus kaupungin varallisuuden olevan riittämätön laajoihin panostuksiin ympäri kaupunkia on yksiselitteisesti väärä. Samalla tietenkin nämä hyvät ideat tappelevat verisesti rahoituksestaan pelätessään joutuvansa kuopatuksi ainiaaksi. Voin kuvitella joidenkin päättäjien hyödyntävän äänestystulosta argumentoidessaan hävinneitä ehdotuksia vastaan tulevaisuudessa mutta ei järkevät päättäjät näe asiaa näin.
Kokeilua on paitsi toruttava myös kiitettävä siitä, että se tuo kaupungin nykyisen tilanteen makaaberisella otteella valokeilaan. Monet kohteista voidaan tunnistaa olevan kaupungin perustoimintaa. Osallistuvan budjetoinnin kokeilussa oli nyt useita ehdotuksia, jotka eivät kuulu pelkästään kategoriaan ”ois kiva”.
Voidaankin kysyä voiko osallistuvaa budjetointia kehittää nykyisen mallin pohjalta paremmaksi niin kauan kuin kaupungin vuosittainen budjetti valmistellaan jo lähtökohtaisesti alibudjetoituina – eli sellaisena, jossa perustavanlaatuiset palvelut eivät ole tarpeeksi rahoitettuja ja esimerkiksi rakennettu ympäristö jätetään rapistumaan kun korjausvelkaa kasvatetaan taltuttamisen sijaan.
Voikin sanoa, että käteen jäi kokeilusta toive läpinäkyvämmästä budjetinvalmistelusta yleisesti. Toiveena oli tietenkin saavuttaa paljon enemmän. Voittavien kohteiden osalta voidaan olla iloisia ja todeta osallistuvan budjetoinnin rahojen menevän hyviin osoitteisiin (joilla on lisäksi myös monien tuki). Äänestystulokset itsessään eivät kuitenkaan kerro muuta kuin äänten masinoinnin onnistumisesta. Tämä kokeilu saanee toivottavasti moninkertaisesti paremman seuraajan tulevaisuudessa.
Toivoa saa, että siihen mennessä olemme ymmärtäneet osallistuvan budjetoinnin tarvitsevan lähtökohdakseen ennestään toimivan kaupungin. Tai sitten äänestyksessä on oltava toimiva kaupunki.