Tasan 95 vuotta sitten huhtikuu oli kuukausista julmin, niin Tampereella kuin Helsingissä. Punaisen Suomen loppu häämötti. Tampere oli vallattu 6.4. ja 10-12. 4. oli Helsingin punakaartilaisten vuoro antaa periksi – ylivoimaisille saksalaisjoukoille.
Saksan Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa aivan huhtikuun alussa. Sen kutsui Suomeen Vaasan valkoinen senaatti ja se marssi kymmenessä päivässä pääkaupunkiin noin 9000 miehen vahvuisella joukolla.
Punaisen Suomen kohtalonhetket 1918
Huhtikuun ensimmäisellä puoliskolla tuli kuluneeksi 95 vuotta Suomen kansalaissodan ratkaisutaisteluista. Tuomas Hopun uusi tutkimus VALLATKAA HELSINKI on pedanttia, historiatietoista tekstiä. Vastaavaa kartoitusta pääkaupungin taistelutapahtumista ”katutasolla” ei ole käsittääkseni edes aikaisemmin tehty.
Lukekaapa:
Hoppu, Tuomas. Vallatkaa Helsinki. Saksan hyökkäys punaiseen pääkaupunkiin 1918. Gummerrus 2013, 403 s.
Marssi Hangosta pääkaupunkiin sujui kymmenessä päivässä. Ensimmäisessä maailmansodassa kouliutuneille ammattisotilaille eivät muutama tuhat huonosti aseistettua ja kehnosti huollettua punakaartilaista voineet tehdä kuin yksittäistä vastarintaa. Venäläiset joukot ja sotalaivat pysyttelivät puolueettomina – suurelta osin Leninin johtamien bolshevikkien kehotuksesta: Venäjä oli maaliskuun alussa solminut Brest-Litovskin rauhan Saksan kanssa eikä sitä sopimusta passannut vaarantaa kahakoimalla Helsingissä kenraali von der Goltzin johtaman armeijakunnan kanssa.
Valkoisilla joukoilla ei puolestaan ollut juuri osaa eikä arpaa Helsingin taisteluissa. Lähinnä suojeluskunnat hoitelivat myöhemmin keväällä 1918 likaista jälkityötä ja suomalaisten vankileirien saaristoa. Jälkikäteen arvioiden punaiset uhrautuivat – noin 400 kaatunutta – Helsingin taisteluissa aivan turhaan. Peli oli jo huhtikuun alussa menetetty. Myös punaisten johto tajusi tilanteen ja pakeni hyvissä ajoin Viipuriin. Yksittäiset joukot jäivät ja jätettiin huhtikuussa lähes heitteille, ilman taktista ja strategista johtoa. Ei edes rämäpää Eino Rahja, tuo Leninin ”henkivartija” ilmaantunut paikalle lupauksistaan huolimatta…
”Lasimestareita tarvitaan aina…”
Muuan Algot Untola eli kirjailija Maiju Lassila jäi yhä Työmiehen toimitukseen laatimaan ja painamaan lehden viimeisiä numeroita.
Hän ei paennut ja sai siitä kalliisti maksaa: hengellään. Ellen väärin muista, Maiju Lassila sanoi jossakin yhteydessä suunnilleen näin: ”Lasimestareita tarvitaan aina, agitaattoreita vain silloin tällöin”. Nuo ovat pitkälle näkevän vallankumouksellisen sanoja!
Tuomas Hopun Vallatkaa Helsinki on karttoineen ja kuvineen harvinaisen luettavaa ja mielenkiintoista historiantutkimusta. Taistelujen arki ja osin julmuuskin tulevat ilmi aikalaismuistoissa, lehdistöaineistossa. Tutkijan viileän puolueeton tyyli edustaa uutta kansalaissotakuvausta. Pyrkimys objektiivisuuteen on kouriintuntuva. Kummankin osapuolen huomioiminen antaa ruohonjuuritasolta realistisen kuvauksen Helsingin valtauksen etenemisestä ja punaisen Suomen viimeisistä päivistä.
Uutta informaatiota saksalaisten toiminnasta on paljon. Aivan teoksen lopussa Hoppu heittää myös pienen uutispommin: Helsingin katujen valtausta johti käytännössä eversti Wolfgang von Tschirschky. Ei siis kenraali von der Goltz, jolle aiheeton kunnia on tähän mennessä kuulunut…
PS. Joensuussa kansalaissodan verinen jälkinäytös näyteltiin 14.4.1918.
Joukko ratsujääkäreitä sai illanvieton päätteeksi karmean idean. He hakivat sata venäläisvankia työväentalolta, Yläsatamakadulta. Nämä vietiin Siilaisten metsikköön, juoksuhaudan reunalle ja ammuttiin. Nykyisin haudan yli kulkee moottoritie, jonka reunalle on pystytetty kivi muistolaattoineen. 14.4.2013 paikalla järjestetään performanssi, luento- ja muistotilaisuus tapahtuman tiimoilta…
Öisinajattelija