Valtionyhtiöitä on etenkin 2000-luvulla johdettu nojautuen oikeistolaiseen ideologiaan ja valtion omistajaohjauksesta ei ole välittynyt yhtiöille vähäisintäkään moraali- tai säädyllisyystasoa. Näin johdon palkat ovat seuranneet kokoomuslaisen hurmospalkkauksen askelia ja kohonneet lähes jokaisella valtionyhtiön toimitusjohtajalla useampiin kymmeniin tuhansiin euroihin kuukaudessa.

Osuva esimerkki tästä on parhaillaan median silmässä oikeutetusti oleva Postin toimitusjohtajan häkellyttävä kokonaispalkka, joka oli vuonna 2018 pyöristettynä miljoona euroa eli yli 80 000 euroa kuussa. [Aseta tähän lause, joka sisältää shokin sekä kirosanoja]?!

Kun tarkastelemme johtajien palkkoja on tärkeää jaotella toimitusjohtajat niihin, joiden palkan maksavat me – veronmaksajina meidän omistamien valtionyhtiöiden kautta – ja niihin toimitusjohtajiin joiden palkan maksaa yksityinen firma.

Yksityisten firmojen yltiöpalkoissa ei ole sinänsä mitään ongelmaa, sillä mitä isompi yksityinen palkka on sitä enemmän palkasta maksetaan meidän yhteiseen pottiin veroeuroja. [Aseta tähän kannustava lause maksaa vapaaehtoisesti enemmän veroja]!

Julkisella puolella kuitenkin juuri me maksamme nämä hurjat palkat. Palkat, joihin ei ole mitään järjellistä perustetta muuta kuin jonkun mielivaltaisen ”houkuttelevuuden” nostaminen. Kaikki ymmärtänevät, että hakijoita näihin yrityksiin löytyy vaikka palkkaus olisi kohtuullinen. Kiinnostavuuden taustalla piilee myös palkkauksesta johtumattomia syitä kuten tällaisten johtopaikkojen harva lukumäärä, arvostus meidän omistajien silmissä ja todennäköinen vuosittainen kutsu linnan juhliin.

Väittäisin jopa, että noin kansanedustajan palkan tasolla (vaikka sekin on korkea: reippaasti yli 6000 kuussa) firman kipparin elämäntyyli ei voisi heittää kovin montaa kaviaarikuperkeikkaa muun henkilöstön yli ja ymmärrys toisten elämästä ei lähtisi liiaksi näillä johtajilla laukkaamaan. Ehkä ei enää tohtisi leikata alaisten palkkoja samalla innolla? [Aseta tähän epäluuloinen ja pessimistinen lausahdus syntyisikö muutosta].

Lisää nurjia puolia yltiöpalkkauksessa on se, että nämä jättipalkat myös kirpaisevat eläkepuolella, jossa kuukausiansiot pysyvät näillä henkilöillä kymmenissä tuhansissa euroissa. Eläke on toki itse ansaittu, mutta taustalla on ollut meidän selästä revitty järjetön palkkapolitiikka (tähän pikarohtona olisi jättieläkkeiden korkeampi verotus).

Nyt ovat korjausliikkeet tarpeen ja aika oikea. Omistajaohjauksen kautta on vähintäänkin vaadittava palkkojen kohtuullistamista ja pikaisesti. Hyvä että Postin osalta hallitus on jo jyrähtänyt. Tähän ei kuitenkaan yksin voi jäädä ja ”julkisen puolen” johdon palkkojen palauttamiselle kansantajuiselle tasolle on useita muitakin tapoja, joita on ehdottomasti kokeiltava.

Näistä ensimmäinen houkuttelee etenkin siksi, että esimerkiksi Postin suunnittelemat palkkojen leikkaukset vaikeutuisivat huomattavasti tällä muutoksella, sillä se oikein käytettynä vaikuttaisi myös johdon palkkaukseen. Nimittäin jos johtajan palkassa olisi valtionyhtiöissä kerroinkatto – sanotaan vaikka maksimissaan viisinkertainen – niin johtajien maksimipalkka pysyisi muihin verrattavissa ja määräytyisi yhtiön sisällä esimerkiksi viisinkertaisesta mediaanipalkasta. Näin johdon palkkojen nosto loisi aina nostopakon vähintäänkin jonkun muun palkkaryhmän osalta yhtiössä – etenkin paineen nostaa matalimpia palkkoja.

Toinen mahdollinen uusi tapa olisi ottaa työntekijöiden mielipide huomioon johtajien palkkauksessa. Olisiko johtajan näkemys enempi kaikkien yhtiössä työskentelevien näkemys, jos tietty palkanosa olisi työntekijöiden käsissä? Tähän samaan hengenvetoon on todettava, että kehitystä olisi myös varmistaa henkilöstön edustajien näkemyksen huomioiminen johtoa valittaessa.

Muistetaan oma roolimme asiassa. Se on kerrankin omistajan rooli.

Maksetaan mikä on oikein.