Ohjaaja-kirjailija Juha Hurme (s.1959) aloitti ohjaajauransa ylioppilasteatterissa ja oli perustamassa monia kokeellisia ryhmiä muuallekin. Vuodesta 1994 hän ohjannut eri puolilla Suomea (Rauma, Lahti, Kajaani, Jyväskylä, Joensuu…) kymmeniä näytelmiä – ison osan myös käsikirjoittanut. Hurmeen tyyli on lähes aina herättänyt keskustelua teatterientusiastien parissa. Itse olen tavannut hänet 6-7 vuotta sitten Haapavesi-folkissa, jonka yhteydessä järjestettiin hieno Pentti Haanpää-seminaari. Mieleen jäivät juuri Hurmeen ja Haanpää-tuntija Vesa Karosen vakavat puheenvuorot…

Viimeisin Juha Hurmeen ohjaus – Maiju Lassilan LIIKA VIISAS , jonka Hurme on myös dramatisoinut – sai ensi-iltansa helmikuun alussa Joensuun kaupunginteatterissa. Näytelmä pistäytyi kiertueella myös Lieksassa 15.2. Ilman ohjaajaa, tosin.

En ole teatterikriitikko missään mielessä, joten seuraavat mietteeni ovat amatöörin kynästä…ei kun koneesta. Niin, ja muutenkin olen sitä mieltä, että teatterista voisi enemmän keskustella tavallisen tallaajan tasolla. Vaikkapa ohjaajan, näyttelijöiden ja yleisön vapaamuotoisissa tapaamisissa. Siitä voisi ammattilaisille jopa maksaa, sehän on kansansivistystyötä parhaimmillaan (?).

Liika viisas

Liika viisas on ilmeisen vapaaksi tarkoitettu tulkinta Maiju Lassilan valtaan ja hulluuteen kantaaottavasta kommellus- ja kohellusromaanista. Näyttelijöille – Markku Maasilta, Maria Hannonen, Arto Heikkilä, Suvi-Maaria Virta, Veera Ylöstalo, Jarmo Jämsen – ohjaajan näkemyksen toteutus ja varsinkin moninaiset vaihtuvat roolit ovat olleet taatusti kaikkea muuta kuin helppo homma.

Vain Jämsen saa näytellä yhtä roolia, näytelmän varsinaista julistajaa eli Sakari Kolistajaa. Ai niin,
onhan Veera Ylöstalokin ”vain” kertojan eli ketterännotkean Pudde-koiran osassa. Pudde on keskeinen juonen, Maiju Lassilan aatteiden ja mietteiden välittäjä (kuten tietysti Sakari Kolistajakin), koska muuten yleisö putoaisi kärryiltä jo alkumetreillä. Neljä muuta näyttelijää tulkitsee nimittäin kukin 4-5 roolia. Lavastus on lähinnä aikalaispuvuissa, näyttämöllä on vain pari munia täynnä oleva ämpäriä, 5-6 tuolia ja megafoni. Niillä pärjätään sinänsä hyvin, mutta yleisön on kyllä muuten vaikea seurata jatkuvia ”henkilövaihdoksia”, koska rekvisiitta ja siis puvustus pysyy koko ajan samana. Mutta: eihän suuren taiteen tarvitse aina kaikille ja heti avautua? Hurme ainakin herättää taas kerran mielenkiinnon kansalaissodan jälkinäytöksissä teurastettuun Maiju Lassilaan.

Ensimmäinen puoliaika menee todella hurjaa vauhtia, joka tiivistyy ja rauhoittuu jatkossa hulluuden ja vallankäytön fyysiseksi ”analyysiksi”. Mitä on hulluus – tai liikaviisaus / liikavarvas aivoissa? – ja miten pienissä piireissä valta jaetaan, huippuvirat sovitaan? Hurme viittaa välillä selvästi nykyaikaan – jopa terveydenhoidon ja koulutuksen leikkaukset tulevat näyttämölle. Myös miehiset ja naisiset intriigit vallankäytössä eritellään.

Vaikka Liika viisas jää episodimaiseksi, se puhuttelee monella tavalla. Hulluuden esittämisen keinot muistuttavat välillä vaikka Forman-elokuvan Yksi lensi yli käenpesän tunnelmista. Intiimikohtauksissa ja naisnäyttelijöiden kungfu-taistoissa tullaan ehkä liikaakin nykyaikaan… mutta mitäpä teatteri ei tekisi välillä viihdyttääkseenkin. Jotenkin jäi mieleen Liika viisaan ELÄIMELLINEN ÄÄNIMAAILMA. Äänisuunnittelija Paavo Juntunen ansaitsee erityiskiitoksen. On koiraa, kissaa, kanoja, possuja, hiiriä…, jotka ovat olennainen osa hulluuskuvia. Myös Maiju Lassilan maalaismaisemaa.

Öisinajattelija