Kävin pääkaupungissa, lastenlapsia laskemassa. Kokoonnuimme 13-hengen joukolla helsinkiläisten “olohuoneen” eli Oodin yläkerrassa, jossa on tilaa vaikka peuhata ja oleilla vapaasti (Kirjojahan Oodissa ei juuri ole, häiritsemässä nykyihmistä!) Siinä sivussa oli aikaa piipahtaa Kiasman ARS 22 – Eläviä kohtaamisia -näyttelyssä ja myös Amos Rexin Maanalassa. Huhtikuun 2022 puolivälin aurinko paistoi ja koko kaupunkikeskustan täyttävät kammottavan rumat terassit avautuivat hiljalleen.
Muistelin 1980-luvun katukuvaa, paljon ennen Kiasmaa ja Amos Rexiä. Oma asunnottomuus ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n perustamiskuviot sekä koditon elämäntilanteeni 1980-luvun lopun Helsingissä Pursimiehenkadun asuntolassa palasi yllättäen mieleeni.
Tehching Hsieh ja vuoden performanssi asunnottomana
Kiasman näyttelyssä oli esillä muun muassa Tehching Hsieh-nimisen (s. 1950) performanssitaiteilijan valokuvateos New Yorkin kaduilta, asunnottomuus ja katu 1980-81. Sitä eivät ole muoti-, taide ja päälehtien joskus nirppanokkaiset taidekriitikot kommentoineet.
Tehching Hsieh tuli Taiwanista Amerikkaan ja eli siellä ensin melkein 15 vuotta 1974-88 paperittomana ja laittomana maahanmuuttajana. Hänestä kehittyi noina vuosina kantapään kautta melkoinen asunnottomuuden asiantuntija. Se näkyy valokuvista kootussa dokumentissa No Sleep for a Year 1980-81, joka on ensimmäisiä koosteita alan asiantuntijalta, kodittomuudesta New Yorkissa – ja samalla yhden vuoden performanssi ja muotokuva taiteilijasta itsestään.
Korutonta kertomaa, käypääkä katsomassa jos asunnottomuus vaivaa itseä tai läheisiä ja jos kukkaro suo. Kiasmassa ja Amos Rexissä lippujen hinnat verottavat köyhää kävijää. Onneksi Oodiin pääsee suojaan sateita ja pakkasia vaikka ilmaiseksi. Miksi muuten asunnottomille tai pakolaisille ei ole museoihin tai näyttelyihin alennushintoja? Kysynpä vain!
Ks. myös: https://www.tehchinghsieh.net/
ARS22 – sekalainen, mutta puhutteleva Kiasma
Keskeinen Kiasma on taas yleisölle avoin. Kymmenes ARS 22 puhuttelee näyttelyvierasta jopa kolmessa kerroksessaan. Mukana on elämän laitapuolta kiitettävästi, sorrettuja ja solvattuja ja marginaalistakin taidetta joka makuun: 55 taiteilijaa, 26 maata – tosin paljon menneiden vuosikymmenten töitäkin. Kantaa otetaan myös suomalaisvoimin. Luontokuvauksen pioneerin Kimmo Kaivannon lumpeet eli lähes 50 vuoden takainen teos Kun meri kuolee puhuttelee yhä kuten monet seksuaalisuuteen ja vähemmistöihin keskittyvät installaatiot , performanssit, videotyöt tai sekatekniikan koosteet. Esimerkkinä vaikka Anni Puolakan nerokas Oestrus & Sydämestä -”hevospari”, jonka yhteydessä varoitetaan kiiman ja seksin tai synnytyskokemusten suhteen herkkänahkaisia (aivan turhaan, näinä sotaisina aikoina!). Myös Joel Slotten nuorekas modernismi näkyy lähes valokuvamaisissa kaveri-muotokuvissa, joissa rokki elää kuin monella tavalla puhuttelevien kuvien takana…
Ulkomaisten taiteilijoiden nimilista on pitkä: Marina Abramovic, Francis Bacon, Jimmie Durham, Donna Huanca, Alex Katz, Grada Kilomba, Danute Kvietkeviciute, Joar Nango, Tuan Nguyen, Amanda Pina, Slavs and Tatars… Pää menee pyörälle salista toiseen vaeltaessa ja videoita tiiraillessa. Välillä kuvat ja performanssit vilisevät tai pysäyttävät, äänimaailma jopa särähtää muuten hiljaisessa museossa, jossa ei suurempaa tungosta tai mekkalaa muuten havaitse…, vielä?
(Näyttely on avoinna 16.10.2022 saakka).
Slavs and Tatars
“Slaavit ja tataarit” on ajan hermolla liikkuva taidekollektiivi, joka esittäytyy näyttelyin ja performanssein, jotka sijoittuvat “itään entisestä Berliinin muurista ja länteen Kiinan muurista”. Mieleen tulee Kiasmassa joko parodiaa tai sitten taiteellinen kannanotto, yhdistelmä lentävine mattoineen ja itämaisittain koristeellisine kuvineen; ne suuntautuvat ymmärtämään “Euraasian maailmaa”, lisäämään humanismia ja esittelemään itäistä erilaisuutta ja samalla kokeilevaa modernia samankaltaisuutta pallollamme.
Kaikkitietävä Wikipedia kertoo: “Slavs and Tatars is an art collective and a faction of polemics and intimacies devoted to an area east of the former Berlin Wall and west of the Great Wall of China known as Eurasia. Founded in 2006 as a collaboration between artists and designers Payam Sharifi and Kasia Korczak, the group’s work is centered on three activities: exhibitions, books and lecture performances “.
MAANALA – matka maan alle: Amos Rex
Amos Rexin Maanala-näyttelyyn (“Luolateokset” esillä 21.8.2022 saakka) osallistuu 60 kansainvälistä kokenutta ja nuorempaa tekijää – maalauksin, veistoksin ja videoin. Matka maan alle alkaa mineraalien ja lohkareitten esittelyllä, lasivitriineillä ja laajenee luolamaisiin kuviin ja maanalaisten Minotaurus-taruhirviöiden maailmaan, mytologiaan. “Luolamaalauksia” saa tehdä taidepajassa vierailija itsekin. Näin hän voi palata ihmiskunnan tai ihmisapinan alkukotiin, luolan suojaan mietiskelemään. Samalla voi pohtia sitäkin, mitä kaikkea olemme tehneet maapallon sisäisiä resursseja hyödyntäessämme…tai riistäessämme ja tuhlatessamme elintilaamme jalkojemme allakin (?).
Maanala-esite on taiten tehty ja houkuttelevan runollinen. Voisi uskoa että aina uteliaat lapsetkin viihtyvät eri osastoilla, ainakin “Liisan seikkailut ihmemaassa”-satutarinaa kuunnelleet tai lukeneet. Eri osastot on nimetty seuraavasti: Geologia, Mytologiat, Alas kaninkoloon, Ihmisen jälki. Otsikot kertovat olennaisen.
Odessan katakombit 1977
Amos Rexissä palasin ajatuksissani yhtäkkiä vuoteen 1977 ja Odessaan, kuukauden mittaiseen syksyiseen lomamatkaan ex-vaimoni kanssa. Oi Odessa ja Deribasovskaja! Sergei Eisenstein ja Potemkinin portaat ja Odessan kuuluisat katakombit! Totta, Odessan alla on tunneleita, katakombeja satoja ellei tuhansia kilometrejä, jo Katariina Suuren aloittaman kaivos-louhintatoiminnan jäljiltä 1700-luvun lopulta. Jotkut tunnelit olivat niin matalia, että joutui melkein ryömimään. Neuvostoajan Odessassa katakombit olivat turistinähtävyys, sillä ne olivat neuvostopartisaanien linnake ja tukikohta kun Hitlerin saksalaiset miehittivät kaupunkia II maailmansodan aikana, 1940-luvun alussa. Rikollisten, asunnottomien ja jengien piilopaikkana katakombit ovat tulleet sittemmin kuuluisiksi myös 2000-luvulla.
Oi Odessa! Tuleekohan katakombeista nyt sitten turvapaikka (tai jo katakombi-termin mukainen hautapaikka?) ja väestönsuoja kun Putinin venäläiset pommittavat lähes täysin venäjänkielistä Odessaa tänään, 80 vuotta myöhemmin…Ukrainan sodan kiivaimpina hetkinä, keväällä 2022 (?).
Ks. myös: https://fammomatkalla.blog/2019/11/03/odessan-katakombit/
Öisinajattelija