Vielä on aikaa vaikuttaa Suomen valtion kautta aikojen suurimpaan miljardikauppaan ja lisävelkaantumiseen. Vielä on aikaa miettiä mihin leijonanosa tulevien vuosien budjettirahoista käytetään. Köyhän ja sairastelevan kansanosan hyväksi, koronan torjumiseenko? Hoitohenkilökunnan lisäämiseen, opetukseen, kouluttamiseenko?Työllistämiseen, terveydenhoidon ja ympäristönsuojelun tehostamiseenko?

Ikävä kyllä hallitus on aikeissa heittää miljardit taivaalle, pistää rahat lenteleviin hyökkäysaseisiin, amerikkalaisvalmisteisiin hävittäjiin. Tämä siis aikana, jolloin korona-niminen ” ruttotauti” ja sen uusi aalto leviää kautta koko Suomen.

Kansalainen, kansanedustaja, ministeri! Sinulla on vielä VAPAUS VALITA JA VAIKUTTAA ennen valtavan tärkeää ja kansakunnalle kohtalokasta päätöstä.

Kaiken lisäksi:

  • Koronatilanne pahenee jatkuvasti koko Euroopassa.
  • Kansainvälinen jännitys kiristyy, kun Nato ja Venäjä ovat napit vastakkain.
  • Hävittäjähankinnan ilmastovaikutukset ovat kokonaan selvittämättä.
  • Miljardikauppojen loppusummaa, 64 koneen ylläpitokustannuksia ei tiedetä.
  • Asekaupoilla lietsotaan sodan pelkoa, hätäillään päätöksenteossa.
  • Mihin on unohtunut pohjoismainen yhteistyö maanpuolustuspolitiikassa?
  • Mihin on unohtunut Suomen puolueettomuuspolitiikka?Miksi tehdä historiallis-sotilaallinen ja Suomea sitova päätös juuri nyt kuin vaivihkaa: rauhanjuhlan, joulun alla? Kyse on lähivuosina uusista miljardeista, joille olisi muutakin käyttöä. Kyse on myös Suomen ja Naton suhteiden syventämisestä. Mihin unohtui puolueettomuuspolitiikka, Helsingin henki ja pohjoismainen yhteistyö? Entä mihin unohtuivat ruotsalaiset Gripen-hävittäjät?
  • Tarvitaan lisäaikaa ja paljon avoimempaa ja laaajempaa keskustelua maanpuolustuksesta ja ennen kaikkea valtiomiestasoista harkintaa. Ei kiivailua isänmaallisuudella ja pelottelua Venäjän uhkalla.

ps. puolueista ja ideologioista riippumattomassa Joensuun Rauhanryhmässä päätettiin tehdä lyhyt vetoomusvideo, jotta hallitus vielä harkitsisi, siirtäisi – tai ainakin pienentäisi – hävittäjähankinnan määrärahoja. Päätös tehdään ehkä jo lähipäivinä.
Katso video, nosta se esiin youtubessa, ja jaa eteenpäin, myös päättäjille – facebookissa, sähköpostissa, instagramissa,

Video on täällä: https://youtu.be/saBypsB8LBg

Rauhan joulun puolesta!

Joensuun virallinen Öisinajattelija