Pistän tämän historioitsijoiden agricola-listalla olleen kirja-arvioni (ks. alla, otsikolla ENEMMÄN SEKSIÄ, VÄHEMMÄN KAPALOITA) poikkeuksellisesti – ja uudelleen! – myös KU-verkkolehteen.

Sen ilmestymiseen nyt, reilu vuosi kirjan julkaisemisen jälkeen, on oikein hyvä selitys: Suomen Pravdan, paikallislehti helsingin sanomien Venäjä-kirjoittelun kummat kiemurat.

Sovimme ao. kirja-arvion julkaisemisesta heinäkuussa 2009 hs-toimittaja Suvi Aholan kanssa (kaikki seuraava on dokumentoitu, s-postein todistettavissa). Kirja-arvio piti oleman hs-Foorumilla nimeltä MAAILMAN KIRJAT.
Ahola hyväksyi tekstini ja ilmoitti että se menee ”lähiviikkoina” lehteen. Ei mennyt. Ahola lähti virka- t vuorotteluvapaalle joskus elo-syyskuussa 2009 ja delegoi arvioni Saska Snellmannille (nyk. Saarikoski). Tiedustelin sovitun kirja-arvioni kohtaloa kolmeen otteeseen Saarikoskelta, syksyllä 2009. En saanut vastausta. Tammikuussa 2010 kyselin taas kerran freelance-OIKEUKSIENI ja palkkioni perään – ja jutun julkaisemisen ajankohdasta. Saarikoski ilmoitti spostilla, että arvio on ”julkaisujonossa”. Palkkio maksettiin, kiitos siitä. Jäin odottelemaan.

Suomen Pravdan uudeksi päätoimittajaksi oli tällä välin valittu Mikael Pentikäinen. Huhtikuussa 2010 laitoin viestiä hänelle. Pentikäinen vastasi suht ripeästi ja ilmoitti antaneensa ohjeet kulttuuritoimitukselle jutun julkaisemisesta piakkoin. Hän pahoitteli viivästymistä. Juttu olisi nyt taas julkaisujonossa. Odottelin innolla.

Elokuussa 2010 tiedustelin jälleen kirja-arvioni perään – siis yli vuosi sen lähettämisen jälkeen. Nyt sain vastauksen kulttuuritoimituksen nokkamieheltä, Antti Majanderilta. Hän pahoitteli tapahtunutta – ja lievästi syyllisti minut kun en ollut arvannut lähettää kirja-arviotani suoraan hänelle. Silloin se olisi kenties jopa julkaistu. Mistäpä minä olisin arvannut niin tehdä kun jo monta lupausta Suomen Pravdan muilta toimittajilta (jopa päätoimittajalta) olin saanut. Odottelin vain juttuni julkaisua – jo palkkion syöneenä ja tyytyväisenä. Ja nolona, kirjan tekijöiden puolesta, joille olin ilmoittanut että hs arvioni julkaisee. Majander kovasti pahoitteli tapahtunutta spostissaan ja ilmoitti että nyt on uusien syyskirjojen 2010 aika ja tämä Venäjä-juttu on auttamattomasti vanhentunut. Sitä ei julkaista.

Niin, sellaista kai sattuu, en tiedä?. Mutta minulle tämä sattui ihan ensimmäistä kertaa. Olen kirjoitellut enemmän t vähemmän suppeita, laajoja ja kaikennäköisiä Venäjä-juttuja n. 40 vuoden ajan, kai useampia satoja. Niitä on julkaistu kymmenissä sanoma-aikakausi- ja tiedelehdissä. Idäntutkimus-lehden toimitukseenkin kuuluin miltei vuosikymmenen. Koskaan – ei ikinä! – julkaistavaksi luvattua juttuani ei ole tällä tavalla sensuroitu missään mediassa aikaisemmin (Lopetin tosin pari kolme vuotta sitten US-blogikirjoittajana itse , koska juttuni julkaisemiset lopetettiin vähin äänin, vaikka lupaukset vapaasta Venäjä-kirjoittelusta oli annettu…). Olen siis saanut tilaa aikaisemmin myös paikallislehti helsingin sanomissa. Tiedän hyvin, että nyt, tämän tekstin jälkeen, olen sanoma-konsernissa kohtalaisen huonossa maineessa (Taisin muuten joskus kritisoida itseään saska saarikoskeakin…)

Ja lopuksi: olen huomannut että Suomen Pravda on keskittynyt nykyisin etupäässä ”kremnologiaan” ja tiettyihin kirjoittajiin. Moskova-keskeiseen tiedonvälitykseen kauttaaltaan. Venäläinen arki, saati NAISASIAT eivät lehteä kiinnosta. Ja näköjään, muutamilla kirjoittajilla, kommentoijilla on lähimain yksinoikeus Venäjään. Minua se ei haittaa. Vain naurattaa. On palattu aikaan, jolloin seurattiin Leninin mauseleumin päältä politbyroon jäsenten arvojärjestystä ja tehtiin arvailemalla oletuksia uusista poliittisista käänteistä. Mikään ei ole muuttunut, Suomen Pravda vain ylenmäärin luutunut valtapeleihin ja uudelleen suomettunut kuten valtalehdet aina ennenkin.  Vaihtoehtoinen Venäjä, arjen tuntemus puuttuu tai ”toiseus” esiintyy vain ns. skandaalimaisessa marginaalissa , iltapvlehtien tyyliin. Missähän se tutkiva journalismi luuraa? Ei ainakaan sanomalasipalatsissa…

PS. ja ohessa kirja-arvioni, julkaisukelvoton, tottakai….

Pentti Stranius
Venäjä-tutkija, FL, Freelance-toimittaja
Joensuun virallinen Öisinajattelija
———————————————-
Enemmän seksiä, vähemmän kapaloita
23.8.2010 Pentti Stranius FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Joensuu
Anna Rotkirch & Anna Temkina & Jelena Zdravomyslova (toim.): Novyi byt v sovremennoi Rossii: gendernyje issledovanija povsednevnosti. (Nyky-Venäjän uusi arki: naistutkimuksen näkökulmia (Kirja ilmestynyt vain venäjäksi)). Izdatelstvo Evropeiskogo universiteta v Sankt-Peterburge, 2009. 524 s. sivua. Lisätietoja
Kirja ilmestynyt vain venäjäksi
Suomalaistutkija Anna Rotkirch ja hänen pietarilaiset kollegansa Anna Temkina ja Jelena Zdravomyslova ovat tehneet yhteisprojekteja jo pitkään. Kolmikon uusin Venäjä-tutkimus imeytyy yhä syvemmälle itänaapurin arjen, perheen ja seksielämän ilmiöihin ja muutoksiin. Ruohonjuuritasosta enemmän kuin politologiasta innostuneille kirja on pienoinen aarreaitta, varsinkin jos uudenlaiset arjen ilmiöt ja sukupuolisuhteiden ”vallankumouksellinen” myllerrys kiinnostavat.
Nyky-Venäjän uusi arki: naistutkimuksen näkökulmia on ilmestynyt Pietarin Eurooppa-yliopiston julkaisusarjassa (vain venäjäksi: Novyi byt v sovremennoi Rossii: gendernyje issledovanija povsednevnosti). Suurin osa kirjoittajista on pietarilaisia sosiologeja. Suomalaisia ovat Rotkirchin ohella Anna-Maria Isola, Katja Kesseli ja Meri Larivaara. Tutkimus jakaantuu karkeasti kolmeen osaan. Aluksi käsitellään kotitalouksien muutosilmiöitä, esimerkiksi kotityön kaupallistumista ja venäläisen ylemmän keskiluokan mahdollisuuksia hyödyntää niin kotiapulaisia, -opettajia kuin siivouspalvelujakin. Samalla paljastuu luokkayhteiskunnan uusi tuleminen, mutta myös toisenlainen, ”itsenäinen” nainen tykötarpeineen. Koko kirjan johdannon on laatinut Anna Temkina, joka pohtii arjen ilmiöitä seksuaalisen vapautumisen näkökulmasta. Temkina muistuttaa, että myös neuvostoajan Venäjällä läpikäytiin jo ensimmäisen asteen seksuaalivallankumous 1970-80-luvulla, joten aivan kaikki ilmiöt eivät ole markkinatalouden tuottamia.

Toisessa osassa keskitytään ”Kotini on linnani” –teemaan. Kysymys on perhe-elämän ja kotitalouksien privatisoitumisesta ja kommuuniasuntojen katoamisesta. Keskiluokkainen venäläisperhe isommissa kaupungeissa sisustaa ja suunnittelee asuntonsa jo pitkälle eurostandardien mukaan. Samalla kulutustottumukset muuttuvat radikaalisti. Kirjoittajista Boris Gladarejev ja Zhanna Tsinman pohtivat juuri sitä, mitä keskiluokkaan kuuluminen ja ”kerskakuluttaminen” elämänmuotona merkitsevät. Köyhyys ja marginaalisuus tulevat kuvaan ikään kuin sivulauseissa, haastattelututkimuksen osatuotteena. Muutenkin Nyky-Venäjän uutta arkea lukiessa on hyvä pitää mielessä, missä miljöössä ja kaupunginosassa milloinkin liikutaan.

Kolmas osa on kirjan mielenkiintoisin ja laajin kokonaisuus. Se kattaa lähes puolet kaikista teksteistä ja on otsikoitu raflaavasti: ”Enemmän seksiä, vähemmän kapaloita”. Darja Odintsovan kapalointia käsittelevä päätösartikkeli onkin mitä mielenkiintoisinta pohdintaa. Odintsova kytkee kapaloinnin ja neuvostoajan perhekontrollin toisiinsa – erittelee kapaloinnin historiaa sekä sen muutkin merkitykset. Tutkija näkee kapaloinnista luopumisessa pientä naiskapinaa vanhoja traditioita vastaan. Kysymys on näennäisesti perinnetavasta, johon limittyy isoja asioita nimenomaan naistutkimuksellisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta

Monet artikkelit liittyvät tavalla tai toisella synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Olga Brednikovan henkilökohtainen kokemus ja näkemys ”vanhasta ensisynnyttäjästä” on peräti humoristinen. Meri Larivaaran haastatteluanalyysi pietarilaisten gynekologien ja heidän asiakkaidensa suhteesta on taas oivallinen, ”moraalinen” lisä naistutkimukseen. Monissa artikkeleissa vilahtelee otteita haastatteluista, hyvinkin intiimejä huomioita ehkäisymenetelmistä tai miesten osallistumisesta synnytyksiin. Myös niukan talouden ja epätyypillisten perheiden intiimi elämä tulee käsitellyksi. Svetlana Jaroshenkon Syktyvkarissa toteutettu tutkimus erittelee köyhyysrajan alapuolella elävien seksielämää ja Anna-Maria Isola tutkii venäläistä alenevaa syntyvyyttä sekä huono-osaisten perheiden asemaa yhteiskunnassa.

Aivan uskomattoman näkökulman Venäjän murrosajan seksuaalielämään ja neitsyt-myytin hämmästyttävään elinvoimaan tuottaa Natalia Jargomskaja. Hänen havaintonsa naisten ensimmäisistä seksikokemuksista ja eräänlaisista hääyöohjeista miehille sekä erityisten seksiklinikoiden palveluista ”neitsyyden palauttamiseksi” kirurgisin toimenpitein pistävät paatuneemmankin lukijan posket punaisiksi. Venäläisessä markkinataloudessa kaikki on mahdollista, myös traditioiden ylläpito kaupallistamisen kautta. Ja kaikki negatiiviset, usein naista alistavat lainat ja toimintamallit lännestä tai idästä ovat niin ikään havaittavissa.

Silti Nyky-Venäjän uusi arki on erinomaisen sisältäpäin nähty kuvaus intiimien ihmissuhteiden ongelmista ja muutoksista. Haastatteluaineistot ja luotettava dokumentaatio lisäävät uusien ilmiöiden uskottavaa tulkintaa kautta linjan.