Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin. Mihinkä mahtaa väite perustua? Vuoden 2023 huhtikuussa Suomessa ja Ukrainassa eletään ainakin monella tavalla dramaattisia aikoja. Kun Ukrainassa on kyse elämästä ja kuolemasta ja tuhoisasta sodasta, Suomessa toivutaan Nato-huumasta, äskettäisestä ulkopoliittisesta, ja nyt myös sisäpoliittisesta käänteestä. Suomea ja Ukrainaa yhdistävät toisaalta myös ne historialliset tapahtumat, jotka liittyvät itänaapurissa sijaitsevan suurvaltaimperiumin kohtaloihin.
Selityksiä
Romanov-dynastian johtama keisarillinen Venäjä hajosi paljolti omaan mahdottomuuteensa I maailmansodan ja Lokakuun vallankumouksen tai kapinan seurauksena 1917. Samalla myös Venäjään yli sata vuotta kuulunut autonominen Suomen Suuriruhtinaskunta itsenäistyi. Se kävi näennäisen kivuttomasti. Kansa oli kuitenkin näkyvästi jakautunut: talvella ja keväällä 1918 maassamme käytiin julma ja verinen sisällissota, jonka haavoja on paranneltu sitä seuraavat sata vuotta!
Vuonna 1922 syntynyt Neuvostoliitto-imperiumi nielaisi pian muun muassa Ukrainan. Se liitti itseensä muitakin isoja alueita, piirteli “neuvostotasavaltojen” rajoja uudelleen sekä elää porskutteli läpi stalinistisen terrorin, II maailmansodan ja monien eri kriisien vielä seuraavat 70 vuotta. Sitten seurasi stagnaatio: imperiumin kasvu “pysähtyi”, usko sosialismiin hupeni ja imperiumi hajosi sekin omaan mahdottomuuteensa näennäisen kivuttomasti loppuvuodesta 1991. Monen historioitsijan ja sosiologin silmissä näytti siltä, että maailmantilanne oli tullut pisteeseen, että voitiin puhua jopa “historian lopusta”, lännen markkinaideologian voittokulusta.
Toiveet tai ennusteet eivät toteutuneet. Uuden Venäjän valtasivat ryöstökapitalistit, oligarkit ja kgb-fsb-taustaiset vallanpitäjät. Markkinatalousmallien, demokratian, sananvapauden ja kansalaisyhteiskunnan eteneminen osottautui lopulta haaveeksi ja utopiaksi muuallakin: vähän joka puolella maailmaa konfliktit, sodat ja taistelu maapallon hupenevista resursseista sen kun lisääntyivät siirryttäessä 2000-luvulle
Imperiumeilla, erilaisilla sivilisaatioillaja valtaklikeillä ei ole muutenkaan taipumus pelkästään syntyä väkivaltaisin valloituksin, vaan ne poistuvat kartalta usein myös aivan yhtä väkivaltaisesti. Näin on käynyt historiassa usein. Ukrainan sodan voi perustellusti nähdä myös neuvostoimperiumin kuolinkouristuksena ja hajoamisen jälkijäristyksenä. Kun “koko maailma” alkaa valita siinä puolensa, militarisoitua ja aseistautua, ollaan nykytilanteessa kuitenkin täydellisen katastrofin, ydinsodan ja tuhon partaalla!
Helmi Haapasen kapinakirja: Tampere 1918
Pienillä ihmisillä on oma pieni , usein valitettavasti unohdettu roolinsa myös maailmanhistorian käänteissä. Erityisesti väkivaltaisten konfliktien ja sotien syttyessä. Syystä tai toisesta, olen ollut viime vuosikymmeninä kiinnostunut syrjään sysättyjen sijaiskärsijöiden ja näkymättömien uhrien tai toisinajattelijoiden kohtaloista. Muistista ja muistamisesta. Myös kirjallisuudessa ja elokuvissa.
Ompelija Helmi Haapanen (1901-1994) syntyi ja kuoli Tampereella. Nuoren Helmin elämänvaiheista vuonna 1918 kertoo tuottelias tietokirjailija Pertti Rajala, jonka täti hyvämuistinen Helmi oli. Helmi Haapasen kapinakirja (Warelia, 2023) on haastatteluihin perustuva pieni ”helmi” muutenkin, lukuisten Suomen veristä kansalaissotaa kuvaavien teosten joukossa. Helmin koko perhe kuului kapinan “sivustakatsojiin”, vaikka sympatiat olivatkin punaisten puolella – ja isäkin kuolemanvaarassa vankileirille täysin syyttömänä jouduttuaan. Helmi itse oli työläistyttö Finlaysonin puuvillatehtaalta ja näki ja koki henkilökohtaisesti tasan 105 vuotta sitten Tampereen verisen valtauksen, taistelut ja tuttavienkin kärsimykset ja teloitukset.
Siinä sivussa elettiin myös outoa sodan ja pelon arkea, mistä Helmi teki päiväkirjamerkintöjä. Huhtikuun 1918 ensimmäiset viikot olivat kansalaissodan karmeinta aikaa myös siviiliväestölle. Tampereen Amurissa kasvaneen nuoren työläistytön kokemana kaupungin arkiset tapahtumat ja ihmiskohtalot ratkaisevina väkivallan hetkinä tulevat näkyviksi ja iholle. Pertti Rajalan päiväkirjamuotoon kirjoittama Helmi Haapasen kapinakirja tallentaa tarkasti ja karusti sellaisia sivuseikkoja, joita harvemmin tulee edes ajatelleeksi.
Kapinavuosi 1918 Seppo Rustaniuksen dokumenteissa
Seppo Rustanius (s. 1943) syntyi jatkosodan aikana Tampereella – ja täytti muuten 7.4.2023 jo 80 vuotta. Hän on ammattipiireissä tunnettu ja erittäin arvostettu dokumenttielokuvan tekijä: “Suomen Ken Burns” kuten Rustaniuksen kollega ja Illume-elokuvayhtiön tuottaja Jouko Aaltonen on joskus todennut (viitaten maineikkaseen amerikkalaiseen, taidokkaasti haastatteluja, liikkuvaa kuvaa ja valokuvia yhdistävään historiallisten dokumenttien ohjaajaan).
Seppo Rustaniuksen aiheeseen eli vuoteen 1918 liittyvään filmografiaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat dokumentit:
- 1918 sodan kuvat (1989)
- Jälkipuhdistus (1994)
- Punaiset esiliinat (1997)
- Punaorvot valkoisessa Suomessa (1999)
- Uhrit 1918 (2008)
- Kuninkaan punikit (2013)
- Sodan silmät 1918 (2018)
Jo Rustaniuksen esikoiselokuva Sotapapit (1981) käsitteli osin kansalaissotaa. Se herätti laajaa keskustelua ja myös sensurointipyrkimyksiä. Teologian opintojakin nuorena kokeillut Rustanius kuvasi dokumentissaan kymmeniä pappeja, jotka siunasivat sisällissodan julmuudet ja antoivat tukensa valkoiselle armeijalle.
Harva dokumenttiohjaaja on Suomessa Rustaniuksen tavoin yhtä perehtynyt kansalaissota-aiheeseen – ja kuvannut tapahtumia aina uusista näkökulmista, nimenomaan toisin kuvin, haastatteluin ja tarinoin!
Kun haastattelin Seppo Rustaniusta 3-4 vuotta sitten Tampereen elokuvajuhlien aikaan, hän suunnitteli uutta dokumenttia valkoisten toimeenpanevista mielivaltaisista teloituksista vuoden 1918 keväällä ja kesällä. Toivottavasti se toteutuu. Sehän on mitä ajankohtaisin aihe näinä militaristisina aikoina!
Öisinajattelija