Alkoholihuuruista sotahistoriaa
Öisinajattelija on ihmetellyt jo vuosikymmeniä, miksi ISÄNPÄIVÄN ja JOULUN kirjamarkkinoinnissa isien ja miesten oletetaan lukevan ja haluavan lahjoiksi pelkkiä sotakirjoja, Summan, Rukajärven ja Raatteentien muistelmia. Ainakin niitä mainostetaan pilvin pimein juuri tähän vuodenaikaan, vaikka lukijakunnalla ei enää ole harmaata aavistustakaan talvi- tai jatkosodasta, ainakaan rintamaoloista tai taisteluista. Ja keksittyjäkin tarinoita suomalaissotilaiden urotöistä piisaa vaikka millä mitalla.
Myös muuan Lauri Törni on silloin tällöin nostettu sotasankariksi, tuo venäläisten sotavankien puukolla teurastaja ja maanpetturi, joka palveli loppuelämänsä vieraita valtioita…
Niinpä Öisinajattelija ehdottaakin nyt isille lahjaksi hieman erilaisia sotakirjoja, vaikkapa paria alla esittelemääni:
Kukapa sotaa selvinpäin kestäisi
Pulkkinen, Jonna, Wist, Mika: Viinalla terästetty sota. Alkoholi sotavuosina 1939-1944.. Atena Kustannus Oy, 2017. 264 sivua. ISBN 978-952-300-343-9.
Taistelukentillä ja juoksuhaudoissa on ryypätty kautta historian. Alkoholi ja usein vahvemmatkin piristeet ovat auttaneet jaksamaan ja kestämään rasitukset sekä unohtamaan koetut ja nähdyt kauheudet.
Viinaryypyillä on myös palkittu ”urotöistä”. Asiasta on vaiettu, päihteiden siivittämät sotarikokset jääneet rankaisematta ja monet humalapäissä tehdyt virhearviot johtotasolla unohdettu. Niin Suomessa kuin muuallakin. Rehellisiä kuvauksia alkoholin käytöstä rintamaoloissa ei ole esimerkiksi suomeksi saanut juuri lukea – ellei nyt sitten Tuntemattoman sotilaan ”kiljuepisodia” sellaiseksi lasketa.
Oulussa asuva toimittaja ja tietokirjailija Jonna Pulkkinen on ennenkin kirjoittanut alkoholista ja esimerkiksi kieltolaista. Viinalla terästetty sota on kuitenkin tietokirjana omaa luokkaansa. Aiheeseen on paneuduttu ja materiaalia kerätty monesta lähteestä. Hyvin kuvitetun teoksen toiseksi tekijäksi mainittu mainonnan suunnittelija AD Mika Wist on sotahistorian harrastaja. Kirjan ulkomuoto onkin harvinaisen laadukas ja taidokkaasti valitut ja taitetut valokuvat kertovat aivan 0maa tarinaansa.
Jonna Pulkkisen mukaan talvisodan viinankäyttö pysyi kohtuudessa ja ryyppyjä tarjoiltiin tavallisille sotilaille palkkiomielessä harvakseltaan. Jatkosota muodostaa jo oman lukunsa. Kiljua käytettiin enenevässä määrin ja pontikankeittovälineetkin yleistyivät korsuissa asemasodan aikana. Ellei viinaa muualta saatu, ”telaketjuksi” kutsuttua korviketta tislattiin jopa polttopulloista. Joskus kävi huonosti, kun myrkkysprii joutui vääriin käsiin ja aiheutti kuolemantapauksiakin.
Tavallisemmin parempaa alkoholia saatiin ostamalla saksalaisilta ja salakuljettamalla rintamalle kotilomilta. Luokkajako näkyi siinä, että upseeristo joi konjakkia ja sotilaat kirkasta viinaa, pontikkaa tai kehnompia aineita.
Petroskoin eli Äänislinnan valtauksen yhteydessä löydettiin kaupungista syksyllä 1941 valtava tuhannen litran vodkasammio. Juhlintaa jatkui päiväkausia eikä sitä meinattu saada aisoihin millään. Toinen yhtä vakava välikohtaus sattui kotirintamalla Kajaanissa, kun turhautuneet sotapojat ryöstivät talvella 1942 kaupungin viinakaupan. Yhtään kummempaa väkeä ei ollut upseeristossakaan. Parempilaatuista Hennessy-konjakkia varastoitiin, varastettiin ja ”tilattiin” väärennetyin papereinkin. Muun muassa Hjalmar Siilasvuo mainitaan tässä yhteydessä ”pahimman sortin varastetun tavaran kätkijäksi”. Näin muistelee armeijan huoltopäällikkö Wolf H. Halsti.
Vuotavat monot
Lapin sodan aikana sattui eräs hurjimmista viinaepisodeista, ”Tornion taikayöksi” kutsuttu juopotteluputki. Kun saksalaisia karkottamaan lähteneet suomalaisjoukot saapuivat Pikku-Berliiniksi nimetylle saksalaisten varastoalueelle Torniossa lokakuussa 1944, he löysivät yhden Lapin läänin suurimmista viinavarastoista. Alkoi välitön viinapullojen ryöstely. Myös torniolaiset siviilit kunnostautuivat: viinaa kuljetettiin kaikin mahdollisin keinoin kottikärryistä ja polkupyöristä lastenvaunuihin. Joukkojen johtaja eversti Armas Varla oli päiväkausia niin kännissä, että joukkojen eteneminen Kemin suuntaan viivästyi.
Kotirintamakin yritti asemasodan aikana joskus pullolähetyksin lohduttaa sotasankareitaan. Muistan pikkupoikana kuulleeni vuokrakasarmimme yleisessä saunassa tarinan rintamalle lähetetystä ”kenkäpaketista”. Kun se tuli perille, paketin päälle oli liimattu tarkastajan lisäselvitys: ”Toinen mono vuotaa”.
Alkoholiongelmaiset kenraalit sotaa johtamassa
Laaksonen, Lasse. Viina, hermot ja rangaistukset. Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945. Docendo 2017, 649 s.
Erilaista sotahistoriaa paljon käsitelleen tohtori Lasse Laaksosen teos Viina, hermot ja rangaistukset. Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat on päivätty viime vuodelle, mutta vasta nyt kirja on saanut enemmän julkisuutta. Se ei ole ensimmäinen paljastava tutkimus alkoholinkäytöstä rintamaoloissa, mutta kuitenkin tähänastisista kattavin ja paras esitys ylimmän sotilasjohdon ja kenraalikunnan juopotteluista ja töppäilyistä, vakavissakin tilanteissa.
Dosentti Lasse Laaksonen tekee perusteellista työtä,nimenomaan arkistolähteisiin nojautuen. Lähteet ovat kunnioitusta herättävän kattavat: Kansallisarkisto, Korkein oikeus, yksityisarkistot, päiväkirjat, ansioluettelot, henkilökokoelmat, haastattelut ja kirjeenvaihto. Harvemmin sotajohdon “suurmiesten” muistelmissa alkoholinkäyttöä edes sivutaan! Nyt tutkija keskittyy kenraalikuntaan, upseereihin ja sotiemme ylimpään johtoon, jota tuskin on ennen näin reippaasti ja hyvin dokumentoidusti “riepoteltu” viinan vuoksi julkisuudessa. Teos on silti mitä lukijaystävällisin ja kiinnnostavasti päähenkilöiden yksityiselämäänkin pureutuva.
Viina, hermot ja rangaistukset etenee henkilö henkilöltä, pääosin kronologisesti vuodesta 1918 aina jatkosodan päättymiseen. Teoksessa on viisi päälukua alkaen kansalaissodan päättymisestä ja kieltolain vaikutuksista ja edeten talvisodan kenraalien viinan käyttöön ja hermojen pettämiseen. Seuraavat luvut käsittelevät sitten jatkosodan vuosia, tapahtumia keväällä ja kesällä 1944 Kannaksella kuin päämajassa sekä hieman rauhanajan alkoholiongelmiakin. Henkilökeskeisyys tekee tutkimuksesta hyvin luettavan ja kiintoisan ja on siksikin perusteltua: Laaksonen tuo esiin nimenomaan ylimmän sotilasjohdon henkilökohtaiset ongelmat tiukoissa paikoissa.
Jo alkuluvun kysymys siitä saako sotapäällikkö juoda viinaa herättää uteliaisuuden. Toki saa, kunhan ei ole juovuksissa, kuuluu kaiketi yleisin vastaus (?) Mannerheimin vanhan kaartin kenraaleista esitellään muun muassa Lauri Malmberg, Karl Wilkama ja Aarne Sihvo, joista raivoraitis oli vain Wilkama. Sitten tulevat viinan ohella kuvioon myös “hermo-ongelmat”, vaikkapa Hugo Östermanin, Martti Walleniuksen ja Taavetti Laatikaisen kohdalla. Myöhemmin myös Paavo Talvela, A.F.Airo, Aladar Paasonen ja muu Mannerheimin lähipiiri saa oman käsittelynsä. Silti on hyvä muistaa, että välillä kohtuudesta itsekin lipsunut Mannerheim katsoi alkoholinkäyttöä usein sormien läpi, vaan ei sietänyt “hermoheikkoutta”.
Meni hermot…, mutta viina auttoi
Toisaalta, voi olettaa, että hermojen pettäessä aika moni kenraalikin turvautui viinapaukkuihin. Näin taisi käydä esimerkiksi Mäntsälän kapinaa 1930-luvulla johtaneelle kenraalimajuri Walleniukselle Viipurinlahdella helmi-maaliskuun vaihteessa 1940. Silti erottamiseen tarvittiin monenlaisia syitä, vaikka juopunut joukkojen johtaja oli välillä päiväkausia kadoksissakin! Jotkut kenraalikunnasta, kuten esimerkiksi A.F.Airo tuntuivat kestäneen viinaa muita paremmin, ainakin päämajan ystäväpiirin todistuksen mukaan – ja juuri tätä puoltahan myös Mannerheim arvosti.
Yksityiskohtia alkoholinhuuruisista sattumuksista, päätöksistä ja pahoista mokista suorastaa vilisee. Laaksonen ei säästä ketään, vyöryttää dokumenttilähteitä toisensa perään ja todennäköisesti saa myös paljon kritiikkiä jos ei nyt sotasalaisuuksien , niin ainakin tiettyjen tabujen ja henkilökohtaisten ongelmien paljastamisesta! Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että juopot kenraalit ja upseerit pääsivät yleensä viinaongelmansa aiheuttamista syytteistä kuin koira veräjästä…. Toisin kävi juopuneiden rintamamiesten.
Kysymys ei ole kuitenkaan juorupuheista, vaan tarkasta dokumentteihin perustuvasta historiankirjoituksesta, henkilöhistorioista, parhaassa tai pahimmassa mielessä. Monen käsitellyn kenraalin tai upseerin kohdalla tekee mieli kysyä:
Miten kännissä sotaa välillä johdettiin? Kuinka moni rintamamies kuoli juoppojen tai hermoheikkojen sodan johtajien virheisiin, pikaistuksissa ja juovuksissa tehtyihin tilannearvioihin? Näitä kysymyksiä Laaksonen olisi kenties voinut pohtia enemmänkin (?)
Tiedämmehän myös Hitlerin lääkkeiden ja huumeiden käytön, Churchillin mielijuomat ja Stalinin “katoamisen “ eli rankat vodkaillalliset Operaatio Barbarossan alkuvaiheessa kesällä 1941…Ehkäpä Lasse Laaksosen perusteellinen tutkimus pistää pohtimaan myös sitä, miten paljon alkoholi ja muut päihteet, lääkkeet ja huumeet itse asiassa ovat vaikuttaneet meillä kuten muuallakin sotatapahtumiin ja sotien lopputuloksiin, jopa rauhanneuvotteluihin.
Öisinajattelija / Pentti Stranius / FL, freelance -tutkija-toimittaja / kirjailija