Suomessa suhde alkoholilainsäädäntöön on aina ollut ristiriitainen ja kansalaisten suhde alkoholipitoisiin juomiin myös kaksijakoinen, kaksinaismoralistinen.

 

Juoda saa, mutta ei humaltua eikä juopotella (?).

 

Viimeisin kieltolaki oli Suomessa voimassa vuosina 1919-1932. Se osottautui hyödyttömäksi,
”…koska heimoveljiltä sitä sai…” .

Sai muualtakin – ja pontikankeitto, salakapakat ja salakuljetus lisääntyivät. Niinpä kieltolaki kumottiin 85 vuotta sitten asetuksella ”543210” eli 5.4.1932 klo 10 aamulla. Jonot viinakauppojen ovilla olivat satojen metrien mittaiset. ”Kansalla oli kaamea jano”.

 

Niin Ville Haapasalo, minä ja monet Venäjällä asuneet tai matkustelleet jaksavat kärsivällisesti vastailla kysymykseen: ”Onko Suomessa edelleen kieltolaki?”. Kysymys johtunee siitä, että vaikka ns. vodkaturismi on loppunut, suomalaisten heikko viinapää ja ”nelijalkaiset ystävämme” ovat yhä käsite Pietarissakin.

Nykyisin vastaan tuohon kysymykseen: ”Da, kyllä vain, Suomessa on kieltolaki – alkoholipitoisia juomia saa rajoitetun ajallisesti ja vain erityiskaupoista”. Tämähän pitää paikkansa. Sitä paitsi, venäläisten käsitysten mukaan olut ei ole alkoholijuoma. Esimerkiksi neuvostoaikana lähes jokaisen kaljakapakan seinällä oli juliste: ”Alkoholijuomien nauttiminen täällä on ehdottomasti kielletty”.

 

Kun keskiolut Suomessa vapautui 1968, sitä nautiskeltiin kohtalaisen paljon vuosikymmenen lopulla. Suunta oli siis hyvä. Pontikasta ja kirkkaista siirryttiin mietoihin juomiin Pohjanmaallakin – paitsi Lestijärvellä…vai olikos se Kinnulassa, missä kirkko-… ei kun kunnanvaltuusto suuressa viisaudessaan ei sallinut edes keppanan myyntiä, juontia tai kaupustelua paikallisessa baarissa. Huomasin tämän katkerana pyöräreissulla 1970.

 

Ajat ovat muuttuneet, mutta alkoholilainsäädäntö ei.

 

On kiusallista selittää jatkuvasti tutuille venäläisille ja muidenkin maiden vieraille, että ”tästä kaupasta ei saa viinejä eikä varsinkaan vodkaa”.

 

Ensi askeleena vahvat oluet ja (miedot) viinit pitäisi saada kaikkiin kauppoihin, jotka niitä haluavat myydä. Se riittäisi monelle herkuttelijalle ja kohtuukäyttäjälle. Myös peruspultsari saattaisi siirtyä miedompiin, jotka ovat helposti saatavilla klo 09-21.

 

Tuo olisi ensi askel, jota voisi harjoitella muutaman vuoden. En ajattele tässä markkinavoimia, jotka muutenkin jylläävät enkä kiellä haittavaikutuksia ja kirroosikuolemia, mutta kokonaisvaikutus voisi yllättää ja esimerkiksi tuonti heimoveljien maasta, lahden takaa tyssääntyä.

 

Ja kun olisi harjoiteltu joku vuosi, voisi kaupoissa siirtyä ihan oman viinaosaston rakentamiseen ja kaupat kilpailla erikoistuotteilla ja hinnoilla niin kuin muuallakin maailmassa. Muistelen ostaneeni Itävallan Wienistä kerran tarjouksena suosikkijuomaani eli Gordon´s Giniä parin kolmen euron litrahintaan. Kyllä se ihmetytti… eikä minulla olisi mitään sitä vastaan vaikka valtion monopoli Suomessa, joskus hamassa tulevaisuudessa, kiskaisisi siitä pullosta vielä viiden euron veronkin alkoholismin torjuntaan…

 

ps. kirjoitin tämän blogin joensuulaisen ohjaajan, Markku Kurosen hienon dokkarin ”Viinapiru” (2016) jälkitunnelmissa…

Öisinajattelija