Wilhelm Reichin mukaan
”Fasismi on koneellisen sivilisaation ja mekanistis-mystisen elämänkäsityksen autoritaarisesti nujertaman ihmisen tunne-elämälle ominainen perusasenne”. Se on vapaaehtoista ”orjuutta” ja ”auktoriteettiuskoa”. (1933)

Voi hyvinkin olla, että Reich syyllistyy seksuaaliteorioissaan ylilyönteihin ja massapsykologiansa pakanallis-uskonnollisten hurmostilojen merkityksen liioitteluun. Auktoriteeteista hän puhuu paljon, mutta vähemmän etujoukoista. Mielestäni käsitteillä on ”poliittinen” yhteys.

Etujoukko tiennäyttäjänä

Etujoukkoteoria liittyy saumattomasti marxismi-leninismiin, joka oli vallitseva ideologia esimerkiksi Neuvostoliitossa aina vuoteen 1991. Leniniläinen etujoukko oli puolue, joka tiedostaa massoja paremmin ”totuuden” ja on siksi etuoikeutettu johtamaan. Etujoukko ei ole alunperin mikään eliitti ja sen syntyhistorialle lukutaidottomassa maassa kuten Venäjällä on ollut tietty oikeutuksensa. Etujoukko oli pääosin intelligentsijaa, joka ”luki, kirjoitti ja tiedosti” ja toi tietoisuuden massoille. Eliitti taas on valtaan jo päässyt etujoukko, jolla on hallussaan niin sanottu absoluuttinen ”Totuus.”

Aika pian Neuvosto-Venäjällä kävikin niin, että etujoukosta tuli eliitti ja puolueen poliittisesta johdosta – keskuskomiteasta, politbyrosta ja tsekasta – eliitin kärki. Totuutta alettiin varjella pakkokeinoin, samoin eliitin valtarakennelmia.

Mutta etujoukkoajattelu ei ole ollut ominaista vain puoluevaltiolle Neuvostoliitossa. Etujoukkoja on monenlaisia ja fasismin massapsykologiaan ja auktoriteettiuskon lujittamiseen niitä tarvittiin niin natsien Saksassa kuin fasistien Italiassa. En ryhdy luettelemaan puolisotilaallisia ja täysin sotilaallisia iskuryhmiä tai ideologista ja aatteellista propagandatyötä tekeviä järjestöjä. Totean vain niiden autoritaarisen etujoukkoluonteen. Ihmisvihamielinen fasistinen ja rasisistinen ideologia moukaroitiin massojen mieliin ja syvempään tietoisuuteen etujoukon iskuryhmien, yhdistysten ja järjestöjen harjoittamalla manipuloinnilla sekä pelon ja kauhun terrorilla. Ja lopulta Valtioterrorilla.

Etujoukko vei ja väki vikisi. Vastarannankiiskiä oli kovin vähän ja toisinajattelijat istuivat pian piikkilangan ja muurien sisäpuolella, juutalaisten lisäksi. Uskonnollista ja seksuaalista hurmosta lähentelevä joukkohysteria, joukkokokoukset ja kansanjuhlat peittivät alleen ja veivät näkymättömiin tuhannet ja sittemmin miljoonat ihmiskohtalot. Väkivalta sai oikeutuksensa kun se vietiin pois silmistä eikä kohdistunut ”minuun”, vaan niihin ”toisiin”, ”alempiarvoisiin”. Jälleen paradoksi: massapsykologia jakaa massat ”hyviin” ja ”pahoihin”, rodut ja kansat ”ystäviin” ja ”vihollisiin”. Juuri etujoukolla on tässä sotaisassa väkivaltapelissä ja ideologisessa ”viihteessä” keskeinen rooli. Juuri auktoriteettiusko edesauttaa sokeassa pisteessä pysymistä, taantumista, tyhmistymistä…

Suomi, auktoriteettiuskon ihmemaa

Muistaakseni suuresti arvostamani sosiologi Risto Alapuro on jossakin yhteydessä todennut, että Suomi on läntisen Euroopan itäisin ja itäisen Euroopan läntisin maa. Siis välimaastossa, rajamaa. Auktoriteettiuskon ja alamaismoraalin kannalta lähenemme idän despotioita. Lainkuuliaisuus ja pelko jäytää sieluja. Uskomme mitä hyvänsä ja vaikkemme usko, alistumme. Esimerkkejä löytyy. Vastarintaa vähän.

Silti joukkohysteriaan taipuvat massaliikkeet ja niitä johtavat ”etujoukot” ovat meillä harvinaisia – lukuunottamatta uskonnollisia hurmosliikkeitä, lukuunottamatta ”isänmaallisen” historian painolastia eli Lapuan liikettä, lukuunottamatta 1970-luvun taistolaisuuden sivuilmiöitä. Taistolaisuutta en pidä luonteeltaan pelkkänä hurmosliikkeenä, vaan yhteiskuntakriittisenä ”herätysliikkeenä”. Suurten ikäluokkien protestina, isäkapinana ja suomalaisena muunnoksena 60-lukulaiselle kapinalle. En rinnastaisi sitä massapsykologisiin ilmiöihin, vaikka itsetietoiset ”etujoukon valopäät” taistolaisistakin löytyvät. Nyttemmin monista entisistä, näistä väkkärätakinkääntäjistä ja ”isänmurhaajista” on tullut suittuja ja sopeutuvia björnwahlrooseja. EU-Suomea johtavina he ovat tuhat kertaa vaarallisempia ja vahingollisempia kuin teiniliiton tai sosialistisen opiskelijaliiton taistolaisina…

Etujoukkojen äärilaita?

Oletko kuullut seuraavista kirjainyhdistelmistä – AKS, IKL, SVL? Suomen Sisu taitaa olla tätä nykyä tunnetumpi järjestö kuin nuo kolme muuta, vaikka sen vaikutusvalta on (toistaiseksi?) kovin pieni.

Akateeminen Karjala-Seura (AKS) oli Suomessa vuosina 1922-44 toiminut akateemisen eliitin muodostama järjestö, jonka tavoitteena oli alun perin Itä-Karjalasta Suomeen tulleiden pakolaisten avustaminen, sittemmin myös yleisesti heimoyhteyden, kansallisuustunteen ja maanpuolustustahdon kohottaminen. Seuran piirissä kannatettiin laajalti myös Suur-Suomi-aatetta ja sillä oli oli näkyvä auktoriteettiasema akateemisessa maailmassa. Lisäksi AKS:llä oli paljon vaikutusvaltaa Suomen sisäpolitiikassa jo pelkästään siksi, että sen jäsenkuntaan kuului monia merkittäviä politiikan toimijoita. Monet heistä olivat johtavissa asemissa Suomen talouselämässä, kulttuurissa ja politiikassa vielä 1960-70-luvullakin.

AKS oli jonkimmoinen edelläkävijä Hyvä Veli -verkostojen suhteen. Näkymättömän ”hiljaisen vallan” käyttäjinä AKS-elitistit olivat samanlaisia supersankareita kuin Vapaamuurarien jääsenet ja loosit tämän päivän Suomessa. Vapaamuuraritkaan eivät pidä itsestään ääntä – eivätkä siitä, että joku toimittaja pitää heistä ääntä!

Sisäministeriön 21.1.2013 julkistaman tilannekatsauksen mukaan äärioikeisto on Suomessa marginaali-ilmiö. Sen muodostavat uusnatsismiin ja rasistiseen skinheadperinteeseen pohjautuvat pienet ja paikalliset kerhot. Toimintaan liittyvä rikollisuus on tyypillisimmin pahoinpitelyitä, vahingontekoja ja muuta häiriökäyttäytymistä. Tappoja, murhia ja väkivaltaa esiintyy aika ajoin. Usein kyse on sisäisistä välienselvittelyistä.

Mutta tilannekatsauksessa mainitaan myös yksi poikkeus -SVL. Se on kansallissosialistinen Suomen Vastarintaliike – poliittinen, valtakunnallinen ja hierarkkisesti organisoitunut järjestö, jonka tavoitteena on kansallissosialistisen valtion luominen epädemokraattisin keinoin. Ministeriön mukaan SVL on luonteeltaan jopa militantti liike, joka luo aktiivisesti yhteyksiä ulkomaisiin samanmielisiin ryhmiin.

Sydänraja

Fasismin massapsykologian ja Wilhelm Reich -harrastusteni ohella eräänä kimmokkeena näille kirjoituksille toimi vuonna 2012 ilmestynyt pienromaani, hieno tähän aiheeseen liittyvä fiktio SYDÄNRAJA. Sen tekijä Maritta Lintunen ei ole julkisuudessa paistatteleva menestyskirjailija, vaikka on mielestäni suomalaisen novellitaiteen huippuja. Novellikokoelmat TAPAUS SIDOROFF (2008) ja MOZARTIN HIUKSET (2011) ovat peräti mestarillista, oudonsyvällistä ja niin sanotusti päänsisäistä ihmiskuvausta.

Romaani SYDÄNRAJA kertoo nuoresta Ronja-tytöstä, joka löytää vintiltä mielenkiintoisia papereita jatkosodassa kaatuneesta sankarivainaja-sukulaisestaan. Hän päätyy armeijaan, kouluttautuu militantiksi äärioikeistolaiseksi ja liittyy ääri-isänmaallisen Sydänraja-verkoston jäseneksi. Sydänrajan ”toveriseurassa” ei vain haaveilla Karjalan palauttamisesta, siellä pannaan toimeksi…
Enempää en kerro. Lukekaa ja ihmetelkää olisiko fasismin massapsykologia, militantti etujoukko ja yksiulotteinen ääri-ihminen vielä Pohjanmaan lakeuksilla, Suomen saloilla ja Karjalan metsissä mahdollinen?

PS. JÄLKIKIRJOITUS: ”Pienikin joukko asialleen omistautuneita ja suunnitelmalliseen toimintaan sitoutuneita ekstremistejä voi aiheuttaa yhteiskunnallisesti ja paikallisesti merkittäviä turvallisuusuhkia, joista todennäköisimpinä voi pitää eri vähemmistöryhmiin kohdistuvia väkivallantekoja ja heidän vihollisikseen kokemien henkilöiden uhkailua”.
(Sisäministeriön tilannekatsaus 21.1.2013)

Öisinajattelija