Kielellä, tyylillä ja erilaisilla painotuksilla voidaan manipuloida ja vaikuttaa kehen tahansa ihmiseen. Tästä on historiassa lukuisia esimerkkejä. Karkeinta kansalaisten mielten muokkausta ja suoraa propagandaa on harjoitettu viime vuosisadalla kenties Natsi-Saksassa ja stalinistisessa Neuvostoliitossa. 2000-luvulla keinot ja teknologiat muokata ja manipuloida kansalaisia ja vaikuttaa mielipiteisiin esim median kautta ovat todella moninaiset ja  hienovaraisemmat kuin viime vuosisadalla, joskus jopa tahattomat.

Orwell-uuskieli” on silti säilyttänyt asemansa ja juurtunut hyvin suomalaiseenkin mediamaailmaan. Erityisesti uutisoinnissa. Ei tarvitse kuin katsella tai kuunnella  YLE-kanavien pääuutislähetyksiä – tai lukea Suomen virallista “Pravdaa” eli Helsingin Sanomia – todetakseen kuinka asioita voi kääntää päälaelleen. HS on tehnyt esim  kuluneella viikolla huumekauppiaista ja muutamasta tunnetusta väkivalta-gangsterista kirjallisuuden uusia kulttuurilähettiläitä.

Vakavampi asia on se, kun orwellilaisesti vakuutetaan, että ”sota on rauhaa”, militaristinen asevarustelu ”rauhan tae”. Suomi-USA-DCA-sotilassopimuksen selkeistä militaristisista tarkoitusperistä on vaiettu viime päivät valtamedioissa tietoisesti. Sen päällepäsmäreistä on Suomessakin muokattu rauhan ja maamme turvallisuuden takaajia. 

Todella hämmästyttävää! Aivan kuin supervalta ja maailmanpoliisi USA, Naton yksinvaltias olisi joksikin muuttunut vuodessa parissa ja aina toiminut rauhan takaajana ja vakaajana ympäri maailmaa noin 850 sotilastukikohdassaan. Tai miehitysjoukkojensa, salaisten CIA-operaatioidensa ja ilmapommitustensa turvin.

 

Kulttuurilla pyhitetty väkivalta

Suomen kulttuuriväki on yleensä ollut laidasta laitaan aina huolissaan väkivaltakulttuurista, sen normalisoitumisesta kaikessa arjessa, “lukemisen loppumisesta” ja siinä sivussa nyt myös pisa-tutkimuksen katstrofaalisista tuloksista.

Syytä onkin, sillä kansan tyhmistäminen jatkuu koko ajan: kirjasto- ja kulttuurimäärärahoja leikataan, kirjojen ja kirjallisuuden arvo mitataan tekijöiden näkyvyydellä julkisuudessa tai kohuotsikoissa. Koulurauha on kadonnut ”digiloikkaan” ja erityisesti nuorten lukutaito hiipumassa. Myös perinteisten sanomalehtien kulttuurisivuja on karsittu ja monelle tärkeitä kirja-arvostelujakin julkaistaan entistä harvemmista laatuteoksista. “Uuskielellä” nämä leikkaukset ovat kaiketi välttämättömiä, jotta isänmaamme ulkomaanvelka saadaan maksetuksi(?).

Tämä kaikki on valitettavaa siksi, että samanaikaisesti monet tv-ohjelmat ja arvostettujenkin lehtien kulttuurisivut ovat usein täynnä hömppää tai pelkkää peli- ja väkivaltaviihdettä. Ja kun rikollisuus ja rikoskirjallisuus kerran myy ja on monen väkivallan turruttaman addiktin ainut huvi, rikollisen toiminnankin voi pyhittää arvoon arvaamattomaan kirkuvin otsikoin ja runsain kuvin.

HS – kulttuurisivut kertoivat 9.12.2023 ”Suomen halutuimmat”-otsikon alla huume- ja väkivaltagangsterien toilauksista näiden kirjallisia urotekojakin mainostaen. Juttu pisti miettimään millaista kulttuuria ja kirjallisuutta lehdessä arvostetaan (ja mitä karsitaan?). Peräti kuusi sivua ja kolme kokonaista aukeamaa kuvituksen kera oli omistettu parin rikollisen muistelmille ja selityksille konnantöistään. Äänessä ovat podcasteineen, blogeineen, haastatteluineen ja mietteineen keskeiset suomalaiset väkivaltarikolliset ja huumepomot, joiden kömpelöt, mahtailevat ja pika pikaa kyhätyt kirjatkin myyvät, useimmiten ”kuunneltuina” taatusti HS-julkisuuden ja haastatteluotteiden jälkeen entistä enemmän. Siinä sivussa jää kyllä moni tärkeä, vaikuttava ja kansaa sivistävä kulttuurituote vaille huomiota!

 

Rikollisella toiminnalla hankittu rahallinen hyöty valtiolle!

HS-mielipidesivulle ilmestyikin jo 12.12. järkevä ehdotus siitä, että periaatteessa jo nykyisen lainsäädännön mukaan “rikollisella toiminnalla ansaittu rahallinen hyöty” voitaisiin hyvin tuomita valtiolle. Tämä voisi aivan hyvin koskea myös suurrikollisten ja huumekauppiaiden tuloja ns. “muistelmistaan” ja myös mainittujen kirjojen myynnillä rikastuvia kustantajia. Ellei laki ole yksiselitteinen, sitä pitäisi muuttaa.

No, HS-toimitus jatkaa selittelyjä ja lisäsi vettä myllyyn jo 15.12. julkaisemalla kulttuurisivuillaan näyttävän “puolustuspuheenvuoron” otsikolla “Journalismin pitää käsitellä true crime- ilmiön eri puolia”. Niitä ei pidä vaieta, koska “rikolliset pyrkivät yhä enemmän viestimään yleisölle omilla ehdoillaan”.Uskoisin silti, että käsittelytyylillä ja palstamäärillä voisi olla paljonkin merkitystä (?!)

Samassa yhteydessä HS julkaisi, siis 15.12. valokuvan iloisesti hymyilevästä, “katiska-huumejutun” suurrikollisesta, jonka tunnolla lienee jokunen niistä alle 25-vuotiaasta huumeisiin kuolleista kymmenistä nuorista (Suomihan on nuorten huumekuolemien suhteen Euroopan kärkimaita, suhteessa väestömäärään, huom!)

Muuten, tiedän että moni muukin kulttuurin parissa työskentelevä kansalainen kuten minä on “pyrkinyt viestimään HS-yleisölle omilla ehdoillaan” …koska nämä huumerikollisetkin saavat sivukaupalla mainosta ja palstatilaa. Lähettämäni lyhyt kommenttimielipide taisi päätyä HS-roskakoriin, mutta voin ainakin tässä blogissani hyvällä syyllä peräänkuuluttaa HS-toimituksen vastuuta: tuoda esiin, millä seurauksilla , siis esimerkiksi suomalaisten nuorten huumekuolemilla mainittujen gangsterien mainetta pönkitetään mediassa.

Rikollinen huumekauppa ja kaikkialla maailmassa riehuvat sodat ja väkivalta synnyttävät aina silloin tällöin  kyllä myyvää ja joskus jopa taidokastakin  ( väkivalta ) viihdettä, kirjallisuutta ja taidetta. En kiellä sitä tietenkään kriitikkona, kirjailijana ja filmihulluna –  ja esim F.F. Coppolan, Martin Scorsesen ja Elem Klimovin filmien ystävänä. Mielestäni on silti täysin arveluttavaa antaa sivukaupalla palstatilaa niille, joiden toiminnan seurauksena uhreja ja jopa ruumiita syntyy roppakaupalla – ja samalla lisätä huoletta ja vastuuta kantamatta rikollisten arveluttavaa kassavirtaa.Samalla kun vaietaan laatutaiteesta ja viihteestä (palstatilan puutetta valitellen!).

 

Suojelkaamme Suomenmaata militaristeilta

Tätä nykyä luulisi olevan  korkea aika vastustaa väkivaltaan pohjautuvan kulttuurin ohella kaikkia mahdollisia sotapesäkkeitä ja yhä militaristisemmaksi muuttuvaa ulkopolitiikkaakin! – suojella Suomenmaata alueluovutuksilta ja kaikilta ulkovaltojen härskeiltä vaikuttamispyrkimyksilta. Kun lukee viime viikon ja tämänkin päivän Helsingin Sanomia (15.12. 2023), mm. pääkirjoitustoimittajia, tuntuu että koko maa rientää aivan haltioissaan Naton ja USA:n ”turvatakuu”-sateenvarjon alle yhtenä miehenä ja naisena.

Yksimielisyys on median mukaan kansan keskuudessa lähes täydellistä. Pientä erimielisyyttä hallituspiireissä on HS-toimituksen mielestä vain siitä kumpi kokomusta ministeri Elina vaiko Antti saa kunniatehtävän allekirjoittaa ns. DCA-sopimus – siis myydä käytännössä Suomen valtion alueita ja oikeuksia ulkovallalle, USA:lle.

Kun olemme tomerasti pistäneet itärajan kiinni ja torjuneet hybridi-putinistit, on aika ryhtyä isänmaallisiin ja järeisiin toimiin myös suhteessa läntiseen invaasioon. Militaristinen uhka rauhanomaiselle arjelle Suomenmaassa tulee nyt lännestä pika pikaa ja salaa solmitun DCA-sopimuksen varjolla. Nato sen sopimuksen ja Suomen ”etulinjan harjoitusmaaston” halusi ja USA ja Nato ne myös sen saivat! Uuskielellä pelon ilmapiirin tulo esim Suomen Lappiin naamioidaan ”rauhan takaamiseksi”, koska meillähän on USA:n kanssa samat arvot ja yhteinen vihollinen. Orwell-kielikuviot ovat tietysti hienovaraisemmat kuin 1900-luvun maailmassa. Harvemmin edes ”perivihollinen” mainitaan. Mutta entäpä ne ””arvot” ?

Kovin harva tavan kansalainen tietää, että USA ja Suomi ovat Nato-suurvallan aloitteesta neuvotelleet salaa ja jo pitkään kahdenkeskistä, ns. DCA-sopimusta. (Nato-jäsenyys ei sitä edellytä, huom!) . Neuvottelut ovat olleet salaisia, mutta ehkäpä saamme pian yksityiskohtaisempia “tiedustelutietoja” asiasta, muutakin kuin vain sen että Suomen suvereniteettiä uhkaavat ns. turvatakuu-rauhanmiehet  (Pentagonin ja CIA:n opastuksella) – saapumalla aseineen jopa 15 eri alueelle ympäri Suomea, Rovaniemeltä Hankoon. Ydinaseitakaan ei poissuljeta Suomenmaalta, kunhan niistä erikseen sovitaan ja kumotaan vaikka ensin Suomen ydinenergiaan liittyvät sopimustekstit. Tätäkään ei suoraan sanota, uuskieli hämärtää lopputuleman!

Kysymys on DCA-sotilassopimuksessa pääasiassa amerikkalaisista sotilastukikohdista Suomessa, ja myöhemmin maa-alueista ja osista satamia & lentokenttiä, jotka luovutetaan vieraan vallan käyttöön ja harjoitusmaastoksi. Sopimus toisi maahamme koko joukon amerikkalaisia paperittomia maahanmuuttaja-sotilaita ( ilman passia ja viisumia, huom!) – ja yhteiset treenit ja aseleikit varmasti yleistyisivät entisestään. Saapuneiden sotilashenkilöiden taustoja ei tutkita lainkaan, vaikka maahantulijoiden joukossahan saattaa olla vaikka vakoojia, hui! Se lienee Pentagonin, CIA:n ja FBI:n asia, ei Suomen Supon tai ulkomaalaisviraston …vaikka maahantulijat ovatkin paperittomia (?).

DCA-sopimusta ”konkretisoidaan”, siis viilaillaan parasta aikaa Suomeen sopivaksi, mutta hyvin militaristiselta ja epäisänmaalliselta homma vaikuttaa. Epäisänmaallisuus naamioidaan tietenkin valtionsalaisuudeksi. Uuskieltä sekin. Olisi korkea aika keskustella avoimesti, kuulla puolueiden ja valtiojohdon mietteitä sopimuksen  artikloista ja varsinkin uusista paperittomista, toki ”tilapäisistä” maahanmuuttajista, sotilasasiantuntijoista ja sotilaista. Muistutan, että aikoinaan presidenttimme UKK ei suostunut edes muinaisen Neuvostoliiton ehdotuksiin YYA-sopimuksen yhteisistä sotaharjoituksista – eikä myynyt Suomenmaasta aariakaan ulkovalloille. Nyt ovat ajat ja ilmansuunnat muuttuneet, mutta nuoleskelu-salailu ja vaikenemispolitiikka senkun jatkuu ja pahenee.

Ja samalla kukoistaa Orwell-uuskieli: jos putinistien hyökkäys Ukrainaan oli Venäjän mediassa pelkkä ”erityisoperaatio”, joka  paljastui välittömästi julmaksi sodaksi . Se paljastettiin Suomenkin mediassa, mutta aiva toisin kuvataan USA:n toiminta nyky-Natossa. Sehän on nyttemmin muuttunut (sitten Vietnamin kansanmurhan ja Kuuban saarron sekä Chilen vastavallankumouksen ja terrorin ajoista Jugoslavian pommitusten ja Irakin, Afganistanin ja Libyan valtioiden tuhoamisen jälkeen) pelkiksi  ”turvatakuiksi ” Suomelle ja pohjoismaille – sekä ”maailmanrauhan turvaamiseksi” Venäjän ikuiselta uhalta (?).

Palestiinalaisten kansanmurha eli Gazan tragedia on jotenkin jäänyt ”rauhan turvaamisessa” paitsioon, vaikka Israelin pommituksissa ja hyökkäysoperaatiossa on kuollut jo muutamassa viikossa kohta 20 000 palestiinalaista, puolet naisia ja lapsia. USA estää rauhan solmimista monin tavoin jopa YK:ssa, mutta ketäpä se huolettaa? DCA, itäraja ja Ukraina ovat sen verran vallanneet huomiota Suomen militaristisilta eliittijohtajilta, kaukonäköisiltä valtiomiehiltä ja presidenttikandidaateilta (?) että turhanpäiväistä huolta muusta maailmasta ei kannata mainita, saati muistuttaa Naton ja USA:n roolista maailmanpoliisina…

Hyvin se Orwell-kieli kehityy, valikoiva kaksoisstandardi toimii sodan ja rauhan kysymyksissäkin – ja termit saavat uusia merkityksiä! Viva!

ps. 1) onneksi järjen ääntäkin on olemassa (vaikka aika harva suomalainen taitaa enää osata esim ruotsia – ”tönkköinglishin” ohella?), ks.

Veronica Pimenoff (Hufvudstadsbladet, 16.12.2023)

ps. 2) suomeksi voi tutustua maineikkaan YDIN-lehden erikoisnumeroon, josta löytää peräti toisenlaistakin infoa kuin valtavirran valtamediasta, ks.
http://digiplus.fi/www/Ydin/2023_Erikoisnumero/index.html#p=2

 

Pentti Stranius, Susirajan virallinen Öisinajattelija