Talvi tuli Lieksaan viikko sitten – ja talvella en ole ennenkään autoa paljon käyttänyt.
Maa jäätyi ja lumi peitti tyhjän parkkiruutuni. Katselin ulos helpottuneena: ei tarvitse raaputella jäätyneitä auton ikkunoita, tehdä talvihuoltoa tai vaihtaa renkaita, nousta aamulla pistämään lämpöjohtoa tolppaan.
Säästyy monelta vaivalta ja säästyy myös rahaa, bensaa ja luontoa.
Pahaksi onneksi vanha polvivaiva palasi kun pyöräilin kirjastosta kotiinpäin. Pieni ylämäki olisi kannattanut taluttaa, mutta en malttanut. Oikean jalan lipsahdus pyörän polkimelta, vihlaisu ja ontuminen alkoi. Vanhoista nuoruuden synneistä saa vanhempana maksaa, sillä polvivaivan syy on oma tyhmyyteni ja humalatila Leningrad-nimisessä kaupungissa, kiviportailla hyppely Mytninskaja Naberezhnajalla, legendaarisessa asuntola kuutosessa.
Pari päivää meni kotioloissa, kunnes pääsin sentään lähikauppaan. Onni että Lieksan Partalanmäelläkin on vielä piskuinen Siwa ja sen iloisen avuliaat myyjät: lähikauppaa tuli polvivaivaisena käytettyä tavallista enemmän. Myös luettua tuli neljä kirjaa viikossa. Niistä huikein lukukokemus oli ilman muuta Raimo Pesosen METSÄSTÄJÄ (Siltala, 2014). Se on kelpo duunarikuvaus ja yksi päähenkilöistä, Jonne, potentiaalinen kouluampuja. Jo Pesosen esikoinen, ERITYISOSAAJIA (2009) todisti omaperäisen tyylin taitajasta.
Tottakai myönnän, että polvivaivaisena muutaman hetken kaipasin autoa, jotta olisin päässyt vähän laajemminkin liikkumaan. Toisaalta, aina välillä tekee hyvää pysähtyä; ja usein ihmispoloiselle luoja tai joku muu taikavoima järkkää tämän pysähtymishetken sairastuttamalla tai onnettomuudella – ellei itse tajua, että liian lujaa menee, liian monta projektia on vireillä.
Minun projektini ovat olleet pieniä. Sain eilen pitkään latenttitilassa olleen käsikirjoitukseni korjailtua lopulliseen muotoon: kaipa siitä kirja tulee. Nyt vain odottelen…
Öisinajattelija