Sananvapautta on kunnioitettava, Atte Jääskeläisen on syytä erota

 

Yleisradion hallitus sekä vastaavat toimittajat päättivät teettää alkuvuodesta 2017 talon journalistisesta päätöksenteosta ulkopuolisen selvityksen. Sen teki Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Kyse oli pääministeri Juha Sipilän painostuksesta Ylen uutisoinnin suhteen, toimittajien sananvapauden suhteen. Asialistalla olivat Terrafame ja eräät muut Sipilän jääviyttä ja omistusta koskevat kytkennät. Ylejohtaja Atte Jääskeläinen pyrki auktoriteetillaan ja asemallaan ”hillitsemään” pääministeriä koskevaa uutisointia.

 

Olli Mäenpää on toiminut hallinto-oikeuden professorina vuodesta 1982. Hän on ollut Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja 1999–2003. Nyt selvitystyö on valmis ja Mäenpää on puhunut. Sanomaa voi tulkita vain yhdellä tavalla: Sipilä painosti ja Jääskeläinen / Yle kuunteli. Muutamat toimittajat päättivät talvella jopa erota kun Yle-johtaja Atte Jääskeläinen pyrki hyssyttelemään ja rajoittamaan Sipilä-uutisointia…

 

Kun sananvapaus on eräs suomalaisen demokratian ja yleisemminkin kansalaisyhteiskunnan kulmakiviä, on syytä kuunnella Mäenpäätä ja lukea hänen raporttinsa huolella.

 

Joskus keväällä 2017 Ylen johtajat Atte Jääskeläinen ja Ismo Silvo olivat tätä mieltä:

”Atte Jääskeläinen korostaa, että talon linjaksi on valittu avoimuus. Selvitysmiehen työn tulokset julkistetaan koko kansalle toukokuussa.
– Suomalaiset voivat sitten arvioida tulokset, Jääskeläinen toteaa.
Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo tähdentää, että Yleisradion eettiset periaatteet koskevat kaikkea ohjelmapäätöksentekoa talon sisällä. ”

 

Nyt kun selvitysmiehen työn tulos on koko kansan nähtävillä, ”suomalaiset voivat arvioida tulokset”.  Tulos ei jätä paljon tulkinnan varaa. Professori Olli Mäenpään raportti puhuu karua kieltään: Suomen Ylessä on selvästi pyritty rajoittamaan toimittajien sananvapautta. Johtopäätös on yksiselitteinen – Atte Jääskeläisen on syytä erota.

Öisinajattelija